Kirkko ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murros Merikarvialla 1880–1940

Tämä tutkimus käsittelee Merikarvian kirkkoa ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murenemista 1880-luvulta 1930-luvun loppuun. Tarkastelen ilmiötä mikrohistorian ja muistitietotutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriaa edustava tutkimukseni on osa tilaushistoriaa – Merikarvian historia -hanketta, jonka lopputuloksena julkaistaan paikkakunnan historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle käsittelevä teos. Merikarvian seurakunta rakensi vuonna 1899 suuren puukirkon, koska 1800-luvun lopun kiihtyvä väestönkasvu oli tehnyt entisestä kirkosta liian pienen. Uuden kirkon rakentaminen alkoi vuonna 1897. Rakentamisen ollessa käynnissä kirkonkokous kiisteli, miten se pitäisi rahoittaa. Osa seurakuntalaisista halusi hakea valtiolta kuoletuslainaa, enemmistö taas vastusti ajatusta. Karkeasti jaotellen valtiolainan kannattajat koostuivat virka- ja liikemiehistä, kun vastustajat olivat enimmäkseen työväkeä ja talonpoikia. Lainanottajien kanta voitti kirkonkokouksen äänestyksissä, mutta vastustajat eivät tyytyneet tähän, vaan lukuisilla valituksilla maaherralle, tuomiokapituliin ja senaattiin saivat estettyä valtiolainan hakemisen. Kirkko rakennettiin lopulta vuosittaisilla ylöskannoilla ja yksityisellä lainalla. Rahoituksesta syntynyt riita voidaan nähdä yhtenä yhtenäiskulttuurin murtumisen merkkinä. Merikarvian hengellinen elämä oli 1800-luvun lopulla tyypillistä länsisuomalaista maalaispitäjän elämää. Kirkollisen kansanperinteen yleiskyselyn Merikarvialla tehdyt haastattelut kertovat, miten seurakuntalaiset kävivät kirkossa ja ehtoollisella, kotona luettiin hartauskirjallisuutta, lapset ja vanhemmat osallistuivat kinkereille, ja rippikoulu oli tärkeä käännekohta nuoren elämässä. Samaan aikaan 1880-luvulta lähtien alkoivat uudet sivistykselliset ja aatteelliset tuulet muuttaa ihmisten ajatuksia ja asenteita kirkkoa kohtaan. Kirkko vastasi ajan kehitykseen lisäämällä kirkkokuria. Yksi kirkkoneuvoston tärkeimmistä tehtävistä oli valvoa seurakunnan siveellisyyttä. Merikarvialla 1800-luvun loppupuolella kirkkoneuvoston eteen tuotiin nuhdeltaviksi nuoria pareja, joiden tiedettiin elävän yhdessä, vaikka heitä ei ollut vihitty. Samoin avioparit, joiden välillä tiedettiin olevan riitaa ja jotka mahdollisesti asuivat erillään, saivat kirkkoneuvoston nuhteet ja varoituksen sopia riidat tai hakea laillisen eron. Toisaalta samaan aikaan seurakunnassa tapahtui myös herätyksiä. Varsinkin kirkon ulkopuolisten uskonnollisten liikkeiden vaikutus oli vahvaa. 1910-luvulta lähtien paikkakunnalla vaikutti Vapaaevankelinen liike eli skutnabbilaisuus, jonka opetus erosi evankelisluterilaisen kirkon opista varsinkin aikuiskastekäytännössä. Kirkko otti liikkeeseen vastustavan kannan, vaikka se myönsi liikkeen vaikuttavan myönteisesti paikkakuntalaisten siveellisyyden. Vuonna 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä skutnabbilaiset erosivat kirkosta. Eroaminen oli silti maltillista, suhteellinen määrä oli suomalaisten maaseutupitäjien keskitasoa ja väheni seuraavina vuosina, kunnes vuonna 1931 koko maata koetteli pula-aika, ja samalla helluntaiherätys saapui Merikarvialle, joka osaltaan vaikutti kirkosta eroamiseen ja hengellisen kentän moninaistumiseen.

Rajamaata rahoittamassa. Maailmanpankin muuttuva Suomi-kuva kehitysrahoituksen kaudella 1948–1975

