Accelerating food safety and quality control: The use of antibody engineering techniques in the detec-tion of low-molecular weight food contaminants

The increased awareness and evolved consumer habits have set more demanding standards for the quality and safety control of food products. The production of foodstuffs which fulfill these standards can be hampered by different low-molecular weight contaminants. Such compounds can consist of, for example residues of antibiotics in animal use or mycotoxins. The extremely small size of the compounds has hindered the development of analytical methods suitable for routine use, and the methods currently in use require expensive instrumentation and qualified personnel to operate them. There is a need for new, cost-efficient and simple assay concepts which can be used for field testing and are capable of processing large sample quantities rapidly. Immunoassays have been considered as the golden standard for such rapid on-site screening methods. The introduction of directed antibody engineering and in vitro display technologies has facilitated the development of novel antibody based methods for the detection of low-molecular weight food contaminants. The primary aim of this study was to generate and engineer antibodies against low-molecular weight compounds found in various foodstuffs. The three antigen groups selected as targets of antibody development cause food safety and quality defects in wide range of products: 1) fluoroquinolones: a family of synthetic broad-spectrum antibacterial drugs used to treat wide range of human and animal infections, 2) deoxynivalenol: type B trichothecene mycotoxin, a widely recognized problem for crops and animal feeds globally, and 3) skatole, or 3-methyindole is one of the two compounds responsible for boar taint, found in the meat of monogastric animals. This study describes the generation and engineering of antibodies with versatile binding properties against low-molecular weight food contaminants, and the consecutive development of immunoassays for the detection of the respective compounds.

Raskaan liikenteen taukopaikat Uudenmaan ELY-keskuksen alueella : Kysynnän ja tarjonnan analyysi sekä mahdollisia yhteistoimintamalleja

Selvityksen tavoitteena oli tuottaa kokonaiskuva raskaan liikenteen taukopaikkojen nykytilanteesta, kehittämistarpeista, kysynnästä ja tarjonnasta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella sekä kartoittaa esimerkkejä tauko- ja levähdysalueiden toimintamalleista Suomessa ja muualla. Tavoitteena oli tuottaa tietoa kehittämistoimenpiteiden suuntaamiselle ja eri sidosryhmien välisen yhteistoiminnan kehittämiselle. Selvitys toteutettiin kesäkuun ja joulukuun 2015 välisenä aikana. Hankkeessa toteutettiin taukopaikkojen raskaan liikenteen käyttäjälaskenta ja kapasiteetin inventointi elokuussa 2015. Laskenta suoritettiin sekä päivällä että yöllä. Inventoiduista valtion taukopaikoista on tehty myös levähdysaluekortit, joissa on esitetty taukopaikkojen ominaisuustietoja. Taukopaikkojen kysyntää arvioitiin lisäksi selvittämällä suurimmista kaupungeista etelän suuntaan lähtevien kuljetusten ajo- ja lepoaikojen perusteella määritellyt (4½ h ja 9 h) taukovyöhykkeet Uudenmaan ELY-keskuksen alueella. Taukopaikkojen kysynnän kehittymistä arvioitiin vertailemalla käyttäjälaskennan tuloksia aiemmin tehdyn käyttäjälaskennan tuloksiin. Kysynnän kehittymistä tulevaisuudessa arvioitiin Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan kehityskuvavaihtoehtoa varten tehdyn liikenne-ennusteen perusteella. Kysynnän ja kehittämismahdollisuuksien (tauko- ja levähdysalueiden ominaisuudet) perusteella valittiin ne taukopaikat, joilla on eniten kehittämistarvetta ja -mahdollisuuksia. Nämä kehittämiskohteet priorisoitiin hankkeessa kehitetyllä priorisointimenetelmällä. Uusien taukopaikkojen likimääräinen tarve laskettiin taukopaikkojen kapasiteetin ja yön keskimääräisen käyttöasteen perusteella. Uusien alueiden tarvetta ja toteuttamismahdollisuuksia arvioitiin olemassa olevien suunnitelmien ja kysynnän perusteella. Raportin viimeisessä luvussa esitetään tutkimustuloksista pääteltyjä jatkotoimenpidetarpeita.

