Herstellung Von Feinkornigen Teilchen

The present invention relates to methods for producing very fine-grained particulate material. In particular, the present invention relates to method for producing oxide materials of very fine-grained particulate material.

Molecular biomarkers in non-small-cell lung cancer : a retrospective analysis of data from the phase 3 FLEX study

Background: Findings from the phase 3 FLEX study showed that the addition of cetuximab to cisplatin and vinorelbine significantly improved overall survival, compared with cisplatin and vinorelbine alone, in the first-line treatment of EGFR-expressing, advanced non-small-cell lung cancer (NSCLC). We investigated whether candidate biomarkers were predictive for the efficacy of chemotherapy plus cetuximab in this setting. Methods: Genomic DNA extracted from formalin-fixed paraffin-embedded (FFPE) tumour tissue of patients enrolled in the FLEX study was screened for KRAS codon 12 and 13 and EGFR kinase domain mutations with PCR-based assays. In FFPE tissue sections, EGFR copy number was assessed by dual-colour fluorescence in-situ hybridisation and PTEN expression by immunohistochemistry. Treatment outcome was investigated according to biomarker status in all available samples from patients in the intention-to-treat population. The primary endpoint in the FLEX study was overall survival. The FLEX study, which is ongoing but not recruiting participants, is registered with ClinicalTrials.gov, number NCT00148798. Findings: KRAS mutations were detected in 75 of 395 (19%) tumours and activating EGFR mutations in 64 of 436 (15%). EGFR copy number was scored as increased in 102 of 279 (37%) tumours and PTEN expression as negative in 107 of 303 (35%). Comparisons of treatment outcome between the two groups (chemotherapy plus cetuximab vs chemotherapy alone) according to biomarker status provided no indication that these biomarkers were of predictive value. Activating EGFR mutations were identified as indicators of good prognosis, with patients in both treatment groups whose tumours carried such mutations having improved survival compared with those whose tumours did not (chemotherapy plus cetuximab: median 17·5 months [95% CI 11·7-23·4] vs 8·5 months [7·1-10·8], hazard ratio [HR] 0·52 [0·32-0·84], p=0·0063; chemotherapy alone: 23·8 months [15·2-not reached] vs 10·0 months [8·7-11·0], HR 0·35 [0·21-0·59], p<0·0001). Expression of PTEN seemed to be a potential indicator of good prognosis, with patients whose tumours expressed PTEN having improved survival compared with those whose tumours did not, although this finding was not significant (chemotherapy plus cetuximab: median 11·4 months [8·6-13·6] vs 6·8 months [5·9-12·7], HR 0·80 [0·55-1·16], p=0·24; chemotherapy alone: 11·0 months [9·2-12·6] vs 9·3 months [7·6-11·9], HR 0·77 [0·54-1·10], p=0·16). Interpretation: The efficacy of chemotherapy plus cetuximab in the first-line treatment of advanced NSCLC seems to be independent of each of the biomarkers assessed. Funding: Merck KGaA. © 2011 Elsevier Ltd.

Cetuximab plus chemotherapy in patients with advanced non-small-cell lung cancer (FLEX) : an open-label randomised phase III trial

Background: Use of cetuximab, a monoclonal antibody targeting the epidermal growth factor receptor (EGFR), has the potential to increase survival in patients with advanced non-small-cell lung cancer. We therefore compared chemotherapy plus cetuximab with chemotherapy alone in patients with advanced EGFR-positive non-small-cell lung cancer. Methods: In a multinational, multicentre, open-label, phase III trial, chemotherapy-naive patients (≥18 years) with advanced EGFR-expressing histologically or cytologically proven stage wet IIIB or stage IV non-small-cell lung cancer were randomly assigned in a 1:1 ratio to chemotherapy plus cetuximab or just chemotherapy. Chemotherapy was cisplatin 80 mg/m 2 intravenous infusion on day 1, and vinorelbine 25 mg/m 2 intravenous infusion on days 1 and 8 of every 3-week cycle) for up to six cycles. Cetuximab-at a starting dose of 400 mg/m 2 intravenous infusion over 2 h on day 1, and from day 8 onwards at 250 mg/m 2 over 1 h per week-was continued after the end of chemotherapy until disease progression or unacceptable toxicity had occurred. The primary endpoint was overall survival. Analysis was by intention to treat. This study is registered with ClinicalTrials.gov, number NCT00148798. Findings: Between October, 2004, and January, 2006, 1125 patients were randomly assigned to chemotherapy plus cetuximab (n=557) or chemotherapy alone (n=568). Patients given chemotherapy plus cetuximab survived longer than those in the chemotherapy-alone group (median 11·3 months vs 10·1 months; hazard ratio for death 0·871 [95% CI 0·762-0·996]; p=0·044). The main cetuximab-related adverse event was acne-like rash (57 [10%] of 548, grade 3). Interpretation: Addition of cetuximab to platinum-based chemotherapy represents a new treatment option for patients with advanced non-small-cell lung cancer. Funding: Merck KGaA. © 2009 Elsevier Ltd. All rights reserved.

