Perusyksikön päällikön mahdollisuudet luoda organisaatiokulttuuria

Tutkielmassa tarkastellaan perusyksikön päällikön mahdollisuuksia luoda organisaatiokulttuuria palveluksensa aloittaville alokkaille. Tutkimus on aiempiin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen perustuva systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Geert Hofsteden ja Edgar Scheinin teoriat kulttuurista ja organisaatiokulttuurista. Hofsteden teoria ei kuvaa erityisesti organisaatiokulttuuria, vaan se kuvaa kulttuuria yleisesti. Tutkimuksessa vertaillaan Hofsteden ja Scheinin teorioita ja todennetaan täten Hofsteden teorian käyttökelpoisuus organisaatiokulttuurin tutkimisessa. Perusyksikön organisaatiokulttuuria eritellään tutkimuksessa Hofsteden teorian näkökulmasta. Organisaatiokulttuurin erittelyllä pyritään selvittämään kulttuurin rakentumista perusyksikössä ja tätä kautta löytämään vaikuttamiskeinoja alokkaiden organisaatiokulttuurin muodostumiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan myös perusyksikön organisaatiota ja sen henkilöstöä, sekä perusyksikön päällikön johtamiskeinoja organisaatiokulttuurin luomisessa. Organisaatiokulttuurin luominen voidaan aloittaa määrittämällä arvo, joka kulttuuriin halutaan istuttaa. Kulttuuripiirteen juurruttaminen alokkaille aloitetaan puhumalla asiasta ja perustelemalla sen merkitys. Koulutustilanteet muotoillaan tukemaan haluttua arvoa. Perusyksikön johtajat sitoutetaan päämääriin ja heidän on toimittava esimerkillisesti toteutettavan arvon suhteen. Arvon mukaisesti toimineita henkilöitä palkitaan ja nostetaan esille. Kokonaisuutena tämä kaikki vaatii perusyksikön päälliköltä huolellista suunnittelua, ohjaamista ja käskemistä. Geert Hofsteden teorian avulla tuotettu näkökulma on käyttökelpoinen perusyksikön organisaatiokulttuurin tutkimisessa. Tutkimuksessa onnistuttiin tuottamaan yleinen katsaus perusyksikön päällikön mahdollisuuksista luoda organisaatiokulttuuria alokkaille.

Puolustusvoimien organisaatiokulttuurin soveltuvuus oppivan kriisinhallintaorganisaation rakentamiseen

Puolustusvoimien yhtenä päätehtävänä on sotilaallinen kriisinhallinta. Kriisinhallinnan toimintaympäristö on muuttunut viime vuosikymmeninä entistä haastavammaksi. Puolustusvoimat on pyrkinyt vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön asettamiin haasteisiin pyrkimällä omaksumaan oppivan organisaation mallin mukaisia piirteitä. Tutkimuksen päämäärä on selvittää Puolustusvoimien organisaatiokulttuurin nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä, sekä selvittää oppivan organisaation mallin soveltuvuutta kriisinhallinnan toimintaympäristöön. Tutkielmassa käsitellään oppivan organisaation vaatimuksia organisaatiokulttuurille. Tutkimus on lähestymistavaltaan laadullinen johtamisen tutkimus. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällön analyysia. Tutkimuksen aineiston keruussa tukeuduttiin valmiisiin aineistoihin. Keskeisimmiksi lähteiksi valikoituivat aikaisemmat tutkimukset aihealueesta yritysmaailman näkökulmasta. Organisaatiokulttuurin merkitys oppivalle organisaatiolle on keskeinen. Johtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on luoda organisaatioon kulttuuri, joka tukee organisaation tavoitteita. Avoin dialogi alaisten ja esimiesten välillä, toimiva palautejärjestelmä ja alaisten sitouttaminen ovat keskeisiä tekijöitä kehitettäessä organisaatiota. Puolustusvoimat on tietoisesti pyrkinyt omaksumaan oppivan organisaation toimintatapoja 2000-luvulla. Puolustusvoimat on pyrkinyt vastaamaan sillä toimintaympäristön muutoksen asettamiin haasteisiin. Organisaatiokulttuurin kehittäminen on pitkä prosessi, jonka taakse pitää saada koko organisaation henkilöstö. Puolustusvoimien organisaatiokulttuuria on pyritty muuttamaan kohti oppivan organisaation ideaalimallia. Puolustusvoimat on asettanut tavoitteen, mutta sitoutumisen ja toteutumisen valvonta on jätetty liian vähälle. Ilman valvontaa ja palautetta muutosten toimivuudesta ei prosessi etene. Kriisinhallinnan toimintaympäristössä oppivalle organisaatiolle ja avoimelle organisaatiokulttuurille on tilausta. Vaativan kriisinhallintaoperaation organisaatiokulttuurin tutkiminen ja kartoittaminen olisi tarkoituksen mukaista. Toimintaympäristön asettamat haasteet saattavat edistää henkilöstön sitoutumista ja kulttuurin muutosta.

