Effect of biogeographic history on population vulnerability in European amphibians.

The genetic diversity of populations, which contributes greatly to their adaptive potential, is negatively affected by anthropogenic habitat fragmentation and destruction. However, continental-scale losses of genetic diversity also resulted from the population expansions that followed the end of the last glaciation, an element that is rarely considered in a conservation context. We addressed this issue in a meta-analysis in which we compared the spatial patterns of vulnerability of 18 widespread European amphibians in light of phylogeographic histories (glacial refugia and postglacial routes) and anthropogenic disturbances. Conservation statuses significantly worsened with distances from refugia, particularly in the context of industrial agriculture; human population density also had a negative effect. These findings suggest that features associated with the loss of genetic diversity in post-glacial amphibian populations (such as enhanced fixation load or depressed adaptive potential) may increase their susceptibility to current threats (e.g., habitat fragmentation and pesticide use). We propose that the phylogeographic status of populations (i.e., refugial vs. post-glacial) should be considered in conservation assessments for regional and national red lists.

Product placement in integrated marketing communications strategy

Perinteisten markkinointiviestintäkanavien menettäessä jatkuvasti tehoaan mediakentän ja kohderyhmien sirpaloituessa yhä pienempiin yksiköihin markkinointiorganisaatiot etsivät vaihtoehtoisia tapoja tavoittaakseen kohdeyleisönsä. Yksi vaihtoehtoinen markkinointiviestintäkeino on tuotesijoittelu (product placement), jossa (merkki)tuotteita sijoitetaan erilaisten viihdetuotantojen, kuten elokuvien, televisio-ohjelmien ja tietokonepelien, tarinan yhteyteen, jotta yhä medialukutaitoisempi kohdeyleisö ei pystyisi välttämään kaupallista viestiä esimerkiksi vaihtamalla televisiokanavaa tai kääntämällä lehden sivua. Koska tuote on sijoitettu kerrottavan tarinan sisään, markkinointiviestin — eli tuotteen havaitsemisen — välttäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin perinteisten markkinointiviestintämenetelmien kohdalla. Lisäksi, sijoitellut tuotteet ovat tavallisesti kiinteässä yhteydessä tarinan juonen ja henkilöhahmojen kanssa siten, että tuote saa näistä yhteyksistä positiivista vahvistusta imagolleen. Pro Gradu-tutkielman tarkoituksena oli selvittää tuotesijoittelun käyttökelpoisuutta markkinointiviestinnässä sekä miten kulutushyödykemarkkinoijat voivat hyödyntää menetelmää markkinointiviestintästrategioissaan. Tuotesijoittelun poikkeava luonne markkinointiviestintävälineenä tuotti kysymyksen miten tuotesijoittelua voitaisiin hyödyntää yhteistyössä muiden markkinointiviestintäkeinojen kanssa. Tätä varten tutkimuksessa tuotesijoittelu yhdistettiin integroidun markkinointiviestinnän (IMC) viitekehykseen. IMC-konsepti syntyi markkinointiviestinnässä vastaamaan samaan tarpeeseen kuin tuotesijoittelukin: pirstaloitunut mediakenttä ja yksittäiset kohderyhmät vaativat kehittyneempää ja yhtenäisempää markkinointiviestinnän suunnittelua ja toteutusta. Tutkimuksen johtopäätöksenä tuotesijoittelu todettiin käyttökelpoiseksi markkinointiviestintäkeinoksi mikäli viestinnän tavoitteena on muu kuin tuotteen myyntiin suorasti vaikuttaminen. Tuotesijoittelu on sen sijaan erittäin tehokas tuotetietoisuuden lisäämisessä, erityisesti tunnistamisen kohdalla. Tuotesijoittelu voi myös tuottaa suoran ostotarpeen mutta tällöin viestin vastaanottajalla täytyy olla vallitseva tarve kyseisen tuoteryhmän osalta ennen altistumista ko. markkinointiviestille. Tuotesijoittelu voidaan sisällyttää IMC-suunnitteluprosessiin markkinointiviestintästrategian kiinteänä osana. Integraatio markkinointiviestinnässä siten, että tuotesijoittelua tuettaisiin muilla viestintäkeinoilla yhtenäisen kampanjan kehittämiseksi on kuitenkin paljon ennakoitua harvinaisempaa, johtuen ehkä eniten tuotesijoittelun poikkeuksellisesta luonteesta ja kyseisen viestintämuodon vaikeasta hallittavuudesta markkinoijan taholta. Tutkimus toteutettiin normatiivisena case-tutkimuksena pääasiassa sekundäärisiä tietolähteitä hyödyntäen. Case-tutkimuksia varten kerättiin primääristä tietoa kyselylomakkeella kahdesta tuotesijoittelua käyttävästä kansainvälisestä yhtiöstä, jonka lisäksi myös sekundäärisiä tietolähteitä hyödynnettiin case-osan tiedonkeruussa.

