Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukkojen käsiaseiden lisävarusteiden kehitys ja nykytila

Vaikka aseiden mekaanisissa ominaisuuksissa on eroja, muodostuvat nykyisin suuremmat erot aseyksilöiden välille niihin asennettujen lisävarusteiden kautta eli olemassa olevaa asetta voidaan siis merkittävästi parantaa kiinnittämällä siihen jälkikäteen lisävarusteita. Tämä tutkimus selvittää millaisia lisävarusteita Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukot käyttävät ja miten heidän käyttämänsä lisävarusteet ovat kehittyneet aikojen saatossa. Tämän tutkimuksen päätutkimuskysymys on: ” Millaisia aseiden lisälaitteita Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukoilla on käytössään tällä hetkellä ja miten sen käsiaseisiin kiinnitetyt lisälaitteet ovat kehittyneet määrällisesti ja laadullisesti vuodesta 1991 vuoteen 2013?”. Alatutkimuskysymyksinä ovat: ”Millainen on venäläinen sisäisen turvallisuuden erikoisjoukko?” ja ”Millainen käsiasekalusto sillä on tällä hetkellä ja miten se on muuttunut vuosien 1991 ja 2013 välillä?” Tutkimusmenetelmänä on käytetty kirjallisuusselvitystä sekä kuva-analyysiä. Kuva-analyysi pohjautuu tutkimuksen tekijän keräämään 391 kuvan laajuiseen aineistoon. Tutkimuksen perusteella lisävarusteiden määrä Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukkojen käsiaseissa kasvaa 2000 – luvun lopulla ja 2010 – luvun alussa räjähdysmäisesti ja nykyisin lisävarusteet ovat hyvin laajassa käytössä. Lähdeaineiston perusteella useimmat lisävarusteet ovat länsimaisia ja kiinnittyvät erillisiin lisävarustekiskoihin.

Ryhmänjohtajan toimintakyky ryhmän hyökkäyksessä

Tutkimus käsittelee ryhmänjohtajan toimintakykyä ryhmän hyökkäyksessä. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää miten ryhmänjohtajan toimintakyky vaikuttaa ryhmän toimintaan, ja kuinka ryhmän toimintakyky vaikuttaa ryhmän suorituskykyyn ja tehokkuuteen. Ohessa pyrin selvittämään kuinka ryhmän jäsenten toimintakyky vaikuttaa joukon suorituskykyyn. Tämä tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkimuksessa on käytetty teoriaoh-jaavaa sisällönanalyysia. Kyseisessä analyysissa on pyritty valmiin teorian tueksi tuomaan esille kokemusperäisiä näkökulmia. Analyysiä varten toteutettiin kirjallisuuskatsaus jonka perusteella tutkimuksen lähdemateriaali valittiin. Teoria ohjaa analyysiä merkittävästi ja kokemuspohjainen tieto on liitetty osaksi valmista teoriaa. Toimintakyvyn kehittäminen erilaisten menetelmien avulla osoittautui haastavaksi, koska uusia menetelmiä on vaikea todeta toimiviksi jos käytännön kokemuksia ei ole. Aikaisem-pien kokemusten perusteella kirjoitettu teoria pätee näin ollen nykypäivänäkin. Omien ko-kemusten perusteella tehdyt havainnot toimintakyvyn kehittämiselle olivat suurimmassa roolissa. Tutkimuksessa käytetty tutkimusmenetelmä ja tutkimuksessa käytetty lähdemateriaali tuki-vat tutkimuksen tavoitteita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että valmisteluvaihe on tärkein vaihe, jossa luodaan onnistumisen edellytykset hyökkäyksen onnistumiselle. So-siaalinen toimintakyky erottui muista toimintakyvyn osa-alueista, koska se vaikuttaa eniten hyökkäyksen jokaisessa vaiheessa. Tämä tulee parhaiten esille siinä, että ryhmäkiinteys pa-rantaa ryhmän tehokkuutta merkittävästi. Tästä huolimatta muidenkaan toimintakyvyn osa-alueiden merkitystä ei voida väheksyä, mutta niihin ei kyetä vaikuttamaan taisteluvaiheessa samalla tavoin kuin sosiaaliseen toimintakykyyn. Tämän perusteella muiden osa-alueiden tulee olla kunnossa ennen taisteluiden alkua, mikäli ryhmän suorituskykyä halutaan kehit-tää.