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Maailmanpankissa syntynyttä Suomi-kuvaa vuosina 1948–1975, jolloin Suomi sai kehitysrahoitusta. Otsikon rajamaata rahoittamassa viittaa maakuvaan, jossa keskeistä oli näkemys Suomesta raja-alueena idän ja lännen välissä. Tutkimus sisältää syntyneen Suomi-kuvan muutoksen lainojen myöntökaudella sekä keskeiset tiedot lainojen sisällöstä ja tavoitteista. Ensisijaisena lähdeaineistona on käytetty Maailmanpankin Suomea käsitelleitä raportteja sekä tutkimushaastatteluja. Tutkimus on esittämistavaltaan kronologinen ja temaattinen sekä ensimmäinen kokonaisvaltainen tutkimus Suomen vastaanottamasta kehitysrahoituksesta, joka pohjautuu Maailmanpankin aineistoihin. Tutkimus perustuu historiantutkimuksen lähdekritiikille ja maakuvatutkimuksen metodeille. Kehitysrahoituksen kaudella Suomi oli ulkomaankaupasta riippuvainen talous, jonka geopoliittinen asema oli Maailmanpankin näkemyksessä merkittävin syy vähäiseen luottamukseen kansainvälisillä pääomamarkkinoilla. Tutkimus erittelee Suomi-kuvan jatkuvia ja vaihtuvia teemoja, joita olivat epävarma kansainvälinen status, ennustamaton sisäpolitiikka, kiivas tulonjakotaistelu ja inflaatio-deflaatiokierre. Suomen maine tunnollisena lainanmaksajana on läsnä koko ajanjakson. Maailmanpankin raporteissa sosiaalipalvelujen laajentaminen oli taloudellinen ”ongelma”, kun heikot suomalaiset koalitiohallitukset eivät kyenneet vastustamaan kasvavia budjetteja. Maailmanpankki rahoitti laajasti suomalaista teollisuutta ja rakentamista. Ulkomaisella valuutalla ja pääomalla oli kova kysyntä ja tarve. Allokointi säilyi pitkään puuteollisuutta ja sitä tukevaa infrastruktuuria painottaneena. Vuoteen 1961 asti Maailmanpankissa vallitsi käsitys Suomen kehityksen tukemisen olevan tehokkainta puunjalostusteollisuuden välityksellä. Tämän jälkeen pienen ja keskisuuren teollisuuden lainoittaminen suomalaisten kehitysluottolaitosten välityksellä nousi prioriteetiksi, jolloin koulutetun väestön osuus korostui. Maailmanpankki loi aktiivisesti Suomeen uutta tutkimukseen perustuvaa yritysrahoituksen kulttuuria. Yleisesti Bretton Woods -järjestelmään kuuluminen oli merkittävää Suomen taloudelliselle kehitykselle. Tutkimus esittää tapausesimerkin kulloinkin vallalla olevan kehitysideologian käytännön soveltamisesta. Kehityksen teoriaa kuljetetaan maakuvan kronologian mukana. Tutkimus yhdistää aiheensa käsittelyssä taloudellista ja poliittista näkökulmaa; niiden periaatteiden keskinäinen ristiriitaisuus tekee kehityspolitiikasta hedelmällisen poliittisen historian tutkimusaiheen.

Kirkko ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murros Merikarvialla 1880–1940

Tämä tutkimus käsittelee Merikarvian kirkkoa ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murenemista 1880-luvulta 1930-luvun loppuun. Tarkastelen ilmiötä mikrohistorian ja muistitietotutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriaa edustava tutkimukseni on osa tilaushistoriaa – Merikarvian historia -hanketta, jonka lopputuloksena julkaistaan paikkakunnan historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle käsittelevä teos. Merikarvian seurakunta rakensi vuonna 1899 suuren puukirkon, koska 1800-luvun lopun kiihtyvä väestönkasvu oli tehnyt entisestä kirkosta liian pienen. Uuden kirkon rakentaminen alkoi vuonna 1897. Rakentamisen ollessa käynnissä kirkonkokous kiisteli, miten se pitäisi rahoittaa. Osa seurakuntalaisista halusi hakea valtiolta kuoletuslainaa, enemmistö taas vastusti ajatusta. Karkeasti jaotellen valtiolainan kannattajat koostuivat virka- ja liikemiehistä, kun vastustajat olivat enimmäkseen työväkeä ja talonpoikia. Lainanottajien kanta voitti kirkonkokouksen äänestyksissä, mutta vastustajat eivät tyytyneet tähän, vaan lukuisilla valituksilla maaherralle, tuomiokapituliin ja senaattiin saivat estettyä valtiolainan hakemisen. Kirkko rakennettiin lopulta vuosittaisilla ylöskannoilla ja yksityisellä lainalla. Rahoituksesta syntynyt riita voidaan nähdä yhtenä yhtenäiskulttuurin murtumisen merkkinä. Merikarvian hengellinen elämä oli 1800-luvun lopulla tyypillistä länsisuomalaista maalaispitäjän elämää. Kirkollisen kansanperinteen yleiskyselyn Merikarvialla tehdyt haastattelut kertovat, miten seurakuntalaiset kävivät kirkossa ja ehtoollisella, kotona luettiin hartauskirjallisuutta, lapset ja vanhemmat osallistuivat kinkereille, ja rippikoulu oli tärkeä käännekohta nuoren elämässä. Samaan aikaan 1880-luvulta lähtien alkoivat uudet sivistykselliset ja aatteelliset tuulet muuttaa ihmisten ajatuksia ja asenteita kirkkoa kohtaan. Kirkko vastasi ajan kehitykseen lisäämällä kirkkokuria. Yksi kirkkoneuvoston tärkeimmistä tehtävistä oli valvoa seurakunnan siveellisyyttä. Merikarvialla 1800-luvun loppupuolella kirkkoneuvoston eteen tuotiin nuhdeltaviksi nuoria pareja, joiden tiedettiin elävän yhdessä, vaikka heitä ei ollut vihitty. Samoin avioparit, joiden välillä tiedettiin olevan riitaa ja jotka mahdollisesti asuivat erillään, saivat kirkkoneuvoston nuhteet ja varoituksen sopia riidat tai hakea laillisen eron. Toisaalta samaan aikaan seurakunnassa tapahtui myös herätyksiä. Varsinkin kirkon ulkopuolisten uskonnollisten liikkeiden vaikutus oli vahvaa. 1910-luvulta lähtien paikkakunnalla vaikutti Vapaaevankelinen liike eli skutnabbilaisuus, jonka opetus erosi evankelisluterilaisen kirkon opista varsinkin aikuiskastekäytännössä. Kirkko otti liikkeeseen vastustavan kannan, vaikka se myönsi liikkeen vaikuttavan myönteisesti paikkakuntalaisten siveellisyyden. Vuonna 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä skutnabbilaiset erosivat kirkosta. Eroaminen oli silti maltillista, suhteellinen määrä oli suomalaisten maaseutupitäjien keskitasoa ja väheni seuraavina vuosina, kunnes vuonna 1931 koko maata koetteli pula-aika, ja samalla helluntaiherätys saapui Merikarvialle, joka osaltaan vaikutti kirkosta eroamiseen ja hengellisen kentän moninaistumiseen.