Flokkulaation seuraaminen partikkelikokoanalysaattorilla

Tässä työssä tutkittiin kahden erilaisen partikkelikokoanalysaattorin, PSyA:n ja PIA:n soveltuvuutta flokkuloinnin online-seurantaan. Kummallekin menetelmälle määritettiin raja-arvot, kuten lietteen maksimisakeus. Lisäksi tutkittiin flokkulanttiannostuksen, sekoitusnopeuden, sekoitusajan ja lietteen kiintoainepitoisuuden vaikutusta flokkikokojakaumaan. Kirjallisuusosassa tarkasteltiin kolloidisen suspension ominaispiirteitä, koaguloinnin ja flokkuloinnin teoriaa, flokkulaation kokeellista tutkimista sekä prosessin jatkuvatoimiseen seurantaan soveltuvia laitteita. Lisäksi esitettiin taustaa hydrometallurgisesta prosessista, johon työ liittyy. Flokkauskokeissa käytettiin jätevettä, jonka koostumus vastasi metalliteollisuuden peittausjätevesien tyypillistä koostumusta. Tutkittava jätevesimäärä käsiteltiin ensin kalkkimaidolla, jonka jälkeen saostunut kiintoaine flokattiin synteettisellä polymeeriflokkulantilla. Lietteen keskimääräinen kiintoainepitoisuus oli n. 10 g/l. Esikokeiden perusteella PSyA:lla voitiin mitata ilman laimennusta, mutta PIA:lla tuloksia ei saatu ilman laimentamista kiintoainepitoisuuteen n. 2,5 g/l. Kokeiden aikana havaittiin, että flokit muodostuivat erittäin nopeasti. Flokkien hajoaminen alkoi pian sen jälkeen, kun flokkulantin annostelu lopetettiin. Sekoitusnopeudella 40 r/min tai alle flokit alkoivat laskeutua astian pohjalle sekoituksesta huolimatta ja ne pysyivät pitempään koossa kuin suuremmilla sekoitusnopeuksilla. 5 - 10 minuutin kuluttua flokkulantin lisäämisestä saavutettiin tasapaino, jolloin flokkien kokojakauma ei enää muuttunut. Sekoitusnopeuksilla 80 r/min ja 120 r/min tasapainotilanteen koko-jakauma oli selvästi kapeampi kuin pienimmällä sekoitusnopeudella. Alkuperäisessä lietteessä flokit olivat suurempia kuin laimennetussa lietteessä. PSyA:lla jännepituusjakaumien määrittäminen oli varsin hidasta prosessissa tapahtuviin muutoksiin verrattuna, ja tuloksissa oli suurta hajontaa. PIA:lla saadut partikkelikokojakaumat sitä vastoin olivat johdonmukaisempia, vaikka suurimpien flokkien määrittäminen osoittautuikin epämääräiseksi. Menetelmän suurimmaksi puutteeksi todettiin soveltumattomuus sakeiden lietteiden analysointiin. Kumpikaan menetelmä ei ilman modifiointia sovellu tutkitun lietteen kaltaisten prosessilietteiden flokkuloinnin seurantaan.

