Cartilage Appearance Using an Environmental Scanning Electron Microscope.

Because of technical principles, samples to be observed with electron microscopy need to be fixed in a chemical process and exposed to vacuum conditions that can produce some changes in the morphology of the specimen. The aim of this work was to obtain high-resolution images of the fresh articular cartilage surface with an environmental scanning electron microscope (ESEM), which is an instrument that permits examination of biological specimens without fixation methods in a 10 Torr chamber pressure, thus minimizing the risk of creating artifacts in the structure. Samples from weight-bearing areas of femoral condyles of New Zealand white rabbits were collected and photographed using an ESEM. Images were analyzed using a categorization based in the Jurvelin classification system modified by Hong and Henderson. Appearance of the observed elevations and depressions as described in the classification were observed, but no fractures or splits of cartilage surface, thought to be artifacts, were detected. The ESEM is a useful tool to obtain images of fresh articular cartilage surface appearance without either employing fixation methods or exposing the specimen to extreme vacuum conditions, reducing the risk of introducing artifacts within the specimen. For all these reasons it could become a useful tool for quality control of the preservation process of osteochondral allografting in a bank of musculoskeletal tissues.

Chemigation with benomyl and fluazinam and their fungicidal effects in soil for white mold control on dry beans

The effectiveness of fungicides in controlling white mold (Sclerotinia sclerotiorum) of dry beans (Phaseolus vulgaris) was evaluated when they were applied through irrigation water directly onto the plants or only to the soil. Two field trials were installed in April 1998 and April 1999 in Viçosa, MG. Trials were conducted as a (2 x 3) + 1 factorial: two fungicides x three application modes + one untreated control. The fungicides were benomyl (1.0 kg a.i. ha-1) and fluazinam (0.5 l a.i. ha-1). The three application modes were: (a) by backpack sprayer (667 l ha-1), (b) by garden watering-cans simulating sprinkler irrigation with 35,000 l ha-1 of water, and (c) by garden watering-cans applying water between the rows and near the soil surface in 35,000 l ha-1 of water. In 1998, fungicides were applied at 43 and 54 days after emergence (DAE); in 1999, at 47 and 61 DAE. Both fungicides were similarly effective on white mold control when applied by either chemigation or backpack sprayer, resulting in yields 21% higher than untreated control. Only fluazinam provided disease control when applications were made only in soil. Chemigation provided white mold control equivalent to that of backpack sprayer in terms of incidence, severity and number of diseased pods. Consequently, yield differences between these application methods were not significant.

White mold intensity on common bean in response to plant density, irrigation frequency, grass mulching, Trichoderma spp., and fungicide

The purpose of this study was to evaluate the efficiency of integrated managements on white mold control on common bean. Initially, in vitro testing was made to assess the antagonism of 11 Trichoderma isolates against Sclerotinia sclerotiorum and to investigate fungicides (fluazinam and procymidone) inhibitory effects on those fungi. In two field experiments the following combinations were tested: irrigation frequencies (seven or 14 days), plant densities (six or 12 plants per meter), and three disease controls (untreated control, fungicide or Trichoderma spp.). In a third experiment plant densities were replaced by grass mulching treatments (with or without mulching). Fluazinam was applied at 45 and 55 days after emergence (DAE). The antagonists T. harzianum (experiments 1 and 3) and T. stromatica (experiment 2) were applied through sprinkler irrigation at 10 and 25 DAE, respectively. Most of the Trichoderma spp. were effective against the pathogen in vitro. Fluazinam was more toxic than procymidone to both the pathogen and the antagonist. Fungicide applications increased yield between 32 % and 41 %. In field one application of Trichoderma spp. did not reduce disease intensity and did not increase yield. The reduction from 12 to six plants per meter did not decrease yield, and disease severity diminished in one of the two experiments. It is concluded that of the strategies for white mold control just reduction of plant density and applications of fungicide were efficient.

Limitations in controlling white mold on common beans with Trichoderma spp. at the fall-winter season

We studied the effectiveness of application of Trichoderma spp. in controlling white mold on common beans at the fall-winter crop in the Zona da Mata region of the State of Minas Gerais, Brazil. There was no effect of the antagonist in reducing the disease severity, which could be explained by the low temperatures and the high inoculum pressure in the field. We concluded that Trichoderma applications are not recommended for control of white mold on common beans at the fall-winter season in regions with average temperature bellow 20 °C, since this condition favor more the pathogen than the antagonist.

