The effect of virtual reality on visual vertigo symptoms in patients with peripheral vestibular dysfunction: a pilot study.

Individuals with vestibular dysfunction may experience visual vertigo (VV), in which symptoms are provoked or exacerbated by excessive or disorientating visual stimuli (e.g. supermarkets). VV can significantly improve when customized vestibular rehabilitation exercises are combined with exposure to optokinetic stimuli. Virtual reality (VR), which immerses patients in realistic, visually challenging environments, has also been suggested as an adjunct to VR to improve VV symptoms. This pilot study compared the responses of sixteen patients with unilateral peripheral vestibular disorder randomly allocated to a VR regime incorporating exposure to a static (Group S) or dynamic (Group D) VR environment. Participants practiced vestibular exercises, twice weekly for four weeks, inside a static (Group S) or dynamic (Group D) virtual crowded square environment, presented in an immersive projection theatre (IPT), and received a vestibular exercise program to practice on days not attending clinic. A third Group D1 completed both the static and dynamic VR training. Treatment response was assessed with the Dynamic Gait Index and questionnaires concerning symptom triggers and psychological state. At final assessment, significant betweengroup differences were noted between Groups D (p = 0.001) and D1 (p = 0.03) compared to Group S for VV symptoms with the former two showing a significant 59.2% and 25.8% improvement respectively compared to 1.6% for the latter. Depression scores improved only for Group S (p = 0.01) while a trend towards significance was noted for Group D regarding anxiety scores (p = 0.07). Conclusion: Exposure to dynamic VR environments should be considered as a useful adjunct to vestibular rehabilitation programs for patients with peripheral vestibular disorders and VV symptoms.

Sergi Belbel. Històries de família : Les relacions familiars en cinc obres de Sergi Belbel

L'assumpte d'aquest treball és el tractament que fa Belbel de les relacions familiars i, en concret, dels conflictes de comunicació, o d'absència de comunicació, i, consegüentment, esbrinar l'interès de l'autor a retratar uns tipus de personatges i famílies i de relacions familiars.

La spéciation écologique racontée au travers de l'étude de l'évolution des poissons-clowns et de quelques autres

