Improving reporting and internal control with process thinking - case study in a multinational corporation

The aim of this Master’s Thesis is to find applicable methods from process management literature for improving reporting and internal control in a multinational corporation. The method of analysis is qualitative and the research is conducted as a case study. Empirical data collection is carried out through interviews and participating observation. The theoretical framework is built around reporting and guidance between parent company and subsidiary, searching for means to improve them from process thinking and applicable frameworks. In the thesis, the process of intercompany reporting in the case company is modelled, and its weak points, risks, and development targets are identified. The framework of critical success factors in process improvement is utilized in assessing the development targets. Also internal control is analyzed with the tools of process thinking. As a result of this thesis, suggestions for actions improving the reporting process and internal control are made to the case company, the most essential of which are ensuring top management’s awareness and commitment to improvement, creating guidelines and tools for internal control and creating and implementing improved intercompany reporting process.

Reservin koulutusjärjestelmän kehittyminen

Suomen puolustusjärjestelmä perustuu yleiseen ja yhtäläiseen asevelvollisuuteen, jonka tarkoituksena on tuottaa riittävä määrä hyvin koulutettuja miehiä ja naisia reserviin. Reserviläisten taitojen ylläpitäminen on oleellinen osa Suomen puolustuksen kokonaisuutta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten reservin koulutusjärjestelmää on järjestelmänä muutettu. Tutkimuksessa ei tarkoituksella liiemmin mennä koulutuksen järjestämisen tai sisällön yksityiskohtiin eikä numeerisiin muutoksiin, vaan näkökulma pidetään järjestelmätasolla. Varsinainen tämän tutkimuksen tarkastelu rajautuu erityisesti 1980, 1990 ja 2000 –luvulla koulutusjärjestelmässä tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimus on toteuttamistavaltaan virallisasiakirjoihin perustuva asiakirja- ja kirjallisuustutkimus. Reservin koulutusjärjestelmän muotoutumisen voidaan nähdä saaneen alkunsa itsenäistymisen ajoilta. Tällöin Suomelle alettiin muodostaa valtion virallisia sotavoimia ja sitä kautta asevelvollisuus- ja reservijärjestelmä alkoi kehittyä. Nykypäivän kertausharjoituskoulutuksessa on näkyvillä samoja piirteitä kuin alkuaikoina, joten lähtökohtien selvittäminen on välttämätöntä koulutusjärjestelmän muutoksen ja kokonaisuuden hahmottamiseksi. Kertausharjoitusten järjestämisen perusluonne on järjestelmätasolla säilynyt samanlaisena läpi itsenäisyyden ajan nykypäivään saakka. Kun tarkastellaan rakenteellisia muutoksia, ei kertausharjoitusten kehittymisessä ole juurikaan muutoksia havaittavissa. Tehtävä- ja joukkokohtaiset kertausharjoitukset ovat olleet 1930-luvulta asti kertausharjoitusten tärkeimmät elementit. Voidaan todeta, että reservin koulutusjärjestelmässä on tapahtunut runsaasti laajoja ja tärkeitä muutoksia tutkittavalla ajanjaksolla. Tärkeimmät muutokset liittyvät vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen käynnistämiseen 1990-luvulla. Vapaaehtoisuuden kautta reservin koulutukseen on saatu mukaan uusia elementtejä, kuten puolustusvoimien järjestämät vapaaehtoiset harjoitukset ja reserviläisten sitoutuminen maakuntajoukkojen toimintaan. Reserviläisten halukkuus osallistua vapaaehtoiseen toimintaan on edesauttanut sitä, että vapaaehtoisesta maanpuolustuskoulutuksesta on tullut kertausharjoitusten ohella tärkein reserviläisten koulutusta edistävistä tekijöistä.

Ryhmäytymisen ja ryhmädynamiikan perusteet johtamisen näkökannalta

Tutkimuksessa tarkasteltiin ryhmäilmiöitä ja ryhmänjohtajan asemaa ryhmässä sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. Ryhmäytyminen ja ryhmädynamiikka olivat lähestymisen lähtökohtana. Sosiaalipsykologinen tarkastelunäkökulma oli tutkimukselle sopiva, koska virallinen johtajuusoppi syväjohtaminen käsittelee johtajuutta psykologialähtöisyydestään johtuen yksilökeskeisesti. Keskeisimpinä johtopäätöksinä voi todeta ryhmäytymisen auttavan ryhmää toimimaan tavoitteen saavuttamiseksi. Ryhmän sisäinen dynamiikka muodostuu ryhmäytymisen eli ryhmän läpi käymien prosessien aikana. Ryhmänjohtajan asema ryhmässä on haastava, mutta mielenkiintoinen ja tärkeä. Johtajan tulee pystyä ohjaamaan ryhmäänsä tavoitteisiinsa.