Ohjaava opetustyyli – opetushenkilöstön käsityksiä ja kokemuksia

Tutkielman aiheena oli selvittää, millaisia käsityksiä opetushenkilöstöllä on ohjaavasta opetustyylistä: Mitä ohjaavalla opetuksella tavoitellaan, millaisia toimintatapoja opetus sisältää ja millaisia haasteita opetushenkilöstö arjessa kohtaa. Alun teoreettisessa osuudessa kuvataan kolmen ohjaavan opetustyylin mallia: Feuersteinin ohjattu oppimiskokemus (Mediated Learning Experience), ohjaava opetuskeskustelu eli scaffolding ja dynaaminen arviointi. Keskeistä näissä malleissa on, että oppija nähdään tiedon aktiivisena prosessoijana, oppiminen tapahtuu taitavamman ohjauksessa ja tavoitteena oppimisessa on oppijan ajattelutaitojen ja oppimisprosessien kehittyminen. Tutkielma on laadullinen, fenomenografinen, tutkimus. Tutkielman aineisto koostui kahdeksan henkilön haastattelusta Uudenmaan opetusyksiköistä. Heistä viisi oli työssä peruskoulun ala- tai yläluokilla ja kolme ammatillisessa peruskoulutuksessa. Haastateltavat olivat työssä sekä yleis- että erityisopetuksessa. Tulokset osoittivat, että haastateltavat pitivät tärkeänä oppijan aktiivista roolia oppimisessa, itseohjautuvuuden kehittymistä ja positiivista näkemystä itsestä oppijana. Oppijan omaa ajattelua korostettiin, ja sen nähtiin kehittyvän taitavamman henkilön ohjauksessa. Tuloksissa näkyi, että haastateltavien käsitys oli ohjaavan opetustyylin mukainen, mutta ajattelutaitojen tietoista ja käsitteidenkäytön täsmällistä ohjaamista esiintyi haastateltavien puheessa melko vähän. Ajattelutaidot ja ongelmanratkaisutaidot ovat esimerkiksi peruskoulun uuden opetussuunnitelman (2014) yleisiä tavoitteita. Tämän tutkielman perusteella ohjaavan opetustyylin mukaista toimintamallia ja ajattelutapaa voisi kouluttamalla tuoda enemmän opetushenkilöstön tietoisuuteen ja toimintaan. Kyse ei ole pelkästään ajattelutaitojen ohjaamisen opettelusta, vaan myös näkökulman ja opettajan roolin muutoksesta sisällön tarjoajasta oppimisen ohjaamiseen.

Information Guide: Suomi

Tieto-opas Suomen tasavallasta, joka sisältää tietolinkkejä ”European Sources Online” –sivustoon ja muihin nettilähteisiin (For other language versions of this record click on the original url)

KIELI- JA KULTTUURIYMPÄRISTÖN MERKITYS OSTOPAIKAN VALINNASSA Kotitalouksien ostopaikan valintaan vaikuttavat tekijät Paraisilla

