1000 resultados para Palva, Lauri: Kokemuksia kaatuneiden huollosta sotiemme aikana
Resumo:
Alaselän ja lantion alueen rasitusvammat ja kiputilat ovat jalkapalloilijoille erittäin tyypillisiä. Keskivartalon hallinnan harjoittelun on tutkitusti todettu vähentävän ja ennaltaehkäisevän alaselän ja lantion alueen vaivoja, ja tästä syystä syvien lihasten vahvistamisesta onkin maailmalla tullut viime vuosina trendi kuntoilijoiden ja urheilijoiden keskuudessa. Suomalaisessa jalkapalloilussa keskivartalon hallinnan harjoittelu ei ole kuitenkaan vielä yleistynyt osaksi lajiharjoittelua. Selvitimme opinnäytetyönämme Helsingin Jalkapalloklubin (HJK) naisten edustusjoukkueen keskivartalon hallintaa. Työ toteutettiin yhteistyössä joukkueen fysioterapiasta vastaavan Fysiotera-piakeskus TUF:n kanssa. Pelaajat toteuttivat koostamaamme keskivartalon hallinnan harjoitusohjelmaa 29 viikon ajan. Tutkimuksen lähestymistapa oli kvantitatiivinen ja siinä käytettiin näennäiskokeellista tutkimusasetelmaa. Tutkimus toteutettiin helmikuun 2006 ja elokuun 2006 välisenä aikana. Tutkimus koostui alku-, väli- ja loppumittauksista, joissa testattiin musculus tranversus abdominiksen aktivoitumista, keskivartalon ja lantion dynaamista hallintaa sekä syvien ja pinnallisten lihasten yhteistoimintaa. Pelaajien harjoitteluaktiivisuutta kontrolloimme kyselyin ja lisäksi kartoitimme heidän kokemuksiaan harjoittelusta ja sen merkityksestä. Tulosten perusteella pelaajien tietoisuuden lisääntyminen keskivartalon hallinnasta ja sen merkityksestä sekä aktiivinen harjoittelu näytti edistäneen dynaamisen stabiliteetin kehittymistä. Sen sijaan kyky aktivoida eriytetysti musculus transversus abdominista ei vaikuttanut kehittyneen käytetyn harjoitusohjelman tuloksena. Työn teoriapohjaa ja tutkimustuloksia voidaan käyttää hyödyksi suunniteltaessa ja kehitettäessä jalkapalloharjoittelun sisältöä. Työtä voidaan hyödyntää myös ennaltaehkäisevässä urheilufysioterapiassa sekä urheiluvammojen kuntoutuksessa.
Resumo:
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa Kaunialan sotavammasairaalan ryhmämuotoiselle kuntoutusjaksolle osallistuneiden kuntoutujien kokemuksia kuntoutusjakson sisällöstä sekä sen merkityksestä psykososiaaliseen- ja fyysiseen toimintakykyyn. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat sotainvalidien puolisot ja lesket. Kyseessä on pilottikuntoutusjakso ja se on kertaluontoinen. Tässä työssä on painotettu psykososiaalista näkökulmaa merkittävänä kuntoutuksen toimintakykyä edistävänä tekijänä. Kysely toteutettiin postikyselynä puolistrukturoidulla kyselylomakkeella. Tutkimustapa oli kuvaileva kartoitustutkimus, jossa oli sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia piirteitä. Tutkimukseen osallistui 29 henkilöä, joista 24 oli leskiä. Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2006. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin SPSS-tilasto-ohjelmistolla ja kvalitatiivisen aineiston analysoinnissa sovellettiin sisällön analyysia. Tutkimuksen tulosten mukaan kuntoutusasiakkaat olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä kuntoutusjakson sisältöön. Mielialaan, ihmissuhteisiin ja leskeyteen sekä kuolemaan liittyviä asioita olisi toivottu käsiteltävän enemmän. Ystävällinen henkilökunta ja osaston positiivinen ilmapiiri koettiin tärkeänä osana kuntoutusjaksoa. Ohjatun toiminnan merkitys nousi vastauksista esiin tärkeänä tekijänä arvioitaessa tyytyväisyyttä kuntoutusjakson antiin. Ryhmämuotoisuuden koettiin edistävän kuntoutujien psykososiaalista toimintakykyä. Kuntoutusjakso toimi fyysistä toimintakykyä ylläpitävänä ja edistävänä tekijänä sekä tuki itsenäistä kotona selviytymistä.
