Kesken jäänyt vallankumous : Sosiaalinen mobilisaatio Helsingissä vuoden 1905 suurlakosta Viaporin kapinaan 1906

Tutkielmassani käsittelen vuoden 1905 suurlakon ja Viaporin kapinan välistä aikaa vallankumouksellisena prosessina Helsingissä. Miten vallankumouksellisuus ilmeni suurlakon aikana ja sen jälkeen Helsingissä? Miten tavalliset työläiset reagoivat tapahtumiin? Metodisina apuvälineinä minulla on ensinnäkin Charles Tillyn määritelmä vallankumoukselliselle tapahtumalle. Keskeistä tälle määritelmälle on, että vallankumouksellista tapahtumaa pitää tutkia sen lähtökohdista käsin eikä lopputuloksen kautta. Vallankumouksellinen tilanne syntyy, kun olemassa oleva hallitus saa kilpailijan ja vastaavasti se on ohi, kun jompikumpi jää jäljelle. Toiseksi apunani ovat olleet sosiaalihistorialliset tutkimukset Venäjän vallankumouksesta, joissa aihetta käsitellään ruohonjuuritason näkökulmasta. Tällöin polttopisteessä ovat lakot ja niiden aikana esitetyt vaatimukset. Oleellista näistä tutkimuksissa on, ettei työläisiä nähdä tahdottomana massana, joka sokeasti tottelee poliittisten johtajien käskyjä. Työläisillä oli omia, lähinnä ammatillisia vaatimuksia, jotka ilmensivät toisaalta huolta jokapäiväisestä toimeentulosta ja toisaalta ne heijastivat demokraattisten vaatimusten ulottamista laajemmalle kuin pelkästään valtiolliselle tasolle eli myös työpaikoille. Suurlakon aikana Helsingin työläiset johtivat käytännössä kaupungin julkista elämää. Vallan keskuksena toimi kansallislakon keskuskomitea. Näkyvintä valtaa käytti kansalliskaarti. Kaarti toimi vahvana poliisivoimana koko lakon ajan. Se pyrki kontrolloimaan liikennettä ja kauppaa sekä sensuroimaan muiden tahojen tiedonvälitystä. Raittiusväellä oli myös oma kaartin osasto, jonka avulla kaupunkiin säädettiin kieltolaki sekä kiellettiin prostituutio. Keskeinen elementti lakon onnistumisen kannalta oli niinikään avustustoiminnan järjestäminen lakon vuoksi hätään joutuneille. Näin turvattiin, ettei lakkorintamassa sattuisi ennenaikaisia repeämiä. Suurlakon jälkeen työväestö aktivoitui ennennäkemättömällä tavalla. Lakkojen lukumäärä ja niihin osallistuneiden työläisten määrä moninkertaistui. SDP:n virallinen tavoite eli poliittinen kansalaisuus ei riittänyt työläisjoukoille, vaan lakoilla pyrittiin saamaan aikaiseksi demokraattinen yhteiskunta laajemminkin. Lyhytikäisiksi jääneet työehtosopimukset eivät tilannetta korjanneet. Demokratia saatiin poliittisella tsolla, mutta ruohonjuurinäkökulmasta uudistukset jäivät kesken ja tyytymättömyys säilyi. Tässä mielessä työväenliike ei integroitunut yhteiskuntaan. Suomessa vallankumouksellinen toivo asetettiin Venäjän vallankumoustapahtumien etenemiseen. Suomalaisen radikalismin päätepisteenä voi pitää epäonnistunuttta Viaporin kapinaa, johon osallistui myös suomalaisia punakaartilaisia. Punakaartilaiset olivat suurelta osin nuoria, muualta Helsinkiin muuttaneita ja vähän järjestökokemusta omaavia henkilöitä. Nuoruus, juurettomuus ja liittyminen työväentyöväenpuolueeseen tai sen järjestöihin vasta perustamisvaiheen 1899-1903 jälkeen olivatkin leimallisia piirteitä radikaalien aineksien keskuudessa. Tutkielmassani osoitan, että ruohonjuuritason tutkimuksella voidaan kuvaa vuosisadan alun työläisistä, heidän toiveistaan ja haluistaan täsmentää. Vuosien 1905 ja 1906 poliittisessa murroksessa oli myös ammatillisilla seikoilla tärkeä sija työväestön pyrkimyksissä. Ne osoittavat omalta osaltaan työläisten vallankumouksellisia ja radikaaleja vaatimuksia. Punakaartilaisradikalismi oli läheistä sukua tälle toiminnalle. Avainsanat: Sosiaalihistoria, vallankumous, työväenliike, suurlakko 1905, Viaporin kapina.

