Massa- ja paperiteollisuuden supistumisen ja tulevaisuuden kuvien aluetaloudelliset vaikutukset

Tutkimus on jatkoa Ruralia-instituutin syksyllä 2008 julkaisemalle metsäteollisuuden mahdollisen supistumisen aluetaloudellisia vaikutuksia selvittäneelle työlle. Päivitetty tutkimus on edellistä kattavampi, sillä selvitys ulottuu nyt kaikkiin Suomen massa- ja paperiteollisuuden yrityksiin. Massa- ja paperiteollisuuden vuoden 2007 alusta syksyyn 2009 ilmoittamat pysyvät kapasiteetin leikkaukset ovat yhteensä lähes 19,0 % vuoden 2007 tasoon verrattuna. Massan valmistuksessa menetykset ovat yli 20 % ja paperin/kartongin valmistuksessa noin 17 %. Supistamispäätökset merkitsevät kerroinvaikutuksineen yhteensä 1,4 miljardin euron ja 8 800 henkilötyövuoden menetystä. Kun vähennykset suhteutetaan menetyksiä kärsineiden maakuntien yhteenlaskettuun BKT:n ja työllisten määrään, toimenpiteet vastaavat 2,0 % laskua taloudellisessa kasvussa ja 0,8 % menetystä työllisyydessä. Vuoden 2008 lopulla vastaavat menetykset olivat 0,9 miljardia euroa ja 6 000 henkilötyövuotta. Vaikeudet keskittyvät itäiseen Suomeen. Kymenlaakso on kärsinyt suurimmat menetykset rahallisesti ja työllisten määrässä. Suhteellisesti eniten on menettänyt Kainuu. Pohjois-Savo nousee menettäjänä kolmen kärkeen, jos Stora Enson Varkauden tehtaiden sulkeminen toteutuu vuoden 2010 lopussa. Myös Keski-Suomessa, Lapissa ja Pohjanmaalla on suljettu kokonaisia tehtaita ja tästä on tullut selviä vaurioita. Pienemmillä tappioilla ovat selvinneet Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa ja Satakunta, joissa on ollut vain tuotannon seisokkeja ja/tai yksittäisiä tuotantolinjojen sulkemisia. Alueet, joiden elinkeinorakenne on monipuolinen, sopeutuvat nopeammin metsäteollisuuden supistumiseen. Tämä näkyy muun muassa pienempinä työllisyysmenetyksinä. Lisäksi aluetalouden koolla on merkitystä. Pienille aluetalouksille vaikutukset ovat voimakkaammat. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös metsäteollisuuden rakennemuutoksen etenemisen vaikutuksia. Jos kehitys jatkuu negatiivisena, kuten Metla esitti keväällä 2009 tai pelätty kauhuskenaario alan tuotannon puoliintumisesta toteutuisi, kansantalouden menetykset olisivat merkittävät. Metlan skenaariossa BKT:n vähentyminen olisi kumulatiivisesti laskettuna suurimmillaan vuosien 2009 ja 2013 aikana, noin 450 miljoonaa euroa. Vastaavasti kauhuskenaariossa summa olisi lähes 700 miljoonaa euroa. Menetystä korostaa talouslama, minkä vuoksi muut alat eivät pysty täysin kompensoimaan massa- ja paperiteollisuuden vaikeuksia. Kokonaistuotanto näyttäisi kuitenkin toipuvan, mikäli nykyinen lama jäisi lyhyeksi. Työllisyys kärsisi huomattavasti kummassakin negatiivisessa skenaariossa. Vastapainoksi tutkittiin myös ns. sisäisen devalvaation sekä paperimarkkinoiden elpymisen vaikutusta. Sisäinen devalvaatio toteutuisi massa- ja paperiteollisuuden maltillisen palkkaratkaisun ja Ruotsin kruunun devalvoitumista vastaavan kustannusedun kautta. Kansainvälisten paperimarkkinoiden elpymisen vaikutusta tutkittiin vientihintoja ja -määriä nostamalla. Näistä tehokkaimmaksi osoittautui vientihintojen nousu. Myönteisten skenaarioiden vaikutusten ja nykyisten päätösten aiheuttamien aluetaloudellisten menetysten vertaaminen kuitenkin paljastaa, että vieläkin parempaa kehitystä vaaditaan. Kymenlaakso ja Pohjois-Savo jäisivät edelleen miinukselle.

Metallien jalostuksen ja metallituoteteollisuuden investointien aluetaloudelliset vaikutukset