EGFR expression as a predictor of survival for first-line chemotherapy plus cetuximab in patients with advanced non-small-cell lung cancer : analysis of data from the phase 3 FLEX study

Background: Findings from the phase 3 First-Line ErbituX in lung cancer (FLEX) study showed that the addition of cetuximab to first-line chemotherapy significantly improved overall survival compared with chemotherapy alone (hazard ratio [HR] 0·871, 95% CI 0·762-0·996; p=0·044) in patients with advanced non-small-cell lung cancer (NSCLC). To define patients benefiting most from cetuximab, we studied the association of tumour EGFR expression level with clinical outcome in FLEX study patients. Methods: We used prospectively collected tumour EGFR expression data to generate an immunohistochemistry score for FLEX study patients on a continuous scale of 0-300. We used response data to select an outcome-based discriminatory threshold immunohistochemistry score for EGFR expression of 200. Treatment outcome was analysed in patients with low (immunohistochemistry score <200) and high (≥200) tumour EGFR expression. The primary endpoint in the FLEX study was overall survival. We analysed patients from the FLEX intention-to-treat (ITT) population. The FLEX study is registered with ClinicalTrials.gov, number NCT00148798. Findings: Tumour EGFR immunohistochemistry data were available for 1121 of 1125 (99·6%) patients from the FLEX study ITT population. High EGFR expression was scored for 345 (31%) evaluable patients and low for 776 (69%) patients. For patients in the high EGFR expression group, overall survival was longer in the chemotherapy plus cetuximab group than in the chemotherapy alone group (median 12·0 months [95% CI 10·2-15·2] vs 9·6 months [7·6-10·6]; HR 0·73, 0·58-0·93; p=0·011), with no meaningful increase in side-effects. We recorded no corresponding survival benefit for patients in the low EGFR expression group (median 9·8 months [8·9-12·2] vs 10·3 months [9·2-11·5]; HR 0·99, 0·84-1·16; p=0·88). A treatment interaction test assessing the difference in the HRs for overall survival between the EGFR expression groups suggested a predictive value for EGFR expression (p=0·044). Interpretation: High EGFR expression is a tumour biomarker that can predict survival benefit from the addition of cetuximab to first-line chemotherapy in patients with advanced NSCLC. Assessment of EGFR expression could offer a personalised treatment approach in this setting. Funding: Merck KGaA. © 2012 Elsevier Ltd.

Twitter-archive und die Herausforderungen von "Big Social Data" für die Medien- und Kommunikationswissenschaft

Twitter ist eine besonders nützliche Quelle für Social-Media-Daten: mit dem Twitter-API (dem Application Programming Interface, das einen strukturierten Zugang zu Kommunikationsdaten in standardisierten Formaten bietet) ist es Forschern möglich, mit ein wenig Mühe und ausreichenden technische Ressourcen sehr große Archive öffentlich verbreiteter Tweets zu bestimmten Themen, Interessenbereichen, oder Veranstaltungen aufzubauen. Grundsätzlich liefert das API sehr langen Listen von Hunderten, Tausenden oder Millionen von Tweets und den Metadaten zu diesen Tweets; diese Daten können dann auf verschiedentlichste Weise extrahiert, kombiniert, und visualisiert werden, um die Dynamik der Social-Media-Kommunikation zu verstehen. Diese Forschung ist häufig um althergebrachte Fragestellungen herum aufgebaut, wird aber in der Regel in einem bislang unbekannt großen Maßstab durchgeführt. Die Projekte von Medien- und Kommunikationswissenschaftlern wie Papacharissi und de Fatima Oliveira (2012), Wood und Baughman (2012) oder Lotan et al. (2011) – um nur eine Handvoll der letzten Beispiele zu nennen – sind grundlegend auf Twitterdatensätze aufgebaut, die jetzt routinemäßig Millionen von Tweets und zugehörigen Metadaten umfassen, erfaßt nach einer Vielzahl von Kriterien. Was allen diesen Fällen gemein ist, ist jedoch die Notwendigkeit, neue methodische Wege in der Verarbeitung und Analyse derart großer Datensätze zur medienvermittelten sozialen Interaktion zu gehen.

