Elä Män Tapa! Kielellinen leikittely Jii Roikosen Jasso-sarjakuvassa

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kielellistä leikittelyä Jii Roikosen Jasso-sarjakuvassa. Jasso on absurdin huumorin sävyttämä sarjakuva, jossa elottomia objekteja usein personoidaan. Esimerkiksi Jasson paras kaveri on hänen oma häntänsä, joka pystyy puhumaan ja irtautumaan Jassosta. Tutkimusaineistonani on 11 Jasso-sarjakuvakirjaa tai -albumia vuosilta 1993–2006. Analysoitavia sivuja näissä on yhteensä 819. Sarjakuvatarinoiden pituudet vaihtelevat yhdestä rivistä kokonaiseen teokseen. Jasso-sarjakuvassa leikitellään niin äänne-, sana-, lauseke- kuin lausetasolla. Näitä analysoidaan käyttäen hyväksi suomen kielen deskriptiivistä äänne-, muoto-, sananmuodostus- ja lauseoppia. Pragmatiikka ja semantiikka ovat työssäni keskeisellä sijalla. Työni kuuluu tekstilingvistiikan eli tekstintutkimuksen alaan. Työni on ennen kaikkea kvalitatiivinen, sillä tarkkojen määrien sijaan pyrin esittämään kaikki käytetyt kielileikkien eri keinot. Leikittelykeinoista suurin osa rakentuu joko monimerkityksisyyden tai muuntelun varaan. Jasso-sarjakuva sisältää kuitenkin paljon myös erikoislaatuisempia, yksittäisiä leikittelyjä, joita on vaikeaa laittaa tähän jaotteluun. Leikittelykeinojen moninaisuus kaikkiaan tekee tästä sarjakuvasta haastavan, mutta samalla erittäin mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Leikittelykeinot esiintyvät usein limittäin ja toisia tukien, vaikka analyysini eteneekin leikittelykeinosta toiseen. Kaikkia erilaisia kielileikkejä yhdistää se, että ne poikkeavat jollain tavalla normatiivisesta yleiskielestä. Kielileikit saavat vastaanottajan kiinnittämään huomiota asiasisällön sijaan itse kieleen. Tutkimushypoteesinani oli, että Jasso-sarjakuva sisältäisi paljon idiomaattisten ilmausten konkreettisempaan tulkintaan perustuvia leikittelyjä. Vaikka aineisto sisältää tällaisia jonkin verran, pätevän vertailukohdan puuttuessa on mahdotonta todeta, onko se paljon vai ei. Sarjakuvassa teksti on ainoastaan toinen keskeisistä ilmaisukeinoista. Tämän vuoksi sarjakuvan kuvallisuus on otettava myös huomioon, kun pyritään mahdollisimman tarkkaan ja oikeaan kielileikin analyysiin.

”O, ve! O ve! – O, ve!” – Skiljetecken ur stilistiskt perspektiv i Ett drömspel av August Strindberg

Tutkielma sijoittuu tyylintutkimuksen alaan ja käsittelee välimerkkien käyttöä ja niiden tyylillisiä vaikutuksia August Strindbergin näytelmässä Ett drömspel (Uninäytelmä). Tutkielman aineistoon kuuluvat lähes kaikki näytelmässä käytettävät välimerkit: piste, huutomerkki, kysymysmerkki, kolme pistettä, kolme ajatusviivaa, yksi ajatusviiva, pilkku, puolipiste ja kaksoispiste. Aineistona on käytetty Tukholman yliopiston vuonna 1988 julkaisemaa nationalupplaga-laitosta, ja aineisto käsittää koko näytelmän lukuun ottamatta alkunäytöstä, runoja sekä metatekstiä. Käytetyt metodit ovat pääasiallisesti kvalitatiivisia, mutta niitä on täydennetty kvantitatiivisin menetelmin laskemalla kyseisten välimerkkien lukumäärät. Keskeisin tutkimustulos on, että huutomerkki on ylivoimaisesti runsaslukuisin mainituista viidestä välimerkistä ja luo näin ollen tärkeimmän tyylipiirteen näytelmään. Huutomerkkien runsas käyttö saa aikaan dramaattisen, ekspressiivisen, nopeatempoisen ja pateettisen tyylin. Osittain saman vaikutelman tukemiseksi pisteen käyttö on puolestaan harvinaisen vähälukuista. Kolmen pisteen ja kolmen ajatusviivan käytön voidaan niin ikään katsoa tukevan tunteellista ilmausta. Pilkut ovat virkkeen sisällä tärkeimpiä välimerkkejä sanojen rytmittämisessä. Loppupäätelmä on, että välimerkit toimivat näytelmässä täydentävänä metatekstinä antaen lisäinformaatiota siitä, kuinka ja millaisella tunnevärillä repliikki on tarkoitettu esitettäväksi Kokonaisuudessaan Strindbergin välimerkkien käyttö näytelmässä on hyvin erikoista kielen normeihin ja välimerkkien tavanomaiseen käyttötapaan nähden. Näin ollen välimerkit ovat tyylillisesti merkittäviä näytelmässä.

