Community-wide plasmid gene mobilization and selection.

Plasmids have long been recognized as an important driver of DNA exchange and genetic innovation in prokaryotes. The success of plasmids has been attributed to their independent replication from the host's chromosome and their frequent self-transfer. It is thought that plasmids accumulate, rearrange and distribute nonessential genes, which may provide an advantage for host proliferation under selective conditions. In order to test this hypothesis independently of biases from culture selection, we study the plasmid metagenome from microbial communities in two activated sludge systems, one of which receives mostly household and the other chemical industry wastewater. We find that plasmids from activated sludge microbial communities carry among the largest proportion of unknown gene pools so far detected in metagenomic DNA, confirming their presumed role of DNA innovators. At a system level both plasmid metagenomes were dominated by functions associated with replication and transposition, and contained a wide variety of antibiotic and heavy metal resistances. Plasmid families were very different in the two metagenomes and grouped in deep-branching new families compared with known plasmid replicons. A number of abundant plasmid replicons could be completely assembled directly from the metagenome, providing insight in plasmid composition without culturing bias. Functionally, the two metagenomes strongly differed in several ways, including a greater abundance of genes for carbohydrate metabolism in the industrial and of general defense factors in the household activated sludge plasmid metagenome. This suggests that plasmids not only contribute to the adaptation of single individual prokaryotic species, but of the prokaryotic community as a whole under local selective conditions.

Structural organization of alpha-subunit from purified and microsomal toad kidney (Na+ + K+)-ATPase as assessed by controlled trypsinolysis

The membrane organization of the alpha-subunit of purified (Na+ + K+)-ATPase ((Na+ + K+)-dependent adenosine triphosphate phosphorylase, EC 3.6.1.3) and of the microsomal enzyme of the kidney of the toad Bufo marinus was compared by using controlled trypsinolysis. With both enzyme preparations, digestions performed in the presence of Na+ yielded a 73 kDa fragment and in the presence of K+ a 56 kDa, a 40 kDa and small amounts of a 83 kDa fragment from the 96 kDa alpha-subunit. In contrast to mammalian preparations (Jørgensen, P.L. (1975) Biochim. Biophys. Acta 401, 399-415), trypsinolysis of the purified amphibian enzyme led to a biphasic loss of (Na+ + K+)-ATPase activity in the presence of both Na+ and K+. These data could be correlated with an early rapid cleavage of 3 kDa from the alpha-subunit in both ionic conditions and a slower degradation of the remaining 93 kDa polypeptide. On the other hand, in the microsomal enzyme, a 3 kDa shift of the alpha-subunit could only be produced in the presence of Na+. Our data indicate that (1) purification of the amphibian enzyme with detergent does not influence the overall topology of the alpha-subunit but produces a distinct structural alteration of its N-terminus and (2) the amphibian kidney enzyme responds to cations with similar conformational transitions as the mammalian kidney enzyme. In addition, anti alpha-serum used on digested enzyme samples revealed on immunoblots that the 40 kDa fragment was better recognized than the 56 kDa fragment. It is concluded that the NH2-terminal of the alpha-subunit contains more antigenic sites than the COOH-terminal domain in agreement with the results of Farley et al. (Farley, R.A., Ochoa, G.T. and Kudrow, A. (1986) Am. J. Physiol. 250, C896-C906).

Proteasomal cleavage does not determine immunogenicity of gp100-derived peptides gp100 209-217 and gp100 209-217T210M.