Resumo:
Opinnäytetyöni tarkoituksena on kannustaa tyypin 2 diabeetikoita terveellisiin elämäntapoihin ja liikkumiseen. Elämäntapaohjauksessa tavoitteinani on antaa osallistujille tietoutta tyypin 2 diabeteksesta ja liikunnan vaikutuksista diabetekseen sekä ohjata ryhmäliikuntaa diabeetikoille. Opinnäytetyöni aiheen sain Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadiassa vapaavalintaisena opintojaksona olleesta “Diabeetikoiden omahoidon ohjausryhmästä”, joka liittyy osana valtakunnalliseen Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmaan. Tiedon iikunnallisesta elämäntapainterventiosta osallistujat saivat Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys ry:n kautta, jonka kanssa opinnäytetyöni yhteistyössä toteutettiin. Toiminnallinen opinnäytetyöni toteutettiin liikunnallisena interventiona Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadian tiloissa kevään 2006 ja syksyn 2006 aikana. Elämäntapaohjauksen teemat liittyivät metaboliseen oireyhtymään, diabeetikoiden liikuntaan sekä painonhall intaan ja ravitsemukseen. Liikunnalliseen osuuteen liittyi kunto- ja vesivoimistelua sekä kuntosalilla käyntiä yhteensä kuusi kertaa. Puolen vuoden kuluttua intervention aloittamisesta oli seurantakäynti, jolloin arvioitiin elämäntapamuutosten pysyvyyttä. Elämäntapamuutosten pysyvyyttä ja osallistujien valmiutta muuttaa elämäntapojaan arvioitiin ns. muutosvaihemallijanan avulla. Osallistujat täyttivät muutosvaihemallijanan puolen vuoden aikana kolme kertaa. Intervention aikana osallistujien valmiudessa muuttaa elämäntapojaan tapahtui kehitystä eteenpäin jo ensimmäisen kuuden viikon aikana. Osallistujien valmiudessa muuttaa elämäntapojaan tapahtui kehitystä eteenpäin myös puolen vuoden aikana. Eniten interventiolla oli vaikutusta ruokailutottumusten ja liikuntatapojen muuttamisessa sekä hyötyliikunnan lisäämisessä. Koska elämäntapaohjauksen tarve on suuri, vastaaviin elämäntapainterventioihin tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Ohjausta tulisi antaa myös niille h enkilöille, jotka eivät vielä ole sairastuneet, mutta jotka kuuluvat riskiryhmään
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää passiivisen mobilisaation vaikutusta ylemmän nilkkanivelen liikelaajuuteen ja siinä mahdollisesti esiintyvään kipuun. Lisäksi tavoitteena oli lisätä manuaalisen terapian tunnettuutta yhtenä jalkaterapian hoitomenetelmänä. Tutkimusmenetelmä oli kokeellinen yksittäistapaustutkimus. Tutkimuseen valittiin harkinnanvaraisesti neljä (n=4) henkilöä, joilla oli ainakin toisen ylemmän nilkkanivelen liikelaajuus dorsaalifleksioon alle 10̊. Lisäksi nivelessä saattoi esiintyä kipua. Passiivista mobilisaatiota annettiin kaksi kertaa viikossa kolmen viikon ajan. Perustasonmittaukset suoritettiin neljä kertaa ennen hoitojaksoa kahden viikon aikana ja kolme kertaa seurantajakson (6 viikkoa) aikana kahden viikon välein. Tiedonhankintamenetelminä olivat kysely- ja tutkimuslomake, kivun ja haitan arviointilomake. Ylemmän nilkkanivelen liikelaajuuden mittaus tehtiin Ficherin goniometrillä. Perustasonmittauksissa nilkkanivelten liikelaajuuden vaihtelu oli 3̊̊-14̊ polvi suorana ja polvi koukussa 5̊- 16̊. Kyselyn mukaan kahdella tutkittavalla esiintyi kipua ainakin toisessa ylemmässä nilkkanivelessä. Hoitojakson aikana kaikien tutkittavien liikelaajuus lisääntyi 3̊- 8̊ polvi suorana ja polvi koukussa 2̈̊- 9̊. Kolme henkilöä saavutetti normaalin kävelyn vaativan liikelaajuuden, 10̊ polvi suorana ja 15̊ polvi koukussa. Seurantavaiheessa liikelaajuudet lisääntyivät alkumittauksiin verratuna kolmella henkilöllä. Yhdellä henkilöllä saavutettu