Illalla aristotelisti, aamulla platonisti : Muutos sielun toiminnassa luonnollisen tilan ja unio mystican välillä

Tämän tutkielman tehtävä on selvittää, millainen muutos tapahtuu Ristin Johanneksen mukaan sielun toiminnassa, kun luonnollisessa tilassa oleva sielu pääsee unio mysticaan. Päälähteenä on käytetty Ristin Johanneksen koko kirjallista tuotantoa paitsi Cántico espiritualin ja Llama del amor vivan ensimmäisiä redaktiota. Cántico espiritualin ensimmäinen redaktio on kuitenkin toissijaisena lähteenä tutkimuksessa. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Tutkielman aluksi on selvitetty Johanneksen käsitys sielun luonnollisesta toiminnasta. Johannes tulkitsee sielun luonnollista toimintaa aristotelisen filosofian mukaisella tomistisella käsitteistöllä. Johannes liittyy sielun luonnollisen toiminnan osalta aristotelismin pääperiaatteisiin ajattelemalla sielun saavan tietoa luonnollisesti ainoastaan aistein havaittavasta todellisuudesta aistien ja ajattelun yhteistoiminnalla. Johanneksen käsitys sielun luonnollisesta toiminnasta on pääpiirteissään tomismin tulkitseman aristotelismin mukainen, vaikka Johannes joiltakin osin poikkeaa perinteisistä tomistisista käsityksistä (erityisesti muistin rooli). Johannes käyttää sielun hengellisestä matkasta luonnollisesta tilasta unio mysticaan nimitystä “pimeä yö”. Pimeä yö on Johanneksen mukaan ennen kaikkea purgaatiota, vaikka sen loppupuolelle on sekoittunut myös illuminaatiovaihe. Johannes liittyy näin perinteiseen käsitykseen via mysticasta (purgaatio, illuminaatio ja unio mystica), vaikka tulkitseekin sitä omaperäisesti. Pimeä yö “pimentää” sielun toiminnan ja se valmistaa ja vie sielun unioon Jumalan kanssa. Siksi tutkielman tehtävään vastaaminen kertoo myös “pimeän yön” perimmäisen vaikutuksen sieluun. Pimeässä yössä tapahtuvassa purgaatiossa teologisilla hyveillä (usko, toivo ja rakkaus) on keskeinen rooli sielun henkisen osan kykyjen puhdistamisessa. Tässä tutkielmassa käytetään unio mysticasta nimitystä “Jumalan kaltaisuuden unio” (unión de semejanza). Tällä nimityksellä kuvataan sielun täydellisyyden tilan kahta keskeistä piirrettä, jotka ovat sielun ja Jumalan välitön yhteys ja sielun saavuttama Jumalan kaltaisuus. Tässä Jumalan rakkauden vaikuttamassa uniossa tapahtuvaa sielun ja Jumalan kohtaamista Johannes kutsuu myös aistimisen kielikuvilla. Johanneksen mukaan tämä Jumalan “aistiminen” eroaa kuitenkin radikaalilla tavalla luonnollisesta aistimisesta, koska nyt sielu ei “aisti” aistittavan kohteen muotoa vaan koko Jumalan, missä ei muotoa ole. Yhtyminen Jumalaan tarkoittaa myös yhtymistä jumalalliseen tietoon, mikä sisältää myös tiedon luodusta. Johannes liittyy platonistiseen perintöön ajatellessaan Jumalan sisältävän varsinaisen tiedon myös luodusta (luodun “ideat”). Johannes ymmärtää sielun ja Jumalan yhteyden tässä uniossa olevan samanlainen kuin Augustinuksen kolminaisuusopin mukaan on Isän ja Pojan välillä. Johanneksen mukaan sielu on tässä uniossa päässyt itsekin Kolminaisuuden kaltaiseksi muuttuneena mukaan trinitaariseen kommuunioon. Sielun aistinen osa ei sen sijaan ole sisällä uniossa, vaikka siihen voikin “pursuta yli” vaikutusta uniosta samalla tavalla, kuin uusplatonistisen emanaatiometafysiikan mukaisesti tulkitusta Jumalasta virtaa kaikkeus ulos. Johanneksen mukaan sielun toiminta muuttuu luonnollisen tilan ja unio mystican välillä radikaalisti. Johannes ei pelkästään tyydy korjaamaan joitakin näkökulmiaan sielun toimintaan, vaan muuttaa sielun toiminnan perusteita vaihtamalla sielun luonnollista toimintaa kuvaavan aristotelismin perinnön ajattelurakenteet mystiikan traditiolle tuttuihin platonismista ja augustinolaisuudesta nouseviin ajattelurakenteisiin. Johanneksen mukaan sielun uusi toiminta uniossa on myös sielun varsinainen toimintatapa, mihin sielun luominen Jumalan kuvaksi on tähdännyt. Saapuessaan unioon sielu näin ollen myös löytää todellisen minuutensa.