”AMERICAN ENVIRONMENTS”. Ympäristön merkitykset Don DeLillon romaanissa White Noise

Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on analysoida ympäristön merkityksiä yhdysvaltalaiskirjailija Don DeLillon (1936-) romaanissa White Noise (1985). Lähestyn romaania ekokriittisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta ja kytken sen ekokriitikko Lawrence Buellin ajatukseen nk. ympäristöalitajunnasta. Analysoin DeLillon romaania myös yhteydessä filosofi Jean Baudrillardin ajatukseen postmodernin ajan länsimaisessa ja erityisesti amerikkalaisessa yhteiskunnassa vallalla olevasta simulaatioiden järjestelmästä. White Noise -romaanin todellisuus vastaa Baudrillardin ajatusta yhteiskunnasta, jossa representaatiot ja simulaatiot ovat korvanneet todellisuuden. Media, erityisesti televisio, tuottaa jatkuvasti kuvia ja simulaatioita, joiden kyllästämässä todellisuudessa aineellinen maailma ja luonto jäävät tavoittamattomiin. White Noise -romaanin henkilöiden yhteys aineelliseen ympäristöönsä ja luonnonilmiöihin on katkennut, sillä heidän arkensa pyörii pitkälti kuluttamisen ja televisionkatselun ympärillä. Romaanin todellisuudessa myös identiteetistä on tullut eräänlainen tuote, jonka jokainen voi rakentaa mieleisekseen kulutusvalinnoillaan. Identiteettiproblematiikan ohella myös kuolemalla on keskeinen asema tutkielmassani. White Noise -romaanin päähenkilö Jack Gladney kärsii paniikinomaisesta kuolemanpelosta, jota pyrkii torjumaan erilaisin keinoin siinä kuitenkaan onnistumatta. Tavoitteenani on osoittaa, että tämä piinaava pelko kuolemaa kohtaan on syntynyt simulaatioyhteiskunnan tuloksena. Vieraantuminen aineellisesta maailmasta ja luonnon prosesseista on johtanut vieraantumiseen ruumiista ja kuolemasta. Analysoin kuolemaa romaanissa eräänlaisena simulaatioiden maailman äärirajana, viimeisenä luonnollisena tapahtumana. White Noise -romaanin päähenkilö Jack Gladney ahdistuu kulutuskeskeisessä, simulaatioiden kyllästämässä elinympäristössään. Tulkitsen tämän ahdistuksen tarpeena tunnistaa tärkeä vuorovaikutussuhde yksilön ja hänen aineellisen ympäristönsä välillä. Jack ei ole vielä täysin sulautunut osaksi simulaatioiden maailmaa, vaan hän tiedostaa kytköksen itsensä ja aineellisen maailman välillä. Tämä romaanista implisiittisesti esiin nouseva tiedostamisen tunne korostaa ihmisen ja ympäristön sekä laajemmin kulttuurin ja luonnon välttämätöntä yhteyttä. DeLillon romaanista on löydettävissä ajatus ympäristöalitajunnasta, joka alleviivaa ympäristön ja luonnon merkitystä ihmiselle.