De republica

Variantti A.

Kaikuja Saamenmaalta. Saamelaiskysymys suomalaismediassa 1971

Pro gradu -tutkielma käsittelee saamelaiskysymystä suomalaisessa valtamediassa ja aikalaiskirjallisuudessa vuonna 1971. Päälähteinä toimivat Helsingin Sanomat sekä Yleisradion televisio- ja radio-ohjelmat. Lähteistä on rajattu pois pohjoiset sanomalehdet ja saamelaisradio, sillä niillä ei ole ollut juuri lainkaan näkyvyyttä ja vaikutusta juuri valtakunnalliseen päätöksentekoon tai enemmistön mielikuviin saamelaisista. Vuosi 1971 on valittu tutkielman kiintopisteeksi, koska se tarjoaa läpileikkauksen useista tärkeistä saamelaiskysymyksistä. Niistä raportoiminen ja raportoimatta jättäminen valtamediassa nousi tutkielman keskeiseksi teemaksi. Vuosi 1971 toimi eräänlaisena vedenjakajana saamelaisille, sillä sen aikana kovaa vauhtia suomalaistumassa ollut, 1960-luvulta lähtien taas hiljalleen voimistunut saamelaiskulttuuri kääntyi näkyvästi kohti uutta heräämistään ja niin sanottua saamelaisrenessanssia. Vuoden aikana nuori, suomalaisyhteiskunnan kouluttama, radikaalimpi saamelaisliike astui esiin vaatimaan Suomen saamelaisille yhtäläisiä oikeuksia valtaväestön kanssa. Vuoden keskeisimpiä tapahtumia olivat saamelaisille runsaasti näkyvyyttä tuonut Kalevalaseuran järjestämä saamelaiskulttuurin viikko, myöhempinä vuosina saamelaisille tärkeäksi muodostunut, valtioneuvoston asettama saamelaiskomitea sekä syksyllä perustettu, vuoden mittaan toistuvasti keskusteluissa mukana ollut Suomen saamelaisten keskusjärjestö, jonka toiminta ei koskaan kuitenkaan edennyt perustamiskokousta pidemmälle. Tutkielmassa keskitytään ennen kaikkea saamelaisten representaatioihin suomalaismediassa eli siihen, millaisina saamelaiset esitettiin valtaväestön käytössä olleessa mediassa ja missä määrin saamelaiset pääsivät itse ääneen. Voidaan todeta, että suomalaismedian saamelaismyönteisyydestä huolimatta jäivät saamelaisten representaatiot heidän omissa asioissaan suomalaisia vähäisemmiksi. Valtamedian käsittelyyn keskusjärjestötoiveiden lisäksi nousivat erityisesti perinteisiä elinkeinoja kohdanneet vaikeudet ja saamenkielisen opetuksen tarve. Tutkielmassa käydään lisäksi tarkemmin läpi lehtikirjoituksissa tehtyjä sanavalintoja ja niissä näkyviä asenteita saamelaisia kohtaan, erityisesti sympatiaa, mutta myös holhoavaa isällisyyttä. Tarkastelun kohteena ovat myös stereotypiat ja saamelaisten moninaisuus: etenkin sanomalehdissä sorruttiin usein eksoottisiin stereotypioihin, mutta myös saamelaiset pyrkivät esittämään itsensä strategisesti yhtenä kansana, vaikka saamelaisuuden sisäinen kirjo oli laaja. Lisäksi pohditaan, millä tapaa keskustelussa hahmotettiin rotusyrjintä ja kolonialismi yhteydessä saamelaiskysymykseen, sekä millaisina saamelaisradikaalit esitettiin valtamediassa.

