The cost-effectiveness of the MobileMums intervention to increase physical activity among mothers with young children: A Markov model informed by a randomised controlled trial

Objectives: To determine the cost-effectiveness of the MobileMums intervention. MobileMums is a 12-week programme which assists mothers with young children to be more physically active, primarily through the use of personalised SMS text-messages. Design: A cost-effectiveness analysis using a Markov model to estimate and compare the costs and consequences of MobileMums and usual care. Setting: This study considers the cost-effectiveness of MobileMums in Queensland, Australia. Participants: A hypothetical cohort of over 36 000 women with a child under 1 year old is considered. These women are expected to be eligible and willing to participate in the intervention in Queensland, Australia. Data sources: The model was informed by the effectiveness results from a 9-month two-arm community-based randomised controlled trial undertaken in 2011 and registered retrospectively with the Australian Clinical Trials Registry (ACTRN12611000481976). Baseline characteristics for the model cohort, treatment effects and resource utilisation were all informed by this trial. Main outcome measures: The incremental cost per quality-adjusted life year (QALY) of MobileMums compared with usual care. Results: The intervention is estimated to lead to an increase of 131 QALYs for an additional cost to the health system of 1.1 million Australian dollars (AUD). The expected incremental cost-effectiveness ratio for MobileMums is 8608 AUD per QALY gained. MobileMums has a 98% probability of being cost-effective at a cost-effectiveness threshold of 64 000 AUD. Varying modelling assumptions has little effect on this result. Conclusions: At a cost-effectiveness threshold of 64 000 AUD, MobileMums would likely be a cost-effective use of healthcare resources in Queensland, Australia. Trial registration number: Australian Clinical Trials Registry; ACTRN12611000481976.

Defining Adequate Vitamin D Intake : Cross-sectional and Intervention Studies

D-vitamiini ylläpitää normaalia luun kasvua ja uudistumista koko elämän ajan. Suomessa, kuten monissa muissakin länsimaissa, väestön D-vitamiinitilanne on riittämätön – talvisin osalla jopa puutteellinen. Tässä väitöskirjassa on tutkittu, lisääkö D-vitamiini luumassan kertymistä kasvuiässä, ja ylläpitäkö D-vitamiini luuston tasapainoista aineenvaihduntaa aikuisiällä. Nämä vaikutukset saattavat ehkäisi osteoporoosin kehittymistä eri ikäkausina. Väitöskirjatyössä tutkittiin erisuuruisten D-vitamiinilisäysten vaikutuksia kolmessa eri ikäryhmässä, jotka olivat 11-12 -vuotiaat tytöt (N=228), 21-49 -vuotiaat miehet (N=54) ja 65-85 -vuotiaat naiset (N=52). Tutkittavat satunnaistettiin ryhmiin, jotka nauttivat joko lumevalmistetta tai 5-20 µg D3-vitamiinia vitamiinilisänä. Tutkimukset olivat kaksoissokkoutettuja. Tutkimuksen aikana tutkittavilta otettiin paastoveri- ja virtsanäytteitä. Lisäksi he täyttivät tutkimuslomakkeen taustatietojen kartoittamiseksi sekä frekvenssikyselylomakkeen kalsiumin ja D-vitamiinin saannin selvittämiseksi. Tyttöjen luunmineraalitiheys (BMD) mitattiin DXA–laitteella ja miesten volumetrinen luuntiheys pQCT-menetelmällä. Näytteistä määritettiin mm. seerumin 25-hydroksi-D-vitamiinin (=S-25-OHD), lisäkilpirauhashormonin (=S-PTH) ja luun aineenvaihduntaa kuvaavien merkkiaineiden pitoisuuksia. Murrosikäisten tyttöjen poikkileikkaustutkimuksessa S-25-OHD- ja luun muodostusmerkkiaineen pitoisuudet vaihtelivat kuukausien välillä; suurimmat pitoisuudet mitattiin syyskuussa ja pienimmät maaliskuussa, mikä kuvastaa vuodenaikaisvaihtelua. Vastaava vaihtelu havaittiin lannerangan ja reisiluun BMD:ssä. D-vitamiinilisäyksellä oli myönteinen vaikutus tyttöjen luumassan lisääntymiseen. Suurin D-vitamiinilisä (10 µg/vrk) lisäsi luumassaa 17.2% enemmän reisiluussa ja 12.5% enemmän lannerangassa verrattuna lumevalmistetta nauttivien tyttöjen vastaaviin tuloksiin, mutta tulos riippui hoitomyöntyvyydestä. D-vitamiinin vaikutus luustoon välittyi vähentyneen luun hajotuksen kautta. Tutkimustuloksiin perustuen riittävä D-vitamiinin saanti murrosikäisille tytöille on 15 µg/vrk. D-vitamiinilisän vaikutus 65-85 -vuotiaiden naisten S-25-OHD-pitoisuuteen vakioitui kuudessa viikossa annoksen ollessa 5-20 µg/vrk. Näillä D-vitamiiniannoksilla ei saavutettu tavoiteltavaa S-25-OHD-pitoisuutta, joka on 80 nmol/l. Arvioimme, että 60 nmol/l -pitoisuuden, jota esiintyy kesäisin tämän ikäryhmän suomalaisilla, tämän ikäryhmän naiset saavuttaisivat 24 µg:n päivittäisellä D-vitamiinin saannilla. Terveillä miehillä havaittiin vuodenaikaisvaihtelu S-25-OHD- ja S-PTH-pitoisuudessa sekä luun hajotusta kuvaavassa merkkiainepitoisuudessa. Toisaalta vaihtelua ei havaittu radiuksen volumetrisessä luuntiheydessä eikä luun muodostusmerkkiaineen pitoisuudessa. Vuodenaikaisvaihtelu estettiin 17 µg:n päivittäisellä D-vitamiinin saannilla, mutta tämän ei havaittu vaikuttavan radiuksen luuntiheyteen kuusi kuukautta kestävän tutkimuksen aikana. Yhteenvetona todetaan, että D-vitamiinin saanti on edelleenkin riittämätöntä tutkimusten kohderyhmillä. Tämä näkyy S-25-OHD- ja PTH-pitoisuuden sekä luunaineenvaihduntaa kuvaavien merkkiaineiden vuodenaikaisvaihteluna, mikä on haitallista luuston hyvinvoinnille. D-vitamiinin saantia tulisi lisätä, jotta vähintäänkin riittävä D-vitamiinitilanne (S-25-OHD>50 nmol/l) tai mahdollisesti jopa tavoiteltava D-vitaminitilanne (S-25-OHD≥80 nmol/l) saavutettaisiin. Jotta D-vitamiinin saannin lisääminen olisi kaikissa ikäryhmissä mahdollista, on suunniteltava nykyistä enemmän D-vitamiinilla täydennettyjä elintarvikkeita.