Venäjä - Aito mahdollisuus Etelä-Savolle 2020?

Kesän 2012 aikana Etelä-Savon ELY-keskuksessa toteutetusta Venäjä-aiheisesta delfoi-tutkimuksesta ilmenee, että eteläsavolaiset Venäjä-asiantuntijat näkevät Venäjän merkityksen maakuntaa kohtaan kasvavan vuoteen 2020 mennessä. Tärkeäksi kysymykseksi nousee, onko Etelä-Savo vuonna 2020 venäläisille pelkästään lähellä oleva lomakohde vai houkutteleva kohde yritystoiminnalle ja investoinneille. Asiantuntijoiden näkemyksen mukaan eniten Venäjä-yhteistyöhön liittyviä kehitysmahdollisuuksia on Etelä-Savossa vuoteen 2020 mennessä kiinteistöalalla, koulutusviennissä, ympäristöteknologiassa, terveys- ja hyvinvointipalveluissa, elintarvikkeissa ja luomussa, maatalousosaamisen viennissä sekä matkailussa. Matkailun trendeinä vuonna 2020 asiantuntijat pitivät edelleen perinteisiä mökkivuorausta, ostosmatkoja ja kylpylämatkoja, ja nousevina trendeinä terveysmatkailua, veneilyä ja kalastusta. Matkailun markkinoinnissa korostuvat sosiaalisen median tuomat mahdollisuudet: venäläiset käyttävät huomattavan paljon aikaa sosiaalisessa mediassa ja ystävien ja tuttavien kommentteihin luotetaan enemmän kuin maksettuun mainontaan. Sähköisen markkinoinnin ja sisällöntuotannon osaamiseen sekä eri jakelukanavien tarjoamiin mahdollisuuksiin tuleekin jatkossa panostaa aiempaa enemmän. Asiantuntijoiden mielestä venäjän kielitaidon, kulttuurin tuntemuksen, venäläisen elämäntavan tuntemuksen sekä liiketoiminta-osaamisen merkitys tulee korostumaan entistä enemmän kaupallisen toiminnan ja matkailun kannalta. Venäjä-potentiaalin hyödyntämisessä ollaan Etelä-Savossa vielä melko alkuvaiheessa. Maantieteellisen läheisyyden tuomaan etulyöntiasemaan ei auta tuudittautua, vaan on pystyttävä ennakoimaan trendit ja olemaan kilpailijoita parempi, näkyvämpi, nopeampi ja kilpailukykyisempi. Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa aluekehittämisen tueksi. Menetelmänä käytettiin tulevaisuudentutkimuksessa laajalti käytettyä delfoi-tekniikkaa, jossa hyödynnetään asiantuntijoiden näkemyksiä erilaisia tulevaisuuskysymyksiä ja –väitteitä luodaten. Tutkimuksen toteutuksesta vastasivat ELY-keskuksen TENHO-hankkeen ennakointiasiantuntijat. Tutkimusprosessin ohjauksesta vastasi manageriryhmä, joka koostui Etelä-Savon ELY-keskuksen, Etelä-Savon maakuntaliiton, Mikkelin yliopistokeskuksen ja Otavan Opiston edustajista.

