Kyrönjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016 – 2021

Kyrönjoen vesistöalueelle on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016-2021. Suunnitelmassa esitetään tulvariskien alustava arviointi, tulvavaara- ja tulvariskikartat, arviot tulvavahingoista, tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet tulvariskien estämiseksi ja vähentämiseksi. Hallintasuunnitelmassa esitetään myös suunnitteluun liittyvä sidosryhmien ja kansalaisten osallistuminen ja kuulemi-nen. Tulvariskien hallintasuunnitelma on valmisteltu Kyrönjoen vesistöalueen tulvaryhmän, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suo-men ympäristökeskuksen yhteistyönä. Kyrönjoen tulvista aiheutuvia vahinkoja voidaan ehkäistä ja vähentää monin tavoin. Toimien kirjo ulottuu maankäytön suunnittelusta kiinteistöjen omatoimiseen suojaukseen ja tulvien ennakoinnista operatiiviseen tulvantorjuntaan. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet kattavat tulvien ennaltaehkäisyn, tulvasuojelutoimenpiteet, toiminnan tulvatilanteissa, valmiustoimet sekä tulvan jälkeiset toimenpiteet. Painopiste on vahinkojen ennaltaehkäisyssä ja varautumisessa. Suunnitelmassa esitetään nykyistä tehokkaampaa tiedottamista, jotta sekä yksityiset että julkiset tahot voivat paremmin varautua tulviin myös omatoimisesti. Tulvavesiä esitetään pidettäväksi valuma-alueilla mm. metsämailla ja käytöstä poistuvilla turvetuotantoalueilla. Kyrönjoen pengerrysalueiden käyttöä esitetään suunniteltavaksi niin, että pengerrysalueita voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti myös harvinaisilla tulvilla. Kyrönjokilaakson kunnat, asukkaat, pen-gerrysyhtiöt sekä ELY-keskus ovat keskeisessä roolissa tulvariskien hallinnan toimenpiteiden toteutuksessa. Suunnitelma perustuu lakiin tulvariskien hallinnasta ja sen valmistelussa on hyödynnetty vesistöalueen tulvariskien alustavaa arviointia, tulvakarttoja sekä muita aikaisemmin tehtyjä tulvariskien hallinnan asiakirjoja. Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt suunnitel-man joulukuussa 2015. Suunnitelma tarkistetaan tarpeellisin osin viimeistään vuonna 2021.

Laihianjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016–2021

Laihianjoen vesistöalueelle on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016–2021. Suunnitelmassa esitetään tulvariskien alus-tava arviointi, tulvavaara- ja tulvariskikartat, arviot tulvavahingoista, tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet tulvariskien estä-miseksi ja vähentämiseksi. Hallintasuunnitelmassa esitetään myös suunnitteluun liittyvä sidosryhmien ja kansalaisten osallistuminen ja kuuleminen. Tulvariskien hallintasuunnitelma on valmisteltu Laihianjoen vesistöalueen tulvaryhmän, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä. Laihianjoen tulvista aiheutuvia vahinkoja voidaan ehkäistä ja vähentää monin tavoin. Toimien kirjo ulottuu maankäytön suunnittelusta kiinteistöjen omatoimiseen suojaukseen ja tulvien ennakoinnista operatiiviseen tulvantorjuntaan. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet kattavat tulvien ennaltaehkäisyn, tulvasuojelutoimenpiteet, toiminnan tulvatilanteissa, valmiustoimet sekä tulvan jälkeiset toimenpiteet. Painopiste on vahinkojen ennaltaehkäisyssä ja varautumisessa. Tulvavesiä esitetään pidettäväksi valuma-alueilla mm. maa- ja metsä-mailla. Laihianjoella myös liikenneyhteyksien suunnittelu on tärkeä osa tulvariskien hallintaa, sillä alueen tulvat uhkaavat Vaasan kes-keisiä liikenneyhteyksiä. Suunnitelmassa esitetään nykyistä tehokkaampaa tiedottamista, jotta sekä yksityiset että julkiset tahot voivat paremmin varautua tulviin myös omatoimisesti. Laihianjoen alueen kunnat, asukkaat, pengerrysyhtiöt sekä ELY-keskus ovat keskei-sessä roolissa tulvariskien hallinnan toimenpiteiden toteutuksessa. Suunnitelma perustuu lakiin tulvariskien hallinnasta ja sen valmistelussa on hyödynnetty vesistöalueen tulvariskien alustavaa arviointia, tulvakarttoja sekä muita aikaisemmin tehtyjä tulvariskien hallinnan asiakirjoja. Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt suunnitel-man joulukuussa 2015. Suunnitelma tarkistetaan tarpeellisin osin viimeistään vuonna 2021.

Lapuanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016-2021

Lapuanjoen vesistöalueelle on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016-2021. Suunnitelmassa esitetään tulvariskien alus-tava arviointi, tulvavaara- ja tulvariskikartat, arviot tulvavahingoista, tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet tulvariskien estä-miseksi ja vähentämiseksi. Hallintasuunnitelmassa esitetään myös suunnitteluun liittyvä sidosryhmien ja kansalaisten osallistuminen ja kuuleminen. Tulvariskien hallintasuunnitelma on valmisteltu Lapuanjoen vesistöalueen tulvaryhmän, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä. Lapuanjoen tulvista aiheutuvia vahinkoja voidaan ehkäistä ja vähentää monin tavoin. Toimien kirjo ulottuu maankäytön suunnittelusta kiinteistöjen omatoimiseen suojaukseen ja tulvien ennakoinnista operatiiviseen tulvantorjuntaan. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet kattavat tulvien ennaltaehkäisyn, tulvasuojelutoimenpiteet, toiminnan tulvatilanteissa, valmiustoimet sekä tulvan jälkeiset toimenpiteet. Painopiste on vahinkojen ennaltaehkäisyssä ja varautumisessa. Suunnitelmassa esitetään nykyistä tehokkaampaa tiedottamista, jotta sekä yksityiset että julkiset tahot voivat paremmin varautua tulviin myös omatoimisesti. Tulvavesiä esitetään pidettäväksi valuma-alueilla mm. metsämailla ja käytöstä poistuvilla turvetuotantoalueilla. Lapuanjoen pengerrysalueiden käyttöä esitetään suunniteltavaksi niin, että pengerrysalueita voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti myös harvinaisilla tulvilla. Lapuanjokilaakson kunnat, asukkaat, pen-gerrysyhtiöt sekä ELY-keskus ovat keskeisessä roolissa tulvariskien hallinnan toimenpiteiden toteutuksessa. Suunnitelma perustuu lakiin tulvariskien hallinnasta ja sen valmistelussa on hyödynnetty vesistöalueen tulvariskien alustavaa arviointia, tulvakarttoja sekä muita aikaisemmin tehtyjä tulvariskien hallinnan asiakirjoja. Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt suunnitel-man joulukuussa 2015. Suunnitelma tarkistetaan tarpeellisin osin viimeistään vuonna 2021.

Pankkien vakavaraisuussääntelyn vaikutus startup-yritysten rahoitukseen

Tutkielman tavoitteena on määrittää, miten pankkien vakavaraisuussääntelyn muuttuminen on vaikuttanut startup-yritysten lainan hintaan ja ehtoihin, sekä tarkastella startup-yritysten muiden rahoitusmahdollisuuksien kehittymistä. Startup-yritysten eri rahoituslähteiden kasvu kootaan lähteiden vuositilastoista. Pankkien vakavaraisuussääntelyä tarkastellaan vertailemalla lainsäädännön tilaa eri vuosina. Sääntelyn vaikutuksia arvioidaan suorittamalla laskuesimerkkejä tietynlaisten pankkien ja startup-yritysten tilanteessa. Lähtöarvot kootaan lainsäädännöstä, tilastoista, tieteellisistä julkaisuista tai asiantuntijahaastattelujen pohjalta. Startup-yritysten luottoluokitukset määritetään käyttämällä Suomen Asiakastieto Oy:n luokitusmallia. Tuloksena tutkielma luo kattavan kuvan pankkien vakavaraisuussääntelyn kehittymisestä ja startup-yritysten rahoituslähteistä. Pankkisektorin ulkopuolinen rahoitus startupeille on kasvanut 2,5 %:n vuosivauhtia vuodesta 2008, josta vertaislainat ovat olleet suuressa roolissa. Lähes 72 % pankkien vähittäislainojen markkinoista on siirtynyt sisäisten luokitusten menetelmään vastuiden riskipainojen laskennassa. Siirtymä uuteen menetelmään aiheuttaa korkopaineita viidesosalle startupeista. 58 %:lle startupeista muutos ei ole ongelma. 42 % startupeista ei voi pienentää potentiaalisen lainan korkoaan edes lainan kokoisella vakuudella. Pääomavaatimusten kasvu ja pankkien siirtyminen uusiin laskentamenetelmiin voi nostaa startup-yrityksen lainan korkoa jopa 15 %.