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vuoden 2008 lopulla alkaneen laman näkymistä Suomen metalliteollisuudessa. Tehtävänä oli arvioida missä määrin toimialan tuotanto ja investoinnit ovat muuttuneen laman myötä. Lisäksi tuli tarkastella näiden muutosten aluetaloudellisia vaikutuksia. Tutkimus kohdennettiin yhdeksään seutukuntaan: Helsinki, Jyväskylä, Kemi-Tornio, Pori, Raahe, Rauma, Tampere, Turku ja Vaasa. Näillä alueilla toimii merkittäviä alan yrityksiä ja metalliteollisuudella on huomattava vaikutus. Lähtötiedot kerättiin eLomake-kyselyllä, haastatteluin ja hyödyntämällä ETLA:n maakunnallista tuotantoennustetta. Laskelmat tehtiin seutukuntatasoisina vuosille 2009–2013 käyttäen Ruralia-instituutissa kehitettyä yleisen tasapainon RegFinDyn-aluemallia. Tutkimuksen on rahoittanut Työ- ja elinkeinoministeriö. Kyselyyn vastanneiden ja ETLA:n ennusteen mukainen seutukuntien metalliteollisuuden lamanäkemys ovat lähellä toisiaan ja tuottavat saman johtopäätöksen. Alan tuotannon menetyksillä on huomattava negatiivinen vaikutus seutukuntien talouskasvuun ja työllisyyteen. Alueellisen BKT:n muutos on lamavuosina välillä -1,5% (Helsinki) ja -18,0% (Raahe) normaalikehitykseen verrattuna kun kerroinvaikutuksetkin huomioidaan. Vaikutukset ovat suhteellisesti suurimmat seutukunnissa, jotka ovat pieniä ja joissa toimiala on erittäin merkittävä. Tällaisia seutukuntia ovat Kemi-Tornio ja Raahe. Negatiivinen vaikutus kokonaistuotantoon on merkittävä myös Jyväskylän, Rauman, Tampereen ja Turun seutukunnissa. Kokonaistuotannon lasku on pienin Helsingin ja Porin seutukunnissa. Vaasan seutukunnan metalliteollisuuden kehitystä voi taloustilanteeseen nähden pitää hyvänä. Metalliteollisuuden lähiajan vaikutus alueen talouskasvuun ja työllisyyteen on neutraali. Tuotannon menetykset veisivät yhdeksän seutukunnan metalliteollisuudesta yhteensä 3500 henkilötyövuotta kun muun talouden kompensoiva vaikutuskin huomioidaan. Eniten henkilötyövuosia, yli 700 menettäisi Raahen seutukunta. Myös Helsingin, Tampereen ja Turun seutukuntien työpaikkojen menetykset olisivat tuntuvat, 400–600. Tulokset heijastelevat seutukunnan vahvimpien metalliteollisuuden alatoimialojen tilannetta. Raahen ja Kemi-Tornion vahvin metalliteollisuuden toimiala on perusmetallien valmistus, jonka vientiä lama on tiputtanut erityisen rajusti. Vaasan seutukunnan muista parempaa tilannetta selittää ainakin osaksi seudun voimakas energiaklusteri. Kyselyn ja ETLA:n ennusteiden mukaiset tuotannon muutokset eivät tutkimuksen mukaan pitäisi johtaa niin suureen toimialan investointien laskuun kuin mitä kyselyn vastaukset ennakoivat. Kemi-Tornion ja Tampereen seutukunnissa investointien ennakoitiin laskevan 70%:lla lamavuosien aikana. Syynä äkkijarrutukseen lienee maailmantalouden suuri epävarmuus, rahoituksen saamisen kiristyminen sekä yritysten pyrkimys investointeja leikkaamalla vähentää riskejään ja parantaa taseitaan. Tulosten mukaan tehokas yritys olisi leikannut investointejaan paljon vähemmän, 5–10%:lla. Tulosten mukaan hintojen lasku eli deflaatio on seutukuntatasolla selvästi suurempaa kuin koko kansantalouden tasolla on laman aikana tähän mennessä koettu. Metalliteollisuudesta riippuvaisissa seutukunnissa kuluttajahinnat laskivat välillä 1,1% (Helsinki) ja 5,8% (Raahe). Deflaatio on tulosten mukaan kuitenkin vain tilapäinen ilmiö, mutta auttaa laman aikana ylläpitämään yksityistä kulutusta. Teknologiateollisuus ry:n äskettäin esitetty lamanäkemys on synkkä, metalliteollisuus toipuisi vain hitaasti lamasta. Kyselyyn vastanneet suurten yritysten edustajat olivat sitä vastoin suhteellisen toiveikkaita. Heidän arvionsa oli, että lama voisi taittua jo vuoden 2010 keväästä lähtien.

Pajala–Kolarin ja Soklin kaivosten rata-, satama- ja meriväyläinvestointien sekä kaivosten toiminnan vaikutukset valtion ja kuntien verotuloihin

Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida Pajala–Kolarin ja Soklin kaivosten rata-, tie-, satama- ja meriväyläinvestointien sekä kaivosten toiminnan vaikutuksia valtion verojen ja veronluonteisten maksujen kertymiin. Lisäksi tarkasteltiin vaikutuksia Kolarin ja Pajalan kuntien sekä Soklin kaivoksen läheisten Itä- ja Pohjois-Lapin kuntaryhmien verokertymiin. Laskelmat suoritettiin yleisen tasapainon (CGE) RegFinDyn -aluemallilla vuosille 2008–2020. Pajala–Kolarin kaivos toisi valtiolle yhteensä 374,0 miljoonaa euroa verojen ja veronluonteisten maksujen lisäkertymää. Suomen osuus lisäkertymästä olisi 206,1 (55,1 %) ja Ruotsin 167,9 (44,9 %) miljoonaa euroa. Valtio saisi väyläinvestointiensa kokonaiskustannukset takaisin noin vuonna 2022 eli 15 vuodessa, vaikkei Ruotsi osallistuisi rahoitukseen. Kolarin kunnan verokertymä kasvaisi vuosina 2011–2014 yhteensä 66 %:lla ja vuodesta 2017 lähtien 12 %:lla vuoteen 2012 verrattuna. Pajalan kunnan verokertymä kasvaisi vastaavina vuosina yhteensä 97 %:lla ja vuodesta 2017 lähtien 15 %:lla vuoteen 2011 verrattuna. Soklin kaivos toisi valtiolle yhteensä 178,9 miljoonaa euroa verojen ja veronluonteisten maksujen lisäkertymää. Valtio saisi väyläinvestointiensa kokonaiskustannukset takaisin noin vuonna 2030 eli 21 vuodessa. Kaivoksen läheisen seitsemän kunnan ryhmän verokertymä kasvaisi vuosina 2011-2014 yhteensä 30 %:lla ja vuodesta 2019 lähtien 1 %:lla vuoteen 2007 verrattuna.

"Sitähän me ollaan, mitä me syödään" Ammattikuljettajien käsitykset ja mielikuvat terveellisestä ruoasta

Ammattikuljettajien elintavoissa ja terveydessä on parantamisen varaa. Ammattikuljettajien elintapojen taustalla vaikuttavat epäsäännölliset ja pitkät työajat, yötyö ja vähäinen liikunta. Monet ammattikuljettajista ovat ylipainoisia, mikä altistaa sairauksille, kuten diabeteksen, uniapnean, tukija liikuntaelinongelmien synnylle. Kuljetusalan ammattilaisten työ sisältää ominaisuuksia, jotka heikentävät terveellistä ruokailua. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia käsityksiä ammattikuljettajilla on terveellisestä ruoasta ja aterioista ja minkälaisia mielikuvia heillä on terveellisyydestä. Tutkimuksen teoriaosassa terveellisyyden käsityksiä tarkasteltiin aikaisempien tutkimusten pohjalta ja terveellisyyden merkitystä ja ruoan valintaa ohjaavia tekijöitä selvitettiin terveyskäyttäytymiseen sovellettavien mallien kautta. Tutkimusmenetelmänä oli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusta varten haastateltiin 12 taksiautoilijaa pääkaupunkiseudulta, jotka kuuluivat Työterveyslaitoksen ”Virkeänä ratissa- ruoasta terveyttä tien päälle” hankkeeseen. Haastattelut suoritettiin joulukuussa 2009 ja tammikuussa 2010 ja ne analysoitiin sisällönanalyysillä. Haastateltavat tiedostivat ruoan terveellisyyden tärkeyden hyvin, mutta terveellisyys ei ohjannut ruoan valintaa ensisijaisesti. Haastateltavat tunnistivat epäkohtia omissa ruoan valinnoissaan, mutta kukaan ei sanonut syövänsä pelkästään epäterveellisesti. Työn aikainen ruokailu koettiin hankalana, eikä silloin tarkkailtu ruokailua. Usein vasta terveysongelma herätti miettimään syömistä ja sen vaikutusta omaan terveyteen. Terveellisten ateriavalintojen tekeminen koettiin hankalampana, kuin epäterveellisten. Terveellisyys koettiin suhteellisena käsitteenä. Tärkeimmät terveellisyyteen liitetyt käsitykset olivat oma hyvinvointi, vaihtelua työjaksoon, tankkaus, tunnesidonnaisuus, valinnan vaikeus, taloudellinen uhrautuminen, luopuminen ja epäluulo. Tulosten mukaan kehittämistarpeita olisi etenkin työaikaisen ruokailun mahdollisuuksien parantamisessa, jossa tienvarsiateriapalveluilla on tärkeä rooli terveellisempien tuotteiden tarjonnalla asiakkailleen. Aineiston mukaan kysyntää olisi pienemmille annoksille, keitoille ja puuroille, joiden saatavuus koettiin etenkin yöaikaan heikoksi.

