Clydebank in the inter-war years: a study in economic and social change

The main theme of this thesis is the social, economic and political response of a single community to economic dislocation in the interwar years. The community under consideration is Clydebank., The thesis is divided into several parts. Part I establishes the development of the burgh and considers the physical framework of the community, mainly in the years before 1919. The town's characteristics are examined in terms of population structure and development between the world wars. In the last part of this section there is a review of the economic structure of the burgh and changes occurring in it between 1919 and 1939. In Part II consideration is given to the actual extent and form of the unemployment affecting Clydebank at this time, and comparison is made with other communities and geographic/economic areas. Attention is then focussed more narrowly on the actual individuals suffering unemployment in the burgh during the 1930s, in an attempt to personalise the experience of the unemployed. Part III reviews central and local government responses to the situation in which Clydebank found itself oetween 1919 and 1939. Central government policies discussed include unemployment insurance, public works, the Special Areas legislation, assistance in the construction of the 534 "Queen Mary" and the direction of financial support to areas of particular need. Amongst local authority actions described are additional local support for the poor, public works, efforts to attract new industry to the town, attempts to deal with the housing problem which was particularly acute at times of high unemployment and measures to maintain health standards in the community. In Part IV the responses of the community to unemployment and government policies are detailed. The burgh's commercial sector is surveyed as are developments in leisure provision, religion, temperance and crime, and local politics. A number of individual responses are also given consideration such as migration, commuting, changes in birth and marriage rates and suicide.

Määräämisperiaate kuluttajaluottosopimuksissa

Siviiliprosessin johtavana periaatteena dispositiviisissa asioissa pidetään määräämisperiaatetta eli dispositiivista periaatetta. Määräämisperiaatteen mukaan asianosaisella on valta ratkaista, haluaako hän oikeussuojaa ja missä laajuudessa sekä mitä oikeussuojan mahdollisista muodoista hän käyttää. Asianosaiset määräävät vetoamillaan seikoilla tuomioistuimen tutkimisvallan rajat, joiden ulkopuolelle tuomioistuin ei saa tutkintaansa ja todistusharkintaansa ulottaa. Tuomioistuimen tutkimisvelvollisuus on siis dispositiivisissa riita-asioissa säädetty lähtökohtaisesti suppeaksi. Tuomioistuimen tutkimisvelvollisuuteen vaikuttavat kuitenkin nykyään Euroopan unionin kuluttajansuojalainsäädäntö ja erityisesti sopimusehtodirektiivi sekä direktiiviä koskeva unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö. EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan tuomioistuin on tietyissä tilanteissa viran puolesta velvollinen arvioimaan kuluttajaoikeudelliseen faktaperusteisiin nojautuvia vaateita, vaikkei asianosainen olisi vedonnut niihin. Myös korkein oikeus on hiljattain antanut ensimmäiset ratkaisunsa tuomioistuimen oma-aloitteisesta tutkimisvelvollisuudesta. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää ensinnäkin, miten määräämisperiaate ilmenee lainsäädännössä ja oikeudenkäyntimenettelyssä. Toiseksi tutkielmassa halutaan selvittää, mitä muita menettelysääntöjä määräämisperiaatteeseen liittyy, sillä määräämisperiaatteen mukaista asianosaisten aktiivisuutta on pyritty tehostamaan monin keinoin. Kolmanneksi tässä tutkielmassa tutkitaan, mitä kuluttajaluottosopimuksella tarkoitetaan ja miten kuluttajasopimusten ehtoja on mahdollista kohtuullistaa. Lisäksi tutkielman yhtenä tärkeänä tavoitteena on selvittää, millainen vaikutus EU-oikeudella on ollut määräämisperiaatteeseen erityisesti kuluttajaluottosopimusten osalta ja miten kuluttajaa suojaava näkökulma on näkynyt kansallisissa tuomioistuimissa. Tutkielman keskeisimpinä lähteinä on käytetty lain esitöitä sekä korkeimman oikeuden ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Tutkielman kannalta keskeisiä lakeja ovat oikeudenkäymiskaari ja kuluttajansuojalaki niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen ja hallituksen esityksineen. Lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty aiheesta saatavilla olevaa kirjallisuutta sekä artikkeleita.