Chronic disease risks and use of a smartphone application during a physical activity and dietary intervention in Australian truck drivers

- Objective This study examined chronic disease risks and the use of a smartphone activity tracking application during an intervention in Australian truck drivers (April-October 2014). - Methods Forty-four men (mean age=47.5 [SD 9.8] years) completed baseline health measures, and were subsequently offered access to a free wrist-worn activity tracker and smartphone application (Jawbone UP) to monitor step counts and dietary choices during a 20-week intervention. Chronic disease risks were evaluated against guidelines; weekly step count and dietary logs registered by drivers in the application were analysed to evaluate use of the Jawbone UP. - Results Chronic disease risks were high (e.g. 97% high waist circumference [≥94 cm]). Eighteen drivers (41%) did not start the intervention; smartphone technical barriers were the main reason for drop out. Across 20-weeks, drivers who used the Jawbone UP logged step counts for an average of 6 [SD 1] days/week; mean step counts remained consistent across the intervention (weeks 1–4=8,743[SD 2,867] steps/day; weeks 17–20=8,994[SD 3,478] steps/day). The median number of dietary logs significantly decreased from start (17 [IQR 38] logs/weeks) to end of the intervention (0 [IQR 23] logs/week; p<0.01); the median proportion of healthy diet choices relative to total diet choices logged increased across the intervention (weeks 1–4=38[IQR 21]%; weeks 17–20=58[IQR 18]%). - Conclusions Step counts were more successfully monitored than dietary choices in those drivers who used the Jawbone UP. - Implications Smartphone technology facilitated active living and healthy dietary choices, but also prohibited intervention engagement in a number of these high-risk Australian truck drivers.

Conclaves and concurrent expert evidence: A positive development in Australian legal practice?