Stone Weathering in the Monastic Building Complex on Mountain of St Aaron in Petra, Jordan.

Since 1997 the Finnish Jabal Haroun Project (FJHP) has studied the ruins of the monastery and pilgrimage complex (Gr. oikos) of Aaron located on a plateau of the Mountain of Prophet Aaron, Jabal an-Nabi Harûn, ca. 5 km to the south-west of the UNESCO World Heritage site of Petra in Jordan. The state of conservation and the damaging processes affecting the stone structures of the site are studied in this M.A. thesis. The chapel was chosen as an example, as it represents the phasing and building materials of the entire site. The aim of this work is to act as a preliminary study with regards to the planning of long-term conservation at the site. The research is empirical in nature. The condition of the stones in the chapel walls was mapped using the Illustrated Glossary on Stone Deterioration, by the ICOMOS International Scientific Committee for Stone. This glossary combines several standards and systems of damage mapping used in the field. Climatic conditions (temperature and RH %) were monitored for one year (9/2005-8/2006) using a HOBO Microstation datalogger. The measurements were compared with contemporary measurements from the nearest weather station in Wadi Musa. Salts in the stones were studied by taking samples from the stone surfaces by scraping and with the “Paper Pulp”-method; with a poultice of wet cellulose fiber (Arbocel BC1000) and analyzing what main types of salts were to be found in the samples. The climatic conditions on the mountain were expected to be rapidly changing and to differ clearly from conditions in the neighboring areas. The rapid changes were confirmed, but the values did not differ as much as expected from those nearby: the 12 months monitored had average temperatures and were somewhat drier than average. Earlier research in the area has shown that the geological properties of the stone material influence its deterioration. The damage mapping showed clearly, that salts are also a major reason for stone weathering. The salt samples contained several salt combinations, whose behavior in the extremely unstable climatic conditions is difficult to predict. Detailed mapping and regular monitoring of especially the structures, that are going remain exposed, is recommended in this work.

"You must trust somebody" : Valtio, liberalismi ja sotatarviketeollisuus Britanniassa 1884-1905