Immune responses against tumor-associated antigens rely on efficient epitope presentation. The melanoma-associated antigen (Ag) gp100 contains HLA-A*0201 ligands that are characterized by low to medium binding affinity, among which gp100(209-217) is the most prominent (Kawakami et al., J Immunol 154:3961-3968, 1995). While this epitope is a natural T-cell target, it primes with low-efficiency T-cell responses during immunization. A modified gp100 epitope, gp100(209-217T210M), that contains a Thr to Met substitution at position 2 of the antigenic nonamer is characterized by high binding affinity for HLA-A*0201 and elicits strong and clinically effective T-cell responses. This higher affinity is believed to represent the sole reason for enhanced immunogenicity. Contrasting with this observation is the unpredictable relationship between affinity and immunogenicity observed in other antigen systems. In addition, we noted a striking difference between the capability of endogenously processed gp100(209-217) and gp100(209-217T210M) to induce T-cell responses in an in vitro model. Therefore, we questioned whether factors other than HLA-affinity might play a role in determining the immunogenicity of these epitopes. In the present study, we evaluated the in vitro proteasomal cleavages of 23meric precursor peptides encompassing the native sequence (gp100(201-223)) or the modified sequence (gp100(201-223T210M)). Here we show that the standard proteasome liberates the C-termini of both antigenic peptides but not the N-termini. Quantitative analysis of the digestion products revealed that more of the fragments displaying the final C-termini were produced from the wild-type precursor. However, a stronger TCR engagement was observed when fractions of digested gp100(201-223T210M) were used to activate an HLA-A*0201-expressing target T-cell clone. This difference was also found using separately produced, synthetic nonamers. In conclusion, the high binding affinity of gp100(209-217T210M) seems to compensate for possible differences in proteasomal cleavage at the biological level. Since the final antigenic nonamer is not directly produced by the proteasome, additional further factors may influence the antigenic peptide availability, such as post-proteasomal processing and intracellular peptide transport.

Efficiency of five biosolids to supply nitrogen and phosphorus to ryegrass

Biosolids have been considered satisfactory to supply crops and plant nutrients. The ideal biosolids application rate should result in high crop yields and nutrient uptake, and leave low concentrations of nutrients in soils to avoid environmental problems. The objective of this study was to estimate the capacity of five biosolids to supply N and P to ryegrass (Lolium perenne) after a single application of either fertilizers or biosolids to a Spodosol and an Oxisol. Results showed that 6% - 36% of N and 3% - 7% of P applied as biosolids were recovered in plants grown on the Spodosol, while the range on the Oxisol was 26%-75% for N and 1.2%-3.7% for phosphorus. Biosolids' efficiency on supplying N and P to plants was similar to fertilizer on the Spodosol, but on the Oxisol it refrained to 65%-67% fertilizer's efficiency. After a single application of biosolids followed by six consecutive harvests, 25%-94% of the N and 93%-99% of the P were not used by plants and remain in the soils.

Practical considerations for improving the productivity of mass spectrometry-based proteomics.

Mass spectrometry (MS) is currently the most sensitive and selective analytical technique for routine peptide and protein structure analysis. Top-down proteomics is based on tandem mass spectrometry (MS/ MS) of intact proteins, where multiply charged precursor ions are fragmented in the gas phase, typically by electron transfer or electron capture dissociation, to yield sequence-specific fragment ions. This approach is primarily used for the study of protein isoforms, including localization of post-translational modifications and identification of splice variants. Bottom-up proteomics is utilized for routine high-throughput protein identification and quantitation from complex biological samples. The proteins are first enzymatically digested into small (usually less than ca. 3 kDa) peptides, these are identified by MS or MS/MS, usually employing collisional activation techniques. To overcome the limitations of these approaches while combining their benefits, middle-down proteomics has recently emerged. Here, the proteins are digested into long (3-15 kDa) peptides via restricted proteolysis followed by the MS/MS analysis of the obtained digest. With advancements of high-resolution MS and allied techniques, routine implementation of the middle-down approach has been made possible. Herein, we present the liquid chromatography (LC)-MS/MS-based experimental design of our middle-down proteomic workflow coupled with post-LC supercharging.

Aβ1-42 monomers or oligomers have different effects on autophagy and apoptosis.

