Polun tekijät : Selvitys työvoiman palvelukeskusten toiminnasta, tuloksista ja kehittämiskohteista Uudellamaalla

Vuoden 2015 alusta lähtien työvoiman palvelukeskukset (TYP) tulevat lakisääteiseksi palveluksi, joka ulottuu kaikkiin kuntiin. Viimeistään vuoden 2016 alussa uuden palveluverkon on määrä aloittaa toimintansa. Tämä selvitys antaa tiedollista pohjaa uudistustyölle. Selvityksessä tarkastellaan nykyisten palvelukeskusten asiakasrakennetta ja arvioidaan asiakasprosesseja Uudenmaan TYP:eissä. Uudenmaan TYP:eissä on yhteensä kuukauden aikana ollut asiakkaita reilut 9000. Heistä 60 % on miehiä, joskin naisten osuus on ollut koko ajan kasvussa. Alle 25-vuotiaita on noin 15 % asiakaskunnasta ja maahanmuuttajia 15 %. Keskiasteen koulutuksen saaneiden osuus on kasvanut koko ajan, mutta edelleen liki puolella asiakkaista on vain perusasteen koulutus takanaan. Nuorilla perusasteen koulutus on 61 %:lla. Onnistunut asiakasprosessi perustuu asiakkaan ja työntekijöiden väliselle toimivalle vuorovaikutukselle. TYP:in näkökulmasta tuloksellisia prosesseja ovat sellaiset, joissa asiakkaalle saatiin pitkäkestoinen ratkaisu, oli se sitten työkyvyttömyys eläke tai työllistyminen. Myös kuntoutuminen ja työelämävalmiuksien parantuminen ovat myönteisiä tuloksia, mutta toistaiseksi näitä tuloksia tunnistavia mittareita ei ole ollut laajamittaisesti käytössä. Avoimille työmarkkinoille onnistuivat työllistymään verrattain nuoret asiakkaat, joilla oli hyvä pohjakoulutus ja/tai jotka kasvattivat osaamistaan asiakasprosessin aikana. Palkkatuettua työtä käytettiin runsaasti, mutta asiakkuus ei yleensä päättynyt siihen, vaan asiakasta autettiin heti tukityöjakson päätyttyä taas eteenpäin. Tulevaisuudessa tarvitaan tiiviimpää työnantajayhteistyötä sekä työkaluja asiakkaiden motivaation ja toimijuuden lisäämiseksi. Asiakkaiden osaamiseen on panostettava, sillä peruskoulupohjalta on hankala työllistyä kestävästi.

”Siinä oli hämähäkki väärinpäin”. Tutkimusraportti pornografiaa koskevan muistitiedon keruuhankkeesta