Inhimillisten tekijöiden vaikutus virhetilanteisiin lentokonehuollossa

Inhimilliset tekijät vaikuttavat kaikkeen ihmisen toimintaan. Pahimmillaan ne johtavat ihmisen tekemään virheen, jossa saattaa olla kyseessä jopa ihmishenkiä. Inhimillisten tekijöiden ymmärtäminen ja niiden vaikutusten ymmärtäminen ovat olennainen osa inhimillisten tekijöiden hallintaa, jota kaikkien lentokonehuolto-organisaatioiden on tehtävä välttyäkseen inhimillisiltä virheiltä mahdollisimman hyvin. Tutkimuksessa selvitetään, miten inhimilliset tekijät vaikuttavat lentokonehuollossa tapahtuviin virhetilanteisiin. Tämän pääkysymyksen lisäksi tutkimus selvittää, mitä ovat inhimilliset tekijät, mitä huoltotoiminnassa tapahtuviin virheisiin vaikuttavia inhimillisiä tekijöitä on olemassa ja minkä tyyppisiä virheitä ihminen voi toimiessaan tehdä. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen kirjallisuusanalyysi. Aineiston perusteella päädytään siihen tulokseen, että inhimilliset tekijät ovat laaja kokonaisuus ja niiden keskinäinen linkittyminen on merkittävää. Tekijät linkittyvät toisiinsa vaikuttaen, joko positiivisesti tai negatiivisesti. Linkittyminen aiheuttaa uusien inhimillisten tekijöiden muodostumisen, jolloin puhutaan niiden kasautumisesta. Kasautuessaan tekijät lisäävät virheen tapahtumisen todennäköisyyttä. Inhimillisten tekijät ovat jakautuneet eri tahoihin, jotka vaikuttavat työtä tekevään yksilöön. Mikäli näiden tahojen ja työtä tekevän yksilön ominaisuuksien välillä ilmenee ristiriitoja, virheen tapahtumisen todennäköisyys kasvaa. Inhimillisten tekijöiden hallinta on kuitenkin mahdollista, mutta se vaatii sitoutumista organisaatiolta ja kaikilta siinä työtä tekeviltä yksilöiltä. Inhimillisten tekijöiden laajuus ja monialaisuus luovat haasteen aiheen tutkimiseen. Tutkimuksessa käytetty SHELL-malli ja Jens Rasmussenin kehittämä ihmisen toiminnan tasojen jako osoittautuivat hyviksi analyyttisiksi työkaluiksi.

Venäjän federaation kansalaisten ennakkokäsitykset suomalaisista rajaviranomaisista

Ennakkokäsitykset ovat osa ihmisten ryhmäkäyttäytymistä. Viranomaiset joutuvat työssään päivittäin kohtaamaan erilaisia ennakkokäsityksiä. Rajanylittäjien ennakkokäsitykset voivat johtaa esimerkiksi aiheettomaan tarkempaan rajatarkastukseen. Tutkielmalla on tarkoitus saada rajaviranomaisille tietoa siitä, miten ennakkokäsitykset syntyvät ja millaisia ennakko-käsityksiä venäläisillä rajanylittäjillä on Suomen rajaviranomaisista. Tutkielman tuomaa tie-toa voidaan käyttää rajaviranomaisten (Poliisi, Rajavartiolaitos ja Tulli) peruskoulutuksessa ja sillä saadaan lisäarvoa esimerkiksi profilointiin. Tutkielmassani pyrin vastaamaan kahteen erilaiseen ongelmaan. Ensiksi halusin pohtia mistä ennakkokäsitykset johtuvat ja toiseksi millaisia ennakkokäsityksiä venäläisillä on Suomeen saapuessaan suomalaisista rajaviranomaisista. Osaongelmana pohdin Venäjän median vaiku-tusta ennakkokäsitysten syntymiseen tai niiden vahvistamiseen. Pyrin myös selvittämään ovatko rajanylittäjien Venäjän federaation viranomaisiin kohdistuneet ennakkokäsitykset siir-tyneet mahdollisesti sellaisenaan Suomen rajaviranomaisiin. Tutkielman aineisto on kerätty sähköisellä lomakekyselyllä, joka on toteutettu yhdessä Sai-maan ammattikorkeakoulun kanssa. Lomakekysely lähetettiin 299 tutkinto- ja vaihto-opiskelijalle, joista 12,4 prosenttia eli 37 vastasi tähän kyselyyn. Ennakkokäsitys voi olla joko positiivinen tai negatiivinen, yleensä asenteisiin tai kokemuk-siin sidonnainen käsite. Venäläisillä rajanylittäjillä on paljon ennakkokäsityksiä suomalaisista rajaviranomaisista ja ne ovat enimmäkseen positiivisia. Negatiiviset ennakkokäsitykset liit-tyivät useasti viranomaisten toimintataktiikkaan. Venäjän media esittää rajanylittäjien mu-kaan Suomen viranomaiset lainkuuliaisina ja oikeudenmukaisina. Rajanylittäjien Venäjän fe-deraation viranomaisiin kohdistuneet ennakkokäsitykset voivat siirtyä sellaisinaan Suomen rajaviranomaisiin, varsinkin jos rajanylittäjällä ei ole rajanylityskokemuksia.

