Ennakkoratkaisumenettely ylikansallisena tuomioistuinvalvontana

Euroopan Unionin tuomioistuimella (EUT) on ollut keskeinen rooli Euroopan unionin (EU) kehityksessä kautta historian ja EUT onkin ennakkoratkaisukäytännöllään luonut useita keskeisiä EU-oikeuden periaatteita. Ennakkoratkaisumenettely on muutoinkin merkittävä EUT:n vallan käytön väline, jopa suhteessa EU:n jäsenvaltioiden kansallisiin instansseihin arvioidessaan kansallisten tuomioistuinten sille ennakkoratkaisukysymyksissään esiin tuomia EU-oikeuden tulkintaan liittyviä epäselvyyksiä. EUT:lla ei kuitenkaan EU:n perustamissopimusten artiklojen perusteella lähtökohtaisesti ole oikeutta vaikuttaa suoraan kansallisten säädösten pätevyyteen vastaavasti kuin sillä on oikeus vaikuttaa EU:n omien instanssien antamien säädöksien ja päätöksien pätevyyteen. Ennakkoratkaisumenettely on kuitenkin EU-oikeuden kehityksen myötä syventänyt asemaansa, eikä enää ole aivan yksinkertaista sanoa etteikö EUT myös ottaisi kantaa kansallisiin säädöksiin. Tästä nouseekin esiin kysymys siitä, voidaanko ennakkoratkaisumenettelyä pitää EUT:n suorittamana ylikansallisena tuomioistuinvalvontana suhteessa jäsenvaltioihin ja mitä seuraamuksia tällaisella EUT:n roolilla mahdollisesti voisi olla. Tutkielmassa tutkitaan tätä ennakkoratkaisumenettelyn potentiaalista roolia ylikansallisena tuomioistuinvalvontana ja sen ilmenemistä EUT:n omasta ratkaisukäytännöstä. Keskeiseltä luonteeltaan tutkielma on teoreettinen ja tutkimusmetodina hyödynnetään oikeusdogmaattista metodia. Lähdemateriaalin osalta tutkielmassa nojaudutaan alaa tutkineiden tutkijoiden laatimiin artikkeleihin ja oikeudelliseen kirjallisuuteen sekä EUT:n antamiin ennakkoratkaisuihin. Kyseisten materiaalien pohjalta tehdyn analyysin perusteella voidaan päästä siihen johtopäätökseen, että ennakkoratkaisumenettely on EUT:n harjoittamaa ylikansallista tuomioistuinvalvontaa suhteessa kansallisiin toimijoihin. EUT ottaa ennakkoratkaisuillaan säännöllisesti kantaa kansallisten lakien sovellettavuuteen EU-oikeuden valossa, jolloin EUT myös harjoittaa tuomioistuinvalvontaa. Ennakkoratkaisumenettely ei kuitenkaan ole tuomioistuinvalvontaa täydellisimmillään, vaan sitä rajoittavat ja vähentävät monet eri tekijät, muun muassa kansallisten toimijoiden tietyn asteinen suvereniteetti, joten menettelyllä on vielä tilaa kasvaa.

Yyterin dyynit : muutokset esidyynin topografiassa ja kasvipeitteessä Porin kaupungin omistamalla alueella vuosina 2005-2013

Opinnäytetyössä tutkittiin miten Yyterin santojen esidyyni on muuttunut Porin kaupungin omistamalla alueella santojen keskiosassa viimeisen kymmenen vuoden ajalla. Yyterin dyynejä ja niissä tapahtuvia muutoksia ei ole aiemmin seurattu systemaattisesti. Esidyynin kehitykseen vaikuttavat hiekan laatu ja sen saatavuus sekä akkumulaation ja eroosion suhde. Eroosioon ja akkumulaation vaikuttuvat useat tekijät kuten tuuli, kasvipeite sekä ihminen. Tutkimuksen on tarkoitus tuottaa tietoa alueen hoidon- ja käytön suunnittelun tueksi. Alueella on järjestetty suuria yleisötapahtumia, jotka ovat jättäneet jälkensä alueen luontoon sekä vaikuttaneet dyynien kehitykseen. Yyterin hiekkaranta kuuluu kokonaisuudessaan Preiviikinlahden Natura 2000 – suojelualueeseen. Porin kaupungin omistamalle alueelle on perustettu keväällä 2013 luonnonsuojelualue, joka osaltaan ohjaa käyttöä. Esidyynin kasvillisuus ja topografia ovat muuttuneet tutkimusajanjaksona merkittävästi. Kasvillisuuspeitteen pienentyminen on altistanut dyynit eroosion eri muodoille. Esidyyni on lähtenyt liikkeelle samalla madaltuen sekä loiventuen. Esidyynin suojeltu, valkeiden dyynien -luontotyyppi on kehityksen seurauksena katoamassa. Dynaamisilla luontotyypeillä, kuten rantadyyneillä, suojelun ja virkistyskäytön yhteensovittaminen on haastavaa. Luontaisen kehityksen ja ihmisen vaikutuksen erottaminen on hankalaa, koska rantadyyneille on tyypillistä ajallisesti ja spatiaalisesti vuorottelevat eroosion ja akkumulaation jaksot. Yyterissä on päätetty ryhtyä suojelutoimenpiteisiin alueilla, joilla dyynien kehitykseen suurtapahtumien on katsottu vaikuttaneen merkittävästi.