Tämä tutkimusraportti kokoaa yhteen yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kanssa toteutetun pornografiaa käsittelevän muistitiedon keruuhankkeen ”Siinä oli hämähäkki väärinpäin” lähtökohdat, erittelee kuhunkin keruukysymykseen saadut vastaukset sekä kokoaa lyhyesti yhteen aineistosta johdettavia yleisiä teemoja. Muistitietokeruun tavoitteena oli kartoittaa eri ikäisten suomalaisten pornoa koskevia näkemyksiä, muistoja ja kokemuksia sekä pornon kulttuurista asemaa Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Keruu aukeni 16.4.2012 ja sulkeutui 31.10.2012. Vastauksia kertyi tänä aikana kaikkiaan 45, yhteensä 853 sivua tekstiä. Keruuseen osallistui 14 naista ja 31 miestä, joista nuorin oli syntynyt vuonna 1994 ja vanhin vuonna 1925. Vastaajien synnyin- ja asuinpaikat, koulutus- ja ammattitaustat, vastauksista ilmenevä seksuaalinen suuntautuminen ja pornoon asennoituminen vaihtelivat, joskin myönteisiä asenteita ilmeni runsaasti. Keruukutsussa esitettiin yhteensä 26 kysymystä, joiden tiimoilta vastaajia pyydettiin halutessaan kirjoittamaan. Raportti käy lävitse kaikki nämä keruukutsun viiteen kokonaisuuteen jaetut kysymykset ja niihin annetut vastaukset. Kysymykset vaihtelivat pornon määritelmistä pornosisältöjä koskeviin muistoihin, lapsuuskokemuksiin, pornon ostamiseen, löytämiseen ja säilömiseen, pornosta käytyihin keskusteluihin sekä pornoon liittyviin kehoihanteisiin ja seksileluihin. Jotkut osallistujat vastasivat lähes kaikkiin kysymyksiin, toiset taas kirjoittivat vapaamuotoisemmin muistoistaan ja näkemyksistään. Raportti pyrkii välittämään aineiston monimuotoisuuden, joskin siitä on pääosin rajattu pois vastaukset, jotka keskittyvät vastaajien yleisempiin lapsuutta tai seksuaalisuutta koskeviin muistoihin pornografiaan erikseen keskittymättä. 1920- ja 30-luvuilla syntyneiden vastaajien lapsuusmuistot käsittelevät aikaa, jolloin pornografiaa ei massatuotettuina kuvina tai teksteinä ollut Suomessa yleisesti saatavilla. Vastaukset kuvastavat osaltaan mediakulttuurista muutosta seksiteemaisten lehtien asteittaisesta saatavuudesta pornolehtien kasvavaan näkyvyyteen, kaitafilmien ja videoiden katseluun sekä netissä saatavilla olevan pornon määrän ja kirjon räjähdysmäiseen kasvuun. Toisaalta vastaajat kuvailevat myös seksuaalisen kiihotuksen tavoittelua postimyynti- ja mainoskatalogien, valtavirran kaunokirjallisuuden ja elokuvien äärellä. Vastaajat ovat kohdanneet pornoa yleensä varhaisessa teini-iässä. Lapsuus- ja nuoruusmuistoissa pornoa on löydetty vanhempien ja muiden sukulaisten kätköistä, metsäpiiloista ja roskiksista. Ystävykset ovat jakaneet pornoa keskenään motiivinaan seksuaalisuuteen kohdistuneen kiinnostuksen ohella sekä huvittuneisuus että kielletyn aineiston vetovoima. Pornon löytämiseen, säilömiseen ja piilotteluun liittyy paljon muistoja, joita vastaajat käsittelevät pääosin lämpimin sävyin. Pornokulutuksen siirtyessä enenevästi nettiin kätköjen tarve on selvästi pienentynyt. Vastaajat pitivät pornon määrittelemistä keskimäärin vaikeana tehtävänä. Vaikeaksi miellettiin myös pornon vaikutusten eritteleminen siksi, ettei niiden eristämistä ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan laajemmista vaikutteista pidetty mahdollisena. Pornografia oli ollut monen vastaajan elämässä tärkeä asia: yksille se oli riippuvuutta aiheuttava ja parisuhteita tuhoava voima, toisille taas parisuhteen seksielämää piristävä ja puolisoita toisiinsa lähentävä tekijä. Lisäksi vastaajien kokemukset ja pornoa koskevat näkemykset vaihtelivat elämänkaaren myötä iän, parisuhteiden ja muiden viitekehyksen mukaan. Suppeasta vastaajamäärästään huolimatta aineisto täydentää omalta osaltaan sekä kotimaisen mediahistorian kokonaiskuvaa että ymmärrystä kansalaisten arkisista pornokokemuksista eri elämänvaiheissa.

Peruskoulun yläkouluvalinnat Turussa. Perheiden yläkouluvalintojen rakentuminen äitien puheissa ja toimissa