Maaseudun maahanmuuttajat. Kokemuksia työperäisestä maahanmuutosta Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen maaseudulla.

Suomen maahanmuuttajaväestö on keskittynyt kaupunkeihin, ja erityisesti pääkaupunkiseudulle ja muihin suurimpiin kaupunkikeskuksiin. Samaten kansallinen maahanmuuttopolitiikka kohdistuu ensisijaisesti suurimmille kaupunkiseuduille. Väestön ikääntymisen ja työvoimatarpeen tyydyttämisen kysymykset koskettavat kuitenkin mitä suurimmassa määrin myös maaseutua. Uusimmissa maaseutupoliittisissa ohjelmissa maahanmuutto ja maaseudun kansainvälistymisen tematiikka on jo jossakin määrin näkyvissä. Politiikka ei kuitenkaan ole voinut tukeutua maahanmuuttoa koskevaan tutkimukseen, koska aikaisemmassa tutkimuksessa ei juuri ole käsitelty maaseutuympäristöstä aiheutuvia erityiskysymyksiä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella työperäisen maahanmuuton nykytilaa ja kehitysnäkymiä maaseudulla. Käytännöllisenä tarkoituksena oli tarjota tietoa ja toimenpidesuosituksia siitä, miten maahanmuuttopolitiikkaa voitaisiin maaseutumaisilla alueilla parhaiten toteuttaa. Tutkimuksen kohdealueiksi valittiin kaksi maahanmuuton ääripään maakuntaa: Varsinais-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa. Tutkimus koostui neljästä osasta: tilastotarkastelusta, kyläyhdistyksille ja -toimikunnille kohdistetusta kyselystä, kuntatyönantajille kohdistetusta kyselystä sekä maahanmuuttajien haastatteluista. Tulosten perusteella tutkimusalueet eroavat maakuntina toisistaan sekä maahanmuuttajien määrässä että rakenteessa. Varsinais-Suomessa maahanmuuttajia on suhteessa väestöön Manner-Suomen maakunnista toiseksi eniten. Etelä-Pohjanmaalla sen sijaan ulkomaalaisten osuus väestöstä on maan alhaisin. Kummankin alueen kaksi suurinta vieraskielisen väestön kieliryhmää (poislukien ruotsi) ovat venäjä ja viro. Varsinais-Suomen vieraskielisten ryhmässä korostuu kuitenkin pakolaisten osuus. Etelä-Pohjanmaan vieraskieliset sen sijaan ovat pääosin naapurivaltioista kotoisin olevia työperäisiä maahanmuuttajia. Varsinais-Suomessa maahanmuuttajat ovat asettuneet asumaan kaupunkeihin, Turkuun ja sen lähikuntiin sekä Saloon. Maaseutumaisissa kunnissa maahanmuuttajista asui vain kuusi prosenttia. Etelä-Pohjanmaalla vieraskieliset jakaantuivat tasaisemmin. Noin kolmasosa heistä asui kaupungissa (Seinäjoki), reilu kolmasosa taajaan asutuissa kunnissa ja niukka kolmasosa maaseutumaisissa kunnissa. Vieraskielisten suhteellinen osuus kuntien väestöstä on kuitenkin suurempi Etelä-Pohjanmaan maaseutumaisissa kunnissa kuin Varsinais-Suomen vastaavilla alueilla. Tästä voitaneen vetää se johtopäätös, että vieraskielisten asema – esimerkiksi palveluiden, näkyvyyden, tarpeiden ja niiden tyydyttämisen suhteen – on Etelä-Pohjanmaan maaseudulla vahvempi kuin Varsinais-Suomen vastaavalla alueella. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajien alueellinen keskittyminen kaupunkeihin tukee huonosti maaseudun työvoiman tarjonnan kehitystä. Työperäisen maahanmuuton lisääminen maaseudulle siten, että näköpiirissä oleva työvoiman tarve tulisi katettua, tarvitsee erityisiä toimia. Maahanmuuttajien työllistymisen osalta tutkimuksessa käytettiin Tilastokeskuksen kokoamia tilastoaineistoja, joihin on koottu maassa vähintään vuoden oleskelleiden ulkomaan kansalaisten tietoja. Tulosten mukaan kolme neljästä ulkomaalaisesta sijoittui palveluammatteihin. Painopiste oli kaupan alalla, joka oli palveluammateissa työskentelevien naisten että miesten pääasiallinen toimiala. Maahanmuuttajien ryhmässä työvoiman osuus on kasvanut tasaisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien niin, että vuonna 2005 se oli jo miltei sama kuin kantaväestön keskuudessa. Samaan aikaan maahanmuuttajien työttömyysaste on laskenut, pysytellen kuitenkin yli kaksinkertaisena kantaväestöön verrattuna. Tosin eri kansallisuusryhmien väliset erot ovat suuret: Työministeriön vuotta 2006 koskevan arvion mukaan työttömyysaste vaihteli irakilaisten 66 prosentista kiinalaisten 8 prosenttiin. Maahanmuuttajaväestön asemaan työmarkkinoilla vaikuttaa voimakkaasti Suomeen saapumisen syy. Pakolaistaustaisten työllistyminen on vaikeampaa johtuen heidän yleisestä heikommasta koulutustaustastaan, kielitaidostaan sekä kulttuurisesta ja maantieteellisestä etäisyydestään. Työperäisesti maahan tulleet ovat puolestaan usein jo tullessaan koulutettuja ja työhönsä nähden kielitaitoisia. Kantaväestön ja ulkomaalaisten suurimmat erot työllistymisessä olivat siinä, että ulkomaalaisista reilu neljännes oli hakiessaan toimenpidetyöllistettyjä (kantaväestössä vain noin 14 prosenttia) ja toisaalta ulkomaalaisissa ei juuri ollut työttömyyseläkeläisiä, joita kantaväestön työnhakijoissa oli keskimäärin lähes viidennes. Maahanmuuttajat työllistyivät Etelä-Pohjanmaan maaseudulla paremmin ja keskenään tasaisemmin kuin Varsinais-Suomen maaseudulla. Etelä-Pohjanmaalla oli tutkimusajankohtana tarjolla pääasiassa venäläistä ja virolaista työvoimaa: miltei puolet (46,6 %) työttömistä työnhakijoista kuului näihin kahteen kansallisuuteen. Varsinais-Suomessa työvoiman tarjonta jakaantui tasaisemmin eri kansallisuuksien kesken. Varsinais-Suomen maahanmuuttajien pakolaistausta