Tutkielmassa on tarkasteltu Britannian sotilasviranomaisten ja maan sotatarviketeollisuuden välisiä suhteita vuosina 1884-1905. Kiihtyvän kilpavarustelun myötä Britannian sotilasbudjetit kasvoivat nopeasti, mikä johti maan sotatarviketeollisuuden saamien tilausten määrän nopeaan kasvuun samalla kun tuotteiden teknologinen kehitys oli nopeaa. Sotilasmenojen nopea kasvu antoi sotamateriaalihankinnoista vastaaville viranomaisille mahdollisuuden vaikuttaa yksityisen teollisuuden kehitykseen. Keskittämällä tilaukset vain luotettavina pitämilleen yrityksille viranomaiset loivat näiden kanssa puolivirallisia yhteistyösuhteita ja edistivät samalla voimakkaasti alan keskittymistä. Toisaalta muutamien suuryritysten hallitsemasta sotatarviketuotannosta muodostui yksi niistä harvoista teollisuuden aloista, joilla Britannian nopeasti kasvavat kilpailijat eivät pystyneet ohittamaan sitä enempää tuotteiden teknologisessa tasossa kuin markkinaosuuksien suuruudessakaan. Tiettyjen yritysten suosimisen taustalla ei ollut vain maanpuolustuksen kannalta rationaalinen pyrkimys hankkia riittävän laadukasta ja kehittynyttä sotamateriaalia, vaan asiaan vaikutti myös upseerien ja sotilasministeriöiden siviilivirkamiesten perinteiset aristokraattiset ajattelu- ja toimintamallit. Taloudellisen liberalismin hengessä tapahtuneet pyrkimykset uudistaa hankintamenettelyä vastaamaan enemmän vapaan kilpailun ja taloudellisuuden ihanteita jäivät yleensä tuloksettomiksi. Sotamateriaalihankintoihin liittyvä päätöksenteko vaati suurta asiantuntemusta, mikä johti sotaministeriön ja amiraliteetin virkamiesten vaikutusvallan kasvamiseen. Sotateollisuuden laajeneminen kytkeytyy läheisesti 1900-luvun alussa Britannian yhteiskunnallisessa elämässä tapahtuneeseen muutokseen, jota yleensä on luonnehdittu laissez fairen lopuksi. Jo 1880-luvulla alkaneella puuttumisellaan yksityisten sotateollisuusyritysten kehitykseen viranomaiset olivat alkaneet harjoittaa suunniteltua teollisuuspolitiikkaa, jonka tuloksena syntynyt puolivirallinen sotilasteollinen sektori oli aatteellisesti liberaaliin yhteiskuntaan soveltumaton ilmiö. Aseteollisuudessa Britannian valtio oli siten joutunut ensimmäisen kerran läheiseen vuorovaikutussuhteeseen modernien suuryritysten kanssa. Kytkentä, joka 1900-luvun kuluessa levisi yhä uusille aloille samalla kun valtion roolia talouselämässä alettiin vahvistaa. Tutkimuksen varsinaisen lähdemateriaalin muodostavat Britannian parlamentin pöytäkirjat ja sen komiteoiden raportit Niiden ohella on käytetty päätöksien tekemiseen osallistuneiden tai niihin vaikuttamiseen pyrkineiden poliitikkojen ja sotilaiden painettuja puheita, kirjekokoelmia, päiväkirjoja ja muistelmia sekä eräitä aikakauden historiaa koskevia dokumenttikokoelmia ja tilastojulkaisuja. Oleellista valaistusta asiaan tuovat osaltaan aikalaisten kirjoittamat teokset sekä lehdistö, joista kuvastuu ajalle ominainen ajattelutapa. Aihetta suoranaisesti koskevaa, tieteellisen tutkimusten kriteerit täyttävää aikaisempaa tutkimusta on vähän, mutta aihetta sivuavien tutkimusten määrä on erittäin suuri. Sotamateriaalihankintoja ja niiden taustalla olevia syitä voidaan tarkastella niin talous-, sota- aate-, kuin poliittisen historiankin näkökulmista, mutta yksinään mikään niistä ei ole riittävä tämän tutkimuksen kysymyksenasettelun kannalta. Siten tutkielmaa varten on perehdytty laajasti aikakautta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen.

To Petra via Jabal Haroun : Nabataean-Roman road remains in the Finnish Jabal Haroun Project survey area