Many Australian courts now prefer pre-hearing meetings of experts (conclaves) being convened to prepare joint reports to identify areas of agreement and disagreement, followed by concurrent expert evidence at trial. This contrasts to the traditional approach where experts did not meet before trial and did not give evidence together. Most judges, lawyers and expert witnesses favour this as a positive development in Australian legal practice, at least for civil disputes. This new approach impacts medical practitioners who are called upon to give expert evidence, or who are parties to disputes before the courts. Arguably, it is too soon to tell whether the relative lack of transparency at the conclave stage will give rise to difficulties in the coronial, disciplinary and criminal arenas.

Reduced withdrawal and failure rates of accelerated nursing students enrolled in pharmacology is associated with a supportive intervention

Background To reduce nursing shortages, accelerated nursing programs are available for domestic and international students. However, the withdrawal and failure rates from these programs may be different than for the traditional programs. The main aim of our study was to improve the retention and experience of accelerated nursing students. Methods The academic background, age, withdrawal and failure rates of the accelerated and traditional students were determined. Data from 2009 and 2010 were collected prior to intervention. In an attempt to reduce the withdrawal of accelerated students, we set up an intervention, which was available to all students. The assessment of the intervention was a pre-post-test design with non-equivalent groups (the traditional and the accelerated students). The elements of the intervention were a) a formative website activity of some basic concepts in anatomy, physiology and pharmacology, b) a workshop addressing study skills and online resources, and c) resource lectures in anatomy/physiology and microbiology. The formative website and workshop was evaluated using questionnaires. Results The accelerated nursing students were five years older than the traditional students (p < 0.0001). The withdrawal rates from a pharmacology course are higher for accelerated nursing students, than for traditional students who have undertaken first year courses in anatomy and physiology (p = 0.04 in 2010). The withdrawing students were predominantly the domestic students with non-university qualifications or equivalent experience. The failure rates were also higher for this group, compared to the traditional students (p = 0.05 in 2009 and 0.03 in 2010). In contrast, the withdrawal rates for the international and domestic graduate accelerated students were very low. After the intervention, the withdrawal and failure rates in pharmacology for domestic accelerated students with non-university qualifications were not significantly different than those of traditional students. Conclusions The accelerated international and domestic graduate nursing students have low withdrawal rates and high success rates in a pharmacology course. However, domestic students with non-university qualifications have higher withdrawal and failure rates than other nursing students and may be underprepared for university study in pharmacology in nursing programs. The introduction of an intervention was associated with reduced withdrawal and failure rates for these students in the pharmacology course.

Sonography of paediatric appendicitis and its secondary signs

Sonographic diagnosis of appendicitis in children is an important clinical tool, often obviating the need for potentially harmful ionising radiation from computed tomography (CT) scans and unnecessary appendectomies. Established criteria do not commonly account for the sonographic secondary signs of acute appendicitis as an adjunct or corollary to an identifiably inflamed appendix. If one of, or combinations of these secondary signs are a reliable positive and/or negative indicator of the condition, diagnostic accuracy may be improved. This will be of particular importance in cases where the appendix cannot be easily identified, possibly providing referring clinicians with a less equivocal diagnosis. Acute appendicitis (AA) is the most common emergency presentation requiring surgical intervention among both adults and children. During 2010-11 in Australia 25000 appendicectomies were performed on adults and children, more than double the number of the next most common surgical procedure [1]. Ultrasound has been commonly used to diagnose AA since the 1980s, however the best imaging modality or combination of modalities to accurately and cost-effectively diagnose the condition is still debated. A study by Puylaert advocated ultrasound in all presentations [2], whereas others suggested it only as a first line modality [3–5]. Conversely, York et al state that it is not appropriate as it delays treatment [6]. CT has been shown to more accurately diagnose AA than ultrasound, however its inherent radiation risks warrant cautionary use in children [7]. Improved accuracy in the diagnosis of suspected AA using ultrasound would enable surgeons to make a decision without the need to expose children to the potentially harmful effects of CT. Secondary signs of appendicitis are well established [8], although research into their predictive values has only recently been undertaken [9,10] indicating their potential diagnostic benefit in the absence of an identifiable appendix. The purpose of this review is to examine the history of appendiceal sonography, established sonographic criteria, paediatric specific techniques and the predictive value of secondary signs.

