Viisaustieteen tohtorien ura- ja harhapolut

Kirjallisuusarvostelu

Elämän lähdettä etsimässä

Kirjallisuusarvostelu

Itseoppineet kirjoittajat, kirjeenvaihdon kulttuuri ja kirjeet egodokumentteina. Tutkimus Janssonin laivuriperheen kirjeenvaihdosta 1860- ja 1870-luvulla

Itseoppineiden kirjoittajien tutkimus on 1900-luvun lopulta, Suomessa erityisesti 2000-luvun alusta, luonut uutta näkökulmaa tavallisten, julkisen elämän ulkopuolella toimivien ihmisten arjen, ajatusmaailman ja kirjoittamisen tapojen tutkimukseen. Systemaattinen arkistoaineistojen kartoitus ja keruut ovat osoittaneet, että jo ennen kansakoululaitoksen vakiintumista myös suomalaisella maaseudulla ihmiset saattoivat hankkia itselleen kirjoitustaidon ja käyttää sitä aktiivisesti. Kustavilaisen laivuri Simon Janssonin (1812–1887) ja Wilhelmina Janssonin o.s. Widbomin (1810–1892) koulutielle lähetetyille pojilleen lähettämät kirjeet 1860- ja 1870- luvuilta ovat säilyneet A. W. Jahnssonin arkistossa SKS:n kirjallisuusarkistossa. Kirjeet ovat suomen- ja ruotsinkielisiä. Kirjeiden kautta on selvitetty, minkälaisia mahdollisuuksia säätyyhteiskunnan murtuminen avasi säätyläistön ulkopuolella oleville ihmisille ja minkälaisia taloudellisia ja sosiaalisia resursseja käyttäen koulua käymättömät vanhemmat onnistuivat siirtämään poikansa yliopistokoulutuksen kautta säätyläistöön. Kirjeitä on tarkasteltu egodokumentteina, historian lähteinä, joissa ihmiset kertovat itse omasta elämästään ja ajatuksistaan. Hollantilaisen historioitsija Jacques Presserin luoma ja mm. Rudolf Dekkerin kehittämä egodokumentti-termi käsittää kirjeiden lisäksi omaelämäkerrat, muistelmat ja päiväkirjat. Näkökulma yhdistää historiantutkimukseen mm. kirjallisuustieteen käsitteitä. Yksityisluontoisten tekstien kautta voidaan tutkia sitä, minkälaisia mahdollisuuksia sosiaalinen tila tiettynä aikana tarjoaa. Ne tarjoavat tavan tutkia ihmisten arkea, sosiaalisia suhteita ja paikallisyhteisöä, tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseen sekä ajatusmaailmaa. Yhden perheen kirjeenvaihdon kautta on tarkasteltu niitä mahdollisuuksia ja rajoituksia, joita kirjeenvaihdon käyttämisellä tutkimuksen materiaalina on egodokumenttien kentässä. Kirjeitä on tutkittu osana kirjeenvaihdon kulttuuria. Siihen kuuluvat itse kirjeiden sisällön lisäksi luku- ja kirjoitustaito, kirjekulttuurin oppiminen ja sen konventiot sekä kirjoittamisen materiaaliset edellytykset. Britt Liljewallin tutkimuksia soveltaen Janssonin perheen kirjeenvaihtoa on tarkasteltu sen rituaalisen, informatiivisen, sosiaalisen ja normeja välittävän funktion kautta. Kirjeenvaihdossa esille tulevien aihepiirien joukosta on nostettu esiin viisi keskeisintä: arki ja siihen liittyvä perheen sisäinen huolenpito; koulutus ja siihen liittyvät toiveet ja pettymykset; uskonto: sosiaaliset suhteet ja verkostot sekä viimeisenä terveys, sairaus ja kuolema. Kirjeiden kautta on tutkittu yhteistöllistä tiedonvälitystä ja sitä, ketkä henkilöt ja minkälaiset aiheen ovat kirjeiden uutisoinnissa keskeisiä.