Työ käsittelee Finnish Jabal Haroun Project -tutkimusryhmän Etelä-Jordaniasta inventoimalla keräämää arkeologista aineistoa (vuosilta 1999-2005) tietutkimuksen kannalta. Työn tarkoituksena on selvittää, miksi tutkimusalueella, Aaronin vuoren ympäristössä, sijaitsee tien jäänteitä ja miten tie on maastossa muinoin kulkenut. Lisäksi työ analysoi tien varsilla havaittujen rakennusten jäännösten suhdetta tiehen ja pyrkii ajoittamaan tien käyttöajankohdan (ajankohdat). Työn alkuoletuksena on, että pääosa tienvarsirakennuksista on liitettävissä tiehen ja tien sijoittuminen tutkimusalueelle johtuu pitkälti lähistöllä sijaitsevan Petran noususta merkittäväksi, Nabatealaisten harjoittaman kaupan keskukseksi, Lähi-idässä ajanlaskun alkuun mennessä. Tien jäänteitä tarkastellaan maisema-arkeologisin perustein. Tämä tarkoittaa sitä, että analyysissä korostuvat sekä kulttuuriset että ympäristölliset vaikuttimet. Niiden välistä, aikaan sidottua, suhdetta arvioidaan menneen ihmistoiminnan selittämiseksi. Tutkimusmenetelmät ovat paikkatietojärjestelmien soveltaminen, kohdekohtainen arkeologisen aineiston ja sijainnin tutkiminen, vertailevan aineiston käyttö sekä kolmiulotteinen tarkastelu. Tie ajoitetaan tienvarsikohteiden keramiikkalöytöjen avulla sekä rakenneanalyysin perusteella. Tutkimus osoittaa tien syntyneen alueen sijainnin takia. Sijainti oli edullinen suhteessa luonnonvaroihin, asutuskeskuksiin ja luontaisiin kulkuväyliin. Tien rakentajat osasivat taidokkaasti hyödyntää alueen luonnonpiirteitä ja käyttivät erityisiä menetelmiä vaikeiden tieosuuksien turvaamiseksi luonnonvoimien tuhoilta. Suurin osa tienvarsirakenteista voidaan katsoa johtuvan suoraan tien olemassaolosta, pieni osa rakenteista palveli pääsääntöisesti muita maankäytön muotoja. Petran vaikutus tien olemassaoloon ja muotoon oli suuri, kaupungin kehitys ja kukoistus näkyvät tiehen liitettävässä arkeologisessa aineistossa. Tien aktiivinen käyttö näyttää jatkuneen myös Roomalaisaikaan ensimmäisille vuosisadoille jKr., jonka jälkeen se hitaasti hiipui.

Musiikkifestivaalin toiminnanjohtajan ammattikuva

Tutkimuksen pääkysymyksenä on selvittää, millainen musiikkifestivaalien toiminnanjohtajien ammattikuva on. Asiaa tutkitaan haastattelemalla Kuhmon Kamarimusiikin, Sysmän Suvisoiton ja Tuusulanjärven Kamarimusiikin toiminnanjohtajia sekä tekemällä verkkokysely, joka lähetettiin kaikille Finland Festivals -järjestön jäsenfestivaalien käytännön järjestelyistä vastaaville, olipa heidän työnimekkeenään toiminnanjohtaja, pääsihteeri tms. Työn teoreettisessa osassa (Luku 2) esitellään aiheeseen liittyvät teoreettiset näkökulmat ja Arto Kallioniemen määrittelemät viisi ammattikuvan osa-aluetta. Tutkimuksessa näitä osa-alueita käytetään soveltamalla ne festivaalitoiminnanjohtajien työhön sopiviksi ja liittämällä niihin Timo Rädyn objektiivinen, subjektiivinen ja funktionaalinen ammattikäsitys. Luvussa 3 tutustutaan tutkimuksessa haastateltaviin toiminnanjohtajiin ja heidän johtamiinsa festivaaleihin. Luku 4 alkaa verkkokyselyn tulosten käsittelyllä ja jatkuu perehtymällä toiminnanjohtajien ammattikuvan osa-alueisiin haastattelujen pohjalta. Molempien osien lopussa on yhteenveto. Lisäksi luvun 4 lopussa yhdistetään verkkokyselyn ja haastattelujen tulokset. Viimeisessä luvussa (Luku 5) tutkimustulokset liitetään työn teoreettisiin lähtökohtiin. Verkkokyselyn mukaan keskimääräinen suomalainen musiikkifestivaalin toiminnanjohtaja on akateemisesti koulutettu, noin 45-vuotias nainen, jolla on päätoiminen työsuhde ja joka ansaitsee 2001-2500e/kk. Lisäksi verkkokyselyssä ja haastatteluissa paljastui, että nykyiset toiminnanjohtajat pitävät työhön sopivimpana koulutuksena taiteellista ja taloudellista korkeakoulukoulutusta. Tutkimuksessa selvitettiin myös toiminnanjohtajien työtehtävät, ammattirooli, tietopohja, ammatilliset arvot ja käsitys festivaalijohtajuudesta. Tutkimuksessa laajennetaan musiikkitieteellistä tutkimusta yhteiskunnallisen ja organisatorisen tutkimuksen puolelle. Siinä selvitetään ensi kertaa Suomessa kattavasti, millaisia ihmisiä suomalaisten musiikkifestivaalien johdossa toimii ja tutkitaan millainen koulutus toiminnanjohtajalle parhaiten sopisi. Työstä käy myös ilmi, että musiikkifestivaalin johtaminen vertautuu läheisesti muiden taiteenalojen tapahtumien johtamiseen, mutta myös hieman laajentaen muihinkin kulttuurijohtajuuden aloihin. Samalla tutkimus hahmottelee festivaalijohtajien ammattiyhteisöä.

