Virtuaalitodellisuuden aiheuttama fyysinen pahoinvointi ja sen minimointi

Ensimmäiset virtuaalitodellisuudet kehitettiin jo 1960-luvulla, mutta tästä huolimatta virtuaalitodellisuussovellukset eivät ole vieläkään yleistyneet kotikäytössä. Yksi merkittävä ongelma, joka on hidastanut virtuaalitodellislaitteiden yleistymistä on, virtuaalitodellisuus-pahoinvointi. Se on virtuaalitodellisuuden aiheuttama fyysisen pahoinvoinnin tila, jonka yleisimmät oireet ovat väsymys, päänsärky, tokkuraisuus, oksentelu ja yleinen epämukavuuden tunne. Virtuaalitodellisuuspahoinvoinnin perimmäisestä aiheuttajasta on useita teorioita, joista yleisesti hyväksytyin ja tunnetuin on aistiristiriitateoria. Aistiristiriitateorian mukaan pahoinvointia aiheuttaa visuaalisten ärsykkeiden ja tasapainoaistin välinen ristiriita. Pahoinvointiin vaikuttavat myös useat eri tekijät virtuaalitodellisuudessa, joista valtaosa liittyy virtuaalitodellisuudessa liikkumiseen. Esimerkiksi portaiden kiipeäminen ja hyppiminen aiheuttavat pahoinvointia. Liikkumisen lisäksi esimerkiksi näkökentän laajuus ja kuvan matala päivitysnopeus aiheuttavat joissain käyttäjissä pahoinvointia. Lisäksi virtuaalitodellisuuslaitteiden käytön kesto lisää pahoinvointia. Myös jotkin käyttäjän ominaisuudet lisäävät pahoinvointia. Esimerkiksi käyttäjän sukupuoli ja kansalaisuus vaikuttavat pahoinvointiin. Naiset kärsivät virtuaalitodellisuuspahoinvoinnista tutkitusti miehiä enemmän. Lisäksi käyttäjän iän on todettu vaikuttavan pahoinvointiin. Pahoinvointiin voi tottua eli jatkuva virtuaalitodellisuuslaitteiden käyttö vähentää pahoinvointia. Virtuaalitodellisuuspahoinvointia voidaan yrittää minimoida useilla tavoilla. Virtuaalitodellisuuden päivitysnopeuden täytyy olla tarpeeksi suuri, joten se ei saa olla graafisesti liian vaativa. Käyttäjän liikkuminen vaikuttaa myös pahoinvointiin, erityisesti portaiden kiipeäminen ja hyppiminen lisäävät pahoinvointia, joten näitä tulisi välttää. Lisäksi rauhoittava musiikki vähentää joillain käyttäjillä pahoinvoinnin oireita. Virtuaalitodellisuuden asetusten tulisi olla säädettävissä, koska esimerkiksi näkökentän laajuus ja silmien etäisyys vaikuttavat pahoinvointiin. Ainoa tapa varmistaa, kuinka paljon pahoinvointia virtuaalitodellisuus aiheuttaa, on laaja testaaminen.

Brändin vahvistaminen ja uudistaminen kiinteistönvälitysalalla

Tutkimus keskittyy brändin luomiseen ja brändin kokonaisvaltaisen hallinnan keinoihin kiinteistönvälitysalalla. Tutkielman tavoitteena on selvittää miten yritykset hyödyntävät brändipääomiaan brändiä vahvistettaessa ja uudistettaessa. Tätä kysymystä pyritään tarkastelemaan erityisesti kahden case-yhtiön näkökulmasta, jotka molemmat toimivat kiinteistönvälitysalalla. Tutkimuksen pääongelmaksi muodostui kysymys: ”Mitä tekijöitä tulisi huomioida brändipääoman vahvistamisessa ja uudistamisessa kiinteistönvälitysalalla toimivissa yrityksissä?”. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. Laadullinen tutkimus pohjaa läheisesti teorian ja empirian väliseen vuorovaikutukseen ja sen lähtökohtana on pyrkiä kuvaamaan tutkimuskysymystä kokonaisvaltaisesti. Laadullisen tutkimuksen tarkoituksena on myös löytää tai tuoda esille tosiasioita sen sijaan, että todennettaisiin jo olemassa olevia väittämiä (Hirsijärvi, Remes & Sajavaara 2000, 152). Tutkimusmetodina aineiston keräämisessä käytettiin tutkimushaastattelua, joka toteutettiin tapaustutkimuksena. Tapaustutkimukselle tyypillisesti haastattelu oli puolistrukturoitu, joten haastateltavat vastasivat tutkijan esittämiin kysymyksiin, jotka olivat samat molemmille haastateltaville, mutta keskustelua ei rajoitettu. Huoneistokeskuksen edustajan mukaan brändejä pitää tarpeen tullen uudistaa, mutta se ei saa olla itsetarkoituksena. Mikäli brändi on brändijohtaja alallaan, ei suuria muutoksia kannata lähteä tekemään vain tekemisen vuoksi, vaan niille pitää olla jokin selvä tarkoitus. Brändin viestin vahvistaminen onkin brändijohtajana toimivalle yritykselle usein parempi ratkaisu, kuin toimivan konseptin uudistaminen. Huoneistokeskus pyrkiikin varmistamaan sen, että brändin viesti ei pääse unohtumaan asiakkailta. Huom!:in liiketoimintajohtajan mukaan brändiä uudistettaessa on tärkeää, että brändiä konkreettisesti muutetaan. Huom! onkin tästä syystä positioinut itsensä aikaisemmasta poiketen edelläkävijäksi pitkäikäisyyden painottamisen sijaan. Huom! on myös painottanut entistä enemmän laadukkuuttaan ja avoimuuttaan ja nämä pyritään osoittamaan verkkosivujen asiakasarvosteluilla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että molemmat yritykset pitävät kaikkia brändipääomatekijöitä tärkeinä kiinteistönvälitysalalla. Tästä huolimatta brändiä vahvistettaessa Huoneistokeskuksen edustaja oli sitä mieltä, että tärkeintä on keskittyä brändin tunnettuuteen. Huom!:in edustaja sen sijaan oli sitä mieltä, että brändiä uudistettaessa tärkeintä on keskittyä laadun tuottamiseen ja yhdistämään tämä myös mielleyhtymäksi. Haastateltavia oli kuitenkin vain kaksi, joten tutkimuksen johtopäätöksiä ei voida yleistää koskemaan koko toimialaa.