Dying neurons in thalamus of asphyxiated term newborns and rats are autophagic

Enjeu: Déterminer si la macroautophagie est activée de façon excessive dans les neurones en souffrance dans l'encéphalopathie anoxique-ischémique du nouveau-né à terme. Contexte de la recherche: L'encéphalopathie anoxique-ischémique suite à une asphyxie néonatale est associée à une morbidité neurologique à long terme. Une diminution de son incidence reste difficile, son primum movens étant soudain, imprévisible voire non identifiable. Le développement d'un traitement pharmacologique neuroprotecteur post-anoxie reste un défi car les mécanismes impliqués dans la dégénérescence neuronale sont multiples, interconnectés et encore insuffisamment compris. En effet, il ressort des études animales que la notion dichotomique de mort cellulaire apoptotique (type 1)/nécrotique (type 3) est insuffisante. Une même cellule peut présenter des caractéristiques morphologiques mixtes non seulement d'apoptose et de nécrose mais aussi parfois de mort autophagique (type 2) plus récemment décrite. L'autophagie est un processus physiologique normal et essentiel de dégradation de matériel intracellulaire par les enzymes lysosomales. La macroautophagie, nommée simplement autophagie par la suite, consiste en la séquestration de parties de cytosol à éliminer (protéines et organelles) dans des compartiments intermédiaires, les autophagosomes, puis en leur fusion avec des lysosomes pour former des autolysosomes. Dans certaines conditions de stress telles que l'hypoxie et l'excitoxicité, une activité autophagique anormalement élevée peut être impliquée dans la mort cellulaire soit comme un mécanisme de mort indépendant (autodigestion excessive correspondante à la mort cellulaire de type 2) soit en activant d'autres voies de mort comme celles de l'apoptose. Description de l'article: Ce travail examine la présence de l'autophagie et son lien avec la mort cellulaire dans les neurones d'une région cérébrale fréquemment atteinte chez le nouveau- né humain décédé après une asphyxie néonatale sévère, le thalamus ventro-latéral. Ces résultats ont été comparés à ceux obtenus dans un modèle d'hypoxie-ischémie cérébrale chez le raton de 7 jours (dont le cerveau serait comparable à celui d'un nouveau-né humain de 34-37 semaines de gestation). Au total 11 nouveau-nés à terme décédés peu après la naissance ont été rétrospectivement sélectionnés, dont 5 présentant une encéphalopathie hypoxique- ischémique sévère et 6 décédés d'une cause autre que l'asphyxie choisis comme cas contrôle. L'autophagie et l'apoptose neuronale ont été évaluées sur la base d'une étude immunohistochimique et d'imagerie confocale de coupes histologiques en utilisant des marqueurs tels que LC3 (protéine dont la forme LC3-II est liée à la membrane des autophagosomes), p62/SQSTM1 (protéine spécifiquement dégradée par autophagie), LAMP1 (protéine membranaire des lysosomes et des autolysosomes), Cathepsin D ou B (enzymes lysosomales), TUNEL (détection de la fragmentation de l'ADN se produisant lors de l'apoptose), CASPASE-3 activée (protéase effectrice de l'apoptose) et PGP9.5 (protéine spécifique aux neurones). Chez le raton l'étude a pu être étendue en utilisant d'autres méthodes complémentaires telles que la microscopie électronique et le Western-blot. Une quantification des différents marqueurs montre une augmentation statistiquement significative de l'autophagie neuronale dans les cas d'asphyxie par rapport aux cas contrôles chez l'humain comme chez le raton. En cas d'asphyxie, les mêmes neurones expriment une densité accrue d'autophagosomes et d'autolysosomes par rapport aux cas contrôles. De plus, les neurones hautement autophagiques présentent des caractéristiques de l'apoptose. Conclusion: Cette étude montre, pour la première fois, que les neurones thalamiques lésés en cas d'encéphalopathie hypoxique-ischémique sévère présentent un niveau anormalement élevé d'activité autophagique comme démontré chez le raton hypoxique-ischémique. Ce travail permet ainsi de mettre en avant l'importance de considérer l'autophagie comme acteur dans la mort neuronale survenant après asphyxie néonatale. Perspectives: Récemment un certain nombre d'études in vitro ou sur des modèles d'ischémie cérébrale chez les rongeurs suggèrent un rôle important de la macroautophagie dans la mort neuronale. Ainsi, l'inhibition spécifique de la macroautophagie devrait donc être envisagée dans le futur développement des stratégies neuroprotectrices visant à protéger le cerveau des nouveau-nés à terme suite à une asphyxie.

