Tanska keisari Kaarle V:n valtakunnan intresseissä 1521-1524

The master's thesis concerns the decisions of the imperial policy-makers in their Danish foreign policy during the crisis that culminated in the dissolution of the Nordic union of Kalmar during the years 1521-24. The sources consist of printed sources that mainly are collections of letters and diplomas, and additionally, acquaintance has been made with studies treating the subject. The aim of the study was to clarify the objectives, means and execution of the imperial policy and what priorizations did they make between the different objectives. Also, the part played by Denmark in the imperial foreign policy in general was to be assessed. Particularly, the aim was to find out and state a hierarchy between the importance of the different objectives by analyzing the choices made. It was observed that the continuing of peaceful relations in the North was clearly preferred in the imperial policy, especially as their war against France drew out. A war was seen as deteriorating the freedom of action of the main ally, king Christian II, and an armed conflict was to be prevented. The conceived impossibilty to intervene with armed forces to Christian's favour forced the imperial side to postpone their objectives in the fields of dynastical and alliance policy. In comparison to these, less weight was given to maintaining the rights and position of the empire and the rights granted in its name. To the Habsburgs, maintaining the economical embargo of Sweden, run forcefully by Christian II, was the least preferred objective. In light of the results of the master's thesis, the conceived priorities of the Northern European policy adopted by the imperial side resembled their political priorities in general.

Kauppa, verkosto ja kaapparisota : Turkulaisen kirkonmiehen Paavali Scheelin ja Danzigin porvarin Hans Chonnertin kauppayhteydet 1509–1516

Työ on tapaustutkimus turkulaisen arkkidiakonin ja tuomiorovastin Paavali Scheelin ja Danzigin porvarin Hans Chonnertin sekä tämän pojan Hans Chonnert nuoremman kaupankäynnistä ja kaupan organisaatiosta. Työn pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty Paavali Scheelin kirjekokoelmaa vuosilta 1509–1516. Suomen keskiajan lähteiden joukossa ainutlaatuinen kirjekokoelma mahdollistaa henkilötasolle ulottuvan tarkastelun sekä kaupassa ja henkilöverkostossa ilmenevien muutosten seuraamisen. Kirjekokoelman ohella on käytetty laajasti muita Itämeren piirin editoituja aikalaislähteitä. Aineiston lähiluvulla on hahmoteltu Scheelin ja Chonnertin kauppaverkosto: kaupan kannalta keskeiset henkilösuhteet ja henkilösuhteiden merkitys kaupassa. Verkoston kannalta olennaista on henkilöiden erilaisten roolien erottelu sekä kauppiaan, laivurin, lähetin ja velallisen roolien merkitys kauppaverkostossa. Scheelin ja Chonnertin kauppakontaktit osuvat osittain samalle ajalle Itämerellä 1500-luvun alussa käytyjen sotien kanssa. Tanskan ja Ruotsin unionikiistat sekä Tanskan ja Lyypekin (hansan) väliset kauppakiistat johtivat 1500-luvun alussa monivuotisiin sotiin, joiden yhteisenä piirteenä oli kaapparitoiminta vastustajan rannikoilla ja Itämeren keskeisillä kauppareiteillä. Itämeren kaapparisota muodostaa Scheelin ja Chonnertin kauppaverkoston kontekstin vuosina 1509–1512. Kaapparisodan loppuminen vuonna 1512 mahdollistaa Scheelin ja Chonnertin kauppaverkoston sodan- ja rauhanajan organisaation ja toiminnan vertailun. Scheelin ja Chonnertin kauppaverkoston ytimen muodosti pieni kauppiaiden ydinjoukko, johon kuului Turussa sekä kirkonmiehiä että porvareita. Ydinjoukon toiminta perustui luottamukseen, luottoihin, henkilökohtaisiin ystävyyssuhteisiin ja tiiviiseen informaation vaihtoon kirjeitse tai lähettien välityksellä. Vaikka purjehdus oli kaupankäynnin elinehto, laivureiden rooli kauppaverkostossa oli toissijainen. Sodan loppuminen Itämerellä johti laivureiden täydelliseen vaihtumiseen vuosien 1512–1513 aikana. Kauppaverkoston ydinryhmä sen sijaan säilyi samana, ja sen yhteistoiminta tiivistyi. Laajemmassa kontekstissa tapaustutkimus johtaa kolmeen päätelmään: 1) Paavali Scheelin omissa nimissään käymä kauppa oli normaali osa Turun tuomiokapitulin toimintaa; 2) turkulaiset kirkonmiehet ja porvarit tekivät kaupan saralla pitkälle menevää yhteistyötä, ja heidän kauppaverkostonsa olivat kytköksissä toisiinsa; 3) tanskalaisten monivuotinen kaapparitoiminta ei estänyt kaupankäyntiä Turun ja Danzigin välillä.