Vanhakosken Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Satakunnassa Huittisten kaupungissa sijaitseva Vanhakosken alue kuuluu Natura 2000 -verkostoon alueella esiintyvien luontotyyppien perusteella eli ns. SCI-alueena. Vanhakosken Natura-alueen (FI0200049) pinta-ala on 101 ha. Siihen kuuluu noin 7,5 kilometrin pituinen osuus Loimijokea vesialueineen ja rantoineen. Alueeseen sisältyy Vanhakosken lehtoalue, joka kuuluu myös kansalliseen lehtojen suojeluohjelmaan sekä maakunnallisesti arvokas Pappilanniemen perinnemaisema. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) johtamaa ja EU:n LIFE -luontorahaston rahoittamaa Kokemäenjoki-LIFE -hanketta alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELYn ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin työryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen, käyttäjäryhmien kuten alueella kalastavien ja retkeilevien sekä maanomistajien edustajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on kymmenen vuotta. Suunnitelman mukaan alueen luontoarvojen kannalta alueen keskeisin ongelma on perinneympäristöjen ja osin myös lehtoalueen umpeenkasvu. Suunnitelma esittää hoitotoimenpiteinä paikoin laidunnusta ja raivauksia, mutta pääosin alue säilytetään luonnontilaisena. Alue sijaitsee aivan Huittisten kaupungin kupeessa, ja sillä on tärkeä merkitys paikallisena virkistyskäyttökohteena. Alueella on kaupungin ylläpitämä luontopolku, ja alueella harrastetaan myös kalastusta ja jousiammuntaa. Suunnitelman mukaan virkistyskäyttöä voidaan kehittää nykyisten käyttötapojen ja käyttäjämäärien puitteissa. Virkistyskäyttötarjonnassa keskitytään nykyisen polun ja sen rakenteiden ylläpitoon.

Pirilänkosken Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Pirilänkosken Natura-alue (FI0200045) sijaitsee Satakunnassa Harjavallan kaupungin ja Nakkilan kunnan alueella Harjavallan keskustan välittömässä läheisyydessä. Se muodostuu Kokemäenjoessa sijaitsevan Harjavallan voimalaitoksen alapuolisesta suvannosta ja noin kuuden kilometrin jokiosuudesta sekä sen reunoilla olevista jyrkkään eroosiotörmään syntyneistä rantalehdoista. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 – suojelualueverkostoon luontodirektiivin mukaisena SCI-alueena (Sites of Community Importance) Natura-alueen pinta-ala on 147 ha, josta noin 60 prosenttia on vettä. Alueen luontoarvot liittyvät jokiluonnon lisäksi maamme edustavimpiin kuuluviin lehtoihin, jotka ovat säilyneet melko luonnontilaisina. Luontoarvojen säilymisen uhkatekijöinä ovat mm lehtojen heinittyminen ja taimettuminen Jokiluonnon tilaan on aikanaan vaikuttanut Harjavallan voimalaitos ja muut Kokemäenjoen säännöstelyyn vaikuttaneet tekijät Alueella on tärkeä merkitys paikallisena virkistyskäyttö- ja opetuskohteena. Pirilänkosken rannalla kulkee noin viisi kilometriä pitkä Paratiisin-Pirilänkosken luontopolku Alueella harrastetaan aktiivisesti myös kalastusta. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) johtamaa ja EU:n LIFE -luontorahaston rahoittamaa Kokemäenjoki-LIFE -hanketta alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELYn ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin työryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista (alueella kalastavat ja retkeilevät) sekä maanomistajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Kapellimestari, taidekasvattaja ja musiikkielämän kehittäjä : Erkki Melartinin Viipurin-vuodet 1908-1911

Lapsuuden ympäristön ja sivistyssuvun vaikutukset ; Helsingistä Viipurin musiikinystävien orkesterin kapellimestariksi ; Toiminta Viipurin orkesterikoulun perustajana ja kehittäjänä ; Melartinin rooli nuorison kansansivistystyön edistäjänä ; Viipurin-vuosien merkitys Erkki Melartinin elämäntyölle ; Vaikutteita ja verkostoja Viipurin-kaudelta.

Musiikkia ja robotiikkaa : NIME07-konferenssi New Yorkissa 7.-9.6.2007

Keskustelu teknologian ja estetiikan suhteesta ; Paneelissa musiikkia ja robotiikkaa ; Kurenniemen sähkösoittimet New Yorkissa ; NIME ja NYEAF - konsertteja ja klubitapahtumia ; NIME08 Genovassa.