Characterization Method for Comminution Behavior of Limestone and Fuel Ash in a Circulating Fluidized Bed Boiler

Työn tavoite oli kehittää karakterisointimenetelmät kalkkikiven ja polttoaineen tuhkan jauhautumisen ennustamiselle kiertoleijukattilan tulipesässä. Kiintoainekäyttäytymisen karakterisoinnilla ja mallintamisella voidaan tarkentaa tulipesän lämmönsiirron ja tuhkajaon ennustamista. Osittain kokeelliset karakterisointimenetelmät perustuvat kalkkikiven jauhautumiseen laboratoriokokoluokan leijutetussa kvartsiputkireaktorissa ja tuhkan jauhatumiseen rotaatiomyllyssä. Karakterisointimenetelmät ottavat huomioon eri-laiset toimintaolosuhteet kaupallisen kokoluokan kiertoleijukattiloissa. Menetelmät kelpoistettiin kaupallisen kokoluokan kiertoleijukattiloista mitattujen ja fraktioittaisella kiintoainemallilla mallinnettujen taseiden avulla. Kelpoistamistaseiden vähäisyydestä huolimatta karakterisointimenetelmät arvioitiin virhetarkastelujen perusteella järkeviksi. Karakterisointimenetelmien kehittämistä ja tarkentamista tullaan jatkamaan.

L-tyrosine and nitric oxide synergize to prevent cytotoxic effects of superoxide.

We found previously that the nitric oxide donor DEA/NO enhanced lipid peroxidation, DNA fragmentation, and cytotoxicity in human bronchial epithelial cells (BEAS-2B) when they were cultured in LHC-8 medium containing the superoxide-generating system hypoxanthine/xanthine oxidase (HX/XO). We have now discovered that DEA/NO's prooxidant action can be reversed by raising the L-tyrosine concentration from 30 to 400 microM. DEA/NO also protected the cells when they were cultured in Dulbecco's Modified Eagle's Medium (DMEM), whose standard concentration of L-tyrosine is 400 microM. Similar trends were seen with the colon adenoma cell line CaCo-2. Since HPLC analysis of cell-free DMEM or LHC-8 containing 400 microM L-tyrosine, DEA/NO, and HX/XO revealed no evidence of L-tyrosine nitration, our data suggest the existence of an as-yet uncharacterized mechanism by which L-tyrosine can influence the biochemical and toxicological effects of reactive nitrogen species.

Transition mutation in codon 248 of the p53 tumor suppressor gene induced by reactive oxygen species and a nitric oxide-releasing compound.

Exposing the human bronchial epithelial cell line BEAS-2B to the nitric oxide (NO) donor sodium 1-(N,N-diethylamino)diazen-1-ium-1, 2-diolate (DEA/NO) at an initial concentration of 0.6 mM while generating superoxide ion at the rate of 1 microM/min with the hypoxanthine/xanthine oxidase (HX/XO) system induced C:G-->T:A transition mutations in codon 248 of the p53 gene. This pattern of mutagenicity was not seen by 'fish-restriction fragment length polymorphism/polymerase chain reaction' (fish-RFLP/PCR) on exposure to DEA/NO alone, however, exposure to HX/XO led to various mutations, suggesting that co-generation of NO and superoxide was responsible for inducing the observed point mutation. DEA/NO potentiated the ability of HX/XO to induce lipid peroxidation as well as DNA single- and double-strand breaks under these conditions, while 0.6 mM DEA/NO in the absence of HX/XO had no significant effect on these parameters. The results show that a point mutation seen at high frequency in certain common human tumors can be induced by simultaneous exposure to reactive oxygen species and a NO source.