Kummisetien katolinen kirkko : Kummisetä-trilogian ja Sopranos-televisiosarjan välittämä kuva roomalaiskatolisesta kirkosta

Tässä tutkielmassa tutkin millaisen kuvan Francis Ford Coppolan ohjaamat kolme Kummisetä-elokuvaa ja David Chasen luoman Sopranos-televisiosarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta antavat roomalaiskatolisesta kirkosta ja erityisesti Amerikassa toimivasta roomalaiskatolisesta kirkosta. Kummisetä-elokuvat valmistuivat vuosina 1972, 1974 ja 1990, Sopranos-sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta taas esitettiin HBO-kanavalla ensimmäisen kerran vuosina 1999 ja 2000. Lähteet kattavat Amerikan katolisen kirkon historian 1900-luvun alusta aina 2000-luvun alkuun asti. Pyrin vastaamaan tutkielmassani siihen, millaisena lähteet kuvaavat katolisen ja onko kuvaukselle löydettävissä jotain syitä. Kummisetä-elokuvien kohdalla on paradoksaalista se, että ne kaikki kuvaavat menneisyyden eivätkä tekohetkensä tapahtumia, mikä mahdollisesti näkyy myös niiden tavassa kuvata katolista kirkkoa. Vaikuttaisi siltä, että varsinkin kahden ensimmäisen Kummisetä-elokuvan tapa kuvata Amerikan katolista kirkkoa pohjautuu pitkälti elokuvan tekohetken tunnelmiin. Elokuvien ohjaaja Francis Ford Coppola on myöntänyt käyttäneensä Kummisetä-elokuvien päähenkilöinä olevaa Corleone-perhettä Amerikan vertauskuvana. Elokuvien yksi kattava teema on eräänlainen maallistumiskehitys, jossa vanhan polven edustajan, don Vito Corleonen, arvot syrjäytyvät ja tilalle nousee uusi johtajapolvi Viton nuorimman pojan don Michael Corleonen hahmossa. Michael Corleone edustaa huomattavasti armottomampaa polvea kuin Vito eikä uskonto ja katolinen kirkko näy hänen elämässään juuri lainkaan. Michaelin kyyninen ja kylmäkin hahmo on mitä todennäköisemmin vertauskuva elokuvien tekohetken yleisistä tunnelmia, jolloin Watergate-skandaali kansallisella tasolla ja Vatikaanin II konsiili ja paavin kiertokirje Humanae Vitae muokkasivat rajusti perinteisen katolisuuden ja amerikkalaisuuden identiteettiä. Kolmas Kummisetä-elokuva käsittelee lähes kokonaan paavi Johannes Paavali I:n lyhyeksi jäänyttä paaviuskautta vuodelta 1978 osittain fiktioin keinoin. Elokuvan yhtäläisyydet rikoskirjailija David Yallopin menestyskirjaan In Gods Name. An Investigation into the Murder of Pope John Paul I, jossa kirjailija esittää paavin tulleen kuurian virkamiesten ja mafiosoiden murhaamaksi, ovat selkeät. Kirkosta luodaan kuva toisaalta armottomona valtakoneistona, mutta toisaalta myös hengellisenä yhteisönä, josta katuvan ihmisen on mahdollisuus löytää apua. Sopranos-televisiosarja jatkaa kahdella ensimmäisellä tuotantokaudellaan saman maallistumiskehityksen kulkua kuin kaksi ensimmäistä Kummisetä-elokuvaakin. Päähenkilö Tony Soprano perheineen on lähes täysin irrallaan katolisesta perinteestä eivätkä he enää tunne sen oppejakaan kunnolla. Silti he mieltävät itsensä katolilaisiksi. Tämä vastaa joiltain osin tutkimustuloksia todellisista amerikkalaisista katolilaisista. Kaiken kaikkiaan Kummisetä-elokuvatrilogia ja Sopranos-televisiosarja antavat katolisesta kirkosta hyvin monipuolisen ja joissain asioissa totuudenmukaisenkin kuvan, joskin tekijöiden oma henkilöhistoria ja ajan skandaalit ovat väistämättä värittäneet kirkkokuvausta. Siten ne muodostavat värikkään läpileikkauksen Amerikan katolisen kirkon kehityksestä amerikanitalialaisessa yhteisössä 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun.