Vanhoillisuus ja valistus vastakkain? Seurakunnan ja papiston suhde pitäjänhallinnossa Pöytyällä ja Mynämäellä 1739– 1795

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani seurakunnan ja papiston suhdetta 1700-luvun pitäjänhallinnossa Pöytyällä ja Mynämäellä. Pitäjänhallinnon keskeisin osa olivat muutamia kertoja vuodessa järjestetyt pitäjänkokoukset, joihin saivat puheenjohtajana toimineen kirkkoherran lisäksi osallistua pitäjän säätyläiset ja talonpojat. Pienehköjen asioiden hoidosta pitäjässä vastasi kirkkoneuvosto, johon kuuluivat papiston ja muiden säätyläisten lisäksi talonpoikien joukosta valitut kuudennusmiehet ja pitäjänvanhimmat. Pitäjänhallintoa on Suomessa tutkittu hyvin vähän, ja suurin osa olemassa olevasta tutkimuksesta on tehty jo 1900-luvun alussa. Vertaan tutkimieni paikkakuntien käytäntöjä tämän varhaisemman tutkimuksen luomaan kuvaan sekä uudempaan saamaa aihetta käsittelevään ruotsalaistutkimukseen. Oma näkökulmani on mikrohistoriallinen. Tutkimalla kahta pitäjää melko lyhyellä ajanjaksolla olen etsinyt pitäjänhallinnosta piirteitä, jotka eivät ole nousseet esille laajempiin aineistoihin perustuvissa tutkimuksissa. Pääasiallisena aineistonani käytän pitäjänkokousten pöytäkirjoja. Anders Lizelius, joka toimi kirkkoherrana Pöytyällä vuosina 1739–1760 ja Mynämäellä vuosina 1760–1795, laati tai laaditutti lähes kaikista pitämistään kokouksista erittäin perusteelliset pöytäkirjat. Näistä Lizeliuksen kirkkoherrakausilta säilyneistä pöytäkirjoista ilmenee monia uusia piirteitä pitäjänhallinnosta. Olen jäsentänyt työni siten, että tarkastelen aluksi kirkkoneuvoston talonpoikaisjäsenten taustoja sekä säätyläisten ja papiston jäsenten aktiivisuutta pitäjänhallinnossa. Tämän jälkeen tutkin pitäjänhallinnon käytäntöjä ja eri ryhmien vaikutusmahdollisuuksia niiden puitteissa. Lopuksi pohdin pitäjänhallinnon osapuolten maailmankuvien ja niiden erojen merkitystä pitäjänhallinnolle. Keskeisin tutkimustulokseni on, että talonpojilla oli tutkimissani pitäjissä huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa pitäjänhallintoon, kuin aikaisemman tutkimuksen luoma kuva on antanut ymmärtää. Lisäksi pitäjänhallinnollinen valta oli talonpoikais-säädyssä jakaantunut tasapuolisesti, eikä keskittynyt vain vauraimmille talollisille. Papistoon kuulumattomat säätyläiset sen sijaan eivät osallistuneet pitäjänhallintoon ahkerasti. Osoitan myös, että osapuolten toisistaan poikkeavilla maailmankuvilla oli erittäin suuri merkitys pitäjänhallinnon toiminnalle, samoin sillä, että osapuolet pystyivät ymmärtämään omista mielipiteistään poikkeavia toisten ryhmien näkemyksiä. Myöhem-män pitäjänhallintoon keskittyvän tutkimuksen on syytä huomioida havaitsemieni seikkojen olemassaolon mahdollisuus myös muissa kuin tutkimissani pitäjissä.

eELY : ELY-keskusten toiminnan ja palvelujen sähköistäminen

ELY-keskusten palveluiden sähköistämisen kehittämisohjelma (eELY) on osa työ- ja elinkeinoministeriön laaja-alaista, monivuotista eTEM2.0-toimenpideohjelmaa, jonka tavoitteena on sähköisten palvelujen ja järjestelmien yhteentoimivuuden, palveluiden laadun sekä toiminnan tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantaminen. eTEM2.0-toimenpideohjelman tavoitteena on luoda toimintamalli, jolla varmistetaan, että palveluiden ja toiminnan kehittäminen on horisontaalisesti koordinoitua, kokonaisvaltaista sekä toimintaa ja asiakkaille tuotettavia palveluprosesseja uudistavaa ja yhdenmukaistavaa. Tavoitteena on toiminnan ja palveluiden kehittäminen ja tehostaminen sekä tuottavuuden lisääminen. Kyse ei ole yksinomaan teknologiaratkaisuista, vaan ennen kaikkea palveluiden ja toiminnan kehittämisestä, jota tuetaan sähköisten välineiden mahdollisuuksia hyödyntämällä. ELY-keskusten palveluiden ja toiminnan sähköistämisessä on kyse merkittävästä koko toimintaa koskevasta muutosprosessista, jonka edetessä luovutaan vanhoista toimintamalleista ja -käytännöistä. Myös asiakas- ja käyttäjänäkökulmat on huomioitu. eELY-työhön ovat vaikuttaneet myös strategia-asiakirjat, poikkihallinnollisessa valmistelutyössä esiin nousseet kehittämistarpeet sekä eri hallinnonalojen sähköistämissuunnitelmat. Yhtenä merkittävänä tausta-ajurina on valtionhallinnon vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma, joka osaltaan suuntaa taloudellisia resursseja asettaa sähköisten palvelujen kehittämiselle uusia vaatimuksia. eELY – ELY-keskusten toiminnan ja palveluiden sähköistäminen -raportti sisältää kuvauksen sähköisten palvelujen ja sähköistämishankkeiden nykytilasta, sähköistämisen tavoitetilan ja linjaukset, sähköistämisohjelman, ohjelman vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden arvioinnin, sähköistämiseen liittyvät riskit sekä toimenpidesuunnitelman.