Työnantajabrändäyksen nykytila kunta-alan organisaatioissa

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia työnantajabrändäyksen tilaa suomalaisissa kunta-alan organisaatioissa. Suurten demografisten muutosten vuoksi erityisesti kuntasektori joutuu tulevaisuudessa merkittävien haasteiden eteen. Jotta kunta-alan organisaatiot voivat menestyä yhä kovenevassa kilpailussa, on entistä tärkeämpää, että ne onnistuvat houkuttelemaan osaavia potentiaalisia työntekijöitä sekä sitouttamaan nykyisiä työntekijöitään. Tällöin esiin nousevat ulkoisen ja sisäisen työnantajabrändäyksen käsitteet. Ulkoisella työnantajabrändäyksellä tarkoitetaan juuri potentiaalisten työntekijöiden houkuttelemista kun taas sisäinen työnantajabrändäys viittaa nykyisen henkilökunnan sitouttamiseen. Tutkimuskysymyksenä tässä tutkimuksessa oli se, miten kunnalliset organisaatiot ovat tällä hetkellä onnistuneet ulkoisessa ja sisäisessä työnantajabrändäyksessä ja mitä haasteita näissä on kohdattu. Tutkimuksessa käytettiin laadullista tutkimusotetta. Aineisto kerättiin kymmenellä puolistrukturoidulla haastattelulla, joissa haastateltavina oli kunta-alan rekrytoinnin ja viestinnän ammattilaisia. Tutkimuksen aineisto analysoitiin teemoittelun ja teoriaohjaavan sisällönanalyysin kautta. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että työnantajabrändäys on kokonaisvaltainen ilmiö, jossa onnistumista voidaan luonnehtia eri luokkien avulla. Tutkimuksessa mukana olleet organisaatiot luokiteltiin kolmeen luokkaan sen perusteella, miten he ovat onnistuneet työnantajabrändäyksen eri ulottuvuuksissa. Tutkimuksen johtopäätökset muodostettiin Morocon ja Unclesin (2008) typologian avulla. Tulokset osoittivat, että neljä organisaatiota oli tasolla, jossa koetaan sisäisen työnantajabrändäyksen onnistuvan mutta ulkoisessa brändäyksessä kohdataan suuria haasteita. Neljä organisaatiota oli puolestaan tasolla, jossa molemmissa onnistutaan verrattain hyvin. Loput kaksi organisaatiota oli tilanteessa, jossa sekä ulkoisessa että sisäisessä työnantajabrändäyksessä epäonnistutaan. Yksikään organisaatio ei ollut tilanteessa, jossa ulkoinen brändäys onnistuisi mutta sisäisessä brändäyksessä epäonnistuttaisiin. Kaiken kaikkiaan nykyisten työntekijöiden sitouttaminen ja työhyvinvointi on kunta-alan organisaatioissa yleisesti ottaen menestyksekkäämpi osa-alue kuin potentiaalisten työntekijöiden houkutteleminen. Tutkimuksesta saatiin selville, että suurin haaste työnantajabrändäyksessä on esimiesten johtaminen kohti työnantajabrändiajattelun tärkeyttä. Esimiehet eivät aina pidä työnantajabrändäystä tärkeänä asiana eivätkä välttämättä noudata heille annettuja ohjeistuksia. Tämän tutkimuksen tulosten valossa esimiesten kouluttaminen, johtaminen ja ohjaaminen kohti työnantajabrändiajattelua ovat tulevaisuudessa avainasemassa kunta-alan työnantajabrändäyksen ja kilpailukyvyn näkökulmasta.

The house that the Court built. The retained powers case law of the European Court of Justice and the constitutional structure of the Union

Euroopan unionin perustamissopimusten katsotaan muodostavan EU:n valtiosäännön, jonka rajat ovat kuitenkin perustamissopimusten määräysten väljän muotoilun sekä Euroopan unionin tuomioistuimen tulkintakäytännön valossa epätarkat. Etenkin kysymys unionin ja sen jäsenvaltioiden välisestä toimivallanjaosta on EU-oikeudellisen tutkimuksen klassikoita. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani unionin valtiosääntörakennetta ja unionioikeuden kokonaisvaikutusta jäsenvaltioiden toimivaltojen käyttöön erityisesti EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössään kehittämän niin kutsutun retained powers -doktriinin valossa. Kyseisen opin mukaan EU-oikeus asettaa vaatimuksia jäsenvaltioiden toimivaltojen käytölle myös niillä aloilla, joilla sääntelytoimivalta on jäänyt jäsenvaltioille eikä sitä ole jaettu unionin kanssa. Aiheen teoreettisen tarkastelun pohjalta analysoin Euroopaun unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä erityisesti yhtä säilytetyn toimivallan alaa, koulutusta, koskevissa tapauksissa pyrkien havaitsemaan typologioita tuomioistuimen ratkaisutoiminnassa. Tutkimus noudattaa EU-valtiosääntöoikeuden metodologiaa. Keskeisenä lähdemateriaalina on siten käytetty unionituomioistuimen ratkaisukäytäntöä, joka heijastaa perustamissopimuksia tarkemmin unionin valtiosääntörakennetta. Oikeuskäytännön analyysi ja tulkinta on suoritettu peilaten sitä vasten unionin kehitystä markkinaorientoituneesta organisaatiosta yleismaailmalliseksi poliittiseksi unioniksi. Tutkielmani loppupäätelmä on, että jäsenvaltiot ovat tietyissä rajoissa hyväksyneet unionituomioistuimen kehittämän doktriinin, ja unionituomioistuin on siten saanut aikaan tosiasiallisen muutoksen EU:n valtiosääntörakenteessa. Retained powers -doktriini on omiaan syventämään eurooppalaista integraatiota ja nostaa kysymyksiä toimivallanjaon merkityksestä unionioikeudessa, perustamissopimusten kyvystä heijastaa unionin valtiosääntörakennetta sekä unionituomioistuimen toiminnan poliittisesta luonteesta.