Saksan liittotasavallan laivastovoimien käyttöperiaatteiden kehitys vuosina 1956–1990

Toisen maailmansodan jälkeen Saksa oli voitettu ja miehitetty. Jälleenrakennus alkoi, mutta samalla Saksa jakautui Itä- ja Länsi-Saksaan. Molemmat maat liittyivät kylmän sodan vastakkainasettelun takia muodostettuihin sotilasliittoumiin. Toteuttaakseen tehtävänsä Natossa Länsi-Saksa tarvitsi laivaston. Bundesmarine kehittyi Natossa toiminta-alueenaan Itämeri ja Pohjanmeri läpi kylmän sodan vuosikymmenien. Tutkimus alkaa toisen maailmansodan jälkeisistä vuosista jolloin, miehittäjien alaisuudessa toimi merellisiä organisaatioita miinanraivauksen ja merialueen valvonnan tehtävissä Länsi- Saksan alueella. Tutkimus päättyy vuoteen 1990, jolloin Länsi- ja Itä-Saksa sekä niiden laivastot, Bundesmarine ja Volksmarine, yhdistyivät. Päätutkimusongelmana on selvittää, mitkä olivat Saksan liittotasavallan laivastovoimien käyttöperiaatteet vuosina 1956–1990. Aihetta on tutkittu tarkastelemalla Natoa, Neuvostoliiton muodostamaa uhkaa, Bundesmarinen tehtäviä, toiminta-aluetta sekä kalustoa. Tutkimuksessa on käytetty laadullista tutkimusmenetelmää ja laajan tutkimusperiodin takia näkökulma on strateginen, jotta koko aikakausi on pystytty tutkimaan. Lähdeaineisto on kerätty sotilaslehtien aikalaislehdistöstä ja tiedot on varmennettu myöhempien opinnäytteiden ja kirjallisuusteoksien avulla. Pääosa lähdeaineistosta on englanninkielisiä ja länsimaiden tuottamia. Tuloksena voidaan sanoa, että Bundesmarine kehittyi perustamisensa jälkeen erittäin tehokkaaksi osaksi Natoa, joka oli korvaamaton pohjoisen selustan turvallisuudelle. Bundesmarine oli yhden jäsenmaan laivasto Natossa, joka hoiti osuuttaan jaetun vastuun mukaisesti huomioiden annettu tehtävä ja toiminta-alueen erityispiirteet. Yksittäinen uusi doktriini, uhkakuvan muutos, tekninen kehitys tai rajoituksen poisto toiminta-alueessa ja aserajoituksissa ei muuttanut koko käyttöperiaatetta, mutta vaikutti johonkin käyttöperiaatteen osa-alueeseen.

Ulkoisen kuorman vaikutus hävittäjän suorituskykyyn

Valtaosassa nykyaikana käytössä olevista hävittäjistä aseistus, lisäpolttoainesäiliöt ja maa-linosoitusjärjestelmät kiinnitetään koneen ulkopuolelle joko siipi- tai runkoripustimiin. Tämä on yksinkertainen tapa, mutta se lisää koneen vastusta ja näin ollen heikentää sen suoritusky-kyä. Siiven alle kiinnitetty kuorma vaikuttaa myös nostovoimaan häiritsemällä siiven ympä-rillä kulkevaa virtausta. Lisäksi ulkoinen kuorma aiheuttaa usein rajoituksia suurimpaan sal-littuun kuormitusmonikertaan, jolloin koneen liikehtimis- ja kaartokyky heikkenevät. Tässä kandidaatintutkielmassa selvitetään miten ulkoinen kuorma vaikuttaa hävittäjän suori-tuskykyyn ja edellä mainittuihin ominaisuuksiin. Havainnot esitellään ja perustellaan enim-mäkseen laskennallisesti aerodynamiikan kaavoja apuna käyttäen. Tutkielmassa käytetään kvalitatiivista tutkimusstrategiaa ja sen tutkimusmenetelmänä on kirjallisuusanalyysi. Läh-teinä on käytetty aerodynamiikan peruskirjallisuutta, eri korkeakoulujen oppimateriaaleja, Koelentokeskuksen materiaalia sekä ulkomaisia tutkimuksia. Tutkielman päätutkimuskysymys on: ”Miten ulkoinen kuorma vaikuttaa hävittäjän suoritus-kykyyn?”. Alatutkimuskysymyksiä ovat: ”Miten ulkoinen kuorma vaikuttaa hävittäjän vas-tukseen?”, ”Miten ulkoinen kuorma vaikuttaa hävittäjän nostovoimaan?” ja ”Miten ulkoinen kuorma vaikuttaa hävittäjän kaartokykyyn?”. Kun koneeseen lisätään ulkoista kuormaa, sen sakkausnopeus kasvaa, parhaan liitosuhteen nopeus pienenee, lentoonlähdön maakiito pitenee ja kohoamisnopeus heikkenee. Lisäksi polttoaineen kulutus kasvaa ja tätä kautta kantama ja toiminta-aika lyhenevät. Joissain tapa-uksissa koneen maksiminopeuksiin saattaa tulla rajoituksia, ja etenkin suurella kuormalla lennon rajakäyrä supistuu huomattavasti. Edellä mainitut yhdistettynä mahdollisiin kuormi-tusmonikerran rajoituksiin heikentävät koneen kaartokykyä ilmataistelussa. Voidaankin sa-noa, että ulkoinen kuorma heikentää koneen suorituskykyä sen kaikilla osa-alueilla.

