Hallinto-oikeuksien suorituskyvynmittauksen ja tavoiteasetannan kehittämismahdollisuudet

Suomen hallintotuomioistuinten mittaristotyöryhmä on laatinut oikeusasioiden hallintaa parantavan käsittelyn viivästymisestä varoittavan hälytysjärjestelmän sekä luokitellut asiat työmäärään perustuen. Luokille on laadittu työmäärää kuvaavat painokertoimet. Tämän diplomityön tavoitteena on tutkia asiahallintajärjestelmään tehtyjen uudistusten mahdollistamia suorituskyvynmittauksen ja tavoiteasetannan kehittämismahdollisuuksia asiavirtauksen näkökulmasta. Tavoitteeseen pääsemiseksi selvitetään työmääräpainotuksen vaikutuksia hallinto-oikeuksien suorituskyvyn tunnuslukuihin sekä analysoidaan hallinto-oikeuksien suorituskykyä työmääräpainotuksella vuosina 2009-2012. Raportti sisältää tutkimuksen aihetta käsittelevän teoriakatsauksen ja kohdeorganisaatiota tutkivan empiirisen osuuden. Empiirinen osuus perustuu vahvasti kvantitatiiviseen tutkimukseen. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että työmääräpainotus kaventaa hallintooikeuksien välisiä suorituskykyeroja, mutta huomattavia eroja esiintyy myös työmääräpainotuksilla tarkasteltuna. Hallinto-oikeuksien suorituskyvyissä esiintyy eroja sekä oikeuksien välillä että oikeuksien sisällä eri vuosina. Analysoimalla nykyisiä suorituskyvyn mittauksen ja tavoiteasetannan käytäntöjä, voidaan esittää neljä kehittämisen painopistettä: 1) tavoiteasetannan tekeminen pidemmälle tähtäimelle, 2) mittauksen ja seurannan painopiste toteutuneesta ennakointiin, 3) suorituskyvyn tunnusluvut vastaamaan työmääräpainotusta ja 4) tavoitetasojen yhdenmukaistaminen. Näiden havaittujen kehittämispainopisteiden ja suorituskykyanalyysien pohjalta luotiin vaihtoehtoinen tapa mitata suorituskykyä ja asettaa tavoitteita. Kehittämisehdotusta havainnollistettiin erilaisten skenaarioiden avulla. Työ tarjoaa hyödyllistä tietoa hallinto-oikeuksien suorituskyvystä ja siitä millaisia mahdollisuuksia asianhallinnan uudistukset tuovat hallinto-oikeuksien suorituskyvyn kehittämiseen ja seurantaan.

Alivoimaisen taktiikkaa : upseereiden julkinen kirjoittelu suomalaisesta taktiikasta ennen talvisotaa

Suomessa pidettiin itsenäisyyden ensimmäisistä vuosista alkaen suurimpana sotilaallisena uhkana itänaapuria. Puna-armeijan määrällinen ylivoima ohjasikin suomalaisen taktiikan kehitystä eräänlaiseksi alivoimaisen taktiikaksi. Yleisiä taktisia periaatteita pyrittiin soveltamaan maastoon ja vallitseviin olosuhteisiin nähden mahdollisimman tehokkaasti. Tärkeintä oli olla taitavampi kuin vihollinen, sillä määrällistä alivoimaa pyrittiin tasoittamaan ennen kaikkea laadullisella ylivoimalla. Tämä tutkimus on laadullinen, historiatieteellinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu suomalaisten upseereiden julkisista, ennen talvisotaa julkaistuista kirjoituksista. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty sotilasaikakauslehdistössä ja Tiede ja Ase -julkaisusarjassa julkaistuja artikkeleita. Toisen tärkeän lähdekokonaisuuden muodostavat aikakaudella julkaistut ohjesäännöt ja oppaat sekä niihin rinnastettavat upseereiden kirjoittamat kirjat. Kirjoituksia analysoimalla on luotu kuva aikakauden taktisesta keskustelusta ja erityisesti siitä, mitkä olivat suomalaisen taktiikan menestystekijät upseereiden kirjoitusten perusteella. Tutkimuksen mukaan itsenäisyyden alussa ulkomaisilla tekijöillä oli suuri vaikutus suomalaisen taktiikan kehitykseen. Vahvimmat vaikutteet tulivat Saksasta ja Ranskasta, mutta myös ruotsalaisilla vaikutteilla oli merkitystä. Vapaussodassa saatuja sotakokemuksia ryhdyttiin hyödyntämään taktiikkaa kehitettäessä 1930-luvun alusta alkaen. Sotakokemusten analysointi osoittaa myös suomalaisen taktisen ajattelun kehittyneen reilun kymmenen vuoden aikana. Suomalaisten upseereiden kirjoituksissa nousi esille kolme keskeistä teemaa, aikalaisilmiötä, joilla on yleisesti tunnettua vaikutusta sodankäyntiin ja erityisesti taktiikkaan. Ne ovat vihollinen, maasto ja olosuhteet sekä tuli ja liike. Lisäksi kirjoittelussa voidaan erottaa erillisinä asiakokonaisuuksina nopeus sekä taito koulutuksen lopputuotteena. Nopeus on nähtävä liikkeen alateemana. Taito puolestaan liittyy osana niin vihollisesta, maastosta ja olosuhteista kuin tulesta ja liikkeestä käytyyn kirjoitteluun. Suomalaisen taktiikan menestystekijät ennen talvisotaa olivat talvi, metsä, pimeys, yllätys ja taito. Suomalainen taktiikka ammensi elinvoimansa upottavasta lumihangesta, synkästä tiettömästä erämaasta ja sateisen syysyön pimeydestä. Upseereiden kirjoituksissa näkyy, että haasteellisen toimintaympäristön uskottiin tasoittavan voimasuhteita määrällisesti alivoimaisten suomalaisten joukkojen eduksi. Tämä johtui ennen kaikkea siitä, että omien joukkojen taito toimia vaikeissa olosuhteissa arvioitiin vihollista paremmaksi.