”Ne ei sitä toimintaa niin kuin sinänsä uhkaa” – IT-palveluiden jatkuvuudenhallinta suomalaisissa julkishallinnon organisaatioissa

Tämä tutkimus tarkastelee IT-palveluiden jatkuvuudenhallintaa suomalaissa julkishallinnon organisaatioissa. Teoreettisena käsitteenä jatkuvuudenhallinta on melko uusi, vaikka jatkuvuutta on pyritty hallitsemaan kautta aikojen. Jatkuvuudenhallinnan tavoite on ehkäistä organisaatioissa epätoivottuja poikkeustiloja, kuten IT-palveluiden häiriöitä, ja varautua niihin mahdollisimman tehokkaan toipumisen varmistamiseksi. Mediassa on viime vuosina käsitelty lukuisia tapauksia, joissa IT-palveluiden häiriöt ovat johtaneet epätoivottuihin vaikutuksiin organisaatioiden toiminnalle. Näihin häiriöihin varautumista ja niistä toipumista on tutkittu julkishallinnon organisaatioiden näkökulmasta vasta melko vähän, joten on mielekästä tarkastella sitä, kuinka hyvin IT-palveluiden jatkuvuutta hallitaan julkishallinnon organisaatioissa. Tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen, millainen on IT-palveluiden jatkuvuudenhallinnan tila suomalaisissa julkishallinnon organisaatioissa tutkimusajankohtana. Tutkimusongelmaan pyritään vastaamaan laadullisen tutkimuksen keinoin, jotta voidaan saavuttaa mahdollisimman syvällinen ymmärrys tutkittavien organisaatioiden IT-palveluiden jatkuvuudenhallinnan tilasta. Tutkimusstrategiana käytetään laajaa tapaustutkimusta, jotta voidaan muodostaa mahdollisimman kokonaisvaltainen käsitys usean eri organisaation jatkuvuudenhallinnasta. Teoreettiseksi viitekehykseksi on valittu Järveläisen vuonna 2013 julkaisema IT-palveluiden jatkuvuudenhallinnan viitekehys, ja tutkimuksen aineistona hyödynnetään tätä tutkimusta varten kerättyä haastatteluaineistoa kymmenestä suomalaisesta julkishallinnon organisaatiosta. Aineiston analysoinnissa hyödynnetään sisällönanalyysiä, jonka avulla aineistosta pyritään tunnistamaan tutkimuksen kohteena oleville organisaatioille yhteneväisiä ja eroavaisia IT-palveluiden jatkuvuudenhallinnan piirteitä. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että IT-palveluiden jatkuvuudenhallinnan tila suomalaisissa julkishallinnon organisaatioissa on vaihteleva, eikä jatkuvuudenhallintaa toteuteta johdonmukaisesti. Aineiston analyysiin perustuvien havaintojen pohjalta todetaan, että tutkimuksen kohteena olevat organisaatiot voidaan jakaa kolmeen erilaiseen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvissa organisaatioissa jatkuvuudenhallintaan on selvästi panostettu enemmän, kuin muissa tutkittavissa organisaatioissa keskimäärin. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvien organisaatioiden jatkuvuudenhallintaa voidaan pitää strategisena. Toiseen ryhmään kuuluvissa organisaatioissa jatkuvuudenhallintaan on panostettu sillä tasolla, että jatkuvuudenhallinta luo ainakin jonkinasteista lisäarvoa organisaation toiminnalle. Kolmannessa ryhmässä jatkuvuudenhallinnan kokonaistila on heikko ja jatkuvuudenhallintaa toteutetaan vain minimitasolla.