Venäjän sotilaspolitiikka Etelä-Kaukasiassa

Venäjän sotilaspolitiikka on kokonaisuus toimintaa, tavoitteita ja keinoja ensisijaisesti sotilaallisten uhkien torjunnassa ja kansallisen turvallisuuden takaamisessa. Sotilaspolitiikan yhteistoiminta ja sidonnaisuus muiden politiikan lajien kanssa antaa sille käyttöön laajan keinovalikoiman ja mahdollistaa sotilaspolitiikan käyttämisen välineenä kansallisten intressien tavoittelussa. Venäjän sotilaspolitiikka voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan, sotilaallisiin, sotilaspoliittisiin ja muihin. Etelä-Kaukasian sotilaspolitiikan keskeisiä tekijöitä ovat sen sotilastukikohdat, sotilaspoliittinen yhteistyö sekä asekauppa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten ja millaisista kokonaisuuksista Venäjän sotilaspolitiikan konstruktio muodostuu. Työn keskeinen tutkimuskysymys on: Miten Venäjän sotilaspolitiikan konstruktio muodostuu ja miten se ilmenee Etelä-Kaukasian kontekstissa? Tutkimuksen metodina oli yhdistelmä konstruktivismin, kuvitteellisen maantieteen ja muuttuvan geopolitiikan lähestymistavoista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui näiden lisäksi venäläisestä kulttuurisemioottisesta tilakäsityksestä, identiteetistä ja periferisistä uhkista käsitteineen, joiden näkökulmasta Etelä-Kaukasian roolia ja merkitystä Venäjän sotilaspolitiikan kontekstissa tutkitaan. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena, jossa teemahaastatteluilla täydennettiin tutkimuskirjallisuuden informaatiota. Haastateltavat olivat Venäjän sotilaspolitiikan ja Etelä-Kaukasian alueen asiantuntijoita. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa muodostetaan tutkimuksellinen Venäjän sotilaspolitiikan konstruktio, toimintaympäristö sekä viitekehys. Sen avulla selvitetään miten virallisissa asiakirjoissa ja sotilaspoliittisen johdon lausunnoilla muodostetaan sotilaspolitiikkaa, asetetaan tavoitteita ja uhkakuvia sekä käsitellään eri keinoja. Toisessa osiossa testataan konstruktion ilmenemistä ja muodostetaan johtopäätökset. Tutkimuksen keskeisinä tuloksina voidaan pitää sotilaspolitiikan kokonaisuuden määrittelyä ja konstruktion muodostamista. Keskeinen havainto on, että sotilaspolitiikan konstruktio – käsitys sotilaspolitiikasta ilmiönä ja sen nimitys – muodostuu yhteisten ymmärrysten ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta. Tapaustutkimuksena toteutettu konstruktion testaus osoitti, että vain osa Venäjän sotilaspolitiikan yleisestä ja laajasta konstruktiosta ilmenee Etelä-Kaukasiassa. Tutkimuksellisesti tämä nosti esiin uusia merkittäviä sotilaspoliittisia kokonaisuuksia, joista keskeinen ilmiö on alueiden ”venäläistäminen”. Tutkimuksellisena haasteena voidaan pohtia sitä, onko Venäjän sotilaspolitiikka olemassa ja määriteltävissä oleva ilmiö, vai tekeekö kontekstisidonnaisuus yksittäisestä, mistä tahansa toimesta sotilaspolitiikkaa? Tutkimuksen perusteella voidaan osoittaa Venäjän pyrkimykset Etelä-Kaukasian alueen hallintaan ja vaikutusvallan tavoitteluun. Etelä-Kaukasia saattaa symboloida Venäjälle suurvaltojen välistä kamppailua. Tutkimuksen perusteella on huomioitava myös mahdollisuus, että Venäjän sotilaspoliittiset toimet Etelä-Kaukasiassa eivät välttämättä johdu alueen tapahtumista tai merkityksestä, vaan Venäjän toimien todelliset motivaattorit voivat olla muualla.