Herakleitos, filosofia ja metafysiikka : Collin ja Heideggerin tulkintojen valossa

Tutkielmani aiheena on noin 2500 vuotta sitten Efesoksen kaupungissa eläneen Herakleitoksen ajattelu. Selvitän, mikä suhde Herakleitoksen ajattelulla on filosofiaan ja metafysiikkaan. Lähestyn tätä kysymystä pääasiassa kahden uuden ajan filosofin italialaisen Giorgio Collin (1917-1979) ja saksalaisen Martin Heideggerin (1889-1976) esittämien tulkintojen pohjalta. Osoitan, että Herakleitoksen ajattelu eroaa olennaisesti Platonin ja Aristoteleen jälkeisestä filosofisesta ja metafyysisestä ajattelusta. Perusteluna tarkastelen Herakleitoksen ajattelua neljästä näkökulmasta: 1) historiallisesti filosofian syntyä edeltäneen viisauden ja uskonnollisen ajattelun edustajana, 2) loogisesti olevan käsitteeseen keskittyvästä metafysiikasta poikkeavana ajatteluna, 3) välittömän kokemuksen ajatteluna ja 4) fenomenologisena ilmiön ja kätkeytymättömyyden ajatteluna. Ensimmäinen ja kolmas näkökulma edustavat Collin tulkintaa, toinen ja neljäs näkökulma puolestaan Heideggerin tulkintaa. Tärkeimpinä lähteinäni ovat Collin teokset Filosofian synty (1975), Filosofia dell'espressione (1969) ja La sapienza greca (1977-80) sekä Heideggerin teokset Oleminen ja aika (1927), Einführung in die Metaphysik (1935/53), Aletheia (1951), Logos (1951) ja Heraklit Seminar (1966-67).

Armas Launiksen fonogrammit Soikkolasta : laulutavan, runon ja laulutilanteen välisiä yhteyksiä kalevalamittaisessa runoudessa