Julkisen henkilön julkinen arkisto. Kansanedustaja Miina Sillanpään henkilöarkiston muodostuminen ja eettinen käyttö

Henkilöarkistoja ja yksityisluontoisia asiakirjoja on tutkittu vähän niin Suomessa kuin kansainvälisesti, eikä tutkimuksessa ole huomioitu henkilöarkistoja samoin kuin muita arkistoja. Henkilöarkistojen luonnetta ja käyttöä tutkimuksen lähteenä ei ole juurikaan pohdittu. Tutkielmassa tarkastelen sitä, miten henkilöarkistot eroavat viranomaisarkis-toista, ja kuinka henkilöhistoriallisia ja muita yksityisiä asiakirjoja voi eettisesti käyttää tutkimuksessa. Lähdeaineistona käytän kansanedustaja Miina Sillanpään henkilöarkistoa, joka on talletettu Työväen Arkistoon. Lähdeaineistooni kuuluvat myös sellaiset asiakirjat, jotka voidaan katsoa kuuluviksi henkilöarkistoon, mutta ovat päätyneet muualle säilytettäviksi tai hävinneet. Miina Sillanpään henkilöarkisto toimii esimerkkinä, kun tutkin henkilöarkiston muodostumista ja eettistä käyttöä. Henkilöarkiston eettisen käytön pohdinta kohdistuu etenkin päiväkirjoihin, päiväkirjamuistiinpanoihin ja kirjeisiin. Tarkastelen lähdeaineistoa arkistoteorian ja tutkimusetiikan näkökulmasta. Tämän tutkielman esimerkki osoitti, että viranomais- ja henkilöarkistot eroavat toisistaan monin eri tavoin. Julkisen henkilön arkistonmuodostus kuitenkin läheni viranomaisarkistoja, koska Miina Sillanpää tietoisen tuntuisesti omasta merkityksestään dokumentoi ja arkistoi tarkasti ja järjestelmällisesti asiakirjojaan ja muita aineistojaan. Tutkimus osoitti, että viranomais- ja henkilöarkistoilla katsotaan olevan eri arvot, joiden pohjalta näitä arkistoja hankitaan, vastaanotetaan ja säilytetään. Viranomaisarkistoilla on etenkin todistuksellista arvoa, kun henkilöarkistojen arvo liittyy niiden luonteeseen: henkilökohtaisuuteen, kerronnallisuuteen ja yksilöllisyyteen. Sillanpään henkilöarkisto, kuten useat muutkin henkilöarkistot, sisältävät myös muiden kuin arkistonmuodostajan itsensä luomia asiakirjoja. Henkilöarkiston muodostumiseen on osallistunut monia eri toimijoita. Kolmannet osapuolet ja ulkopuoliset yksityiset ihmiset eivät ole voineet päättää asiakirjojensa, tässä tapauksessa kirjeidensä, kohtalosta tai he eivät välttämättä edes tiedä, että heidän yksityisiä ja arkaluonteisia asiakirjojaan on päätynyt julkiseen arkistoon kaikkien saataville. Tutkija voi kunnioittaa näiden henkilöiden yksityisyyttä tekemällä heidät tunnistamattomiksi. Kolmannet osapuolet kaipaisivat lisää huomiota osakseen ja mahdollista eettistä ohjeistusta heidän yksityisten tietojensa käytöstä tutkimuksessa.