Apteekin verkkopalvelu osana lääkealan digitalisaatiota – Muuttuvat rakenteet ja kilpailukyky

Apteekin verkkopalvelu liittyy koko lääkealaa koskevaan digitalisoitumiseen, ja lääkevalmisteiden vähittäiskauppa apteekin verkkopalvelun välityksellä luo uudenlaisen toimintaympäristön, jolla on vaikutuksia lääkemarkkinoiden arvoketjussa. Tämä tutkimus keskittyy apteekin verkkopalvelun institutionaalisen toimintaympäristön määrittelyyn, jossa kuvataan institutionaalinen konteksti, muodolliset instituutiot ja epämuodolliset instituutiot. Tutkimuksen teoreettinen tarkastelu liittyy vähittäiskaupan verkkoliiketoiminnan erityispiirteisiin ja erityisesti verkkokaupan jakelutoimintoihin. Tutkimuksen tarkoituksena on siten määritellä vähittäismarkkinoiden etäisyys arvioimalla Suomen ja Iso-Britannian vähittäismarkkinoiden etäisyyttä apteekin verkkopalvelun jakelutoimintojen näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin primääriseen ja sekundääriseen aineistoon perustuen. Apteekin verkkopalvelun muodolliset instituutiot identifioitiin tarkastelemalla Suomen ja Iso-Britannian apteekin verkkopalvelua koskevaa sääntelyä. Epämuodolliset instituutiot, eli jakelukäytännöt puolestaan identifioitiin asiantuntijahaastatteluin, jossa haastateltiin apteekin verkkopalvelun asiantuntijaproviisoria Suomen Apteekkariliitosta sekä lääkekuljetuksiin erikoistunutta konsulttia Iso-Britanniasta. Suomen ja Iso-Britannian apteekkitoiminnan sääntely poikkeaa huomattavasti toisistaan. Joustavamman sääntelyn vuoksi brittiläiset apteekit voivat hyödyntää markkinoinnin kilpailukeinoja enemmän kuin suomalaiset kansainvälisessä lääkkeiden verkkokaupassa. Jakelukäytäntöjen osalta keskeiseksi tekijäksi havaittiin lääkkeiden säilytysolosuhteiden merkitys toimituksissa asiakkaalle. Lääkkeille soveltuvien kuljetusolosuhteiden järjestäminen oli merkittävä haaste suomalaisille apteekeille. Haaste voitaisiin ratkaista lämpötilan säilyttävillä kuljetuspakkauksilla Digitalisaatio ilmiönä luo paineita lääkealan kokonaisvaltaiselle muutokselle, joissa muodollisia ja epämuodollisia instituutioita tulee sopeuttaa muutosta mahdollistavaksi ja tukevaksi. Lainsäätäjien tulee sopeuttaa sääntelyä sopimaan digitalisoituvaan kontekstiin, jossa apteekin verkkopalvelun osalta markkinat kansainvälistyvät. Muutos edellyttää myös epämuodollisten instituutioiden sopeuttamista. Lääkevalmistajien toimintojen sopeuttaminen liittyy pakkauksien kehittämiseen tai pakkausinnovaatiohankkeisiin osallistumiseen, tuotetietouden lisäämiseen, lääkkeiden säilyvyyden kehittämiseen sekä säilyvyyttä koskevan tiedon lisäämiseen. Näihin käytännönläheisiin panostuksiin yhdistyy digitaalisten palveluiden tuottaminen.