Turun seudun kotitalouksien ostokäyttäytymistä on viimeisten noin 25 vuoden aikana tutkittu paljon. Esimerkiksi Turun kauppakorkeakoulussa vuosina 1990–1995 toteutetun Länsikeskus- ja vuosina 2001–2006 toteutetun Mylly-tutkimuksen tutkimusalueisiin ovat kuuluneet Turku ja sitä ympäröivät lähikunnat. Huolimatta Paraisten kuulumisesta Turun lähikuntiin ja vastaavasta lyhyehköstä fyysisestä etäisyydestä Turkuun, niin se ei ole kuulunut kummankaan edellä mainitun tutkimuksen tutkimusalueeseen Tutkimus tarkastelee Paraisten kotitalouksien ostopaikan valintaa ja ostokäyttäytymistä kielijakauman näkökulmasta. Kieli vaikuttaa ostopaikan valintaan sekä demografisena että kulttuurisena tekijänä. Mahdollisuus tulla ymmärretyksi sekä saada palvelua omalla äidinkielellään on tärkeä näkökulma, joka vaikuttaa erityisesti erikoistavarakaupassa. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä on kielen merkitys ostopaikan valintaan eli onko viralliselta äidinkieleltään suomen-, ruotsin- tai kaksikielisten kotitalouksien välillä havaittavissa eroja ostopaikan valinnassa ja siihen liittyvissä valintaperusteissa. Tutkimuksen maantieteellisenä kohteena on Paraisten kaupunki vuoden 2007 kuntarajan mukaan. Tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen ja sen empiirisen analyysin lähdeaineisto kerättiin satunnaisotannalla valituille paraislaisille asuntokunnille (=asunto-osoite) lähetetyllä postikyselyllä elo-syyskuun taitteessa vuonna 2007. Saadut vastaukset analysoitiin SPSS- ohjelman avulla. Tutkimuksessa mukana olevat kielet olivat suomi ja ruotsi. Tutkimukseen luokiteltiin kolme ryhmää, joista käytetään seuraavia nimityksiä: suomenkieliset, ruotsinkieliset ja kaksikieliset asuntokunnat. Ostopaikan valintaa on tutkittu suhteellisen vähän kielen ja kulttuurin merkityksen näkökulmasta. Suurin osa lähdekirjallisuudessa löydetyistä tutkimuksista on tehty kaksikielisissä valtioissa kuten Kanada ja Belgia. Ostopaikan valintaa on myös tutkittu tietyn kulttuurisen ryhmän näkökulmasta. Kielen, kulttuurin ja kollektiivisen identiteetin merkitys yksilölle ja ryhmälle tuodaan myös esille. Lisäksi kuluttajien ostopaikan valintaan liittyvät teoriat on käsitelty. Paraisten keskustan merkitys päivittäistavaroiden ostopaikkana on vahva ja kaikki vastaajat suosivat sijainnin vuoksi oman kunnan kauppoja etenkin arkisin. Kieliryhmittäin tarkasteltuna päivittäis- ja erikoistavarakaupan ostopaikan valinnassa esiintyy pientä hajontaa. Kielen merkitys päivittäistavaroiden ostopaikan valintaperusteena eroaa ostoajankohdan sekä kieliryhmien välillä. Tutkimuksessa havaittiin myös, että äidinkielellä saatavan palvelun merkitys korostui ruotsinkielisillä kotitalouksilla päivittäis- ja erikoistavaroiden ostopaikan valintakriteerissä sekä erityisesti kun kysyttiin ostosten tekoon liittyviä koettuja hankaluuksia. Monipuolisen vähittäiskaupan tarjonnan merkitys Paraisten kaupunkikuvalle ja keskustan elinvoimaisena säilyttämiselle on suuri. Päivittäistavarakauppa on keskittynyt Paraisten ydinkeskustaan ja sen asema säilyy tulevaisuudessakin vahvana kaikilla kieliryhmillä. Mahdollisuus saada palvelua läheltä kotia omalla äidinkielellä puolestaan vahvistaa erikoisliikkeiden mahdollisuuksia toimia Paraisilla.

Se on tuomionpäivä edessä. Akseligrammien edellä ja edessä käyttö ja metaforisuus

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani akseligrammien edellä ja edessä käyttöä ja metaforisuutta. Perusmerkityksessään edellä ja edessä ilmaisevat spatiaalisia eli tilaa koskevia suhteita (Matti on viisi metriä Teppoa edellä), mutta niitä voidaan käyttää myös temporaalisten (Kevään edellä oli pitkä talvi) ja muiden abstraktien (Suomi on kehityksessä Bangladeshista edellä) suhteiden kuvaamiseen. Abstraktien suhteiden kuvauksessa ete-grammien käyttö on kuitenkin aina metaforista. Tutkimukseni päätehtävä on kuvailla monipuolisesti edellä- ja edessä-grammien käyttöä sekä vertailla grammeja sisältävien metaforisten ja spatiaalisten ilmausten semantiikkaa ja rakennetta. Pro gradu -tutkielmani on jatkoa kandidaatintutkielmalleni (Teeri 2013), jossa selvitin edellä- ja edessä-grammien semantiikkaa spatiaalisia suhteita kuvaavissa ilmauksissa, joten aikaisemman tutkimukseni laajentaminen grammien edessä ja edellä käyttöön myös ei-spatiaalisessa merkitysympäristössä seuraa luonnollista jatkumoa. Tutkimusaineistokseni olen valinnut joukon lifestyle-blogeja, sillä uskon blogitekstin edustavan kirjoitetun arkikielen todellista käyttöä. Tutkimukseni on kvalitatiivinen ja pyrkii vastaamaan muun muassa siihen, miten edellä- ja edessä-muodot varioivat semanttisesti, millaisia metaforisia ilmauksia kielenkäyttäjät niistä muodostavat ja millaiset spatiaaliset kokemukset motivoivat niiden käyttöä metaforisissa ilmauksissa. Tutkimukseni pohjaa kognitiiviseen kielitieteeseen, jonka mukaan kieli on joukko konventionaalistuneita rakenneskeemoja, joilla kielenkäyttäjät kuvaavat maailmaa. Grammirakenteista muodostettujen spatiaalisten metaforien analyysissä apunani on kognitiivinen metaforateoria, jonka mukaan koko käsitejärjestelmämme on perusluonteeltaan metaforinen. Etenkin ajan spatiaaliset metaforat ovat herättäneet viime aikoina suurta kiinnostusta kielitieteilijöiden parissa, ja oma tutkimuksenikin painottuu suuresti juuri ajan metaforiin ja temporaalisten suhteiden kielentämiseen perusmerkitykseltään spatiaalisilla ete-grammeilla. Tutkimuksessani nousee esiin muun muassa se, että aineistossani edellä-grammi esiintyy metaforisessa ilmauksessa edessä-grammia useammin: edessä-grammi kuvaa abstraktia suhdetta noin 25 %:ssa koko aineiston ilmauksista, kun taas edellä-grammilla vastaava luku on hieman alle 50 %. Ajan spatiaalisista metaforista aineistossani käytetään useimmin LIIKKUVAN EGON metaforaa (20 %). Sen sijaan JONOMETAFORAA käytetään melko vähän (3 %). Tutkimus osoittaa sen, että käsitystämme ajasta tilana ohjaavat tarkat säännöt, joita kaikki tutkimani edellä- ja edessä-grammeja sisältävät ajan spatiaaliset metaforat noudattavat. Kaikki tutkimuksessani analysoidut metaforiset ilmaukset eivät kuitenkaan ole ajan spatiaalisia metaforia, vaan edellä-grammilla voidaan lisäksi jäsentää tekstiä sekä kuvata priorisoinnin kohdetta ja kehityksellistä tai saavutuksellista paremmuutta. Edessä-grammi ilmaisee temporaalisten ja spatiaalisten suhteiden ohella metaforista esteellisyyttä sekä auktoriteetin tai muun ihmiskasvoiseksi koetun abstraktin asian edessä olemista. Tutkimukseni avaa ovia akseligrammien tutkimuksen maailmaan ja mahdollistaa siirtymisen ete-grammien suuntasijamuotojen käytön ja metaforisuuden tutkimiseen. Mielenkiintoista olisi myös perehtyä vertikaalisiin akseligrammeihin ja niiden käyttöön ajanilmauksissa.