Reflexive model of research-based theatre – processing innovation at the crossroads of theatre, reflection and practice-based innovation activities

Contemporary organisations have to embrace the notion of doing ‘more with less’. This challenges knowledge production within companies and public organisations, forcing them to reorganise their structures and rethink what knowledge production actually means in the context of innovation and how knowledge is actually produced among various professional groups within the organisation in their everyday actions. Innovations are vital for organisational survival, and ‘ordinary’ employees and customers are central but too-often ignored producers of knowledge for contemporary organisations. Broader levels of participation and reflexive practices are needed. This dissertation discusses the missing links between innovation research conducted in the context of industrial management, arts, and culture; applied drama and theatre practices (specifically post-Boalian approaches); and learning – especially organising reflection – in organisational settings. This dissertation (1) explores and extends the role of research-based theatre to organising reflection and reflexive practices in the context of practice-based innovation, (2) develops a reflexive model of RBT for investigating and developing practice-based organisational process innovations in order to contribute to the development of a tool for innovation management and analysis, and (3) operationalises this model within private- and publicsector organisations. The proposed novel reflexive model of research-based theatre for investigating and developing practice-based organisational process innovations extends existing methods and offers a different way of organising reflection and reflexive practices in the context of general innovation management. The model was developed through five participatory action research processes conducted in four different organisations. The results provide learning steps – a reflection path – for understanding complex organisational life, people, and relations amid renewal and change actions. The proposed model provides a new approach to organising and cultivating reflexivity in practice-based innovation activities via research-based theatre. The results can be utilised as a guideline when processing practice-based innovation within private or public organisations. The model helps innovation managers to construct, together with their employees, temporary communities where they can learn together through reflecting on their own and each others’ experiences and to break down assumptions related to their own perspectives. The results include recommendations for practical development steps applicable in various organisations with regard to (i) application of research-based theatre and (ii) related general innovation management. The dissertation thus contributes to the development of novel learning approaches in knowledge production. Keywords: practice-based innovation, research-based theatre, learning, reflection, mode 2b knowledge production

Elämän ja kuoleman kuvat. Analyysi evankelis-luterilaisen uskonnon etiikan oppikirjojen abortin teeman kuvituksesta

Nykykulttuurille ominainen visuaalisuuden läpimurto heijastuu vahvasti kaikilla tavoilla meitä ympäröivään kulttuuriin. Tähän näkökulmaan liittyvä visuaalisen kulttuurin käsite voidaan liittää myös koulumaailmaan, sillä esimerkiksi oppikirjat ovat nykyään runsaasti kuvitettuja. Visuaalistuvan maailman myötä ihmisiltä edellytetään nykyään visuaalista lukutaitoa, jolla tässä tarkoitetaan visuaalisen kommunikaation edellyttämää kuva- ja medianlukutaitoa. Tämä tutkielma käsittelee yläkoulun ja lukion evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjojen kuvitusta etiikan kokonaisuuksien ja erityisesti abortin teeman osalta sekä niiden yhteyttä paitsi visuaalisen lukutaidon vaatimukseen myös aborttia koskevaan arvokeskusteluun. Tutkielmassa käyttämäni aineisto koostuu kolmen Suomen suurimman kustantajan etiikan kursseille suunnittelemista oppikirjoista. Oppikirjoja aineistooni kuuluu yhteensä kuusi, ja näistä kirjoista kolme on tarkoitettu lukion etiikan kurssin opetukseen ja kolme puolestaan yläkoulun yhdeksännen vuosiluokan etiikan opetukseen. Tarkastelen näiden oppikirjojen visuaalista materiaalia sisällönanalyysin menetelmän avulla. Näin pyrin selvittämään, minkälaisia säännönmukaisuuksia abortin teeman kuvitukseen liittyy aineistooni kuuluvissa oppikirjoissa ja millä tapaa pyhittämisen logiikka ilmenee oppikirjojen kuvituksen kautta. Tutkielmassani tarkastelen ensinnäkin sitä, miten abortin teema on kuvitettu aineistooni kuuluvissa oppikirjoissa ja minkälainen kuva abortista rakentuu näiden oppikirjojen kautta. Toiseksi tutkielmani tehtävä on selvittää, millaisia maailmankuvan ja identiteetin rakentumisen aineksia oppikirjojen kuvituksen kautta nuorille välittyy. Tutkielmassani keskityn myös kuvaamaan sitä, millainen arvomaailma oppikirjoista heijastuu ja millainen suhde oppikirjoissa vallitsee niissä esitettyjen verbaalisten ja visuaalisten materiaalien välillä käyttäen hyväksi pyhyyttä ja visuaalista kulttuuria koskevaa aikaisempaa tutkimusta.