Kanta- ja Päijät-Hämeen ilmanlaadun bioindikaattoritutkimus vuonna 2014

Ilmanlaatua on Kanta- ja Päijät-Hämeen seudulla seurattu bioindikaattorien avulla 1980-luvulta lähtien. Ilmanlaadun bioindikaattoreina käytettiin männyn runkojäkäliä, männyn elinvoimaisuutta sekä männyn neulasten, sammalen ja humuksen alkuainepitoisuuksia ja kemiallisia ominaisuuksia. Vuonna 2014 bioindikaattoriseuranta toteutettiin ensimmäistä kertaa alueiden yhteisenä seurantana. Ilman epäpuhtauksien vaikutukset bioindikaattoreihin olivat voimakkaimmin kuormitetuilla alueilla selvästi havaittavissa, hajakuormitetuilla alueilla vaikutukset olivat lieviä. Tutkituista muuttujista jäkälämuuttujat kuvasivat eri ilman epäpuhtauksien (rikkidioksidi, typen oksidit, hiukkaset) yhteisvaikutusta. Männyn neulaskato kuvasi osin luontaisia tekijöitä, osin ilman epäpuhtauksien vaikutuksia. Neulasista mitatut alkuainepitoisuudet, mukaan lukien rikkipitoisuudet, kuvasivat pääasiassa metsikön kasvuolosuhteita. Humuksen ja erityisesti sammalen metallipitoisuudet kuvasivat ilman kautta leviävien epäpuhtauksien kuormitusvaikutusta hyvin. Kanta- ja Päijät-Hämeen merkittävimmät raportoitujen ilman epäpuhtauksien päästölähteet ovat liikenne, energiantuotanto ja teollisuus. Lisäksi alueella on merkittäviä jätteenkäsittelytoimintojen keskittymiä. Myös jätevedenpuhdistamoiden läheisyys näkyy ilmanlaadun indikaattorilajeissa. Näiden toimintojen läheisyys sekä päästömäärät vaikuttavat jäkälälajiston koostumukseen ja kuntoon siten, että laitosten läheisyydessä lajiston kunto on huonompi ja lajisto köyhtyneempää kuin tausta-alueilla. Samoin sammalen ja humuksen metallipitoisuudet ovat suurempia päästölähteiden läheisyydessä kuin kauempana niistä. Myös suuret päästömäärät lisäävät epäpuhtauksien kertymistä sammaliin ja humukseen sekä kasvattavat jäkälälajiston vaurioita ja köyhdyttävät lajistoa. Alueen ilmoitusvelvollisten laitosten rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt ovat vähentyneet 2000-luvun alkuun verrattuna. Päästövähennykset eivät kuitenkaan näy lineaarisesti tutkituissa indikaattorilajeissa. Kanta-Hämeen osalta tilastollisesti merkitseviä eroja jäkälämuuttujissa oli mm. sormipaisukarpeen vaurioasteessa, joka oli keskimäärin kasvanut vuoteen 2002 verrattuna sekä levän yleisyydessä, joka oli vähentynyt vuoteen 2002 verrattuna. Sammalen ja humuksen metallipitoisuuksista ainoastaan kuparin pitoisuudet olivat kasvaneet. Sammalen elohopea- ja vanadiinipitoisuudet sekä humuksen kadmium- ja lyijypitoisuudet olivat laskeneet, muissa pitoisuuksissa ei ollut tapahtunut muutoksia. Jäkälämuuttujien osalta selviä muutoksia havaittiin Lahden, Forssan ja Heinolan keskustojen tuntumassa sekä Kärkölän Lappilassa. Luonnontilaisimmat alueet sijaitsivat Lopen eteläosissa, Orimattilan pohjoisosissa sekä Kärkölän itäpuolella. Jäkälätunnukset olivat keskimäärin samaa tasoa kuin muualla Suomessa. Korkeita metallipitoisuuksia havaittiin erityisesti Heinolan Myllyojan tutkimusalalla sekä Riihimäellä. Sammalesta mitatut lyijy- ja kromipitoisuudet olivat alueella suurempia kuin vertailuaineistoissa muualla Suomessa, humuksen osalta puolestaan vertailuaineistoja korkeampia keskimääräisiä pitoisuuksia havaittiin kromilla, kuparilla, lyijyllä, vanadiinilla ja nikkelillä. Taajama- ja tausta-alojen keskinäisessä vertailussa jäkälätunnukset olivat jäkälien peittävyyksiä lukuun ottamatta paremmassa kunnossa tausta-aloilla kuin taajama-aloilla. Neulasten ravinnepitoisuuksissa ja humuksen raskasmetallipitoisuuksissa havaittiin myös eroja; taajama-aloilla pitoisuudet olivat keskimäärin korkeampia kuin taustaaloilla. Lyhyemmän aikavälin kertymistä kuvaavat sammalten raskasmetallipitoisuuksien mukaan taajama-aloilla ei havaittu eroa tausta-alueisiin.