näkyy heikosti koulutetun väestön suhteellisessa suuruudessa. Samaan viittaisi sekin, että ammattitaidottomaksi luokitellun työvoiman osuus oli Varsinais-Suomessa korkeampi kuin Etelä-Pohjanmaalla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajat eivät tällä hetkellä muodosta maaseudulla mitään erityistä työvoimareserviä. Tarvittaessa työvoimaa on hankittava joko kaupungeista tai suoraan maahanmuuton lähtöalueilta, mikä lisää paineita järjestää maaseutukuntiin toimivat maahanmuuttajien kotouttamispalvelut. Kansallisuuksista olisi luontevaa keskittyä venäläisiin ja virolaisiin, koska ne muodostavat jo tällä hetkellä vähäisen maahanmuuttajajoukon pääryhmät. Tällöin kotoutumispalvelujen järjestäminen olisi kaikkein helpointa. Lisäksi maahanmuuttajien työllistymisessä tulee erityisesti huomioida se, ovatko he pakolaisia vai muusta syystä maahan tulleita. Myös Etelä-Pohjanmaalla tulee varautua pakolaistaustaisten maahanmuuttajien määrän lisääntymiseen. Maaseutukuntien tilanne maahanmuuttajien työnantajina ja kotouttajina osoittautui tutkimuksessa varsin haasteelliseksi. Ensinnäkin tutkimuksen aikana tapahtui lukuisia kuntaliitoksia, jotka aiheuttivat sekaannusta kuntakentässä. Toiseksi kuntien työvoimatarve ei ilmeisesti ollut tutkimuksen tekohetkellä vielä niin akuutti kysymys kuin monilla muilla aloilla. Kunnat olivat kuitenkin työllistäneet ulkomaalaisia monipuolisesti eri tehtäviin ja monet vastaajat näkivät työvoimatarvetta erityisesti hoito- ja hoiva-aloilla. Kotouttamispalvelujen osalta yhteiseksi piirteeksi nousi palvelujen järjestäminen tarpeen ja tilanteen mukaan, koska maahanmuuttajamäärät ovat olleet varsin pieniä. Kokonaisuutena kuva maaseutukunnista työllistäjinä ja kotouttajina jäi suhteellisen epäselväksi. Taustalla saattaa olla edelleen maahanmuuton kytkeminen pakolaispolitiikkaan, jossa maaseutukunnat eivät juurikaan ole olleet aktiivisia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maaseutukuntien tulee laatia tai päivittää toimivat ja riittävän konkreettiset maahanmuuttopoliittiset ohjelmat, ja tiedottaa niistä tehokkaasti sekä omissa organisaatioissaan että sidosryhmien suuntaan. Ohjelmissa tulee selkeästi ottaa kantaa sekä pakolaisten vastaanoton että työperäisen maahanmuuton kysymyksiin. Ohjelmissa tulisi kotouttamispalvelujen järjestämisen lisäksi linjata myös kunnan rooli maahanmuuttajien työnantajina. Kolmanneksi ohjelmissa tulisi huomioida kolmannen sektorin toimijoiden merkitys maaseudun maahanmuuttajien lähimpänä kontaktipintana suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Virolaistaustaisten maahanmuuttajien erityistä kielitaitoa – viro, venäjä, suomi – voitaisiin nykyistä paremmin hyödyntää erityisesti venäläisten kotouttamisessa. Julkisen sektorin ohuus nostaa maaseutukunnissa esiin myös kolmannen sektorin merkityksen maahanmuuttajien kotoutumisen edistäjänä. Yhdistykset ovat melko hyvin tietoisia alueellaan asuvista ulkomaalaisista, mitä voidaan pitää hyvänä lähtökohtana. Yhdistykset ovat kuitenkin voimakkaasti jakautuneet kahteen eri ryhmään sen suhteen koskeeko maahanmuuttajakysymys niiden toimintaa. Maahanmuuttajia ei myöskään ole erityisesti tavoiteltu kyliin asumaan eivätkä yhdistykset ole järjestäneet erityistä kotoutumista edistävää toimintaa. Yhdistysten mielestä maahanmuuttajia voidaan sen sijaan kutsua mukaan normaaliin toimintaan aivan kuten muitakin kyläläisiä, mikä onkin maahanmuuttajien vähäisen määrän vuoksi varsin luonteva tapa toimia. Maaseudulle asettuneet maahanmuuttajat ovat haastattelujen mukaan suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä. Elämä rakentuu työn, ystävien ja perheen varaan, kuten kantaväestölläkin. Maaseudulla asumisessa on koettu myös haasteita, kuten nurkkakuntaisuus ja sosiaalisen elämän vähäisyys. Moni tunsi kuitenkin olleensa onnekas löydettyään hiljaisen, rauhallisen ja turvallisen asuinpaikan maasta, jossa on korkea elintaso ja toimivat hyvinvointipalvelut. Suomalainen maaseutu näyttäytyy silti tietynlaisena rajaseutuna, jonne ovat ehtineet ensimmäiset rohkeat tienraivaajat. Haastateltuja leimasi tietynlainen rohkeus ja pilottihenkisyys. Maahanmuuttajiin oli myös suhtauduttu yksilöinä ja heistä on oltu kiinnostuneita toisin kuin kaupungeissa. Keskeinen kysymys on, onko maaseutuyhteisöissä olemassa maahanmuuttajien suhteen jokin raja-arvo, minkä ylittäminen aiheuttaa vastareaktioiden käynnistymisen. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että joko tätä raja-arvoa ei ole tai sitten siitä ollaan vielä hyvin kaukana. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajat ovat halukkaita ja valmiita toimimaan yhteisöjen hyväksi, ehkä jopa aktiivisemmin kuin kantaväestö. Kyläyhteisöjen kannattaisikin pyrkiä ottamaan maahanmuuttajat aktiivisesti mukaan osaksi kylän normaalia toimintaa. Maahanmuuttajat tarvitsevat kuitenkin kantaväestöä enemmän yhdistystoiminnan periaatteista tiedottamista. Lisäksi kyläyhteisöt voisivat olla aktiivisempia ulkomaalaistaustaisten asukkaiden hankinnassa. Yhdistysten tulisi myös olla tietoisia oman kunnan tai alueen maahanmuuttajille tarkoitetuista erityispalveluista, jotta he voivat ohjata maaseudulla usein yksittäin asuvat maahanmuuttajat niiden piiriin.