Jokainen on oma yrittäjänsä. Identiteetti, talous ja yhteiskunta Image-lehdessä vuosina 1990–1993

Tutkielman aiheena ovat lausumat identiteetistä, taloudesta ja yhteiskunnasta aikakauslehti Imagessa vuosina 1990–1993. Tutkielman alkuperäislähteinä on käytetty Imagen artikkeleita, joita tarkastellaan 1990-luvun alun Suomen yhteiskunnallisen murroksen kontekstia vasten. Tälle aikakaudelle keskeisiä tekijöitä olivat syvä lama, Neuvostoliiton romahdus sekä EU-jäsenyyshanke. Tutkielma käsittelee yhteiskunnallisen murroksen kuvaamista sekä lehden tekijöiden ihanteita ja argumentaatiota vertailevan diskurssianalyysin keinoin. Työssä lausumia käsitellään temaattisesti liittäen ne esimerkiksi sukupolvikapinan, globalisaation ja kilpailutalouden puheavaruuksiin. Vuonna 1985 perustettu Image haki 1990-luvun alkupuolella paikkaansa julkaisuna. Vapaaehtoisvoimin toimitetusta kulttuurialbumista alettiin muovata kaupallista aikakauslehteä, joka tähtäsi kunnianhimoiseen yhteiskunnalliseen journalismiin. Tekijät halusivat haastaa vakiintuneen suomalaisen identiteetin ja korostaa kaupunkilaisen kulutuskulttuurin ja luovan työn merkitystä syvän taloustaantuman keskellä. Tutkielmassa esitettyjen tulosten mukaan Imagen 1990-luvun alun retoriikassa keskeistä oli Suomen liberalisoiminen. Yksilöllisempää, moniäänisempää ja kriittisempää kansalaisuutta ajettiin voimakkaasti samalla, kun Suomi haluttiin sitoa länsieurooppalaiseen viitekehykseen. Johtajavaltaiseksi koettua suomalaisuutta, korporatiivista kulttuuria ja suurten ikäluokkien valta-asemaa kritisoitiin lehdessä runsaasti. Tilalle haluttiin tuoda kosmopoliittinen identiteetti, joka kiinnittyisi etenkin luovaan työhön ja kaupunkilaiseen kulutuskulttuuriin. Image kiinnittyy tarkasteluajankohtansa kontekstissa laajempiin yhteiskunnallisiin puheavaruuksiin, joissa vaaditaan markkinalähtöisempää ja vapaampaa Suomea. Tutkielman keskiöön nouseekin lehden yhteiskunnan ja identiteetin liberalisointia sekä suomalaisen identiteetin uudistamista vaativa retoriikka, jonka yhteydet 2010- luvun talousvetoiseen yhteiskunnalliseen puheeseen ovat selkeät. 1990-luvun alussa esitettyjen puheenvuorojen tarkastelu auttaa siis ymmärtämään myös myöhempää yhteiskunnallista keskustelua.

Opiskelijalähtöinen opetus kadettien koulutuksessa : ilmavoimien 91. kadettikurssin koulutus konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä tavalla konstruktivistinen oppimiskäsitys ilmenee kadettien opetuksessa. Tutkimuskohteena olivat ilmavoimien 91. kadettikurssin upseerin perusopintojen yhteiset opinnot. Tutkimuksen tavoitetta lähestyttiin tutkimukselle muodostetun teoreettisen viitekehyksen ja tutkimusasetelman kautta. Tutkimuksen viitekehyksen pohjalta muodostui kolme tutkimusongelmaa: 1) Miten konstruktivistinen oppimiskäsitys ilmenee ilmavoimien kadettien upseerin perusopintojen opetussuunnitelmassa? 2) Miten konstruktivistinen oppimiskäsitys ilmenee kadettien opetuksessa käytännössä: millaisia ovat kadettien kokemukset opetuksesta? 3) Mitä merkityksiä kadetit antavat konstruktivistiselle oppimiskäsitykselle, ja miten arvostettu oppimisteoria konstruktivismi on. Tarkastelun perusteella tutkimukselle muodostui seuraavia teemoja: miten kadettien kokemusten mukaan kadettien opetuksessa ilmenevät – itseohjautuvuus ja oppimisen yksilöllisyys – tiedon rakentuminen – oppimaan oppimista korostavat opiskelumuodot (opetusmenetelmät) – oppimista tukevat monipuoliset oppimisympäristöt – oppimisen sosiaalinen vuorovaikutus – palautteen merkitys oppimisen ohjaamisessa? Teemojen tarkoituksena oli rajata tutkimuksen ongelmanasettelua siten, että tutkimusongelmia pystyttiin lähestymään useasta eri näkökulmasta.