Uudet menetelmät vesistöjen seurannassa - mahdollisuudet ja haasteet

Taloudellisten resurssien vähenemisen seurauksena seurantoja on uudistettava ja kehitettävä. Tämä on välttämätöntä, jotta tulevaisuudessakin saataisiin laadukasta ympäristötietoa riittävästi ja mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tällä hetkellä asetetaan paljon toiveita uusille teknologioille ja menetelmille, jotka voisivat parhaimmillaan vähentää työvoimavaltaista perinteistä näytteenottoa. Hydrologinen seuranta on jo pitkälle automatisoitua, mutta vedenlaadun seurannassa nojaudutaan lähes kokonaan vielä perinteiseen näytteenottoon. Tässä esiselvityksessä käydään läpi uusia seurantamenetelmiä ja mietitään niihin liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita. Menetelmissä keskitytään lähinnä jatkuvatoimisiin ja hetkelliseen mittaukseen tarkoitettuihin kenttämittareihin, mutta sivutaan myös kaukokartoitusta ja muita menetelmiä. Selvityksessä esitellään kenttämittareista saatuja kokemuksia, aineistojen laadunvarmistukseen liittyviä kysymyksiä sekä pohditaan menetelmien käyttökelpoisuutta erilaisiin käytännön tarpeisiin. Lisäksi kerrotaan miten uusia menetelmiä on käytetty tai käytetään Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella sekä arvioidaan niiden käytön lisäämisen mahdollisuuksia ja haasteita tällä alueella. Monista edistysaskeleista huolimatta uusien menetelmien laajempi käyttöönotto vesistöjen seurannoissa on ollut hyvin hidasta eikä niillä ole juurikaan vielä korvattu perinteistä näytteenottoa. Selvityksessä nostetaan esille mahdollisia syitä hitaudelle ja tunnistetaan uusiin menetelmiin liittyviä kehittämisen kohteita, joihin panostamalla voitaisiin edistää lupaavien ja käyttökelpoisten menetelmien laajempaa käyttöönottoa.

Tilintarkastusevidenssin laadun määrittely

”Laatu korvaa määrän” on yleinen sanonta monessa eri yhteydessä, myös tilintarkastusevidenssin suhteen. Tähän sanontaan ei ole kehitetty yksiselitteistä määritelmää. Tilintarkastusevidenssi on mitä tahansa tietoa, jota tilintarkastaja käyttää päätelmiensä perustana ja siten evidenssi vaikuttaa tilintarkastuksen laatuun ja tehokkuuteen. Tilintarkastusalan tutkimuksessa tilintarkastusevidenssin laatua ei ole määritelty yksiselitteisesti. Tämän tutkielman tarkoituksena on kehittää tilintarkastusevidenssin laadun viitekehystä, jonka avulla tilintarkastusalan toimijat voisivat asettaa tarkempia tavoitteita tilintarkastuksille. Tilintarkastajat sekä tilintarkastuksen asiakkaat hyötyvät tilintarkastusevidenssin laadun määrittelystä, koska tällöin tilintarkastuksia voidaan tehdä tehokkaammin. Tilintarkastuksen laatu muodostuu tilintarkastusevidenssin laadusta. Tässä tutkielmassa tilintarkastusevidenssin laadun viitekehys muodostetaan käsiteanalyyttisesti teoriaa ja aikaisempia tutkimuksia läpi käymällä. Niiden perusteella muodostetaan näkemys siitä mitä tarkoittaa tilintarkastusevidenssin laatu. Lisäksi tutkielmaa varten on tehty kaksi haastattelua, jotka tukevat käsiteanalyyttista osiota antamalla käytännön näkemyksen kerättyyn tietoon. Teorian pohjalta muodostetaan käsitystä tilintarkastusevidenssin laatuun liittyvistä käsitteistä, jotka ovat riippumattomuus, tilintarkastusevidenssin tarkoitukseen soveltuvuus, tilintarkastusriski, ammatillinen harkinta ja tavat kerätä tilintarkastusevidenssiä. Näillä kaikilla on keskeinen vaikutus laadun muodostumiselle, vaikka laatu onkin hyvin subjektiivinen käsite. Laatu muodostuu usein asiakkaan vaatimuksista ja niiden täyttymisestä. Tilintarkastusevidenssin laatu jakautuu relevanssiin ja luotettavuuteen. Jotta tilintarkastusevidenssiä voidaan kustannustehokkaasti kerätä, tulee tilintarkastusevidenssin relevanssiin ja luotettavuuteen kiinnittää erityistä huomiota. Relevanssi viittaa tiedon hyödyllisyyteen ja luotettavuus siihen, että se vastaa todellisuutta. Tieto eri konteksteissa vaikuttaa vahvasti tiedon relevanssiin ja luotettavuuteen. Itse luotettavuus jakautuu lähteen luotettavuuteen ja tapoihin kerätä tilintarkastusevidenssiä. Näissä tärkeänä tekijänä on riippumattomuus tiedon tuottajasta ja tarvitsijasta. Tilintarkastusevidenssin relevanssi muodostuu valituista tilintarkastustoimenpiteistä. Näihin kaikkiin liittyy ammatillinen harkinta. Jotta tilintarkastusevidenssin laatu saataisiin määriteltyä yksiselitteisesti, tulisi pystyä määrittelemään hyvän ja huonon tilintarkastusevidenssin rajat. Muutoin tilintarkastusevidenssin laatua ei voida mitata.