Viidennen sukupolven hävittäjien häiveteknologia

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää viidennen sukupolven hävittäjien häiveteknologian toteutusratkaisuja. On käsitelty miksi häiveteknologiaa tarvitaan sekä vertailtu miten häiveteknologia toteutetaan viidennen sukupolven hävittäjissä. Suomen ilmavoimien päähävittäjäkalusto F/A-18 Hornet edustaa neljättä sukupolvea ja saavuttaa elinkaarensa lopun 2020-luvun lopussa, joten seuraajasta on lähivuosina tehtävä päätös. On siis mahdollista, että seuraajaksi hankitaan jokin viidennen sukupolven hävittäjä häiveteknologialla varustettuna. Viidennen sukupolven hävittäjiä kehitellään ainakin Yhdysvalloissa, Venäjällä, Kiinassa, Intiassa ja Japanissa, mutta tässä tutkielmassa on vertailtu vain Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan viidennen sukupolven hävittäjiä. Yhdysvalloilla on tällä hetkellä ainut operaatiokäytössä oleva viidennen sukupolven hävittäjä, Lockheed Martin F-22 Raptor. Raptorin lisäksi Yhdysvalloilla on kehitysvaiheessa oleva Lockheed Martin F-35 Lightning II. Venäjällä on myös kehitysvaiheessa oleva Suhoi PAK FA samoin kuin Kiinalla on Chengdu J-20. Nämä kolme kehitysvaiheessa olevaa viidennen sukupolven hävittäjää on tarkoitus ottaa palveluskäyttöön ennen 2020-lukua. Tutkielman päätutkimuskysymys on, miten häiveteknologia toteutetaan viidennen sukupolven hävittäjissä. Lisäksi tutkielmassa on kaksi alakysymystä. Nämä ovat seuraavat: Miksi häiveteknologiaa tarvitaan? Miten häiveteknologian toteutus eroaa viidennen sukupolven hävittäjissä? Tutkimusmenetelmänä on käytetty kvalitatiivista kirjallisuustutkimusta ja vertailua julkisista lähteistä. Häiveteknologia ei ole mikään uusi innovaatio. Teknologiaa on kehitelty aina 1940-luvulta asti ja yksi tunnetuimmista häivepommikoneista, Lockheed Martinin F-117 Nighthawk, on jo poistunut palvelukäytöstä. Tuolloin häiveominaisuuksien ylläpito ja huolto aiheuttivat merkittäviä kustannuksia tutkasignaalia absorboivien maalien ja materiaalien takia. Viidennen sukupolven hävittäjissä on pyritty vähentämään näiden maalien ja materiaalien käyttöä, jotta käyttökustannukset saataisiin pienennettyä. On panostettu enemmän hävittäjien muodon antamaan suojaan tutkasignaalia vastaan maalien ja materiaalien sijaan. Tämä on nykyaikana mahdollista kehittyneiden tietokoneiden avulla, jotka pystyvät laskemaan optimaalisen muodon hävittäjälle sekä häive- että aerodynaamisten ominaisuuksien kannalta. Tutkasignaalia absorboivia maaleja ja materiaaleja on kuitenkin pakko käyttää erilaisten luukkujen ympärillä sekä muissa reunoissa, joissa muodolla ei saada riittävää vaikutusta.

DoS- ja DDoS-hyökkäyksien käyttö ja vaikutukset verkossa

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lähdemateriaalin avulla mitä DoS- ja DDoS-hyökkäykset ovat, kuinka niitä voidaan hyödyntää ja mitä vaikutuksia niillä on verkossa. Tutkimuksessa vastataan kysymyksiin: mitä ovat DoS- ja DDoS-hyökkäykset, mikä merkitys botnet-verkoilla on DDoS-hyökkäyksissä, mitä vaikutuksia voidaan saavuttaa DoS- ja DDoS-hyökkäyksillä ja minkälaisia tunnettuja DoS- ja DDoS-hyökkäysmalleja on olemassa. Tutki-muksen tavoitteena on kasvattaa lukijan teknistä ymmärrystä palvelunestohyökkäyksistä yh-tenä verkkohyökkäyksen keinona. Tutkimuksessa käytetty lähdemateriaali koostuu mittavilta osin internetpohjaisista lähteista ja julkisista artikkeleista. Aihe on ajankohtainen ja jatkuvasti tekniikan mukana kehittyvä, eikä uusinta tietoa iskuista ole aina painettu kirjoihin. Aiheen teknisiä perusperiaatteita käsittelevissä osuuksissa on käytetty lähdemateriaalina myös kirjal-lisuuslähteitä. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa on laadullinen kirjallisuuskatsaus. Palvelunestohyökkäykset ovat ajankohtainen tapa hyökätä erilaisia verkkoja vastaan globali-soituvassa maailmassa. Hyökkäysten tavoitteena on vaikuttaa kohteeseen lamauttaen kohde-verkko määritetyksi tai määrittelemättömäksi ajaksi ja näin edesauttaa hyökkääjän ajamia motiiveja hyökkäyksen toteuttamiseksi. Teknisiä malleja toteuttaa hyökkäys on lukematto-mia, mutta lukuisat eri protokollia hyödyntävät mallit ovat usein perusrakenteeltaan hyvin samankaltaisia ja tunnistettavia. Palvelunestohyökkäykset ovat kustannustehokas ja nykyai-kainen vaikutuksen keino haluttuun kohteeseen, useissa eri käyttötarkoituksissa.