”Herkkä-omatuntoiset” : Alamaisideologia ja aseistakieltäytyminen 1960-luvun Suomessa

Tutkielman aiheena on aseetonta palvelua koskevan lainsäädännön kehitys ja siihen vaikuttaneet voimat Suomessa 1960-luvulla. Tutkimuksen kohteena ovat omantunnon syistä kieltäytyneet aseistakieltäytyjät ja täyskieltäyneet Jehovan todistajat, sekä työlaitosviranomaiset ja lainsäädäntökoneisto. Tutkimuksessa käytetään oikeustieteilijä Martin Schneinin käsitteitä alamaisideologiasta ja laitosvallasta sekä näiden vastakohdasta perusoikeusideologiasta. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa tutkimusaineiston avulla miten alamaisideologia oli vallitseva asenne suomalaisessa asevelvollisia koskevassa virankäytössä. Aineistona käytän Karvian erityistyölaitoksen sekä Aseettomien työlaitostoimikunnan arkistoja, joita ei ole aiemmin käytetty tutkimuksen lähteinä. Tutkimuskirjallisuuden lisäksi käytän aikalaiskirjoituksia sekä lehdistöä. Esittelen laajasti Jehovan todistajien vallanalaista asemaa, aseistakieltäytymiskeskustelua ja -demonstraatioita Sadankomitean johtamana, lainsäädäntötyötä, asevelvollisten tutkijatoimikunnan toimintaa sekä yllytys- tai Schüller-jutuksi kutsuttua oikeudenkäyntisarjaa. Osoitan tutkimuksessani sen, miten asevelvollisuusviranomaisten vallitsevana asenteena oli juuri perusoikeuksia vähättelevä alamaisideologia. Sama ideologia hallitsi myös oikeudenkäyttöä ja lainsäädäntöä. Osoitan myös, miten tämä ideologia käytännössä pyrki vain mahdollisimman pieniin myönnytyksiin ja muutoksiin, jotta koko järjestelmän perusteita ei olisi tarvinnut muuttaa. Vastapainona toimi yksilön- ja omantunnonvapautta korostanut perusoikeusideologia, jonka edustajia aseistakieltäytyjiä tukevat piirit olivat.

Verkkoradio, musiikki ja radio - katsaus verkkoradioihin osana suomalaisten musiikin kuuntelua

This thesis examines Internet-radios and other web-based music services, and different ways these services are used in music listening in Finland. The research material was gathered in eight interviews that took place between spring 2005 and spring 2006 in southern Finland. The analysis distinguishes between five main types of Internet-radios: a) simulcasting, b) webcasting, c) podcasting, d) web-based sound archives, e) interactive music services. As a medium for music listening these combine aspects of computers and traditional radio. The role of Internet-radios in everyday life as well as different types of listening motivation are examined in the light of earlier research on taste, music listening and radio listening.

Kesken jäänyt vallankumous : Sosiaalinen mobilisaatio Helsingissä vuoden 1905 suurlakosta Viaporin kapinaan 1906