liikelaajuus säilyi seurantavaiheen loppuun asti. Mobilisaatio ei vaikuttanut merkittävästi ylemmän nilkkanivelen kipuun. Koska tämä oli yksittäistapaustutkimus ja tutkimusjoukko oli pieni (N=4), tutkimustuloksia ei voida yleistää. Tutkimustulokset ovat kuitenkin lupaavia ja ne antavat viitteen siitä, että passiivisella mobilisaatiolla voidaan lisätä ylemmän nilkkanivelen liikelaajuutta. Tutkimus antaa lisää näyttöä jalkaterapian alaraajoja tukevista hoitomenetelmistä ja erityisesti nivelen passiivisen mobilisaation vaikutuksesta ylemmän nilkkanivelen liikerajoitukseen. Mobilisaatio on tehokas hoitomenetelmä ja hyvä vaihtoehto perinteisille pehmytkudosperäisen jäykän nilkan hoitomuodoille. Tutkimusta ja sen tuloksia voivat hyödyntää kaikki terveysalan ammattilaiset, jotka työssään käyttävät passiivista mobilisaatiota. Tutkimuksen avulla jalkaterapeutit voivat parantaa omaa kriittistä työotettaan, työnsä seurantaa sekä hoitotulosten dokumentointia.
Resumo:
Toiminnallinen opinnäytetyömme on osa Koululaisen terveys ja toimintakyky -hanketta, jonka taustalla ovat Helsingin ammattikorkeakoulu, Helsingin opetusvirasto ja Helsingin terveyskeskus. Opinnäytetyömme tavoitteena oli seitsemäsluokkalaisten itsetuntoa ja luokan ryhmähenkeä tukevan toiminnan suunnittelu, toteutus ja raportointi. Ammatillisen kasvumme tavoitteena oli erilaisten toimintamenetelmien omaksuminen, itsetuntoon ja ryhmäytymiseen liittyvän erityistiedon kartuttaminen sekä ryhmäohjaustaitojen lisääminen. Teoriapohjana käytimme muun muassa hoito- ja käyttäytymistieteellisiä tutkimuksia itsetunnosta, mielialasta, ryhmäytymisestä ja kuulluksi tulemisesta. Toteutimme opinnäytetyömme Laajasalon koulun erään seitsemännen luokan kanssa 2. ja 3. marraskuuta 2005. Käytettävissämme oli yhteensä kuusi tuntia. Toimintaan osallistui 15 oppilasta. Tarkoituksenamme oli, että oppilaat harjoittelevat antamaan ja vastaanottamaan toisiltaan positiivista palautetta, osallistuvat hulluttelu-, lämmittely-, tutustumis-, luottamus-, myönteisyys-, ja yhteistyöharjoitteisiin, pohtivat itsetunto- ja mieliala-aiheisia kysymyksiä sekä tekevät yhdessä ryhmäänsä kuvaavan taideteoksen. Arvioimme opinnäytetyömme onnistumista havainnoimalla toteutustilanteita ja oppilaiden antaman kirjallisen palautteen perusteella. Arviointikohteina olivat oppilaiden osallistuminen ja tyytyväisyys toimintaan sekä omat ohjaustaitomme. Kaikki oppilaat osallistuvat lähes jokaiseen toiminnan osioon. Liikunnallisten harjoitteiden aikana oli levotonta, mikä saattoi johtua avarasta tilasta, halusta testata ohjaajien auktoriteettiä ja ikäkauteen liittyvästä psyykkisestä murroksesta. Taideteoksen tekemiseen oppilaat malttoivat syventyä ja siitä he myös pitivät eniten. Kaikki käyttämämme ryhmäyttävät harjoitteet eivät mielestämme soveltuneet ryhmätilanteeseen, jossa ohjaaja on vieras. Koemme edelleen, että aiheemme on tärkeä ja toivomme Laajasalon koulun ottavan käyttöön suunnittelemamme itsetunto- ja mieliala-aiheisen kirjoitustehtävän. Aiomme esitellä aihetta myös posterin avulla. Avainsanat itsetunto, murrosikä, ryhmäytyminen, toiminnallisuus
Resumo:
Työskentelin vuonna 2005 kotimaisen lyhyt- ja dokumenttielokuvan festivaalilla Kettupäivillä tiedottajana. Festivaalia järjestävän Suomen elokuvakontakti ry:n toiminnan tavoitteina on mm. edistää elokuvantekijöiden ja yleisön välisiä kontakteja ja lisätä kiinnostusta elokuvan eri muotoihin. Tavoitteensa saavuttamiseksi se järjestää vuosittain Kettupäiviä. Työskennellessäni Kettupäivillä huomasin, että suuri yleisö ei ole ottanut tapahtumaa Suomen elokuvakontakti ry:n tavoitteen mukaisesti omakseen. Festivaali käyttää yleisön tavoittamiseen perinteisiä keinoja eli tiedottamista ja markkinointia. Tiedotuksen ja markkinoinnin ohella yleisön tavoittamiskeinoksi on Suomessakin nousemassa yleisötyö. Yleisötyötä voidaan pitää keinona kulttuuritapahtuman helpompaan saavuttamiseen. Kulttuuritapahtuma on saavutettava silloin, kun erilaiset yleisöt voivat osallistua siihen mahdollisimman helposti ja esteettömästi. Kulttuuritapahtuman saavutettavuutta voidaan parantaa poistamalla osallistumisen esteitä. Esteet voivat olla fyysisiä, aisteihin liittyviä, taloudellisia, asenteellisia/henkisiä, tiedollisia tai tiedottamiseen liittyviä tai päätöksen teon puutteellisuudesta johtuvia. Yleisötyö toimii lähinnä asenteellisten ja tiedollisten esteiden poistamisen keinona. Työn tavoitteena on löytää konkreettisia esimerkkejä Kettupäivien yleisötyöhön ja sitä kautta laajemman yleisön tavoittamiseen festivaalille. Tutkin yleisötyötä kolmen erilaisen helsinkiläisen kulttuuriorganisaation tekemän yleisötyön kautta. Haastattelut tein vuosien 2005 ja 2006 vaihteessa, jonka jälkeen kirjoitin työn seuraavan vuoden aikana. Yleisötyön merkitys markkinoinnin ja tiedotuksen ohella kulttuurituotteen ulkoisen viestinnän ja yleisön saavuttamisen kannalta on oleellinen etenkin pienissä tai muulla tapaa marginaalissa toimivissa kulttuuriorganisaatioissa. Tärkeää pienen tai keskisuuren taideorganisaation yleisötyössä on resurssien laskeminen siten, ettei yleisötyö syö voimavaroja päätoimintamuodosta, mutta että yleisötyöllä on oma vahva merkityksensä yleisöjen liikuttamisessa ja kulttuurituotteen tunnettuuden lisäämisessä.
Resumo:
Opinnäytetyössäni tarkastellaan Internet-elokuvan historiaa sekä nykyistä tilaa. Käyn läpi yleisimmät katseluohjelmat: QuickTime Player, Windows Media Player, RealPlayer ja Flash Player sekä Internet-elokuvasivustot: YouTube, IFILM, AtomFilm ja Pixoff.net. Kerron myös Flash-elokuvista ja siitä miten Internet on luonut kokonaan uuden elokuvan muodon sekä Internetissä julkaistuista Dogma 2001 The New Rules for Internet Cinema -säännöistä. Käsittelen myös lyhyesti miten Internet-elokuva on vaikuttanut perinteiseen elokuvaan. Käsittelen perinteisen, isolta ruudulta katsottavaksi tehdyn, elokuvan julkaisemista Internetissä. Tarkastelen kahta verkossa julkaistua elokuvaa: Star Wreck ja The Silent City ja käyn läpi miksi ne on julkaistu Internetissä. Star Wreck on tamperelainen poikkeuksellisen kunnianhimoinen amatööriprojekti. The Silent City on taas irlantilaisen 3D-animaattorin, Ruairi Robinsonin, lyhytelokuva, jonka hän on tehnyt työnäytteeksi Hollywoodiin. Käsittelen myös ohjaaja David Lynchin verkkosivut, koska ne ovat Internetissä ainoaa laatuaan ja mainio ympäristö elokuvan julkaisemiseen. Kerron oman Uhripuu-kauhuelokuvani synnystä ja tekoprosessista. Uhripuun idea sai alkunsa Iso-Britanniassa vuoden 2004 alussa. Käsikirjoitus sai lopullisen muotonsa keväällä 2006. Käsittelen miksi ja miten se julkaistaan Internetissä. Kerron elokuvan Internet-sivujen sisällöstä ja sen jaosta eri osiin: Tarina, Rooleissa, Tekijät, Uhripuista, Traileri, Näin tehtiin, Kuvagalleria, E-kortti, Näe/Katso elokuva. Koska olen saanut koulutukseni nimenomaan verkkoviestinnän enkä audiovisuaalisen viestinnän puolella, Uhripuu-elokuvan tekoprosessi on ollut minulle elokuvakoulu. Sen tekemisen aikana olen oppinut elokuvan tekemisestä paljon. Elokuva kuvattiin HD-tarkkuuksilla, jotta kuva ei kärsisi liikaa jälkikäsittelyssä. Mitä tulee elokuvan ja Internetin yhteiseen tulevaisuuteen, näyttää siltä, että nämä kaksi mediaa ovat yhdistymässä yhä enemmän toisiinsa.