Tutkimuksessa tarkastellaan peruskoulun yläkouluvalintoja Turussa. Tarkastelun keskiössä ovat vuonna 1997 syntyneiden turkulaislasten vanhempien yläkouluvalintaa koskeva yleinen sekä omaan lapseen kiinnittyvä puhe ja toimijuus paikallisessa institutionaalisessa kouluvalintatilassa sekä vanhempien lapsen koulutukseen ja kouluvalintaan liittämät perustelut, merkitykset, arvot ja arvostukset. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan puheesta ja toimista rakentuvia perheiden kouluvalintastrategioita, joita peilataan äitien koulutuksellisiin ja sosiaalisiin resursseihin sekä paikalliseen toimintapolitiikkaan. Tutkimus ei kerro ainoastaan paikallisessa kontekstissa tapahtuvista kouluvalinnoista, vaan laajemmin yhteiskunnassa vallitsevista hierarkioista ja arvoista sekä koulutukseen ja sosioekonomiseen asemaan linkittyvistä normatiivisista toimintatavoista. Tutkimuksessa käytetään haastattelu- ja kyselyaineistoja. Aineistot kerättiin osana kahta laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa Helsingin ja Turun yliopistojen kanssa yhteistyössä tehtyä tutkimusprojektia Vanhemmat ja kouluvalinta – Perheiden koulutusstrategiat, eriarvoistuminen ja paikalliset koulupolitiikat suomalaisessa peruskoulussa (VAKOVA) 2009–2012 sekä Parents and School Choice. Family Strategies, Segregation and School Policies in Chilean and Finnish Basic Schooling (PASC) 2010–2013. Tutkimusaineistot koostuvat 87 turkulaisäidin haastattelusta ja kyselyaineistosta. Kyselyaineiston analyysissä on käytetty kuvailevia tilastollisia menetelmiä, ja sitä käytetään ensisijaisesti taustoittamaan haastatteluaineistoa. Haastatteluaineiston analyysi perustuu pääasiallisesti teema-analyysiin, mutta toimija-asema-analyysin osalta myös diskursiiviseen lähestymistapaan. Haastatteluaineiston pohjalta esiin nousseiden lasten koulutusta ja kouluvalintoja koskevien kuvausten perusteella perheiden yläkouluvalinnat jaettiin kolmeen erityyppiseen valintastrategiaan: perinteiseen lähikouluvalintastrategiaan (n=41), ambivalenttiseen kouluvalintastrategiaan (n=23) ja päämäärätietoiseen kouluvalintastrategiaan (n=23). Jokainen kolmesta strategiasta piti sisällään kahdenlaista toimijuutta kouluvalintakentällä. Ryhmittely kouluvalintastrategioittain ja toimija-asemittain perustui äitien puhetapaan kouluvalinnoista ja yleisemmin koulutukseen liitetyistä merkityksistä ja arvoista sekä konkreettiseen toimintaan kouluvalinnan suhteen. Lähikouluvalintastrategiaa suosivien jälkeläiset siirtyivät koulunsa yleisluokalle. Perheet toimivat valintakentällä kaupungin rajaavan toimintapolitiikan ohjaamina, jolloin kouluvalinta näytti passiiviselta. Osoitteenmukaiseen kouluun siirtymistä perusteltiin praktisilla syillä; koulumatkan pituudella, kulkuyhteyksillä ja lapsen kaverisuhteilla. Hyvinvointivaltion edellytykseksi nähtiin kaikille taattu samanvertainen koulutus ja edelleen luotettiin perinteistä peruskoulua määrittävään mahdollisuuksien tasa-arvoon. Koulutuksen yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi nähtiin lapsen kasvattaminen hyvinvoivaksi ja onnelliseksi. Vanhempien toiminta oli perinteisen kouluvalintastrategian mukaista. Ambivalenttista kouluvalintastrategiaa käyttävistä perheistä toiminta kouluvalintakentällä oli kahtalaista. Äidit joko harkitsivat kouluvalintoja tai vertailivat kouluja ja niihin pääsymahdollisuuksia realistisesti tasapainoillen ohjaavan ja mahdollistavan toimintapolitiikan välimaastossa. Tärkeintä oli olla tietoinen kaupungin kouluvalintapolitiikasta sekä siitä, että valinnoilla voi olla merkitystä jälkikasvun koulupolulle. Eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen päädyttiin useimmin lähikoulun painotettuun opetukseen. Lapsen peruskoulutusta haluttiin rikastaa painotetulla opetuksella ja hänen toivottiin pääsevän motivoituneeseen ja oppimismyönteiseen koululuokkaan. Valintoja tehtiin paikallisen toimintapolitiikan puitteissa lapsen parasta toivoen. Koulutuksen tehtäväksi nähtiin lapsen intellektuaalinen kasvu kiedottuna koulutuksen tuottamaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Perheiden valintastrategiaksi muodostui ambivalenttinen strategia motivoituneen oppimisympäristön löytämiseksi. Päämäärätietoista kouluvalintastrategiaa käyttävät vanhemmat hyödynsivät aktiivisesti erilaisia reittejä tiettyihin yläkouluihin pääsemiseksi. Ennakoivien perheiden lapset olivat opiskelleet sellaisessa alakoulussa, joka ei kuulunut yläkoulun oppilasalueelle, mutta takasi lapselle reitin suosittuun yläkouluun. Määrätietoisten perheissä havahduttiin valintoihin puolestaan yläkouluun siirryttäessä, jolloin koulupaikkaa haettiin sopivimman painotetun opetuksen ja koulun maineen mukaan pois lähiyläkoulusta. Lähikoulu -periaate koettiin epäoikeudenmukaiseksi, sillä lapsella tulee olla oikeus toteuttaa omia kykyjään ja lahjakkuuttaan valikoidussa oppilasryhmässä ja perheillä mahdollisuus valita lapsen koulu. Paikallinen toimintapolitiikka ei näyttänyt rajaavan vanhempien kouluvalintoja. Koulutuksen tarkoitukseksi nähtiin intellektuaalinen kasvu ja akateemissivistävä tehtävä. Päämäärätietoisen kouluvalintavalintastrategian tavoitteena oli perheelle sopivan habituksen takaaminen. Paikallinen toimintapolitiikka mahdollisti vanhempien erilaisten kouluvalintastrategioiden rakentumisen ohjaten ensisijaisesti lähiyläkouluun, mutta samalla mahdollistaen koulun valinnan toissijaisen haun kriteerein. Kouluvalintastrategioihin ja toimintatapaan kouluvalintakentällä kytkeytyi vanhempien koulutukseen liittämät arvot sekä kulttuuriset ja sosiaaliset resurssit ja se, miten niitä käytettiin.