Omien osakkeiden hankinta osakeyhtiön varojenjakotapana

Osakeyhtiön tehtäväksi on osakeyhtiölain 1:5§:ssä määritelty voiton tuottaminen sen osakkaille. Osakkaan intressissä puolestaan on saada voitto kotiutettua mahdollisimman pienin kustannuksin, joten yrityksen erilaisiin varojenjakotapoihin tulee tutustua aina tapauskohtaisesti. Tämä tutkielma käsittelee omien osakkeiden hankintaa yhtenä tapana jakaa varoja osakkaille. Käsittely painottuu yksityisiin osakeyhtiöihin, jolloin on luontevaa tutkia verotusta sekä yhtiön että osakkaan kannalta, sillä nämä ovat voimakkaasti kytköksissä toisiinsa. Tutkielman lähestymistapa on oikeusdogmaattinen. Käytetty materiaali muodostuu kirjallisuudesta, artikkeleista sekä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuista, jotka ilmentävät lakien tulkintaa oikeudessa. Olemassa olevat ratkaisut luovat vahvan pohjan tulkinnalle siitä, miten oikeus tulisi uuden vastaavan tapauksen ratkaisemaan. Omien osakkeiden hankintaan vaikuttavat osakeyhtiölaki, kirjanpitolaki sekä verolait. Kaikilta osin kohtelu ei eri säädöksissä ole yhtenäistä, joten eri säädöksien tunteminen on välttämätöntä. Hankinnassa osakas luopuu osakkeistaan vapaaehtoistesti, kun taas lunastuksella tarkoitetaan tilannetta, jossa yhtiöllä on oikeus vaatia osakkeita luovutettavaksi itselleen. Omien osakkeiden hankinnalla varoja on mahdollista jakaa verotuksellisesti melko tehokkaasti, mutta peitellyn osingon riski on otettava erityisen tarkasti huomioon, jotta hankinnan jälkeen ei realisoidu odottamattomia veroseuraamuksia. Kauppahinnalla on merkittävä vaikutus siihen miten järjestelyä tullaan tulkitsemaan ja siihen, millaisia erilaisia veroseuraamuksia sillä voi olla. Osakeyhtiön varojenjakomahdollisuudet ovat lain puitteissa melko laajat, ja valittava menetelmä on aina suhteutettava yrityksen kulloiseenkin tilanteeseen. Yksinomaan verotuksellisia seurauksia ajateltaessa saattaa ratkaisu osoittautua esimerkiksi liiketaloudellisesti kestämättömäksi, joten ratkaisua tulee harkita eri näkökulmista. Huomioitavaa on kuitenkin kaikessa varojen jaossa yhtiön jakokelpoiset varat ja niihin liittyvät rajoitukset. Yhtiö voi jakaa varoja ulos vain määrätyn verran, sillä jäljelle jäävän varallisuuden tulee riittää turvaamaan yrityksen jatko ja velkojien asema.