”Ei siellä käsitöitä tehty, nautimme auringonlämmöstä ja kaikista retkikohteista” Lomapäivän viettoa Espanjassa 1960- ja 1970-luvuilla.

Tutkimuksessa selvitetään suomalaisten lomapäivän ohjelmaa eli sitä, mistä lomapäivä koostui muisteluaineiston pohjalta 1960- ja 1970-luvuilla. Tutkimus rajautuu maantieteellisesti Espanjaan, josta muodostui 1960-luvulla Suomessa alkaneen massaturismin suosittu lomakohde. Espanja oli tuolloin profiloitunut rennoksi, aurinkoiseksi ja edulliseksi lomakohteeksi, jonne työväestö innostui matkustamaan. Muisteluaineistona käytetään Museoviraston vuonna 1981 järjestämän ”Lomamatka etelään tai yleensä ulkomaille” –kyselyn lomamatkaa muistelevien suomalaisten vastauksia. Tutkimuksen kohteena oli 70 vastausta, jotka koskivat nimenomaan Espanjaan suuntautuvia matkoja. Tutkimuksessa selvitetään lomapäivän suosituimpia aktiviteetteja. Lisäksi selvitetään, mikä kuului olennaisena osana lomailuun. Tutkimuksessa perehdytään myös seuramatkalaisten yhteisöllisyyteen ja sosiaalisuuteen, joka ilmeni suhteissa muihin matkailijoihin sekä matkaoppaaseen. Lomamatkoihin kiinteästi kuuluvien uusien makujen ja viinimaana tunnetun Espanjan anteihin suhtautuminen ilmenee myös tutkimuksesta. Tutkimus osoittaa, että erityisesti retkeily oli tärkeä osa lomaa ja valtaosa matkailijoista osallistui opastetuille retkille. Tuloksista ilmenee myös se, että erityisesti retkillä syntyi ryhmähenki, joka ilmeni yhteisöllisyytenä monissa tilanteissa.

Tuulivoiman syöttötariffijärjestelmän kritiikki ja vaikutukset investointeihin Suomessa

Suomelle on asetettu Euroopan Unionin taholta tavoite vähentää kasvihuonepäästöjä 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Suomen tulee kasvattaa uusituvan energian osuutta kokonaiskulutuksesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi Suomessa otettiin uusituvan energian syöttötariffijärjestelmä käyttöön vuonna 2011. Tavoitteena on pyrkiä lisäämään syöttötariffijärjestelmän avulla investointeja uusiutuvaan energiaan ja päästä annettuihin tavoitteisiin. Vuonna 2020 arvion mukaan kapasiteettia olisi 2500 MWh tuulivoimaa ja tuotanto olisi noin 6 TWh, joka vastaa 5-6 prosenttia kokonaiskulutuksesta. Syöttötariffijärjestelmä on otettu käyttöön Suomessa vuonna 2011 valtioneuvoston esityksen pohjalta. Tuulivoiman osalta syöttötariffijärjestelmän tukien avulla taataan tuulivoiman tuottajille 12 vuodeksi 83,50 € jokaiselta tuotetulta megawattitunnilta. Valtio maksaa tuulivoiman tuottajille sähkön markkinahinnan ja takuuhinnan välisen erotuksen. Tuulivoiman rakentaminen on kasvanut huomattavasti järjestelmän käyttöönoton vaikutuksesta. Ennen syöttötariffijärjestelmän käyttöönottoa keväällä 2011 tuulivoima osuus tuotetusta sähköstä oli ainoastaan 0,3 prosenttia. Tällä hetkellä osuus sähkön tuotannosta on noussut 2,5 prosenttiin. Merkittävin kritiikin kohde on ollut syöttötariffijärjestelmän kustannukset. Hallitus on joutunut myöntämään hallituksen esityksessä 15/2015, että syöttötariffijärjestelmän kustannukset ovat kasvaneet odottamattomasti. Järjestelmää suunniteltaessa kustannusten arvioitiin olevan vuonna 2020 noin 200 miljoonaa euroa vuodessa, mutta sähkön markkinahinnan kehityksen sekä ennakoitua nopeamman kiintiön täyttymisen seurauksena kustannukset tulevat kasvamaan yli 300 miljoonaan euroon vuonna 2020 Kustannusten lisäksi syöttötariffijärjestelmän piirissä olevien yritysten kannattavuutta on kritisoitu. Järjestelmän piirissä olevien yritysten kannattavuus on ollut korkealla. Parhaan yrityksen liikevoittoprosentti oli yli 65 prosenttia vuonna 2014. Yritykset ovat saaneet miljoonien eurojen edestä syöttötariffeja ja kannattavuus on ollut ilmiömäinen. Syöttötariffijärjestelmä on kuitenkin ollut tarpeellinen, jotta Suomi on saanut tuulivoiman tuotannon kasvuun viimeisten vuosien aikana. Ilman syöttötariffijärjestelmän käyttöönottoa tuulivoiman investoinnit olisivat todennäköisesti pysyneet lähes olemattomina Suomessa, sillä tuulivoiman tuotannon ei ole houkuttelevaa sijoittajiennäkökulmasta ilman tuotantotukia.