ONKI Light -ontologiaselaimen käytettävyystestaus: toinen testikierros

Kansalliskirjaston ONKI-projektin ylläpitämä Finto-palvelu käyttää projektissa kehitettävää Skosmos-ohjelmaa (entinen ONKI Light). Skosmos on työkalu kontrolloitujen sanastojen, kuten asiasanastojen ja asiasanastotyyppisesti käytettävien ontologioiden julkaisuun. Työkalu tarjoaa selailu- ja hakukäyttöliittymän sanastoille sekä avoimet rajapinnat koneellista käyttöä varten. Käyttöliittymä on monikielinen sisältäen tällä hetkellä suomen-, ruotsin- sekä englanninkieliset käyttöliittymäversiot.

Skosmoksen edeltäjälle ONKI Lightille on tehty ONKI-projektissa jo aikaisempi käytettävyystesti, jonka raportti on luettavissa Doriassa.

Käytettävyystestien perusteella vaikuttaisi siltä, että ontologian selaamiseen asiasanoituksessa vaikuttaisi ainakin käyttäjän käyttämä järjestelmä, asiasanoitukseen käytettävä aika, asiasanoitustottumukset ja -kokemus sekä sanaston tuttuus. Jos aikaa ei ole juurikaan varattu asiasanoitukselle, ei käsitteitä juurikaan selailla, vaikka muuten tuki ontologioiden hyödyntämiselle olisi olemassa. Myöskään sanastoa ei juurikaan selailla, mikäli aihe ja sanasto ovat tuttuja, jolloin asiasanojen merkitykset ovat etukäteen tiedossa.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon selonteko

Tässä tutkimuksessa etsitään uutta näkökulmaa turvallisuuspolitiikkaan tulkitsemalla Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa kertomuksena. Tutkimuksen lähtökohtana on selontekokäytännölle asetettu tavoite siitä, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta tulee vallita laaja yhteisymmärrys ja sillä tulee olla kansalaisten tuki. Tavoitteelle ei kuitenkaan ole täyttymisen edellytyksiä, sillä kansalaiset eivät ymmärrä selontekoon poliittisesti muotoiltua kieltä ja retoriikka. Kyse on ikään kuin kielipelistä, jonka säännöt tulisi avata pelin onnistumiseksi. Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on se, että Suomen turvallisuudesta on vaikea muodostaa ymmärrettävää käsitystä selonteon perusteella. Tutkimuksen tavoitteena on löytää selonteosta Suomen turvallisuuden alku, juoni, hahmot ja loppu. Tutkimustyön tarkoituksena on tutkiva oppiminen strategiasta ja turvallisuuspolitiikasta. Tutkimuksen näkökulma on konstruktivistinen. Se on muodostettu Kööpenhaminan koulukunnan turvallisuusteoriasta sekä kahdesta tiedon rakentumisen teoriasta. Tutkimusaineistona on Suomen valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 2012. Sitä tulkitaan näkökulman ohjaamalla narratiivisella menetelmällä. Tutkimus osoitti, että turvallisuuspolitiikan ja kansalaisten välisen kielipelin säännöt voidaan löytää. Selonteko on kansalliseepos Kalevalan tapainen kirjoitus, joka on koottu joukosta pieniä, poliittisten intressien mukaisia kertomuksia. Suomen turvallisuus on suuri kertomus, jonka fiktiivistä juonta muotoillaan ajan ja resurssitarpeiden mukaisesti selonte-kokäytännöllä. Kertomuksen alku sijoittuu postmodernin kansainvälisen järjestyksen maisemaan. Juoni rakentuu uhkien ja keinovalikoimien vastakkainasettelusta, jossa alivoimainen sankari seikkailee kavereineen ylivoimaisen vihollisen kukistamiseksi. Kertomuksen loppu on onnellinen, kuten selviytymiskertomuksissa yleensäkin. Tutkimuksessa ilmeni lisäksi, että perinteinen käsitys turvallisuuden logiikasta on muuttumassa viholliskuvan, sankarikuvan ja vaikuttamisen keinojen osalta. Tutkimus perustuu ajatukseen siitä, että ihmisten maailmankuva rakentuu pitkälti kerto-musten kautta. Turvallisuutta tehdään kertomuksilla, joten kertomus on luonnollinen tapa hahmottaa sitä ymmärrettävästi. Turvallisuuden ja politiikan ymmärrettävyys korostuu erityisesti informaatiotulvan ja demokratian heikkenemisen aikakautena. Kertomus tarjoaa turvallisuusteorioita ja politiikan sääntöjä tuntemattomalle kansalaiselle yksinkertaistetun mallin turvallisuuden todellisuudesta. Selonteon kaltaisten strategisten dokumenttien tul-kinta kertomuksena avaa myös mielenkiintoisen näkökulman kielen merkityksen ymmär-tämiseen politiikassa.