Tutkielmassani käsittelen vuoden 1905 suurlakon ja Viaporin kapinan välistä aikaa vallankumouksellisena prosessina Helsingissä. Miten vallankumouksellisuus ilmeni suurlakon aikana ja sen jälkeen Helsingissä? Miten tavalliset työläiset reagoivat tapahtumiin? Metodisina apuvälineinä minulla on ensinnäkin Charles Tillyn määritelmä vallankumoukselliselle tapahtumalle. Keskeistä tälle määritelmälle on, että vallankumouksellista tapahtumaa pitää tutkia sen lähtökohdista käsin eikä lopputuloksen kautta. Vallankumouksellinen tilanne syntyy, kun olemassa oleva hallitus saa kilpailijan ja vastaavasti se on ohi, kun jompikumpi jää jäljelle. Toiseksi apunani ovat olleet sosiaalihistorialliset tutkimukset Venäjän vallankumouksesta, joissa aihetta käsitellään ruohonjuuritason näkökulmasta. Tällöin polttopisteessä ovat lakot ja niiden aikana esitetyt vaatimukset. Oleellista näistä tutkimuksissa on, ettei työläisiä nähdä tahdottomana massana, joka sokeasti tottelee poliittisten johtajien käskyjä. Työläisillä oli omia, lähinnä ammatillisia vaatimuksia, jotka ilmensivät toisaalta huolta jokapäiväisestä toimeentulosta ja toisaalta ne heijastivat demokraattisten vaatimusten ulottamista laajemmalle kuin pelkästään valtiolliselle tasolle eli myös työpaikoille. Suurlakon aikana Helsingin työläiset johtivat käytännössä kaupungin julkista elämää. Vallan keskuksena toimi kansallislakon keskuskomitea. Näkyvintä valtaa käytti kansalliskaarti. Kaarti toimi vahvana poliisivoimana koko lakon ajan. Se pyrki kontrolloimaan liikennettä ja kauppaa sekä sensuroimaan muiden tahojen tiedonvälitystä. Raittiusväellä oli myös oma kaartin osasto, jonka avulla kaupunkiin säädettiin kieltolaki sekä kiellettiin prostituutio. Keskeinen elementti lakon onnistumisen kannalta oli niinikään avustustoiminnan järjestäminen lakon vuoksi hätään joutuneille. Näin turvattiin, ettei lakkorintamassa sattuisi ennenaikaisia repeämiä. Suurlakon jälkeen työväestö aktivoitui ennennäkemättömällä tavalla. Lakkojen lukumäärä ja niihin osallistuneiden työläisten määrä moninkertaistui. SDP:n virallinen tavoite eli poliittinen kansalaisuus ei riittänyt työläisjoukoille, vaan lakoilla pyrittiin saamaan aikaiseksi demokraattinen yhteiskunta laajemminkin. Lyhytikäisiksi jääneet työehtosopimukset eivät tilannetta korjanneet. Demokratia saatiin poliittisella tsolla, mutta ruohonjuurinäkökulmasta uudistukset jäivät kesken ja tyytymättömyys säilyi. Tässä mielessä työväenliike ei integroitunut yhteiskuntaan. Suomessa vallankumouksellinen toivo asetettiin Venäjän vallankumoustapahtumien etenemiseen. Suomalaisen radikalismin päätepisteenä voi pitää epäonnistunuttta Viaporin kapinaa, johon osallistui myös suomalaisia punakaartilaisia. Punakaartilaiset olivat suurelta osin nuoria, muualta Helsinkiin muuttaneita ja vähän järjestökokemusta omaavia henkilöitä. Nuoruus, juurettomuus ja liittyminen työväentyöväenpuolueeseen tai sen järjestöihin vasta perustamisvaiheen 1899-1903 jälkeen olivatkin leimallisia piirteitä radikaalien aineksien keskuudessa. Tutkielmassani osoitan, että ruohonjuuritason tutkimuksella voidaan kuvaa vuosisadan alun työläisistä, heidän toiveistaan ja haluistaan täsmentää. Vuosien 1905 ja 1906 poliittisessa murroksessa oli myös ammatillisilla seikoilla tärkeä sija työväestön pyrkimyksissä. Ne osoittavat omalta osaltaan työläisten vallankumouksellisia ja radikaaleja vaatimuksia. Punakaartilaisradikalismi oli läheistä sukua tälle toiminnalle. Avainsanat: Sosiaalihistoria, vallankumous, työväenliike, suurlakko 1905, Viaporin kapina.

Stone Weathering in the Monastic Building Complex on Mountain of St Aaron in Petra, Jordan.