Kotona asuvien 70-vuotiaiden terveyden ja toimintakyvyn kehityssuunnat

Suomalainen väestö ikääntyy. Myös odotettavissa oleva elinikä pitenee. Sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnittelemisen kannalta väestön ikääntymiseen liittyvä tärkeä kysymys on, miten terveys ja toimintakyky muuttuvat lisääntyneiden elinvuosien aikana ja uusien sukupolvien ikääntyessä. Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla 1920 ja 1940 syntyneiden kotona asuvien 70-vuotiaiden terveyttä ja toimintakykyä. Vertailun perusteella kuvailtiin kotona asuvien 70-vuotiaiden terveyden ja toimintakyvyn kehityssuuntia 20 vuoden aikana. Tutkimuksen aineisto on kerätty Turun vanhustutkimuksessa, jonka populaatio muodostui kaikista vuosina 1920 (n=1032) ja 1940 (n=960) syntyneistä kotona asuvista turkulaisista, kun he olivat 70-vuotiaita. Aineisto kerättiin kyselyllä, haastatteluilla ja vastaanottokäynneillä. Terveyden kehityssuuntia kuvattiin koetun terveyden, elintapojen (tupakointi, alkoholinkäyttö, BMI) ja toimintaa haittaavien oireiden kautta. Toimintakyvyn kehityssuuntia kuvattiin biopsykososiaalisesta näkökulmasta. Vuonna 1940 syntyneet 70-vuotiaat arvioivat koetun terveytensä ja toimintakykynsä paremmaksi kuin vuonna 1920 syntyneet, mutta vuonna 1920 syntyneillä oli terveellisemmät elintavat. Vuonna 1940 syntyneet käyttivät useammin alkoholia ja olivat useammin ylipainoisia verrattuna 1920 syntyneisiin. Vuonna 1920 syntyneissä raittiiden osuus oli 40 prosenttia, kun vuonna 1940 syntyneissä raittiiden osuus oli enää 17 prosenttia. Muutos oli suurempi naisten kohdalla. Naisten tupakointi oli lisääntynyt (10 %), mutta sen sijaan miehet olivat vähentäneet tupakointia (17 %). Kotona asuvien 70-vuotiaiden elintapojen negatiivinen kehityssuunta on huolestuttava, vaikka koetun terveyden ja toimintakyvyn kehityssuunnat olivat positiivisia. Tuloksien perusteella ikääntyneille suunnattujen palveluiden suunnittelussa tulisi ottaa paremmin huomioon terveellisiin elintapoihin tukeminen ja kokonaisuudessaan terveyden edistäminen. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimusta siitä, muuttuvatko terveys ja toimintakyky vielä myöhemmällä iällä.

Laulamisen harjoittelun vaikutus puheäänen laatuun. Teemahaastattelu lauluoppilaiden äänenkäyttötuntemuksista ennen ja jälkeen laulutunnin.

Aiemmissa tutkimuksissa on todettu laulamisen harjoittelun vaikuttavan lähinnä lauluääneen, ei niinkään puheäänen laatuun. Laulajien äänenkäyttötuntemuksia kartoittavissa tutkimuksissa on todettu, että laulajat raportoivat äänenkäytön vaikeuksistaan enemmän kuin ei-laulajat. On kuitenkin vielä epäselvää, esiintyykö laulajilla todellisuudessa enemmän äänenkäytön vaikeuksia vai onko kyse esimerkiksi siitä, että laulajat reagoivat ei-laulajia herkemmin äänessä tapahtuviin muutoksiin. Tämän teemahaastatteluna toteutetun tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lauluoppilaiden äänenkäyttötuntemuksia puheessa ennen laulutuntia ja laulutunnin jälkeen. Lisäksi selvitettiin taustatekijöiden (flunssa, allergiat jne.) mahdollisia vaikutuksia puheäänen laatuun. Haastateltavia oli yhteensä 10 ja he olivat musiikkiopiston ja musiikkikoulun lauluoppilaita. Haastateltavat arvioivat itse oman puheäänensä laatua ennen ja jälkeen laulutunnin VAS-janan avulla. He arvioivat sekä positiivisia että negatiivisia tuntemuksia äänessään. Saaduista jana-arvioista otettiin analyysiin keskiarvot ja vaihteluvälit ennen ja jälkeen laulutunnin. Verrattaessa ennen laulutuntia ja laulutunnin jälkeen annettuja arvoja, havaittiin, että tutkittavien arvoissa oli suuresti hajontaa ryhmän sisällä. Yleisarvio puheäänen laadusta oli, että se heikentyi hieman laulutunnin jälkeen. Negatiiviset tuntemukset puheäänen laadussa lisääntyivät joillakin vastaajilla laulutunnin jälkeen, kun taas osalla vastaajista ne lieventyivät tai pysyivät samana kuin ennen laulutuntia. Puolet vastaajista koki äänensä selkiytyneen ja kirkastuneen laulamisen myötä. Selkein muutos puheäänen laadussa havaittiin äänen korkeuden suhteen: ääni koettiin selkeästi korkeammaksi laulutunnin jälkeen kuin ennen laulutuntia. Saaduista tuloksista ei tämän tutkimuksen perusteella voitu vetää kovin suoria johtopäätöksiä vastausten suuren hajonnan takia. Hajontaan saattoi vaikuttaa se, että tutkittavien laulukokemuksen määrä vaihteli paljon ryhmän sisällä ja ikäjakauma oli suuri.