Isänmaanrakkauden rajat. Asevelvollisuus ja aseistakieltäytyminen Sana ja Miekka sekä Rauhaa Kohti -lehdissä 1924–1931

Tutkielmassani käsittelen asevelvollisuutta ja aseistakieltäytymistä Suomessa 1920– 1930-luvulla. Vuoden 1922 asevelvollisuuslaki salli aseettoman palvelun armeijaa hyödyttävässä työssä uskonnollisen vakaumuksen perusteella, mutta kaikki armeijalaitoksen sisällä suoritettavasta palvelusta kieltäytyvät luokiteltiin poliittisesti epäluotettaviksi. Vuonna 1931 eduskunta sääti Suomen ensimmäisen siviilipalveluslain. Laki mahdollisti ”siveellisille” aseistakieltäytyjille asevelvollisuuden suorittamisen armeijalaitoksesta erotetussa työssä. Tutkimalla vuosina 1924–1929 ilmestyneen aatteellisen maanpuolustuslehden, Sanan ja Miekan, sekä Suomen Rauhanliiton Rauhaa Kohti -lehden vuosikertoja 1925–1931 tutkielmassani selvitän, millaisia isänmaataan rakastavan ja ”siveellisen” kansalaisuuden ihanteiden tarjoamia mahdollisuuksia kamppailussa aseistakieltäytymisoikeuden puolesta hyödynnettiin. Tarkastelen aseistakieltäytyjän määrittämistä poliittisesti epäluotettavaksi sodan sosiaali- ja kulttuurihistoriallisesta sekä nationalismin tutkimuksen näkökulmista. Lähtökohtana on sodan ja armeijan vaikutus laajemmin kulttuurisiin rakenteisiin, kuten isänmaanrakkauden, kansakunnan ja miehisyyden määrittelyihin, sekä sodan väkivallan uhrautumiseksi merkityksellistämisen keskeisyys nationalistisissa kansallisvaltioissa. Käsittelen kamppailua aseistakieltäytymisoikeudesta Axel Honnethin teoksessaan Struggle for Recognition. The Moral Grammar of Social Conflicts esittämän yhteiskunnallisen kamppailun teorian kautta. Lähestyn vaatimuksia aseistakieltäytymisoikeudesta kamppailuna tunnustamisesta. Sanassa ja Miekassa sodasta rakennettiin myyttinen kansakunnan syntymisen paikka. Jääkärit esitettiin isänmaanrakkauden ja ”siveellisen” kansalaisuuden esikuvina. Suhtautuminen sodan väkivaltaan kansakuntaa luovana uhrina muodosti osan sitä arvohorisonttia, johon samastuminen tulkittiin isänmaataan rakastavan kansalaisen määreeksi. Asevelvollisuusarmeija kuvattiin instituutiona, jossa väkivaltaa uhrautumiseksi merkityksellistävän arvohorisontin sisällä vallitsi moraalinen velvoite suhtautua eettisesti toisiin. Eettisiin tunnesuhteisiin liittyen armeija nähtiin moraalikasvatuksen ja yksilön persoonallisuuden kehittymisen paikkana. Tästä näkökulmasta sotaa ja väkivaltaa kritisoivat pasifistit ja aseistakieltäytyjät asettuivat kansakunnan ulkopuolelle ja määritettiin poliittisesti epäluotettaviksi. Rauhaa Kohti -lehdessä isänmaanrakkauteen yhdistettiin kristillinen lähimmäisenrakkaus, universaalit ihmisoikeudet ja tulkittiin nämä periaatteet kulttuurin kehittymisen taustalla. Lehdessä ei kielletty ristiriitaa aseistakieltäytymisen ja asevelvollisuuslainsäädännön välillä, mutta esitettiin tämä ristiriita luonteeltaan ”siveellisenä”. ”Siveellisyydellä” viitattiin ihmisoikeuksiin sekä snellmanilaiseen poliittiseen asenteeseen. Käsite mahdollisti valtion harjoittaman legitiimin väkivallan ja siihen liittyvien väkivallan myönteisten merkitysten kritisoinnin kyseenalaistamatta kuitenkaan valtion auktoriteettia.