Raskausajan ja lapsivuodeajan unihäiriöt

Tämän kirjallisuuskatsauksen on tarkoitus tarkastella raskauden ja lapsivuoteen aikaisia unihäiriöitä. Erityisesti mielenkiinnon kohteena ovat unettomuus, levottomat jalat –oireyhtymä, masennus ja muutokset unen arkkitehtuurissa. Unihäiriöistä kyseisenä aikana on tieteellisessä maailmassa kiinnostuttu vasta viime vuosina, jonka takia tutkimustietoa on vielä rajallisesti. Lisäksi puuttuvat yhtenevät diagnostiikka- ja hoitosuositukset. Tavoitteena on selvittää mitä julkaistua tietoa aiheesta on tällä hetkellä. Artikkelit on haettu PubMedista. Raskauden ja lapsivuoteen aikana esiintyy runsaasti unihäiriöitä. Oireina ja löydöksinä on muun muassa lyhentynyt yöuni, vaikeus saada ja ylläpitää unta, lisääntynyt kuorsaus ja päiväaikainen väsymys. Erityisesti kärsii unen tehokkuus. Oireiden esiintyvyydellä ja vaikeusasteella on tapana pahentua raskauden edetessä. Lisäksi voi ilmetä spesifisiä unihäiriöitä, kuten levottomat jalat –oireyhtymää. Raskauden aikaisilla unihäiriöillä on todettu monia haitallisia vaikutuksia sekä odottavaan äitiin että syntyvään lapseen. Tästä syystä unihäiriöitä tulisi seuloa ja hoitaa aiempaa paremmin. Ensisijaisesti tulisi suosia lääkkeettömiä hoitoja. Tämä kirjallinen työ on osa syventäviä opintojani. Toinen osa koostui FinnBrain-tutkimukseen tehdystä tutkimusdatan tallennuksesta.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016–2021

Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma sisältää tiedot vesien tilasta sekä tarvittavat toimenpiteet pinta- ja pohjavesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi vesienhoitokaudella 2016–2021. Vesienhoitoalueen pintavesien ekologinen tila on heikko erityisesti alueen eteläosien peltovaltaisilla valuma-alueilla ja Suomenlahden rannikkovesissä. Vesienhoitoalueen pohjoisosissa ekologinen tila on heikentynyt hajakuormituksen ja turvetuotannon kuormittamilla alueilla. Jokien tilaa heikentää erityisesti hajakuormituksen aiheuttama rehevöityminen, mutta myös jokien rakentaminen, säännöstely ja patoaminen. Vesienhoitoalueen pintavesien kemiallinen tila on arvioitu suurelta osin hyväksi. Hyvää huonompi kemiallinen tila johtuu pääasiassa ympäristölaatunormin ylittävistä elohopeapitoisuuksista ahvenessa. Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueella eniten huonossa kemiallisessa tilassa olevia pohjavesialueita on Uudellamaalla ja Keski-Suomessa. Yleisimpiä syitä kemiallisen tilan heikkenemiseen ovat pohjaveden kloridipitoisuus, liuottimet, torjunta-aineet sekä bensiinin lisäaine MTBE. Vesienhoitosuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 571 milj. euroa vuodessa. Tästä 515 milj. euroa on muun lainsäädännön perusteella toteutettavia perus- ja muita perustoimenpiteitä ja 56 milj. euroa vesienhoidon täydentäviä toimenpiteitä. Toimenpiteiden toteutusta edistämään on esitetty lainsäädännöllisiä, taloudellisia, hallinnollisia ja tiedollisia ohjauskeinoja, joille on määritelty toteutusvastuut ja yhteistyötahot.