“Waikioita waiwoja watasta” - Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa

Tässä tutkielmassa käsittelen 1800-luvun koleraepidemioita Turussa sekä niistä käytyä keskustelua. Kolera levisi kansainvälisen pandemian myötä Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1831 ja koleraepidemioita oli Turussa 1800-luvun aikana yhteensä yhdeksän. Lääketiede kävi samalla läpi suuria muutoksia, kun miasma-teoriasta alettiin siirtyä bakteriologiseen teoriaan. Käsittelen tämän lääketieteen paradigman muutoksen näkymistä koleraa koskevassa keskustelussa, sekä sitä, miten paradigmanmuutos vaikutti kolerapotilaiden hoitoon ja taudin ehkäisemiseen. Käsittelen myös lehtikeskustelussa näkyviä asenteita ja käsityksiä kolerasta sekä näiden muutoksia 1800-luvun kuluessa. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni sekä turkulaisten sanomalehtien että lääkäreiden ammatillisten kirjoitusten kautta. Aikalaislehtien kirjoitukset ovat olleet pääasiassa osa viranomaisten ja lääkäreiden keskustelua, joissa on pyritty ohjeistamaan ja valistamaan ihmisiä uhkaavasta epidemiasta. Lääkäreiden näkemyksiin olen perehtynyt lukemalla Finska Läkäresällskapet -seuran Notisblad för läkare och pharmaceuter -lehteä, sekä lääkäri Carl von Haartmanin teosta Tankar om Choleran ja Carl Qvistin lääketieteen väitöskirjaa Om Koleran i Helsingfors 1871 och om föregående koleraepidemin i Finland. Erityisesti lääketieteen paradigman muutos osoittautui työni pohjalta monisyiseksi ja pitkäksi prosessiksi. Koleralle ominaiset leviämis- ja tartuntatavat olivat osin ristiriidassa 1800-luvun tartuntatautiteorian kanssa ja paradigman muutos edellytti bakteriologisen teorian kehittymistä. 1800-luvun lopulla bakteriologinen teoria oli laajentunut käsittämään monet erilaiset tartuntareitit ja bakteerien osuus myös koleraepidemioissa vakiintui lääketieteelliseen keskusteluun. Suurin osa kolerasta käydystä keskustelusta heijastuu joko miasma-teoriaa tai bakteriologista teoriaa vasten; koleran hoito ja viranomaisten toimenpiteet olivat myös osittain kytköksissä kulloinkin vallitsevaan paradigmaan. Viranomaistoimenpiteet muuttuivat vuosisadan kuluessa siinä missä lääketieteen teoriatkin. Karanteeneista ja hyvältä tuoksuvista suitsukkeista siirryttiin hygieniaan ja bakteerien ehkäisyyn. Viranomaiskeinoihin kuuluivat myös Turun kahden kolerahautausmaan, Itäharjun sekä Kakolanrinteen hautausmaiden perustaminen. Näiden hautausmaiden avulla pyrittiin sekä ehkäisemään taudin leviämistä että antamaan vainajille kristinuskon mukainen hautaus. Lehtikirjoitusten kautta tarkastelen myös koleran herättämiä pelkoja ja kokemuksia, jotka heijastuvat esimerkiksi lehdissä julkaistuissa rukouksissa, ja huhupuheissa, joissa epäiltiin että kulkutaudin sijaan kyse oli tahallisesta yrityksestä myrkyttää kansalaisia.

REACH – kohti turvallisempaa kemikaalien hallintaa?