Miessotilaiden mielipiteitä fyysisestä kunnosta ja fyysisen kunnon rajoista sekä kuntotestaamisesta puolustusvoimissa

Sotilaiden fyysisiä vaatimuksia taistelukentän olosuhteissa on tutkittu paljon eri asevoimissa. Osa maista tarkastelee asiaa puhtaasti taistelukokemusten kautta, kun osalle maista tärkeämpää on yleisen fyysisen toimintakyvyn seuraaminen ja kehittäminen. Taistelukentän toiminnalliset vaatimukset tarkoittavat fyysisen kunnon mittaamiselta sitä, että mittareiden tulee olla luotettavia eli mitataan oikeita asioita. Oikeiden mitattavien fyysisten suoritteiden tunnistaminen on tärkeää myös johtamisen kannalta, se antaa joukon johtajille mahdollisuuden ylläpitää oikeanlaista fyysistä suorituskykyä ja edistää sotilaiden terveyttä. Puolustusvoimien fyysisen kunnon testit määrittävät osaltaan sotilaan työkykyisyyden, joka koetaan asiantuntijoiden keskuudessa moniulotteisena ilmiönä. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa siitä, millaisia käsityksiä ja mielipiteitä puolustusvoimien miessotilailla on fyysisestä kunnosta ja kuntotestien suoritusvaatimuksista. Kohdejoukkona olivat kaikki puolustusvoimien miessotilaat. Vastauksia saatiin 2044 henkilöltä, joka edusti 26 %:ia koko kohdejoukosta. Tutkimus suoritettiin Webropol kyselytutkimuksena. Kysely välitettiin miessotilaiden sähköpostiosoitteisiin ammattiliittojen kautta sekä julkaisemalla kysely puolustusvoimien TORNI- portaalissa. Vastaaminen oli mahdollista kuuden viikon ajan. Kyselylomake sisälsi myös avoimia vastauksia, jotka rajattiin pois tästä tutkimuksesta. Tilastolliset analyysit suoritettiin SPSS –ohjelmalla (SPSS 20.0.0.1 for Windows). Tuloksia vertailtiin ammattiryhmien, ikäryhmien, fyysisen kunnon luokkien, painoindeksiluokkien, puolustushaarojen ja johtamistasojen välillä. Ryhmävertailuissa käytettiin suhteellisten osuuksien testejä ja X2-testejä ristiintaulukoinnissa. Suurin osa miessotilaista oli liikunnallisesti aktiivisia ja heidän mielestään sotilaan tulee olla fyysisesti hyvässä kunnossa. Kuntotestaamiseen suhtauduttiin pääosin myönteisesti ja testaamista pidettiin laadukkaana. Vastaajat olivat sitä mieltä, että kuntotestirajojen tulisi olla sukupuolineutraaleja. Kiusaamista ja syrjintää fyysisen kunnon vuoksi tapahtuu jonkin verran puolustusvoimissa. Viikkoliikuntaa pidettiin tärkeänä osana fyysisen kunnon kehittämisessä ja se arvioitiin yhtä tärkeäksi työtehtäväksi muiden tehtävien kanssa. Viikkoliikunta ei kuitenkaan ole riittävän läpinäkyvää ja todellista mahdollisuutta liikkumiseen ei kaikilla ole. Suurimmat muutokset fyysisessä kunnossa tapahtuu varhaisen keski-iän kynnyksellä, noin 40- vuotiaana. Upseerit olivat parhaimmassa kunnossa ja perusyksikön henkilökunta oli paremmassa kunnossa kuin esikunnissa työskentelevät. Suhtautumisessa fyysiseen kuntoon, testaamiseen ja kuntorajoihin oli havaittavissa eroja. Upseerit, alle 40-vuotiaat ja yli 2600 m juoksutestissä juosseet suhtautuivat rajoihin muita kriittisemmin. Puolustushaarojen väliset erot selittynevät puolustushaarojen välisillä kulttuurieroilla. Puolustusvoimissa ei täysin toteudu vaatimus, että huonokuntoista sotilasta ei määrätä fyysisesti raskaisiin tehtäviin. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että miessotilaat suhtautuvat fyysiseen kuntoon ja testaamiseen pääosin myönteisesti, mutta mielipiteissä oli eroavaisuuksia. Fyysisen kunnon rajoihin suhtautuminen erosi vertailuryhmissä. Puolustusvoimien tulisi jatkossa pohtia, miten suhtautumista fyysisen kunnon rajoihin saataisiin yhtenäistettyä. Toisekseen jatkossa pitäisi kriittisesti pohtia, ovatko nykyiset fyysisen kunnon rajat päteviä.