Tuotekehitysprosessin suorituskyvyn parantaminen pienikokoisessa tuotekehitysorganisaatiossa

Tutkimuksen tavoite on selvittää tuotekehitysprosessin vaiheet ja niihin vaikuttavia tekijöi-tä sekä löytää keinoja, joilla parantaa pienikokoisen tuotekehitysorganisaation tuotekehi-tysprosessia ja tuotekehitystoimintaa. Tutkimuksessa selvitettiin, miten hyvin kohdeor-ganisaation tuotekehitysprosessi vastaa teoriamääritelmiä dokumenttitarkasteluna. Lisäksi kartoitettiin kohdeorganisaation tuotekehitystoiminnan nykytilaa ja haastattelemalla henkilökuntaa. Tutkimusote on toiminta-analyyttinen. Kohdeorganisaatiolla on dokumentoitu tuotekehitysprosessi, josta käy ilmi vaiheet, kriteerit ja vastuut. Prosessi vastaa teoriamääritelmiä sitä paremmin, mitä lähemmäksi prosessin loppua siirrytään. Haastatteluista tuli ilmi, että kohdeorganisaation vahvuudet ovat työntekijöiden osaamisessa ja asenteessa sekä työilmapiirissä. Suurimpia kehityskohtia ovat resurssitilanne ja tuotemäärittelyjen taso. Kohdeorganisaatiossa on liian vähän teki-jöitä tehtävämäärään nähden ja tuotemäärittelyt muuttuvat usein prosessin aikana. Seu-rauksena on mm. aikataulujen venyminen ja suunnittelun laadun heikkeneminen. Tuote-kehitystoiminta nähtiin pääasiassa tuotteiden tuotteistamisessa, ei tuoteideoiden kehittä-misessä. Tuotekehitysprosessin tuntemus vaihtelee ja asiakastarpeet eivät ole tuotekehi-tykselle selvät. Lisäksi henkilökunta ei tunne täysin suorituskyvyn mittareita ja menossa olevia kehityshankkeita. Prosessin kriteerien päivitys ja painotus etupään tehtäviin parantaisi prosessia etenkin prosessin loppupään toiminnoissa. Toiminnan parantamiseksi resursointitilannetta pitää parantaa ja tuotemäärittelyjen analysointiin tulee panostaa enemmän. Lisäksi koulutus prosessista, asiakastarpeista, mittaamisesta ja kehityshankkeista parantaisi kokonaisku-van ymmärtämistä ja näin ollen toiminnan taso parantuisi. Innovaatiotoiminnan ja ideoin-nin lisäämiseksi tulisi tutkia, mitä mahdollisuuksia toiminnan lisäämiseksi on.

From statin efficacy to everyday effectiveness: Studying the gap in between.

Statins are indicated for preventing cardiovascular disease events. Patients with diabetes have a risk of major cardiovascular events double the risk of their peers without diabetes. Thus, clinical treatment guidelines recommend statins for the management of diabetic dyslipidemia. The evidence base for statin use in cardiovascular disease derives from the randomized controlled statin trials designed to prove statin efficacy under ideal conditions, among a homogenous study population meeting strict trial eligibility criteria. This thesis was implemented as four pharmacoepidemiological statin studies using register data on realworld statin users. The overall purpose was to evaluate the trends, patterns and effectiveness of statin use in everyday life. More specifically, nationwide secular trends in statin use in Finland were analysed, especially among patient groups which had been underrepresented in the statin trials. Furthermore, the benchmarking statin trials in diabetes, the Heart Protection Study and the Collaborative Atorvastatin Diabetes Study, were evaluated for their representativeness for real-world diabetes care with the emphasis placed on adherence to statin use. The association between good adherence and the incidence of major cardiovascular events in the real-world was further investigated in diabetes. These studies demonstrate that statin initiations increased from 1995 to 2005 in Finland. The increase was most pronounced among those aged at least 75 years and was observed already before the publication of rigorous trial data conducted in elderly subjects. Thus, statins seem to have been initiated in clinical practice also going beyond the strict trial eligibility criteria. Nonetheless, low adherence to statin use among the real-world patients with diabetes was found not only to limit the representativeness of the trials for clinical care but also to attenuate in all likelihood their benefits in the real-world. In fact, good adherence to statin use was found to associate with a decreased risk for major cardiovascular events in patients with diabetes. In conclusion, these studies highlight the importance of good adherence to statin use in clinical practice in order to obtain the full therapeutic value demonstrated in the statin trials. Simply increasing the number of statin users will not alone suffice in sharing our common resources appropriately.