Luova kirjoittaminen. Neljäsluokkalaisten luovan kirjoittamisen taidot ja kirjoittajaminäpystyvyys

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia ovat neljännen luokan oppilaiden luovan kirjoittamisen taidot ja kuinka vahva luottamus oppilailla on omiin kykyihinsä tarinankirjoittajina. Lisäksi selvitettiin, onko kirjoittajaminäpystyvyydellä ja sukupuolella yhteyttä luovan kirjoittamisen taitoihin. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen ei-kokeellinen survey-tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin marras–joulukuussa 2015 kahdessa satakuntalaisessa koulussa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 66 oppilasta neljältä eri luokalta. Kirjoitustaitoa arvioitiin oppilaiden kirjoittamien tarinoiden perusteella ja kirjoittajaminäpystyvyyttä suljetun kyselylomakkeen avulla. Tarinoiden pisteytystä varten muodostettiin viisi arvioinnin osa-aluetta: 1) kerronnan sujuvuus ja johdonmukaisuus, 2) henkilöiden ja ympäristön kuvailu, 3) kielen rikkaus, 4) omaperäisyys ja 5) tapahtumarikkaus. Tutkimustulosten mukaan neljäsluokkalaisten kirjoitustaidot olivat keskimäärin välttävät. Lähes kaksi kolmasosaa oppilaista kirjoitti kirjoitelman, joka arvioitiin heikoksi tai välttäväksi. Erinomaisen arvosanan kirjoitelmastaan sai hieman yli viidesosa oppilaista ja hyvän arvosanan hieman alle viidesosa. Tytöt onnistuivat kirjoitustehtävässä selvästi paremmin kuin pojat. Kirjoitelman arvioinnin osa-alueista parhaiten oppilaat hallitsivat kerronnan sujuvuuden ja johdonmukaisuuden sekä tapahtumarikkauden. Eniten vaikeuksia tuotti omaperäisen tarinan kirjoittaminen rikkaalla kielellä. Pojat suoriutuivat jokaisesta arvioinnin osa-alueesta tyttöjä huonommin. Tyttöjen ja poikien kirjoittajaminäpystyvyydet eivät juurikaan eronneet toisistaan. Useat oppilaat arvioivat omat kirjoittajantaitonsa paremmiksi kuin kirjoitelmasta saadut pisteet osoittivat. Tämä näkyi erityisesti heikosti kirjoitelmassaan suoriutuneiden oppilaiden kohdalla. Kirjoittajaminäpystyvyys oli yhteydessä kirjoitelmasta saatujen pisteiden kanssa, eli mitä vahvempi oppilaan kirjoittajaminäpystyvyys oli, sitä paremmin hän yleensä onnistui kirjoitustehtävässä. Tulosten perusteella oppilaiden luovan kirjoittamisen taitoihin pitää kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Erityisen haasteen kirjoitustaitojen kehittämiselle muodostavat hyvin heikkotasoiset kirjoittajat sekä tyttöjen ja poikien kirjoitustaitojen väliset isot erot.

Joskus jotain tulee mieleen sieltä nuoruuden laivoista - Kolmen merimiehen kokemukset ensimmäisestä merimatkastaan

Tutkielmassa tarkastellaan kolmen merimiehen kokemuksia ensimmäisestä merimatkastaan muistitietotutkimuksen ja mikrohistorian avulla. Tutkielman tarkoituksena on tuoda esille se, miten merimiehet ovat kokeneet ja muistaneet ensimmäisen purjehduksensa sekä selvittää sitä, miten merenkulku on kehittynyt 1860-luvulta 1960-luvulle ja miten se on vaikuttanut merenkulkijan arkeen. Carl Julius Panelius (1854-1932) aloitti kajuuttavahtina fregatti Osmolla vuonna 1867, ajankohtana, jolloin Suomi muuttui vähitellen tervaprovinssista merenkulkumaaksi. Matti Lappalainen (1917-2010) pestautui prentiisiksi nelimastoparkki Moshuluun vuonna 1937 ja seilasi viimeisten joukossa Kap Hornin ympäri purjelaivalla. Juhani Heinonen (1948-) teki ensireissunsa M/S Kannaksella jungmannina vuonna 1965, merenkulun jo modernisoituessa. Muistitietoa lähteenä käyttävän tutkimuksen päämääränä on tuoda esiin muistelijoiden omat näkemykset menneisyydestä. Mikrohistoriallinen tutkimustapa taas paneutuu tutkittavaan kohteeseen erityisen tarkasti, jolloin menneisyydestä on mahdollista löytää uusia piirteitä. Mikrohistoriallisen tutkimusotteen myötä muistitietoaineisto nähdään johtolankana menneisyydestä, jolloin tutkijan tulee esittää aineistolle oikeanlaisia kysymyksiä saadakseen menneisyyden jäljet puhumaan. Tutkielmassa on suullisen muistitiedon, haastattelujen, lisäksi käytetty myös kirjoitettuja lähteitä, muistelmia. Tarkoituksena on ollut nostaa merenkulkijan oma ääni esiin ja ymmärtää minkälaista merimiehen arki on laivassa ollut. Tutkielmasta käy ilmi, että vaikka merenkulku on muuttunut tarkasteltavalla ajanjaksolla paljon, ovat kokemukset merimiehenä olemisesta ja ensimmäisestä merimatkasta yllättävän samankaltaisia. Elämä merellä muodostui vahtivuorojen ympärille, johon satamakäynnit tarjosivat odotettua vaihtelua. Muistelijat kertovat hämmästyttävän vähän itse työstä laivalla. Merimiehille erityiset tapahtumat olivat merkityksellisiä, sillä ne poikkesivat laivan tavallisesta arjesta. Merimiesten muistelukerronnasta nousee esiin omakuva ja se millaisia merimiehiä he olivat tai halusivat olla. Yhteistä muistoille on se, että hyvä merimies oli reipas, ahkera eikä ikävöinyt kotiin. Hän teki raskasta työtä, mutta ei valittanut turhasta ja käyttäytyi satamissa sivistyneesti.