Tutkielman aiheena on 1. kesäkuuta 2007 voimaan tullut Euroopan unionin REACH-asetus (Registration, Evaluation, Authorisation and Restrictions of Chemicals eli kemikaalien rekisteröinti, arviointi ja lupamenettelyt), jonka tavoitteena on varmistaa terveyden- ja ympäristönsuojelun korkea taso, tehostaa Euroopan unionin kemianteollisuuden kilpailukykyä ja taata tavaroiden vapaa liikkuvuus Euroopan unionin sisämarkkinoilla. Asetuksen tuoma keskeinen muutos oli, että se asettaa vastuun kemikaalien turvallisuuden todistamisesta viranomaisilta teollisuudelle. Asetuksella perustettiin Euroopan kemikaalivirasto, jonka tehtävänä on auttaa yrityksiä noudattamaan lainsäädäntöä, edistää kemikaalien turvallista käyttöä, antaa tietoa kemikaaleista ja puuttua huolta aiheuttavien kemikaalien tilanteeseen. Tutkielmassa tarkastellaan asetuksen tuomia muutoksia Euroopan unionin kemikaalisääntelyyn. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, millaisia ohjauskeinoja asetukseen sisältyy, miten asetuksen erityistä huolta aiheuttaville aineille tarkoitettu lupamenettely toimii, mikä on ennalta varautumisen periaatteen merkitys asetuksessa ja miten riskinarviointi on asetuksessa toteutettu. Tutkimusmenetelmä on lainopillinen ja sääntelyteoreettinen. Keskeisenä lähdeaineistona on oikeustieteellinen kirjallisuus ja aikakausijulkaisut.

Rankahakkeen laadunhallinta aumavarastoinnissa

Diplomityössä selvitettiin rankahakeaumojen peittämisen vaikutuksia laatuun voimalaitoksen polttoaineena. Selvityksen kohteena olivat aumojen sisälämpötilat eri kohdissa aumoja sekä hakkeen kosteuden muutos ja kuiva-ainetappiot varastoinnin aikana. Tutkimuksen kohteena olivat Etelä-Savon Energian polttoaineterminaaliin kootut hakeaumat. Aumojen sisäistä lämpötilaa asennettiin mittaamaan yhdeksän lämpötilasensoria kuhunkin aumaan. Hakkeiden kokonaismassat tutkimuksen alussa laskettiin aumoihin purettujen kuormien massoista. Kuormista määritettiin kosteudet ja lämpöarvot standardien mukaisesti. Näytteiden käsittely tapahtui terminaalilla ja niiden kosteus selvitettiin uunikuivausmenetelmällä. Käyttöpaikalle kuljetuksen yhteydessä kuormat punnittiin ja kosteudet mitattiin uudestaan. Tutkimuksen aikana havaittiin langattomien lämpötilasensorien lukemisen hakeaumojen sisältä olevan vaikeaa. Sensorit olivat kuitenkin pääsääntöisesti säilyneet toimintakuntoisina varastoinnin aikana ja niiden sisältämät lämpötilatiedot päästiin lukemaan aumojen purkamisen jälkeen. Tutkimuksen perusteella hakeaumojen peittäminen on kannattavaa. Hake säilyi tutkimuksen ajankohtana peitetyssä aumassa kuivempana kuin peittämättömässä. Hake ei myöskään jäädy peitteen alla yhtä paljon kuin peittämättömänä, mikä parantaa hakkeen käsiteltävyyttä kuormaa tehdessä ja voimalaitoksella. Kuiva-ainetappioista ei voitu esittää luotettavia tuloksia kokeen keskeydyttyä sään takia.