Koulukotiin sijoitettujen nuorten näkemykset hyvästä opettajuudesta

Opettaja on yksi merkittävimmistä henkilöistä kouluikäisen lapsen ja nuoren elämässä (Gordon 2006, 387) ja koulukokemukset säilyvät muistoissamme hyvin vahvoina läpi elämän (Jantunen & Ojanen 2010, 5). Opettaja toimii ammatissaan omien kokemustensa ja näkemystensä sekä koulutuksessa omaksumiensa taitojen pohjalta. Yliopistotasoinen koulutus tuo mukanaan yhteiskunnallista arvostusta (Välijärvi 2006, 18) mutta myös suuria odotuksia ja paineita profession edustajia kohtaan (Niemi 2006, 81). Opettajien tasokkaasta koulutuksesta huolimatta maastamme löytyy paljon lapsia, jotka ovat vaarassa pudota koulujärjestelmän ulkopuolelle ja esimerkiksi tuoreimmat PISA-tulokset viittaavat koulujen eriarvoistumiseen ja koulun kyvyttömyyteen vastata nuorten todellisuutta vastaaviin ongelmiin (Kupari, Välijärvi, Andersson, Arffman, Nissinen, Puhakka & Vettenranta 2013, 70 – 71). Koulujen ja opettajien toimintaa on siis kyettävä tehostamaan ja kehittämään entistä paremmaksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on antaa puheenvuoro koululaisille ja selvittää koulukotiin sijoitettujen nuorten näkemyksiä hyvästä opettajasta ja hyvän opettajan toiminnasta. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Tutkimusjoukkona olivat koulukotiin sijoitetut nuoret ja otokseen valikoitui 21 nuorta neljästä Suomen koulukodista. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin teemoittelemalla. Yhtä lukuun ottamatta kaikki nuoret pystyivät palauttamaan mieliinsä ainakin yhden hyvän opettajan kouluhistoriastaan. Nuoret kuvasivat hyvää opettajaa mukavaksi ja positiiviseksi aikuiseksi, jonka kanssa tuli hyvin toimeen. Hyvä opettaja käytti monipuolisia opetusmenetelmiä, keskusteli paljon ja osasi selittää käsiteltäviä asioita hyvin ja selkeästi. Opettajan tuli olla aidosti innostunut opettamisesta ja opetettavista asioista sekä jaksaa kannustaa oppilaitaan. Erittäin tärkeää oli, että opettaja kunnioitti oppilaita ja hänellä oli aikaa kuunnella ja auttaa sekä kouluun että arkielämään liittyvissä asioissa. Vain aidon läsnäolon kautta opettajan ja oppilaan välille syntyi kunnioittava ja luottamuksellinen suhde, joka koettiin kaiken opetuksen ja yhteistyön perustaksi. Tutkimus osoitti, että nuoret kaipaavat aitoa läsnäoloa ja ymmärrystä, joita ilman myös itse opiskelu käy vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Yhteiskunnan lyhytnäköiset säästö-tavoitteet opetustoimesta pienentävät opettajien mahdollisuutta todelliseen vuorovaikutukseen, oppilaiden aitoon kohtaamiseen ja tasokkaaseen tukeen ja opetukseen. Myös opettajankoulutusta tulee kehittää jatkuvasti todellisia tarpeita

Koulusuhteen, koulutusidentiteetin ja koulutuksen merkityksen rakentuminen – Ammattistarttikoulutuksen käyneet kertovat koulukokemuksistaan koulupolkujensa varrelta

Tutkimuksessa tarkastellaan ammatilliseen koulutukseen valmentavan ja ohjaavan koulutuksen eli ammattistarttikoulutuksen käyneiden nuorten aikuisten kokemuksia peruskouluajasta, nivelvaiheesta ammattistarttiopinnoista sekä jatko-opinnoista. Mielenkiinto kohdistuu koulusuhteen rakentumiseen, muodostuneisiin koulutusidentiteetteihin ja koulutuksen merkitykseen yksilöille. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja fenomenologisen tutkimussuuntauksen piirteitä mukaileva. Tutkimuksessa haastateltiin kuutta vuonna 2009 – 2010 ammattistarttikoulutuksen suorittanutta nuorta aikuista teemahaastattelumetodilla. Analyysimenetelminä käytettiin teemoittelua ja tyypittelyä. Aineistosta erottui kaksi erilaista ryhmää, joiden suhtautumistapa koulunkäyntiin ja koulutuksen merkitykseen erosi toisistaan peruskouluajalta lähtien. Nämä koulunkäynnintyypit nimesin koulussa sinnittelijöiksi ja kouluun sopeutumattomiksi. Kaikki kuvasivat itseään käytännön ihmisiksi, mutta sopeutumattomille käsitys itsestä oppijana oli negatiivisempi kuin sinnittelijöiden. Sinnittelijöillä oli vaikeuksista, motivaation puutteesta ja koulussa menestymättömyydestä huolimatta koulutususkoa ja he pitivät ammattiin kouluttautumista itsestään selvyytenä. Sopeutumattomat kokivat kouluinstituution täysin vieraaksi itselleen. Heillä oli sopeutumisongelmia, erityisentuen tarvetta ja erityisesti peruskouluaikana yhteentörmäyksiä koulun kulttuurin kanssa. He eivät antaneet arvoa kouluttautumiselle ja heillä ei ollut koulutususkoa. Ammattistartilla sekä sinnittelijät että sopeutumattomat viihtyivät hyvin ja koulutukselle annettiin positiivisia merkityksiä. Ammattistarttikoulutus oli merkityksellinen eritavalla kahdelle ryhmälle. Sinnittelijöille se oli polku ammatillisiin opintoihin. Sopeutumattomille ammattistartti ei ollut väylä ammatilliseen tutkintoon, mutta antoi korjaavia onnistumisen kokemuksia oppimisympäristönä. Tulosten mukaan positiivisilla koulukokemuksilla peruskoulussa ja koulussa viihtymisellä on suuri merkitys koulu-uran rakentamisen kannalta, joka koulutusyhteiskunnassa on tavoiteltavaa. Varhainen puuttuminen oppimisongelmiin on erittäin tärkeää ja erityisesti opettaja-oppilas vuorovaikutussuhteella on suuri merkitys koulussa viihtymiseen. Kielteiset koulukokemukset peruskouluajalta aiheuttavat koulutusyhteiskunnasta vieraantumista ja negatiivisen kuvan itsestä oppijana, joka voi sisäistyä myös osaksi minäkuvaa. Tulosten perusteella voidaan myös todeta vanhempien sosioekonomisen aseman, koulutususkon ja koulutusasenteiden periytyvän jälkeläisille. Ammattistarttikoulutus on tarpeellinen nivelvaiheen koulutus, mutta kohdentaminen oikealla kohderyhmälle on tärkeää, jotta koulutuksen järjestäminen olisi kannattavaa yhteiskunnan sekä nuorten tulevaisuuden kannalta. Oppisopimuskoulutuksen tarpeellisuus ammatillisen peruskoulutuksen hankkimisen tapana nousi myös keskeisenä esiin.