Yousuf Karshin ja Santeri Levaksen valokuvamuotokuvat Jean Sibeliuksesta

Pro gradu -tutkielmani tutkimuskeskiöön sijoittuu suomalainen, kansalliseksi merkki-henkilöksi muodostunut säveltäjä Jean Sibelius ja hänen taiteilijakuvansa. Pitkän elä-mänsä aikana Sibeliuksesta tehtiin lukuisia muotokuvia, joista jokainen sukupolvi 1800-luvun lopulta lähtien on muodostanut oman mielikuvansa Sibeliuksesta. Mie-lenkiintoni kohdistuu tämän melko laajasti tunnistetun Sibelius-kuvan tarkasteluun 1940-luvulla armenialais-kanadalaisen valokuvaaja Yousuf Karshin ja suomalaisen kirjailija-harrastajavalokuvaaja Santeri Levaksen ottamien valokuvamuotokuvien väli-tyksellä. Tutkimusaineistoni koostuu Yousuf Karshin sekä Santeri Levaksen Jean Sibeliuksesta ottamista valokuvamuotokuvista. Karsh on tiettävästi julkaissut vain kolme Sibeliuk-sesta ottamaansa mustavalkoista valokuvaa, jotka hän valokuvasi kesällä 1949 Sibe-liuksen kotona Ainolassa, Järvenpäässä. Kuvat muodostavat tutkimukseni pääaineis-ton. Vertailuaineistonani toimii kolme Santeri Levaksen, kirjoittamassaan elämäkerta-teoksessa Jean Sibelius ja hänen Ainolansa (1945) julkaisemaa Sibeliuksen valoku-vamuotokuvaa. Valokuvamuotokuvia ja valokuvaajia ei ole aiemmin laajasti tutkittu, joten tutkimuksessani esittelen lyhyesti valokuvaajat, heidän taiteellisia intentioita ja analysoin valokuvamuotokuvia kuvarakenteellisesti sekä sisällöllisesti. Jean Sibeliuksesta välitetty taiteilijakuva 1900-luvun alussa miellettiin yleisesti anka-ran oloiseksi, kurttuotsaiseksi hyllyn päälle kuuluneeksi marmoripääksi. Toisen maa-ilman sodan jälkeen ko. taiteilijakuva koettiin liian rajoittavaksi, jolloin heräsi toive Sibelius-kuvan tietoisesta muuttamisesta lempeämmäksi. Tutkimuksessani tarkastelen Sibeliuksen valokuvamuotokuvia itsenäisinä valokuvina, mutta myös esimerkkeinä sodan jälkeisestä Sibelius-kuvasta, tehden vertailua niiden esittämien taiteilijakuvien välillä. Valokuvamuotokuvien tarkastelu sijoittuu osaksi valokuva- ja muotokuvatutkimusta, jonka puitteissa on tarkasteltava valokuvien totuuden diskurssin, representaation ja esityskonventioiden tulkintoja ajan- ja paikan kontekstissa. Nämä myös vaikuttavat kuvissa esiintyvän/esitetyn henkilön tulkintaan, jonka vuoksi tarkastelen niiden aset-tamia vaateita Sibelius-valokuvamuotokuvien välittämää Sibelius-kuvaa analysoides-sani. Tutkimukseni perusteella molemmat valokuvaajista onnistuivat muotokuvillaan luomaan uudenlaisen, perinteistä Sibelius-kuvaa uudistavan taiteilijakuvan.