Markkinaa muuttavan terveysteknologiainnovaation omaksumispäätökseen vaikuttavat tekijät - CASE Icare Finland Oy

Terveysteknologia vastaa alana terveydenhuollon kuluhaasteisiin, jotka ovat syntyneet populaation kasvun ja elintasosairauksien yleistymisen myötä. Terveysteknologiainnovaatioiden voidaan nähdä tarjoavan ratkaisuja keskeisiin kansantaloudellisiin ongelmiin, joita valtiot kohtaavat tänä päivänä edellä mainittujen haasteiden edessä. Yleisesti terveydenhuoltoon liittyvät innovaatiot ovat olleet pitkien tuotekehitysprosessien aikaansaamia kansantaloudellisesti merkityksellisiä, mutta kalliita innovaatioita. Nyttemmin terveysteknologiainnovaatiot voivat olla luonteeltaan markkinaa muuttavia siten, että ne mahdollistavat edullisemman ja tehokkaamman hoidon samaan aikaan. Näitä innovaatioita ei ole kuitenkaan tutkittu tieteellisellä tasolla kovinkaan laajasti ja tämän tutkimuksen tarkoituksena on täyttää tutkimusaukkoa, joka on syntynyt teknologian kehityksen tuloksena. Laajan teoreettisen katsauksen, kvalitatiivisen esitutkimuksen ja kvantitatiivisen kyselytutkimuksen avulla syvennyttiin terveydenhuollon alaan ja luotiin malli, jonka avulla voidaan mitata terveysteknologiainnovaation omaksumispäätökseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen tarkoituksena oli valittujen metodien avulla kartoittaa markkinaa muuttavan terveysteknologiainnovaation omaksumispäätökseen vaikuttavat tekijät ja selvittää innovaation omaksujien näkemys näiden tekijöiden vaikutuksesta innovaation omaksumispäätökseen Euroopan markkinalla. Tutkimus valotti innovaation omaksumispäätökseen vaikuttavia tekijöitä silmälääkärien näkökulmasta. Yllättäen tuloksista kävi ilmi, että luonteeltaan markkinaa muuttava innovaatio koettiin kohderyhmässä paremmaksi hoitomenetelmäksi kuin alalla vakiintuneet perinteiset hoitomenetelmät. Teorian ja esitutkimuksen avulla kootusta tekijäluokittelusta, joka koostui neljästä pääluokasta (innovaatioon liittyvät tekijät, ulkoiset tekijät, organisatoriset tekijät ja sisäiset tekijät) keskeisimmiksi tekijöiksi omaksumispäätöksen todennäköisyyden kannalta nousi kuusi tekijää. Ne olivat: verkoston ulkoisvaikutukset, organisaation innovatiivisuus, organisatoriset fasilitaattorit, sosiaaliset vaikutteet, asenne innovaatiota kohtaan ja henkilökohtainen innovatiivisuus. Tarkastelemalla keskeisten tekijöiden sisältöä ja analysoimalla tuloksia vasten aiempaa tutkimusta ja esitutkimuksen olettamuksia, voidaan tuloksista päätellä, että markkinaa muuttavan terveysteknologiainnovaation kannalta innovaatiota kaupallistavan yrityksen tulee keskittyä ulkoisiin, organisatorisiin ja sisäisiin tekijöihin. Kaiken voidaan kuitenkin nähdä lähtevän omaksujien positiivisesta asenteesta innovaatiota kohtaan, joka vaikutti tuloksienkin perusteella