Resumo:
Opinnäytetyömme koostuu Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian Mesta-portaalille vuoden 2006 aikana tehdyn käytettävyystutkimuksen raportista sekä sen toteuttamista ja tuloksia esittelevästä kirjallisesta osasta. Sekä käytettävyystestaus että opinnäytetyö on toteutettu parityönä. Mesta on Stadian verkkopalvelujen portaali, joka lanseerattiin joulukuussa 2006 Stadian opettajien, opiskelijoiden ja henkilökunnan käyttöön. Mesta sisältää Stadian tärkeimmät tietojärjestelmät ja verkkopalvelut, kuten sähköpostin ja tilanvarausjärjestelmän, sekä tarjoaa uusia palveluja. Näitä ovat esimerkiksi työtilat ja keskustelualueet. Käytettävyys on tuotteen ominaisuus, joka määrittelee sen, kuinka sujuvaa, tehokasta ja opittavaa sen käyttö on. Käytettävyystutkimuksilla voidaan selvittää, kuinka hyvin käytettävyyden tavoitteissa on onnistuttu. Käytettävyydellä on yhä suurempi merkitys verkkopalveluissa ja erilaisissa laitteissa, sillä ne ovat tulleet erittäin laajaan käyttöön ja niiltä osataan odottaa käyttömukavuutta. Vaikeasti käytettävä tuote menettää merkittävän kilpailuedun. Mestalle päätettiin tehdä käytettävyystestaukset, sillä käytettävyydeltään onnistuneen portaalin ajateltiin houkuttelevan käyttäjiä. Testauksen tavoitteena oli antaa järjestelmän kehittäjille informaatiota, jonka avulla he voisivat parantaa portaalin käytettävyyttä. Haasteena oli portaalin laaja käyttäjäkunta, jolla on hyvin erilaista osaamista tietokoneiden ja verkkopalvelujen käyttämisestä. Tästä huolimatta portaalin tuli palvella heitä tasapuolisesti. Testaukset toteutettiin seitsemällä testihenkilöllä siten, että he suorittivat palvelussa heille annettuja tehtäviä samalla kun testitilannetta tarkkailtiin sekä paikan päällä että videoiden. Tehtävien avulla etsittiin portaalin käyttöliittymän ongelmakohtia ja löydetyt ongelmat kirjoitettiin testausraportiin kehitysehdotuksiksi. Näitä ehdotuksia syntyi 55 kappaletta ja niistä suurin osa otettiin käyttöön Mesta-portaalissa.