Pajala–Kolarin ja Soklin kaivoshankkeisiin liittyvien rautatie- ja tieinvestointien ja Kemin satamainvestointien aluetaloudelliset vaikutukset

Lappiin suunnitteilla olevat Pajala–Kolarin rauta- ja Soklin fosforikaivos ovat megaluokan hankkeita. Kaivosten rakentaminen ei voi kuitenkaan toteutua jos niiden tarvitsemia rautatie-, satama- ja tieinvestointeja ei voida toteuttaa. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida näiden väyläinvestointien aluetaloudellisia vaikutuksia. Tutkimus on jatkoa Ruraliassa juuri valmistuneelle yhdeksää Pohjois- ja Itä-Suomen kaivoshanketta koskevalle tutkimukselle, jossa keskitytään itse kaivosinvestointien vaikutuksiin. Tutkimuksen on rahoittanut Liikenne- ja viestintäministeriö yhdessä Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Työvälineenä oli Ruraliassa kehitetty RegFinDyn-aluemalli. Simuloinnit suoritettiin vuosille 2008–2030 ja raportoitiin Lapin seutukuntien tasolla. Tulosten mukaan kaikki, mutta erityisesti mittavat rautatieinvestoinnit olisivat merkittäviä seutukuntien taloudelliselle kasvulle. Äkäsjoki–Ajos radan rakentaminen auttaisi Tunturi-Lapin, Torniolaakson ja Kemi–Tornion seutukuntia taantuman yli. Taloudellinen kasvu voisi lisääntyä läntisen Lapin seutukunnissa yhteensä 0,6–2,2% vuoteen 2011 ja yhteensä 1,3–4,3% vuoteen 2016 mennessä. Tämä olisi keskimäärin 0,1–0,5% vuodessa. Soklin kaivoksen tapauksessa Kemijärvi–Kelloselkä–Sokli rautatien vaikutukset Itä- ja Pohjois-Lapin seutukuntiin olisivat merkittäviä. Investointien edetessä Itä-Lapin seutukunnan taloudellinen kasvu voisi vahvistua kumulatiivisesti tarkasteltuna 8,3% vuoteen 2013 mennessä. Vuosikeskiarvona tämä olisi 2,8%. Radan vaikutus Pohjois-Lapin taloudelliseen kasvuun olisi pienempi, vuoteen 2014 mennessä yhteensä 3% eli keskimäärin 0,8% vuodessa. Väyläinvestointien työllisyysvaikutukset olisivat myönteisiä. Pajala–Kolarin kaivoksen rautatieinvestoinnit toisivat läntiseen Lappiin uusia työpaikkoja vuoteen 2015 mennessä yhteensä 418. Tästä Tunturi-Lapin osuus olisi 147, Torniolaakson 114 ja Kemi–Tornion seutukunnan 157. Vastaavat vuosikeskiarvot olisivat 52, 18, 14 ja 20. Soklin kaivoksen rautatieinvestoinnit toisivat jonkun verran enemmän uusia työpaikkoja Pajala–Kolariin verrattuna koska investoinnit olisivat suuremmat. Radan rakentaminen voisi tuoda Itä-Lappiin yhteensä 506 uutta työpaikkaa vuoden 2013 loppuun mennessä. Pohjois-Lapin työllisyys voisi lisääntyä 153 uudella työpaikalla. Yhteensä voisi siten syntyä 660 uutta työpaikkaa. Vastaavat vuosikeskiarvot olisivat 169, 51, 220 uutta työpaikkaa. Kun kaivoksia tarkastellaan yhdessä, työllisyysvaikutukset olisivat suurimmat vuonna 2015, jonka loppuun mennessä väyläinvestoinnit voisivat luoda yhteensä 1288 uutta työpaikkaa. Vastaava vuosikeskiarvo olisi 161. Taloudellisen kasvun ohella työllisyystulokset korostavat analysoitujen väyläinvestointien myönteistä aluetaloudellista merkitystä. Ruralia-instituutin arvioinnin perusteella molempien kaivosten rautatie-, satama- ja tieinvestoinnit olisivat toteuttamiskelpoisia aluetaloudellisin perustein. Ne lisäisivät tuotantoa, työllisyyttä, tuloja, kulutusta ja verotuloja useissa Lapin seutukunnissa.

Suomen kaivosalan aluetaloudelliset vaikutukset elinkeinorakenteeseen ja työllisyyteen