Yhteisen arvon tuottaminen: Mallin soveltaminen käytännön liiketoiminnassa

Yhä useammassa yrityksessä yritysvastuuta toteutetaan osana liiketoimintaa ja se tähtää kilpailukyvyn parantamiseen. Tämä on johtanut uusien kestävän kehityksen liiketoimintamallien rakentumiseen. Michael Porterin ja Mark Kramerin kehittämä yhteisen arvon tuottaminen (creating shared value) tarkoittaa yrityksen kilpailukyvyn kasvattamista tavalla, joka edistää yhteiskunnallista hyvinvointia. Lähtökohtana ei ole pelkästään liiketoiminnan vaikutusten hallitseminen, vaan taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöongelmien ratkaiseminen tavalla, joka kasvattaa yrityksen taloudellista arvoa. Yhteisen arvon malli on saanut runsaasti kritiikkiä osakseen ja mallin soveltaminen käytännön liiketoiminnassa on koettu hankalaksi. Tämän tutkimuksen tarkoitus on teorian ja case-esimerkin avulla selkeyttää yhteisen arvon käsitettä sekä havainnollistaa mallin käyttöä käytännön liiketoiminnassa. Lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään, mitä ongelmia mallin soveltamiseen liittyy ja miten yhteisen arvon tuottaminen eroaa yritysvastuusta. Tutkimus on kvalitatiivinen ja toteutettu tapaustutkimuksena. Tapauksena toimii Stora Enson ja Kemiran yhteistyössä toteuttama vesihanke Kiinan Guangxinssa. Vesihanke on toteutettu yhteistyössä paikallisen hallituksen, väestön sekä paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa ja sen tavoitteena on löytää uudenlaisia ratkaisuja vedenjakeluun ja jäteveden kierrätykseen Nahupon, Shengpingin ja Baimein kylissä. Empiirinen aineistona toimivat tapausorganisaatioissa toteutetut teemahaastattelut sekä muu kirjallinen materiaali, kuten yritysten yritysvastuuraportit ja lehdistötiedotteet. Kaiken kaikkiaan tutkimus vahvisti oletuksen siitä, ettei yhteisen arvon tuottamista voida käsitteellisellä tasolla pitää täysin yksiselitteisenä. Näkemyksissä siitä, mitä käsitteellä tarkoitetaan ja miten malli toimii käytännön liiketoiminnan yhteydessä, oli havaittavissa näkemyseroja yritysten välillä. Molemmat yhtiöt olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että malli soveltuu vedenhoitohankkeeseen hyvin. Vesihankkeen yhteydessä yhteisen arvon tuottamisen kuvattiin tarkoittavan Guangxin paikallisyhteisöjen sosiaalisten ja ympäristöhaasteiden ratkaisemista tavalla, joka edistää yhtiöiden liiketoiminnallisia tavoitteita. Hankkeen on tarkoitus luoda sekä taloudellista arvoa yrityksille, että edistää yhteiskunnallista hyvinvointia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että yhteisen arvon mallia on mahdollista tulkita ja soveltaa eri yrityksissä useilla eri tavoilla. Yhteisen arvon tuottaminen toimii hyvänä tapana integroida toimintoja yhdeksi yhteiskunnalliseksi strategiaksi. Käsitteellisellä tasolla malli vaatii kuitenkin vielä tarkennusta, jotta sitä voitaisiin kutsua koko yhtiön toimintaa ohjaavaksi liiketoimintamalliksi.