Organisatorisen luovuuden rooli organisaation ostotoiminnassa

Organisatorinen luovuus keskittyy hyödyllisyyden ja käyttökelpoisuuden tavoitteluun sekä luovuuteen organisaation kontekstissa. Useat tutkijat ovat luoneet konseptuaalisia mallinnoksia, joiden kautta ilmiötä on pyritty kuvaamaan kokonaisvaltaisesti. Konseptuaaliset mallinnokset pitävät sisällään komponentteja, joista organisatorinen luovuus muodostuu. Organisaatioiden ostotoimintaa on tutkittu jo pitkään. Tänä päivänä ostotoimintaa tarkastellaan kustannustehokkuuden ohella myös asiakkaille tuotettavan arvon näkökulmasta. Organisatorista luovuutta ei ole aikaisemmin tutkittu kokonaisvaltaisesti organisatorisen luovuuden yhteydessä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään millainen rooli organisatorisella luovuudella on organisaation ostotoiminnassa. Tämä tutkimus toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen keinoin. Tutkimuksen tapaus oli TOOLS Finland Oy:n Turun toimipiste. Tutkimus on teorialähtöinen ja perustuu deduktiiviseen logiikkaan. Tutkimusaineiston perusteella voidaan todeta, että organisatorisen luovuuden rooli organisaation ostotoiminnassa pitää sisällään alan taitoja, sisäistä motivaatiota, tietoa, tietoisuuden, luovia taitoja sekä persoonaan liittyviä tekijöitä. Sisäinen yhteistyö, poikkiorganisatorinen yhteistyö, organisaatioiden välinen yhteistyö, sosiaalinen ympäristö ja hyväksyntä, organisaatio ja itse työ ovat myös osa organisatorisen luovuuden roolia organisaation ostotoiminnassa. Tutkimus osoittaa, että organisatorisella luovuudella voi olla merkittävä rooli organisaation ostotoiminnassa. Aiempi tutkimus on komponenttien kautta pyrkinyt löytämään keinoja organisatorisen luovuuden tukemiseen ja hyödyntämiseen. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että organisatorista luovuutta voidaan eri komponenttien kautta tukea ja hyödyntää myös organisaation ostotoiminnassa. Intensiivinen tapaustutkimus soveltuu hyvin sellaisen ilmiön tarkasteluun, josta ei ole paljon aiempaa tutkimustietoa saatavilla. Tapaustutkimus kuvaa varmuudella vain tutkittavaa kohdetta. Seuraava tutkimusvaihe voisi olla joidenkin uusien tapaustutkimusten toteuttaminen, jotka rikastuttaisivat tietoamme asiasta ja auttaisivat paremmin ymmärtämään ilmiötä. Useampi tapaustutkimus mahdollistaisi myös vertailun ja parantaisi tutkimustulosten yleistettävyyttä.

Sotilaan sananvapaus Suomessa

Sananvapaus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Tuon vapauden mukaan jokaisella on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään muun siihen puuttumatta. Sananvapaus, jota pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista, kuuluu myös sotilaille. Uusien teknologioiden myötä ihmisille on tarjolla yhä moninaisempia mahdollisuuksia toteuttaa sananvapautta. Nykyisessä viestintäviidakossa seikkaileminen on luonut omat haasteensa myös sotilaille. Tutkielma on oikeudellisten lähteiden systematisoinnilla toteutettu kuvaus sotilaan sananvapaudesta Suomessa ja Puolustusvoimissa. Sananvapauden ja siihen läheisesti liittyvän yksityisyyden suojan lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu myös julkisen ja yksityisen rajanvetoa. Tutkimusaihetta lähestytään oikeustieteissä harjaantumattoman sotilaan näkökulmasta. Tutkimuksesta käy ilmi, että sotilaan ilmaisunvapaus on yhtä avoin oikeus, kuin se on tavallisella kansalaisellakin. Tästä huolimatta virkamiestä sitovat monenlaiset normit, joista osa koskettaa läheisesti sananvapautta ja yksityiselämää. Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille on asetettu asiallisuuden ja asianmukaisuuden sekä lojaliteettivelvoitteen ja virkavelvollisuuden muodossa. Sotilaan sananvapauden ongelmallisuus perustuu juuri velvollisuuksiin, jotka saavat sisältönsä ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tasoisista hallintonormiasiakirjoista. Sotilas vastaa itse kaikista kirjoittamistaan ja antamistaan lausunnoista, jonka vuoksi yksityisen ja ammatillisen roolin välisen eron on oltava selkeä. Kun tähän liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta Puolustusvoimia kohtaan, korostuu sotilaan harkintakyky sananvapauden ja lojaliteettivelvoitteen välillä. Julkinen keskustelu on taitolaji, jonka avuksi tutkimus esittää kymmenenkohtaisen ”sotilaan netiketin”, jossa käydään läpi tutkimuksen tärkeimmät huomiot oikeudellisten lähteiden ja viestinnän osalta.