Tosikommunismi ja kaaderien muistot Nestori ja Elli Parkkarin sotien jälkeisissä omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa

Tutkielmassani tarkastelen SKP:n kaaderien Nestori ja Elli Parkkarin toisen maailmansodan jälkeen kirjoittamia omaelämäkertoja ja analysoin sitä, miten he omaelämäkerroissaan välittävät kommunistiyhteisön muistia. Tutkimuksessani etsin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mitä muistoja Parkkarien omaelämäkerrat säilyttävät ja välittävät? Miksi Parkkarit kirjoittivat omaelämäkertoja toisen maailmansodan jälkeen ja mikä oli niiden merkitys kommunistiyhteisölle? Tutkielman alkuperäislähteinä käytän Parkkarien omaelämäkertoja, heidän vuonna 1947 kirjoittamia lyhyitä pienoiselämäkertoja sekä Kansan Arkiston Parkkareita koskevaa arkisto-aineistoa. Lähteiden analysoinnissa sovellan Jan Assmannin kulttuurisen muistin teoriaa, jota hän esittelee kirjassaan Cultural Memory and Early Civilization: Writing, Remembrance, and Political Imagination (2011). Assmann luo kulttuurisen muistin teoriansa ranskalaisen sosiologin Maurice Halbwachsin kollektiivisen muistin teorian pohjalta, jossa korostetaan muistin sosiaalista luonnetta. Assmann jatkaa Halbwachsin kollektiivisen muistin teoriaa jakamalla kollektiivisen muistamisen kolmeen muotoon: kommunikatiivisen ja kulttuurisen muistin käsitteisiin, joiden välissä on biografisen muistamisen muoto. Näiden käsitteiden avulla Assmann osoittaa, kuinka kollektiivista muistia rakennetaan yhteisöissä. Analysoin aluksi Parkkarien puolueelle vuonna 1947 kirjoittamia pienoiselämäkertoja ja käyn läpi sitä, millä tavalla ne olivat tärkeitä sekä Parkkareille itselleen että puolueelle. Tämän jälkeen siirryn Parkkarien omaelämäkertoihin. Tarkastelen omaelämäkertoja erittelemällä kolme eri teemaa, jotka ovat kommunistien maanalainen puoluetyö, ruumiilliset kokemukset vankilassa ja keskitysleirillä sekä opiskelu ja aate. Viimeisessä luvussa käsittelen Parkkarien asemaa puolueessa toisen maailmansodan jälkeen. Samalla pohdin uskollisuuden merkitystä, sukupuolen roolia ja pohdin vallan ja pienois- sekä omaelämäkertojen suhdetta. Assmannin teoriaa soveltaen luen Parkkarien omaelämäkerrat osaksi kommunikatiivista muistia, eli osana kommunistiyhteisön suullista ja elämäkerrallista muistamista. Näiden omaelämäkertojen avulla kommunistiyhteisö pyrki siirtymään sodan jälkeen kommunikatiivisesta muistamisesta institutionaaliseen kulttuuriseen muistamiseen. Parkkarit toimivat siten SKP:n kollektiivisen muistin välittäjinä ja Parkkarien omaelämäkerrat olivat näin osa kommunistiyhteisön historiankirjoitusta. Omaelämäkerroissa kuvataan sitä, miten esimerkillinen tosikommunisti toimii. Samalla niissä puetaan sanoiksi kommunistista aatetta.

Esimiesten vuorovaikutustaidot ja niiden kehittäminen autenttisen johtajuuden näkökulmasta – Esimiesvalmennusten tarkastelu finanssialan yrityksessä

Autenttisuuden juuret löytyvät muinaisesta Kreikasta, jossa autenttisuudella viitattiin yksilön aitouteen ja uskollisena itselleen pysymiseen. 2000-luvun alussa autenttisuus on noussut myös yritysjohtajien ja tutkijoiden mielenkiinnon kohteeksi, mitä kuvaa uuden johtajuusteorian, autenttisen johtajuuden, synty. Autenttisen johtajuuden nähdään muodostuvan johtajan ja alaisen välille vuorovaikutuksessa johtajan käyttäytyessä autenttisesti, jolloin alainen voi tarkastella johtajaa autenttisena. Johtajan autenttinen käytös ilmenee läpinäkyvänä, aitona ja avoimena vuorovaikutustyylinä. Autenttisen käytöksen edellytyksenä on johtajan vahva itsetuntemus, jonka seurauksena hän pystyy toimimaan omana itsenään vuorovaikutustilanteissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata toimeksiantajayrityksen esimiesten vuorovaikutustaitoja ja niiden kehittämistä autenttisen johtajuuden näkökulmasta. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin finanssialalla toimivasta yrityksestä, jonka keskijohdossa toimivat esimiehet olivat tutkimuksen kohteena. Esimiesten vuorovaikutustaitoja ja niiden kehittymistä tutkittiin Yrityksen järjestämissä esimiesvalmennuksiksi kutsutuissa koulutuksissa, joihin jokainen Yrityksen esimies osallistuu. Aineisto kerättiin hyödyntämällä sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kvantitatiivisena menetelmänä käytettiin kyselyä ja kvalitatiivisena teemahaastatteluja. Kyselyyn vastasi 26 esimiestä ja haastateltavana oli kuusi esimiestä. Sekä kyselystä että haastatteluista saadun aineiston analysoinnin perusteella pystyttiin tarkastelemaan autenttisuuden ilmenemistä esimiesten vuorovaikutustaidoissa sekä sitä, miten esimiesvalmennukset ovat kehittäneet autenttisuuden ilmenemistä. Tutkimustulokset antoivat viitteitä siihen, että autenttinen johtajuus muodostuu sekä johtajan käsityksestä omasta itsestään, että johtajan kokemien ympäristön ja kontekstin asettamien vaatimusten vuoropuheluna. Johtajan itsetuntemukseen ja sitä kautta hänen autenttisuuteensa vaikuttavat johtajan sisäisen minuuden lisäksi siis muut tekijät. Organisaation järjestämillä koulutuksilla voidaan tarjota välineitä johtajien itsetuntemuksen ja autenttisuuden vahvistamiseksi. Autenttiseen johtajuuteen voidaankin nähdä olennaisesti liittyvän johtajan halu ymmärtää paremmin itseään sekä kehittää toimintaansa. Tämän takia autenttista johtajuutta tulisikin tarkastella sitä kautta, miten johtaja pyrkii kehittämään itseään, omaa toimintaansa ja vuorovaikutustaan ollakseen omasta ja alaistensa mielestä autenttinen.