Kirjaamattomat immateriaalioikeudet vakuutena

Yritysvarallisuus on nykyään yhä aineettomampaa. Osan tästä yritysten aineettomasta varallisuudesta muodostavat erilaiset immateriaalioikeudet, jotka voivat olla joko rekisteröityjä kansallisiin tai kansainvälisiin rekistereihin tai vaihtoehtoisesti saada suojaa ilman rekisteröintiä. Ilman rekisteröintiä suojataan muun muassa tekijänoikeutta, vakiintunutta tavaramerkkiä ja toiminimeä sekä liikesalaisuuksia. Myös teollisoikeushakemukset, kuten vireillä olevat patenttihakemukset, eivät lähtökohtaisesti ole kirjattuja julkisiin rekistereihin. Kirjaamattomat immateriaalioikeudet ovat yrityksille varallisuusarvoista omaisuutta, jota yritysten tulisi kyetä käyttämään taloudellisesti hyödyksi eri tavoin. Yrityksille saattaa muodostua muun muassa tarve hyödyntää kyseisiä oikeuksia rahoituksen tai muun luoton vakuutena. Tutkielmassa tarkastellaan kirjaamattomien immateriaalioikeuksien yleistä vakuuskelpoisuutta esinevakuusoikeuden yleisten oppien valossa ja selvitetään sitten vakuuskäytön mahdollisuutta eri vakuusmuotojen kautta. Ongelmaksi tiettyjen kirjaamattomien immateriaalioikeuksien vakuuskelpoisuuden kohdalla muodostuu erityisesti järjestelylle sivullissitovuuden tuovan julkivarmistuksen toteuttamiskeinojen puute, sillä vakuusjärjestelyä ei voi tuoda julkiseksi kirjaamalla sitä asianomaiseen rekisteriin kuten rekisteröityjen immateriaalioikeuksien kohdalla on mahdollista. Tutkimuksessa tarkastellaan kirjaamattomien immateriaalioikeuksien vakuuskäytön mahdollisuutta panttauksen, vakuusluovutuksen, yrityskiinnityksen sekä oikeuden yhtiöittämisen kautta. Julkivarmistuksen vaatimus on vahvimmillaan perinteisessä panttioikeudessa, eikä oikeuskirjallisuuden vakiintuneen kannan mukaan panttaus ole omaisuuden julkivarmistuskelvottomuudesta johtuen mahdollista. Vakuusluovutuksen asema oikeusjärjestyksessä on edelleen epäselvä, vaikka sen käyttöä puolletaankin toisinaan perustellen sitä juuri julkivarmistuskelvottomien omaisuuserien panttausta korvaavana järjestelmänä. Myös yrityskiinnityksen ja yhtiöittämismenettelyn kautta kirjaamattomat immateriaalioikeudet voidaan tietyin edellytyksin saada vakuuskelpoisuuden piiriin. Tutkielma on lainopillinen ja pyrkii selvittämään kirjaamattomien immateriaalioikeuksien vakuuskelpoisuutta voimassa olevan oikeuden sekä oikeuskirjallisuuden valossa. Oikeuspoliittinen tutkimusote ilmenee tutkimuksessa esitettyjen ratkaisuehdotusten kautta, sillä kirjaamattomien immateriaalioikeuksien vakuuskäytön mahdollistamiselle on olemassa selkeä tarve. Niin kauan kuin oikeuden tila pysyy epäselvänä, jää tällaisten omaisuuserien täysi vakuuspotentiaali hyödyntämättä.

Menneisyys, historia ja historiantutkimus historianopiskelijoiden silmin

Tässä tutkielmassa selvitettiin miten historia-aineiden yliopisto-opiskelijat kuvaavat omaa tieteenalaansa, sen pääkäsitteitä ja tutkimuksen tekemisen käytänteitä. Tutkimusta varten haastateltiin syksyllä 2011 yhteensä 23 Turun yliopiston historia-aineiden opiskelijaa, joista yksitoista oli aloittanut opintonsa joko syksyllä 2011 (kymmenen henkilöä) tai 2010 (yksi henkilö). Loput 12 osallistujaa olivat suorittamassa maisterintutkintoaan ja muun muassa laatineet hyväksytyn kandidaatintutkielman. Tutkielman ensimmäisenä päätavoitteena oli selvittää, miten opiskelijat puhuivat ”menneisyydestä” ja ”historiasta” sekä eroteltiinko näitä käsitteitä toisistaan. Lisäksi tarkasteltiin sitä, millaisia näkemyksiä ajan ja ”historian” suhteesta opiskelijoiden vastaukset heijastivat. Toisena päätavoitteena selvitettiin opiskelijoiden näkemyksiä historioitsijan työstä. Aihetta lähestyttiin kartoittamalla ensin opiskelijoiden määritelmiä historiankirjoitukselle ja lähteiden roolille historiantutkimuksessa. Tämän jälkeen tarkasteltiin sitä, kuka saa ja voi tehdä historiantutkimusta, ja mihin historiantutkimusta tarvitaan. Osalle vastaajista ”menneisyys” ja ”historia” näyttäytyivät synonyymeina, kun taas osalle ”historia” merkitsi vuorovaikutusta yksilön ja menneiden tapahtumien välillä. ”Historian” ja ajan suhdetta kuvattiin niin aikajanojen, mielikuvien kuin täysin abstraktienkin visuaalisten mielikuvien kautta. Vastaajat korostivat historiankirjoituksen konstruktiivista ja tulkinnallista luonnetta, mutta historiallinen ”tieto” saatettiin silti paikantaa alkuperäislähteisiin. Historiallisen tiedon luotettavuutta pohtiessa osa reflektoi tällaisen tiedon totuudellisuutta, mutta luotettavuuden lisäämiseksi saattoi riittää esimerkiksi alkuperäislähteiden suurempi määrä tai usean tutkijan samankaltainen näkemys. Temaattisen käsittelyn päätteeksi ja vastaajien kokonaisvaltaisemmaksi kuvaamiseksi vastaajat tyypiteltiin, jolloin opiskelijoiden joukosta erotettiin historian itseisarvoa, historian(tutkimuksen) merkitystä nykyhetken ymmärtämisessä, historioitsijan roolia, ja tieteenalan moninäkökulmaisuutta korostavat tyypit. Edellä esitellyt, huomattavasti toisistaan eriävät näkemykset ”historiasta” ja historiantutkimuksesta heijastunevat väistämättä myös yliopisto-opiskelijoiden opiskeluun. Tästä syystä tämän tutkielman perusteella esitetään, että opiskelijoiden tiedonkäsitysten näkyväksi tekeminen voi antaa työkaluja historia-aineiden yliopisto-opetuksen kehittämiseen ja historiantutkimukseen liittyvien taitojen oppijalähtöiseen opettamiseen.