Does the addition of Clonidine to lumbar nerve root blocks improve outcome? A randomised, prospective, single-blinded controlled pilot study

Purpose To evaluate if adding clonidine to a standard nerve root block containing local anaesthetic and steroid improved the outcome of patients with severe lumbar nerve root pain secondary to MRI proven lumbar disc prolapse. Methods We undertook a single blind, prospective, randomised controlled trial evaluating 100 consecutive patients with nerve root pain secondary to lumbar disc prolapse undergoing trans-foraminal epidural steroid injection either with or without the addition of clonidine. 50 patients were allocated to each arm of the study. The primary outcome measure was the avoidance of a second procedure- repeat injection or micro-discectomy surgery. Secondary outcome measures were also studied: pain scores for leg and back pain using a visual analogue scale (VAS), the Roland Morris Disability Questionnaire (RMDQ) and the Measure Your Own Medical Outcome Profile (MYMOP). Follow up was carried out at 6 weeks, 6 months and 1 year. Results No serious complications occurred. Of the 50 patients who received the addition of clonidine, 56% were classified as successful injections, with no further intervention required, as opposed to 40% who received the standard injection. This difference did not reach statistical significance (p=0.109, chi-squared test). All secondary measures showed no statistically significant differences between the groups except curiously, the standard group who had been classified as successful had better leg pain relief than the clonidine group (p=0.026) at 1 year. Conclusions This pilot study has shown a 16% treatment effect with adding clonidine to lumbar nerve root blocks and that it is a safe injectate for this purpose.

A randomized controlled trial protocol testing a decision support intervention for older patients with advanced kidney disease

Aim To assess the effectiveness of a decision support intervention using a pragmatic single blind Randomized Controlled Trial. Background Worldwide the proportion of older people (aged 65 years and over) is rising. This population is known to have a higher prevalence of chronic diseases including chronic kidney disease. The resultant effect of the changing health landscape is seen in the increase in older patients (aged ≥65 years) commencing on dialysis. Emerging evidence suggests that for some older patients dialysis may provide minimal benefit. In a majority of renal units non-dialysis management is offered as an alternative to undertaking dialysis. Research regarding decision-making support that is required to assist this population in choosing between dialysis or non-dialysis management is limited. Design. A multisite single blinded pragmatic randomized controlled trial is proposed. Methods Patients will be recruited from four Queensland public hospitals and randomizd into either the control or intervention group. The decision support intervention is multimodal and includes counselling provided by a trained nurse. The comparator is standard decision-making support. The primary outcomes are decisional regret and decisional conflict. Secondary outcomes are improved knowledge and quality of life. Ethics approval obtained November 2014. Conclusion This is one of the first randomized controlled trials assessing a decision support intervention in older people with advance chronic kidney disease. The results may provide guidance for clinicians in future approaches to assist this population in decision-making to ensure reduced decisional regret and decisional conflict.

Modified design procedure for a sparger reactor sequence

In an earlier communication[l] we have indicated a general graphical design procedure for a sequence of sparger reactors in which a second order liquid phase reaction proceeds in a stagewise fashion. The prediction of the reactant concentration in each stage and hence the conversion depended on a search procedure initiated along a straight line representing the mass balance equation at the given stage and drawn from the known feed stage located on the abscissa in a E-IU diagram for the given system.

Child dietary and eating behaviour outcomes up to 3.5 years after an early feeding intervention: the NOURISH RCT

- Objective To evaluate dietary intake impact outcomes up to 3.5 years after the NOURISH early feeding intervention (concealed allocation, assessor masked RCT). - Methods 698 first-time mothers with healthy term infants were allocated to receive anticipatory guidance on protective feeding practices or usual care. Outcomes were assessed at 2, 3.7 and 5 years (3.5 years post-intervention). Dietary intake was assessed by 24-hour recall and Child Dietary Questionnaire. Mothers completed a food preference questionnaire and Children’s Eating Behaviour Questionnaire. Linear mixed models assessed group, time and time x group effects. - Results There were no group or time x group effects for fruit, vegetables, discretionary food and non-milk sweetened beverages intake. Intervention children showed a higher preference for fruits (74.6% vs 69.0% liked, P<.001), higher Child Dietary Questionnaire score for fruit and vegetables (15.3 vs 14.5, target>18, P=0.03), lower food responsiveness (2.3 vs 2.4, of maximum 5, P=.04) and higher satiety responsiveness (3.1 vs 3.0, of maximum 5, P=.04). - Conclusions Compared to usual care, an early feeding intervention providing anticipatory guidance regarding positive feeding practices led to small improvements in child dietary score, food preferences and eating behaviours up to 5 years of age, but not in dietary intake measured by 24-hour recall.