Biocontrol of Sclerotinia sclerotiorum and white mold of soybean using saprobic fungi from semi-arid areas of Northeastern Brazil

ABSTRACTThe incidence and the levels of yield loss caused by the white mold of soybean (caused by the fungus Sclerotinia sclerotiorum) have increased in areas of higher altitude at Cerrado and Southern Brazil, causing yield losses of up to 60%. The aim of this study was to select saprobic fungi with the potential to control the white mold of soybean. First, in vitroantagonism screening was carried out to test eight saprobic fungi against S. sclerotiorum. Assessment of S. sclerotiorum mycelial growth was done at four and seven days after its placement on the culture medium. The isolate showing greatest antagonistic effect in all tests/assessments was Myrothecium sp. An in vivo experiment was conducted in a greenhouse and growth chamber, where plants previously treated with eight saprobic fungi were artificially inoculated with S. sclerotiorum. The fungal culture medium (potato-dextrose) and the commercial resistance inducer acibenzolar-S-methyl were used as controls. In the in vivotests, severity of the white mold was assessed at 8, 14 and 21 days after inoculation. The highest reduction percentage in the lesion length was observed for the treatment with Myrothecium sp. (70%), which has the greater potential to be used as biocontrol agent of soybean under the conditions of this experiment.

Reise durch Russland wie auch durch unterschiedliche europäische und assiatische Provinzen von 1770-1780 : Jacob Fries.

Bound in: Reise durch Schweden, Schwedisch-Lapland, Finland und Dänemark / von Matthaus Consett. Leipzig : In der C. Weigel-Schneiderʼschen Kunst- und Buchhandlung von Nürnberg, 1790.

Uusi ja vanha Hayden White

Kirjallisuusarvostelu

White mold detection in common beans through leaf reflectance spectroscopy

ABSTRACT This study aimed to identify wavelengths based on leaf reflectance (400-1050 nm) to estimate white mold severity in common beans at different seasons. Two experiments were carried out, one during fall and another in winter. Partial Least Squares (PLS) regression was used to establish a set of wavelengths that better estimates the disease severity at a specific date. Therefore, observations were previously divided in two sub-groups. The first one (calibration) was used for model building and the second subgroup for model testing. Error measurements and correlation between measured and predicted values of disease severity index were employed to provide the best wavelengths in both seasons. The average indexes of each experiment were of 5.8% and 7.4%, which is considered low. Spectral bands ranged between blue and green, green and red, and red and infrared, being most sensitive for disease estimation. Beyond the transition ranges, other spectral regions also presented wavelengths with potential to determine the disease severity, such as red, green, and near infrared.

Postcolonial Cultural Identity and the Caribbean White Creole in Jean Rhys’s Wide Sargasso Sea and Phyllis Shand Allfrey’s The Orchid House

Tutkielmassani tarkastelen, miten teokset Wide Sargasso Sea (1966) ja The Orchid House (1953) käsittelevät kulttuuri-identiteettiä henkilöhahmojen luonnissa sekä millaisia yhtäläisyyksiä ja eroja näissä esiintyy. Kulttuuri-identiteetti on yksi jälkikoloniaalisen kirjallisuudentutkimuksen keskeisimmistä teemoista. Tarkastelen tekstejä kahden keskeisen teeman kautta: nimet ja maisemakuvaukset. Molemmat teokset käyttävät näitä teemoja monipuolisesti eri identiteetin osa-alueiden kuvaamiseen. Tarkasteluni keskittyy pääasiassa teosten naispäähahmoihin, mutta käsittelen soveltuvilta osin myös muita henkilöhahmoja. Monet Jean Rhysia ja Phyllis Shand Allfreyta tutkineet kirjallisuuskriitikot ovat olleet haluttomia näkemään teosten välillä olevan yhteyden. Wide Sargasso Sean intertekstuaalinen yhteys Charlotte Brontën teokseen Jane Eyre onkin usein jättänyt hienovaraisemmat intertekstuaaliset viittaukset varjoonsa. Viimeisimpien vuosien aikana on jälkikoloniaalisen kirjallisuudentutkimuksen saralla kuitenkin ollut havaittavissa myönteisempää suhtautumista myös näihin intertekstuaalisiin viittauksiin. Lähtökohtani teosten tarkasteluun on jälkikoloniaalinen kirjallisuudentutkimus ja ensisijaisia teoreettisia lähteitäni ovat muun muassa Patrick Hoganin ja Stuart Hallin käsitykset jälkikoloniaalisesta kulttuuri-identiteetistä. Tarkastelen pääasiallisesti Karibian alueen valkoisten kreolien kulttuuri-identiteettiä. Koska kummankin teoksen keskeisimmät henkilöhahmot ovat pääasiassa naisia, myös naisnäkökulma tulee esiin tutkielmassani. Tutkielmastani käy ilmi, että teosten välillä on selkeä yhteys siinä, millaisia välineitä käytetään kulttuuri-identiteetin kuvaamiseen. Teokset liittyvät kiinteästi dominicalaiseen kirjallisuusperinteeseen, mutta yhteneväisyyksiä on havaittavissa siinä määrin, ettei niitä pystytä selittämään pelkästään samankaltaisella kulttuurisella taustalla.

