Catalogue d'estampes principalement de l'école française du XVIIIe siècle, pièces en couleur, lithographies et eaux-fortes modernes, dessins par Duplessis-Bertaux pour les Tableaux de la Révolution française, quantité d'albums, dont la vente... aura lieu Hôtel Drouot... le mercredi 24 avril 1872 / Me Delbergue-Cormont, commissaire-priseur ; [expert] M. Clément, marchand d'estampes de la Bibliothèque nationale

[Vente (Art). 1872-04-23 - 1872-04-24. Paris]

16/1/20, arrivée de Lloyd George au Conseil suprême : [photographie de presse] / [Agence Rol]

Référence bibliographique : Rol, 57654

O médico George Thomson e os primeiros desenvolvimentos do conceito de gás

The word gas was coined by the "chemical philosopher" Joan Baptista Van Helmont (1579 -- 1644) to name a very broad concept in his chemico-medical system. Eventually, some physicians who followed Helmontian ideas adopted the concept. The present paper aims to analyze the reception of the original idea of gas by an English Helmontian physician, George Thomson (1619 -- 1677). Thomson wrote that the "material cause" of the plague was a gas, and compared it to the "Gas of sulphur". He also related the human archeus to a gas, and explained some observations in the laboratory in terms of production of gases. We observe, however, that Thomson was not as interested as Van Helmont in discussing details about the structure of the matter. Thus, gas did not have the same relevance in Thomson's work as it had in Van Helmont's.

Kuinka dystopia toteutuu? 2000-luvun näkökulmia George Orwellin poliittiseen satiiriin Nineteen Eighty-Four

Tutkielmani aiheena on dystooppisen kirjallisuuden tunnetuin teos, George Orwellin Nineteen Eighty-Four (1949), ja erityisesti sen tarkoitusperien vastaavuus nykymaailman kanssa. Avoimen poliittisen kirjailijan tavoite läpi uran oli mobilisoida kansalaisia haastamaan heitä hallitsevia voimia. Viimeisessä ja uransa huipentumaksi jääneessä romaanissaan Orwell maalaa lohduttoman ääriesimerkin lähitulevaisuuteen sijoitetusta totalitaristisesta maailmasta, jossa ihmisyydellä ei ole enää sijaa. Teoksesta on muodostunut käytetyin esimerkki puhuttaessa negatiivisista tulevaisuudenvisioista. Työni jakautuu kahteen päälukuun, joista ensimmäisessä tutkin romaanin käsitystä siitä, kuinka kieltä manipuloimalla (Newspeak) voidaan vaikuttaa myös ajatteluun (Doublethink), todellisuuden kokemiseen ja historian muistamiseen, sekä romaanista nykykieleen jääneitä sanoja ja termejä. Toisessa pääluvussa pohdin kirjailijan varsinaista kritiikin kohdetta totalitarismia, kuinka se on romaaniin rakennettu, millaista sen valta on, ja millaiset ihmiset siihen suostuvat. Lopuksi tarkastelen, kuinka romaani aikanaan otettiin vastaan ja miten sitä yhä (hyväksi)käytetään. Pääpainotus tutkielmassani on pääteemojen kytkeminen niiden konkreettisiin ja mentaalisiin vaikutuksiin reaalimaailmassa. Orwell oli huolissaan erityisesti poliittisen kielen turmelevasta vaikutuksesta, joten pohdin, mitä ovat nykyajan uuskieli ja kaksoisajattelu sekä millaisia seurauksia kielen manipuloinnilla on. Usein utopioita ja dystopioita arvostetaan virheellisesti niiden toteutuneiden yksityiskohtien kautta, ja siksi yritän selvittää, miltä osin ja millaisena dystopia ylipäänsä voi mielekkäästi toteutua. Missä suhteessa Orwell oli ”oikeassa” tai ”väärässä” laajassa, ei-triviaalissa mielessä? Mitä hänen teoksensa tarjoaa 2000-luvun lukijalle? Perusteesini on, että tavallisen varoitukseksi tai profetiaksi tulkitsemisen sijaan romaani on satiiri, jollaisena kirjailija itsekin sitä piti. Samalla todistan, että läpitunkeva valvontayhteiskunta, joka on samalla romaanin tunnetuin puoli ja jota termi orwellian nykyään kuvaa, on itse asiassa vain illuusio. Uutta näkökulmaa romaanin tulkintaperinteeseen tuon näyttämällä, kuinka ääripessimistisenä pidettyyn tekstiin on huolellisesti piilotettu toiveikkuutta, jolla kirjailija on halunnut herätellä kansalaisia, jotka ovat piittaamattomia tai tietämättömiä heidän elämäänsä kontrolloivista voimista. Yritän tutkielmassani osoittaa, kuinka vaikea on kuvitella sellaista yhteiskuntaa, jossa Nineteen Eighty-Four ei olisi jollain tavalla ajankohtainen.

George Enescu - compozitor : Montaj in limba germana

Digitoitu 29. 5. 2008.

Missa [!] [Andeliga sånger (1872)] (Kyrie, Agnus dei, Jesu Christe)

Digitoitu 20. 8. 2008.

George W. Bushin apologia

Kirjallisuusarvostelu

AU COMMENCEMENT ÉTAIT LA MÉTAPHORE: UNE INTUITION PRÉCOCE DE NIETZSCHE SUR LA PRIMAUTÉ DE LA MÉTAPHORE COMME MATRICE COGNITIVE

RÉSUMÉ Cette étude met en perspective le précédent constitué par les travaux précoces du jeune Nietzsche où ce dernier fait valoir la force structurante de la métaphore comme matrice des facultés cognitives. Nous offrons d’abord une brève esquisse des postulats et des acquis des grammaires cognitives associées aux travaux d’Eleanor Rosch, ensuite de George Lakoff et Mark Johnson, ainsi qu’à la notion d’inscription corporelle de l’esprit développée par Francesco Varela. Cet exercice sert de propédeutique à une série de lectures tangentes mobilisant divers angles d’approche appelés à faciliter noter évaluation des contributions de Nietzsche au domaine de la cognition. Les travaux examinés nous situent dans la période contemporaine de la publication de son premier grand ouvrage, La naissance de la tragédie (1872) : les notes pour le cours intitulé Présentation de la rhétorique ancienne (Darstellung der antiken Rhetorik), prononcé au semestre d’hiver 1872-1873 à l’Université de Bâle, ensuite ses Theoretische Studien, datant de l’été 1873, avec un renvoi aux développements plus tardifs dans le Gai Savoir (1882). La thèse de Nietzsche peut être résumée comme suit : tous les éléments de l’appareil catégorial et du régime conceptuel à l’aide desquels nous appréhendons la réalité, a fortiori la notion de vérité qui en est le garant, sont le « précipité » ou le résidu d’un faisceau de métaphores qui constituent la force structurante des facultés cognitives. Si chez Kant nous n’avons accès qu’aux phénomènes et non au noumène, chez Nietzsche nous n’avons affaire qu’à des perspectives ou des points de vues alors que la réalité nous est monnayée sous forme de vérités qui sont des fictions ou des métaphores usées. Il ressort de cet examen que le tropisme endogène de la langue constitue une force majeure dans l’implémentation d’une conceptualité qui a la vertu d’oblitérer sa préhistoire et de se ménager un statut qui est incessamment implosé par le reflux de l’imagination créatrice nourrie par la force métaphorique qui répond à une impulsion foncière que Nietzsche associe à une « force artiste » (Kunstkraft) qui tend à démultiplier les perspectives dont la généalogie se conjugue à l’exponentiel.