1000 resultados para Törkeä veropetos


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyössä pohditaan elokuvan keinoja kuvata hetkeä. Tavoitteena on tarkastella elokuvaa ilmaisumuotona, joka ei kerro tarinoita vaan välittää tunteita ja ajatuksia kuvan avulla. Tutkielmassa vertaillaan kahta erilaista elokuvakäsitystä, jotka on nimetty tarinaelokuvaksi ja kuvaelokuvaksi. Tarinaelokuvaa edustaa amerikkalainen Hollywood-elokuvan perinne ja kuvaelokuvaa erityisesti venäläisen Andrei Tarkovskin tuotanto. Havaintoja näistä suhteutetaan dokumentaariseen elokuvaan. Kirjallisuuden ja elokuvien tutkimisen lisäksi työssä käydään läpi elokuvantekoprosessi, jonka tuloksena syntyi dokumentaari enneN. Elokuvan aiheena on odotus: miltä tuntuu juuri ennen tärkeää tapahtumaa. Siinä on kolme episodia, joista ensimmäisessä seurataan abiturientin odotusta koululla ennen ylioppilaskirjoituksia, toisessa näyttelijän valmistautumista ensi-iltaan ja kolmannessa ihmistä sairaalassa ennen leikkausta. Jokainen episodi päättyy kun odotus on ohi, eli elokuvassa ei näytetä mitä tapahtuu sen jälkeen. Sisällöllisenä työhypoteesina on, että odottaminen on olemisen pelkistetty muoto. Opinnäytteessä esitetään, että elokuvaa kannattaa ajatella kuvallisena välineenä eikä pelkästään päähenkilövetoisen ja loppuunsaatetun toiminnan kautta. Elokuvassa voi näyttää myös elämän hitautta ilman, että elämys menetetään. Samastuminen voi tapahtua siten, että katsojalle annetaan vapaus tulkita näkemäänsä omista lähtökohdistaan, ja tekemällä kuvia, jotka koskettavat katsojaa suoraan, ilman tarinallista pohjustusta. enneN-dokumentaarin keskeiset ilmaisukeinot ovat pitkäkestoiset kuvat ja kunkin episodin päättäminen juuri ennen tapahtumaa niin, että katsoja havahtuu nyt-hetkeen. Elokuvan peruskuvat ovat sellaisia, että ne ilmaisevat itsensä ilman selityksiä. Muutamat avainkuvat kiteyttävät odottamisen luonteen. Kuvan ytimessä on tarkka havainto ja ajan näyttäminen. Dokumentaarinen kuvaelokuva luottaa kuvaan ja katsojaan. Jos tarinaelokuvan katsoja miettii, mitä tapahtuu seuraavaksi, kuvaelokuvan katsoja pohtii, millaista elämää näen nyt.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Toiminnallisen opinnäytetyömme tarkoituksena oli järjestää kehitysvammaisille nuorille Seksuaalisuus ja ihmissuhteet-kurssi yhteistyössä Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n kanssa. Kurssi tarjosi osallistujille tukea ja ohjausta ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä, minkä tavoitteena oli lisätä nuorten sosiaalisia valmiuksia ja parantaa heidän kykyään tehdä itsenäisiä päätöksiä. Opinnäytetyömme lähtökohtana olivat ihmissuhteiden merkitys ja Bengt Nirjen normalisaatioperiaate, jonka mukaan kehitysvammaisten tulisi saada elää samoin arkielämän ehdoin kuin muidenkin. Seksuaalisuuden ilmaiseminen ja tyydyttävien ihmissuhteiden luominen on tärkeä osa jokaisen ihmisen elämää. Seksuaalisuus ja ihmissuhteet-kurssi edisti normalisaatioperiaatteen toteutumista normaalin elämänkaaren, itsemääräämisoikeuden ja seksuaalisuuden mallien alueilla. Seksuaalisuus ja ihmissuhteetkurssi toteutettiin syksyllä 2006 ja se sisälsi seitsemän kontaktikertaa. Kurssilla oli kahdeksan iältään 16-26-vuotiasta osallistujaa. Työskentelymenetelminä käytettiin luovia menetelmiä ja pienryhmätyöskentelyä. Lisäksi hyödynsimme selkokielistä materiaalia. Kurssipalaute kerättiin osallistujilta keskustelun ja lähipiiriltä palautelomakkeen avulla. Saadun palautteen perusteella kurssi onnistui tavoitteiden mukaisesti ja seksuaalisuuteen liittyvien kurssien järjestämistä pidettiin tärkeänä myös tulevaisuudessa. Seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyville kursseille on suuri tarve, johon vastaaminen vaatii ennakkoluulottomuutta sekä kurssitoiminnan järjestäjiltä että kehitysvammaisten lähipiireiltä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän Näyttöön perustuva kätilötyö -hankkeeseen liittyvän opinnäytetyön tarkoitus on selvittää Kätilöopiston sairaalan Haikaranpesä-osaston perhevalmennuksen laatua asiakkaan näkökulmasta. Opinnäytetyön tuloksia on tarkoitus käyttää jatkossa osaston perhevalmennuksen kehittämisessä. Yksityiskohtaisina tehtävinä on selvittää, miten asiakkaat arvioivat seuraavia laadun ulottuvuuksia. 