Tavoitteena kielitaidon monipuolistaminen Suomessa. Opettajien näkemyksiä mahdollisuuksista monipuolistaa oppilaiden kielivalintoja.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan rehtoreiden ja opettajien käyttämiä vapaavalintaisten kielten opiskelun edistämisen keinoja ja sitä, millaisiksi opettajat kokevat mahdollisuutensa vaikuttaa kielten opiskeluun. Lisäksi tutkitaan opettajien näkemyksiä parhaista mahdollisista tavoista edistää oppilaiden kielivalintojen monipuolisuutta. Suomessa on koko itsenäisyyden ajan panostettu monipuoliseen kielitaitoon, ja vielä 1970-luvulla Suomi oli kieliohjelmapolitiikan saralla edelläkävijämaa. Vuosikymmenien saatossa vieraiden kielten monipuolinen osaaminen on heikentynyt ja nykyään oppilaat opiskelevat pääasiassa vain kahta pakollista kieltä. Lähes kaikki opiskelevat ensimmäisenä vieraana kielenä englantia ja kaikki toista kotimaista kieltä. Vaikka kaikki suomalaiset opiskelevat kahta kieltä äidinkielen lisäksi, ainoastaan 75 % suomalaisista kokee pystyvänsä kommunikoimaan jollain muulla kielellä kuin äidinkielellään. Viime vuosikymmeninä yksipuolistuvaan vieraiden kielten osaamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota ja on tehty erilaisia hankkeita kielitaidon monipuolistamiseksi, muun muassa KIMMOKE ja Kielitivoli. Hankkeiden tavoitteiden täyttyminen on ollut kuitenkin toivottua heikompaa. Tutkimusaineistona on 37 peruskoulun ja 34 lukion rehtorin sekä 20 kieltenopettajan kyselylomakeaineisto. Lisäksi haastateltiin neljää opettajaa. Tutkimuksessa selvisi, että pääasiassa käytetään kielten opetuksen käytännön toteutukseen liittyviä edistämisen keinoja. Peruskoulut ja lukiot eroavat toisistaan jonkin verran. Erilaisia monipuolistamisen keinoja on olemassa ja niitä käytetään moni tavoin, Opettajat kokivat kuitenkin, että heidän mahdollisuutensa vaikuttaa kielten opiskelun monipuolistamiseen ovat melko heikot. Toisaalta opettajan oma innostunut esimerkki, kielten markkinointi sekä mielekäs ja laadukas opetus koettiin parhaimmiksi tavoiksi edistää vieraiden kielten opiskelua. Näitä keinoja jokaisen opettajan on helppo toteuttaa omassa arjessaan. Kielten opiskelun monipuolistamisen suurimpina esteinä ja ongelmina nähtiin erityisesti resurssipula ja eri tahojen negatiiviset asenteet. Kielten opiskelun monipuolistaminen on tärkeää eikä siihen päästä pelkästään valinnaista kielten opiskelua lisäämällä. Monipuolinen kielitaito on sekä yksilön että yhteisön kannalta välttämätöntä, koska kielitaito on avain kommunikointiin.

Rajamaata rahoittamassa. Maailmanpankin muuttuva Suomi-kuva kehitysrahoituksen kaudella 1948–1975