Denitrification losses from an intensively managed sub-tropical pasture: Impact of soil moisture on the partitioning of N2 and N2O emissions

Intensively managed pastures in subtropical Australia under dairy production are nitrogen (N) loaded agro-ecosystems, with an increased pool of N available for denitrification. The magnitude of denitrification losses and N2:N2O partitioning in these agro-ecosystems is largely unknown, representing a major uncertainty when estimating total N loss and replacement. This study investigated the influence of different soil moisture contents on N2 and N2O emissions from a subtropical dairy pasture in Queensland, Australia. Intact soil cores were incubated over 15 days at 80% and 100% water-filled pore space (WFPS), after the application of 15N labelled nitrate, equivalent to 50 kg N ha−1. This setup enabled the direct quantification of N2 and N2O emissions following fertilisation using the 15N gas flux method. The main product of denitrification in both treatments was N2. N2 emissions exceeded N2O emissions by a factor of 8 ± 1 at 80% WFPS and a factor of 17 ± 2 at 100% WFPS. The total amount of N-N2 lost over the incubation period was 21.27 kg ± 2.10 N2-N ha−1 at 80% WFPS and 25.26 kg ± 2.79 kg ha−1 at 100% WFPS respectively. N2 emissions remained high at 100% WFPS, while related N2O emissions decreased. At 80% WFPS, N2 emissions increased constantly over time while N2O fluxes declined. Consequently, N2/(N2 + N2O) product ratios increased over the incubation period in both treatments. N2/(N2 + N2O) product ratios responded significantly to soil moisture, confirming WFPS as a key driver of denitrification. The substantial amount of fertiliser lost as N2 reveals the agronomic significance of denitrification as a major pathway of N loss for sub-tropical pastures at high WFPS and may explain the low fertiliser N use efficiency observed for these agro-ecosystems.