A house, not a home? Examining the use of the private rented sector to resolve homelessness in Scotland

Changes to homelessness legislation in post-devolution Scotland have resulted in an expansion of rights for homeless households seeking formal assistance from local authorities. These changes have led to Scotland’s homelessness arrangements being considered among the most progressive in Europe. In recent years, however, the Scottish Government has increasingly promoted homelessness prevention and Housing Options approaches as a means by which homelessness might be avoided or resolved without recourse to statutory rights. As part of that, they have promoted greater use of the private rented sector (PRS) as a key housing option, with the potential to meet the needs of homeless households. The arguments made to support use of the PRS have much in common with arguments for privatisation in other areas of social policy, notably greater choice for the individual promoting better welfare outcomes, and competition among providers encouraging improvements in quality of service provision. Critics have argued that such benefits may not be realised and that, on the contrary, privatisation may lead to exclusion or act to worsen households’ outcomes. This thesis considers the extent to which the PRS has been utilised in Scotland to accommodate homeless households, and the consequences of this for their welfare. The thesis uses a combination of quantitative and qualitative methods. To examine trends in the use of the PRS, it presents quantitative analysis of the data on the operation of the statutory system and Housing Options arrangements, and of data from a survey of local authority homelessness strategy officers. To examine the consequences of this for homeless households, the thesis uses qualitative research involving face-to-face interviews with 35 homeless households across three local authority areas. This research considers the extent to which households’ experiences of homelessness, housing need and the PRS reflect the arguments presented in the literature, and how settled accommodation has impacted on households’ ability to participate fully in society. The research found an increasing but still limited role for the PRS in resolving statutory homelessness in Scotland, with indications that the PRS is being increasingly used as part of the Housing Options approach and as a means of resolving homelessness outside the statutory system. The PRS is being utilised to varying degrees across different local authority areas, and a variety of methods are being used to do so. While local authorities saw clear advantages to making greater use of the sector, a number of significant barriers including affordability, available stock and landlord preferences - made this difficult in practice. Research with previously homeless households in the PRS similarly found broadly positive experiences and views of the sector, particularly with regard to enabling households to access good quality accommodation in desirable areas of their choosing, with many households highlighting improvements relating to social inclusion and participation. Nevertheless, concerns around the security of tenure offered by the sector, repairs, service standards and unequal power relations between landlord and tenant persisted. As such, homeless households frequently expressed their decision to enter the sector in terms of a trade-off between choice and security.

Inertial dissipation method applied to derive turbulent fluxed over the ocean during the Surface of the Ocean, Fluxes and Interactions with the Atmosphere Atlantic Stratocumulus Transition Experiment (SOFIA/ASTEX) and Structure des Echanges Mer-Atmosphere, Proprietes des Heterogeneites Oceaniques: Recherche Experimentale (SEMAPHORE) experiments with low to moderate wind speed