Kiväärikomppanian kehittyminen jatkosodasta 1970-luvulle

Sodanajan organisaatioiden kehitys on keskeisessä asemassa tarkasteltaessa suomalaisen sotataidon kehittymistä. Kysymys on kokoonpanojen lisäksi sotavarustuksen ja liikkuvuuden sekä taktiikan muodostamasta kokonaisuudesta. Tutkielman aiheena on kiväärikomppanian kehittyminen jatkosodasta 1970-luvulle. Tutkimuksessa selvitetään miten kiväärikomppania kehittyi jatkosodasta 1970-luvulle ja mitkä syyt vaikuttivat kehitykseen. Kiväärikomppanian kehitystä tutkitaan selvittämällä minkälaisia muutoksia kiväärikomppanian kokoonpanossa ja sotavarustuksessa tapahtui, ja miten komppanian liikkuvuus ja jalkaväkitaktiikka kehittyivät tarkasteluajanjaksolla. Tutkimuksen pääasiallisena tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä, analysoivaa asiakirja- ja kirjallisuustutkimusta. Tutkimuksen keskeisimpänä lähdeaineistona käytettiin Pääesikunnan eri osastojen alkuperäisasiakirjoja sekä tarkasteluajanjakson ohjesääntöjä ja oppaita. Primäärilähteiden lisäksi lähteinä käytettiin aiempia tutkimuksia, opinnäytetöitä ja kirjallisuutta sekä tarkasteluajanajakson lehdistön ja muiden julkaisujen artikkeleita. Suomalaisessa jalkaväessä tapahtunut kehitys oli hidasta. Syinä hitauteen voidaan katsoa olleen, etenkin tarkasteluajanjakson alkupuolella, taloudelliset sekä poliittiset syyt. Sotien jälkeen Puolustusvoimien upseeristolla oli vahva halu kehittää joukkoja, taktiikkaa ja sotava-rustusta mutta valtion taloustilanne sekä rauhansopimuksen ja YYA-sopimuksen moninaiset tulkinnat eivät luoneet optimaalisia olosuhteita kehitykselle. Sotakokemusten hyödyntämistä jalkaväen kehittämiseen haittasivat myös upseeriston sisäiset mielipideristiriidat. Ruotsin jalkaväessä tapahtuneen kehityksen seuraamisen voidaan katsoa vaikuttaneen myös suomalaisen jalkaväen kehittymiseen, etenkin kokoonpanojen ja liikkuvuusratkaisujen osalta. Kiväärikomppanian kokoonpanon osalta suurimmat muutokset tarkasteluajanjaksolla olivat nelijakoisuudesta luopuminen ja muutokset komppanian tulitukiaseiden sijoittelussa. Kiväärikomppanian liikkuvuus parani tarkasteluajanjaksolla polkupyörien ja maataloustraktoreiden käyttöön siirtymisen myötä. Kiväärikomppanian sotavarustus kehittyi merkittävästi jalkaväen kevytaseuudistuksen myötä ja komppanian tulivoima kasvoi moninkertaiseksi aiempaan ver-rattuna. Jalkaväkitaktiikka kehittyi tarkasteluajanjaksolla, sotilaallisen uhkakuvan muututtua, etenkin puolustustaistelun osalta. Jäykän torjuvasta linjapuolustuksesta siirryttiin vaiheittain joustavampaan, puolustusryhmityksen syvyyttä korostavaan, alueelliseen taistelutapaan. Kiväärikomppania kehittyi tarkasteluajanjaksolla jatkosodan aikaiseen komppaniaan verrattuna tulivoimaiseksi ja itsenäisemmän taistelukyvyn omaavaksi joukoksi, jonka polkupyörien ja traktoreiden käyttöön perustuva liikkuvuus mahdollisti aiempaa aktiivisempaan toimintaan perustuvan taistelutavan.

Rajavartiomiehen voimakeinojen käyttö Frontexin koordinoimissa ulkorajavalvontaoperaatioissa