Tutkimuksen kohteena oli Suomen kaivosala. Tavoitteena oli analysoida yhdeksän vasta käynnistyneen tai valmisteilla olevan kaivoksen aluetaloudelliset vaikutukset elinkeinorakenteeseen ja työllisyyteen. Tutkimukseen valitut kaivoshankkeet olivat Kevitsa, Kylylahti, Laivakangas, Länttä, Pajala–Kolari, Pampalo, Sokli, Suurikuusikko ja Talvivaara. Aluetaloudelliset vaikutukset laskettiin kaivosten vaatimiin investointeihin ja tulevaan liikevaihtoon perustuen. Laskelmat tehtiin Ruralia-instituutissa kehitetyllä CGE RegFinDyn -aluemallilla periodille 2007–2020. Tulokset sisältävät aluetalouden täyden sopeutumisen ja kerroinvaikutukset. Tutkimuksen rahoittaja on Työ- ja elinkeinoministeriö. Kaivoksen investointi- eli rakentamisvaihe on kiihkeä, mutta suhteellisen lyhytaikainen. Toimintavaihe on puolestaan vakaa ja pitkäaikainen riippuen metallien maailmanmarkkinahintojen kehityksestä. Vaiheet voivat olla limittäisiä kuten Pajala–Kolarin ja Talvivaaran tapauksessa tai peräkkäisiä kuten Soklissa. Tulosten mukaan limittäisyys on aluetaloudellisen vaikuttavuuden kannalta parempi vaihtoehto. Kaivoksen rakentaminen ja kasvava malmin tuotanto luovat työllisyyttä ja kulutusmahdollisuuksia yhtä aikaa, jolloin vaiheiden yhteinen aluetaloudellinen vaikutus muodostuu suuremmaksi. Peräkkäisessä tapauksessa uuden tulovirran muodostuminen on selvästi tasaisempaa. Molemmissa tapauksissa työtulot jäävät toimintavaiheessa omaan maakuntaan. Ongelmaksi alueen kannalta muodostuu, kuinka saada ainakin osa pääomatuloista jäämään aluetta hyödyttämään. Tulosten perusteella kaivoshankkeista erottuu selvästi kolme taloudellisen kasvun kannalta vaikuttavinta: Pajala–Kolari, Sokli ja Talvivaara. Näiden kumulatiivinen pitkän tähtäimen vaikutus talouskasvuun olisi 1–3 prosenttia yli sijaintimaakuntiensa ennakoidun normaalikehityksen. Toinen ryhmä olisi Kevitsa ja Kylylahti, joiden vaikuttavuus olisi tasoa 0.7 prosenttia. Pampalo, Suurikuusikko, Laivakangas ja Länttä lisäisivät talouskasvua pitkällä tähtäimellä kumulatiivisesti tarkasteltuna 0.1–0.3 prosenttia yli maakuntiensa ennakoidun normaalikehityksen. Kaivokset loisivat huomattavan määrän uusia työmahdollisuuksia. Pajala–Kolarin ja Soklin kaivoshankkeissa suurimman työvoimatarpeen aikana vuonna 2014 työllisyys olisi parantunut viiden vuoden aikana yhteensä 4600–6000 henkilötyövuodella normaalikehitykseen verrattuna. Talvivaaran kaivoksella työllisyysvaikutuksen huippuvuosi on jo 2010, jolloin kaivos olisi luonut neljän vuoden aikana yhteensä 6000 uutta työpaikkaa. Kevitsan, Kylylahden ja Suurikuusikon kohdalla vastaavat korkeimmat kumulatiiviset luvut olisivat 1300, 1000 ja 800. Muiden hankkeiden vastaava työllisyysvaikutus olisi pienempi ja vaihtelisi 60–250 henkilötyövuoden välillä. Vuositasolla työvoimatarpeet olisivat Pajala–Kolarin ja Soklin tapauksessa keskimäärin 900–1200 ja Talvivaarassa 1200. Kaivoshankkeiden vaikutus elinkeinorakenteeseen näkyisi eri toimialojen tuotannon muutosten kautta. Kaivoksilla olisi luonnollisesti suora ja suuri vaikutus mineraalien kaivuuseen. Myös rakentamisen toimialaan kaivosten vaikutus olisi erittäin merkittävä, mutta väliaikainen ja rajoittuisi investointivaiheeseen. Rakentamisen ja mineraalien kaivuun tuotannon kasvu heijastuisivat muille aloille. Tuotanto nousisi muun muassa ei-metallisten mineraalituotteiden valmistuksen, koneiden ja laitteiden valmistuksen ja kuljetuksen, varastoinnin ja tietoliikenteen toimialoilla. Yleinen elintaso nousisi, jolloin palvelutoimialoista koulutus ja terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut vahvistuisivat. Kaivosten vuoksi resursseja luovuttamaan joutuvia toimialoja olisi useita ja ne olisivat pääasiassa samoja kaivoksesta ja maakunnasta riippumatta. Pitkällä tähtäimellä tuotanto laskisi alkutuotannossa kuten myös metallien jalostuksen ja metallituotteiden, elintarvikkeiden, tekstiilien, massan ja paperin sekä puutavaran ja puutuotteiden valmistuksen toimialoilla. Kaivosalan voimakas kasvu Pohjois- ja Itä-Suomessa ei ratkaisisi kokonaan maakuntien taloudellisia ongelmia. Hankkeet tukisivat kuitenkin merkittävästi taantumasta nousua. Lisäksi suotuisa talouskehitys syntyisi käytännössä seutukunta- ja työssäkäyntialueilla eli maakuntaa pienemmissä aluetalouden yksiköissä, jolloin vaikutukset olisivat paljon vahvemmat. Kaivosalasta on mahdollisuus kehittyä pysyvä uusi toimiala tarkastelluissa viidessä maakunnassa, mikäli metallien hinnat eivät vaihtele liikaa.