The role of 25-hydroxyvitamin D deficiency in promoting insulin resistance and inflammation in patients with chronic kidney disease: A randomised controlled trial

BACKGROUND Approximately 50% of patients with stage 3 Chronic Kidney Disease are 25-hydroxyvitamin D insufficient, and this prevalence increases with falling glomerular filtration rate. Vitamin D is now recognised as having pleiotropic roles beyond bone and mineral homeostasis, with the vitamin D receptor and metabolising machinery identified in multiple tissues. Worryingly, recent observational data has highlighted an association between hypovitaminosis D and increased cardiovascular mortality, possibly mediated via vitamin D effects on insulin resistance and inflammation. The main hypothesis of this study is that oral Vitamin D supplementation will ameliorate insulin resistance in patients with Chronic Kidney Disease stage 3 when compared to placebo. Secondary hypotheses will test whether this is associated with decreased inflammation and bone/adipocyte-endocrine dysregulation. METHODS/DESIGN This study is a single-centre, double-blinded, randomised, placebo-controlled trial. Inclusion criteria include; estimated glomerular filtration rate 30-59 ml/min/1.73 m(2); aged >or=18 on entry to study; and serum 25-hydroxyvitamin D levels <75 nmol/L. Patients will be randomised 1:1 to receive either oral cholecalciferol 2000IU/day or placebo for 6 months. The primary outcome will be an improvement in insulin sensitivity, measured by hyperinsulinaemic euglycaemic clamp. Secondary outcome measures will include serum parathyroid hormone, cytokines (Interleukin-1beta, Interleukin-6, Tumour Necrosis Factor alpha), adiponectin (total and High Molecular Weight), osteocalcin (carboxylated and under-carboxylated), peripheral blood mononuclear cell Nuclear Factor Kappa-B p65 binding activity, brachial artery reactivity, aortic pulse wave velocity and waveform analysis, and indirect calorimetry. All outcome measures will be performed at baseline and end of study. DISCUSSION To date, no randomised controlled trial has been performed in pre-dialysis CKD patients to study the correlation between vitamin D status with supplementation, insulin resistance and markers of adverse cardiovascular risk. We remain hopeful that cholecalciferol may be a safe intervention, with health benefits beyond those related to bone-mineral homeostasis. TRIAL REGISTRATION Australian and New Zealand Clinical Trials Registry ACTRN12609000246280.

Clinical Studies on Epidural and Spinal Postoperative Analgesia : With Special Reference to Continuous Techniques of Administration and Adjuvant Drugs

Continuous epidural analgesia (CEA) and continuous spinal postoperative analgesia (CSPA) provided by a mixture of local anaesthetic and opioid are widely used for postoperative pain relief. E.g., with the introduction of so-called microcatheters, CSPA found its way particularly in orthopaedic surgery. These techniques, however, may be associated with dose-dependent side-effects as hypotension, weakness in the legs, and nausea and vomiting. At times, they may fail to offer sufficient analgesia, e.g., because of a misplaced catheter. The correct position of an epidural catheter might be confirmed by the supposedly easy and reliable epidural stimulation test (EST). The aims of this thesis were to determine a) whether the efficacy, tolerability, and reliability of CEA might be improved by adding the α2-adrenergic agonists adrenaline and clonidine to CEA, and by the repeated use of EST during CEA; and, b) the feasibility of CSPA given through a microcatheter after vascular surgery. Studies I IV were double-blinded, randomized, and controlled trials; Study V was of a diagnostic, prospective nature. Patients underwent arterial bypass surgery of the legs (I, n=50; IV, n=46), total knee arthroplasty (II, n=70; III, n=72), and abdominal surgery or thoracotomy (V, n=30). Postoperative lumbar CEA consisted of regular mixtures of ropivacaine and fentanyl either without or with adrenaline (2 µg/ml (I) and 4 µg/ml (II)) and clonidine (2 µg/ml (III)). CSPA (IV) was given through a microcatheter (28G) and contained either ropivacaine (max. 2 mg/h) or a mixture of ropivacaine (max. 1 mg/h) and morphine (max. 8 µg/h). Epidural catheter tip position (V) was evaluated both by EST at the moment of catheter placement and several times during CEA, and by epidurography as reference diagnostic test. CEA and CSPA were administered for 24 or 48 h. Study parameters included pain scores assessed with a visual analogue scale, requirements of rescue pain medication, vital signs, and side-effects. Adrenaline (I and II) had no beneficial influence as regards the efficacy or tolerability of CEA. The total amounts of epidurally-infused drugs were even increased in the adrenaline group in Study II (p=0.02, RM ANOVA). Clonidine (III) augmented pain relief with lowered amounts of epidurally infused drugs (p=0.01, RM ANOVA) and reduced need for rescue oxycodone given i.m. (p=0.027, MW-U; median difference 3 mg (95% CI 0 7 mg)). Clonidine did not contribute to sedation and its influence on haemodynamics was minimal. CSPA (IV) provided satisfactory pain relief with only limited blockade of the legs (no inter-group differences). EST (V) was often related to technical problems and difficulties of interpretation, e.g., it failed to identify the four patients whose catheters were outside the spinal canal already at the time of catheter placement. As adjuvants to lumbar CEA, clonidine only slightly improved pain relief, while adrenaline did not provide any benefit. The role of EST applied at the time of epidural catheter placement or repeatedly during CEA remains open. The microcatheter CSPA technique appeared effective and reliable, but needs to be compared to routine CEA after peripheral arterial bypass surgery.