”Kun suattiin meijän kylälle kirjasto”. Kirjastot muistettuina, elettyinä ja koettuina paikkoina.

Tutkielmassani käsittelen julkisen kulttuuripalvelun, yleisen kirjaston, merkitystä muistettuna, elettynä ja koettuna paikkana. Tutkimuksessani en ole kiinnostunut kirjastonkäytöstä, vaan sen sijaan olen kiinnostunut siitä, minkälaisia merkityksiä kirjastonkäyttäjät kirjastolle antavat oman elämän näkökulmasta. Tutkimuksessani kysyn, millaisia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä kirjasto saa sen kävijöiden henkilökohtaisissa muistoissa ja kokemuksissa. Sen lisäksi olen kiinnostunut minkälaisena paikkana ja tilana kirjasto näiden muistojen ja kokemusten kautta näyttäytyy. Aineistoni muodostuu kahdesta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon tallennetusta kirjastoaiheisesta teemakirjoituskilpailusta vuosilta 1984 ja 2000. Aineistojen ajankohdasta johtuen näkökulmani aiheeseen on menneisyydessä rajautuen 1930-luvulta 2000-luvulle. Aineisto muodostuu omaelämäkerrallisista kirjoituksista, joita analysoidessani olen hyödyntänyt lähiluvun ja teemoittelun keinoja. Lähestyn kirjaston merkityksiä muistitiedollisesta ja tilan/paikan näkökulmista. Tässä tutkimuksessa muistitieto nähdään keinona ymmärtää kulttuurisesti ja ajallisesti jaettuja käsityksiä ja merkityksiä. Hyödynnän Henry Lefebvren määritelmää tilasta ja tilallisuudesta sekä etnologista paikan ymmärrystä. Tästä näkökulmasta kirjaston merkitys muodostuu siis kertojan kokemusten ja fyysisen tilan välisessä vuorovaikutuksessa. Kirjaston merkitys on muuttunut oman elämänkulun ja elämänvaiheiden mukana. Muistoissa kirjaston merkitys nähtiin kirjallisuuden ja tiedon tarjona. Kirjasto oli mukana myös maaseudun modernisoitumisessa ja tasa-arvoistumisessa. Kirjaston merkitys korostui erityisesti vaikeissa elämäntilanteissa, jolloin kirjaston ilmapiiri, sosiaalisuus ja mahdollistaminen toimivat voimaannuttavina tekijöinä oman selviytymisen kannalta. Kirjastotilalle annettiin paljon symbolisia merkityksiä, jotka erottavat kirjastotilan muista julkisista tiloista. Kirjaston ilmapiiri toimi vastakohtana kiireiselle, meluisalle ja arkiselle maailmalle.

Dialogiagenttien toiminta ja suomenkielinen toteutus

Dialogiagentit ovat järjestelmiä, joiden avulla ihminen pystyy keskustelemaan tietokoneen kanssa puheen välityksellä. Puheen avulla ihminen voi antaa järjestelmälle käskyjä, kysyä tietoa tai yksinkertaisesti keskustella luonnollisella tavalla lähes asiasta kuin asiasta. Toimiakseen oikein dialogiagentin on ensin purettava käyttäjän puhe tietokoneelle käytettävään muotoon. Sanat on tunnistettava oikein ja niille on määritettävä merkitys. Vasta tämän jälkeen voidaan hakea haluttu tieto tai suorittaa käsky. Jos tehtävä vaatii vastauksen käyttäjälle, se tuotetaan käyttämällä luonnollisen kielen käsittelyn tekniikoita. Tämä vastaus voidaan joko esittää tekstimuodossa tai syntetisoida puheeksi. Tapoja toteuttaa tällainen järjestelmä on monia. Perinteisemmät järjestelmät rakennetaan tyypillisesti yhtä käyttötarkoitusta varten, mutta uusimmat järjestelmät pyrkivät geneerisyyteen. Monet uusimmista menetelmistä nojautuvat koneoppimiseen. Panostamalla uudelleenkäytettävyyteen ja skaalautuvuuteen järjestelmiä ei tarvitse luoda uudelleen, jos käyttötarkoitusta halutaan vaihtaa. Agentteja on luotu runsaasti englannin kielelle, mutta suomen kielen ominaisuudet luovat erityisiä haasteita järjestelmän kehittämiselle. Suomen kielen lukuisat sijamuodot estävät kaikenkattavien sanastojen käyttämisen ja lähes vapaa sanajärjestys tekee viestien tulkitsemisesta hankalaa. Suomen kieliteknologian resurssit ovat viime vuosina kehittyneet tehokkaasti tästä huolimatta. Tutkielmassa tarkastellaan, missä dialogiagentteja käytetään ja millaisista komponenteista järjestelmät koostuvat. Käydään läpi myös, millaisia haasteita järjestelmän kehittämisessä on. Lopuksi tehdään katsaus suomen kielen tilaan kieliteknologian saralla ja millaisia resursseja suomenkielisen agentin kehittämiseen on.