Die Auswirkungen von Neid auf individuelle Leistungen: Ergebnisse einer Panelanalyse

Relative Einkommensunterschiede lösen innerhalb einer Referenzgruppe oftmals Neid aus und beeinflussen damit die individuelle Leistungsbereitschaft. In der ökonomischen Forschung ist bislang dieser Zusammenhang wenig untersucht worden. Unser Beitrag analysiert den Einfluss von relativen Einkommensunterschieden auf die Leistung von Fußballprofis der deutschen Bundesliga. Insgesamt werden 1040 Spieler über einen Zeitraum von 8 Spielzeiten zwischen 1995 und 2004 untersucht. Relative Einkommensunterschiede zwischen Mannschaftskollegen erweisen sich als entscheidender Einfluss auf die individuelle Leistung der Spieler. Eine Verschlechterung in der relativen Einkommensposition vermindert ceteris paribus die individuelle Leistungsbereitschaft. Eine höhere Einkommensungleichheit verstärkt solche positionsbedingten Externalitäten. Relative income differences are likely to lead to envy within a reference group. Envy in turn influences social behavior and individual performance. While positional concerns are apparent in daily life, empirical evidence is rare in the economic literature. This paper investigates the impact of the relative income position on individuals’ performance or productivity. As „performance“ is difficult to measure we turn to soccer players whose performance has been well documented. The broad sample covers eight seasons of the German premier soccer league (Bundesliga) between 1995 and 2004, and includes 1040 players, a salary proxy and several performance variables. The results show that player performance is strongly affected by relative income position. A disadvantage in the relative income position reduces productivity. The larger the income differences within a team, the stronger are the effects of positional concern. Team composition also significantly affects behaviour.

Origins of Australian Football: Victoria's Early History. Volume 3: Covert 'Professionalism': The Power of the Wealthy Clubs 1886 to 1890

This volume continues the story of football in Marvellous Melbourne during the 1880s. At this time the VFA continued to expand as Melbourne’s boom continued apace. In 1886 Port Melbourne, Prahran, St Kilda, Footscray and South Williamstown joined the competition, and the Ballarat clubs Ballarat, Ballarat Imperial and South Ballarat were also contending for the VFA premiership. In 1886 matches were divided into four quarters, goal umpires waved two flags to announce a goal, and time clocks and bells were employed to mark the end of quarters. Victoria also played inter-colonial matches against New South Wales, Tasmania and South Australia. VFA secretary T.S. Marshall was at the forefront of fighting the game’s turn towards professionalism, but although it was illegal to pay players, the practice continued. The period 1886 to 1890 also set the stage for the eventual formation of the Victorian Football League, for by the end of the 1880s the Victorian Football Association had become in effect a two-tier competition. The most popular clubs in the VFA, South Melbourne, Geelong, Carlton and Essendon collected the lion’s share of the gate money, which they used to build their wealth and entrench their position as the dominant Victorian teams. The lower tier clubs had to make do with paltry gate money and season fixtures that advantaged the strong clubs. In these fixtures the strong clubs elected to play each other first to increase their gate money, and only deemed to play the poorer clubs at the start of the season. This led to an increasing divide between the VFA’s rich and poor, and by 1890 South Williamstown and Prahran merged with Williamstown and St Kilda respectively, University dropped out of senior ranks, and the Ballarat clubs were excluded from competing for the VFA premiership, which left 12 senior clubs until Collingwood’s emergence in 1892. At this time, no team was as powerful as South Melbourne, which experienced the greatest success in the club’s VFA and VFL history when it collected triple premiership crowns in 1888, 1889, and 1890. South Melbourne was a most ambitious club and spearheaded the move towards professionalism, although this could not be made public. The fine teams it produced at this time contained some of the greatest players of the era, such as Peter Burns, “Sonny” Elms and “Dinny” McKay, and it looked after players with health insurance, jobs, inter-colonial trips, and other incentives. Geelong’s premiership in 1886 was perhaps its greatest triumph, but this success was followed by a premiership drought that would last for 39 years. Carlton remained one of Victorian football’s power clubs, and after securing the premiership in 1887 continued to compete for top honours. As always, the game became ever more popular and world record crowds of over 30,000 attended matches between South Melbourne, Carlton, Geelong and Essendon.