The role of autophagy and its relationship with apoptosis in Alzheimer disease (AD) pathogenesis is poorly understood. Disruption of autophagy leads to buildup of incompletely digested substrates, amyloid-β (Aβ) peptide accumulation in vacuoles and cell death. Aβ, in turn, has been found to affect autophagy. Thus, Aβ might be part of a loop in which it is both the substrate of altered autophagy and its cause. Given the relevance of different soluble forms of Aβ1-42 in AD, we have investigated whether monomers and oligomers of the peptide have a differential role in causing altered autophagy and cell death. Using differentiated SK-N-BE neuroblastoma cells, we found that monomers hamper the formation of the autophagic BCL2-BECN1/Beclin 1 complex and activate the MAPK8/JNK1-MAPK9/JNK2 pathway phosphorylating BCL2. Monomers also inhibit apoptosis and allow autophagy with intracellular accumulation of autophagosomes and elevation of levels of BECN1 and LC3-II, resulting in an inhibition of substrate degradation due to an inhibitory action on lysosomal activity. Oligomers, in turn, favor the formation of the BCL2-BECN1 complex favoring apoptosis. In addition, they cause a less profound increase in BECN1 and LC3-II levels than monomers without affecting the autophagic flux. Thus, data presented in this work show a link for autophagy and apoptosis with monomers and oligomers, respectively. These studies are likely to help the design of novel disease modifying therapies.

Libro de Actas II Congreso Español de Gestión Integral de Deyecciones Ganaderas

Postprint (published version)

Dynamic Modelling of Material Flows and Sustainable Resource Use: Case Studies in Regional Metabolism and Space Life Support Systems

Sustainable resource use is one of the most important environmental issues of our times. It is closely related to discussions on the 'peaking' of various natural resources serving as energy sources, agricultural nutrients, or metals indispensable in high-technology applications. Although the peaking theory remains controversial, it is commonly recognized that a more sustainable use of resources would alleviate negative environmental impacts related to resource use. In this thesis, sustainable resource use is analysed from a practical standpoint, through several different case studies. Four of these case studies relate to resource metabolism in the Canton of Geneva in Switzerland: the aim was to model the evolution of chosen resource stocks and flows in the coming decades. The studied resources were copper (a bulk metal), phosphorus (a vital agricultural nutrient), and wood (a renewable resource). In addition, the case of lithium (a critical metal) was analysed briefly in a qualitative manner and in an electric mobility perspective. In addition to the Geneva case studies, this thesis includes a case study on the sustainability of space life support systems. Space life support systems are systems whose aim is to provide the crew of a spacecraft with the necessary metabolic consumables over the course of a mission. Sustainability was again analysed from a resource use perspective. In this case study, the functioning of two different types of life support systems, ARES and BIORAT, were evaluated and compared; these systems represent, respectively, physico-chemical and biological life support systems. Space life support systems could in fact be used as a kind of 'laboratory of sustainability' given that they represent closed and relatively simple systems compared to complex and open terrestrial systems such as the Canton of Geneva. The chosen analysis method used in the Geneva case studies was dynamic material flow analysis: dynamic material flow models were constructed for the resources copper, phosphorus, and wood. Besides a baseline scenario, various alternative scenarios (notably involving increased recycling) were also examined. In the case of space life support systems, the methodology of material flow analysis was also employed, but as the data available on the dynamic behaviour of the systems was insufficient, only static simulations could be performed. The results of the case studies in the Canton of Geneva show the following: were resource use to follow population growth, resource consumption would be multiplied by nearly 1.2 by 2030 and by 1.5 by 2080. A complete transition to electric mobility would be expected to only slightly (+5%) increase the copper consumption per capita while the lithium demand in cars would increase 350 fold. For example, phosphorus imports could be decreased by recycling sewage sludge or human urine; however, the health and environmental impacts of these options have yet to be studied. Increasing the wood production in the Canton would not significantly decrease the dependence on wood imports as the Canton's production represents only 5% of total consumption. In the comparison of space life support systems ARES and BIORAT, BIORAT outperforms ARES in resource use but not in energy use. However, as the systems are dimensioned very differently, it remains questionable whether they can be compared outright. In conclusion, the use of dynamic material flow analysis can provide useful information for policy makers and strategic decision-making; however, uncertainty in reference data greatly influences the precision of the results. Space life support systems constitute an extreme case of resource-using systems; nevertheless, it is not clear how their example could be of immediate use to terrestrial systems.