Ecological speciation and its hallmark, adaptive radiation is a process from which most of the current biodiversity derives. As ecological opportunity allows species to colonise unoccupied niches, natural selection drives adaptive phenotypical change. In this thesis, I begin by describing how this evolutionary process acted on the evolution of the clownfishes. During its infancy, this iconic group of coral reef fishes developed a mutualism with sea anemone species. I show how this event triggered the evolutionary radiation of the group, generating species that now inhabit diverse habitats of the coral reefs. Following the appearance of the mutualism, the diversification of the clownfish was catalysed by hybridisation events which shuffled genes, allowing hybrids to reach new fitness optima. While the clownfishes appeared in the region of the coral triangle, a lineage colonised the eastern shores of Africa. I reconstructed the geographic history of the group and showed that this event lead to the rapid appearance of new species, replicating the evolutionary patterns of the original radiation. To better grasp the mechanisms of ecological speciation, I conducted analyses at the population level and identified similar evolutionary patterns than found at the clade level. I discuss how such result suggests a continuity bridging micro- and macroevolution, which so far only been theorised. In parallel to this study case, I question whether biotic and abiotic interactions can promote or restrain ecological speciation. Indeed, I show how the ecological setting of species can drastically impact on their diversification dynamics. Moreover, tradeoffs can occur between specialisation made on different ecological axes allowing species cohabitation. Overall, I show in this work that regardless of the few simple rules that explain the mechanism of ecological speciation, the unavoidable interactions with the ever changing ecological context lead diversification events to give always a different outcome. It is thus primordial to account for the ecological settings of species when discussing their evolutionary dynamics. LA SPÉCIATION ÉCOLOGIQUE RACONTÉE AU TRAVERS DE L'ÉTUDE DE L'ÉVOLUTION DES POISSONS-CLOWNS ET DE QUELQUES AUTRES Le phénomène de spéciation écologique est à l'origine de la majeure partie de la biodiversité que l'on rencontre aujourd'hui. Au fil des opportunités qu'elles rencontrent, les espèces colonisent l'espace écologique laissant la sélection naturelle forger leur phénotype moyen. Malgré l'omniprésence de ce phénomène dans la nature, beaucoup de questions qui lui sont relatives restent à élucider. C'est afin de mieux comprendre ce mécanisme que j'étudie les poissons-clowns, célèbres habitants des récifs coralliens. Dans ce travail, je démontré que le développement du comportement mutualiste liant les poissons-clowns aux anémones de mer fut l'événement qui déclencha leur diversification. Suite à ce premier événement, j'illustre comment l'hybridation entre lignées primordiales a remodelé la diversité génétique du groupe et catalysé leur radiation évolutive. Je poursuis en reconstruisant l'expansion géographique des poissons-clowns au cours du temps depuis le triangle de corail, leur lieu d'origine, jusqu'aux côtes d'Afrique de l'Ouest. Afin d'affiner ces analyses générales sur le groupe, je continue en étudiant plus finement des populations d'une seule espèce de poisson-clown. Cette fine résolution me permet de comprendre plus précisément quels sont les facteurs écologiques qui permettent aux poissons-clowns de se différencier. Les résultats de ces analyses suggèrent qu'il est important de comprendre les liens entre le contexte écologique et la diversification des espèces. J'étudie cette question dans la seconde partie de ce travail en montrant que l'hétérogénéité du paysage ou les liens entretenus avec un partenaire mutualiste influencent fortement la dynamique évolutive des espèces. Finalement, j'illustre les compromis que chaque espèce réalise en se spécialisant ou non dans ses interactions avec l'environnent. Plus généralement, je souligne dans ce travail l'influence du contexte écologique sur le résultat de la spéciation écologique. Ce sont ces interactions entre les organismes et leur environnent qui sont à l'origine de l'incroyable diversité de la vie. Il est donc primordial de les prendre en compte lors de l'étude de l'évolution des espèces.

Lainattu todellisuus : tekijän huomioita ajankohtaisteatterista

Opinnäytetyöni käsittelee ajankohtaisteatteria. Tarkoituksenani on koettaa määritellä mitä käsite ajankohtaisteatteri tarkoittaa ja löytää niitä erityispiirteitä mitkä mahdollisesti erottavat ajankohtaisteatteriksi luettavat esitykset muusta teatteritaiteesta. Päätutkimuskohteeni on kirjoittamani ja ohjaamani näytelmä Markus - Elo Kuva. Työni alussa puran auki seikkaperäisesti koko Markus - Elo Kuvan syntyprosessin. Selvitän mistä todellisista tapahtumasta näytelmän idea sai alkunsa ja miten kirjoittamisprosessi eteni. Kerron myös miten ja millaisella aikataululla näytelmä saatettiin näyttämölle ja minkälaisen vastaanoton se sai. Esiteltyäni päätutkimuskohteeni tarkastelen ylipäätään teatterin suhdetta aikaan ja ympäröivään todellisuuteen, ja koetan määrittää niitä ulkoisia tunnusmerkkejä ja erityispiirteitä mitkä erottavat ajankohtaisteatteriksi laskettavat esitykset muusta teatteritaiteesta. Ulkoisten tunnuspiirteitten jälkeen siirryn pohtimaan ajankohtaisteatterin tekijän motiiveja, ja esitän teoriani ajankohtaisteatterin dialektisestä luonteesta. Selvennän teoriaani purkamalla Markus - Elo Kuvan useassa kerroksessa näkyvää dialektista rakennetta. Tarkastelen myös ajankohtaisteatteriksi laskettavien esitysten teosrajaa, mikä on nähdäkseni poikkeuksellinen verrattuna muuhun teatteritaiteeseen.

Teatteri-ilmaisun ohjaajan ammattitaito : mitä se on?

Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) on suhteellisen uusi ja tuntematon ammattinimike. Harvat tietävät, mitä teatteri-ilmaisun ohjaaja tekee ja mitä hänen erityisosaamisensa on. Avaan teatteri-ilmaisun ohjaajan työtä soveltavan draaman ohjaajana. Lähestyn aihetta sekä osallistujan että ohjaajan näkökulmista. Soveltava teatteri pitää sisällään erilaisia muotoja ja työtapoja. Osallistava teatteri, jossa yleisöä nimensä mukaisesti osallistetaan, on yksi soveltavan teatterin muodoista. Soveltavasta teatterista puhuttaessa usein käytetään lyhyesti sanaa draama. Draaman tarkoituksena on kysyä, etsiä ja tutkia. Pyrkimyksenä on oppia kollektiivisesti ja pyrkiä dialogiseen teeman pohtimiseen. Draamallisessa työskentelyssä toimitaan kokonaisvaltaisesti emotionaalisella sekä rationaalisella tasolla. Fiktiiviset tapahtumat ja henkilöt rohkaisevat mm. projisointiin, eli osallistujan omien tunteiden ja ajatusten sijoittamista draamaan. Nähdyn ja koetun sanallinen purkaminen saattaa auttaa osallistujia tulemaan tietoiseksi alitajuisista ja esitietoisista prosesseistaan. Näin draama voi kertoa osallistujalle jotakin oleellista hänen arvoistaan ja ajatuksistaan. Parhaimmillaan draama voimaannuttaa, opettaa uutta ja edistää luovuutta. Draaman aihe ja tavoitteet ovat aina yleisiä, eikä tarkoitus ole keskittyä kenenkään henkilökohtaiseen prosessiin. Draamallinen työskentely ei ole terapiaa, vaikka sen vaikutus saattaakin olla terapeuttinen. Draaman ohjaaminen on monipuolista osaamista vaativaa työtä. Ohjaaja tarvitsee ymmärrystä usealta kentältä, soveltavan draaman periaatteiden hallinnan lisäksi. Hänen on esimerkiksi hyvä ymmärtää ryhmädynaamisia ilmiöitä, omata pedagogisia valmiuksia sekä taiteellista lahjakkuutta. Teatteri-ilmaisun ohjaajan ammattitaitoa on liikkua siellä, missä yhden alan rajat loppuvat ja toisen alkavat. Hänet voidaan nähdä ikään kuin siltana eri alojen välillä. Yhteiskuntaamme luonnehditaan materialisoituvaksi ja tuottavuutta kunnioittavaksi. Draama kuitenkin vastaa ihmisen ikuiseen tarpeeseen tulla nähdyksi ja kuulluksi. Fiktiivisen maailman lumous ei ole vielä kadonnut, eikä tuskin koskaan katoakaan. Teatteri-ilmaisun ohjaaja vie ihmisen iäti tärkeiden asioiden äärelle. Siksi uskon, etteivät työt tule häneltä loppumaan.

The effect of virtual reality on visual vertigo symptoms in patients with peripheral vestibular dysfunction: a pilot study

Individuals with vestibular dysfunction may experience visual vertigo (VV), in which symptoms are provoked or exacerbated by excessive or disorientating visual stimuli (e.g. supermarkets). VV can significantly improve when customized vestibular rehabilitation exercises are combined with exposure to optokinetic stimuli. Virtual reality (VR), which immerses patients in realistic, visually challenging environments, has also been suggested as an adjunct to VR to improve VV symptoms. This pilot study compared the responses of sixteen patients with unilateral peripheral vestibular disorder randomly allocated to a VR regime incorporating exposure to a static (Group S) or dynamic (Group D) VR environment. Participants practiced vestibular exercises, twice weekly for four weeks, inside a static (Group S) or dynamic (Group D) virtual crowded square environment, presented in an immersive projection theatre (IPT), and received a vestibular exercise program to practice on days not attending clinic. A third Group D1 completed both the static and dynamic VR training. Treatment response was assessed with the Dynamic Gait Index and questionnaires concerning symptom triggers and psychological state. At final assessment, significant betweengroup differences were noted between Groups D (p = 0.001) and D1 (p = 0.03) compared to Group S for VV symptoms with the former two showing a significant 59.2% and 25.8% improvement respectively compared to 1.6% for the latter. Depression scores improved only for Group S (p = 0.01) while a trend towards significance was noted for Group D regarding anxiety scores (p = 0.07). Conclusion: Exposure to dynamic VR environments should be considered as a useful adjunct to vestibular rehabilitation programs for patients with peripheral vestibular disorders and VV symptoms.