The transfer coefficients for momentum and heat have been determined for 10 m neutral wind speeds (U-10n) between 0 and 12 m/s using data from the Surface of the Ocean, Fluxes and Interactions with the Atmosphere (SOFIA) and Structure des Echanges Mer-Atmosphere, Proprietes des Heterogeneites Oceaniques: Recherche Experimentale (SEMAPHORE) experiments. The inertial dissipation method was applied to wind and pseudo virtual temperature spectra from a sonic anemometer, mounted on a platform (ship) which was moving through the turbulence held. Under unstable conditions the assumptions concerning the turbulent kinetic energy (TKE) budget appeared incorrect. Using a bulk estimate for the stability parameter, Z/L (where Z is the height and L is the Obukhov length), this resulted in anomalously low drag coefficients compared to neutral conditions. Determining Z/L iteratively, a low rate of convergence was achieved. It was concluded that the divergence of the turbulent transport of TKE was not negligible under unstable conditions. By minimizing the dependence of the calculated neutral drag coefficient on stability, this term was estimated at about -0.65Z/L. The resulting turbulent fluxes were then in close agreement with other studies at moderate wind speed. The drag and exchange coefficients for low wind speeds were found to be C-en x 10(3) = 2.79U(10n)(-1) + 0.66 (U-10n < 5.2 m/s), C-en x 10(3) = C-hn x 10(3) = 1.2 (U-10n greater than or equal to 5.2 m/s), and C-dn x 10(3) = 11.7U(10n)(-2) + 0.668 (U-10n < 5.5 m/s), which imply a rapid increase of the coefficient values as the wind decreased within the smooth flow regime. The frozen turbulence hypothesis and the assumptions of isotropy and an inertial subrange were found to remain valid at these low wind speeds for these shipboard measurements. Incorporation of a free convection parameterization had little effect.

The commodification of culture in the Thai tourism context: a study of culinary experiences in touristic traditional markets

The purpose of the thesis is to examine the relationship between tourism and the local culture expressed in culinary experiences offered in the traditional, nostalgic-themed markets that have arisen as popular attractions in the 21 st century. Central to the thesis is an examination of how the traditional cultural values are articulated in the production, promotion and consumption of culinary experiences in order to understand the value of culture when embedded in the process of commodification, as well as to understand influential socio-cultural factors. The thesis investigates the potential of traditional markets to promote food as the main attraction in the market. Field studies were conducted from December 2012–March 2014 in eight traditional markets in the central region of Thailand. Based on the ethnographic approach in studying the narratives in the markets, a variety of methods were implemented in the process of data collection. Besides observational analysis of the venue, semi-structured interviews and the self-administered questionnaires were used to collect data from actors who engage in food experiences, including management team members, food traders and visitors. Data was also collected from interviews with officers working for Tourism Authority of Thailand (TAT).  Keys findings of the thesis reveal that the cultural expressions of food experience in each market is an outcome of both the interactions of worldviews expressed by actors involved in the traditional market and the socio-cultural condition of Thailand. The relationships between stakeholders’ attitudes towards food experiences and the commercial potentials and limitations of food were analysed. The analysis of the cultural value of culinary experiences demonstrates that the existing academic discussions of the authenticity of tourism are insightful in explaining the character of food experiences offered in this tourism scenario. Most importantly, authenticity in tourism experiences, being a desirable element in culinary experiences, is a reflection of the how the pre-modern aspect of Thai society is embraced in a contemporary context. In addition, the commodification of culinary culture generates multidimensional consequences on the value of traditional culture and local lives. Moreover, the performance of culinary experiences can be viewed from the perspective of how Thai society interacts with globalization. The thesis also points out that it is possible to compare the situation of the traditional markets with the marketing positioning of food in Thai tourism marketing policy.

”Sillä sinä kasvatat filosofia, kilvoittelijaa ja taivaan kansalaista” ‒ Kasvattajat, kasvatuksen menetelmät ja päämäärät kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) mukaan