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Maailmanpankissa syntynyttä Suomi-kuvaa vuosina 1948–1975, jolloin Suomi sai kehitysrahoitusta. Otsikon rajamaata rahoittamassa viittaa maakuvaan, jossa keskeistä oli näkemys Suomesta raja-alueena idän ja lännen välissä. Tutkimus sisältää syntyneen Suomi-kuvan muutoksen lainojen myöntökaudella sekä keskeiset tiedot lainojen sisällöstä ja tavoitteista. Ensisijaisena lähdeaineistona on käytetty Maailmanpankin Suomea käsitelleitä raportteja sekä tutkimushaastatteluja. Tutkimus on esittämistavaltaan kronologinen ja temaattinen sekä ensimmäinen kokonaisvaltainen tutkimus Suomen vastaanottamasta kehitysrahoituksesta, joka pohjautuu Maailmanpankin aineistoihin. Tutkimus perustuu historiantutkimuksen lähdekritiikille ja maakuvatutkimuksen metodeille. Kehitysrahoituksen kaudella Suomi oli ulkomaankaupasta riippuvainen talous, jonka geopoliittinen asema oli Maailmanpankin näkemyksessä merkittävin syy vähäiseen luottamukseen kansainvälisillä pääomamarkkinoilla. Tutkimus erittelee Suomi-kuvan jatkuvia ja vaihtuvia teemoja, joita olivat epävarma kansainvälinen status, ennustamaton sisäpolitiikka, kiivas tulonjakotaistelu ja inflaatio-deflaatiokierre. Suomen maine tunnollisena lainanmaksajana on läsnä koko ajanjakson. Maailmanpankin raporteissa sosiaalipalvelujen laajentaminen oli taloudellinen ”ongelma”, kun heikot suomalaiset koalitiohallitukset eivät kyenneet vastustamaan kasvavia budjetteja. Maailmanpankki rahoitti laajasti suomalaista teollisuutta ja rakentamista. Ulkomaisella valuutalla ja pääomalla oli kova kysyntä ja tarve. Allokointi säilyi pitkään puuteollisuutta ja sitä tukevaa infrastruktuuria painottaneena. Vuoteen 1961 asti Maailmanpankissa vallitsi käsitys Suomen kehityksen tukemisen olevan tehokkainta puunjalostusteollisuuden välityksellä. Tämän jälkeen pienen ja keskisuuren teollisuuden lainoittaminen suomalaisten kehitysluottolaitosten välityksellä nousi prioriteetiksi, jolloin koulutetun väestön osuus korostui. Maailmanpankki loi aktiivisesti Suomeen uutta tutkimukseen perustuvaa yritysrahoituksen kulttuuria. Yleisesti Bretton Woods -järjestelmään kuuluminen oli merkittävää Suomen taloudelliselle kehitykselle. Tutkimus esittää tapausesimerkin kulloinkin vallalla olevan kehitysideologian käytännön soveltamisesta. Kehityksen teoriaa kuljetetaan maakuvan kronologian mukana. Tutkimus yhdistää aiheensa käsittelyssä taloudellista ja poliittista näkökulmaa; niiden periaatteiden keskinäinen ristiriitaisuus tekee kehityspolitiikasta hedelmällisen poliittisen historian tutkimusaiheen.

Transitiiviset ja intransitiiviset verbiparit ja niiden paikallissijaiset rektiotäydennykset edistyneiden suomenoppijoiden kirjoituksissa

Tämän tutkielman aiheena ovat transitiiviset ja intransitiiviset verbiparit ja niiden rektiotäydennykset. Tavoitteena on kuvata frekvenssin ja variaation keinoin, miten edistyneet suomenoppijat (S2-informantit) käyttävät transitiivisia ja intransitiivisia verbejä sekä niiden paikallissijaisia rektiotäydennyksiä ja verrata niiden esiintymiä suomea äidinkielenä puhuvien S1-informanttien esiintymiin. Lisäksi tavoitteena on kuvata aineiston verbiesiintymien finiitti- ja infiniittimuotoja. Tutkielma kuuluu suomi toisena kielenä -alaan ja keskittyy pääosin syntaksiin ja sanastoon. Se on aineistopohjainen korpustutkimus, jonka aineisto on kerätty Turun yliopiston Lauseopin arkiston Edistyneiden suomenoppijoiden korpuksen (LAS2-korpuksen) tenttivastauksista. Tutkielma on poikittaistutkimus, jossa käytetään sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista analyysia kuvattaessa ja vertailtaessa esiintymien frekvenssejä ja variaatioita kahdella informanttiryhmällä. Tutkielman aineisto käsittää 1137 verbiesiintymää. Tutkimuskohteena on 22 verbiä, joista puolet on transitiivisia A-kantaverbejä ja puolet intransitiivisia U-johdos-verbejä, esimerkiksi aiheuttaa ja aiheutua. Käsittelen näitä verbejä verbiparikkeina, jotka muodostavat 11 verbiparia. Tuloksena on, että kumpikin informanttiryhmä suosi intransitiivisia verbejä transitiivisiin verbeihin verrattuna, mutta S2-aineistossa intransitiiviverbit (70 %) olivat huomattavasti yleisempiä kuin S1-aineistossa (55 %). Tulosta selitti tenttivastausten kolme frekventeintä verbiä liittyä, kehittyä ja muuttua. Koska S2-aineiston verbien esiintymistä vain 9 % oli niiden verbiparikkien tehtävissä, kanta–johdos-verbiparikkien sekaantumien vähäisyys ja U-johdosverbien yleisyys indikoivat edistyneiden suomenoppijoiden vahvaa kielitaitotasoa. Tutkittavilla verbiesiintymillä oli 992 rektiotäydennysesiintymää, joista 714 eli 72 % oli S2-aineistossa ja 278 eli 28 % S1-aineistossa. Sekä S2- että S1-aineistossa yleisin rektiotäydennyksen sija oli illatiivi ja toiseksi yleisin elatiivi. S1-aineistossa esiintyi viisi rektiotäydennyssijaa, kun taas S2-aineistossa sijoja esiintyi kymmenen. S2-aineiston täydennyssijojen huomattava variaatio selittyi neljällä norminvastaisesti käytetyllä rektiotäydennyssijalla. Verbien ja rektiotäydennysten lisäksi finiittisten ja infiniittisten verbinmuotojen esiintymissä oli aineistokohtaisia eroja. S2-aineistossa infiniittisiä verbinmuotoja esiintyi huomattavasti vähemmän kuin S1-aineistossa. Kompleksisten rakenteiden hallintaa ilmentävät infiniittiverbit eivät siis ole samalla tavalla S2-informanttien vahvuus kuin U-verbit.