Luonto- ja maisemapalvelujen nykytila

Luonto- ja maisemapalveluiden tarve kasvaa Luonnon monipuolinen käyttö ja samalla huoli luonnon monimuotoisuuden säilymisestä on lisääntynyt. Umpeenkasvu uhkaa maaseudun maatalouskäytöstä poisjääneitä peltoalueita ja järvien rantojen perinnemaisemia. Hoidetulla maisemalla ja luonnolla virkistyspalveluineen on suuri merkitys maaseudun viihtyisyydelle, vetovoimaisuudelle ja elinkeinoille, erityisesti matkailulle. Suomi on lisäksi sitoutunut kansallisesti ja kansainvälisesti muun muassa biologisen monimuotoisuuden turvaamiseen sekä perinnemaisemien säilyttämiseen. Myös vesien osalta tavoitellaan pinta- ja pohjavesien hyvää tilaa. Luonnon ja maiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluja tarjoava yrittäjyys tuo uusia ratkaisuja alan tarpeisiin ja samalla lisää pää- ja sivutoimisia elinkeinomahdollisuuksia maaseudulle. Maaseutuyrittäjillä on usein hoitotöihin liittyvää osaamista ja koneita. Lisäksi yrityksillä on tarvetta monipuolistaa palvelujaan, jotta ne voisivat vahvistaa toimintansa ympärivuotisuutta. Julkisten palvelujen ja rahoituksen arvioidaan pysyvän suunnilleen nykytasollaan, mutta yksityisellä rahoituksella toteutettavien töiden osuuden odotetaan kasvavan. Ympäristöstä huolehtiminen ja erilaisiin luonnon- ja maisemanhoidon projekteihin osallistuminen ovat osa yritysten yhteiskuntavastuullisuutta. Myös ikääntyneet, kaupungistuneet tai omaa vapaa-aikaansa arvostavat ihmiset ja kotitaloudet ovat lähitulevaisuudessa nykyistä enemmän kiinnostuneita ostamaan luonto- ja maisemapalveluita. Monipuolista työtä ja palvelutoimintaa luonnon ja maiseman parissa Luonto- ja maisemapalveluilla tarkoitetaan luonnon ja kulttuurimaiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluita. Suojelu- ja monimuotoisuuskohteiden hoidon lisäksi palveluilla on merkitystä maisemanhoidossa, kulttuurikohteiden vaalimisessa, luonnon virkistyskäytössä ja luontomatkailussa. Luonto- ja maisemapalvelut voidaan jakaa luonnonhoitopalveluihin, maisemanhoitopalveluihin ja luonnon käyttöön liittyviin palveluihin. Luonnonhoitopalveluihin kuuluvat lähinnä perinnebiotooppien ja rakennettujen perinnemaisemien kunnostus- ja hoitotyöt, metsien ja soiden luonnonhoitotyöt, vesistöjen ja kalakantojen hoitotyöt, vesiensuojelutyöt sekä rantojen ja rantaniittyjen raivaustyöt, niitto ja laidunnus. Maisemanhoitopalveluihin kuuluvat muun muassa kuntien ja taajamien viheralueiden hoitotyöt, liikenneympäristöjen viheralueiden hoito, ranta-alueiden siivous ja näkymien avaaminen sekä maisemointityöt. Luonnon käyttöön liittyviä palveluja ovat muun muassa retkeily- ja virkistyskohteiden työt, liikuntapaikkojen perustaminen ja hoito, tieisännöinti ja yksityisteiden kunnossapitotyöt, kiinteistöjen ja tonttien huolto- ja kunnostustyöt, sähkölinjojen raivaus, puunkorjuu erityiskohteilla, energiapuun ja luonnonmateriaalien keruu sekä riistanhoitotyöt. Yrityspalveluiden kysyntä kasvussa Luonto- ja maisemapalveluita ostavia asiakkaita ovat pääasiassa kunnat ja seurakunnat, tiehallinto ja tiekunnat, voimayhtiöt, alueelliset ympäristökeskukset, Museovirasto, Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset, maanviljelijät ja metsänomistajat, yritykset, kyläyhdistykset ja muut maaseudun yhdistykset, yksityiset ihmiset sekä hankkeet. Palveluita tarjoavat luonto- ja maisemapalveluyritysten lisäksi muun muassa julkiset palvelun tuottajat kuten kunnat, alueelliset ympäristökeskukset ja Museovirasto sekä Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset ja muut yhdistykset. Kuntien tehtäviin ja palveluihin sisältyvät ympäristönhoitotyöt sekä liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut toteutetaan joko kuntien omana työnä tai ostamalla palveluja muilta palvelujen tuottajilta. Kustannussäästöjen takia tehtävä toiminnan ulkoistaminen lisää ammattitaitoisten palveluiden kysyntää. Tiehallinto tiepiireineen toimii liikenneympäristöjen hoidossa tilaajavirastona, jolla ei ole itsellään käytännön hoitotöihin kalustoa eikä työntekijöitä. Alueurakkakokonaisuuksille ostetaan urakoitsijalta sovitut laatuvaatimukset ja toimintaohjeet täyttävä teiden palvelutaso, jonka täyttämiseen liittyvistä laatuvaatimuksista urakoitsijalla on oltava selvitys. Urakkakoon kasvamisesta huolimatta maaseutuyrittäjillä on toimintaansa ja yhteistyötään kehittämällä mahdollisuuksia osallistua kokonaisurakoiden sekä mahdollisten erillisurakoiden toteutukseen. Palvelutehtäviä on myös yksityisteiden isännöinnissä, kunnossapidossa ja tiemaisemien hoidossa. Alueelliset ympäristökeskukset toteuttavat erilaisilla julkisilla rahoituksilla hankkeita, joissa työkohteet vaihtelevat vesiensuojelusta monimuotoisuuden hoitoon, viheralueiden hoidosta maisemien avaamiseen ja luontopolkujen kunnostamisesta rakennusten kunnostamiseen. Ympäristökeskuksilla ei ole merkittävästi omia henkilöresursseja hoitotöiden toteuttamiseen, joten töitä toteutetaan esimerkiksi työllisyystöinä tai ostamalla urakoitsijoilta. Ostopalveluiden kysyntä voi kasvaa luonnonhoidon tarpeiden kasvaessa. Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa pääosin budjettivaroin valtion maiden luonnonsuojelualueita, kansallis- ja luonnonpuistoja sekä erämaa- ja retkeilyalueita. Metsähallitus tekee muun muassa metsien ja soiden ennallistamista, erilaisia luonnonhoitotöitä ja luontokartoituksia, rakentaa alueiden opastus- ja palveluvarustusta sekä järjestää opastustoimintaa. Pääosan hoitotöistä Metsähallitus hoitaa omana työnä erityisesti alueilla, joilla on runsaasti valtionmaita, metsätaloutta ja omaa metsurityövoimaa. Toiminnan resursseja kiristävät valtionhallinnon tuottavuusohjelman aiheuttama oman henkilöstön väheneminen sekä Etelä-Suomen uusien suojeluohjelmien mukana Metsähallituksen hoidettavaksi siirtyvät luontoreitit. Hajallaan olevien pienien suojelualueiden sekä vastaavien retkeilykohteiden hoitotöiden toteuttamiseen hankitaan ostopalveluita. Metsäkeskukset toteuttavat metsänomistajien mailla luonnonhoitohankkeita. Näitä töitä toteutetaan omana työnä tai ostamalla palveluita yrityksiltä. Metsänhoitoyhdistykset puolestaan tarjoavat asiakkailleen maisema- ja luontopalveluja, joita toteutetaan joko omana työnä tai ostamalla osittain yrityksiltä. Töiden määrä on lisääntymässä. Maanomistajat voivat ostaa luonto- ja maisemapalveluita tilan ulkopuolelta, jos itsellä ei ole töihin aikaa, sopivaa konekantaa tai riittävää ammattitaitoa. Yrityksillä on muun muassa matkailualalla tarvetta palveluille. Ympäristöstä huolehtiminen on osa yritysten julkisuuskuvaa ja yhteiskuntavastuullisuutta, jonka arvioidaan saavan lisää merkitystä lähitulevaisuudessa. Myös yksityisten ihmisten ja kotitalouksien kysynnän odotetaan kasvavan esimerkiksi pihapiirin ja teiden hoidossa sekä virkistys- ja maisema-arvokaupan muodossa. Maaseudun erilaiset yhdistykset, kuten kyläyhdistykset ja kalastuskunnat, voivat toimia sekä kysynnän kokoajina että palveluiden toteuttajana ja organisoijana. Hanketoiminnasta on tullut merkittävä resurssi ja palvelujen ostaja luonto- ja maisemapalveluihin liittyvissä töissä. Rahoituksen lyhytkestoisuus ja työvoiman vaihtuvuus kuitenkin hankaloittavat säännöllisten hoitotoimien tekoa ja kokonaisuuksien aikaansaamista. Hankerahoitus mahdollistaa monien erilaisten toimijoiden osallistumisen luonnon- ja maisemanhoitoon, mutta käytännössä tarvitaan välittäjäorganisaatioita, jotka kokoavat rahoituksen, osaavat tekijät ja tekemättömät työt sekä organisoivat toteutuksen. Hankerahoituksia ovat muun muassa työllisyysrahoitus, Kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen rahoitus sekä erilaiset EU-rahoitukset esimerkiksi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ESR- ja EAKR-ohjelmat ja Life-rahoitus. Toimialan vahvistuminen vaatii koulutusta ja kehittämistoimia Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät työt monipuolisine ja lisääntyvine osaamisvaatimuksineen vaativat uuden ammattikunnan, ammattitaitoisen luonto- ja maisemapalveluyrittäjän. Alan tarpeisiin on jo osin syntynytkin palveluita tarjoavia yrityksiä. Toistaiseksi alan yrityskenttä on kuitenkin pääosin varsin hajanainen ja tilastoimaton. Alan yrittäjyyden kehittyminen omana toimialana nostaa myös maiseman- ja luonnonhoidon arvostusta. Työtehtävät tarjoavat päätoimisen yrittäjyyden lisäksi mahdollisuuksia monialayrittäjyyteen perinteisten maaseutuelinkeinojen rinnalla. Palvelujen tarjoajien määrän ja ammattitaidon lisäämiseksi tarvitaan ammatillista koulutusta sekä lyhytkestoista koulutusta alalla jo toimiville tai alalle aikoville. Luonto- ja maisemapalveluiden työtehtäviin liittyvää, tutkintoon johtavaa ammatillista koulutusta on tarjolla varsin monipuolisesti perustutkinnoista ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät ammatilliset tutkinnot sisältyvät pääosin luonnonvara- ja ympäristöalaan. Lyhytkestoista koulutusta maaseutuyrittäjille ovat järjestäneet muun muassa ProAgrian maa- ja kotitalousnaiset maiseman- ja ympäristönhoidosta sekä Suomen Tieyhdistys tieisännöinnistä. Koulutusta tarvitaan esimerkiksi alan kustannusperusteista ja hinnoittelusta, erilaisten kohteiden hoitotöistä, hoidon laatuvaatimuksista sekä hoitotyössä tarvittavista koneista ja laitteista. Luontokohteiden töissä vaaditaan usein monialaosaamista, mikä korostuu varsinkin syrjäisillä ja pienillä työkohteilla. Luonto- ja maisemapalveluyrittäjyyden kehittyminen edellyttää kysynnän ja tarjonnan kohtaamista, luonto- ja maisemapalveluiden tunnettuuden lisäämistä sekä rahoituksen toimintamallien kehittämistä ja käyttöönottoa. Palvelujen tarjoajien verkottuminen tarjoaa mahdollisuuksia asiakkaiden tarvitsemiin kokonaispalveluihin, erikoisosaamisen kehittämiseen sekä kustannussäästöihin. Asiakkaiden ja töiden toteuttajien yhteensaattamisessa, rahoituslähteiden kokoamisessa sekä alan neuvonnan ja koulutuksen järjestämisessä tarvitaan välittäjäorganisaatioita. Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä jatkaa tämän nykytilakatsauksen kokoamisen jälkeen toimialan vaatimien kehittämistoimien tarkastelua, johon sisältyvät täydennyskoulutuksen, tuotteistamisen sekä kysynnän ja tarjonnan kehittäminen.

