UG2-päivityksen vaikutus lentämiseen ohjaajan näkökulmasta

Hawk-suihkuharjoitushävittäjän UG2-päivitys suoritettiin parantamaan ohjaamon avioniikkaa vastaamaan paremmin suihkuharjoitushävittäjälle asetettavia vaatimuksia. Päivitys parantaa ohjaajan ja lentokoneen välistä rajapintaa integroimalla ohjaajalle näkyvää informaatiota. Informaatio näytetään nyt pääosin HUD:n ja MFD:n avulla. Ohjaajan ei tarvitse rakentaa tilannetietoisuuttaan monista eri mittareista, vaan HUD ja MFD tarjoavat tietoa valmiina kokonaisuuksina. Vanha Hawkin avioniikkajärjestelmä tarjoaa paljon samoja tietoja, mutta ne ovat esillä erillisinä mittareina alhaalla mittaripaneeleissa. Päivityksen ansiosta peruslentäminen ja tilannetietoisuuden rakentaminen helpottuu. Vapautuva kapasiteetti on käytettävissä tehtävän kannalta oleellisemmille tekijöille ja lentoturvallisuuteen. HUD:n edut ovat tietojen keskeinen sijainti tuulilasilla, sekä tietojen integroitu esittäminen. Oleellisimmat integroidun informaation symbolit HUD:lla ovat CDM ja FPM, jotka kertovat ohjaajalle nopealla silmäyksellä oleellisimman tilannetiedon lentotilaan liittyen. HUD sisältää lentotilasta kertovan informaation ja tärkeimmät tiedot navigointiin liittyen. MFD:n TSD-valinta tukee ohjaajaa maantieteellisen tilannetietoisuuden rakentamisessa. TSD tarjoaa ohjaajalle tarkan sijaintitiedon karttapohjalle piirrettynä. Tällaista järjestelmää ei vanhassa Hawkin järjestelmässä ollut, vaan paikantaminen perustui paperikarttaan ja maaston seuraamiseen. Lennolle valmistautuminen ei enää vaadi ohjaajalta yhtä paljon aikaa ja resursseja, sillä uusi järjestelmä tukee ohjaajaa suunnistusreitillä. UG2-päivitys ei muuta Hawkin suoritusarvoja. Päivitys vaikuttaa taktiseen lentämiseen tilannetietoisuuden paranemisen ja peruslentämisen helpottumisen kautta. Uusi avioniikkajärjestelmä tukee ohjaajaa ja ottaa ihmisen ominaisuudet huomioon paremmin kuin vanha järjestelmä. Päivitys mahdollistaa koulutusohjelmien laajentamisen ja koulutuksen viemisen pidemmälle säästäen kalliimpia lentotunteja päätorjuntahävittäjällä.

Etsintämenetelmien käyttö Suomen meripelastustoimessa

Tämä tutkimus keskittyi tarkastelemaan meripelastuksen johtamisjärjestelmää. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, käskevätkö meripelastusjohtajat järjestelmällisesti etsintä- ja pelastusyksiköille etsintämenetelmien käytön. Tarkastelun kohteena tutkimuksessa olivat alusyksiköille käsketyt etsintämenetelmät, niissä meripelastustapauksissa, joissa ihmisen voitiin olettaa joutuneen veden varaan. Tutkimustehtävän pääkysymykseen, onko etsintämenetelmien käyttö järjestelmällistä?, pyrittiin vastaamaan alakysymyksillä kuinka yleistä etsintämenetelmien käyttö on? ja mitä etsintämenetelmiä käytetään eniten? Empiirisen tutkimuksen päämenetelmänä käytettiin hypoteettis-induktiivista -menetelmää. Hypoteesia, jonka mukaan Suomen meripelastustoimessa etsintämenetelmien käyttö on yleistä ja käytetyin etsintämenetelmä on yhdensuuntaismenetelmä, pyrittiin koettelemaan mittauksella. Etsintään liittyvien tietojen keruu suoritettiin vuosien 2006–2010 meripelastusraporttien tapauksista, joissa oli määritetty kokonaisetsintäalue. Tutkimuksen rajausten ja tarkennusten perusteella näistä tapauksista 52:lle suoritettiin mittaus etsintämenetelmien käytöstä. Tuloksia pyrittiin yleistämään Suomen meripelastustoimen laajuuteen. Mittaustulosten perusteella etsintämenetelmiä käytetään vain kolmanneksessa tapauksista, ja käytetyin etsintämenetelmä on reittietsintä. Näin ollen hypoteesi, joka perustuu Meripelastusoppaaseen ja Rajavartiolaitoksen opetusmateriaaliin, on mittausten perusteella täysin paikkansa pitämätön. Mittaustuloksille pyrittiin löytämään tukea ja syitä asiantuntijahaastattelulla. Haastattelun mukaan todennäköinen syy odottamattomille mittaustuloksille ovat meripelastusraporttien osittain puutteelliset tiedot etsinnästä. Meripelastusraporttien mahdolliset vajavaisuudet perustuvat Etsintä -sovelluksen käytön erilaisiin toimintakäytänteisiin, jotka johtuvat sovelluksen kankeaksi koetuista käyttömahdollisuuksista. Etsinnän suunnitteluohjelman kehittämiselle tai uusimiselle saattaakin olla tarvetta. Johtuen erilaisiksi muodostuneista käyttötavoista, Etsintä-sovelluksen kirjaukset eivät todennäköisesti ole tarpeeksi faktisia ja kelpaavia tieteellisen tutkimuksen lähteeksi. Juridisesta näkökulmasta tarkasteltuna dokumentoinnin puutteellisuus on huolestuttava piirre meripelastusjohtajan julkisen vallan käytössä.