Järjestelmäkeskeinen analyysi suomalaisesta koulutuksesta

Kirjallisuusarvostelu

Henkilöstöammattilaiset työelämässä – henkilöstöalan haasteet ja vaatimukset

Henkilöstöammattilaiset toimivat erilaisissa yrityksissä ja työtehtävissä. Henkilöstöalan toiminnalliset aktiviteetit ovat hyvin monipuolisia ja henkilöstöammattilaisten tulee hallita monia eri osa-alueita voidakseen toimia tehokkaasti. Henkilöstöala on jatkuvassa muutoksessa, sillä siihen vaikuttavat liiketoimintaympäristön nopea muuttuminen ja yrityksien kasvavat paineet tehokkuuden parantamiselle. Hallittavan tiedon määrä alalla on kasvussa ja henkilöstöammattilaisen on jatkuvasti opittava uutta toimintakyvyn säilyttämiseksi. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä teemoja ja kompetensseja henkilöstöammattilaisten työhön sisältyy, mikä koulutus vastaisi parhaiten henkilöstötyön vaatimuksiin, mitkä ovat tärkeimmät osaamisalueet, millaista henkilöstötyö on Suomessa sekä mitä muutoksia ja haasteita henkilöstöalalla mahdollisesti tapahtuu seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tutkimus toteutettiin internet-kyselynä yhteistyössä HENRY ry:n kanssa, joka on henkilöstöjohdon ja henkilöstöammattilaisten yhdistys. Kysymykset kohdistuivat vastaajien työnkuvaan, työn ominaispiirteisiin, työssä vaadittaviin tietoihin ja taitoihin sekä tulevaisuuden muutoksiin ja vaatimuksiin. Tutkimuksessa selvisi, että henkilöstöalalle soveltuu parhaiten korkea-asteen koulutus, jonka viisi pääteemaa ovat 1) johtamiskoulutus ja esimiestyöskentely, 2) liiketaloudellinen ja taloushallinnollinen osaaminen, 3) juridiikan osaaminen, 4) käyttäytymistieteellinen osaaminen ja 5) kasvatustieteellinen osaaminen. Näiden lisäksi koulutuksessa tulee keskittyä tietojärjestelmien hallintaan ja henkilöstötietojärjestelmiin. Merkittävimpiä ydinosaamisalueita henkilöstöalalla ovat viestintä ja vuorovaikutustaidot, organisointikyky ja priorisointi, kokonaisuuksien hallinta sekä juridinen tietämys. Merkittäviä ydinosaamisalueita ovat myös liiketoimintaymmärrys, strateginen osaaminen, johtaminen ja osaamisen kehittäminen. Kymmenen vuoden aikana merkittävimmät haasteet arvioidaan kohdistuvan teknologian kehittymiseen, henkilöstötyön muuttumiseen strategisempaan suuntaan rutiinien vähentyessä, henkilöstön koulutustarpeen ennakointiin ja osaamisen varmistamiseen, kilpailun kiristymiseen ja kustannustehokkuuteen sekä monipuolisen työväestön johtamiseen ja työhyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Työvoimakoulutusraportti Pirkanmaa 2015 : Seuranta- ja ennakointitietoa työvoimakoulutuksen suunnitteluun

Työvoimakoulutusraportti Pirkanmaa 2015 – Seuranta- ja ennakointitietoa työvoimakoulutuksen suunnitteluun on Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Koulutus- ja kehittämispalvelut –ryhmän sekä Ramboll Management Consulting Oy:n yhteistyössä laatima selvitys ammattialojen ja työllisyyden kehitysnäkymistä. Raportti toimii työvoimakoulutuksen suunnittelun tukena tarjoten seurantatietoa Pirkanmaalla järjestetystä työvoimakoulutuksesta. Lisäksi raportti kokoaa yhteen ennakointitietoa ja ennusteita toimialojen ja ammattien tulevaisuudesta.