Sopimussotilaiden koulutustaidon kehittäminen perusyksiköissä

Vuosien 1999–2006 välillä puolustusvoimissa palveli noin 2500 sopimussotilasta. Valtioneuvoston tekemän puolustuspoliittisen selonteon (1997) mukaan sopimussotilasjärjestelmän tulisi lisätä ammattitaitoa reserviläisissä, jonka tarve lisääntyy ase- ja johtamisjärjestelmien kehittyessä. Näkemys ei vastaa järjestelmän nykysuuntausta, koska sopimussotilaita käytetään pääasiassa kouluttajan tehtävissä. Sopimussotilaat ovat muista poikkeava henkilöstöryhmä. Puolustusvoimissa on eri henkilöstöryhmille tarkoitettuja johtaja- ja kouluttaja koulutusjärjestelmiä. Puolustusvoimat eivät tarjoa sopimussotilaille erilaisia koulutustaidon jatkokursseja, kuten varusmiesjohtajille tai muille henkilöstöryhmille. Tutkielma perehtyy työssä oppimisen näkökulmaan, koska työssä oppiminen ei ole sidoksissa mihinkään koulutukseen, koulutustasoon, henkilöstöryhmään tai pätevyyteen. Työssä oppiminen on jokaisen henkilöstöryhmän osaamisen kehittämistä. Tutkielman viitekehys on sopimussotilaiden koulutustaidon kehittyminen työssä oppimisen näkökulmasta. Tutkimusaineistoa analysoimalla vastataan tutkielman päätutkimuskysymykseen: Miten sopimussotilaiden koulutustaito kehittyy perusyksikössä? Samaa menetelmää käyttämällä vastataan tutkielman alakysymyksiin: Miten perusyksikön peruskoulutettua sotilashenkilöstöä hyödynnetään sopimussotilaiden koulutustaidon kehittämisessä? Minkälaista palautetta sopimussotilas saa koulutussuorituksistaan? Tutkimusaineisto koostuu kohderyhmälle lähetetyistä haastattelulomakkeista. Tekemällä oppiminen on monen sopimussotilaan tapa kehittää omaa koulutustaitoaan. Kokemukset ja havainnot omasta toiminnasta antavat hyvän perustan oman koulutustaitonsa kehittämiselle. Perusyksikön peruskoulutetun sotilashenkilöstön työkokemuksien ja arvokkaiden neuvojen avulla sopimussotilaat pystyvät kehittämään omaa koulutustaitoaan. Sopimussotilaat oppivat seuraamalla ja ottamalla mallia esimiehiensä koulutuksista. He seuraavat kokeneempien kouluttajien koulutusmetodeja ja pyrkivät löytämään sieltä heille sopivat koulutustyylit. Kokemattomat sopimussotilaat hakevat ohjeita, oppeja ja vinkkejä koulutussuorituksiinsa kokeneemmilta kouluttajilta. He haluavat tietää, millä tavalla koulutus on toteutettu aikaisemmin. Sopimussotilaalla on mahdollisuus saada valmiiksi testattuja koulutusmetodeja, jos he uskaltavat kysyä vinkkejä tai valmista harjoitussuunnitelmaa. Vaikuttaa siltä, että paras aika arvioinnille ja palautteen antamiselle on välittömästi koulutuksen jälkeen. Kohderyhmän vastauksien perusteella sopimussotilaiden koulutussuorituksia arvioidaan liian harvoin.