Huumori osana käsityöprosessia. Esiopetusikäisten lasten huumori yhteistoiminnallisessa suunnittelutehtävässä sekä yksilöllisessä kokonaisen käsityön prosessissa

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja dokumentoida esiopetusikäisten lasten käsityöprosessissa esiintyvää huumoria. Kyseessä on kuvaileva, aineistolähtöinen kvalitatiivinen tutkimus. Huumorin ilmenemistä tutkittiin sekä yhteistoiminnallisen käsityöprosessin suunnitteluvaiheessa että lapsen henkilökohtaisen kokonaisen käsityöprosessin eri osa-alueissa. Tutkimusongelmat jakautuivat kolmeen eri osioon. Ensimmäiseksi tutkittiin lasten yhteistoiminnallista suunnitteluprosessia, josta pyrittiin kartoittamaan ne asiat, joihin lapsiryhmä liitti huumoria. Lapsiryhmän tehtävänä oli suunnitella yhdessä hauska hahmo, joka naurattaisi muita. Prosessia analysoitiin videoidun materiaalin avulla jälkikäteen siten, että toiminnasta etsittiin tilanteita, joissa lapset nauroivat tai hymyilivät. Toiseksi tutkittiin jokaisen lapsen henkilökohtaista kokonaisen käsityön prosessia ja sen eri vaiheissa esiintyvää huumoria. Kokonainen käsityöprosessi koostuu suunnittelu-, valmistus- ja arviointivaiheesta ja tutkimuksen toisen vaiheen analyysi on jaettu niiden mukaan kolmeen osaan. Jokaisesta prosessin vaiheesta etsittiin kuvallisten dokumenttien ja videoidun materiaalin avulla niitä tekijöitä, joiden kautta lapsi ilmaisi hahmoonsa liittyvää huumoria. Viimeisenä tutkimuskysymyksenä oli selvittää, onko lasten yhteisestä suunnitteluprosessista siirtynyt vaikutteita lasten henkilökohtaisiin suunnitelmiin tai käsityötuotteisiin. Tätä tarkasteltiin vertaamalla lasten henkilökohtaisia suunnitelmapiirustuksia ja valmiita käsityötuotteita lapsiryhmän yhteiseen suunnitelmapiirustukseen. Tutkimuksen aineisto on kerätty 17 lapsen esiopetusryhmästä ja tutkimusjoukkoon on valittu tästä ryhmästä seitsemän lasta, neljä tyttöä ja kolme poikaa. Lapset toteuttivat yhteistoiminnallisen suunnitteluprosessin ja henkilökohtaiset kokonaisen käsityön prosessinsa kahdessa sukupuolen mukaan jaetussa ryhmässä. Tutkimuksen tulokset on jaettu tutkimusongelmien mukaisesti kolmeen eri osioon ja lisäksi ne on jaoteltu sukupuolen mukaan, jotta on mahdollista tarkastella myös tyttöjen ja poikien erilaista huumoria. Lapset liittivät toimintaansa huumoria kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Jokainen lapsi toteutti oman kokonaisen käsityön prosessin ja onnistui liittämään jokaiseen vaiheeseen humoristisia asioita, jotka naurattivat tekijän lisäksi myös muita. Myös tyttöjen ja poikien erilaisesta huumorista saatiin viitteitä. Tyttöjen huumori suuntautui pitkälti hahmon hassuun ulkonäköön, kun taas pojilla hahmon muut ominaisuudet kertoivat sen humoristisuudesta. Sekä käsityöprosessi että huumori rakentuvat sosiaalisesti. Käsityöprosessiin kuuluu sosiaalinen kanssakäyminen, jonka seurauksena mukaan saadaan myös huumoria, oli kyse minkä ikäisistä ihmisistä tahansa.

Vesimakrofyyttiseurantojen kehittäminen Saimaan alueella : Väliraportti, kesä 2000