The Application of 3D Reconstruction Techniques in the Analysis of Ancient Tarraco’s Urban Topography

The widespread implementation of GIS-based 3D topographical models has been a great aid in the development and testing of archaeological hypotheses. In this paper, a topographical reconstruction of the ancient city of Tarraco, the Roman capital of the Tarraconensis province, is presented. This model is based on topographical data obtained through archaeological excavations, old photographic documentation, georeferenced archive maps depicting the pre-modern city topography, modern detailed topographical maps and differential GPS measurements. The addition of the Roman urban architectural features to the model offers the possibility to test hypotheses concerning the ideological background manifested in the city shape. This is accomplished mainly through the use of 3D views from the main city accesses. These techniques ultimately demonstrate the ‘theatre-shaped’ layout of the city (to quote Vitrubius) as well as its southwest oriented architecture, whose monumental character was conceived to present a striking aspect to visitors, particularly those arriving from the sea.

Mise en récit et théâtralisation dans le jeu en psychothérapie d'enfants : de l'archaïque au symbolique

« Il était une fois... Cette thèse aborde le lien entre l'expression théâtrale et son utilisation clinique dans la psychothérapie d'enfants. Partant du questionnement sur les origines du théâtre et de la thérapie dans l'histoire de l'humanité, donc du substrat « archaïque » de l'homme et de sa relation à l'art scénique, la première partie développe une réflexion autour des rituels, du chamanisme et de la notion du soin. Purement théorique, elle soulève cependant la question de l'identité de l'Homme dans les sociétés postmodernes et traite de la thématique du développement psychique de l'enfant au sein de notre société occidentale ainsi que des souffrances qui en amènent certains vers les consultations psychologiques La partie principale s'articule autour de six histoires cliniques d'enfants suivis en psychothérapie expressive, récits dans lesquels la médiation théâtrale et corporelle devient 1 outil central du soin. En se développant sur la base d'une mise en narration des histoires imaginaires des enfants qui reflètent leurs angoisses archaïques, 1 univers thérapeutique prend alors la forme d'une scène psychique ouvrant a la symbolisation à travers le jeu théâtral. Parallèlement à la description de ce dispositif, une élaboration est menée autour des échanges transférentiels et con re transferentiels ainsi que sur la position du thérapeute - son rôle de « médium malleable » - dans la relation à l'Autre qui se tisse dans un « ici et maintenant » de la rencontre psychotherapeutic. Grâce à cet univers ludique s'enracinant dans son vécu psycho-fantasmatique, l'enfant devient l'acteur agissant de sa propre transfonnation : une évolution du monstre archaïque en sa créature symbolique. -- « Once upon a time... » This thesis treats the link between theatrical expression and its clinical use in children s psychotherapy. Originating from interrogations on the origins of theatre and therapy in the history of mankind, therefore the « archaic » substratum of Man and his relation to the theatre. The first part develops a reflection around rituals shamanism and the notion of care. In a purely theoretical way, it brings up the ques ions of Man's identity in post-modern societies and deals with the psychic development of children in western society and the pains that lead some to seek for psychological consultations. The main part hinges on six clinical stories of children in expressive psychotherapy, m which theatrical and coiporal mediation become the main tool within he treatment. By putting into narration, the children's imaginary stories that reflect their archaic anxiety, therapy takes in the shape of a psychic scene, which opens to symbolization through acting. At the same time, an elaboration is lead on transferential and counter-transferential exchanges as on the therapists position - his role as « malleable medium » - his interactions with others as a «here and now » in the psychotherapeutic encounter. Thanks to this playful universe, which emerges from his psycho-fantasy past, the child becomes the willing actor of his own transformation: the evolution of the archaic monster into its symbolical creature.