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) käsitykset lastenkasvatuksesta. Kyseessä on temaattinen tutkimus, jonka olen jakanut lastenkasvatuksen kolmeen käsiteltävään teemaan: kasvattajiin, kasvatusmenetelmiin ja kasvatuksen päämääriin. Ajallisesti tutkimus rajoittuu 300-luvun viimeisille vuosikymmenille ja 400-luvun alkuun, jolloin Khrysostomos toimi kirkon työssä ja kirjoitti saarnoja, jotka ovat tutkimukseni päälähteitä. Paikallinen rajaus tulee Khrysostomoksen vaikutusalueista, Antiokiasta ja Konstantinopolista. Ajallisesti ja paikallisesti tutkimuksessa teen kuitenkin vertailuja myös laajemmin. Tutkimukseni yksi lähtökohdista onkin tutkia ajallista jatkumoa ja toisaalta muutoksia. Myös paikallisesti vertailen Khrysostomoksen ajatuksia läntisten vaikuttajien näkemyksiin. Varsinaisesti vertailevasta tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Khrysostomos on tutkimukseni keskiössä. Muiden kirjoittajien teksteillä luon kontekstia tutkimukseeni. Khrysostomos korosti teksteissään, erityisesti päälähteessäni eli hänen kasvatusohjeissaan, vanhempien merkitystä kasvattajina. Hän antoi ohjeita erityisesti hengelliseen kasvattamiseen, jossa molemmilla vanhemmilla oli tehtävänsä. Sukupuolirooleilla oli merkitystä kasvatuksessa. Pojat olivat erityisesti isän kasvatuksen alaisia, tyttäret äidin. Sukupuoli vaikutti kasvatukseen myös sikäli, että odotukset tulevista sukupuolirooleista olivat erilaiset tytöillä ja pojilla. Tytöistä kasvatettiin yleensä tulevia vaimoja ja perheenäitejä, jotka huolehtisivat kotitaloudesta, pojista aviomiehiä ja perheenisiä, joiden vastuulla koko perheen talous olisi. Sukupuolirooleja tärkeämpää Khrysostomokselle oli kuitenkin kasvatuksen hengellinen päämäärä. Niin pojista kuin tytöistä tuli kasvattaa kristillisiä aikuisia, jotka kävisivät kirkossa ja lukisivat Raamattua. Hengelliseen kasvatukseen kuului Raamatun tarinoiden opettamista, Raamatun henkilöiden asettamista esikuviksi sekä kristillisten arvojen välittämistä lapsille. Moni asia oli kuitenkin säilynyt samanlaisena kuin jo pakanallisen antiikin ajalla. Edelleen kuritusta käytettiin kasvatuksessa samoin kuin palkitsemista. Myös ajatus vanhempien omasta esimerkillisyydestä oli jo monilla antiikin kirjoittajilla läsnä. Kaiken ytimessä oli kristinusko. Sen tuli näkyä kasvatuksessa, kuten kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hengellinen kasvu kesti läpi elämän.

”Sillä sinä kasvatat filosofia, kilvoittelijaa ja taivaan kansalaista” ‒ Kasvattajat, kasvatuksen menetelmät ja päämäärät kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) mukaan

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) käsitykset lastenkasvatuksesta. Kyseessä on temaattinen tutkimus, jonka olen jakanut lastenkasvatuksen kolmeen käsiteltävään teemaan: kasvattajiin, kasvatusmenetelmiin ja kasvatuksen päämääriin. Ajallisesti tutkimus rajoittuu 300-luvun viimeisille vuosikymmenille ja 400-luvun alkuun, jolloin Khrysostomos toimi kirkon työssä ja kirjoitti saarnoja, jotka ovat tutkimukseni päälähteitä. Paikallinen rajaus tulee Khrysostomoksen vaikutusalueista, Antiokiasta ja Konstantinopolista. Ajallisesti ja paikallisesti tutkimuksessa teen kuitenkin vertailuja myös laajemmin. Tutkimukseni yksi lähtökohdista onkin tutkia ajallista jatkumoa ja toisaalta muutoksia. Myös paikallisesti vertailen Khrysostomoksen ajatuksia läntisten vaikuttajien näkemyksiin. Varsinaisesti vertailevasta tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Khrysostomos on tutkimukseni keskiössä. Muiden kirjoittajien teksteillä luon kontekstia tutkimukseeni. Khrysostomos korosti teksteissään, erityisesti päälähteessäni eli hänen kasvatusohjeissaan, vanhempien merkitystä kasvattajina. Hän antoi ohjeita erityisesti hengelliseen kasvattamiseen, jossa molemmilla vanhemmilla oli tehtävänsä. Sukupuolirooleilla oli merkitystä kasvatuksessa. Pojat olivat erityisesti isän kasvatuksen alaisia, tyttäret äidin. Sukupuoli vaikutti kasvatukseen myös sikäli, että odotukset tulevista sukupuolirooleista olivat erilaiset tytöillä ja pojilla. Tytöistä kasvatettiin yleensä tulevia vaimoja ja perheenäitejä, jotka huolehtisivat kotitaloudesta, pojista aviomiehiä ja perheenisiä, joiden vastuulla koko perheen talous olisi. Sukupuolirooleja tärkeämpää Khrysostomokselle oli kuitenkin kasvatuksen hengellinen päämäärä. Niin pojista kuin tytöistä tuli kasvattaa kristillisiä aikuisia, jotka kävisivät kirkossa ja lukisivat Raamattua. Hengelliseen kasvatukseen kuului Raamatun tarinoiden opettamista, Raamatun henkilöiden asettamista esikuviksi sekä kristillisten arvojen välittämistä lapsille. Moni asia oli kuitenkin säilynyt samanlaisena kuin jo pakanallisen antiikin ajalla. Edelleen kuritusta käytettiin kasvatuksessa samoin kuin palkitsemista. Myös ajatus vanhempien omasta esimerkillisyydestä oli jo monilla antiikin kirjoittajilla läsnä. Kaiken ytimessä oli kristinusko. Sen tuli näkyä kasvatuksessa, kuten kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hengellinen kasvu kesti läpi elämän.

