272 resultados para humanistinen kokoelma - arviointitutkimus
Resumo:
Kristiina-instituutti, Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan naistutkimuksen yksikkö perustettiin vuonna 1991. Nykyisin oppiaine tunnetaan nimellä sukupuolentutkimus ja siinä on mahdollista suorittaa filosofian maisterin tutkinto sekä jatko-opinnot. Kristiina-instituutin kirjakokoelmaa ryhdyttiin kartuttamaan systemaattisesti 1990-luvun alussa. Instituutin kirjastotyöryhmä pyrki ja pyrkii edelleen hankkimaan kokoelmaan varsinkin sukupuolentutkimuksen klassikot sekä kaiken Suomessa julkaistun alan kirjallisuuden. Tutkimusalan tieteidenvälisyys näkyy kokoelman monipuolisuudessa: teoksia on mm. psykologian, filosofian, politiikantutkimuksen, valtio-opin, sosiologian, sosiaalityön, kirjallisuudentutkimuksen ja kielentutkimuksen aloilta. Poikkitieteellisyyttä edustavat mm. kokoelmaan kuuluvat muiden tieteenalojen opinnäytetyöt, joiden sisältö käsittelee tai sivuaa sukupuolentutkimusta. Pääkokoelma sijaitsee Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan Topelia-kirjastossa. Kokoelmaa kartutetaan jatkuvasti, varsinkin pohjoismaista ja eurooppalaista kirjallisuutta painottaen. Kielijakaumaa pyritään laajentamaan Euroopan valtakieliin. Kokoelman laajuus 14.7.2009: 4528 lainattavaa nimekettä, joista 165 kuuluu sarjajulkaisuihin. Kurssikirjoja on 293, ne ovat osin ei-lainattavaa aineistoa, osin lyhytlainoja. Ei-lainattavia hakuteoksia on 63 ja (muiden alojen) opinnäytetöitä 118. Lehtiä on 76 nimekettä, osittain vajaita vuosikertoja. Lehtiä ei saa kotilainaan. Joidenkin lehtien julkaiseminen tai tilaus/lahjaksi saaminen on päättynyt. Kymmentä ulkomaista lehteä julkaistaan myös verkkojulkaisuna. Edelleen saatavia ulkomaisia lehtiä on 29 ja kotimaisia kolme (Naistutkimus; Tasa-arvo; Tulva). Vuoteen 2006 asti instituutti hankki lehdet omilla määrärahoillaan tai lahjoituksin, tämän jälkeen kirjasto on hankkinut ostolehdet kirjaston hankintamäärärahoista. Lehdistä 19 saadaan ostoina, loput lahjoina. Jos lehti tulee kirjaston kokoelmaan laitoksen lahjoituksena, voivat sen uusimmat numerot olla vielä Kristiina-instituutissa. Sukupuolentutkimuksen kirjallisuutta löytyy myös Humanistisen tiedekunnan taidehistorian osastosta (315 nimekettä), Pohjois-Amerikan tutkimuksen kokoelmasta (65 nimekettä) ja historian osastosta (155 nimekettä). Nämä yhdistynevät Kristiina-kokoelmaan uuden keskustakampuksen kirjastorakennuksen myötä noin vuonna 2012.
Resumo:
Museoviraston vanhan kirjallisuuden kokoelma koostuu n. 4300 ennen vuotta 1850 painetusta kirjasta ja muutamasta käsin kirjoitetusta kirjasta. Vanhimmat kirjat kokoelmassa ovat kolme 1480-1490-luvuilla painettua inkunaabelia. Suurin osa kirjoista on kuitenkin peräisin 1700-1800-luvuilta ja liittyy Museoviraston toimialoihin: historiaan, kansatieteeseen, arkeologiaan ja taidehistoriaan. Kokoelma sijaitsee Sturenkadulla maanalaisissa olosuhdetiloissa josta aineiston voi tilata lukupaikalle. Jotkin näyttelyihin sijoitetut kirjat eivät ole käytettävissä. Vanhan kirjallisuuden kokoelmasta on julkaistu vuonna 1996 kokoelmaluettelo (Libri rari et cari : Museoviraston vanhan kirjallisuuden kokoelmaluettelo = Katalog över Museiverkets samling av gammal litteratur / Johanna Lilja.). Kokoelmaluettelon verkkoversio löytyy kirjaston verkkosivuilta. Kokoelman kartunta luetteloidaan HELKA-tietokantaan.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Suomen Pankin kirjastolla on erilliskokoelma Siirtymätalouksien tutkimuslaitoksessa, BOFITissa. Kokoelma on painottunut siirtymätalouksia käsittelevään tieteelliseen kirjallisuuteen, tilasto- ja kausijulkaisuihin. Kokoelmaa on kartutettu 1980-luvulta lähtien ja siihen sisältyy merkittävä määrä nimekkeitä, joita ei ole hankittu muihin suomalaisiin kirjastoihin. Kokoelmaa on rajattu sekä aihepiireiltään että maantieteellisesti kulloistenkin tutkimuspainopisteiden mukaisesti. Kokoelman keskeinen aihealue on makrotalous ja erityisinä painopisteinä ovat rahatalous, talouspolitiikka ja talousuudistukset. Paljon kirjallisuutta löytyy myös raha- ja valuuttapolitiikasta, pankkitoiminnasta ja kansainvälisistä taloussuhteista. Maantieteellisinä painopisteinä ovat tällä hetkellä erityisesti Venäjä ja Kiina. Vanhempaa aineistoa löytyy myös Baltian sekä Itä-Euroopan maista, Neuvostoliitosta sekä Suomen idänkaupasta. Kirjakokoelma sisältää n. 5300 nimekettä, lehtikokoelma n. 150 nimekettä. Artikkeliviitteitä löytyy n. 2300 vuodesta 1990 lähtien. Kokoelma sisältää tiedot myös kaikesta BOFITin omasta julkaisutuotannosta. Suurin osa kokoelmasta on englanninkielistä.
Resumo:
12 x 18 cm
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Jussi-Pekka Hakkaraisen esitys Fenno-Ugrica -kokoelman julkaisutilaisuudessa Helsingissä 6.6.2013
Resumo:
Jussi-Pekka Hakkaraisen esitys Historiallisen yhdistyksen seminaarissa Helsingissä 23.11.2013
Resumo:
Kokoelma käsittelee AIDSia eli Acquired Immunodeficiency Syndrome -oireyhtymää. Kokoelma sisältää paperimuotoisia monografioita, kongressijulkaisuja, lehtileikkeitä ja kausijulkaisuja sekä videoita (VHS-kasetteja). Acquired Immunodeficiency Syndrome collection in Terkko consists domestic and foreign monographies, journals and reports of congresses.
Resumo:
Kokoelma, joka käsittelee ydinsodan seurauksia ihmisille lääketieteelliseltä kannalta. Kokoelma kattaa pääosin International Physicians for the Prevention of Nuclear War, IPPNW -julkaisuja: painettuja kirjoja, lehtiä, kongressijulkaisuja, lehtileikkeitä, asiakirjoja, tiedotteita.
Resumo:
Kokoelma käsittää Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin kokoamaa ja lahjoituksina saamaa suomalaista lääketieteellistä kirjallisuutta 1750-luvulta 1950-luvulle (osin 1990-luvulle asti täydennyksiä). Painettuja monografioita, väitöskirjoja, eripainoksia lehtiartikkeleista, komiteamietintöjä ja asetuskokoelmia.