Vesikasvillisuustutkimuksia tehtiin Puruveden Hummonselällä ja Haukiveden Niittylahdella tarkoituksena vertailla erilaisia vesikasvillisuuden tutkimusmenetelmiä ja arvioida niiden käyttökelpoisuutta vesipuitedirektiivin mukaisten seurantojen tarpeisiin. Järvikohteilla tehtiin rannalta ulapalle päin kahdenlaisia tutkimusaloja: neliömetrin kokoisista näyteruuduista koostuvia linjoja, joilla tehtiin tarkkoja lajistoselvityksiä ja lajien runsausmittauksia, sekä näiden viereen 10 metriä leveitä sarkoja, joilla tehtiin nopeammat kasvillisuusselvitykset. Kerätyn aineiston avulla mm. verrattiin eri ihmisten tekemiä lajien runsausarvioita, tutkittiin sukeltamisen, harauksen ja haravankäytön käyttökelpoisuutta kasvillisuustutkimuksessa, selvitettiin näytealojen määrän ja sijainnin merkitystä ja pohdiskeltiin maastomenetelmien toteuttamiseen liittyviä käytännön ongelmia. Johtopäätöksenä todettiin mm., että pienten kasvillisuusruutujen tutkiminen on hidasta, mutta sen hyöty on tekijästä riippumattomien runsaustietojen saaminen lajeista. Suuremman näytealan ylimalkaisella tutkimisella saadaan nopeasti kerättyä lajilista, mutta lajien runsauksista täytyisi tällöin tyytyä arvioihin, jotka tässäkin tutkimuksessa vaihtelivat tekijästä riippuen. Järkevintä voisi olla käyttää kummankin tyyppisiä näytealoja, eli pieniä ruutuja frekvenssien selvittämiseksi ja suuria näytealoja mahdollisimman kattavan lajilistan nopeaksi keräämiseksi. Sukeltaminen todettiin nopeaksi ja tarkaksi menetelmäksi syvien pohjien tutkimiseen. Haraamalla saadut tiedot olivat epävarmoja verrattuna sukeltamalla saatuihin. Haravan avulla kasvit irtosivat pohjasta tehokkaasti ja nousivat pintaan näkyville. Kivikkopohjaisilla ja avoimilla rannoilla lajimäärät olivat pienempiä kuin suojaisilla ja muta- tai hiekkapohjaisilla rannoilla. Seurannassa tutkimusalojen sijaintipaikkoja voisi vakioida siten, että tutkimusaloja ei sijoiteta kivikkorannoille, joissa pohjan laadun vaikutus lajimääriin on suuri, eikä kovin suojaisille rannoille, missä paikallisten kuormitustekijöiden vaikutus voi olla merkittävä. Koska kasvillisuus ja eri kasvilajit esiintyvät järvillä laikuittaisesti, tutkimusalojen sijoittelu suunnilleen tasaisten välimatkojen etäisyydelle toisistaan olisi järkevää; linjoilla kuitenkin siten, että kaikki syvyysvyöhykkeet otetaan huomioon tasapuolisesti. Tällöin järven kasvillisuudesta saataisiin mahdollisimman kattava kokonaiskuva. Tästä tutkimuksesta vedetyt johtopäätökset eivät välttämättä ole sovellettavissa kaikkiin järvityyppeihin. Tulevaisuudessa tutkimustietoa tarvittaisiinkin erilaisista järvityypeistä, ja ennen kaikkea siitä, mitkä kasvillisuusmuuttujat erilaisilla järvityypeillä ovat seurannan kannalta oleellisia ja millaisilla otosmäärillä saadaan riittävän hyvät lajistotiedot ja lajeista luotettavat runsaustiedot Lisäksi haravaaja erilaisia haroja käyttämällä saatua kasvillisuustietoa tulisi verrata sukeltamalla saatuun tietoon syvien pohjien kasvillisuudesta.

Platonin poliittisen ajattelun ja episteemisen demokratian yhteydet

Työssä tarkastellaan Platonin poliittisen ajattelun ja episteemisen demokratiateorian samankaltaisuuksia. Platon on selvästi kriittinen demokratiaa kohtaan ja häntä on pidetty jopa antidemokraattisen tradition perustajana länsimaisessa ajattelussa. Tästä huolimatta hänen ajattelussaan on tiettyjä yhteyksiä eräisiin demokratiateorioihin. Työssä ei osoiteta Platonin olleen demokraatti, mutta nostetaan esiin näitä yhteyksiä. Platonin demokratiakritiikin ydin tiivistyy näkemykseen demokratiasta hallintomuotona, joka palkitsee parhaiten suuria joukkoja manipuloimaan kykenevät henkilöt viisaimpien tai pätevimpien sijaan. Samalla Platonin oman ajan demokratiakritiikissä on osittain kyse demokratialle tyypillisen, heikkolaatuisen keskustelun kritisoinnista, jossa totuuden sijaan kuulijoiden miellyttäminen on tärkeämpää. Täten demokratia ja Platonin tapa ymmärtää filosofia totuuteen tähtäävänä toimintana ovat ristiriidassa keskenään. Episteeminen demokratia argumentoi demokratian kykenevän tuottamaan sisällöllisesti hyviä päätöksiä. Se perustuu ymmärrykseen deliberaatiosta keinona tuottaa mahdollisimman hyviä päätöksiä. David Estlund uskoo tämän seuraavan, mikäli demokratiassa tapahtuvaa yhteiskunnallista keskustelua säännellään kuvitellun ideaalisen episteemisen deliberaatiotilanteen pohjalta, joka luo puitteet sisällöllisesti paremmalle keskustelulle. Demokratian muita hallitsemistapoja paremman suoriutumisen puolesta puhuu myös kognitiivisen diversiteetin argumentti, jonka mukaan mahdollisimman monen erilaisen näkemyksen mukanaolo ryhmässä parantaa ryhmän suoriutumista ongelmanratkonnassa, jollaisena poliittista päätöksentekoa voidaan pitää. Demokratia on hallitsemistavoista paras kokoamaan yhteen mahdollisimman monipuolisia ryhmiä. Platonin poliittisessa ajattelussa korostuu erityisesti hänen varhaisfilosofialleen tyypillinen dialektiikan korostaminen keinona pyrkiä vastaamaan kysymyksiin. Dialektiikassa on kyse vähintään kahden ihmisen kesken tapahtuvasta kysymyksen tarkastelusta. Työssä suoritettavan aiheen kannalta oleellisen kirjallisuuden katsauksen jälkeen voidaan sanoa, että Platonin kuvailema dialektinen menetelmä on eräänlaista esiasteista deliberaatiota ja samalla se on merkittävin yhteys, jota Platonin ajattelun ja episteemisen demokratian väliltä voidaan löytää.