Heinäveden reitin valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen maisemanhoidon esisuunnitelma

Heinäveden reitti kuuluu valtioneuvoston hyväksymään luetteloon valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista. Näille alueille laaditaan maisemanhoitosuunnitelmia, joiden ohjaamina tunnistettuja maisema-arvoja voidaan eri toimijoiden yhteistyöllä ylläpitää, hoitaa ja palauttaa. Heinäveden reitti kulkee Heinäveden, Savonlinnan, Varkauden ja Enonkosken kuntien alueilla Vuoksen vesistön keskivaiheilla. Se on maisemallisesti monipuolisimpia sisävesiliikenteen reittejä Suomessa ja siihen liittyy monia arvokkaita liikenne- ja teollisuushistoriallisia muistomerkkejä. Reitin merkitys kasvoi erityisesti 1800- ja 1900-luvun taitteessa, kun Vuoksen vesistön laaja kanavaverkosto toteutettiin. Esisuunnitelman tavoitteena on tunnistaa reitin tärkeät ja sille ominaiset piirteet, kohdentaa ne paikallisesti ja esittää sekä perustella ne alueet, joille yksityiskohtainen maisemanhoitosuunnitelma laaditaan. Reitiltä on selvitetty laajan lähdeaineiston perusteella maisemakokonaisuudet, luontoarvot ja suojelukohteet, asutuksen, teollisuuden ja liikenteen historian piirteet sekä alueen maankäyttö, kaavatilanne, matkailu ja palvelut. Alueen kaavoista tärkein on laaja-alainen Heinäveden reitin rantaosayleiskaava vuodelta 2002. Johtopäätöksinä selvityksistä on todettu reitillä olevan merkittäviä luontoarvoja, jotka jaksottuvat kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kanavajaksojen ja teollisen historian ympäristöjen kanssa vuorotellen. Reitille ja sen imagolle merkityksellisintä ovat maisemalliset ja toiminnalliset solmukohdat, joita ovat erityisesti kanavat ja niiden ympäristöt. Esisuunnitelmassa on tunnistettu seitsemän kohdealuetta, joille esitetään laadittavaksi tarkemmat maisemanhoitosuunnitelmat. Maisemanhoitosuunnitelmat kohdistetaan alueille, joilla on maisemallisten arvojen rinnalla kulttuuri- ja teollisuushistoriallisia tai muita, yleensä ihmisen käden luomia arvoja. Näiden lisäksi kahdeksanneksi suunnittelukohteeksi on esitetty yleispiirteisempää luonnonmaiseman hoitosuunnitelmaa, jossa tarkastellaan arvokasta vesistömaisemaa kokonaisuutena, metsien merkitystä lähi- ja kaukomaisemassa sekä esitetään metsänhoidon toimenpide-ehdotuksia maisemallisten arvojen ylläpitämiseksi.