Työn ja perheen ambivalenssia ja hallintaa

Kirjallisuusarvostelu

Lähisuhdeväkivalta näkymättömästä näkökulmaksi

Kirjallisuusarvostelu

Palvelumuotoilu osana palvelun kehittämisprosessia

Palvelut tarjoavat yrityksille merkittäviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia, joiden avulla voidaan kestävästi sekä sitouttaa asiakkaita että erottua kilpailijoista. Palveluliiketoiminnan kehittäminen on yksi keinoista, joilla yritykset pystyvät vahvistamaan kilpailukykyään, mutta muutos teknologialähtöisestä toiminnasta asiakasarvolähtöiseen toimintaan luo yrityksille haasteita. Palveluliiketoiminnan asiakaslähtöiseen kehittämiseen on viime vuosina luotu uusia menetelmiä, joista yksi on palvelumuotoilu. Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia palvelumuotoilua osana yrityksen palvelun kehittämisprosessia. Palvelumuotoilua yrityksen palvelun kehittämisprosessissa käsitellään yrityksen näkökulmasta ja tutkimusongelmaa lähestyttiin kahden osaongelman avulla. Osaongelmina selvitettiin, mitä palvelumuotoilu on ja miten palvelumuotoilu integroituu yrityksen palvelujen kehittämisprosessiin. Työn empiirinen osuus toteutettiin toimintatutkimuksena, jossa tapauksena toimi business-to-business -alalla toimivan yrityksen hyllyynkantopalvelun kehittämisprosessi. Tässä tutkimuksessa tutkija teki palvelun kehittämisprosessiin väliintulon, tuomalla palvelumuotoilun osaksi kehitysprosessia. Käytännössä tämä näkyi näkökulman muutoksena organisaatiolähtöisestä palvelun kehitystyöstä kohti asiakaslähtöistä kehitystyötä ja asiakasymmärryksen kartuttamista. Asiakashaastatteluin ja työntekijän havainnoinnilla kerätyn käyttäjätiedon hyödyntäminen pienten kehitysideoiden poimimiseen ja toimeenpanoon toimi toisena tutkimuksellisena väliintulona. Tällöin kehitystyön päämääränä ei ollut ainoastaan vakioidun palvelumallin luominen vaan myös asiakastyytyväisyyden lisääminen tarttumalla asiakkaan kokemiin ongelmakohtiin. Tällöin kerättyä asiakas- ja käyttäjätietoa todella hyödynnettiin kehittämällä olemassa olevasta palvelusta yhä asiakaslähtöisempi. Tämän tutkimuksen puitteissa palvelumuotoilua ei lähdetty integroimaan osaksi palvelunkehittämisprosessia tyypillisten muotoilun menetelmien avulla, sillä tapausprosessiin ei luonnollisesti integroitunut palvelun kehittäminen visuaalisin menetelmin. Sen sijaan palvelumuotoilu muutti palvelun kehittämisprosessia erilaisten syötteiden avulla. Kehittämisprosessin ensimmäisessä vaiheessa ymmärrystä palvelun nykytilasta kartutettiin sisäisesti eri toimijoiden näkökulmasta. Tällöin samalla sitoutetaan organisaation eri tasot osaksi prosessia. Toisessa vaiheessa palvelumuotoilu toi kehitykseen mukaan käyttäjän näkökulman sekä yhdessä luomisen sekä asiakkaiden että palvelua tuottavien henkilöiden kanssa. Prosessin kolmannessa vaiheessa palvelumuotoilu syötti kehitykseen palvelun kokonaisvaltaisen suunnittelun läpi palvelun eri kosketuspintojen. Kun palvelumuotoilu otetaan osaksi palvelun kehittämisprosessia, pyritään yrityksessä proaktiiviseen kehitystyöhön, jolla voidaan parantaa käyttäjien kokemuksia palvelusta

Soista turvemaiksi – suoluonnon 60 vuoden kujanjuoksu Virtain, Kihniön ja Ylöjärven Kurun rajaseudulla

Suomen suoluonto on muuttunut voimakkaasti etenkin viimeksi kuluneiden noin 60 vuoden aikana. Muutoksen suurin syy on maankäyttö, etenkin osana metsätalouden tehostamista ja koneellistamista toteutetut massiiviset soiden metsäojitukset. Myös maatalous ja energiantuotanto ovat muuttaneet suoluontoa merkittävästi. Metsäojitus on keskeisin tekijä siinä, että lähes kaikki suotyypit Etelä-Suomessa on luokiteltu uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi. Etelä-Suomessa keskimäärin 80 prosenttia soista on ojitettu metsätalouden tarpeisiin. Tutkimusalueella on ojitettu tätäkin enemmän: Kihniössä ojitettujen soiden osuus on 87 %. Huomattava osa ojituksista on tehty turhaan, kun ojituskohde on ollut esimerkiksi liian karu puuston kasvattamiseen. Esimerkiksi tutkimusalueella ojitusten lisäksi suuri osa laajemmista suomuodostumista on otettu turpeenkaivualueiksi 1970-luvulta lähtien, mikä on pahentanut suoluonnon ahdinkoa. Vanhat ja nykytilannetta kuvaavat kartat ja ilmakuvat tarjoavat aikasarjan tutkimusalueen suoluonnon muuttumisesta. Nykytilaa konkretisoi olennaisesti maastosta kerätty tieto. Molempia täydentävät maankäytön suunnitteluun liittyvät asiakirjat eli seutu- ja maakuntakaavat sekä turpeenoton ympäristölupapäätökset ja lupaprosesseihin liittyvät muut dokumentit. Näistä kolmesta erillisestä ja erityyppisestä tietolähteestä syntyy kokonaisnäkemys tutkimusalueen suoluonnossa tapahtuneista muutoksista, nykytilasta ja syistä niiden taustalla. Voimakkaista muutoksista huolimatta myös tutkimusalueella on luonnonsuojelullisesti arvokkaita soita, joilla on runsaasti uhanalaisia suotyyppejä ja joilla elää uhanalaisia lajeja. Soiden maankäytön suunnittelun tai suunnittelemattomuuden ja turpeenkaivun ympäristölupaprosessien historia on moninainen, ja sattumallakin on osuutensa siinä, mikä suo on säilynyt ja mikä ei. Poliittinen päätöksenteko näyttäytyy muun muassa soidensuojelun täydennysohjelman valmistelussa ja ennen kaikkea ohjelman vesittämisessä. Jatkossa soiden ennallistaminen saattaa nousta suurempaan rooliin niin tutkimusalueella kuin yleisemminkin.