System-level analysis of network interfaces for hierarchical MPSoCs

Network Interfaces (NIs) are used in Multiprocessor System-on-Chips (MPSoCs) to connect CPUs to a packet switched Network-on-Chip. In this work we introduce a new NI architecture for our hierarchical CoreVA-MPSoC. The CoreVA-MPSoC targets streaming applications in embedded systems. The main contribution of this paper is a system-level analysis of different NI configurations, considering both software and hardware costs for NoC communication. Different configurations of the NI are compared using a benchmark suite of 10 streaming applications. The best performing NI configuration shows an average speedup of 20 for a CoreVA-MPSoC with 32 CPUs compared to a single CPU. Furthermore, we present physical implementation results using a 28 nm FD-SOI standard cell technology. A hierarchical MPSoC with 8 CPU clusters and 4 CPUs in each cluster running at 800MHz requires an area of 4.56mm2.

Performance estimation of streaming applications for hierarchical MPSoCs

Parallel programming and effective partitioning of applications for embedded many-core architectures requires optimization algorithms. However, these algorithms have to quickly evaluate thousands of different partitions. We present a fast performance estimator embedded in a parallelizing compiler for streaming applications. The estimator combines a single execution-based simulation and an analytic approach. Experimental results demonstrate that the estimator has a mean error of 2.6% and computes its estimation 2848 times faster compared to a cycle accurate simulator.

3D extracellular matrix interactions modulate tumour cell growth, invasion and angiogenesis in engineered tumour microenvironments

Interactions between tumour cells and extracellular matrix proteins of the tumour microenvironment play crucial roles in cancer progression. So far, however, there are only a few experimental platforms available that allow us to study these interactions systematically in a mechanically defined three-dimensional (3D) context. Here, we have studied the effect of integrin binding motifs found within common extracellular matrix (ECM) proteins on 3D breast (MCF-7) and prostate (PC-3, LNCaP) cancer cell cultures, and co-cultures with endothelial and mesenchymal stromal cells. For this purpose, matrix metalloproteinase-degradable biohybrid poly(ethylene) glycol-heparin hydrogels were decorated with the peptide motifs RGD, GFOGER (collagen I), or IKVAV (laminin-111). Over 14 days, cancer spheroids of 100-200µm formed. While the morphology of poorly invasive MCF-7 and LNCaP cells was not modulated by any of the peptide motifs, the aggressive PC-3 cells exhibited an invasive morphology when cultured in hydrogels comprising IKVAV and GFOGER motifs compared to RGD motifs or nonfunctionalised controls. PC-3 (but not MCF-7 and LNCaP) cell growth and endothelial cell infiltration were also significantly enhanced in IKVAV and GFOGER presenting gels. Taken together, we have established a 3D culture model that allows for dissecting the effect of biochemical cues on processes relevant to early cancer progression. These findings provide a basis for more mechanistic studies that may further advance our understanding of how ECM modulates cancer cell invasion and how to ultimately interfere with this process.