Anatomy of a trending topic : Methods for the visualisation of retweet chains [Anatomie eines Trending Topics: Methoden zur Visualisierung von Retweet-Ketten]

Twitter and other social networking sites play an ever more present role in the spread of current events. The dynamics of information dissemination through digital network structures are still relatively unexplored, however. At what time an issue is taken up by whom? Who forwards a message when to whom else? What role do individual communication participants, existing digital communities or the technical foundations of each network platform play in the spread of news? In this chapter we discuss, using the example of a video on a current sociopolitical issue in Australia that was shared on Twitter, a number of new methods for the dynamic visualisation and analysis of communication processes. Our method combines temporal and spatial analytical approaches and provides new insights into the spread of news in digital networks. [Social media dienen immer häufger als Disseminationsmechanismen für Medieninhalte. Auf Twitter ermöglicht besonders die Retweet-Funktion den schnellen und weitläufgen Transfer von Nachrichten. In diesem Beitrag etablieren neue methodische Ansätze zur Erfassung, Visualisierung und Analyse von Retweet-Ketten. Insbesondere heben wir hervor, wie bestehende Netzwerkanalysemethoden ergänzt werden können, um den Ablauf der Weiterleitung sowohl temporal als auch spatial zu erfassen. Unsere Fallstudie demonstriert die verbreitung des videoclips einer am 9. Oktober 2012 spontan gehaltenen Wutrede der australischen Premierministerin Julia Gillard, in der sie Oppositionsführer Tony Abbott als Frauenhasser brandmarkte. Durch die Erfassung von Hintergrunddaten zu den jeweiligen NutzerInnen, die sich an der Weiterleitung des Videoclips beteiligten, erstellen wir ein detailliertes Bild des Disseminationsablaufs im vorliegenden Fall. So lassen sich die wichtigsten AkteurInnen und der Ablauf der Weiterleitung darstellen und analysieren. Daraus entstehen Einblicke in die allgemeinen verbreitungsmuster von Nachrichten auf Twitter].

Accounting for individual variability in the von Bertalanffy growth model

Estimation of von Bertalanffy growth parameters has received considerable attention in fisheries research. Since Sainsbury (1980, Can. J. Fish. Aquat. Sci. 37: 241-247) much of this research effort has centered on accounting for individual variability in the growth parameters. In this paper we demonstrate that, in analysis of tagging data, Sainsbury's method and its derivatives do not, in general, satisfactorily account for individual variability in growth, leading to inconsistent parameter estimates (the bias does not tend to zero as sample size increases to infinity). The bias arises because these methods do not use appropriate conditional expectations as a basis for estimation. This bias is found to be similar to that of the Fabens method. Such methods would be appropriate only under the assumption that the individual growth parameters that generate the growth increment were independent of the growth parameters that generated the initial length. However, such an assumption would be unrealistic. The results are derived analytically, and illustrated with a simulation study. Until techniques that take full account of the appropriate conditioning have been developed, the effect of individual variability on growth has yet to be fully understood.