Suomen rajavartiolaitoksen rajavartiomiehet osallistuvat vuosittain Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin koordinoimiin ulkorajavalvontaoperaatioihin. Operaatioissa suomalaisten rajavartiomiesten tehtävät liittyvät usein laittoman maahantulon järjestäjien kiinniottamiseen. Kiinniottotilanteet voivat edellyttää tarvittaessa voimakeinojen käyttämistä. Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan rajavartiomiehillä on oikeus voimakeinojen käyttöön virkatehtävissään. Tämä tutkimus on sotatieteellisen johtamisen oppiaineen alaan kuuluva, oikeudellista lähestymistapaa hyödyntävä, oikeusdogmaattisella tutkimusmenetelmällä toteutettu tutkimus. Tutkimuksen päätarkoituksena oli tulkita eri oikeuslähteiden valossa, miten rajavartiomiehen toimivalta ja voimakeinojen käytön oikeudellinen perusta ulkorajavalvontaoperaatioissa muodostuu? Tässä tutkimuksessa oikeutta voimakeinojen käyttöön tulkittiin eri oikeuslähdemateriaalien kautta oikeustieteellistä näkökulmaa hyödyntäen. Tutkimuksessa kuvattiin oikeussääntöjen ja oikeusnormien hierarkkisia suhteita Suomen kansallisen lainsäädännön näkökulmasta sekä suhdetta ylikansalliseen lainsäädäntöön nähden. Tutkimuksessa rajavartiomiehen voimakeinojen käytön oikeudellista perustaa tulkittiin Suomen kansallisen lainsäädännön sekä Euroopan unionin lainsäädännön näkökulmista. Oikeuskäytännön havainnollistamiseksi käytettiin tutkimuksessa myös Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Tutkimusaineisto muodostui voimassa olevasta oikeudesta, sen lainvalmisteluaineistosta sekä oikeusoppineiden ja asiantuntijoiden näkemyksistä. Oikeusdogmatiikan keinoin tulkittiin sekä systematisoitiin tutkimuksessa käytettyä oikeuslähdemateriaalia ja muodostettiin tulkinta rajavartiomiehen voimakeinojen käytön muodostumisesta Frontexin koordinoimissa ulkorajavalvontaoperaatioissa. Rajavartiomiehen voimakeinojen käytön kansallinen sääntely on rajavartiolain uudistamisen myötä lähes yhdenmukainen poliisin kanssa. Ulkorajavalvontaoperaatioissa rajavartiomiehen voimakeinojen käyttöä ohjaavat Suomen kansallisen lainsäädännön lisäksi ylikansallisen lainsäädännön velvoitteet sekä vastaanottavan jäsenvaltion kansallinen lainsäädäntö. Näiden oikeusjärjestyksien hierarkkisen rakennelman yksiselitteinen kuvaaminen on moniselitteinen. Oikeuslähdemateriaalin perusteella Euroopan ihmisoikeussopimus on yksi tärkeimmistä rajavartiomiehen voimakeinojen käyttöä ohjaavista oikeussäännöistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö korostaa suhteellisuusperiaatteen huomioimista kaikissa voimakeinojen käyttöön liittyvissä tilanteissa. Suomessa suhteellisuusperiaate on myös keskeisin voimakeinojen käyttöä ohjaavista periaatteista. Erikoiskoulutettujen joukkojen voimakeinojen käytölle voidaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä johtaa tiukemmat arviointikriteerit.

Petsamosta Varejoelle. Siirtolaisyhteisö menneisyyden, arjen ja tulkintojen jälleenrakentajana toisen maailmansodan jälkeen

Vuosina 1920–1944 Suomeen kuuluneen Petsamon asukkaat evakuoitiin toisen maailman alueluovutusten myötä Pohjois-Pohjanmaalle. Siirtolaisia varten perustettiin Varejoen asutusalue, etelä-lappilaiseen Tervolan kuntaan. Ensimmäiset asukkaat saapuivat kesällä 1946. Tarkastelen Varejoen asuttamiseen ja sinne asettumiseen liittyviä käsityksiä. Tutkimukseni käynnistyi osana FEENIKS – Taide ja kulttuuri osana Lapin sodan jälkeistä henkistä ja materiaalista jälleenrakennusta -hanketta, jonka tapaamisissa muotoutui niin sanottu Petsamo-ryhmä. Olen tehnyt kaksi muistitietohaastattelua, joissa mukana olleet ovat asuneet Varejoella 1940–1960-luvun välisenä aikana. Kysyn millaisia käsityksiä muistitieto välittää Petsamon siirtolaisten yhteisön jälleenrakentamisesta Varejoella toisen maailmansodan jälkeen, sekä mitkä tekijät auttoivat ja/tai haittasivat asettumista Varejoelle. Analyysissani huomioin, että kyse on jälkipolven, siis siirtolaisten lasten ja lastenlasten, välittämästä ja tulkitsemasta ylisukupolvisesta muistitiedosta. Varejoki muotoutui valtion tiukan kontrollin, avustusten ja avustajien sekä siirtolaisten tekemien raivaus- ja rakennustöiden myötä. Siinä missä valtion toimet tuottivat yhteisön, niin siirtolaiset rakensivat yhteisöllisyyttä. Kylällä oli paljon yhteisöllistä toimintaa, johon kaikki eivät kuitenkaan osallistuneet. Varejoelle mahtuu myös kertomuksia pahoinvoinnista, eristämisestä ja eristäytymisestä sekä niukasta arjesta. Tuntemus paikallisten asukkaiden epäluuloisuudesta siirtolaisia kohtaan lujitti ennestään siirtolaisten yhteishenkeä. Sota- ja evakkovuosien jälkeen rauha, oma koti, tuttu yhteisö ja toivorikkaus olivat merkittäviä henkisen jälleenrakennuksen kasvualustoja. Kasvavat perheet sekä pakottivat että kannustivat siirtolaisia jaksamaan. Lasten syntymät toivat tullessaan kodin tuntua. Aluksi kaikki olivat keskenään samassa pisteessä, mutta ajan myötä siirtolaisten välillä alkoi olla eroja: osa pärjäsi paremmin, osa huonommin. Kotitilantöiden edetessä ihmiset sekä joutuivat että pääsivät töihin muihin ammatteihin. Näin hierarkia jälleenrakentui vähitellen, mistä oli osoituksena myös siirtolaisten koulunkäynnin normalisoituminen poikkeusolojen jälkeen. Petsamoon kohdistettua ikävää lievitettiin muun muassa tutulla ruoalla, jonka kautta kodin tuntua tuotiin uuteen ympäristöön. Varsinkin vanhimmat asukkaat kaipasivat Petsamoon. He eivät asettuneet Varejoelle ja kokemus petsamolaisuudesta oli vahva. Sen sijaan nuoremmat asettuivat ajan myötä ja he alkoivat kokea itsensä varejokisiksi ja myöhemmin myös tervolalaisiksi.