Auf den Spuren des Sprachgeistes. Grundlagen und Ideen der waldorfpädagogischen Fremdsprachendidaktik und ihre Verwirklichung in der Schulpraxis (im DaF-Unterricht) an finnischen Waldorfschulen.

Tämä pro gradu -tutkielma esittelee ja analysoi steinerpedagogista vieraiden kielten oppimis- ja opettamiskäsitystä sekä siihen liittyviä ideaaleja. Steinerpedagogisessa vieraiden kielten opetuksessa korostuu kielen kokonaisvaltainen kokeminen, suullisen kompetenssin harjoittaminen ja yhteistoiminnallisuus. Tutkielman empiirinen osio tarkastelee suullisen kompetenssin eri aspekteihin liittyvien steinerpedagogisten ihanteiden toteutumista käytännössä saksanopetuksessa. Tutkimusmenetelmänä oli osallistuva havainnointi, joka systemaattisesti kohdistui luokka-asteiden 1-6 saksanopetukseen kolmessa Suomen steinerkoulussa. Tutkimukseen osallistui kuusi saksan kielen opettajaa ja observoituja saksan oppitunteja kertyi yhteensä 39. Havainnointitulosten mukaan näyttää siltä, että tarkasteltavina olleisiin ideaaleihin liittyen saksan kielen opetuksessa on nähtävissä selvä metodologinen muutos siirryttäessä alaluokilta (1-3) ylemmille (4-6) luokille. Systemaattisen havainnoinnin perusteella voidaan päätellä, että saksan kielen opetus kohdekoulujen alaluokilla vastaa hyvin pitkälti steinerpedagogisia ideaaleja ja käytäntöjä. Tulosten myötä on myös todettava, että ylempien luokka-asteiden (4-6) saksan kielen opetus ei näytä vastaavan steinerpedagogisia ideaaleja yhtä suuressa määrin kuin mitä alaluokkien opetus. Neljänneltä luokalta lähtien suullisen ilmaisun ja harjoittelun määrä väheni huomattavasti ja opettajat tarttuivat opetuksessaan enenevässä määrin myös oppikirjoihin. Kiinnostavaa oli myös huomata, että mitä korkeammasta luokka-asteesta oli kyse, sitä vähemmän opettaja käytti kohdekieltä oppitunneillaan. Samanaikaisesti vastaavasti kääntämisen määrä lisääntyi eli opettaja käänsi kohdekielellä ilmaisemiaan asioita tunnin aikana useammin oppilaiden äidinkielelle. Systemaattisen observoinnin perusteella voidaan tulla siihen johtopäätökseen, että saksan opetus steinerkouluissa on steinerpedagogisempaa ensimmäisten kouluvuosien aikana kuin niiden jälkeen.