Since 1997 the Finnish Jabal Haroun Project (FJHP) has studied the ruins of the monastery and pilgrimage complex (Gr. oikos) of Aaron located on a plateau of the Mountain of Prophet Aaron, Jabal an-Nabi Harûn, ca. 5 km to the south-west of the UNESCO World Heritage site of Petra in Jordan. The state of conservation and the damaging processes affecting the stone structures of the site are studied in this M.A. thesis. The chapel was chosen as an example, as it represents the phasing and building materials of the entire site. The aim of this work is to act as a preliminary study with regards to the planning of long-term conservation at the site. The research is empirical in nature. The condition of the stones in the chapel walls was mapped using the Illustrated Glossary on Stone Deterioration, by the ICOMOS International Scientific Committee for Stone. This glossary combines several standards and systems of damage mapping used in the field. Climatic conditions (temperature and RH %) were monitored for one year (9/2005-8/2006) using a HOBO Microstation datalogger. The measurements were compared with contemporary measurements from the nearest weather station in Wadi Musa. Salts in the stones were studied by taking samples from the stone surfaces by scraping and with the “Paper Pulp”-method; with a poultice of wet cellulose fiber (Arbocel BC1000) and analyzing what main types of salts were to be found in the samples. The climatic conditions on the mountain were expected to be rapidly changing and to differ clearly from conditions in the neighboring areas. The rapid changes were confirmed, but the values did not differ as much as expected from those nearby: the 12 months monitored had average temperatures and were somewhat drier than average. Earlier research in the area has shown that the geological properties of the stone material influence its deterioration. The damage mapping showed clearly, that salts are also a major reason for stone weathering. The salt samples contained several salt combinations, whose behavior in the extremely unstable climatic conditions is difficult to predict. Detailed mapping and regular monitoring of especially the structures, that are going remain exposed, is recommended in this work.

"You must trust somebody" : Valtio, liberalismi ja sotatarviketeollisuus Britanniassa 1884-1905

Tutkielmassa on tarkasteltu Britannian sotilasviranomaisten ja maan sotatarviketeollisuuden välisiä suhteita vuosina 1884-1905. Kiihtyvän kilpavarustelun myötä Britannian sotilasbudjetit kasvoivat nopeasti, mikä johti maan sotatarviketeollisuuden saamien tilausten määrän nopeaan kasvuun samalla kun tuotteiden teknologinen kehitys oli nopeaa. Sotilasmenojen nopea kasvu antoi sotamateriaalihankinnoista vastaaville viranomaisille mahdollisuuden vaikuttaa yksityisen teollisuuden kehitykseen. Keskittämällä tilaukset vain luotettavina pitämilleen yrityksille viranomaiset loivat näiden kanssa puolivirallisia yhteistyösuhteita ja edistivät samalla voimakkaasti alan keskittymistä. Toisaalta muutamien suuryritysten hallitsemasta sotatarviketuotannosta muodostui yksi niistä harvoista teollisuuden aloista, joilla Britannian nopeasti kasvavat kilpailijat eivät pystyneet ohittamaan sitä enempää tuotteiden teknologisessa tasossa kuin markkinaosuuksien suuruudessakaan. Tiettyjen yritysten suosimisen taustalla ei ollut vain maanpuolustuksen kannalta rationaalinen pyrkimys hankkia riittävän laadukasta ja kehittynyttä sotamateriaalia, vaan asiaan vaikutti myös upseerien ja sotilasministeriöiden siviilivirkamiesten perinteiset aristokraattiset ajattelu- ja toimintamallit. Taloudellisen liberalismin hengessä tapahtuneet pyrkimykset uudistaa hankintamenettelyä vastaamaan enemmän vapaan kilpailun ja taloudellisuuden ihanteita jäivät yleensä tuloksettomiksi. Sotamateriaalihankintoihin liittyvä päätöksenteko vaati suurta asiantuntemusta, mikä johti sotaministeriön ja amiraliteetin virkamiesten vaikutusvallan kasvamiseen. Sotateollisuuden laajeneminen kytkeytyy läheisesti 1900-luvun alussa Britannian yhteiskunnallisessa elämässä tapahtuneeseen muutokseen, jota yleensä on luonnehdittu laissez fairen lopuksi. Jo 1880-luvulla alkaneella puuttumisellaan yksityisten sotateollisuusyritysten kehitykseen viranomaiset olivat alkaneet harjoittaa suunniteltua teollisuuspolitiikkaa, jonka tuloksena syntynyt puolivirallinen sotilasteollinen sektori oli aatteellisesti liberaaliin yhteiskuntaan soveltumaton ilmiö. Aseteollisuudessa Britannian valtio oli siten joutunut ensimmäisen kerran läheiseen vuorovaikutussuhteeseen modernien suuryritysten kanssa. Kytkentä, joka 1900-luvun kuluessa levisi yhä uusille aloille samalla kun valtion roolia talouselämässä alettiin vahvistaa. Tutkimuksen varsinaisen lähdemateriaalin muodostavat Britannian parlamentin pöytäkirjat ja sen komiteoiden raportit Niiden ohella on käytetty päätöksien tekemiseen osallistuneiden tai niihin vaikuttamiseen pyrkineiden poliitikkojen ja sotilaiden painettuja puheita, kirjekokoelmia, päiväkirjoja ja muistelmia sekä eräitä aikakauden historiaa koskevia dokumenttikokoelmia ja tilastojulkaisuja. Oleellista valaistusta asiaan tuovat osaltaan aikalaisten kirjoittamat teokset sekä lehdistö, joista kuvastuu ajalle ominainen ajattelutapa. Aihetta suoranaisesti koskevaa, tieteellisen tutkimusten kriteerit täyttävää aikaisempaa tutkimusta on vähän, mutta aihetta sivuavien tutkimusten määrä on erittäin suuri. Sotamateriaalihankintoja ja niiden taustalla olevia syitä voidaan tarkastella niin talous-, sota- aate-, kuin poliittisen historiankin näkökulmista, mutta yksinään mikään niistä ei ole riittävä tämän tutkimuksen kysymyksenasettelun kannalta. Siten tutkielmaa varten on perehdytty laajasti aikakautta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen.