Kadettien näkemyksiä hyvästä kouluttajuudesta ja valmiuksistaan kouluttajina

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kadettien näkemyksiä hyvästä kouluttajuudesta ja omista kouluttajavalmiuksistaan, vahvuuksistaan ja kehittymistarpeistaan sotatieteen kandidaattiopintojen loppuvaiheessa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita myös siitä, millaiset valmiudet kadettikoulutus antaa kouluttajana toimimiseen perusyksikössä ja mitä kehityshaasteita kadetit näkevät tämänhetkisessä koulutuksessa. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja siinä käytettiin kvalitatiivisia menetelmiä. Aineistonkeruu suoritettiin lomakehaastatteluna sähköpostin välityksellä. Tutkimuksen kohteena oli Maanpuolustuskorkeakoulun kolmannen vuosikurssin kadetit. Kyseessä on ensimmäinen Bologna-prosessin myötä uudistunut kadettikurssi, joka aloitti vuonna 2006. Tutkimuksen mukaan kadetit arvostivat hyvässä kouluttajassa esimerkillisyyttä, asiantuntijuutta, rehellisyyttä ja luotettavuutta sekä sosiaalisia taitoja. Omiksi vahvuuksikseen tulevina kouluttajina kadetit mielsivät vahvat pedagogiset taidot, rehellisyyden ja luotettavuuden sekä valmistautumisen ja tunnollisuuden. Epävarmuutta työelämään siirtymisessä aiheutti eniten oma asiantuntijuus ja tinkimättömyys kouluttajana. Noin puolet kadeteista oli sitä mieltä, että koulutus antaa riittävät valmiudet kouluttajana toimimiseen perusyksikössä. Eniten kritiikkiä kadetit antoivat kouluttajakoulutukselle siitä, että käytännön kouluttajakokemusta ja mahdollisuuksia soveltaa ja harjoitella opittuja kouluttajan taitoja on liian vähän.

Suomen ilmavoimien hävittäjätaktiikan kehitys 1920- ja 1930-luvuilla

Tämä tutkimus on laadullinen kirjallisuustutkimus, joka sisällönanalyysin kautta vastaa pääkysymykseen ”Miten suomalainen hävittäjätaktiikka kehittyi 1920- ja 1930-luvuilla?”. Ilmasotaohjesääntöön ja alan kirjallisuuteen perustuva tutkimus rajaa aika-alueen 1920-luvun alusta talvisodan alkuun. 1920-luku oli maailmalla sotien oppien ja uusien näkemysten aikaa. Ilmasotateoreetikot hahmottelivat tulevaisuuden sodan ilma-aseen käyttöä. Maailmalla siirryttiin vesilentokoneista maalentokoneisiin. Suomessa lentokoulutuksen epämääräisyys ja hävittäjätaktiikan puute esti 1920-luvun suuremman kehityksen. Vasta 1930-luvulla saksalaisten ja suomalaisten ajatukset kohdistuivat hävittäjien ylivoimaisuuteen ilmataistelussa. Muut suuret ilmailumaat noudattivat edelleen douhetismin ajatuksia strategisista pommitusvoimista. Suomessa suuria vaikuttajia olivat Lorentz ja Magnusson. Suomalainen hävittäjätaktiikka vuoden 1939 loppupuolella oli kansainvälisesti hyvällä tasolla. Ampuma- ja muu koulutus, yksinkertaiset taistelumenetelmät ja edistyksellinen osastotaktiikka sanelivat suomalaisen hävittäjätaktiikan suunnan vuosikymmeniksi eteenpäin.

Varusmies oppijana : oppijat ja oppimiskäsitykset Kouluttajan oppaissa 1984 ja 2007

Koulutus on yksi puolustusvoimien tärkeimmistä tehtävistä. Varusmiespalveluksessaan koulutuksensa saanut ja asiansa osaava reservi muodostaa sodan ajan joukkojemme rungon. Yksi merkittävimmistä yksittäisistä koulutusta ohjaavista teoksista on Kouluttajan opas. Sen nykymuotoa käytetään niin palkatun henkilökunnan, reserviläisten kuin varusmiestenkin koulutuksessa. Tutkimuksessa vertaillaan Kouluttajan oppaita 1984 ja 2007 sekä sitä, millaisen kuvan ne luovat varusmiehestä oppijana. Lisäksi vertaillaan teosten taustalla vaikuttavien oppimiskäsitysten eroja ja yhtäläisyyksiä. Tutkimusongelmat ovat seuraavat: • millaiseksi oppijaksi varusmies nähdään oppaissa? • mikä on hänen roolinsa osana oppimisprosessia? • millaisia oppimiskäsityksiä oppaat ilmentävät kuvallaan varusmiehestä oppijana? Tutkimusmenetelmänä käytetään teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Oppijan roolia ja oppimiskäsityksiä koskevia oppaiden osioita vertaillaan keskenään ja analysoidaan tutkimuksessa esitellyn teorian valossa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Kouluttajan oppaissa 1984 ja 2007 olevan monenlaisia eroja, jotka koskevat oppijan roolia ja taustalla vaikuttavia oppimiskäsityksiä. Kumpaakaan opasta ei kuitenkaan voida sanoa puhtaasti jonkun yksittäisen oppimisen teorian tuotteeksi. Suurimpana oppaiden välisenä erona on oppijan rooli osana oppimisprosessia. Uudemman oppaan mukaan oppijalla on huomattavasti aktiivisempi ja merkittävämpi osa omassa oppimisessaan. Se osaltaan kuvastaa yhteiskunnassa ja puolustusvoimien piirissä tapahtunutta oppimiskäsityksellistä muutosta.