Taistelualusta vastaan kohdistuva EI-valtiollinen uhka itäisellä välimerellä

Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja kuvata, minkälainen uhka taistelualusta kohtaan suuntautuu itäisen Välimeren alueella. Päätutkimusmenetelmä on lähdekirjallisuuteen ja – artikkeleihin kohdistettu sisällönanalyysi, jonka avulla luokitellaan keskeisimpiä taistelualusta vastaan kohdistuvan uhkan ilmiöitä. Tukeva tutkimusmenetelmä on artikkelikatsaus, jossa tutkittava tapahtuma on Israelin merioperaatio Libanonin sodassa 2006 ja syyt jotka johtivat meritorjuntaohjusiskun onnistumiseen INS Hanitia vastaan. Tutkimuksen kannalta tärkeintä lähdeaineistoa ovat eri medialähteiden arkistot, sotilasammattilehdistö sekä asiantuntijakunnan luoma kirjallisuusaineisto. Lähteinä on lisäksi käytetty kansainvälisten järjestöjen sekä sotilasopetuslaitosten julkaisuja. Tutkimus perustuu siis täysin julkisiin lähteisiin. Aiempaa tutkimusta Suomessa otsikon aihealueesta ei juuri ole tehty ja siksi tutkimustulosten vertailu aiempaan materiaaliin perustuu pitkälti ulkomaalaisiin teoksiin. Tutkimuksessa selvisi, että taistelualusta vastaan kohdistuvaa uhkaa alueella leimaavat vahvasti ei-valtiolliset toimijat. Tässä tutkimuksessa uhka voidaan yleistää kolmeen ilmiöön, jotka ovat iskut satamiin, asymmetriset iskut merelle sekä kehittynein asejärjestelmin tehtävät iskut. Keskeisin havainto on, että itäisen Välimeren alueella terroristijärjestöt ovat 2000-luvun aikana onnistuneet luomaan itselleen kyvyn laukaista pitkän kantaman meritorjuntaohjuksia sekä rajallisen kyvyn horisontin takaiseen maalinosoitukseen. Lisäksi samat organisaatiot ovat saaneet koulutus- ja materiaaliapua valtiollisilta tahoilta. Tutkielman merkittävimpiä johtopäätöksiä on, että osa toteutuneista terrori-iskuista sota-aluksia vastaan olisivat mahdollisesti olleet vältettävissä selkeämmällä ohjeistuksella, paremmin kohdistetulla koulutuksella sekä tiedustelutiedon tulkinnalla ja jakamisella alemmille johtoportaille. Laadullisena kandidaatintutkielmana tämän raportin tulokset ovat luonteeltaan kuvailevia. Aiheeseen liittyviä laajempia ja tarkentavampia jatkotutkimusmahdollisuuksia onkin runsaasti. Sellaisia ovat esimerkiksi laivastojoukkojen vastataktiikat hybridi- ja perinteistä terrorismiuhkaa vastaan tai suomalaisten taistelualusten kyky ja koulutus toimintaan uhanalaisella operaatioalueella.

Järeän kranaatinheittimistön kehitys Neuvostoliitossa

Järeät kranaatinheittimet (kaliiperiltaan yli 120 millimetriä) otettiin käyttöön Neuvostoliitossa toisen maailmansodan loppupuolella. Niillä korvattiin osittain raskasta tykistöä, ja kranaatinheittimien tehokkuuden vuoksi kehitystyötä jatkettiin toisen maailman sodan jälkeen kylmän sodan aikana. Tutkimuksessa pyritään selvittämään järeiden kranaatinheittimien kehityskaarta toisesta maailmansodasta Neuvostoliiton kaatumiseen saakka. Alatutkimuskysymykset tutkimuksessa ovat seuraavat: Mitä kokemuksia järeän kranaatinheittimistön käytöstä saatiin toisessa maailmansodassa? Mitä kehitystä tapahtui järeän kranaatinheittimistön kalustossa toisen maailmansodan jälkeen? Mitä kehitystä tapahtui järeän kranaatinheittimistön ampumatarvikkeissa toisen maailmansodan jälkeen? Mitä kehitystä tapahtui järeän kranaatinheittimistön organisaatiosijoituksissa toisen maailmansodan jälkeen? Mitkä olivat järeän kranaatinheittimistön kehityksen syyt? Järeät 160, 240 ja 420 millimetrin kranaatinheittimet kehitettiin Neuvostoliitossa, ja kahta pienempää mallia käytettiin divisioonatasolla tulitukiaseina. Järein kranaatinheitin ei läpäissyt kokeilukäyttöä massiivisuutensa vuoksi. Järeät kranaatinheittimet soveltuivat tavanomaisten ampumatarvikkeiden lisäksi erikoisampumatarvikkeiden ampumiseen, sisältäen kemiallisten ja biologisten taisteluaineiden levittämiseen tarkoitetut sekä ydinlataukselliset ammukset. 240 ja 420 millimetrin kranaatinheittimet kehitettiin edelleen kulkemaan miehistönkuljetuspanssarivaunun lavetille asennettuina, jolloin kranaatinheittimien liikkuvuus kasvoi entisestään.