A pilot RCT of a multi-component nutrition intervention for nursing home residents with dementia

Background Malnutrition and unintentional weight loss are major clinical issues in people with dementia living in residential aged care facilities (RACFs) and are associated with serious adverse outcomes. However, evidence regarding effective interventions is limited and strategies to improve the nutritional status of this population are required. This presentation describes the implementation and results of a pilot randomised controlled trial of a multi-component intervention for improving the nutritional status of RACF residents with dementia. Method Fifteen residents with moderate-severe dementia living in a secure long-term RACF participated in a five week pilot study. Participants were randomly allocated to either an Intervention (n=8) or Control group (n=7). The intervention comprised four elements delivered in a separate dining room at lunch and dinner: the systematic reinforcement of residents’ eating behaviors using a specific communication protocol; family-style dining; high ambiance table presentation; and routine Dietary-Nutrition Champion supervision. Control group participants ate their meals according to the facility’s standard practice. Baseline and follow-up assessments of nutritional status, food consumption, and body mass index were obtained by qualified nutritionists. Additional assessments included measures of cognitive functioning, mealtime agitation, depression, wandering status and multiple measures of intervention fidelity. Results No participant was malnourished at study commencement and participants in both groups gained weight from follow-up to baseline which was not significantly different between groups (t=0.43; p=0.67). A high degree of treatment fidelity was evident throughout the intervention. Qualitative data from staff indicate the intervention was perceived to be beneficial for residents. Conclusions This multi-component nutritional intervention was well received and was feasible in the RACF setting. Participants’ sound nutritional status at baseline likely accounts for the lack of an intervention effect. Further research using this protocol in malnourished residents is recommended. For success, a collaborative approach between researchers and facility staff, particularly dietary staff, is essential.

Syyttäjän asema esitutkinnassa

Suomessa esitutkintaa johtaa pääsääntöisesti poliisi lukuun ottamatta poliisin tekemäksi epäiltyjä rikoksia, joissa tutkinnanjohtajana on syyttäjä. Poliisin johtama esitutkinta ei ole kansainvälisesti tyypillisin tapa järjestää poliisi- ja syyttäjäviranomaisten välinen toimivallanjako. Syyttäjän tehtävänä on rikosvastuun toteuttaminen asianosaisten oikeusturva huomioon ottaen. Syyttäjä siten viime kädessä vastaa siitä, että rikosasia on selvitetty asianmukaisesti. Suomessa syyttäjällä on tämä vastuu, mutta hänellä ei ole täysin sitä vastaavaa valtaa päättää esitutkinnan suorittamisesta ja ohjaamisesta, koska esitutkinnan johtoa ei ole säädetty hänen tehtäväkseen. Tutkielmassa pohditaan, pitäisikö syyttäjän toimia tutkinnanjohtajana Suomessa myös muissa kuin ns. poliisirikosasioissa. Kysymyksen taustoittamiseksi tutkielmassa esitellään sekä tutkinnanjohtajan että syyttäjän vastuuta ja tehtäviä esitutkinnassa nykyisen esitutkintalainsäädännön mukaan. Lainsäädäntöhistoriaa kuvaamalla hahmotetaan sitä, miten nykyiseen toimivallanjakomalliin on päädytty. Vastausta tutkimuskysymykseen haetaan esittelemällä kolme eri mallia siitä, miten toimivallanjako poliisin ja syyttäjän välillä voidaan järjestää. Ensimmäinen malli on voimassa olevaan esitutkintalakiin perustuva järjestely, jossa syyttäjä osallistuu esitutkintaan ns. esitutkintayhteistyön kautta. Toinen malli on Ruotsin lainsäädännön mukainen vastuunjako, jossa syyttäjä yksinkertaisia rikosasioita lukuun ottamatta vastaa esitutkinnan johtamisesta. Kolmas malli on Suomessa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean ehdottama järjestely, joka sijoittuu syyttäjän valtuuksien laajuuden perusteella edellisten välimaastoon. Tutkimuskysymyksen ratkaisemiseksi tutkielmassa esitellään myös oikeuskirjallisuudessa herännyttä keskustelua syyttäjän asemasta esitutkinnassa. Lisäksi aineistona on käytetty viiden eri syyttäjän haastattelua, joissa on esitetty mielipiteitä syyttäjän tutkinnanjohtajuudesta. Syyttäjän tutkinnanjohtajuuden puolesta ja vastaan puhuvia seikkoja arvioimalla tehdään johtopäätöksiä tutkimuskysymyksestä.

