Practical Data Curation and Management for Institutional Repositories

Workshop at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Organisaatioprosessin muutos

Tutkimuksessa tarkasteltiin sähköiseen arkistointiin siirtymisen muutosprosessia Lahden kaupungin organisaatiossa vuosien 2013 – 2015 välillä. Tavoitteena oli sel-vittää kunnallisen organisaation sähköiseen arkistointiin siirtymisen vaatiman muu-tosprosessin toteutuksen ratkaisut sekä muutoksen vaikutukset hallinnollisiin pro-sesseihin. Työ on metodologialtaan kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka tutkimus-aineistona käytettiin haastatteluja sekä organisaation sisäisiä asiakirjoja. Tutkimuk-sessa haastateltiin kohdeorganisaation muutoksen suunnittelun sekä toteutuksen avainhenkilöitä. Tutkimustulokset osoittivat, että muutosprosessi noudatti tieteellisen tutkimuksen kuvaamaa muutoksen vaiheittaista etenemistä, vaikkakin vaiheet me-nivät osittain päällekkäin. Muutosprosessissa tulisi tulosten perusteella kiinnittää huomiota muutoksessa ilmenevien vastakkaisten mielipiteiden vaikutukseen muu-toksen hidastavana tekijänä ja ottaa jo suunnitteluvaiheessa tämä huomioon esi-merkiksi miettimällä toimiva kannustinjärjestelmä tukemaan muutoksen toteutusta. Merkittävimmät havainnot prosessien muuttumiseen liittyen olivat, että arkistointia ei voi ajatella erillisenä prosessina asiakirjan elinkaaren lopussa, vaan sähköisessä toimintaympäristössä arkistointi sulautuu kiinteäksi osaksi organisaation kaikkea toimintaa. Arkistoinnin tapaa muutettaessa on otettava huomioon eri toiminnoille asetetut vaatimukset, kuten tietoturva, allekirjoitus, arkistointi, arkistossa asiointi se-kä hävitys. Sähköiseen arkistointiin siirtyminen muuttaa organisaation eri toimijoi-den rooleja ja jossain kohden tuo säästöjä, mutta toisaalta vaatii organisaatiolta muuttumiskykyä. Osaltaan muutos vauhdittaa myös erilaisten toimintojen keskittä-misen mahdollisuuksia.

Leatherby Letters - Fall 2007

Newsletter of Chapman University's Leatherby Libraries. Volume 1, Issue 1.

Leatherby Letters - Fall 2008

Newsletter of Chapman University's Leatherby Libraries. Volume 2, Issue 1.

Leatherby Letters - Spring 2008

Newsletter of Chapman University's Leatherby Libraries. Volume 1, Issue 2.

Leatherby Letters - Spring 2009

Newsletter of Chapman University's Leatherby Libraries. Volume 2, Issue 2.

Leatherby Letters - Fall 2009

Newsletter of Chapman University's Leatherby Libraries. Volume 3, Issue 1.

Leatherby Letters Digital Issue

This is the first issue of the Leatherby Letters presented in digital format.

McKinnon Columbus Chain Limited Records 1948, 1958-1960, 1963-1969, 1971, 1974-1975, 1978, n.d.

Ontario Editorial Bureau (O.E.B.)

Scott Misener Steamships Co. Ltd. Records, 1965, 1967, 1972-1977, 1987, n.d.

Ontario Editorial Bureau (O.E.B.)

Niagara Parks Commision Records 1947-1990, n.d. (non-inclusive)

Ontario Editorial Bureau (O.E.B.)

Spreading my wings : how can I improve my practice and contribute to the professional knowledge base through narrative-autobiographical self-study?

"How can I improve my practice and contribute to the professional knowledge base through narrative-autobiographical self-study?" Through the use of Whitehead's (1989) living educational theory and examination of my stories, I identify the values and critical events that have helped me come to know my own learning and shape my professional self. Building on the premise that educational knowledge/theory is created, recreated, and lived through educational inquiry; I strive to make meaning of this data archive, collected over 7 years of teaching. I chart my journey to reexamine my beliefs and practices, to find a balance between traditional and progressive practices and to align my theory and practice. I retell, and, thus, in some way relive, my own "living contradictions." A reconceptualization of the KNOW, DO, BE model (Drake & Burns, 2004) is used to develop strategies to align my practice, including a six-step model of curriculum design that combines the backwards design process of Wiggins and McTighe (1998), the KNOW, DO, BE model (Drake & Burns) and Curry and Samara's (1995) differentiation planner.

Vintners Quality Alliance fonds

VQA Ontario was designated as Ontario's wine authority under the Vintners Quality Alliance Act, 1999 on June 29, 2000 by the Honourable Robert W. Runciman, Minister of Consumer and Commercial Relations. In its capacity as Ontario's wine authority, VQA Ontario exercises delegated authority to administer and enforce the VQA Act and its associated regulations. It is accountable to the minister of small business and consumer services and operates under a framework set out in an administrative agreement with the ministry. Along with its statutory duties, VQA Ontario engages in related activities such as promoting awareness of the VQA appellation system, participating in national and international standards discussions and encouraging public education about VQA appellations and wines.

John Smith, M.P fonds, 1930, 1949-1950, 1954, 1957-1962, n.d.

John Smith (1894-1977), son of Daniel Smith and Annie Douglas was a native of Scotland, immigrating to Canada in 1913. He first worked as a coach builder, then as a carpenter, finally developing his own contracting business. During WWI he served overseas with the 10th Battery, RCA as a sergeant. In 1924 Smith married Jean Wood, and together they had a daughter Irene (Hugh Langley). Smith first entered politics in 1940 serving as an alderman for the next 11 years. In 1954 he was elected mayor of the city of St. Catharines, and was twice returned to office by acclamation, serving until 1957 when he successfully ran as the Progressive Conservative candidate representing Lincoln County in the federal election. He won the election by a 10 000 vote majority. He served his constituents in Ottawa until he was defeated in the 1962 election. After leaving politics Mr. Smith was active in his community. He spearheaded the establishment of the St. Catharines Museum, and then was appointed its first director in 1966, serving in that capacity until 1972. He was an active member of the board of governors of the St. Catharines General Hospital and a life member and former president of the Lincoln County Humane Society. In 1971 he was voted Citizen of the Year for the city of St. Catharines. John Smith died on February 8, 1977 and was buried at Victoria Lawn Cemetery. Source: The St. Catharines Standard, February 9, 1977, page 1