”AMERICAN ENVIRONMENTS”. Ympäristön merkitykset Don DeLillon romaanissa White Noise

Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on analysoida ympäristön merkityksiä yhdysvaltalaiskirjailija Don DeLillon (1936-) romaanissa White Noise (1985). Lähestyn romaania ekokriittisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta ja kytken sen ekokriitikko Lawrence Buellin ajatukseen nk. ympäristöalitajunnasta. Analysoin DeLillon romaania myös yhteydessä filosofi Jean Baudrillardin ajatukseen postmodernin ajan länsimaisessa ja erityisesti amerikkalaisessa yhteiskunnassa vallalla olevasta simulaatioiden järjestelmästä. White Noise -romaanin todellisuus vastaa Baudrillardin ajatusta yhteiskunnasta, jossa representaatiot ja simulaatiot ovat korvanneet todellisuuden. Media, erityisesti televisio, tuottaa jatkuvasti kuvia ja simulaatioita, joiden kyllästämässä todellisuudessa aineellinen maailma ja luonto jäävät tavoittamattomiin. White Noise -romaanin henkilöiden yhteys aineelliseen ympäristöönsä ja luonnonilmiöihin on katkennut, sillä heidän arkensa pyörii pitkälti kuluttamisen ja televisionkatselun ympärillä. Romaanin todellisuudessa myös identiteetistä on tullut eräänlainen tuote, jonka jokainen voi rakentaa mieleisekseen kulutusvalinnoillaan. Identiteettiproblematiikan ohella myös kuolemalla on keskeinen asema tutkielmassani. White Noise -romaanin päähenkilö Jack Gladney kärsii paniikinomaisesta kuolemanpelosta, jota pyrkii torjumaan erilaisin keinoin siinä kuitenkaan onnistumatta. Tavoitteenani on osoittaa, että tämä piinaava pelko kuolemaa kohtaan on syntynyt simulaatioyhteiskunnan tuloksena. Vieraantuminen aineellisesta maailmasta ja luonnon prosesseista on johtanut vieraantumiseen ruumiista ja kuolemasta. Analysoin kuolemaa romaanissa eräänlaisena simulaatioiden maailman äärirajana, viimeisenä luonnollisena tapahtumana. White Noise -romaanin päähenkilö Jack Gladney ahdistuu kulutuskeskeisessä, simulaatioiden kyllästämässä elinympäristössään. Tulkitsen tämän ahdistuksen tarpeena tunnistaa tärkeä vuorovaikutussuhde yksilön ja hänen aineellisen ympäristönsä välillä. Jack ei ole vielä täysin sulautunut osaksi simulaatioiden maailmaa, vaan hän tiedostaa kytköksen itsensä ja aineellisen maailman välillä. Tämä romaanista implisiittisesti esiin nouseva tiedostamisen tunne korostaa ihmisen ja ympäristön sekä laajemmin kulttuurin ja luonnon välttämätöntä yhteyttä. DeLillon romaanista on löydettävissä ajatus ympäristöalitajunnasta, joka alleviivaa ympäristön ja luonnon merkitystä ihmiselle.