Da hatte das Pferd die Nüstern voll. Gebrauch und Funktion von Phraseologie im Kinderbuch : Untersuchungen zu Erich Kästner und anderen Autoren

Da hatte das Pferd die Nüstern voll. Gebrauch und Funktion von Phraseologie im Kinderbuch. Untersuchungen zu Erich Kästner und anderen Autoren. [Da hatte das Pferd die Nüstern voll. Fraseologian käyttö ja tehtävä lastenkirjallisuudessa. Tutkimuksia Erich Kästnerin ja muiden kirjailijoiden tuotannossa.] Usein oletetaan, että idiomit ovat lapsille vaikeita ymmärtää, koska niiden merkitystä ei voi kokonaisuudessaan johtaa rakenteeseen kuuluvien yksittäisten sanojen merkityksestä. Silti lastenkirjallisuudessa idiomeja käytetään paljon ja monessa eri tehtävässä. Tässä tutkimuksessa tarkistetaan fraseologian (idiomien ja sanalaskujen) käytön koko skaala saksankielisessä lastenkirjallisuudessa Erich Kästnerin (1899-1976) klassikoista tähän päivään asti. Kolmen eri korpuksen avulla (905 idiomiesimerkkiä kuudesta Kästnerin lastenkirjasta, 333 idiomia kahdesta Kästnerin aikuisromaanista ja 580 esimerkkiä kuudesta eri kirjailijoiden kirjoittamasta lastenkirjasta) pyritään vastamaan mm. seuraaviin kysymyksiin: Kuinka paljon ja minkälaisia idiomeja teksteissä käytetään? Miten idiomit sijoitetaan teksteihin, minkälaisia suhteita kontekstiin rakentuu? Millaisia eroavaisuuksia idiomien käytössä on havaittavissa ensinnäkin saman kirjailijan (Kästnerin) lastenkirjojen ja aikuisille tarkoitettujen kirjojen välillä sekä toisaalta eri kirjailijoiden kirjoittamien lastenkirjojen välillä? Tutkimuksesta käy ilmi, että idiomien käyttö vaihtelee lastenkirjallisuudessa ensisijaisesti kirjailijoittain, joka näkyy erilaisten ’fraseologisten profiilien’ esiintyminä. Parafraasien käyttö (idiomin rinnalle asetetaan synonyyminen ei-idiomaattinen ilmaisu) on varsin yleistä kaikissa tutkituissa lastenkirjoissa. Kästnerin lastenkirjoissa parafraasin käyttö on selvästi yleisempää kuin aikuisromaaneissa. Näyttää siltä, että lastenkirjallisuudessa siis tietoisesti tai tiedostumatta otetaan huomioon lasten rajoitettu fraseologinen kompetenssi.

Literaturnaja skazka A.M. Remizova (1900-1920-e gody)

Literary tale of A.M. Remizov (1900’s – 1920’s) The thesis is devoted to a detailed historical-literary description of a tale as a genre tradition in the creative work of Alexei Mikhailovich Remizov (1877-1957), one of the major Russian prose writers of the 20’s century. This very approach allows to specify the place and functional meaning of this genre in literary practice of the writer and to appeal to one of the key problems of the 20-21 century literature history – a specific of modernistic literature composition principle and a role of montage techniques in its formation. Remizov was working on tales during his whole life, though the most productive years of folklore studies fell to 1900’s – 1910’s. During this period he intensively studied folklore materials, narrated several hundreds of folk tales and in 1900’s – 1920’s published eight tale collections which played a significant role in the formation of stylistic and compositional principles of his prose of the 1910’s – 1920’s, especially montage techniques, which in its turn influenced the development of the narrative forms in the Russian post-revolutionary literature. At the same time a tale has specified not only poetics but also problematics of Remizov’s creative work, as when choosing folklore sources the writer always alluded to modern themes and relevant intellectual trends. The current research work, based on various archive materials and a wide spectrum of modern historical-literary data, complies four chapters with a consistent description of creation history, publication and critics’ reviews of Remizov’s tale collections and single tales contributing to his creative evolution characteristic. Furthermore, the work refers to composition and subject of the particular collections. On the whole it enables to follow up genre dynamics. The first chapter of the work is devoted to Posolon’ (Sunwise), the earliest tale collection of Remizov. The main feature of the collection is that its composition is oriented on the agrarian calendar and the subject – on the system of mythological views reflected in the Russian folklore. This very collection to a large extent corresponds to the writer’s views on the myth represented in Pis’mo v redaktsiyu (Letter to the Editor). The history of this manifesto appearing is analyzed in the second chapter. The incident which caused its forthcoming contributed to ‘legitimization’ of Remizov’s narrations as a relevant genre of modern literature and to upgrading the writer in professional hierarchy. The third chapter analyzes Remizov’s collections of 1900’s – early 1920’s, a result of Remizov’s scrupulous work with a specific tale material. He is acting here as a tale repertory researcher and in some cases as a collector as well. The means of such collections’ topical organization is not the myth but the hero of the tale. According to this principle single pieces are grouped into cycles, which then form complicated montage constructs. Texts themselves can be viewed as a sort of hyper-quotations, as they in fact entirely coincide with their original sources. Besides, collections usually have their own ideal patterns. In the fourth chapter a connection of Remizov’s creative work with folk fun culture and a tradition of the folklore noel story is being demonstrated on Zavetnyie skazy (Secret Tales) material. A consistent collections’ history creation analysis convinces us that the tale was a sort of laboratory in which main writer’s prose methods were being worked out.