On the use of an appropriate TdT-mediated dUTP-biotin nick end labeling assay to identify apoptotic cells.

Apoptosis is an essential cellular mechanism involved in many processes such as embryogenesis, metamorphosis, and tissue homeostasis. DNA fragmentation is one of the key markers of this form of cell death. DNA fragmentation is executed by endogenous endonucleases such as caspase-activated DNase (CAD) in caspase-dependent apoptosis. The TUNEL (TdT-mediated dUTP-biotin nick end labeling) technique is the most widely used method to identify apoptotic cells in a tissue or culture and to assess drug toxicity. It is based on the detection of 3'-OH termini that are labeled with dUTP by the terminal deoxynucleotidyl transferase. Although the test is very reliable and sensitive in caspase-dependent apoptosis, it is completely useless when cell death is mediated by pathways involving DNA degradation that generates 3'-P ends as in the LEI/L-DNase II pathway. Here, we propose a modification in the TUNEL protocol consisting of a dephosphorylation step prior to the TUNEL labeling. This allows the detection of both types of DNA breaks induced during apoptosis caspase-dependent and independent pathways, avoiding underestimating the cell death induced by the treatment of interest.

Sleep in vitro : Erk pathway regulates sleep duration and sleep related genes

To date, for most biological and physiological phenomena, the scientific community has reach a consensus on their related function, except for sleep, which has an undetermined, albeit mystery, function. To further our understanding of sleep function(s), we first focused on the level of complexity at which sleep-like phenomenon can be observed. This lead to the development of an in vitro model. The second approach was to understand the molecular and cellular pathways regulating sleep and wakefulness, using both our in vitro and in vivo models. The third approach (ongoing) is to look across evolution when sleep or wakefulness appears. (1) To address the question as to whether sleep is a cellular property and how this is linked to the entire brain functioning, we developed a model of sleep in vitro by using dissociated primary cortical cultures. We aimed at simulating the major characteristics of sleep and wakefulness in vitro. We have shown that mature cortical cultures display a spontaneous electrical activity similar to sleep. When these cultures are stimulated by waking neurotransmitters, they show a tonic firing activity, similar to wakefulness, but return spontaneously to the "sleep-like" state 24h after stimulation. We have also shown that transcriptional, electrophysiological, and metabolic correlates of sleep and wakefulness can be reliably detected in dissociated cortical cultures. (2) To further understand at which molecular and cellular levels changes between sleep and wakefulness occur, we have used a pharmacological and systematic gene transcription approach in vitro and discovered a major role played by the Erk pathway. Indeed, pharmacological inhibition of this pathway in living animals decreased sleep by 2 hours per day and consolidated both sleep and wakefulness by reducing their fragmentation. (3) Finally, we tried to evaluate the presence of sleep in one of the most primitive species with a neural network. We set up Hydra as a model organism. We hypothesized that sleep as a cellular (neuronal) property may occur with the appearance of the most primitive nervous system. We were able to show that Hydra have periodic rest phases amounting to up to 5 hours per day. In conclusion, our work established an in vitro model to study sleep, discovered one of the major signaling pathways regulating vigilance states, and strongly suggests that sleep is a cellular property highly conserved at the molecular level during evolution. -- Jusqu'à ce jour, la communauté scientifique s'est mise d'accord sur la fonction d'une majorité des processus physiologiques, excepté pour le sommeil. En effet, la fonction du sommeil reste un mystère, et aucun consensus n'est atteint le concernant. Pour mieux comprendre la ou les fonctions du sommeil, (1) nous nous sommes d'abord concentré sur le niveau de complexité auquel un état ressemblant au sommeil peut être observé. Nous avons ainsi développé un modèle du sommeil in vitro, (2) nous avons disséqué les mécanismes moléculaires et cellulaires qui pourraient réguler le sommeil, (3) nous avons cherché à savoir si un état de sommeil peut être trouvé dans l'hydre, l'animal le plus primitif avec un système nerveux. (1) Pour répondre à la question de savoir à quel niveau de complexité apparaît un état de sommeil ou d'éveil, nous avons développé un modèle du sommeil, en utilisant des cellules dissociées de cortex. Nous avons essayé de reproduire les corrélats du sommeil et de l'éveil in vitro. Pour ce faire, nous avons développé des cultures qui montrent les signes électrophysiologiques du sommeil, puis quand stimulées chimiquement passent à un état proche de l'éveil et retournent dans un état de sommeil 24 heures après la stimulation. Notre modèle n'est pas parfait, mais nous avons montré que nous pouvions obtenir les corrélats électrophysiologiques, transcriptionnels et métaboliques du sommeil dans des cellules corticales dissociées. (2) Pour mieux comprendre ce qui se passe au niveau moléculaire et cellulaire durant les différents états de vigilance, nous avons utilisé ce modèle in vitro pour disséquer les différentes voies de signalisation moléculaire. Nous avons donc bloqué pharmacologiquement les voies majeures. Nous avons mis en évidence la voie Erkl/2 qui joue un rôle majeur dans la régulation du sommeil et dans la transcription des gènes qui corrèlent avec le cycle veille-sommeil. En effet, l'inhibition pharmacologique de cette voie chez la souris diminue de 2 heures la quantité du sommeil journalier et consolide l'éveil et le sommeil en diminuant leur fragmentation. (3) Finalement, nous avons cherché la présence du sommeil chez l'Hydre. Pour cela, nous avons étudié le comportement de l'Hydre pendant 24-48h et montrons que des périodes d'inactivité, semblable au sommeil, sont présentes dans cette espèce primitive. L'ensemble de ces travaux indique que le sommeil est une propriété cellulaire, présent chez tout animal avec un système nerveux et régulé par une voie de signalisation phylogénétiquement conservée.