Commitment in Finnish–Japanese strategic alliances

Finnish companies have usually formed a strategic alliance as entry mode when entering the Japanese market. However, these strategic alliances have not been studied in a general level and it remains unknown, what kind cooperation the Finnish companies are operating with their Japanese partners. Especially Finnish companies that aims to penetrate the Japanese market are eager to know more about this. The recent studies on topic have focused on a single industry or company and that is why more general level study was needed. The purpose of this study is to analyze types of Finnish–Japanese strategic alliances from the Finnish point of view. The analysis is conducted by answering the questions what strategic alliance types appear in the strategic alliances between Japanese and Finnish companies, and how commitment affects strategic alliance type. This study also examines how committed Finnish–Japanese strategic alliances are. In this study multiple case study was selected as research method. The data is collected by interviewing six representative of Finnish companies in Japan individually. Multiple case study was chosen for this study, because this study is interested in the topic in general level and this research method is suitable for this kind of research. From the interviews common attributes were pointed out and from them the big picture of the topic was created. Types of strategic alliances were determined by using previous literature on that topic. Two different types of strategic alliance were discovered: supplier alliance which is the most common one and learning alliance. The commitment of strategic alliance was measured visually by utilizing a figure that was modified for this study. The figure is originally based on earlier studies on strategic alliance types and their connection to ownership and commitment. By utilizing the figure it was noticed that commitment affects strategic alliance types: the more there is commitment involved, the more there is cooperation. Finnish–Japanese strategic alliances are not very committed despite they have existed for a long time. However, there is potential to be more committed. That is why Finnish companies should increase the commitment and attract the partners to develop the strategic alliances, because it would possible increase competitive advantage. This would be beneficial to all members within the strategic alliance.

TEHOHOITAJIEN KIVUN ARVIOINNIN OSAAMINEN – Tehohoitopotilaille kehitetyn kivunarviointimittarin käytön oppiminen video-opetuksen avulla.

Tehohoitopotilaan kivun arvioiminen on usein haastavaa, johtuen potilaan kyvyttömyydestä kommunikoida. Kivun arvioinnin avuksi onkin tästä syystä kehitetty käyttäytymiseen perustuvia kipumittareita. Tehohoitajilla on keskeinen asema kivun arvioinnissa, mutta tutkimusten perusteella tehohoitajien kivun arvioinnin osaaminen on puutteellista niin tietojen kuin taitojen osalta ja heillä on ennakkoasenteita kivun arviointiin liittyen. Tehohoitajien kouluttaminen kivun arviointiin liittyen on tärkeä keino tehohoitopotilaan kivun arvioinnin edistämisessä. Koulutuksen tulee kuitenkin olla helposti saatavilla, ottaen huomioon hoitotodellisuuden siihen tuomat haasteet. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida video-opetuksen vaikutusta tehohoitajien tietoihin ja taitoihin tehohoitopotilaalle kehitetyn Critical-Care Pain Observation Tool (CPOT)-kipumittarin käyttöön liittyen, sekä kuvailla tehohoitajien kokemuksia video-opetuksesta oppimismenetelmänä. Yhdeltä teho-osastolta 48 tehohoitajaa katsoi tutkimusta varten kehitetyn CPOT-opetusvideon, jonka jälkeen he arvioivat kahden potilaan kipua CPOT-kipumittarilla, tutkijan tehdessä samanaikaisesti rinnakkaisarvioinnit potilaista. Arviointien jälkeen tehohoitajat tekivät tietotestin ja täyttivät CPOT-arviointilomakkeen. Tehohoitajien CPOT-kipumittarin käyttötaitoja arvioitiin tarkastelemalla tehohoitajien ja tutkijan tekemien kivunarviointien yhdenmukaisuutta interrater reliabiliteettilaskelmin. Kaksikymmentä tehohoitajaa haastateltiin heidän kokemuksista oppimismenetelmään liittyen. Haastattelut analysoitiin deduktiivisella temaattisella analyysillä. Tehohoitajat oppivat CPOT-kipumittarin käytön periaatteet ja kokivat oppineensa mittarin käytön, mutta interrater reliabiliteetti suhteessa tutkijan tekemiin kivun arviointeihin oli keskinkertainen. Video-opetus koettiin positiivisena, vaikkakin vuorovaikutuksellisuutta kaivattiin. Tutkimus osoitti video-opetuksen olevan käyttökelpoinen oppimismenetelmä CPOT-kipumittarin käytön periaatteiden oppimiseen, mutta parempien käyttötaitojen saavuttaminen vaatii lisäharjoittelua. Koska tehohoitajien subjektiivinen arvio käyttötaidoista ei välttämättä vastaa todellisia käyttötaitoja, oleellista olisi varmistaa myös objektiivisesti mittarin käyttötaidot koulutuksen jälkeen. Jatkossa tulisi tutkia käytäntöön soveltuvia keinoja varmistaa mittarin käyttötaidot, sekä teho-osastojen oppimiskulttuuria ja tehohoitajien motivaatiota ja asenteita työhön liittyvään oppimiseen.

Transmediatarina brändin rakentamisen keinona – Saunalahden Rikkaat & Järjettömät -kampanja