Työssä on lähestytty kalevalamittaista runoa laulamisen tapojen ja laulutilanteiden kautta. Inkeriläiseen laulukulttuuriin sisältyi mahdollisuus luoda viittaussuhteita genrejen, laulutilanteiden ja runojen välille myös esitystapoihin liittyvien piirteiden (sävelmät, laulutavat, tekstuaaliset rakenteet, tanssi tai muu fyysinen toiminta) kautta. Tämä on runonkeruiden teksteihin painottumisen vuoksi jäänyt hankalasti tarkasteltavissa olevaksi laulukulttuurin osaksi. Kuitenkaan runojen merkitykset laulajilleen ja kuulijoilleen eivät muotoutuneet pelkästään tekstuaalisten piirteiden pohjalta. Analyysin pääkohteena on Armas Launiksen vuonna 1906 Länsi-Inkerin Soikkolassa äänittämä vahalieriö- eli fonogrammikokoelma. Vallitsevat tieteelliset ja kansalliset ideologiat vaikuttivat teknisten innovaatioiden ja kerääjien henkilökohtaisten mieltymysten rinnalla siihen, minkälaisia kommunikoinnin tapoja perinteeksi laskettiin ja miten niitä pyrittiin tallentamaan. Paikkakunnan ja runonkeruun historian sekä Launiksen keruutoiminnan lähdekriittinen tarkastelu antaa välineitä myös kerääjien usein kontekstitiedottomien mainintojen tulkitsemiseen. Laulutapojen tarkastelussa pohjana on klassinen kalevalamitan teoria. Aineiston litteraatiossa on näkyviin merkitty inkeriläisen laulun olennaisia, mutta runonkeruutilanteissa ja runomitan analyyseissä useimmiten pois jääneitä tai jätettyjä piirteitä. Näkökulmaa onkin laajennettu etnopoeettisilla ja etnomusikologisilla malleilla, esimerkiksi laulun rytmi on otettu runomitan tulkinnassa huomioon. Laulutapojen kytkeminen laulutilanteisiin, runoihin, sävelmiin ja laulajien itsensä hahmottamiin sävel-kategorioihin liittää työn laajempiin esitystilanteita sekä muodon ja merkityksen välisiä yhteyksiä koskeviin keskusteluihin. Monet aineiston ensi kuulemalla mittavirheiltä vaikuttavat piirteet näyttäytyvät laulutapojen tarkemmassa analyysissä tietoisesti käytettyinä laulamisen tyylipiirteinä. Näiden käyttö muokkasi osaltaan runon laulutilanteessa saamaa rakennetta ja sävyä. Runojen laulaminen edellytti runomitan ja -aiheiden hallitsemisen lisäksi myös laulutapoihin liittyvien säännöstöjen taitamista. Laulutapojen, runojen, melodioiden ja laulutilanteiden välisestä verkostosta hahmottuu tässä tarkasteltujen häälaulujen suhteen merkityksellisiä yhteyksiä: runoa ei tietyssä tilanteessa laulettu millä hyvänsä melodialla vaikka ehdottomia tai ääneen lausuttuja sääntöjä ei olisikaan ollut. Aineiston häälaulujen joukosta on löydettävissä kaksi selkeää vaikkakaan ei poikkeuksetonta tiettyihin laulutilanteisiin ja runoaiheisiin liittynyttä melodiaryhmää. Selkeiden luokittelumallien sijasta aineisto tarjoaakin mahdollisuuksia ihmisten välisen kommunikaation hienovaraisten ja vaihtelevien keinojen tarkasteluun. Avainsanat: Kalevalamittainen runous, runolaulu, Inkeri, inkeroiset, etnopoetiikka

"Täydellinen itsenäisyys ulospäin. - Ja järjellinen järjestys sisäänpäin." : Ylioppilaat ja järjestyksenpitokysymys vuonna 1917

Vuoden 1917 maaliskuun vallankumous kaatoi tsaarinvallan Venäjällä ja synnytti autonomiseen Suomeen järjestysvaltatyhjiön. Sortuneen venäläisen järjestysvaltakoneiston tilalle muodostettiin suomalaisvoimin kunnallisia miliisilaitoksia yhteiskuntarauhaa turvaamaan. Tutkielmassa tarkennetaan ja havainnollistetaan aiemman kirjallisuuden kuvaa Helsingin miliisilaitoksen käytännön toiminnasta muistitietoon sekä Helsingin poliisilaitoksen arkiston aineistoihin tukeutuen. Erityisesti syvennytään kuitenkin Helsingin miliisilaitoksen palvelukseen joukolla hakeutuneisiin ylioppilaisiin. Ylioppilasmiliisien ryhmää tarkastellaan nk. Miliisikirjan eli miliisilaitoksen miehistömatrikkelin sekä ylioppilasmatrikkelin tarjoamien tietojen valossa. Lisävalaistusta opiskelijoiden käsityksiin ja käytännön toimiin vuonna 1917 on saatu ylioppilaslehdistä sekä ylioppilasaktiivien muistelmista. Monipuolinen, mutta sirpaleinen lähdeaineisto on mahdollistanut laaja-alaisen tutkimusotteen tilastollisesta tarkastelusta tekstien tulkintaan. Ylioppilasmiliiseissä heijastuivat opiskelijoiden pitkät perinteet järjestyksenpidossa ja työväen kanssa tehdyssä yhteistyössä. Taustalla vaikuttivat myös opiskelijoiden voimakkaat vasemmistosympatiat. Ylioppilaat pyrkivät sinnikkäästi ylläpitämään sovinnollista suhdetta työväestöön aina vuoden 1918 sisällissodan kynnykselle saakka. Opiskelijoiden ensisijaisena tavoitteena oli luoda oikeiston ja vasemmiston poliittiset kiistat ylittävä kansallinen rintama Suomen itsenäisyyden saavuttamiseksi ja turvaamiseksi.