Synthesis of 19F nucleic acid–polymer conjugates as real-time MRI probes of biorecognition

Polymer-DNA conjugates in which one nucleic acid strand contains fluorine-substituted nucleobases have been prepared and characterised. The efficacy of these novel F-19 nucleic acid-polymer conjugates as sensitive and selective in vitro reporters of DNA binding events is demonstrated through a number of rapid-acquisition MR sequences. The conjugates respond readily and in a sequence specific manner to external target oligonucleotide sequences by changes in hybridisation. In turn, these structural changes in polymer-nucleotide conjugates translate into responses which are detectable in fluorine relaxation and diffusion switches, and which can be monitored by in vitro Spin Echo and DOSY NMR spectroscopy. Although complementary to conventional FRET methods, the excellent diagnostic properties of fluorine nuclei make this approach a versatile and sensitive probe of molecular structure and conformation in polymeric assemblies.

Identification of protein interaction regions of VINC/NEAT1/Men epsilon RNA

The virus inducible non-coding RNA (VINC) was detected initially in the brain of mice infected with Japanese encephalitis virus (JEV) and rabies virus. VINC is also known as NEAT1 or Men epsilon RNA. It is localized in the nuclear paraspeckles of several murine as well as human cell lines and is essential for paraspeckle formation. We demonstrate that VINC interacts with the paraspeckle protein, P54nrb through three different protein interaction regions (PIRs) one of which (PIR-1) is localized near the 50 end while the other two (PIR-2, PIR-3) are localized near the 30 region of VINC. Our studies suggest that VINC may interact with P54nrb through a novel mechanism which is different from that reported for protein coding RNAs. (C) 2010 Federation of European Biochemical Societies. Published by Elsevier B. V. All rights reserved.

Phylogenetic analyses reveal high levels of polyphyly among pleurocarpous lineages as well as novel clades

Phylogenetic analyses of the Hypnales usually show the same picture of poorly resolved trees with a large number of polyphyletic taxa and low support for the few reconstructed clades. One odd clade, however, consisting of three genera that are currently treated either within the Leskeaceae (Miyabea) or Neckeraceae (Homaliadelphus and Bissetia), was retrieved in a previously published phylogeny based on chloroplast rbcL. In order to elucidate the reliability of the observed Homaliadelphus - Miyabea - Bissetia - clade (HMB-clade) and to reveal its phylogenetic relationships a molecular study based on a representative set of hypnalean taxa was performed. Sequence data from all three genomes, namely the ITS1 and 2 (nuclear), the trnS-rps4-trnT-trnL-trnF cluster (plastid), the nad5 intron (mitochondrial), were analyzed. Although the phylogenetic reconstruction of the combined data set was not fully resolved regarding the backbone it clearly indicated the polyphyletic nature of various hypnalean families, such as the Leskeaceae, Hypnaceae, Hylocomiaceae, Neckeraceae, Leptodontaceae and Anomodontaceae with respect to the included taxa. In addition the results favor the inclusion of the Leptodontaceae and Thamnobryaceae in the Neckeraceae. The maximally supported HMB-clade consisting of the three genera Homaliadelphus (2-3 species), Miyabea (3 species) and Bissetia (1 species) is resolved sister to a so far unnamed clade comprising Taxiphyllum aomoriense, Glossadelphus ogatae and Leptopterigynandrum. The well-resolved and supported HMB-clade, here formally described as the Miyabeaceae, fam. nov. is additionally supported by morphological characters such as strongly incrassate, porose leaf cells, a relatively weak and diffuse costa and the presence of dwarf males. The latter are absent in the Neckeraceae and the Leskeaceae. It is essentially an East Asian family, with one species occurring in North America.