Kriisinhallintatehtävissä palvelevien suomalaisten upseerien kielitaito

Kriisinhallinnan toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti, mutta operaatioiden mandaatista ja luonteesta riippumatta suomalaisten upseerien kanssakäyminen muiden kansainvälisten toimijoiden sekä operaatioalueiden paikallisväestön kanssa on jatkuvaa. Tehokas kommunikaatio edellyttää riittävää kielitaitoa, joka onkin noussut jopa kriittiseksi tekijäksi monikansallisissa kriisinhallintaoperaatioissa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää viimeaikaisiin suomalaisten upseerien kokemuksiin perustuen nykyaikaisten kriisinhallintaoperaatioiden asettamat vaatimukset upseerin kielitaidolle, upseerien arviot omasta kielitaidostaan sekä näiden kahden kohtaaminen. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja tutkimusstrategiana on käytetty survey-tutkimusta. Tutkimuskohteeksi valittiin vuonna 2009 tai sen jälkeen kriisinhallintatehtävissä aloittaneet upseerit, jotka olivat palvelleet viidessä eri operaatiossa. Tiedonkeruu toteutettiin laajalla verkkokyselyllä, jolla kohderyhmältä kerättiin pääasiassa kvantitatiivista aineistoa. Lopulliseksi tutkimusmenetelmäksi muotoutui ”hallitseva – vähemmän hallitseva” -sekamalli (Dominant – Less Dominant Mixed Model), jolla aineistoa tarkasteltiin sekä kvantitatiivisesta että kvalitatiivisesta näkökulmasta eurooppalaisen viitekehyksen toiminnallisen kielitaidon teoriapohjaa vasten. Otantana käytettiin kokonaisotantaa, vastausprosentin ollessa 53 (N = 151). Tutkimustulokset vahvistavat englannin kielen kiistämättömän tarpeen kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden yleiskielenä. Ranskan kielitaidon tarve korostuu niissä operaatioissa, joissa Ranska toimii johtovaltiona tai operaatioalue on ranskankielinen. Operaatioalueiden paikalliskielten osaamistarpeena upseereille koetaan perussanontojen ja -kohteliaisuuksien hallinta. Muista kielistä saatu lisäarvo kriisinhallintatehtävien hoitamiseen nähdään kokonaisuudessaan vähäisenä. Upseerien englannin kielitaito on yleisesti ottaen korkealla tasolla. Sen ja kotimaisten kielten osaamisen lisäksi vain neljäsosalla upseereista on toiminnallista kielitaitoa muusta vieraasta kielestä, tyypillisesti saksasta, venäjästä tai ranskasta. Kriisinhallinnan operaatioalueiden paikalliskielten tarpeelliseksi koetun osaamistason oli hankkinut noin joka toinen upseeri kriisinhallintatehtävänsä tai siihen valmistavan koulutuksen aikana. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että upseerien kielitaito vastaa hyvin kriisinhallintatehtävien asettamiin vaatimuksiin englannin kielen osalta. Ranskan osalta upseerien kielitaitovaranto on riittämätön ja voi johtaa tilanteisiin, joissa kielitaito ei välttämättä riitä tehtävien menestyksekkääseen hoitamiseen. Operaatioalueiden paikalliskielten osalta kielitaitovaranto ei vastaa koettuun tarpeeseen, mikä osaltaan korostaa tulkkien erittäin keskeistä roolia kanssakäymisessä paikallisviranomaisten ja -väestön kanssa. Kriisinhallintaoperaatioissa kielitaito on keskeinen osa upseerin ammattitaitoa ja sosiaalista toimintakykyä.

Idioms and L2 Learners. The Effect of L1, Transparency and Frequency on Idiom Comprehension by Finnish and Italian Learners of English