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten tarinat toimivat brändäämisen apuvälineenä. Tutkimuksessa tarkasteltiin tarinoita brändimielikuvan luomisen näkökulmasta ja selvitettiin, mitä ominaisuuksia mainonnan kannalta toimivalla transmediatarinalla on. Tutkimuksen osakysymykset olivat: (1) Mihin brändäämisen ja tarinankerronnan yhteys perustuu, (2) Mitä transmediatarinalta vaaditaan, että se olisi käyttökelpoinen brändin rakentamisen väline, (3) Millaisia rajoituksia transmediaalisuus asettaa tarinalle. Transmediatarinalla tarkoitetaan tarinaa, joka kehittyy ja laajenee eri media-alustojen välityksellä. Tällöin mainostaja ei kykene määräämään järjestystä, jolla vastaanottaja kokee tarinan eri osat. Tästä syystä jokaisen mainoksen osan on oltava ymmärrettävissä omana itsenään. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen ja intensiivinen tapaustutkimus, jossa analysoitiin Saunalahden Rikkaat ja Järjettömät -kampanjan kampanjamateriaaleja ja kuluttajien sosiaalisessa mediassa kampanjaa kohtaan antamaa palautetta. Tutkimus toteutettiin 1.8.2012 – 10.7.2013 välisenä aikana, jolloin kampanja oli kiihkeimmillään. Tarinankerronta ja brändäys pohjaavat samoihin asioihin, eli tunteisiin ja arvoihin. Hyvällä brändillä on selkeästi määritellyt arvot ja hyvä tarina viestii näitä arvoja eteenpäin ymmärrettävällä tavalla. Tarinaa voidaan käyttää brändäämisen työkaluna eri tavoin. Käyttötarkoituksia voivat olla esimerkiksi yritystarina ja yrityshistoria tai johtajan elämäntarina. Tarina on kommunikointivälineenä tehokas, sillä se sisältää useita kosketuspintoja kuulijan elämään. Nämä kosketuspinnat voivat luoda automaattista tietoisuutta, ymmärrystä ja empatiaa kuulijassa. Hyvällä tarinalla on seuraavat ominaisuudet: yksi tarkasti määritelty viesti, viesti sisältää yrityksen uniikin kilpailuedun, viesti on tiivistettävissä, taustatarina, relevantti kuulijalle, ymmärrettävyys, sisältää jotain vierasta tai tuntematonta, lisää ymmärrystä tai vaikuttaa toimintaan, sisältää jotain selitettyä, puhuttelee kohderyhmää suoruudella ja rehellisyydellä, on uskottava, sisältää yllätyselementin, sisältää konfliktin, sisältää tietyt hahmot (sankari, vastustaja, tukija, hyväntekijä ja edunasaaja), on itseleviävä. Transmediatarinassa kunkin tarinan osan tulee lisäksi rikastuttaa aiempaa tarinaa, mutta yhdenkään osan ei tule olla välttämätön kuluttajan kokemukselle. Kirjallisuudessa transmediaalisuuden rajoitteena on ajateltu olevan sen, ettei juonta ole mahdollista suunnitella lineaarisesti, vaan vastaanottaja näkee tarinan sattumanvaraisessa järjestyksessä. Tutkimuksessa kuitenkin osoitetaan, että jonkin tyyppistä ajallista järjestystä on tarinalle mahdollista saada. Esimerkiksi Saunalahti oli kykenyt luomaan lineaarisuutta jakamalla kampanjan kolmeen osaan eli ”huijaus-kampanjaan”, ”paljastus-kampanjaan” ja ”pää-kampanjaan”.

Leveiden keskimerkintöjen liikenneturvallisuusvaikutusten arviointi

Tämän raportin tavoitteena oli käsitellä leveiden keskimerkintöjen liikenneturvallisuusvaikutuksia, toteuttaa mielipidekysely kantatie 54 kokeiluosuuden vaikutusalueella sekä esitellä aiemmin tehdyt tutkimukset ja leveiden keskimerkintöjen taustaa. Raportin on laatinut Eino Lahtinen Hämeen ammattikorkeakoulusta opinnäytetyönään. Työn taustateoriaksi syvennyttiin leveiden keskimerkintöjen historiaan Suomessa ja ulkomailla sekä Suomessa tehtyihin tutkimuksiin aiheesta. Suomessa ja ulkomailla on havaittu jo vuosikymmenten ajan korkealuokkaisten teiden liikenneturvallisuuden heikentyneen liikenteen lisääntyessä. Kohtaamis- ja ohitusonnettomuuksien jäljet ovat usein raakaa katseltavaa ja luettavaa. Huoli kohtaamis- ja ohitusonnettomuuksien määristä ja niiden vakavuuksista painostaa etsimään ratkaisuja tämän kaltaisten onnettomuuksien vähentämiseksi. Tästä syystä on 1980-luvulta lähtien aktiivisesti etsitty liikenneturvallisuutta parantavia kustannustehokkaita ratkaisuja. Visuaalisia vaikutuksia arvioidessa havaittiin jo varhain kaistan leveyden visuaalisen kaventamisen johtavan ajonopeuksien laskuun, joka vähentää onnettomuuksia ja niiden vakavuuksia. Yhdeksi ratkaisuksi esitettiin leveää keskimerkintää, josta on ollut erilaisia kokeiluja ulkomailla 1996 ja Suomessa 2009 lähtien. Työn tuloksena voidaan esittää, että leveiden keskimerkintöjen vaikutukset ajokäyttäytymiseen ovat melko vähäiset, sillä lähes puolet kyselyyn vastanneista ei havainnut muutosta omassa tai muiden ajokäyttäytymisessä. Työn perusteella arvioidaan, että leveät keskimerkinnät vähensivät henkilövahinkoon johtaneita ohitus-, kohtaamis- ja vasemmalle suistumisonnettomuuksia 17 – 21 %. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että leveitä keskimerkintöjä käytettäessä on varmistuttava riittävästä piennarleveydestä (vähintään 1 m). Leveää keskimerkintää voidaan käyttää alueilla, jossa tien päällysteen leveys on vähintään 10 m, KVL vähintään 1500 ajon/vrk ja tiejakson pituus vähintään 10 km. Leveän keskialueen tulisi olla metrin levyinen.