Das Übersetzen von Texten der Musikgattung Lied : am Beispiel von zehn Liedern aus dem Zyklus Winterreise von Franz Schubert und deren Übersetzungen

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on edistää ja kehittää saksalaisen liedmusiikin suomennosten tutkimusta. Tutkimusaineistona on käytetty kymmentä laulua Franz Schubertin säveltämästä laulusarjasta Winterreise (1827), joka pohjautuu Wilhelm Müllerin runoihin, ja Kyllikki Solanterän suomennoksia (1960) kyseisistä lauluista. Lähtökohtana oli lähtökielinen teksti, johon suomennosta verrattiin. Hypoteesina oli, että tavulukujen merkitys liedmusiikin kääntämisessä on suurempi kuin muiden lingvististen tai semanttisten ominaisuuksien, koska musiikki ja nuotit asettavat tiukat rajat käännökselle, eikä kääntäjä voi muuttaa kappaleen musiikillista rakennetta. Sanatarkan käännöksen sijaan kääntäjän tulee pyrkiä säilyttämään kappaleen semanttinen sisältö ja tunnelma riimejä unohtamatta. Aluksi kerrotaan taustatietoja säveltäjästä, sanoittajasta, teoksesta, liedmusiikista ja kääntäjästä. Teoriaosiossa kartoitetaan, mihin kategorioihin liedtekstien kääntäminen voidaan luokitella kuuluvaksi. Analyysi pohjautuu Wittbrodtin luokitteluun (1995). Teoriaosiossa käsitellään myös ekvivalenssia, adekvaattisuutta, näennäiskäännöksiä, tyyliä, uskollisuutta alkuperäisteokselle, vapaan kääntämisen rajoja ja käännösvirheitä tutkittavasta materiaalista valikoitujen esimerkkien pohjalta. Esimerkkejä edeltää aina teoriaosuus. Varsinainen vertailuosio, jossa vertaillaan lähtö- ja kohdetekstejä, on jaettu kuuteen osioon: säe- ja säkeistöluvut, sanaluvut, tavuluvut, kirjaimien poisjättö, suorat ja epäsuorat kysymykset sekä kappaleiden nimet. Sana- ja tavulukujen eroavaisuuksista esitetään myös taulukot. Sana- ja tavulukujen kohdalla pohditaan, mistä erot johtuvat. Kaiken kaikkiaan pohditaan myös, ovatko käännösratkaisut onnistuneita, ja miten kääntäjä on niihin päätynyt. Laulettavuutta käsittelevässä osiossa esitetään ensin aikaisempia pohdintoja ja tutkimustuloksia kyseisestä aiheesta. Lopuksi teen Mannilan Blueprint-metodin (2005) mukaiset testit. Metriikkatestin teen esimerkinomaisesti yhdelle säkeistölle ja musikaalisen testin teen kaikille kymmenelle laululle. Musikaalisessa testissä analysoidaan tarkemmin lähtökielisiä säkeitä ja niiden suomenkielisiä vastineita, joiden tavuluvut eroavat toisistaan. Loppupäätelmiä edeltävässä luvussa esitetään vielä suomalaisen lauluntekijän ajatuksia sanoittamisesta. Hypoteesi tavuluvuista osoittautui oikeaksi. 146 säkeestä vain viidessä eivät lähtö- ja kohdetekstin tavuluvut olleet identtiset, mikä todistaa sen, että kääntäjä pyrkii säilyttämään kappaleen rytmin. Kääntäjä on myös säilyttänyt kappaleiden riimit, mikä vaikuttaa osaltaan rytmin säilymiseen. Sanalukujen kohdalla taas vain 16 säkeellä oli identtiset sanaluvut, mikä kertoo siitä, että niitä tärkeämpää on säilyttää kappaleen semanttinen sisältö ja tunnelma. Käännösten voidaan katsoa kuuluvan useaan kategoriaan. Kappaleiden käännökset ovat suurimmalta osin ekvivalentteja, mutta osittain ne voidaan luokitella näennäiskäännöksiksi. Tyyli ei ole säilynyt virheettömänä aivan jokaisessa käännöksessä, mutta yhtään kääntäjän puutteellisesta kieli- tai kääntämistaidosta johtuvaa käännösvirhettä kappaleissa ei ole. Suomentaja ei ole tuottanut yhtään täydellisen sanatarkkaa käännöstä, vaikka leksikaalinen ero on osittain vain hiuksenhieno. Tämä osoittaa sen, että vapaan kääntämisen aste on liedmusiikin suomennoksissa suhteellisen korkea. Kaiken kaikkiaan Solanterän käännöksiä voi pitää suhteellisen onnistuneina.