Tämän sivuaineen tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten suomalaiset ja italialaiset englannin kielen opiskelijat tunnistavat englanninkielisten idiomien merkityksiä. Erityisesti opiskelijoiden oman äidinkielen vaikutusta idiomien ymmärtämiseen tutkitaan, kuin myös idiomien eri ominaisuuksien vaikutusta. Lisäksi tutkitaan, miten opiskelijat itse ajattelevat osaavansa käyttää idiomeja, ja pitävätkö he idiomien oppimista tärkeänä. Tutkielmaan osallistui 35 suomalaista englannin kielen yliopisto-opiskelijaa ja 34 italialaista englannin kielen yliopisto-opiskelijaa. Tutkimusaineisto kerättiin monivalintakyselyn avulla. Idiomit valittiin Collins Cobuild Dictionary of Idioms (2001) -sanakirjasta. Kysely sisälsi 36 idiomia, jotka valittiin kolmesta eri frekvenssiluokasta. Jokaisesta frekvenssiluokasta valittiin neljä idiomia, joille oli vastine sekä suomen että italian kielessä, neljä idiomia, joille oli vastine vain suomen kielessä ja neljä idiomia, joille oli vastine vain italian kielessä. Kullekin idiomille oli annettu neljä merkitysvaihtoehtoa, ja näistä yksi tai kaksi oli sanakirjojen mukaisia oikeita vastauksia. Tutkimuksen tulokset näyttävät osoittavan, että sekä suomalaisilla että italialaisilla oli vaikeuksia idiomien merkitysten tunnistamisessa. Kuitenkin myös suomalaisten ja italiaisten välillä oli tilastollisesti merkittävä ero. Suomalaiset osasivat idiomit huomattavasti paremmin kuin italialaiset. Koehenkilöt ymmärsivät merkittävästi helpommin idiomit joille oli vastine heidän omassa äidinkielessään kuin idiomit joille ei ollut vastinetta. Lisäksi vastaajat näyttivät hyötyvän myös idiomien kuvainnollisen ja kirjaimellisen merkityksen läheisyydestä eli läpinäkyvyydestä. Idiomien frekvenssi sen sijaan ei näyttänyt vaikuttavan niiden ymmärtämiseen. Suomalaisten ja italialaisten englannin opiskelijoiden mukaan idiomien opiskelu on hyödyllistä ja tarpeellista. Tulokset osoittavat, että idiomien ymmärtäminen on haastavaa jopa edistyneille oppijoille. Omalla äidinkielellä näyttää olevan suuri vaikutus idiomien ymmärtämiseen, ja nimenomaan samankaltaisuudesta on hyötyä. Äidinkielen merkitykseen vieraiden kielten oppimisessa ja sanaston oppimisessa täytyisi kiinnittää enemmän huomiota, ja idiomeja sekä muuta kuvainnollista kieltä täytyisi opettaa myös edistyneemmille oppijoille.

Sosiaalinen romaani, yhteiskuntaromaani ja niiden lajisukulaiset kirjallisuushistorian ja nykykirjallisuuden kerrostumana

Sellaiset ilmaisut kuin ”sosiaalinen romaani” ja ”yhteiskunnallinen romaani” toistuvat nykykirjallisuutta koskevissa luonnehdinnoissa. Luonnehdintoja ei tavallisesti perustella lajiteorioiden avulla, eikä niissä ole tapana viitata sosiaalisen romaanin ja yhteiskuntaromaanin lajihistorioihin. Artikkeli tarkastelee sosiaalisen romaanin ja yhteiskuntaromaanin lajikategorioiden yleistymistä ja niiden myöhempää kehitystä eu-rooppalaisessa ja suomalaisessa kirjallisuudessa 1800-luvulla ja 1900-luvulla. Lisäksi se analysoi lajien nykyisten suomalaisten edustajien – Kari Hotakaisen, Tommi Melenderin, Hannu Raittilan, Arto Salmi-sen ja Juha Seppälän – tuotantoa.

Kirjallisilla merkityksillä kuormitettu kaupunki: Hannu Raittilan Canal Grande ja tradition kerrostumat

Hannu Raittilan Venetsiaan sijoittuva romaani Canal Grande (2001) on läpeensä intertekstuaalinen. Se viittaa paitsi tunnettuun Venetsia-kirjallisuuteen myös lukemattomiin taideteoksiin ja kulttuurihistoriallisiin kerrostumiin. Artikkelissa tutkitaan Canal Granden kirjallisen näyttämön ja romaanin tematiikan välistä yhteyttä sekä henkilöhahmojen kytkeytymistä commedia dell’arte -perinteeseen, johon romaani viittaa suoraan paitsi henkilöiden välisissä keskusteluissa myös kuvaamalla Venetsian karnevaalia.

Eläimet Veikko Huovisen tuotannossa : Luokittelusta eläinsuhteen ilmenemiseen

Eläinaiheiset lyhytkertomukset muodostavat selvän kokonaisuuden Veikko Huovisen tuotannossa, mutta kirjailija kuvasi eläimiä ja hyödynsi eläinkuvastoa myös romaaneissaan. Artikkeli tarkastelee Huovisen ”eläintekstejä” ja luo aiempaan eläinesitysten tutkimukseen nojaten luokittelun, joka osoittaa kirjailijan käsitelleen eläinkuntaa ja siihen liittyviä asetelmia harvinaisen monipuolisesti. Vaikka eläinasetelmia hyödynnetään toisinaan satiirin ja komiikan välineinä, tuotantoon kuuluu myös eläinten kokemusta hienovaraisesti esittäviä ja eläinten oikeuksien puolesta puhuvia teoksia.