To Petra via Jabal Haroun : Nabataean-Roman road remains in the Finnish Jabal Haroun Project survey area

Työ käsittelee Finnish Jabal Haroun Project -tutkimusryhmän Etelä-Jordaniasta inventoimalla keräämää arkeologista aineistoa (vuosilta 1999-2005) tietutkimuksen kannalta. Työn tarkoituksena on selvittää, miksi tutkimusalueella, Aaronin vuoren ympäristössä, sijaitsee tien jäänteitä ja miten tie on maastossa muinoin kulkenut. Lisäksi työ analysoi tien varsilla havaittujen rakennusten jäännösten suhdetta tiehen ja pyrkii ajoittamaan tien käyttöajankohdan (ajankohdat). Työn alkuoletuksena on, että pääosa tienvarsirakennuksista on liitettävissä tiehen ja tien sijoittuminen tutkimusalueelle johtuu pitkälti lähistöllä sijaitsevan Petran noususta merkittäväksi, Nabatealaisten harjoittaman kaupan keskukseksi, Lähi-idässä ajanlaskun alkuun mennessä. Tien jäänteitä tarkastellaan maisema-arkeologisin perustein. Tämä tarkoittaa sitä, että analyysissä korostuvat sekä kulttuuriset että ympäristölliset vaikuttimet. Niiden välistä, aikaan sidottua, suhdetta arvioidaan menneen ihmistoiminnan selittämiseksi. Tutkimusmenetelmät ovat paikkatietojärjestelmien soveltaminen, kohdekohtainen arkeologisen aineiston ja sijainnin tutkiminen, vertailevan aineiston käyttö sekä kolmiulotteinen tarkastelu. Tie ajoitetaan tienvarsikohteiden keramiikkalöytöjen avulla sekä rakenneanalyysin perusteella. Tutkimus osoittaa tien syntyneen alueen sijainnin takia. Sijainti oli edullinen suhteessa luonnonvaroihin, asutuskeskuksiin ja luontaisiin kulkuväyliin. Tien rakentajat osasivat taidokkaasti hyödyntää alueen luonnonpiirteitä ja käyttivät erityisiä menetelmiä vaikeiden tieosuuksien turvaamiseksi luonnonvoimien tuhoilta. Suurin osa tienvarsirakenteista voidaan katsoa johtuvan suoraan tien olemassaolosta, pieni osa rakenteista palveli pääsääntöisesti muita maankäytön muotoja. Petran vaikutus tien olemassaoloon ja muotoon oli suuri, kaupungin kehitys ja kukoistus näkyvät tiehen liitettävässä arkeologisessa aineistossa. Tien aktiivinen käyttö näyttää jatkuneen myös Roomalaisaikaan ensimmäisille vuosisadoille jKr., jonka jälkeen se hitaasti hiipui.