Ammatillisten opettajien tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön intentionaalisuutta selittävät tekijät

Intention-based models have been one of the main theoretical orientations in the research on the implementation of information and communication technology (ICT). According to these models, actual behavior can be predicted from the intention towards the behavior. If the level of intention to use technology is high, the probability of actual usage of ICT increases. The purpose of this study was to find out which factors explain vocational teachers intention to use ICT in their teaching. In addition, teachers of media and information sciences and teachers of welfare and health were compared. The study also explored how regularly ICT was applied by teachers and how strong their intention to apply the technology was. This Master s thesis is a quantitative study and the data was collected using an Email survey and Eform. The instruments were based on a decomposed theory of planned behavior. The research group consisted of 22 schools of media and information sciences and 20 schools of welfare and health. The data consisted of 231 vocational teachers: 57 teachers worked with media and information sciences and 174 with welfare and health. The data was analyzed using Mann-Whitney U-test, factor analysis and regression analysis. In addition, categorized results were compared with previous study. In this study, the intention to use ICT in teaching was explained by the teachers attitudes and skills and the attitudes of their work community. However, the environment in which ICT was used, i.e., the technical environment, economical resources and time, did not explain the intention. The results did not directly support any of the intention-based models, but they could be interpreted as congruent with the technology acceptance model. The majority of the teachers used ICT at least weekly. They had a strong intention to continue to do that in the future. The study also revealed that there were more teachers who had a critical attitude towards ICT among the teachers of welfare and health. According to the results of this study, it is not possible to state that ICT would not suit any one profession because in every group with teachers with a critical attitude towards ICT there were also teachers with a positive attitude.

Eläke- ja vammaisetuuksien, maahanmuuttajan erityistuen ja eläkkeensaajan asumistuen muutokset 1.1.2011

Kansaneläkeindeksi 1 508, elinkustannusindeksi 1 749 (pistelukujen keskiarvo heinäsyyskuulta 2010) Vuoden 2011 alusta kansaneläkkeisiin, perhe-eläkkeisiin, lapsikorotuksiin, rintamalisiin, vammaisetuuksiin (pl. ruokavaliokorvaukset) ja maahanmuuttajan erityistukiin tehtiin 0,4 prosentin indeksitarkistus. Eläke-etuusmenot kasvoivat 9,7 milj. euroa (0,4 %), vammaisetuusmenot 1,9 milj. euroa (0,4 %) ja maahanmuuttajan erityistukimenot 0,1 milj. euroa (0,3 %). Laskelmat perustuvat joulukuun 2010 etuuskantaan.

Jäteveden suoimeyttämöiden toiminnasta eri vuodenaikoina ja sen tehostamisesta

English summary: On the efficiency of peat infiltration of sewage during various seasons and on its improvement

Emulgointiaineiden myrkyllisyydestä ja hajoamisesta Suomen oloissa

English summary: Toxicity and biodegradability of emulsifiers in Finnish watercources