Rikosoikeuden lievemmän lain periaate

Tuomioistuimissa käsiteltävissä rikosasioissa tulee usein eteen tilanteita, joissa rikokseen sovellettava lainsäädäntö on rikoksen tekohetken jälkeen joiltain osin muuttunut. Suomessa on vakiintuneesti katsottu, että tällöin sovelletaan pääsääntöisesti rikoksen tekohetken lakia. Jos lainsäädäntö on muuttunut syytetylle edullisemmaksi, tulee kuitenkin tämä tuomitsemishetken lievempi laki sovellettavaksi. Tätä kutsutaan siis rikosoikeuden lievemmän lain periaatteeksi. Sääntö on perusajatukseltaan yksinkertainen, mutta siihen liittyy monia kysymyksiä, joihin lain sanamuoto ei anna vastausta. Tämän kirjoituksen tarkoitus on tuoda esiin näitä kysymyksiä, ja mahdollisimman paljon pyrkiä myös vastaamaan niihin. Lievemmän lain periaatteen soveltamisen ulkopuolelle jäävät lain mukaan määräaikaisiksi tarkoitetut kriminalisoinnit sekä blankorangaistussäännökset. Myös prosessuaaliset seikat on jätetty periaatteen soveltamisalan ulkopuolelle, joitain syyteoikeutta koskevia poikkeuksia lukuun ottamatta. Lakien vertailu tehdään kussakin yksittäistapauksessa erikseen. Tuomioistuimen tulee suorittaa huolellinen soveltamiskoe ja ratkaista asia kokeellisesti kummankin sääntelyn mukaan. Soveltamiskokeessa joudutaan usein arvioimaan tunnusmerkistöissä ja määritelmissä tai yleisissä opeissa tapahtuneita muutoksia. Lopputulosten vertailussa tarkasteltavaksi tulevat niin päärangaistus kuin mahdolliset oheisseuraamukset ja turvaamistoimenpiteetkin. Erimielisyyttä vallitsee kuitenkin siitä, tuleeko ratkaisussa soveltaa vain toisen ajan lainsäädäntöä, vai voidaanko eri aikoina voimassa olleista lainsäädännöistä poimia syytetylle edullisempia palasia ja soveltaa niitä yhdessä. Itse olen sitä mieltä, että tuomioistuimen olisi valittava joko tekohetken tai tuomitsemishetken lainsäädäntö ja sovellettava sitä kokonaisuutena. KP -sopimuksen 15 artikla edellyttää periaatteen soveltamista myös muutoksenhaussa. Näyttäisi siltä, että joissain tapauksissa periaatetta olisi sovellettava vielä lainvoimaisen tuomion täytäntöönpanossakin.

Tietosuoja portaaleissa : Rekisterinpitäjän velvollisuudet ja toimeksiantajan vastuu

Tutkielmassa tarkastellaan tietosuojalainsäädännön perusteella portaaliympäristössä henkilörekistereitä pitävälle yritykselle muodostuvaa vastuuta. Siis millaisia olennaisia erityispiirteitä portaalia suunniteltaessa, toteutettaessa ja käytettäessä on huomioitava sekä miten toiminta on järjestettävä, jotta rekisterinpitäjän voidaan katsoa toimivan tietosuojan osalta lainmukaisesti. Tutkielmassa tarkastellaan myös rekisterinpitäjän velvollisuutta sopimuksin määrätä ja muutoin ohjeistaa rekisterinpitäjän lukuun toimivien yrityksien toimintaa. Lähestymistapa tutkielmassa on ongelmakeskeistä lainoppia, jossa tarkasteltava tutkimusongelma on juridis-liiketoiminnallis-tekninen. Lähestymistapa edustaa myös ennakoivaa oikeustiedettä ja sen lähtökohtana on että portaalien tietosuojan suunnittelulla, toteutuksella ja sopimuksin voidaan ennakoivasti välttää tietosuojaongelmia, laiminlyöntejä sekä niiden seurauksia. Tutkielma yksinkertaistaa ja havainnollistaa portaalista vastaavan rekisterinpitäjän vastuuta tietosuojasta. Tuotoksena esitetään portaalitoiminnassa sovellettavia yleisohjeita portaalien tietosuojan suunnitteluun, toteutukseen ja sopimusjärjestelyihin. Tutkielman tuotoksista on myös laadittu tiivistelmä, joka on julkaistu tietosuojavaltuutetun toimiston ohjeistuksena rekisterinpitäjille (liite 1).