Suorituskyvyn mittaaminen sahateollisuudessa

Diplomityön tarkoituksena oli rakentaa sahateollisuuteen sopiva suoritus kykymittaristo. Järjestelmästä tehtiin koko yrityksen kattava ja tasapainoinen järjestelmä, jota voidaan käyttää hyväksi johtamisessa, tiedottamisessa ja palautteen antamisessa. Apua suorituskyvyn analysointiin ja mittaamiseen pyrittiin saamaan suunnittelemalla myös strategiakartta, joka selventää suorituskyvyn taustoja. Aluksi esiteltiin suorituskyvyn mittaamista ja strategiakarttoja käsittelevää kirjallisuutta. Itse järjestelmän suunnittelu lähti liikkeelle yrityksen visiosta, strategiasta ja menestystekijöistä. Niiden perusteella valittiin viisi seurattavaa suorituskyvyn osa-aluetta ja niihin kuhunkin omat mittarit. Nämä viisi osa aluetta otettiin mukaan myös, kun strategiakartta visualisoitiin. Koekäytön jälkeen järjestelmä otettiin virallisesti käyttöön. Tutkimuksessa havaittiin, että pienillä ja keskisuurilla sahoilla on suorituskyvyn analysointijärjestelmän suunnittelussa otettava huomioon erityisesti raaka aineeseen liittyvät tekijät, koska raaka-aine on merkittävä kustannustekijä ja sen saatavuus on välillä epävarmaa. Strategiakartta selkeytti kohdeyrityksen visiota ja strategiaa. Strategiakarttaa voidaan myöhemmin hyödyntää kehityskeskusteluissa. Yrityksessä koettiin jo pelkkä suunnitteluprosessi hyödylliseksi, mutta järjestelmän toimivuus voidaan havaita vasta myöhemmin, kun tuloksia on kerätty pidemmältä ajalta. Järjestelmää pitää kehittää ja parantaa sekä tuloksia pitää analysoida, jotta järjestelmästä lopulta saadaan hyöty irti. Yrityksessä uskotaan, että järjestelmällä saavutetaan myöhemmin hyviä tuloksia

Valmistettavuuden huomioiminen harvesteripään tuotekehitysprosessissa

Työn tavoitteena on tutkia metsäkoneen uuden harvesteripäämallin tuotekehitysprosessia valmistettavuuden näkökulmasta, selvittää tuotekehitysprosessin eri vaiheet sekä pyrkiä löytämään mahdolliset ongelmakohdat ja niihin ratkaisumallit. Työn tilanneella yrityksellä on pitkä historia ja kokemus harvesteripäiden tuotekehityksestä niin tuotteiden kuin tuotannon osalta. Dokumentoitu prosessi kuitenkin on puuttunut ja tämän työn tarkoituksena on tuottaa ko. prosessi valmistettavuuden huomioimisesta harvesteripään tuotekehitysprosessissa. Tutkimuksessa hyödynnetään alan kirjallisuutta ja yrityksen kokemuksia ja laaditaan niiden pohjalta dokumentointi tuotekehitysprosessin tueksi. Tutkimuksen perusteella havaittiin muutoksen hallinnan ja menetelmäsuunnittelun sekä hitsausten aiheuttamien muodonmuutosten olevan prosessin kriittisimpiä tekijöitä.

Sinfonia piccola

Kop. Lauri Nissinen H:ki 3/XII 45.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.

Onko tieteiden välissä elämää?

Kirjallisuutta

Muutokset tutkimuksen suuntautumisessa

Artikkelissa tarkastellaan teoksen: Luovutetut : Suomen ihmisluovutukset Gestapolle / Elina Sana pohjalta jatkosodan aikaisia luovutuksia koskevaa tutkimusta

Päivitettyä kokonaistulkintaa

Kirjallisuutta

Täsmennys Urho Kekkonen ja Viro -kirjan arvosteluun : keskustelua

Kommentti kirja-arvosteluun: Estofennian moniottelija / Heikki Roiko-Jokela. // Historiallinen aikakauskirja. 105 (2007) : 1, s. 119-121