”Waikioita Waiwoja Watasta” Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa

Tässä tutkielmassa käsittelen 1800-luvun koleraepidemioita Turussa sekä niistä käytyä keskustelua. Kolera levisi kansainvälisen pandemian myötä Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1831 ja koleraepidemioita oli Turussa 1800-luvun aikana yhteensä yhdeksän. Lääketiede kävi samalla läpi suuria muutoksia, kun miasma-teoriasta alettiin siirtyä bakteriologiseen teoriaan. Käsittelen tämän lääketieteen paradigman muutoksen näkymistä koleraa koskevassa keskustelussa, sekä sitä, miten paradigmanmuutos vaikutti kolerapotilaiden hoitoon ja taudin ehkäisemiseen. Käsittelen myös lehtikeskustelussa näkyviä asenteita ja käsityksiä kolerasta sekä näiden muutoksia 1800-luvun kuluessa. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni sekä turkulaisten sanomalehtien että lääkäreiden ammatillisten kirjoitusten kautta. Aikalaislehtien kirjoitukset ovat olleet pääasiassa osa viranomaisten ja lääkäreiden keskustelua, joissa on pyritty ohjeistamaan ja valistamaan ihmisiä uhkaavasta epidemiasta. Lääkäreiden näkemyksiin olen perehtynyt lukemalla Finska Läkäresällskapet -seuran Notisblad för läkare och pharmaceuter -lehteä, sekä lääkäri Carl von Haartmanin teosta Tankar om Choleran ja Carl Qvistin lääketieteen väitöskirjaa Om Koleran i Helsingfors 1871 och om föregående koleraepidemin i Finland. Erityisesti lääketieteen paradigman muutos osoittautui työni pohjalta monisyiseksi ja pitkäksi prosessiksi. Koleralle ominaiset leviämis- ja tartuntatavat olivat osin ristiriidassa 1800-luvun tartuntatautiteorian kanssa ja paradigman muutos edellytti bakteriologisen teorian kehittymistä. 1800-luvun lopulla bakteriologinen teoria oli laajentunut käsittämään monet erilaiset tartuntareitit ja bakteerien osuus myös koleraepidemioissa vakiintui lääketieteelliseen keskusteluun. Suurin osa kolerasta käydystä keskustelusta heijastuu joko miasma-teoriaa tai bakteriologista teoriaa vasten; koleran hoito ja viranomaisten toimenpiteet olivat myös osittain kytköksissä kulloinkin vallitsevaan paradigmaan. Viranomaistoimenpiteet muuttuivat vuosisadan kuluessa siinä missä lääketieteen teoriatkin. Karanteeneista ja hyvältä tuoksuvista suitsukkeista siirryttiin hygieniaan ja bakteerien ehkäisyyn. Viranomaiskeinoihin kuuluivat myös Turun kahden kolerahautausmaan, Itäharjun sekä Kakolanrinteen hautausmaiden perustaminen. Näiden hautausmaiden avulla pyrittiin sekä ehkäisemään taudin leviämistä että antamaan vainajille kristinuskon mukainen hautaus. Lehtikirjoitusten kautta tarkastelen myös koleran herättämiä pelkoja ja kokemuksia, jotka heijastuvat esimerkiksi lehdissä julkaistuissa rukouksissa, ja huhupuheissa, joissa epäiltiin että kulkutaudin sijaan kyse oli tahallisesta yrityksestä myrkyttää kansalaisia.