Increased male offspring's risk of metabolic-neuroendocrine dysfunction and overweight after fructose-rich diet intake by the lactating mother.

An adverse endogenous environment during early life predisposes the organism to develop metabolic disorders. We evaluated the impact of intake of an iso-caloric fructose rich diet (FRD) by lactating mothers (LM) on several metabolic functions of their male offspring. On postnatal d 1, ad libitum eating, lactating Sprague-Dawley rats received either 10% F (wt/vol; FRD-LM) or tap water (controls, CTR-LM) to drink throughout lactation. Weaned male offspring were fed ad libitum a normal diet, and body weight (BW) and food intake were registered until experimentation (60 d of age). Basal circulating levels of metabolic markers were evaluated. Both iv glucose tolerance and hypothalamic leptin sensitivity tests were performed. The hypothalamus was dissected for isolation of total RNA and Western blot analysis. Retroperitoneal (RP) adipose tissue was dissected and either kept frozen for gene analysis or digested to isolate adipocytes or for histological studies. FRD rats showed increased BW and decreased hypothalamic sensitivity to exogenous leptin, enhanced food intake (between 49-60 d), and decreased hypothalamic expression of several anorexigenic signals. FRD rats developed increased insulin and leptin peripheral levels and decreased adiponectinemia; although FRD rats normally tolerated glucose excess, it was associated with enhanced insulin secretion. FRD RP adipocytes were enlarged and spontaneously released high leptin, although they were less sensitive to insulin-induced leptin release. Accordingly, RP fat leptin gene expression was high in FRD rats. Excessive fructose consumption by lactating mothers resulted in deep neuroendocrine-metabolic disorders of their male offspring, probably enhancing the susceptibility to develop overweight/obesity during adult life.

Kalkkisaostuslaitteiston suunnittelu Biolan Oy:n lannoite- ja kasvualustatehtaan varastoja ja kompostointikentältä tulevien suoto- ja hulevesien käsittelyyn

Tässä diplomityössä oli tavoitteena löytää ratkaisu Biolan Oy:n lannoiteja kasvualustatehtaan varastoja kompostointikentältä tulevien suotoja hulevesien käsittelyyn. Erityisenä kiinnostuksen kohteena oli suotoja hulevesien sisältämän fosforin poistamisen ratkaisun löytäminen. Ratkaisua päätettiin lähteä hakemaan kemiallisen saostuksen kautta. Fosforin kemiallinen saostus toteutetaan nykypäivänä useimmiten raudan ja alumiini yhdisteiden avulla, mutta tämän työn lähtökohtana oli saostuksen suorittaminen kalkilla. Yhtenä työn lähtökohtana oli myös muodostuvan, fosforipitoisen, kalkkisakan hyödyntäminen Biolan Oy:n kasvualustatehtaan tuottamien kasvualustojen ravinnelähteenä, jolloin yleisesti ongelmana pidetty jätevesiliete muuttuu mahdollisuudeksi.