Resumo:
Opinnäytteeni teososana on 3D-Kalevala projektinimellä tunnetun animaation partikkeliefektit. Tarkastelen tarkemmin elokuvan Lumi-, Kylä-, Paja- ja Luola-kohtauksia. 3D-Kalevala on tietokoneella tehty animaatio, joka kertoo Suomen kansalliseepoksen Kalevalan päähenkilöstä Väinämöisestä. Elokuvassa vanha Väinämöinen muistelee nuoruutensa tapahtumia. 3D-Kalevala-projekti käynnistettiin vuonna 2003, mutta sen alkuperäiset tekijät eivät saaneet sitä valmiiksi, ja projektin teko keskeytettiin vuonna 2005. Vuoden 2006 keväällä projektiin perustettiin uusi kahden verkkoviestinnän opiskelijan projektiryhmä, jonka tehtävänä oli saada elokuva valmiiksi vuoden 2007 kevääseen mennessä. Kun aloitimme projektin tekemisen, olin kolmiulotteisessa mallinnuksessa aloittelija. Tästä johtuen opinnäytteen kirjallinen osa on opas aloittelijoille partikkelien maailmaan. Selvitän raportissani miten elokuvan partikkeliefektit rakennettiin, mitä niiden tekeminen minulta vaati ja miten ne loppujen lopuksi mielestäni onnistuivat. Elokuvan efektit tehtiin 3D Studio Max-ohjelman versiolla 6.0, ja tämän takia kirjoitankin efektien rakentamisesta kyseisen ohjelman keinoin. Projektin suuruuden vuoksi molemmat tekijät pääsivät tekemään monenlaisia töitä, mutta päävastuualueet olivat selvät. Minun osani oli tehdä elokuvaan efektejä. Partikkeliefektit ovat proseduraalisia efektejä, joiden avulla on mahdollista tehdä aidon näköisiä luonnonilmiöitä, kuten tulta, savua, kipinöitä ja veden roiskeita. Koska partikkeliefektit mallintavat reaalimaailman ilmiöitä, on tekijän hyvä olla kiinnostunut selvittämään ilmiöiden käyttäytymistä luonnossa. Raportoin myös projektin aikana huomaamistani hyvistä tavoista opiskella itsenäisesti partikkelien rakentamiseen käytettyjä tekniikoita. On hyvä lukea 3D Studio Maxin tasokasta käyttöohjesovellusta, tutustua Internetissä löytyviin 3D-aiheisiin foorumeihin, käydä aiheesta tutoriaaleja läpi sekä tutustua ohjelman ominaisuuksiin kokeilemalla ja tutkimalla itsenäisesti. Elokuvan efektit onnistuivat mielestäni kiitettävästi ottaen huomioon lähtötasoni. Löysin tapoja kehittää itseäni ja helppoja keinoja toteuttaa realistista jälkeä efektien rakentamisessa. Toivon, että raportistani olisi jollekin 3D-partikkeliefekteistä kiinnostuneelle hyötyä.
Resumo:
Tutkin opinnäytetyössäni Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian viestinnän koulutusohjelmassa kulttuurituotannon suuntautumisvaihtoehdossa vuosina 2001 ja 2002 opintonsa aloittaneiden työhistoriaa, niin kutsuttua tuottajauraa. Selvitän minkälaisista työ- ja koulutustaustoista on lähdetty opiskelemaan kulttuurituottajaksi. Minkälaisia ja miten paljon töitä on tehty opintojen aikana sekä minkälaisissa tehtävissä tutkitut ovat nykyään. Kysyin kohderyhmältäni myös kulttuurituotannon alan tulevaisuuden näkymistä sekä alan yrittäjyydestä nyt ja tulevaisuudessa. Tutkin myös alaa kokonaan vaihtaneiden toimintaa. Haen työlläni vastauksia myös Stadian kulttuurituottajaopiskelijoiden usein normiajan ylittäviin opintoaikoihin sekä valmistuneiden alhaiseen työttömyystasoon. Kerron työssäni ensin tutkimukseni taustatekijöistä, eli kulttuurituottajien koulutuksesta, sekä aikaisemmin tehdyistä tutkimuksista. Selitän myös, mitä on kulttuurituottajan työ, mitä ovat kulttuurituotantoalan työt ja millainen on kulttuurialan sekä kulttuurituottajien työllisyystilanne. Kerron myös, miten tutkimukseni on tehty sekä arvioin tutkimukseni onnistumista. Tutkimukseni tulokset käyn läpi kysymysosioittain ja lopuksi vertailen tuloksiani toiseen samantyyliseen tutkimukseen sekä pohdin tekemäni vertailun tuloksia. Työni lähtökohtana on tekemäni kysely Stadiassa kulttuurituottajaopinnot vuosina 2001 ja 2002 aloittaneille vuosikursseille. Analysoin saamani vastaukset ja vertailin niitä Humanistisessa ammattikorkeakoulussa tehtyyn samantyyliseen tutkimukseen. Tulosten vertailu toi esiin suuria ja perustavanlaatuisia eroavaisuuksia, lähtien perusasennoitumisesta alaan sekä alalla työskentelyyn, ja päätyen toisistaan hyvin kaukana oleviin näkemyksiin tulevaisuudesta. Pohdin näiden voimakkaasti toisistaan eriävien tulosten syitä ja asetan ne koko alan kontekstiin.