”On tuhat tapaa lähestyä opittavaa asiaa ja tuhat tapaa oppia se” Eriyttäminen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 1985–2014 ja ensimmäisen luokan matematiikan opettajan oppaissa

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten eriyttäminen näkyy Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 1985–2014 sekä ensimmäisen luokan matematiikan opettajan oppaissa. Tutkitut matematiikan opettajan oppaat olivat Sanoma Pron Kymppi ja Matikka sekä Otavan Tuhattaituri. Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden eriyttämiseen liittyvä aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla ja opettajan oppaiden aineisto teorialähtöisellä sisällönanalyysilla. Analyysiyksiköksi valittiin asiakokonaisuus. Tällaisia asiakokonaisuuksia nousi opetussuunnitelmien perusteista esiin 1563. Opetussuunnitelmien perusteiden aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla muodostettiin kolme pääluokkaa: 1) opetus, 2) roolit ja arvot sekä 3) tuki. Opettajan oppaiden teorialähtöinen sisällönanalyysi toteutettiin opetussuunnitelmien perusteista nousseiden pääluokkien avulla. Tutkimuksen avulla saatiin selville, että eriyttäminen nousi esiin monipuolisesti perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa, mutta opetussuunnitelmien perusteiden välillä oli vaihtelua. Kaikissa perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa voimakkaimmin esiin nousi oppilaan ominaisuuksien huomiointi. Myös myöhemmin julkaistujen erilaisten lisäyksien ja muutosten merkitys nähtiin suurena. Eriyttäminen nousi esiin suhteellisen monipuolisesti myös opettajan oppaissa. Opettajan oppaissa eriyttäminen painottui eritasoisiin tehtäviin ja toisinaan välineiden käyttöön. Arvioinnin monipuolisuus ja opetuksen eriyttämiseen liittyvä opettajan rooli jäivät tutkituissa opettajan oppaissa hyvin vähäisiksi, lähes olemattomiksi.

Venäjä takaraivossa – Nato-kysymys eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa vaalikaudella 2011–2015

Kylmän sodan päätyttyä Suomelle avautui uusia läntisiä yhteistyönäkymiä. Suomi liittyi sotilaallisesti liittoutumattomana, muttei puolueettomana maana Euroopan unioniin 1.1.1995 ja ryhtyi myös yhteistyöhön Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kanssa. Yli kaksikymmentävuotisen aktiivisen rauhankumppanuuden aikana Suomi on aina mennyt jonkinlaisella kontribuutiolla mukaan uusiin Naton yhteistyömuotoihin. Turvatakuut tuovaa jäsenyyttä ei ole katsottu aiheelliseksi hakea, vaan Suomi on linjannut varaavansa mahdollisuuden hakea jäsenyyttä tarpeen niin vaatiessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten Suomen poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja heidän edustamansa puolueet, ovat eduskunnassa vaalikaudella 2011–2015 arvioineet Suomen turvallisuuspoliittista perusratkaisua – liittoutua vai ei. Mitkä ovat olleet koko liittoutumiskeskustelun keskeiset diskurssit eli mistä on keskusteltu, kun on keskusteltu? Millä argumenteilla sotilasliittoon liittymistä, sen ulkopuolella pysyttäytymistä sekä virallisen ns. Nato-option jatkoa kannattaneet ovat perustelleet kantojaan? Tutkimus tarkastelee myös miten Venäjän ja lännen, Naton ja EU:n, suhteiden kiristyminen on vaikuttanut liittoutumisnäkemyksiin. Muuttuivatko päättäjien perustelut aiemmille kannoilleen Ukrainan myötä vai muuttuivatko kannat? Primaariaineistona ovat vaalikaudella käydyt seitsemän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittynyttä täysistuntokeskustelua. Yli 600 puheenvuoron analysoinnissa on sovellettu aineistolähtöistä lähestymistapaa ja sisällönanalyysiä. Keskusteluaineiston perusteella ulkoisen toimintaympäristön muuttujista keskeisesti näkemyksiin liittoutumisesta ovat vaikuttaneet erilaiset käsitykset siitä, 1) millaiseksi Euroopan ja Itämeren alueen yleinen turvallisuuskehitys sekä erityisesti Venäjän roolin ja länsisuhteen kehitys arvioidaan (Venäjä-diskurssi), ja 2) minkälainen merkitys on pohjoismaisen ja erityisesti Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön tiivistämisellä (Ruotsi-diskurssi). Myös arviot siitä, 3) millaisia kehitysnäkymiä on EU:n yhteisessä puolustusulottuvuudessa (EU-diskurssi), ja 4) miten Naton rooli sekä kumppanuus kehittyvät (Nato-kumppanuus -diskurssi) ovat vaikuttaneet merkittävästi näkemyksiin. Keskeisin tutkimuspäätelmä on, että lähes kaikki Nato-keskustelun argumentit ja keskusteluteemat kiertyvät lopulta Venäjään. Liittoutumiskeskustelu on siis keskustelua, jossa Suomen valintoja arvioidaan joko ääneen tai verhottuna suhteessa oletettuihin Venäjän pyrkimyksiin, motiiveihin ja mahdollisiin reaktioihin. Ukrainan kriisin myötä vakautta ja jatkuvuutta korostava pragmaattinen "geopoliittinen realismi" nousi keskustelussa yhä hallitsevammaksi näkökulmaksi, ohittaen kansainvälisen yhteisön normistoa ja moraalia korostavan "arvoperustaisen yhteisöllisyyden".