Naudan lietelannan käsittelymenetelmien taloudellinen vertailu

Maataloudessa syntyvä lanta on arvokas lannoite ja maanparannusaine, jonka käsittelystä aiheutuu sekä kustannuksia että ympäristövaikutuksia. Muita haasteita ovat esimerkiksi lannan mikrobit, lannan levitykseen soveltuvan ajankohdan lyhyys, lannan ravinteiden sovittaminen kasvien tarpeisiin ja lannan ravinteiden määrä suhteessa levityskelpoisen peltoalan määrään. Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa naudan lietelannan käsittelyketjuihin liittyvät kustannukset ja osoittaa eri käsittelyketjujen kustannusten eroavaisuudet. Tavoitteena oli myös tunnistaa ja osoittaa käsittelyketjujen laadulliset erot. Kustannukset selvitettiin kustannuslaskelmin ja laadulliset erot SWOT-menetelmällä. Tutkimuksen kohteeksi valittiin 6 tilakokoluokkaa ja käsittelyketjuiksi lietelanta-, kompostointi- ja mädätysketju. Tutkimuksessa alhaisimmat kustannukset olivat lietelantaketjulla, jonka kustannukset 25 – 250 naudan tilalla olivat 5 200 – 6 600 €/a ja yksikkökustannukset 1 – 9 €/m3. Mädätysketjun kustannukset vastaavissa tilakokoluokissa olivat noin 33 000 – 50 000 €/a ja yksikkökustannukset 8 – 55 €/m3. Kompostointiketjun kustannukset olivat 35 000 – 143 000 €/a ja yksikkökustannukset 24 – 58 €/m3. Lietelantaketjun edullisuus johtui vähäisistä laite- ja rakennusinvestoinneista ja pienistä työmääristä ja kompostointiketjun kalleus suurista tukiaine- ja investointikustannuksista. Käsittelyketjujen asettaminen paremmuusjärjestykseen oli hankalaa. Työn määrä oli pienin lietelantaketjussa ja toiseksi pienin suurilla tiloilla mädätysketjussa. Kompostointiketjulla itse levitykseen kuluva aika oli pienin. Ravinteiden osalta mädätysketju oli parhain ja kompostointiketju huonoin. Ympäristövaikutuksiltaan ja hajuhaitoiltaan kompostointi- ja mädätysketju olivat parhaimmat. Mikrobien osalta parhain oli kompostointiketju.

Haja-asutusalueiden sakokaivolietteiden kalkkistabilointi ja hyötykäyttö maataloudessa

In the sparsely populated areas of Finland there are approximately 350 000 households and 450 000 leisure time residences outside sewer networks. According to the Finnish domestic wastewater act outside sewer networks, the Finnish Government is reducing the environmental load of domestic wastewaters by the year 2017. The law is aimed at restricting the quality of sludge from domestic wastewater purification systems. The wastewater purification systems are complex systems, which often include sedimentation basins. The sedimentation basins remove most of the nutrients from the domestic wastewaters. The Finnish Government has decided that sedimentation basin sludge must be treated before reusing. One possibility is to stabilise domestic sludge with slaked lime and to reuse treated sludge in agriculture. According to this master’s thesis lime stabilisation can be done in sedimentation basins or in decanting tanks. Decanting tanks must be under 100 m3. Dosage of stabilisation is 8,5 kg/m3 of lime. If you are treading sludge that is highly hydrous, you need 13,5 kg/m3 of lime. In stabilisation lime and sludge must be thoroughly mixed. Mixed sludge must be in sedimentation basin at least two hours. If there is evidence that sludge contains salmonella or if it’s decanting tank stabilisation time is 48 hours. Sludge must be mixed at least once during the longer stabilisation time. Lime destroys Esherichia coli and enterococcus concentrations below accepted level. Lime also destroys Salmonella bacterium. After treating, sludge’s can be distributed over a field. You can safely spread lime treated domestic sludge’s about 40 m3/ha. Lime stabilisation can also be used to treat separately and collectively collected domestic wastewaters.

Yhdyskuntalietteen ja biopolttoaineiden käsittelyketjujen ja polton teknistaloudellinen tarkastelu