Minästä toiseen : Lacanilaisen subjektin syntymä Anaïs Ninin House of Incestissä ja Hélène Cixous'n Dedans'issa

The study approaches two modern novels using the conceptual frame of Lacanian psychoanalysis, especially the Lacanian notion of subject. The novels can be described as subversive “Bildungsromans” (development novels) highly influenced by psychoanalytic thought. Anaïs Nin’s (1903—1977) “poetic novel” House of Incest (1936) is a story of sexual and artistic awakening while Hélène Cixous’s (b. 1937) first novel Dedans (1969) depicts the growth of a little girl whose father dies. Both are first novels and first person narratives. Concentrating in the narrator’s internal life the novels writings break with the realistic conventions of narrative, bringing forth the themes of anguish, alienation from the world and escape into the prison like realm of the self. The study follows roughly the Lacanian process of becoming a subject. Each chapter opens up with a quick introduction to the Lacanian concepts used in the following part that analyses the novels. The study can thus also be used as a brief introduction to Lacanian theory in finnish. The psychoanalytic narrative/story of the birth of the subject and the novels stories can be seen as mirroring each other. The method of the study is thus based on a dialogue between the theoretical concepts and the analyses. Novels are being approached as texts that break with the Cartesian notion of an autonomous subject making room for a dialectics of self and other, for a movement in which the “I” builds an identity mirroring itself with others. While both of the novels recount the birth of a character called I, they also have a first person narrator apart from the character “I”. Having constituted the self’s identity, the narrator finds from inside of the self also an other or “you” – this discovery is the final clue to the coffin of the autonomous self. From the Lacanian perspective man’s great Other is the order of language, Symbolic, which constitutes the individual, the speaking subject. Using this perspective the novels are interpreted as describing the process of becoming a subject of the Symbolic; subjected to Symbolic order. This “birth process” happens in particular in the Imaginary register, where the self’s identity is built. In the Imaginary or Mirror phase the “I” mirrors himself with different others (e.g. with his mirror image and the family members, the surrounding others) learning to see his body and his selfhood both as familiar and strange, other. In the Imaginary phase the novels’ characters are also trying to deal with the opposite realm of the Symcolic, the Real. The Lacanian Real is not the reality “before words” but a reality left over from the Symbolic, aside of it but constituted by the Symbolic, to be deducted only from within it. In the novels the Real is experienced as a womblike state where the self is immersed in the other’s body. The process of coming a subject of the Symbolic is depicted also as a process of renouncing the “dream of the womb”, which, if realized, could only mean the non-existence of the subject, i.e. death. The study concentrates on analysing the novels’ writing, where meanings are constantly changing: “I” becomes you, the father becomes a mother, inside becomes outside. This technique enables also the deconstruction of certain opposing notions in the novels. The Lacanian point of view exposes language as a constantly moving universe where the subject has no more stability than the momentary meanings language creates. The self’s identity depicted in the novels is a Lacanian fixed identity, whose growth is necessary but opposes the flux imminent to the Symbolic. The anguish experienced in the novels, in the “house of incest” or “inside”, is due to clinging on the unchanging “I”. However, the writing of the novels shows how the meaning of the “I” changes constantly and the fixity thus becomes movement. This way House of Incest and Dedans, despite their pessimistic stories, manage to create an image of a new, moving subject.