Tilan subjektiivisuus sekä orientalismin ja toiseuden kohtaamiset Harriet Martineaun kirjassa Eastern Life: Present and Past

Tutkielmassa tarkastellaan tilan subjektiivista kokemista Harriet Martineaun matkakirjassa Eastern Life: Present and Past (1848). Martineau matkasi vuonna 1847 Egyptistä Nubiaan ja jatkoi täältä vielä Siinaille sekä Palestiinaan, päätyen lopulta Syyriaan. Matkareitti oli hyvin suosittu 1800-luvulla, jolloin höyrylaivat mahdollistivat uudenlaisen liikkumiskeinon pitkin Niiliä. Harriet Martineau kohtasi matkallaan paikallisia ihmisiä, jolloin hän joutui kosketuksiin toiseuden kanssa. Orientti ympäristö oli Martineaulle aivan uudenlainen ja mielenkiintoinen kokemus, josta hän pääsääntöisesti nautti hyvin paljon. Tutkimuksessani käsittelen sitä, millaisena tämä orientti ympäristö näyttäytyi Harrietille ja millaisia merkityksiä tila sai subjektiivisten kokemusten kautta. Harriet Martineaun kirja Eastern Life: Present and Past perustuu matkapäiväkirjaan, jota Harriet matkansa aikana piti. Martineaun kirjassa esittämät mielipiteet uskontojen evolutiivisesta kehityksestä herättivät paljon kohua ja kirja saikin osakseen paljon huomiota. Tutkimuksessani käytän diskurssianalyysia hahmottaakseni millä tavalla orientti Itä Harrietille näyttäytyi. Analysoin Harrietin subjektiivisia kokemuksia orientista maisemasta ja nähtävyyksistä myös humanistisen maantieteen kautta. Sosiaalisen konstruktivismin kautta keskityn nimenomaan Harrietin subjektiivisiin kokemuksiin ja representaatioihin. Käsittelen Martineaun tilalle luomia merkityksiä ja tilan rakentumista kokemuksellisuuden kautta. Tutkimukseni kautta osoitan, kuinka orientti tila vaikutti merkittävästi Harrietin käsityksiin uskonnosta ja koko elämästä. Juuri Idän ympäristön tarjoamassa rauhassa Harriet saattoi rauhassa pohtia asioita, jotka myöhemmin vaikuttivat osaltaan hänen käsitykseensä uskonnosta. Harrietin kokemukset, muistot ja aistikokemukset vaikuttivat suuresti siihen, millaisena Itä näyttäytyi juuri hänelle. Juuri näiden kautta Harriet muodosti oman, subjektiivisen näkemyksensä orientista tilasta, luoden sille merkityksiä ja rakentaen näin tilallisuutta ympärilleen. Vaikka Martineauta on pidetty edistyksellisenä naisena, jopa feministinä, on hän matkansa aikana paikoin jopa suvaitsematon. Toiseuden kohtaamiset eivät aina olleet miellyttäviä, jolloin Itä näyttäytyi jopa epämukavana paikkana.

Ratkaisun vuosi 1943 – Toimittaja Kyllikki Hiisku sota-ajan Rooman kuvaajana.

Tässä tutkielmassa selvitettiin miten Kyllikki Hiisku kuvasi toisen maailmansodan aikaista Roomaa vuodenvaihteesta 1942 - 1943 syyskuun puoliväliin 1943 asti. Tutkimuksen päälähteenä olen käyttänyt Kyllikki Hiiskun tuosta ajasta kirjoittamaa teosta Italia valinkauhassa nähtyä ja koettua, joka ilmestyi 1945 Gummeruksen kustantamana. Olen pyrkinyt sijoittamaan Hiiskun kokemat tapahtumat tuon aikakauden Rooman historialliseen ja poliittiseen kehitykseen aikalaiskirjallisuuden ja tutkimuskirjallisuuden avulla. Hiisku oli Roomassa Mussolinin hallintokauden viimeisien kuukausien aikana. Hän kuvailee elävästi Mussolinin hallituksen syrjäyttämisen ja italialaisten poliittisten asenteiden muutokset. Samanaikaisesti hän tutustui sodan todellisuuteen Italiassa. Hänelle Rooman saksalaismiehitys oli järkytys, ja hän hämmästeli italialaisten ja saksalaisten huonoja suhteita. Turkulainen Hiisku oli aikaisemmin tutustunut Italiaan lähinnä kulttuurin kannalta. Stipendiaikanaan hän tutustui fasismiin ja maan poliittiseen elämään. Teoksessaan hän ei ota selvää poliittista kantaa, mutta teoksesta heijastuu kirjoittajan oikeistolaisuus. Hiiskun teos ilmestyi heti sodan jälkeen, ja siitä välittyy autenttinen kuva hänen stipendiajastaan Roomassa.