Tietokoneohjelmien vakuuskäyttö

Tämä tutkimus käsittelee tietokoneohjelmien tekijänoikeuksien kannalta tärkeimpiä vakuusmuotoja: panttausta, vakuusluovutusta ja yrityskiinnitystä. Tarkastelun kohteena on näiden vakuusmuotojen koko elinkaari perustamisesta selvitykseen tai realisaatioon. Tutkielmani tarkoituksena on arvioida Suomen vakuusoikeudellisia oikeuslähteitä tietokoneohjelmien erityispiirteiden kannalta ja muodostaa sekä reiluja toimintasuosituksia rahoitusjärjestelyjen osapuolille että ehdotuksia nykyisen oikeustilan kehittämiseksi. Tutkimus tarkastelee Suomen oikeutta pääosin de lege lata, mutta se sisältää myös de lege ferenda -näkökulman, johon kuuluu myös oikeusvertailua Ruotsin ja Yhdysvaltojen oikeuteen. Tärkeimmät lähdeteokset tässä tutkimuksessa ovat Erkki Havansin Esinevakuusoikeudet (2. uudistettu painos, 1992), Jarmo Teporan, Janne Kaiston ja Esa Hakkolan Esinevakuudet (2009), Mikko Välimäen Oikeudet tietokoneohjelmistoihin (2. uudistettu painos, 2009), Janne Kaiston Tekijänoikeudesta panttauksen ja ulosmittauksen kohteena (2002), Ilkka Rahnaston Tekijänoikeuden panttaus (1997) ja Jarno Teporan Tekijänoikeuden käyttö vakuutena (2004). Tutkimuksessani totean, että vallitsevan oikeuden mukaan tietokoneohjelmien panttaukseen liittyy aina riski siitä, että järjestely ei sido sivullisia tehokkaan julkivarmistuskeinon puuttuessa. Tämä on harmillista tietokoneiden kasvavan vaihdannallisen arvon vuoksi. Joidenkin kirjoittajien ehdotus vakuusluovutuksesta tekijänoikeuksien vakuuskäytön toteuttamistapana ei ole uskottava ratkaisu tekijänoikeuksien panttauksen julkivarmistusongelmiin, sillä tekijänoikeuksien panttauksen ja vakuusluovutuksen erilainen kohtelu on toistaiseksi huonosti perusteltu. Tekijänoikeuksien panttauksen julkivarmistuksesta on esitetty kaksi ehdotusta, joista vakuuttavampi ei valitettavasti sovellu kovin hyvin tietokoneohjelmien panttaukseen. Se sisältää nimittäin vaatimuksen tekijänoikeuden omistajan taloudellisten oikeuksien rajoittamisesta, mikä estäisi pantatun ohjelman päivittämisen. Tätä parempi vaihtoehto tietokoneohjelmien panttauksen kannalta olisi se, että kirjallinen panttaussopimus toimisi julkivarmistuksena. Parhaiten tietokoneohjelmien ja muiden tekijänoikeuksien panttauksen ongelmat ratkaisisi vapaaehtoinen tekijänoikeusrekisteri, johon tekijänoikeuksiin kohdistuvat vakuusoikeudet voitaisiin merkitä. Tämä vaatisi kuitenkin lainsäädännön uudistamista.