Musiikkifestivaalin toiminnanjohtajan ammattikuva

Tutkimuksen pääkysymyksenä on selvittää, millainen musiikkifestivaalien toiminnanjohtajien ammattikuva on. Asiaa tutkitaan haastattelemalla Kuhmon Kamarimusiikin, Sysmän Suvisoiton ja Tuusulanjärven Kamarimusiikin toiminnanjohtajia sekä tekemällä verkkokysely, joka lähetettiin kaikille Finland Festivals -järjestön jäsenfestivaalien käytännön järjestelyistä vastaaville, olipa heidän työnimekkeenään toiminnanjohtaja, pääsihteeri tms. Työn teoreettisessa osassa (Luku 2) esitellään aiheeseen liittyvät teoreettiset näkökulmat ja Arto Kallioniemen määrittelemät viisi ammattikuvan osa-aluetta. Tutkimuksessa näitä osa-alueita käytetään soveltamalla ne festivaalitoiminnanjohtajien työhön sopiviksi ja liittämällä niihin Timo Rädyn objektiivinen, subjektiivinen ja funktionaalinen ammattikäsitys. Luvussa 3 tutustutaan tutkimuksessa haastateltaviin toiminnanjohtajiin ja heidän johtamiinsa festivaaleihin. Luku 4 alkaa verkkokyselyn tulosten käsittelyllä ja jatkuu perehtymällä toiminnanjohtajien ammattikuvan osa-alueisiin haastattelujen pohjalta. Molempien osien lopussa on yhteenveto. Lisäksi luvun 4 lopussa yhdistetään verkkokyselyn ja haastattelujen tulokset. Viimeisessä luvussa (Luku 5) tutkimustulokset liitetään työn teoreettisiin lähtökohtiin. Verkkokyselyn mukaan keskimääräinen suomalainen musiikkifestivaalin toiminnanjohtaja on akateemisesti koulutettu, noin 45-vuotias nainen, jolla on päätoiminen työsuhde ja joka ansaitsee 2001-2500e/kk. Lisäksi verkkokyselyssä ja haastatteluissa paljastui, että nykyiset toiminnanjohtajat pitävät työhön sopivimpana koulutuksena taiteellista ja taloudellista korkeakoulukoulutusta. Tutkimuksessa selvitettiin myös toiminnanjohtajien työtehtävät, ammattirooli, tietopohja, ammatilliset arvot ja käsitys festivaalijohtajuudesta. Tutkimuksessa laajennetaan musiikkitieteellistä tutkimusta yhteiskunnallisen ja organisatorisen tutkimuksen puolelle. Siinä selvitetään ensi kertaa Suomessa kattavasti, millaisia ihmisiä suomalaisten musiikkifestivaalien johdossa toimii ja tutkitaan millainen koulutus toiminnanjohtajalle parhaiten sopisi. Työstä käy myös ilmi, että musiikkifestivaalin johtaminen vertautuu läheisesti muiden taiteenalojen tapahtumien johtamiseen, mutta myös hieman laajentaen muihinkin kulttuurijohtajuuden aloihin. Samalla tutkimus hahmottelee festivaalijohtajien ammattiyhteisöä.

Herakleitos, filosofia ja metafysiikka : Collin ja Heideggerin tulkintojen valossa

Tutkielmani aiheena on noin 2500 vuotta sitten Efesoksen kaupungissa eläneen Herakleitoksen ajattelu. Selvitän, mikä suhde Herakleitoksen ajattelulla on filosofiaan ja metafysiikkaan. Lähestyn tätä kysymystä pääasiassa kahden uuden ajan filosofin italialaisen Giorgio Collin (1917-1979) ja saksalaisen Martin Heideggerin (1889-1976) esittämien tulkintojen pohjalta. Osoitan, että Herakleitoksen ajattelu eroaa olennaisesti Platonin ja Aristoteleen jälkeisestä filosofisesta ja metafyysisestä ajattelusta. Perusteluna tarkastelen Herakleitoksen ajattelua neljästä näkökulmasta: 1) historiallisesti filosofian syntyä edeltäneen viisauden ja uskonnollisen ajattelun edustajana, 2) loogisesti olevan käsitteeseen keskittyvästä metafysiikasta poikkeavana ajatteluna, 3) välittömän kokemuksen ajatteluna ja 4) fenomenologisena ilmiön ja kätkeytymättömyyden ajatteluna. Ensimmäinen ja kolmas näkökulma edustavat Collin tulkintaa, toinen ja neljäs näkökulma puolestaan Heideggerin tulkintaa. Tärkeimpinä lähteinäni ovat Collin teokset Filosofian synty (1975), Filosofia dell'espressione (1969) ja La sapienza greca (1977-80) sekä Heideggerin teokset Oleminen ja aika (1927), Einführung in die Metaphysik (1935/53), Aletheia (1951), Logos (1951) ja Heraklit Seminar (1966-67).