Is the sword moss (Bryoxiphium) a preglacial Tertiary relict?

The disjunction of floras between East Asia, Southeast North America, West North America, and Southwest Eurasia has been interpreted in terms of the fragmentation of a once continuous mixed mesophytic forest that occurred throughout the Northern Hemisphere due to the climatic and geological changes during the late Tertiary. The sword moss, Bryoxiphium, exhibits a distribution that strikingly resembles that of the mesophytic forest elements such as Liriodendron and is considered as the only living member of an early Tertiary flora in Iceland. These hypotheses are tested here using molecular dating analyses and ancestral area estimations. The results suggest that the extant range of Bryoxiphium results from the fragmentation of a formerly wider range encompassing North America and Southeast Asia about 10 million years ago. The split of continental ancestral populations is too recent to match with a continental drift scenario but is spatially and temporally remarkably congruent with that observed in Tertiary angiosperm relict species. The timing of the colonization of Iceland from Macaronesian ancestors, about two million years ago, is, however, incompatible with the hypothesis that Bryoxiphium is the only living member of an early Tertiary flora of the island. Alaska was recurrently colonized from East Asia. The ability of Bryoxiphium to overcome large oceanic barriers is further evidenced by its occurrence on remote oceanic archipelagos. In particular, Madeira was colonized twice independently from American and East Asian ancestors, respectively. The striking range disjunction of Bryoxiphium is interpreted in terms of its mating system, as the taxon exhibits a very singular pattern of spatial segregation of the sexes.

Poorly differentiated clusters (PDC) in colorectal cancer: what is and ought to be known.