Työn tavoitteena on kartoittaa yhdyskuntalietteen ja kierrätys- sekä biopolttoaineiden käsittelyä ja polttoa lietteenpolttolaitoksen tarpeita ajatellen. Lietteen käsittelyketjun ja kierrätys- sekä biopolttoaineketjujen tekninen tarkastelu on siis työn keskeinen tavoite. Lisäksi lasketaan polttolaitoksen suurimpia mahdollisia investointikustannuksia eri polttoainevaihtoehdoilla. Työssä tehdään muun ohella case-tarkastelua Kaakkois- Suomen alueeseen liittyen. Tavoitteena on muodostaa tarkoitukseen soveltuva polttoaineratkaisu kullekin tapauk-selle. Työn alkuosassa tutustutaan yleisesti lietteeseen sekä polttoaineen että jätteen roolissa. Tarkastelu sisältää tietoja lietteen ominaisuuksista sekä lietteenkäsittelyssä olennaisista lainsäädännöllisistä seikoista. Samoin katsastetaan hieman lietteen esikäsittelyä, mekaanista vedenerotusta, termistä kuivausta ja polttoa tarkastellaan yleisessä valossa. Lisäksi alkuosassa keskitytään eri bio- jakierrätyspolttoainevaihtoehtoihin tarkastelemalla niiden yleisyyttä polttoaineena sekä esittelemällä niiden käsittelyketjuja. Työn loppupuoliskolla kiinnitetään huomiota case tapausten avulla polttolaitoksesta saataviin tuottoihin sekä millaisen liikkumavaran eri polttoainevaihtoehdot investointien osalta sallivat. Case-tapauksissa pohditaan Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan paikallisia lietteen-polttomahdollisuuksia yhdistettynä kierrätys- tai biopolttoaineisiin. Mekaanisesti kuivattua lietettä käsitellään kyseisissä tapauksissa vuosittain 6000 t ja 15 000 t. Lietteen polton tuottama sähkö- ja lämpöteho näyttävät riippuvan voimakkaasti lietteen kuiva-ainepitoisuudesta, eivät niinkään lietteen muista ominaisuuksista. Lisäksi joko bio- tai kierrätyspolttoaineella saadaan sähkön- ja lämmöntuotantoa nostettua huomattavasti.

Combustibility of Paper Mill Rejects

Tämän työn tarkoituksena oli selvittää mekaanisen massan valmistuksen käsittävän paperitehtaan rejektija jätevirtojen poltettavuutta, jos paperitehtaan vesikiertojen sulkemisastetta lisätään. Jotta prosessin tilannetta sulkemisen jälkeen saatiin arvioitua, Anjalan paperitehtaan nykypäivän PK3:n prosessia tutkittiin kuorimolta jätevesilaitokselle. Kirjallisuusosassa käsiteltiin rejekti- ja jätevirtojen alkuperää mekaanista massaa käyttävässä paperitehtaassa. Myös tämän päivän jätevedenkäsittelyprosessit sekä sulkemisessa mahdolliset prosessiveden puhdistustekniikat esiteltiin lyhyesti. Lisäksikäytiin läpi nykypäivänä metsäteollisuudessa käytössä olevat polttotekniikat sekä polttoaineiden karakterisointi kattilan käytettävyyden ja päästöjen kannalta. Anjalan PK3:lla käytetään sekä peroksidi- että ditioniittivalkaistua tai pelkästään ditioniittivalkaistua hioketta riippuen tuotannossa olevasta lajista. PK3-prosessissa syntyneet jätevesi-, liete- ja muut jätevirrat selvitettiin molemmissa valkaisuolosuhteissa. Prosessin eniten liuennutta orgaanista ainesta sisältävät jätevesijakeet, 3-hiomon kuumankierron ja kirkassuodoksen ulosajot sekä kuoripuristimen suodos, valittiin puhdistettaviksi virroiksi prosessin sulkemista arvioitaessa. Kun peroksidivalkaisua käytettiin 3-hiomolla, TOC-kuorma jokeen oli 30 % suurempi kuin pelkällä ditioniittivalkaisulla. Jos prosessin sulkemisastetta lisättäisiin, TOC-kuorma olisi 30 %pienempi kuin tänäpäivänä peroksidivalkaisua käytettäessä (80 % puhdistustehokkuudella). Prosessin sulkemisastetta lisättäessä biolietettä muodostuisi n. 30 % vähemmän verrattuna nykytilanteeseen, sillä mikrobien ravintona käyttämää orgaanista ainesta päätyisi vähemmän jäteveteen. 3-hiomon peroksidivalkaisun vaikutus kattilan käytettävyyteen ja päästöihin oli pieni, sillä biolietteen osuus polttoaineen syötöstä oli vain 4 %. Vain osa biolietteestä muodostui 3-hiomolta peräisin olevaa orgaanista ainesta poistettaessa. Jos nykyisen pääpolttoaineen, PDF:n,osuuden jättää huomioimatta, SO2- ja NOx-päästöt sekä leijupedin sintrautuvuus ovat hiukan suuremmat käytettäessä peroksidivalkaisua 3-hiomolla kuin pelkästään ditioniittivalkaisulla. Jos kuoripuristimen ja hiomon suodosten puhdistuksen konsentraatit johdetaan poltettaviksi BFB-tyyppiseen kattilaan, leijupedin sintrautuminen tulisi olemaan suurin ongelma. Myös raskasmetalli-, SO2- ja NOx-päästöt lisääntyisivät merkittävästi verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Sen sijaan kattilan korroosioriski tuskin lisääntyisi. Lisäksi konsentraattien kosteuspitoisuus olisi korkea, mikä tekisi poltosta kannattamatonta veden haihdutuksen vaatiessa paljon energiaa. Yksityiskohtaisempaa tutkimusta tarvitaan vielä prosessin sulkemisen vaikutuksista päästöihin ja kattilan käytettävyyteen. Myös muita konsentraattien hävittämismahdollisuuksia tulisi tutkia lisää.