Ammattisotilaiden sotilaskurinpitomenettely ja virkamiesoikeudelliset sanktiot kaksoisrangaistuksen näkökulmasta

Tämän tutkimusmenetelmältään oikeusdogmaattisen tutkielman tarkoituksena on vastata kysymykseen ulottuuko ne bis in idem - kielto, eli kielto rangaista kahdesti samasta asiasta sotilaskurinpitomenettelyn seurauksena määrättyihin kurinpitorangaistuksiin ja ammattisotilaan virkamiesoikeudellisiin sanktioihin virkarikosten, virkamieslain seuraamusten ja määräaikaisen erottamisen osalta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sotilaskurinpitomenettelyssä ja sotilasoikeudenkäyntiasiana tuomittavia sotilasrikoksia (RL 45) ja rikosoikeudellisen virkavastuun perusteella tuomittavia virkarikoksia (RL 40) koskettaa ne bis in idem - kielto, vaikka tekoon voi syyllistyä sotilasrikosten osalta vain sotilaat ja virkarikosten osalta kaikki virkamiehet. Virkamieslain seuraamusten ja määräaikaisen erottamisen osalta tilanne on epäselvä, vaikkakin Korkein hallinto-oikeus on aiemmin päättänyt, että virkamiesoikeudelliset sanktiot, mukaan lukien määräaikainen erottaminen, eivät kuulu Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamisalaan. Epäselvyyden aiheuttavat 1) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen muuttunut käytäntö koskien asian samuutta. 2) Virkamieslain muutos hallintolainkäyttölain suuntaan (virkamieslautakunnan lakkauttaminen) ja tätä lakimuutosta koskevat hallituksen esityksen perustelut. 3) Korkeimman oikeuden muuttunut ratkaisukäytäntö koskien asian samanaikaista vireilläoloa. 4) Korkeimman oikeuden tuomio, missä ammattisotilas jätettiin palvelusrikokseen (RL 45:1) tuomitsematta kohtuullistamisperusteilla (RL 6:7.1) saatuaan ensin virkamieslain 24 § varoituksen. Korkeimman oikeuden kanta virkamieslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suhteesta saadaan pian, sillä asia on korkeimman oikeuden käsittelyssä. Määräaikaisen erottamisen osalta ratkaisu saatanee samassa yhteydessä kun korkein oikeus ratkaisee virkamieslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suhteen. Mikäli näin ei käy, kannattaa ratkaisu tarvittaessa hakea aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta saakka. Tällöin riitauttaa kannattaa tapaus, missä määräaikaisen erottamisen perusteena on tosiasiallisesti ollut rikoslakirikoksen johdosta saatu tuomio.

Puolustusvoimien, poliisin ja pelastustoimen johtamiskoulutus : yhteistyöviranomaisten yhteinen näkemys johtamisesta?

Tämä diplomityö analysoi ja vertaa puolustusvoimien johtamiskäsitystä poliisin ja pelastustoimen johtamiskäsityksiin. Työ on johtamisen näkökulmasta tehty laadullinen tutkimus. Tutkimus on perustutkimus, jolla kuvataan keskeisten yhteistyöviranomaisten näkemyksiä johtamisesta sekä johtamisen koulutusta kullakin viranomaisalalla. Diplomityö on tehty puolustusvoimien kontekstissa, jota verrataan poliisitoimen ja pelastustoimen konteksteihin. Tutkimuksessa ei ole tarkoitus asettaa verrattuja viranomaisia järjestykseen paremmuuden perusteella, vaan osoittaa eri alojen suhtautumista johtamiseen ja kuinka se opetuksen muodossa ilmenee. Puolustusvoimat on ollut vahva johtajakouluttaja Suomessa ja johtamisoppeja on välitetty myös muualle yhteiskuntaan erityisesti asevelvollisten johtajakoulutuksen kautta. Toimintaympäristön muutoksessa puolustusvoimat on mukauttanut käsitystä johtamisesta ja huomioinut entistä voimakkaammin toimintaympäristöjen erilaisuuden keskeisenä osana johtamista. Tämä tuo joustavuutta perinteisesti kankeana ja hierarkkisena pidetyn organisaation johtamiseen. Samalla se luo haasteita johtajien osaamiselle ja myös alaisten asennoitumiselle eri toimintaympäristöjen vaatimuksiin. Poliisitoimi ja pelastustoimi ovat kohdanneet historiansa aikana samankaltaiset haasteet kuin puolustusvoimatkin. Tämän hetkinen toimintaympäristö vaatii johtajilta entistä enemmän tilannetajua ja joustavuutta. Poliisin koulutusjärjestelmä tuottaa henkilöstöä esimiestehtäviin vasta ylemmän korkeakoulututkinnon jälkeen ja pelastustoimi ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen. Tämä näkyy hieman alhaisempana määränä johtamiskoulutuksen määrässä verrattuna upseerin urallaan saamaan johtamiskoulutukseen. Upseerit valmistuvat esimies- ja johtajatehtäviin heti ensimmäisen koulutusasteen jälkeen. Opetuksellisten sisältöjen sekä johtamiskäsitystä muokkaavien teorioiden osalta ei viranomaisten välillä ole havaittavissa suuria eroja. Tämä osin selittynee sillä, että kaikilla tutkimukseen nyt valituilla viranomaisilla on kaksijakoinen toimintaympäristö. Toisaalta hallinto ja henkilöstöjohtaminen näyttelee merkittävää roolia päivittäisessä työssä, toisaalta nopea tilannejohtaminen vaatii erilaista kyvykkyyttä reagoida nopeasti muuttuvaan tilanteeseen.