UG2-päivitetyn Hawkin Head-Up Displayn toiminta

UG2-päivitys korvasi vanhan Hawkin mittareita nykyaikaisella Head-Up Displaylla. Tutkielmassa selvitetään kuinka UG2-päivitetyn Hawkin Head-Up Display toimii. Tämä selvitetään tutustumalla laitteen tekniseen toimintaan sekä selvittämällä mitä merkkejä ja arvoja HUD:illa esitetään eri tilanteissa. UG2-päivitys mahdollistaa jatkossa HUD:in merkkien päivittämisen helposti tietokoneen avulla, eikä laitteita tarvitse vaihtaa. Tutkimus on kvalitatiivinen, ja siinä tehdään deskriptiivinen tutkimus yhden laitteen toiminnasta. Tärkeimpinä lähteinä käytetään ilmavoimien omaa materiaalia koskien kyseistä päivitystä ja ohjaajan koulutukseen käytettävää Air Crew Manual (ACM) -ohjekirjaa. Ulkopuolisista lähteistä on selvitetty laitteen teknistä toimintaa ja arvojen sijoitteluun sovittuja sääntöjä ja normeja. Tutkielmassa selviää, että HUD on ensisijaisesti käytettävä näyttö, joka siirtää ohjaajan katseen ulos ohjaamosta. Tekniikka luo haasteita näyttölaitteen koolle, koska arvot heijastetaan ja tarkennetaan äärettömään, luoden ohjaajalle vain pienen kohdan, jossa arvot näkyvät. Merkkien sijainti noudattaa Basic-T -mallia, jolla analogisten mittareiden helppolukuisuus on siirretty HUD:ille. Tutkimuksen mukaan merkkien tulee myös sijaita lähellä toisiaan. Tutkielman johtopäätökset rakentuvat koneiden ja laitteiden yhteensopivuuden ympärille. HUD siirtää ohjaajan katseen ulos koneesta, joten se tuo lisää koulutusmahdollisuuksia. Poistamalla tietoja HUD:ilta lennon aikana, joutuisi ohjaaja tukeutumaan muihin arvoihin ja näköönsä, näin parantaen tilannetietoisuutta. Tämä parantaisi ohjaajan toimintaa kaikissa koneissa, varsinkin laitteiden vikatilanteissa. Lisäksi HUD:in merkit olisi sovitettava yhteen sähköisten varamittareiden, Hawkissa BFI:n kanssa, jotta siitä saataisiin ”mini-HUD”.

Aktiivinen omasuojajärjestelmä ja sitä vastaan toimiminen

Panssarialusta ja panssarintorjunta ovat kulkeneet kilpajuoksussa ensimmäisestä maailman-sodasta alkaen. Panssarivaunun suojausta on parannettu lisäämällä panssaroinnin paksuutta ja asentamalla lisäpanssarointia. Uusimpana trendinä on ollut kehittää aktiivisia omasuojajär-jestelmiä jotka pyrkivät estämään panssarintorjunta-aseen vaikuttamisen panssarivaunuun ennen kuin se ehtii osua kohteeseensa. Tutkielmassa selvitetään panssarintorjunta-asetta vastaan vasta-aseella toimivia hard-kill-omasuojajärjestelmiä vastaan toimimista jokaiselle jalkaväen sotilaalle koulutettavilla ker-tasingoilla. Tutkielma selvittää, miltä ampuma-etäisyyksiltä pitää toimia, jotta aktiivinen omasuojajärjestelmä ei ehdi reagoida sitä kohti tulevaan uhkaan. Tutkielma on tyyliltään kvalitatiivinen kirjallisuuskatsaus ja tutkielma on tyyliltään her-meneuttinen analyysi. Tilastollista menetelmää on käytetty verrattaessa aseiden ja aktiivisten omasuojajärjestelmien vuorovaikutusta. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä on, että osaa järjestelmistä vastaan voidaan toimia niin, etteivät ne ehdi reagoida panssarintorjunta-aseeseen. Järjestelmiä jotka kykenevät toi-mimaan uhkaa vastaan, on käsitelty vaihtoehtoisia vaikuttamismenetelmiä.

Venäjän erikoisjoukkojen tarkkuuskiväärit ja raskaat tarkkuuskiväärit sekä niiden ominaisuudet

Erikoisjoukkojen sotilaat ovat aina olleet taistelukentällä pelätty vastustaja, johtuen niiden henkisistä ja fyysisistä ominaisuuksista sekä huippuluokan varustuksesta. Nykypäivänä taistelutilan jatkuva muuttuminen on vaikuttanut erikoisjoukkojen kalustoon ja käyttöön. Soluttautuminen vastustajan kohdealueelle on vaikeutunut nykyisten valvontasensoreiden kehittymisen myötä ja näin ollen erikoisjoukot joutuvat usein suorittamaan konventionaalisin asein toteutettavat tehtävät varsin pitkille etäisyyksille. Tällaisten tehtävien suorittamiseen tarkkuuskiväärit ovat yksi varteenotettavimmista vaikuttamisen välineistä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia tarkkuuskiväärejä ja raskaita tarkkuuskiväärejä Venäjän erikoisjoukoilla on käytössään ja millaisia ominaisuuksia niissä itse aseen ja patruunan osalta on käytettävissä. Aseita käsittelevät tiedot on kerätty kirjallisia lähteitä sekä internetlähteitä hyväksikäyttäen. Patruunoiden tarkastelussa tutkija on käyttänyt edellä mainittujen lähteiden lisäksi myös internetistä ladattua ballistiikkaohjelmaa, jolla on luotu taulukoita erilaisten luotien ominaisuuksista optimiolosuhteissa. Tutkimuksen perusteella Spetsnaz -joukkojen tarkkuuskiväärit ja raskaat tarkkuuskiväärit perustuvat pääosin varsin vanhoista asemalleista muokattuihin ja paranneltuihin versioihin. Asesuunnittelussa on kuitenkin havaittavissa muutosta aseiden toimintaperiaatteessa ja varusteissa, vaikka uusia asemalleja ei 2000 -luvun puolelta tässä tutkimuksessa löytynyt. Myös kivääreiden kaliiperit ovat pysyneet varsin samoina jo vuosikymmeniä, vaikka tutkimuksessa paljastui Venäjällä käytettävän nykyisin myös siellä harvoin esiintyneitä kaliipereja.