BACKGROUND: The counting of poorly differentiated clusters of 5 or more cancer cells lacking a gland-like structure in a tumor mass has recently been identified among the histological features predictive of poor prognosis in colorectal cancer. MAIN BODY: Poorly differentiated clusters can easily be recognized in the histological sections of colorectal cancer routinely stained with haematoxylin and eosin. Despite some limitations related to specimen fragmentation, counting can also be assessed in endoscopic biopsies. Based on the number of poorly differentiated clusters that appear under a microscopic field of a ×20 objective lens (i.e., a microscopic field with a major axis of 1 mm), colorectal cancer can be graded into malignancies as follows: tumors with <5 clusters as grade 1, tumors with 5 to 9 clusters as grade 2, and tumors with &#8805;10 clusters as grade 3. High poorly differentiated cluster counts are significantly associated with peri-neural and lympho-vascular invasion, the presence of nodal metastases or micrometastases, as well as shorter overall and progression free survival to colorectal cancer. CONCLUSION: The morphological aspects and clinical relevance of poorly differentiated clusters counting in colorectal cancer are discussed in this review.

Mediterranean-climate streams and rivers: geographically separated but ecologically comparable freshwater systems

Streams and rivers in mediterranean-climate regions (med-rivers in med-regions) are ecologically unique, with flow regimes reflecting precipitation patterns. Although timing of drying and flooding is predictable, seasonal and annual intensity of these events is not. Sequential flooding and drying, coupled with anthropogenic influences make these med-rivers among the most stressed riverine habitat worldwide. Med-rivers are hotspots for biodiversity in all med-regions. Species in med-rivers require different, often opposing adaptive mechanisms to survive drought and flood conditions or recover from them. Thus, metacommunities undergo seasonal differences, reflecting cycles of river fragmentation and connectivity, which also affect ecosystem functioning. River conservation and management is challenging, and trade-offs between environmental and human uses are complex, especially under future climate change scenarios. This overview of a Special Issue on med-rivers synthesizes information presented in 21 articles covering the five med-regions worldwide: Mediterranean Basin, coastal California, central Chile, Cape region of South Africa, and southwest and southern Australia. Research programs to increase basic knowledge in less-developed med-regions should be prioritized to achieve increased abilities to better manage med-rivers.

Enhancing actions of peptides derived from the &#947;-chain of fetal human hemoglobin on the immunostimulant activities of monophosphoryl lipid A.

Hemoglobin and its structures have been described since the 1990s to enhance a variety of biological activities of endotoxins (LPS) in a dose-dependent manner. To investigate the interaction processes in more detail, the system was extended by studying the interactions of newly designed peptides from the &#947;-chain of human hemoglobin with the adjuvant monophosphoryl lipid A (MPLA), a partial structure of lipid A lacking its 1-phosphate. It was found that some selected Hbg peptides, in particular two synthetic substructures designated Hbg32 and Hbg35, considerably increased the bioactivity of MPLA, which alone was only a weak activator of immune cells. These findings hold true for human mononuclar cells, monocytes and T lymphocytes. To understand the mechanisms of action in more detail, biophysical techniques were applied. These showed a peptide-induced change of the MPLA aggregate structure from multilamellar into a non-lamellar, probably inverted, cubic structure. Concomitantly, the peptides incorporated into the tightly packed MPLA aggregates into smaller units down to monomers. The fragmentation of the aggregates was an endothermic process, differing from a complex formation but rather typical for a catalytic reaction.

Electrocatalytic oxidation of beta-dicarbonyl compounds using ceric methanesulphonate as mediator

beta-dicarbonyl compounds were oxidized electrocatalytically, with fragmentation and loss of "ch2", using ceric methanesulphonate as a mediator. 2,4-pentanedione yields acetic acid (90%), methyl acetoacetate yields acetic acid (84%) plus methanol and dimethyl malonate yields methanol (64%). For 1,3-diphenyl-1,3-propanedione and 1,3-cyclohexanedione, benzoic acid (61% yield) and glutaric acid (75% yield) were obtained, respectively. Methyl cyanoacetate and malononitrile were inert.

Fragmentação de moléculas pela luz síncrotron e por elétrons rápidos. I. O caso do halotano, C2F3HClBr

The photofragmentation of a core-excited halogenated compound, Halotane (C2F3HClBr), generally used as anesthetic by inhalation, has been studied using high energy photons and electrons near C 1s ionization edge (~ 300 eV), using time-of-flight mass spectrometry in multicoincidence mode. We observe strong differences between the molecular fragmentation induced by photons and electron impact.