Oppiminen, opetus ja opettajaksi kasvu ainedidaktisen tutkimuksen valossa. Turun ainedidaktisen symposiumin esityksiä 11.2.2011

Turun yliopiston opettajankoulutuslaitos järjesti helmikuussa 2011 Turussa ainedidaktisen symposiumin, jonka teemaksi oli silloisen kulttuuripääkaupunkivuoden innoittamana valittu ”Koulu ja monet kulttuurit”. Ohjelma – niin yhteisluennot kuin oppiaineryhmien alustuksetkin – kuvastivat kulttuurin eri merkityksiä ja tasoja. Kulttuurihistorian professori Hannu Salmi luennoi kulttuurin ja hyvinvoinnin yhteydestä ja erikoistutkija Niina Junttila tarkasteli kouluelämää yhteisöllisyyden näkökulmasta. Lisäksi elämyspedagogi Maria Huokkola esitteli ”Tuli on irti” -näyttelyä, joka sisältyi kulttuuripääkaupungin ohjelmatarjontaan. Symposiumin yhteydessä julkistettiin myös Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämä selvitys tietotekniikan käytöstä ja opettajankoulutuslaitosten tietoteknisen kehittämisen tarpeista. Iltapäiväohjelma sisälsi ainekohtaisia teemaryhmiä. Ainedidaktiikan symposiumeilla on jo noin neljännesvuosisadan ajan ollut suuri merkitys ainedidaktiikan tutkijoiden ja opettajien keskustelufoorumina. Symposiumjulkaisut ovat olleet tärkeä ainedidaktisen tutkimuksen kansallinen julkaisukanava. Myös vuoden 2011 symposiumin alustuksista suuri osa tarjottiin julkaistavaksi artikkeleina. Julkaistaviksi valitut artikkelit on valittu kahteen ryhmään. Vain osa artikkeleista on mahdollisuus julkaista painettuina, mutta symposiumin järjestäjät ja ainedidaktinen tutkimusseura haluavat levittää ainedidaktista tutkimustietoa, paitsi kirjana, myös tämän verkkojulkaisun avulla. Tämä verkkojulkaisu ”Oppiminen, opetus ja opettajaksi kasvu ainedidaktisen tutkimuksen valossa” sisältää osan artikkeleista, osa taas ilmestyy Suomen ainedidaktisen tutkimusseuran julkaisusarjan numerossa 3, jonka otsikko on ”Koulu ja oppiaineiden monet kulttuurit”. Tämän verkkojulkaisun artikkelit ovat kevyesti vertaisarvioituja verrattuna ainedidaktisen seuran julkaisusarjassa painettuihin artikkeleihin, ja ne ovat osittain työpaperityyppisiä julkaisuja. Artikkelit asettuvat Opetusministeriön julkaisutyyppiluokituksessa kategoriaan B2. Nämäkin artikkelit ovat merkittävä lisä suomalaiseen ainedidaktiseen tutkimukseen. Ne valottavat kukin oman oppiaineensa didaktiikan näkökulmasta ajankohtaisia tutkimuskysymyksiä, käynnissä olevia tutkimusprojekteja ja myös kouluopetuksen ja opettajankoulutuksen kehittämisen haasteita. Osa artikkeleista esittelee uusia menetelmiä tai lähestymistapoja koskevia kokeiluja, osa taas tuo uudenlaisen näkökulman opettajankoulutuksen kehittämiseen ja muutospaineisiin.