Resumo:
Työ käsittelee käsikirjoittamisen ja käsikirjoitusopetuksen roolia mediakasvatuksessa. Työn tavoitteena on kartoittaa mediakasvatuksen käsikirjoitusopetuskäytäntöjä ja nostaa lyhytelokuvan käsikirjoitusprosessista esiin sellaisia piirteitä, joita voisi hyödyntää mediakasvatuksessa. Tyylillisesti työ on perinteisen tutkielman ja oppaan välimuoto, joka koostuu pohjustavasta osasta, varsinaisesta tutkimusosasta ja tekniikkaosasta. Pohjustavassa osassa tutustutaan mediakasvatuksen päämääriin ja median tarinankerronnallisiin piirteisiin. Tutkimusosassa keskitytään siihen, kuinka käsikirjoittaminen, lyhytelokuva ja erityisesti lyhytelokuvan käsikirjoittaminen toimivat mediakasvatuksen välineinä, ja esitellään mediakasvatuksen käsikirjoitusopetuksen tueksi versio lyhytelokuvan käsikirjoitusprosessista. Tekniikkaosassa tämän käsikirjoitusprosessin osia käsitellään yksitellen ja kokonaisuuden käytettävyyttä havainnollistetaan harjoitusesimerkein. Tekniikkaosan harjoitukset on suunnattu erityisesti nuorten mediakasvatukseen. Työn lähdemateriaalina käytetään ensisijaisesti mediakasvatukseen ja lyhytelokuvan käsikirjoittamiseen liittyvää kirjallisuutta, mutta myös luentomuistiinpanoja, asiantuntijahaastattelua ja kokemuksia käsikirjoitustyöpajojen vetämisestä. Aihetta käsitellään käsikirjoittajan näkökulmasta. Lopputulos on käytännönläheinen tutkielma, joka tarjoaa työvälineitä mediakasvatuksen käsikirjoitusopetuksen tueksi. Jotta käsikirjoittaminen voidaan valjastaa täysipainoiseksi mediakasvatuksen välineeksi, sen kentästä on nostettava esiin ne piirteet, joista mahdollisimman moni voi hyötyä. Työn mukaan käsikirjoittamisen avulla voi kehittää prosessitietoisuutta ja hahmottaa median tarinallisuutta sekä medialle tyypillistä kuvan ja tekstin suhdetta.
Resumo:
Opinnäytetyöni Kahden kulttuurin ääniä on monimuototyö, jonka teososa koostuu kuudesta suunnittelemastani ja äänittämästäni konkreettisen musiikin teoksesta. Materiaali on äänitetty 2006 kesällä ja syksyllä Suomessa ja Japanissa. Kirjallisessa osassa tarkastelin lajityypin historiaa sekä omaan työskentelyyni peilaten keinoja, joilla tein kenttä-äänistä musiikillisen teoksen jaettuna kolmeen eri teemaan kunkin maan äänimateriaalista: luontoäänet, kaupunkiäänet sekä uskonnollisten palvelusten äänet. Teoksille ei tehty ennakkokäsikirjoitusta, vaan niiden kokoaminen tapahtui konkreettisen musiikin perinteiden mukaisesti vasta äänityöasemalla. Työ koostettiin ja miksattiin stereona ja surroundina (5.0) Pro Toolsissa vuoden 2007 aikana. Osa äänimateriaalista säilyi käsittelemättömänä, osa käsiteltiin lähes tunnistamattomaksi. Kahden kulttuurin ääniä poikkeaa lajityypin klassikoista nopealla tempollaan ja runsaalla tunnelmien vaihtelevuudellaan. Toisinaan työ lähentelee jo nykyaikaisia elektronisen musiikin alalajeja. Teokset sisältävät paljon elementtejä, jotka aiheuttavat eri ihmisissä erilaisia assosiaatioita. Tämän vuoksi konkreettinen musiikki voisi hyvin toimia muun muassa musiikkiterapian välineenä.