Viemärin päässä Kotkan kaupunki : Vesiensuojelun kehitys Kymijoen itäisen päähaaran suulla 1945-1970

The focus of this thesis is the marine environmental history of the eastern part and the estuary of the Kymi river from 1945 to 1970. There is no previous research on this area from an environmentally historical perspective, nor have many of the sources here discussed been previously used. Therefore the thesis expands academic understanding of local environmental processes and protection in and around the city of Kotka and the Kymi river. The thesis falls within the methodological field of socio-political history, as the research focus is centered on the local process of establishing the nature of environmental problems and solving them. The principal assumption has been that the city of Kotka, due to its ongoing expansion, was slow to respond to environmental hazards. The Kymi river was among the most degraded bodies of water during this period. Kotka on the other hand was a major center of wood processing industry and one of Finlands major industrial ports. In the past the river and its estuary had provided ample resources for fishers. It is this contradictory use of the environment that allows one to discuss the local struggle for the correct use of the environment. Primary sources include local and city archives, environmental studies, and legal documents linked with the above. The archives of the city of Kotka and of various private associations form the core sources. Environmental studies from the research period have been dealt with as sources to the local political power struggle. Alongside with current environmental research they also provide insight into the state of the environment. Another goals has been to accumulate environmental research for a future multidisciplinary study in this area. As a final conclusion it can be said that environmental degradation was widely understood as a problem only in the 1960s. The influential role of the city of Kotka however determined the pace with which these problems were then solved.

Ajan sisäkkäiset tilat. Arkkitehtuuri, valokuva ja menneisyyden esittäminen W. G. Sebaldin romaanissa Austerlitz

In her thesis, Kaisa Kaakinen analyzes how the German emigrant author W. G. Sebald (1944-2001) uses architecture and photography in his last novel "Austerlitz" to represent time, history and remembering. Sebald describes time in spatial terms: it is like a building, the rooms and chambers of which are connected to each other. The poetics of spatial time manifests itself on multiple levels of the text. Kaakinen traces it in architectural representations, photographic images, intertextuality, as well as in the form of the text, using the concept of spatial form by Joseph Frank. Architectural and photographic representations serve as meeting points for different aspects and angles of the novel and illustrate the idea of a layered present that has multiple connections to the past. The novel tells a story of Jacques Austerlitz, who as a small child was sent from Prague to Britain in one of the so-called Kindertransports that saved children from Central Europe occupied by the National Socialists. Only gradually he remembers his Jewish parents, who have most likely perished in Nazi concentration camps. The novel brings the problematic of writing about another person's past to the fore by the fact that Austerlitz's story is told by an anonymous narrator, Austerlitz's interlocutor, who listens to and writes down Austerlitz's story. Kaakinen devotes the final part of her thesis to study the demands of representing a historical trauma, drawing on authors such as Dominick LaCapra and Michael Rothberg. Through the analysis of architectural and photographic representations in the novel, she demonstrates how Austerlitz highlights the sense of singularity and inaccessibility of memories of an individual, while also stressing the necessity - and therefore a certain kind of possibility - of passing these memories to another person. The coexistence of traumatic narrowness and of the infinity of history is reflected in ambivalent buildings. Some buildings in the novel resemble reversible figures: they can be perceived simultaneously as ruins and as construction sites. Buildings are also shown to be able to both cover and preserve memories - an idea that also is repeated in the use of photography, which tends to both replace memories and cause an experience of the presence of an absent thing. Commenting and critisizing some recent studies on Sebald, the author develops a reading which stresses the ambivalence inherent in Sebald's view on history and historiography. Austerlitz shows the need to recognize the inevitable absence of the past as well as the distance from the experiences of others. Equally important, however, is the refusal to give up narrating the past: Sebald's novel stresses the necessity to preserve the sites of the past, which carry silent traces of vanished life. The poetics of Austerlitz reflects the paradox of the simultaneous impossibility and indispensability of writing history.