Co-created Mobile Narratives

FM Marjo Mäenpään Turun yliopiston Humanistisen tiedekunnan Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen digitaalisen kulttuurin oppialalle valmistunut väitöskirja Co-created Mobile Narratives tarkastetaan Porin yliopistokeskuksessa 27. huhtikuuta 2013. Marjo Mäenpää tutkii, kuinka ihmiset tarinallistavat elämänsä, kuvittavat ja jakavat kokemuksiaan toisten ihmisten kanssa mobiilin median avulla. Elämänjulkaisemisesta on tullut ihmisten arkista toimintaa. Mäenpää lähestyy jaettuja kännykkävideotarinoita kolmesta eri näkökulmasta. Hän tutkii tarinoiden rakennetta, julkaisemista ja julkaisevia yhteisöjä narratologian, yhteisöjen toiminnan ja mediantutkimuksen valossa. Teoreetikot aina Aristoteleesta klassisen narratologian tutkijoihin ovat esittäneet erilaisia tarinallisuuden kaavoja ja rakenteita, joita on havaittavissa myös yhteisössä tuotetuista videotarinoista. Myöhemmän alan tutkimustradition, mm. kognitiivisen narratologian mukaan ihmiset hahmottavat tarinallisia kokonaisuuksia pienemmistäkin fragmenteista ja vihjeistä. Elämän tarinaa, käännekohtia ja elämyksiä kerrotaan usein – esimerkiksi Facebookissa – yksittäisillä, sattumanvaraisilla kuvilla. Yhteisöllinen tuotanto edellyttää luottamusta. Yhteisö jakaa tarinoita, jotka voivat olla hyvinkin fragmentaarisia, mutta saavat merkityksensä yhteisestä kokemusmaailmasta ja kulttuurista. Julkaiseminen on sattumanvaraista, luovaa toimintaa, jonka lopputulos voi olla ennalta arvaamaton. Kuitenkin julkaiseminen edellyttää jonkinlaista aktiivista toimijaa tai tuottajaa. Rakenteen julkaisemiselle voi antaa tuottaja, moderaattori tai hyvin rakennettu teknologinen julkaisualusta. Monitieteisen väitöstutkimuksen aineisto on peräisin Turun yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Aalto- yliopiston Porin yksiköiden yhteisestä Mobile Social Media -tutkimushankkeesta. Vuosina 2008-2010 hankkeessa suunniteltiin MoViE (Mobile Video Experience) -sovellusta, jonka avulla ihmiset voivat julkaista omia lyhyitä videoitaan ja jakaa niitä toisten käyttäjien kanssa. MoViE-sovelluksen avulla käyttäjät voivat editoida omia ja toisten kuvaamia videoita sekä julkaista kuvallisia tarinoita yhteisöllisistä kokemuksista. MoViE-sovellusta kokeiltiin mm. Pori Jazz -konserteissa. Samasta konsertista taltioitui kännykkävideoille useita näkökulmia, ja testikäyttäjäryhmä koosti useita erilaisia videotarinoita yhteisestä konserttikokemuksestaan. Marjo Mäenpää (1959) työskentelee opetus- ja kulttuuriministeriössä kulttuuriasiainneuvoksena. Hän on toiminut mm. kustantajana, multimedian dramaturgian opettajana Teatterikorkeakoulussa, digitaalisen mediatuotannon professorina Aalto-yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa vuosina 2006-2012 sekä Taiteen edistämiskeskuksen väliaikaisena johtajana vuonna 2013.

Tangomusiikki kulttuurissa

Kirjallisuusarvostelu

Tiedosta, tieteen rajoista ja ontologian ongelmista

Kirjallisuusarvostelu

Sanojen talon kielimiehet

Kirjallisuusarvostelu