Johtajuus ja valta puolustusvoimien rauhanajan organisaatioissa

Tutkimuksessani tutkin johtajuutta ja vallankäyttöä puolustusvoimien rauhanajan organisaatioissa. Johtajuus ja valta ovat ainaolennaisesti liittyneet toisiinsa ja ovat ajankohtaisia tutkimuskohteita. Lisäksi puolustusvoimissa nopeasti käyttöön otettu syväjohtamisen malli on vaikuttanut johtajuuteen ja vallankäyttöön puolustusvoimien rauhanajan organisaatioissa. Johtajuus eli ihmisten johtaminen on osapuolten välistä vuorovaikutusta. Hyvä ihmisten johtaja saa sitoutettua alaisensayhteisiin tavoitteisiin. Ihmisten johtaminen on luovaa ja tulkinnallista. Johtaja luo tulkintojensa kautta merkityksiä hyvästä johtajuudesta olemalla vuorovaikutuksessa alaistensa kanssa. Puolustusvoimien johtajakoulutuksen malli, syväjohtaminenkin perustuu hyvään ihmisten johtamiseen. Vallalla tarkoitetaan jotain millä saadaan joku tai jotkin tekemään jotain, vaikka tämä ei alun perin olisi suostuvainen tähän. Vallankäyttöäkin on monenlaista ja hyvä johtaja osaa käyttää valtaansa viisaasti. Vallankäyttö kuuluu oleellisesti myös johtamistoimintaa. Vallan avulla saadaan aikaan vaikutuksia. Tutkimus kartoittaa minkälaista johtajuutta ja vallankäyttöä puolustusvoimien rauhanajan organisaatiossa ilmenee. Tutkin myös kuinka puolustusvoimien organisaatiokulttuurit ja rakenteet vaikuttavat johtajuuden ja vallan muotoihin. Lisäksi käsittelen vielä sitä, kuinka puolustusvoimissa käyttöön otettu syväjohtamisen malli vaikuttaa näihin asioihin. Tutkimuksen pääkysymyksiä ovat, mitä johtajuus ja valta ovat sotilasorganisaatiossa ja minkälaista johtajuutta ja vallankäyttöäesiintyy sotilasorganisaatiossa? Pääkysymyksiin lähden hakemaan vastausta alakysymysten kautta, mitä johtajuus ja valta ovat? Mitkä erityispiirteet vaikuttavat johtajuuteen ja vallankäyttöönpuolustusvoimien rauhan ajan organisaatioissa? Miten syväjohtaminen vaikuttaa sotilasjohtajien johtamiskäyttäytymiseen? Mitä johtamisen ja vallankäytön erityispiirteitä puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiot ja kulttuuri tuovat sotilasjohtajien johtajuuteen ja vallankäyttöön? Tutkimusaineistona on pääsääntöisesti tuoreita tutkimuksia, mutta tietyiltä osin käytetään hyväksi myös vanhempia tutkimuksia ja puolustusvoimien oppaita. Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, tutkimalla eri kirjallisuuslähteitä. Tutkimuksessa havaittiin että johtajuus ja vallankäyttö ovat viime aikoina lähentyneet siviilipuolta puolustusvoimissa. Edelleen puolustusvoimissa on kuitenkin myös sellaisia asioita, mitkä erottavat sen selvästi siviilipuolesta. Nämä asiat vaikuttavat myös johtajuuteen ja vallankäyttöön. Johtajuutta ja vallankäyttöä ohjaa puolustusvoimien rauhan ajan organisaatioissa esimerkiksi, oppaat, ohjeet, organisaation hierarkia, kulttuuri ja koulutus. Lopputuloksena kuitenkin voimme todeta, että johtajat jotka ovat hyviä ihmisten johtajia ja osaavat käyttää valtaansa oikein saavat aikaan parempia tuloksia myös puolustusvoimissa, vaikka puolustusvoimissa vaikuttavatkin monet asiat johtajuuteen ja vallankäyttöön. Näiden lisäksi johtajan on myös osattava käyttää oikeassa suhteessa muitakin johtamistyylejä.