Spitfirestä Bloodhoundiin : Kuninkaallisten Ilmavoimien hävittäjäilmavoimien kehitys 1945–1958

Tässä tutkielmassa käsitellään Kuninkaallisten Ilmavoimien hävittäjäilmavoimien kehitystä vuosina 1945 - 1958. Ison-Britannian hävittäjäilmavoimat kehittyi suurin harppauksin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Kehitys käsitti teknisiä, strategisia ja organisaatiota kos-kevia muutoksia. Suurvaltojen ilmavoimien pelikenttä laajentui yhä suuremmaksi nopeuksien kasvaessa ja asejärjestelmien kehittyessä. Kuninkaallisten Ilmavoimien oli tärkeä pysyä mu-kana tässä kehityksessä niin strategisella, kuin teknisellä tasolla. Kylmän sodan edetessä RAF tasapainoili myös sen faktan kanssa, että puolustusmäärärahoja leikattiin toisen maailmanso-dan jälkeen. Demobilisaatio käynnistyi heti sodan loputtua ja tärkeimmät investoinnit kohdis-tettiin sodan runteleman Ison-Britannian talouden elvyttämiseen. Politiikassa ja sotilasjoh-dossa oltiin yleisesti sitä mieltä, että laajamittaiset sotatoimet eivät olleet todennäköisiä aina-kaan seuraavaan kymmenen vuoden aikana. Lähdeaineistona tutkimuksessa on käytetty pääosin englanninkielisiä kirjallisuus- ja internet-lähteitä. Vertailussa on otettu huomioon teoksia mahdollisimman monelta eri aikakaudelta. Eri aikakausien lähteiden vertailu ja niiden avulla hävittäjäilmavoimien kehityksen selvittä-minen on tutkimuksen ydin. Tärkeimpänä aikalaislähteenä käytetään Ison-Britannian asevoi-mien vuosittaista julkaisusarjaa Brassey’s Annual: The Armed Forces Year-Book. Muut kir-jallisuusläheet jakautuvat tasaisesti eri vuosikymmenille vanhimpien ollessa 1950-luvulta ja uusimmat 2010-luvulta Tutkimuksessa on käytetty myös saatavilla olevia suomenkielisiä tut-kimuksia kuten Petteri Joukon väitöskirjaa Strike Hard, Strike Sure – Operation Musketeer: British Military Planning during the Suez Crisis, 1956. Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan hävittäjäilmavoimien roolin kasvaneen osana sodan-käyntiä toisen maailmansodan jälkeen. Hävittäjätoiminnan kehityksen suuntaan on vaikutta-nut etenkin toisessa maailmansodassa ensimmäisen kerran käytetty ydinase. Hävittäjäilma-voimien tehtävät muuttuivat vuosien 1945–1958 aikana sen moton mukaisesta hyökkäyksestä ja puolustuksesta (Offence, Defence) lähemmäs valvontaa ja turvaamista. Taustalla tärkeim-pänä säilyi kuitenkin aina Ison-Britannian ilmatilan puolustaminen. Hävittäjäilmavoimat ei osallistunut laajamittaisesti operaatioihin edellä mainittuina vuosina. Tämä ei kuitenkaan tar-koittanut, että se olisi ollut toimettomana. Ison-Britannian ilmatilaa oli valvottava idästä nousseen uhan takia vuoden jokaisena päivänä 24 tuntia vuorokaudessa sääolosuhteista riip-pumatta.