Censura de l’amoralitat femenina de Senyora ambaixadora. Teatre de bulevard de postguerra de Xavier Regàs

La repressió franquista té efectes devastadors des del 1939 sobre la cultura catalana. El 1946, però, es comença a autoritzar traduccions, sempre literàries. Però no és fins a mitjan anys cinquanta que s’autoritza la traducció d’actualitat i la representació de teatre traduït. En aquest context, Xavier Regàs Castells pot traduir, adaptar, escriure o representar teatre de bulevard amb un èxit notable. Senyora ambaixadora n’és un exemple. Escrita en espanyol el 1949, es presenta a la censura el 1955 en traducció catalana d’ell mateix. La censura n’autoritza una representació mutilada al Romea, però no s’arriba a escenificar. Al cap de cinc anys torna a passar per censura, ara en una nova versió en espanyol. Aquesta Señora embajadora del 1960 s’estrena al petit Teatre Guimerà no sense una retallada dràstica del text. Els censors de l’obra consideren que ofereix una visió del matrimoni, de les relacions extramatrimonials i, en general, del paper de la dona, allunyada dels cànons del nacionalcatolicismo, i per tant, «frívola i immoral».

Maria Aurèlia Capmany, feminisme i traducció

Novel·lista, assagista, política, activista cultural, dona de teatre i traductora de més de trenta obres, Maria Aurèlia Capmany és autora d’una obra extensa i clarament ideològica, en què les reivindicacions feministes ocupen una gran part. Virginia Woolf i Simone de Beauvoir són les seves principals fonts teòriques i vitals. Encara que, per diverses circumstàncies, no les tradueix mai, es converteix en la seva mitjancera cultural i ideològica a casa nostra: proposant-ne traduccions a algunes editorials, escrivint-ne pròlegs, imitant-les, adaptant-ne conceptes o imatges, etc. Marguerite Duras, de qui traslladà Un dic contra el Pacífic (1965), és també una de les seves mares literàries. Aquest treball intenta ser una aproximació al feminisme de Capmany i a la seva repercussió en el camp de la traductologia.

Tilata vai antaa tilaa? : pohdintaa ohjaajan vaikutuksesta näyttelijän omistajuuden kokemukseen

Opinnäytetyössäni käsittelen näyttelijän ja ohjaajan välistä vuorovaikutussuhdetta. Pohdin, kuinka ohjaaja toimillaan vaikuttaa näyttelijän kokemukseen omistajuudesta ja vaikuttamisen mahdollisuuksista yhteistä taideteosta rakennettaessa. Alkuoletukseni on, että omistajuus voi syntyä materiaaliin, johon on saanut vaikuttaa. Tätä vasten tarkastelen omistajuuden kokemuksen syntymistä ja sen edellytyksiä sekä erilaisia tapoja vaikuttaa. Työ jäsentyy ohjaamani Kineettinen kuva -teoksen valmistamisprosessin mukaisesti. Esittelen prosessin eri vaiheet sekä tekstissä että liitteenä olevan visuaalisen kaavion avulla. Kaavion kautta tarkastelen vaikuttamisen jakautumista työryhmän jäsenten kesken. Tutkimusaineistona käytän työpäiväkirjojeni lisäksi työryhmän jäsenten haastatteluja, joiden pohjalta koostan moniäänisen prosessikuvauksen. Prosessikuvauksen avulla nostan esiin omistajuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuksien kannalta olennaisia hetkiä prosessissa. Erittelen ja tulkitsen niitä teoreettisen aineiston avulla. Tässä tutkimuksessa sitä edustavat näkökulmat ryhmädynamiikkaan ja luovuusteorioihin. Prosessikuvauksen myötä kirkastuvat työryhmän jäsenten erilaiset tavat rakentaa omistajuutta teokseen. Erilaiset työskentelytavat synnyttävät toimintaan ristiriitoja, joiden syitä ja seurauksia tarkastelen lähemmin. Nostan esiin kokemuksen siitä, miten yhdessä tuotettu materiaali muuttuukin tekijälle vieraaksi. Pohdin mitkä seikat auttavat kiinnittymään prosessiin ja mitkä aiheuttavat irrallisuutta siitä. Havaintojen pohjalta olen koostanut työvälineekseni ohjaajan muistilistan. Se koostuu käytännön tasolle viedyistä ehdotuksista, joiden avulla ohjaaja voi mahdollistaa näyttelijöiden omistajuuden kokemuksen syntymisen ja vaikuttamisen läpi koko prosessin.