Yhdyskuntalietteen käsittely ennen termistä kuivausta ja polttoa

Työn tavoitteena on kartoittaa yhdyskuntalietteen käsittelyä lietteenpolttolaitoksen tarpeita ajatellen. Lietteen käsittelytekniikoiden ja kuljetusvaihtoehtojen selvittäminen on siis työn keskeinen tavoite. Lisäksi otetaan selvää näiden tekijöiden kustannusrakenteesta. Yhdyskuntalietteen ominaisuuksien sekä käsittelyyn liittyvien ongelmakohtien valottaminen kuuluu samoin työn tavoitteisiin. Työssä tehdään muun ohella case-tarkastelua Kaakkois-Suomen alueeseen liittyen. Tavoitteena on muodostaa tarkoitukseen soveltuva lietteenkäsittelymalli kullekin tapaukselle. Työn alkuosassa tutustutaan yleisesti lietteeseen sekä polttoaineen että jätteen roolissa. Tarkastelu sisältää tietoja lietteen ominaisuuksista ja muodostuvista määristä sekä lietteenkäsittelyssä olennaisista lainsäädännöllisistä seikoista. Samoin katsastetaan hieman jäteve¬denpuhdistusprosessiin sekä näin ollen lietteen syntyyn. Lietteen esikäsittelyä, mekaanista vedenerotusta, termistä kuivausta ja polttoa tarkastellaan yleisessä valossa. Mekaanisen vedenerotuksen osalta myös eritellään ja vertaillaan laitteita. Etenkin linko, mutta myös suotonauhapuristin osoittautuivat erityisen sopiviksi kunnallisen lietteen käsittelyyn. Työn loppupuoliskolla kiinnitetään huomiota lietteen varastointiin sekä syöttö-ja purkumenetelmiin, lyhyen etäisyyden siirtoon ja pidemmän matkan kuljetukseen. Case-tapauksissa pohditaan Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan paikallisia lietteenkäsittelymahdollisuuksia. Mekaanisesti kuivattua lietettä käsitellään kyseisissätapauksissa vuosittain 6000 t ja 15 000 t. Lietteen polton tuottama sähkö- ja lämpöteho näyttävät riippuvan voimakkaasti lietteen kuiva-ainepitoisuudesta, eivät niinkään lietteen muista ominaisuuksista. Lietteenkäsittelykustannukset tiivistetystä lietteestä termiseen kuivaukseen soveltuvaksi polttoaineeksi vaihtelevat10-20 \ lietetonnia kohden, riippuen käsittelyvaiheiden määrästä. Kustannuksia syntyy eniten mekaanisesta vedenerotuksesta ja varastoinnista.