Resumo:
Opinnäytteeni tavoitteena oli kartoittaa HUSLAB:n immunologian osastolle työhyvinvoinnin parantavia kehittämisehdotuksia ja laatia saatujen vastausten pohjalta työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma. Työn aloite tuli immunologian osastolta ja lähtökohtana oli, ettei lähiesimiesten saama suullinen palaute työntekijöilta vastannut HUS:n Työssäolobarometri-kyselyn tuloksia. Lisäksi osaston tuloskorttiin oli kirjattu aktiivisen työhyvinvoinnin kehittäminen. Aihe rajattiin yhdessä opinnäytteeni vastuuhenkilöiden kanssa. Työn pääteemoiksi valittiin lähiesimiestyö ja johtaminen sekä sisäinen viestintä. Alateemoja olivat kehityskeskustelut, töiden organisointi ja lähiesimiesviestintä. Jokaisesta teema-alueesta selvitettiin kyseisen teeman nykytila ja kehittämiskohteet. Työyhteisön kehittämiskohteet kartoitin pienryhmähaastattelulla. Haastattelun alussa oli kirjallinenosio, jolla selvitin nykytilaa ja kehittämisehdotuksia koskevia tietoja. Kirjallisen osion vastaukset toimivat haastattelun pohjana ja niitä tarkennettiin haastattelun aikana. Haastattelujen jälkeen, keräsin kirjallisen osion vastaukset taulukkoon teemojen mukaisesti. Seuraavaksi litteroin haastattelun ja käsittelin haastatteluaineiston teemoittelun ja sisällönanalyysin menetelmillä. Keräsin tulokset teemojen mukaisesti taulukkoon. Kävin esittelemässä saatuja kehittämisehdotuksia osastolle, jonka jälkeen jokainen työyhteisön jäsen sai äänestää mielestään tärkeintä kehittämisehdotusta. Kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta olivat osastonhoitajan viran vakinaistaminen, työntekijöiden ottaminen mukaan laitehankintaprosessiin sekä hallintotyöpisteen oma työpistekokous. Äänestyksen tulosten sekä työyhteisön kehittämisen yleiseen kirjateoriaan perustuen muodostin immunologian osaston työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelman. Kehittämissuunnitelman lisäksi osasto sai useita kehittämisehdotuksia, jotka perustuvat työntekijöiden omaan näkemykseen siitä, miten osastoa tulisi kehittää. Kehittämisprosessin loppuun saattaminen rajattiin työni ulkopuolelle ja jää osaston itsensä toteutettavaksi. Työhön olisi voinut valita vähemmän teema-alueita, silloin olisi päästy syvemmälle aiheeseen ja saatu tarkempia vastauksia. Voidaan kuitenkin todeta, että opinnäytteessäni käytetty työhyvinvoinnin kehittämisen prosessi mallia voidaan soveltaa myös muissa työyhteisöissä.
Resumo:
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää, millainen on yhteistyöseuramme kilpa-aerobiccia harrastavien lihastasapaino ja näiden tulosten pohjalta laatia heille lihashuoltoharjoitteita. Työ tehtiin yhteistyössä urheiluseura Fliku 82:n kanssa. Otimme yhteyttä Fliku 82:sen valmentajaan ja hän kertoi, että tällaiselle testaukselle ja lihashuoltotunnille olisi tarvetta. Testeihin osallistui yhteensä 11 13-26-vuotiasta naispuolista kilpa-aerobiccaajaa. Testeihimme kuuluivat ryhtitutkimus, selkärangan sekä ylä- ja alaraajojen liikkuvuustestit. Testimittareina toimivat universaali goniometri ja mittanauha. Lisäksi apuna käytettiin plinttiä, tussia ja luotisuoraa. Toteutimme testit kahtena päivänä helmikuun 2007 aikana. Aikaa yhdelle testattavalle oli varattu 30 minuuttia. Kilpa-aerobiccaajilla löytyi yhteneviä tuloksia lihastasapainohäiriöiden suhteen. Etenkin liikkuvuustesteissä havaittiin yli puolella urheilijoista puolieroja vasemman ja oikean puolen välillä sekä ylä- että alaraajojen osalta. Selkärangan liikkuvuustesteissä löytyi kireyttä selän ekstensoreista. Ryhdissä havaittiin erityisesti pään ja olkapäiden eteenpäin työntyneisyyttä ja lapaluiden korkeuksien puolieroja sekä siirrotusta. Liikkuuvuustesteissä yhtenäistä rajoittuneisuutta liikkuvuudessa löytyi muun muassa olkanivelen ekstensoreista, lonkan abduktoreista ja adduktoreista sekä m.rectus femoriksesta. Saamistamme tuloksista on hyötyä erityisesti yhteistyökumppanimme urheilijoille. He saavat henkilökohtaisen palautteen omasta lihastasapainostaan ja asioista, joihin heidän kannattaisi kiinnittää huomiota harjoittelussaan tulevaisuudessa. Laatimamme lihashuoltoharjoitteet auttavat parantamaan lihastasapainoa ja täten vähentämään urheiluvammojen syntymistä.