Teatterivaellus : elämyspedagoginen lähestymistapa näyttelijäntyöhön

Toiminta ja fyysisyys ovat näyttelijäntyön tukipilarit. Niiden kautta syntyy ajatus, läsnäolo, kontakti ja tarjoaminen. Ne ovat työn perusta. Näyttelijän tehtävänä on tehdä tarjouksia vastanäyttelijälle ja ohjaajalle sekä ottaa tarjouksia vastaan. Näytelmät ja roolit vaihtuvat. On tärkeää, että myös näyttelijä vaihtaa omaa lähestymistapaansa aina tehtävän mukaan. Tällöin on mahdollisuus uudistua ja kehittyä ammatissaan. Tässä opinnäytetyössä tutkin vaellusta näyttelijäntyön lähestymistapana. Tutkielmani pääkysymys on, kuinka vaeltaen löydetty näyttelijäilmaisu pystytään siirtämään näyttämöllä tapahtuvaan kohtaukseen? Alakysymyksinä selvitin mitä menetelmiä teatterivaellus tarjoaa näyttelijäntyöhön, miten teatterivaellus toimii elämyspedagogisesti ja kuinka luonnon esteettinen kokemus siirtyy näyttämön estetiikkaan. Tein tutkielmani hankkeistettuna toimintatutkimuksena Pohjois-Karjalan Opiston teatterilinjalla keväällä 2005. Olen opettanut teatterivaellusta vuodesta 1999 lähtien. Tutkielmaani sisältyvänä käytännön projektina ohjasin linjan pääteoksen, Coline Serreaun näytelmän Kani Kani. Käytännössä tuo tutkiminen tapahtui siten, että yksittäistä kohtausta ja jopa yksittäistä repliikkiä harjoiteltiin ensin ulkona erilaisissa maaston kohdissa hakien parasta maastoa ja toimintaa tekstin ajatuksen ja sisällön tuottamiselle; sellaista fyysistä vastusta ja väsymyksen tilaa, jolloin näyttelemisen este olisi mahdollisimman pieni. Löydetty ilmaisu pyrittiin paikallistamaan niin fyysisesti kehoon kuin ajatteluunkin. Tämän ulkoharjoituksen jälkeen tultiin sisälle harjoittelemaan samoja kohtauksia, pyrkien säilyttämään tuo ulkona löydetty ilmaisu. Harjoiteltiin ja tehtiin muistiinpanoja työpäiväkirjoihin. Tutkimusmenetelminä olivat kyselyt oppilailta ja omat päiväkirjamuistiinpanot. Tutkielmani yhteenvetona totean, että ulkoa löydetyn ilmaisun siirrossa onnistuttiin silloin, kun toiminta tai tapahtuma siirtyi ulkoa sellaisenaan, samankaltaisina tekoina sisälle; tai silloin kun näyttämöllä käytettiin samankaltaista liikettä ja esineistöä kuin maastossa. Teatterivaellus toi mukanaan koko esityksen estetiikan, tavan olla ja esittää. Itselleni tämä tutkielma antoi varmuuden siitä, että teatterivaellus on oikeasti yksi mahdollinen tapa lähestyä näyttelijäntyötä ja esityksen ohjaamista.

Salvador Dalí: a spiritual gaze

There is a tendency to overlook the many fields that attracted Salvador Dalí, one of the most controversial figures of the 20th century. The Catalan artist was interested in painting, sculpture, engraving, opera, literature, advertising, dance, and even the theatre of life. Dalí was also a theoretician, constantly examining the processes of creation and knowledge: over the years he developed an imagery which, though changing, remained coherent, giving his body of work an unexpected unity.