Übersetzen beim Lernen von Fremdsprachen : Übersetzungsaufgaben der Fremdsprache Deutsch im Lernmaterial und in der Abiturprüfung der finnischen gymnasialen Oberstufe

Pro gradu -tutkielmani käsittelee kääntämistä vieraan kielen opetuksessa nykyään sekä kääntämisen ja käännöstieteen mahdollisuuksia vieraan kielen opetuksen kehittämiseen. Aihe on mielenkiintoinen, sillä siitä ei juurikaan ole tutkimusta, sekä se on myös yhteiskunnallisesti merkittävä. Ennen kaikkea työn on tarkoitus toimia keskustelunavauksen tälle aihepiirille. Materiaalina on käytetty lukion saksan kielen oppimateriaaleja Weitere Wege (A1-kieli), Neue Adresse (B2-kieli) ja Kurz und gut (B3-kieli) sekä saksan ylioppilastutkintoja vuosilta 1998-2005 (sekä pitkä että lyhyt saksa), jotka yhdessä edustavat tämän hetkistä lukion saksan kielen opetusta. Koska lukion oppimateriaalit ja ylioppilastutkinnot eivät ainakaan päällisin puolin eroa eri vieraiden kielten välillä toisistaan, koskevat päätelmät kattavasti koko lukion vieraan kielten opetusta. Materiaalia ja vieraan kielten opetusta tutkitaan tässä työssä pääasiallisesti tehtävien kautta. Oppimateriaalin tehtävät on kategorisoitu yhdeksään tehtävätyyppiin, joista 'kääntäminen' on yksi. Muut tehtävätyypit ovat 'ääneenlukeminen ja ääntäminen', 'maantuntemus ja kulttuuri', 'luetunymmärätäminen', 'kuullunymmärtäminen', 'tekstintuottaminen', 'suulliset harjoitukset', 'sanasto' sekä 'kielioppi ja rakenne'. Ylioppilastutkinnoissa esiintyvät tehtävätyypit 'luetunymmärätäminen', 'kuullunymmärtäminen', 'tekstintuottaminen' sekä 'kielioppi ja rakenne', eikä käännöstehtäviä ole tutkituissa kokeissa lainkaan. Oppimateriaalin ja ylioppilastutkinnon tehtäviin liittyen esitetään kvantitatiivisia tuloksia sekä anlysoidaan niiden kautta vieraan kielen opetuksen nykytilaa. Pääasiallinen analyysi keskittyy käännöstehtävien kvalitatiiviseen tutkimiseen, joilloin voidaan todeta, että nämä tehtävät edustavat oikeastaan merkkien kääntämistä, eivät merkityksen kääntämistä. Nämä käännöstehtävät ovat sisällöiltään luetun ymmärtämisen, tekstintuottamisen, sanaston sekä kieliopin ja rakenteen tehtäviä, eikä niillä ole mitään tekemistä kääntämisen kanssa nykypäivän käännöstieteellisessä merkityksessä. Siten kääntäminen käännösmielessä voisi tarjota vieraan kielen opetukselle uuden oppimismetodin, jossa ennen kaikkea kulttuurien välisen viestinnän aspektit olisivat huomioitu. Kääntämiseen liittyvistä osataidoista, mm. tutkimis- ja analyysitaidoista, voisi olla etua kielten opetukselle tulevaisuudessa.