Kyberaseiden vaikutus kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmiin

Työn tehtävänä on selvittää lähdemateriaalin avulla hyökkäys- ja puolustusmenetelmistä valtiolliseen kyberturvallisuuteen liittyvät keskeisimmät menetelmät ja niiden vaikutukset, tarkastelemalla niitä maailmalla tapahtuneiden kyberhyökkäyksien pohjalta. Tutkimuksella pyritään vastaamaan seuraaviin alakysymyksiin: minkä tyyppisiä kyberaseita käytetään kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmiä vastaan, mikä on niiden vaikutus ja millaisia kyberhyökkäyksiä valtioiden kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmiä vastaan maailmalla on toteutettu sekä miten ne kyetään suojaamaan näiltä kyberuhilta? Tavoitteena on, että tutkimuksella kasvatetaan lukijan tietämystä kyberavaruuden vaaroista ja kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmistä. Keskeiset lähderyhmät ovat aiemmat tutkimukset, kirjallisuus, uutisartikkelit ja erityisesti sähköiset lähteet. Tärkeimpiä yksittäisiä lähteitä ovat muun muassa Suomen valtioneuvoston tuottama Suomen kyberturvallisuustrategia-periaatepäätös (2012) ja Mika-Jan Pullisen tekemä opinnäytetyö Kriittisten tietojärjestelmien suojaaminen kyberuhilta (2012). Tutkimusmenetelmänä käytetään kirjallisuuskatsausta. Tietojärjestelmiin hyökätessä käytetään yhä ammattimaisempia välineitä. Hyökkäystarkoituksen pohjalta suunnitellut ja valmistetut hienostuneet ohjelmistot ovat usein kyberterroristien tai jopa valtiollisten toimijoiden suunnittelemia. Kyberhyökkäyksistä vain prosentti on ollut varsinaisia valtioiden tuottamia kyberaseita. Merkittävinä kyberhyökkäyksinä voidaan pitää muun muassa Stuxnet-tietokonematoa, Flame-vakoiluohjelmaa ja Shamoon-tietokonevirusta. Kyberhyökkäyksistä Stuxnet-tietokonemadolla kyettiin tuottamaan fyysistä vahinkoa tietojärjestelmiin kohdistuvan vaikutuksen lisäksi. Kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmien suojaamisessa käytetään samoja menetelmiä kuin muissa yleisissä tietojärjestelmissä. Suojaus muodostuu kattavasta tietoturvasta, joka pitää sisällään hallinnollisen, henkilöstö-, fyysisen ja tietoliikenneturvallisuuden. Kriittisten tietojärjestelmien suojaus voidaan toteuttaa virustorjuntaohjelmistoilla, eristämällä kriittiset tietojärjestelmät yleisestä verkosta kokonaan, käyttämällä palomuuria, identiteetin- ja pääsynhallinnalla, vahvoilla salausmenetelmillä ja tekemällä omaa tietojärjestelmää vastaan koehyökkäyksiä, joilla löydetään tietojärjestelmän haavoittuvuudet.

Yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten ilmasta laukaistavien risteilyohjusten kehitysnäkymät

Tässä tutkielmassa tutkitaan yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten ilmasta laukaistavien ristei-lyohjusten lähitulevaisuuden kehitysnäkymiä. Päätutkimuskysymys on: minkälaisia ovat yh-dysvaltalaisten ja eurooppalaisten ilmasta laukaistavien risteilyohjusten kehitysnäkymät? Tutkielmassa tarkastellaan useita nykyaikaisia risteilyohjuksia, näiden kehitysprojekteja sekä uusia risteilyohjusprojekteja. Käsiteltävät risteilyohjukset ovat AGM-158 JASSM, AGM-129 ACM, TAURUS KEPD 350, Storm Shadow / Scalp EG ja ASMP. Lisäksi tutkimuksessa kä-sitellään näiden ohjusten vanhempia tai uudempia versioita, joihin lukeutuvat AGM-158B JASSM-ER, Apache sekä ASMP-A. Tutkielman tutkimusmenetelminä ovat kirjallisuustutkimus, jonka avulla selvitetään tietoja risteilyohjuksista ja kehitysprojekteista, sekä vertailu, jolla pyritään löytämään kehitysnäkymiä. Vertailun avulla kehitysprojekteista kyetään havaitsemaan laajempia trendejä. Lähdeaineistona tutkimuksessa käytetään IHS Jane’s -tietokantaa, internetlähteitä sekä kirjallisuutta. Tutkimus käsittelee risteilyohjusten tekniikkaa yleisellä tasolla, aiemmin mainittujen risteilyohjusten tekniikkaa tarkemmin, niiden kehitysprojekteja sekä risteilyohjusten kehitysnäkymiä. Vertailun perusteella tutkimuksen tuloksena löydetään lähitulevaisuuden kehitysnäkymille kolme selkeää trendiä. Trendit ovat datalinkin asentaminen, toimintamatkan pidentäminen sekä vaikutusosan kehittäminen. Nämä kolme kohdetta esiintyvät laajalti sekä nykyään käytössä olevien risteilyohjusten kehitysprojekteissa sekä uusissa kehitysprojekteissa. Datalinkin avulla ohjuksiin voidaan olla yhteydessä laukaisun suorittaneesta lentokoneesta tai johtokeskuksesta. Pidentämällä toimintamatkaa ohjus voidaan luonnollisesti ampua kauemmas vihollisen alueelle, tai se voidaan ampua kauempana vihollisen alueelta, jolloin laukaisua on vai-keampi havaita ja laukaisualusta on paremmassa turvassa. Vaikutusosan kehittämisellä pyritään sekä yhä parempaan asevaikutukseen että myös monipuolisuuteen. Keskeisimpänä johtopäätöksenä tutkimuksessa havaitaan, että kehitystä tapahtuu kahdesta syystä. Joko risteilyohjuksille kehitetään korvaajia tai uusilla risteilyohjuksilla vastataan uuteen tarpeeseen. Asejärjestelmien vanhetessa kehitetään uusia järjestelmiä, joilla korvataan poistuvia suorituskykyjä. Toisaalta myös uusi tarve, kuten uudet laukaisualustat, luovat tar-peen kehittää uusia asejärjestelmiä. Tämänkaltaista tarvetta ovat luoneet esimerkiksi F-22 Raptor ja F-35 Lightning -häivehävittäjät.