Kasvatus on kasvamaan saattamista. Kasvatusfilosofinen tutkimus J. A. Hollon sivistyskasvatusajattelusta

Tutkimukseni käsittelee J. A. Hollon (1885–1967) sivistyskasvatusajattelua. Hollo oli monitoiminen kulttuurivaikuttaja, joka toimi kriitikkona, kirjailijana, suomentajana ja kasvatustieteilijänä. Häntä voidaan pitää J. V. Snellmanin rinnalla yhtenä merkittävimpänä suomalaisena kasvatusajattelijana. Hänen kasvatusajattelustaan ei ole kuitenkaan aiemmin tehty väitöskirjatason tutkimusta. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millainen on Hollon näkemys kasvatuksesta, kasvatuksen maailmasta ja kasvatuksen teoriasta? 2. Mikä on Hollon käsitys kasvattajan ja kasvatettavan merkityksestä kasvatustapahtumassa? 3. Mitä asioita sisältyy sivistyskasvatuksen eli kasvamaan saattamisen elementteihin? Tutkimukseni on kasvatusfilosofinen. Tutkimusmenetelmäni on systemaattinen analyysi ja lähestymistapani on hermeneuttinen. Tutkimukseni pääaineistona ovat Hollon kasvatusta koskevat kirjoitukset, joista tärkeimmät ovat Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I-II (1918, 1919), Kasvatuksen maailma (1927), Kasvatuksen teoria (1927) ja Itsekasvatus ja elämisen taito (1931). Hollon mukaan kasvatuksen maailma on suhteellisen itsenäinen elämänmuoto (Lebensform), jolla on oma ontologinen erityislaatunsa, so. sui generis. Kasvatusoppia ei pidä redusoida psykologiaan tai filosofiaan, koska sillä tavoin se menettää tieteellisen itsenäisyytensä. Hollon mielestä kasvatuksen teoria on teoria käytäntöä varten. Kasvatuksen teorian luomisessa tulee ottaa huomioon kasvatuksen maailman erityispiirteenä oleva kokonaisvaltainen näkökulma ja elämän palvelemisen päämäärä. Kasvattaminen on aina myös eettistä toimintaa. Kasvatuksen tavoitteena on hyvä elämä. Hollon mukaan kasvattajan tehtävä on luoda kasvatettavalleen eheä sivistyksellinen perusta. Tämä voi tapahtua vain laaja-alaisen sivistyskasvatuksen avulla, jonka runkona on antiikin humanistinen sivistysperinne. Sivistyskasvatukseen kuuluvat älyllinen, eettinen, uskonnollinen, esteettinen ja toiminnallinen kasvatus. Mielikuvituksen avulla kasvattaja voi yhdistää kasvatuksen osa-alueet eheäksi kokonaisuudeksi. Ilman mielikuvitusta erilaiset ilmiöt olisivat pirstaleisina, toisistaan erillisinä osina ihmisen mielessä. Opettajan persoona on merkittävä tekijä kasvatuksessa. Se tulee ottaa huomioon opettajankoulutuksen eli kasvattajan kasvattamisen valinnoissa. Opettaja-kasvattajan on tärkeää opiskella laajasti humanistisia opintoja, koska kasvatuksessa on kysymys ihmisestä. Ennen kaikkea kasvattajan eettistä ja esteettistä kykyä tulee harjoituttaa. Näin hän oppii käyttämään mielikuvitustaan kasvatustapahtumassa siten, että hän tulee kasvatuksellisesti näkeväksi kasvamaan saattajaksi, joka ymmärtää sen, mikä kussakin tilanteessa vaatii erityistä huomiota. Tutkimukseni osoittaa, että Hollon henkitieteellinen ja fenomenologis-hermeneuttinen kasvatusnäkemys ei ole vain vastaparadigma empiiriselle kasvatustieteelle, vaan myös nykyajan teknis-taloudelliselle eetokselle, joka yhtäältä uhkaa välineellistää kasvatuksen ja toisaalta väärällä tavoin tieteellistää kasvatuksen tutkimuksen. Tämän takia kasvatusoppi kysymyksineen uhkaa siirtyä kasvatuskeskustelussa syrjemmälle, jopa hävitä kokonaan. Kasvatuksen ja kasvatuksen tutkimuksen vaarana on niiden liiallinen sitouttaminen tuotantoelämän jatkeeksi, minkä seurauksena on ihmisyyden toteuttamisen vaikeutuminen. Tutkimuksen lopuksi esitän ideaalikoulunäkemykseni, joka perustuu osittain Hollon kasvatusnäkemykseen. Hollon näkemys on yhä ajankohtainen ja merkittävä kontribuutio kasvatusta, sen teoriaa ja käytäntöä koskevaan keskusteluun.