Maatalousalueen monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma, Kiuruveden alue

Pohjois-Savon kolmas monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitteluhanke toteutettiin vuonna 2011 Iisalmen reitin latvoilla Kiuruveden alueella. Kartoitusalue valittiin ensisijaisesti järvien heikentyneen tilan, rehevöitymisongelmien ja karjavaltaisen maatalouden takia. Yleissuunnittelun tarkoituksena oli löytää alustavasti kohteita, joihin kosteikkoja voitaisiin perustaa tai ennallistaa mahdollisimman vähäisin toimenpitein. Kohteiden toteutukseen on mahdollista hakea maatalouden ei-tuotannollisten investointien tukea ja hoitoon ympäristötuen erityistukea. Kaikki tässä yleissuunnitelmassa esitetyt toimenpidesuosituksen ovat vapaaehtoisia ja maanomistaja päättää itse mahdollisesta toteutuksesta. Aikaisemmin alavilla seuduilla kosteikkoja oli varsin yleisesti, mutta peruskuivatusten yhteydessä peltojen läheisyydessä olleet kosteikot usein kuivatettiin tai täytettiin maalla. Monivaikutteiset kosteikot edistävät maatalouden vesiensuojelua pidättämällä pelloilta huuhtoutuvia ravinteita ja kiintoainesta, luovat vaihtelua maisemaan ja lisäävät luonnonmonimuotoisuutta luoden uusia elinympäristöjä eliöille. Kosteikoilla on myös tärkeä merkitys virkistyskohteina ja monesti ne voivat toimia myös riistakosteikkoina. Kesän maastokartoituksissa arvioitiin noin 40 kohteen soveltuvuus monivaikutteisen kosteikon perustamispaikaksi. Osa arvioiduista kohteista oli kartoitettu jo aikaisemmin Iisalmen reitin vesistöt kuntoon- hankeessa. Näiden kohteiden osalta arviointeja täydennettiin tarpeen mukaan luonnon monimuotoisuuden kannalta. Kartoituksessa ei juuri löytynyt luontaisia kosteikkopaikkoja, sillä suurin osa kohteista sijaitsee viljelykäytössä olevalla pellolla tai ojitetulla puustoisella suolla. Kohteiden toteuttaminen on usein mahdollista mutta työlästä, sillä monet kohteet vaativat massiivikaivua. Arvioiduista kohteista 36 voisi soveltua kosteikon perustamispaikaksi. Näiden kohteiden osalta yleissuunnitelmassa on esitetty kohdekohtaisia perustietoja, joita voidaan hyödyntää päätettäessä kosteikon perustamisesta ja myös varsinaisen hankesuunnitelman valmistelussa. Kosteikkokohteiden valuma-alueelta ja kosteikkopaikan läheisyydestä kartoitettiin luonnon monimuotoisuus kohteita, kuten perinnebiotooppeja ja metsäsaarekkeita. Näiden kohteiden arvokkaiden ominaispiirteiden ylläpitäminen vaatii aktiivista hoitoja ja raportissa onkin esitetty mahdollisia hoitotoimenpiteitä, joiden avulla kohteiden arvoa voitaisiin nostaa. Kartoitusalueelta arvioitiin noin 40 luonnon monimuotoisuuskohdetta. Ne ovat metsäsaarekkeita, pellon ja metsän välisiä reunavyöhykkeitä, vanhoja latoja ympäristöineen, puukujanteita sekä yksittäisiä maisemapuita. Kohteet ovat maatalouden erityistuen tukiehdot täyttäviä tai maisemallisesti arvokkaita.