Ruotsin ja Itävallan suhde EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Itävallan ja Ruotsin suhdetta EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Lisäksi tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten keväällä 2014 alkanut Ukrainan sota on vaikuttanut maiden suhteeseen EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään sosiaalista konstruktivismia, joka tässä tutkimuksessa perustuu vahvasti Alexander Wendtin teokseen Social Theory of International Relations. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistona käytetään pääasiassa kohdevaltioiden virallisilta verkkosivuilta löytyviä julkisia englanninkielisiä raportteja, lehdistötiedotteita, strategioita ja muita julkaisuja joista valikoidaan aihetta koskeva lähdeaineisto. Ensimmäisessä vaiheessa neljän teeman avulla molempien maiden osalta aineiston se osa, joka on julkaistu ennen Ukrainan sodan alkamista. Teemat ovat: - Sotilaallisen voiman merkitys - EU:n yhteinäisyyden merkitys valtiolle - Yhteisen ulko- ja tuvallisuuspolitiikan suhde valtion omiin intresseihin - EU rauhan takaajana Toisessa vaiheessa analysoidaan molempien maiden osalta aineiston se osa, joka on julkaistu ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Pohdintaluvussa tarkastellaan lopulta analyysin tulokset tukeutuen tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että molemmat maat olivat vahvasti sitoutuneet EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteisiin ja olivat sitoutuneet niihin myös omissa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa tavoitteissaan. Maiden suhtautumisessa YUTP:n tavoitteisiin ei ollut merkittäviä eroavaisuuksia. Ukrainan sota vaikutti maiden suhteisiin EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan eri tavoin. Itävalta muuttui lausunnoissaan varovaiseksi ja Venäjää myötäileväksi ja Ruotsi korosti EU:n yhtenäisyyden merkitystä aiempaa kovemmin.

Sotilaan sananvapaus Suomessa

Sananvapaus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Tuon vapauden mukaan jokaisella on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään muun siihen puuttumatta. Sananvapaus, jota pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista, kuuluu myös sotilaille. Uusien teknologioiden myötä ihmisille on tarjolla yhä moninaisempia mahdollisuuksia toteuttaa sananvapautta. Nykyisessä viestintäviidakossa seikkaileminen onluonut omat haasteensa myös sotilaille. Tutkielma on oikeudellisten lähteiden systematisoinnilla toteutettu kuvaus sotilaan sananvapaudesta Suomessa ja Puolustusvoimissa. Sananvapauden ja siihen läheisesti liittyvän yksityisyyden suojan lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu myös julkisen ja yksityisen rajanvetoa. Tutkimusaihetta lähestytään oikeustieteissä harjaantumattoman sotilaan näkökulmasta. Tutkimuksesta käy ilmi, että sotilaan ilmaisunvapaus on yhtä avoin oikeus, kuin se on tavallisella kansalaisellakin. Tästä huolimatta virkamiestä sitovat monenlaiset normit, joista osa koskettaa läheisesti sananvapautta ja yksityiselämää. Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille on asetettu asiallisuuden ja asianmukaisuuden sekä lojaliteettivelvoitteen ja virkavelvollisuuden muodossa. Sotilaan sananvapauden ongelmallisuus perustuu juuri velvollisuuksiin, jotka saavat sisältönsä ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tasoisista hallintonormiasiakirjoista. Sotilas vastaa itse kaikista kirjoittamistaan ja antamistaan lausunnoista, jonka vuoksi yksityisen ja ammatillisen roolin välisen eron on oltava selkeä. Kun tähän liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta Puolustusvoimia kohtaan, korostuu sotilaan harkintakyky sananvapauden ja lojaliteettivelvoitteen välillä. Julkinen keskustelu on taitolaji, jonka avuksi tutkimus esittää kymmenenkohtaisen ”sotilaan netiketin”, jossa käydään läpi tutkimuksen tärkeimmät huomiot oikeudellisten lähteiden ja viestinnän osalta.