Armas Launiksen fonogrammit Soikkolasta : laulutavan, runon ja laulutilanteen välisiä yhteyksiä kalevalamittaisessa runoudessa

Työssä on lähestytty kalevalamittaista runoa laulamisen tapojen ja laulutilanteiden kautta. Inkeriläiseen laulukulttuuriin sisältyi mahdollisuus luoda viittaussuhteita genrejen, laulutilanteiden ja runojen välille myös esitystapoihin liittyvien piirteiden (sävelmät, laulutavat, tekstuaaliset rakenteet, tanssi tai muu fyysinen toiminta) kautta. Tämä on runonkeruiden teksteihin painottumisen vuoksi jäänyt hankalasti tarkasteltavissa olevaksi laulukulttuurin osaksi. Kuitenkaan runojen merkitykset laulajilleen ja kuulijoilleen eivät muotoutuneet pelkästään tekstuaalisten piirteiden pohjalta. Analyysin pääkohteena on Armas Launiksen vuonna 1906 Länsi-Inkerin Soikkolassa äänittämä vahalieriö- eli fonogrammikokoelma. Vallitsevat tieteelliset ja kansalliset ideologiat vaikuttivat teknisten innovaatioiden ja kerääjien henkilökohtaisten mieltymysten rinnalla siihen, minkälaisia kommunikoinnin tapoja perinteeksi laskettiin ja miten niitä pyrittiin tallentamaan. Paikkakunnan ja runonkeruun historian sekä Launiksen keruutoiminnan lähdekriittinen tarkastelu antaa välineitä myös kerääjien usein kontekstitiedottomien mainintojen tulkitsemiseen. Laulutapojen tarkastelussa pohjana on klassinen kalevalamitan teoria. Aineiston litteraatiossa on näkyviin merkitty inkeriläisen laulun olennaisia, mutta runonkeruutilanteissa ja runomitan analyyseissä useimmiten pois jääneitä tai jätettyjä piirteitä. Näkökulmaa onkin laajennettu etnopoeettisilla ja etnomusikologisilla malleilla, esimerkiksi laulun rytmi on otettu runomitan tulkinnassa huomioon. Laulutapojen kytkeminen laulutilanteisiin, runoihin, sävelmiin ja laulajien itsensä hahmottamiin sävel-kategorioihin liittää työn laajempiin esitystilanteita sekä muodon ja merkityksen välisiä yhteyksiä koskeviin keskusteluihin. Monet aineiston ensi kuulemalla mittavirheiltä vaikuttavat piirteet näyttäytyvät laulutapojen tarkemmassa analyysissä tietoisesti käytettyinä laulamisen tyylipiirteinä. Näiden käyttö muokkasi osaltaan runon laulutilanteessa saamaa rakennetta ja sävyä. Runojen laulaminen edellytti runomitan ja -aiheiden hallitsemisen lisäksi myös laulutapoihin liittyvien säännöstöjen taitamista. Laulutapojen, runojen, melodioiden ja laulutilanteiden välisestä verkostosta hahmottuu tässä tarkasteltujen häälaulujen suhteen merkityksellisiä yhteyksiä: runoa ei tietyssä tilanteessa laulettu millä hyvänsä melodialla vaikka ehdottomia tai ääneen lausuttuja sääntöjä ei olisikaan ollut. Aineiston häälaulujen joukosta on löydettävissä kaksi selkeää vaikkakaan ei poikkeuksetonta tiettyihin laulutilanteisiin ja runoaiheisiin liittynyttä melodiaryhmää. Selkeiden luokittelumallien sijasta aineisto tarjoaakin mahdollisuuksia ihmisten välisen kommunikaation hienovaraisten ja vaihtelevien keinojen tarkasteluun. Avainsanat: Kalevalamittainen runous, runolaulu, Inkeri, inkeroiset, etnopoetiikka