The fishery and reproductive biology of Barking crayfish, Linuparus trigonus (Von Siebold, 1824) along Queenslands east coast

This paper describes the fishery and reproductive biology for Linuparus trigonus obtained from trawl fishermen operating off Queensland’s east coast, Australia. The smallest mature female lobster measured 59.8 mm CL, however, 50% maturity was reached between 80 and 85 mm CL. Brood fecundity (BF) was size dependent and ranged between 19,287 and 100,671 eggs in 32 females from 59.8 to 104.3 mm CL. The relationship was best described by the power equation BF = 0.1107*CL to the power of 2.9241 (r to the power of 2 = 0:74). Egg size ranged from 0.96 to 1.12 mm in diameter (mean = 1:02 (+or-) 0:01 mm). Egg weight and size were independent of lobster size. Length frequencies displayed multi-modal distributions.The percentage of female to male lobsters was relatively stable for small size classes (30 to 70 mm CL; 50.0 to 63.6% females), but female proportions rose markedly between 75 and 90 mm (72.2 to 85.4%) suggesting that at the onset of sexual maturity female growth rates are reduced. In size classes greater than 95 mm, males were numerically dominant. A description of the L. trigonus fishery in Queensland is also detailed.

Non-reductive Physicalism, Irreducibility of the Mental and the Problem of Mental Causation : A study of Donald Davidson's and Georg Henrik von Wright's positions in the philosophy of mind

In this study I consider what kind of perspective on the mind body problem is taken and can be taken by a philosophical position called non-reductive physicalism. Many positions fall under this label. The form of non-reductive physicalism which I discuss is in essential respects the position taken by Donald Davidson (1917-2003) and Georg Henrik von Wright (1916-2003). I defend their positions and discuss the unrecognized similarities between their views. Non-reductive physicalism combines two theses: (a) Everything that exists is physical; (b) Mental phenomena cannot be reduced to the states of the brain. This means that according to non-reductive physicalism the mental aspect of humans (be it a soul, mind, or spirit) is an irreducible part of the human condition. Also Davidson and von Wright claim that, in some important sense, the mental aspect of a human being does not reduce to the physical aspect, that there is a gap between these aspects that cannot be closed. I claim that their arguments for this conclusion are convincing. I also argue that whereas von Wright and Davidson give interesting arguments for the irreducibility of the mental, their physicalism is unwarranted. These philosophers do not give good reasons for believing that reality is thoroughly physical. Notwithstanding the materialistic consensus in the contemporary philosophy of mind the ontology of mind is still an uncharted territory where real breakthroughs are not to be expected until a radically new ontological position is developed. The third main claim of this work is that the problem of mental causation cannot be solved from the Davidsonian - von Wrightian perspective. The problem of mental causation is the problem of how mental phenomena like beliefs can cause physical movements of the body. As I see it, the essential point of non-reductive physicalism - the irreducibility of the mental - and the problem of mental causation are closely related. If mental phenomena do not reduce to causally effective states of the brain, then what justifies the belief that mental phenomena have causal powers? If mental causes do not reduce to physical causes, then how to tell when - or whether - the mental causes in terms of which human actions are explained are actually effective? I argue that this - how to decide when mental causes really are effective - is the real problem of mental causation. The motivation to explore and defend a non-reductive position stems from the belief that reductive physicalism leads to serious ethical problems. My claim is that Davidson's and von Wright's ultimate reason to defend a non-reductive view comes back to their belief that a reductive understanding of human nature would be a narrow and possibly harmful perspective. The final conclusion of my thesis is that von Wright's and Davidson's positions provide a starting point from which the current scientistic philosophy of mind can be critically further explored in the future.