1. Perhevalmennuksen saatavuus ja saavutettavuus 2. Vuorovaikutus ja asiakkaan kohtelu perhevalmennuksessa 3. Perhevalmennuksen luotettavuus ja uskottavuus 4. Perhevalmennuksen vaikuttavuus Opinnäytetyö on laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastattelulla. Opinnäytetyön tehtävät toimivat haastattelun teemoina. Haastattelut suoritettiin helmikuun 2007 aikana kolmelle Haikaranpesän asiakkaana olleelle esikoisen saaneelle vanhemmalle. Aineisto analysoitiin sisällön analyysillä, jonka tuloksena muodostui käsitejärjestelmä Haikaranpesän valmennuksen laatuun vaikuttavista tekijöistä asiakkaiden näkökulmasta. Valmennuksen laatuun vaikuttivat tiedottamista koskevat tekijät, valmennuksen ajankohtaan, aikatauluun ja aikataulujen pitävyyteen sekä valmennusympäristöön liittyvät tekijät, asiakkaan tarpeiden huomiointi sekä kätilöön, henkilökunnan ammattitaitoon ja tiedon realistisuuteen liittyvät tekijät, valmennukseen liittyvät odotukset sekä valmennuksesta saatu hyöty. Opinnäytetyön tuloksista voidaan päätellä haastateltavien olleen pääasiassa tyytyväisiä Haikaranpesän valmennuksen laatuun. Haikaranpesän järjestämän perhevalmennuksen merkitys koettiin tärkeäksi yleistietopaketiksi synnytyksestä ja lapsivuodeajasta sekä tutustumiseksi ennalta osastoon. Tulosten perusteella huomion kiinnittäminen valmennusympäristöön, valmennuksen sisältöön ja uusien palveluiden kehittäminen olisi tulevaisuudessa tärkeää

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyömme on osa Länsi-Tallinnan keskussairaalan STALT-hanketta, jonka tarkoitus on nostaa sairaalan hoitotyö EU-standarien mukaiseksi. Opinnäytetyömme tarkoitus oli arvioida Länsi-Tallinnan keskussairaalassa käytössä olevan kipulomakkeen toimivuutta ja tarvittaessa tehdä lomakkeeseen parannusehdotuksia. Tarkoituksemme oli lisäksi laatia kipulomakkeelle kivun kirjaamisen ohje sairaanhoitajille. Ohje on tarkoitettu sairaalassa olevan potilaan hoidon tueksi. Opinnäytetyömme muodostuu kirjallisuuskatsauksesta ja oppaasta hoitajille. Kirjallisuuskatsaus pohjautuu tuoreimpiin hoitotieteellisiin tutkimuksiin, erityisesti niiden tuloksiin ja johtopäätöksiin. Lisäksi aiheesta saatiin tietoa hoitoalan kirjallisuudesta. Kokonaiskuvan saamiseksi olemme työssämme esitelleet kivunkokemiseen vaikuttavia tekijöitä, erilaiset kiputyypit sekä kivunhoitotyötä. Tuomme lyhyesti esille kivun arviointia, kivun mittaamista ja kivun lääkehoitoa. Olemme painottaneet työssämme kivunhoidon kirjaamisen osuutta. Työssämme tulee esille Suomen lainsäädäntöä hoitotyön kirjaamisesta sekä esimerkki erään sairaanhoitopiirin ohjeista hyvälle kirjaamiselle. Opinnäytetyömme tavoite on sairaanhoitajien kehittyminen kivunhoidon kirjaamisessa Länsi-Tallinnan keskussairaalassa. Sairaanhoitajalla on tärkeä rooli potilaan kivun hoidossa kivun arvioijana, lääkehoidon toteuttajana sekä kivun kirjaajana. Sairaanhoitajalla täytyy olla hyvät tiedot kivusta ja sen hoidosta sekä myönteinen asennoituminen tehokkaaseen kivunhoitoon. Lisäksi on tärkeää, että sairaanhoitaja kykenee moniammatilliseen yhteistyöhön ja hänellä on riittävästi aikaa potilaan subjektiivisten tuntemusten kuuntelemiseen, selvittämiseen ja kirjaamiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyö on osa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja Länsi-Tallinnan Keskussairaalan StaLT yhteistyöhanketta. Yhteistyöhankkeen tarkoituksena on kehittää Länsi-Tallinnan Keskussairaalan hoitotyötä EU-maiden vaatimustason mukaiseksi ja tarjota Stadian opiskelijoille mahdollisuuksia hoitotyön kehittämiseen kansainvälisesti. Opinnäytetyön teoriaosuus on tehty kirjallisuuskatsauksena, keskittyen aiheen kannalta olennaiseen ja uusimpaan kirjallisuuteen, lehtiartikkeleihin, tutkimuksiin, opinnäytetöihin, lakeihin, oppaisiin sekä muihin keskeisiin julkaisuihin. Työ käsittelee farmakologista ja ei-farmakologista kivun hoitoa, kivun syntymekanismeja, erilaisia kiputyyppejä, kivun arviointia, seurantaa sekä kirjaamista. Opinnäytetyön tarkoituksena on tuoda virolaiselle hoitohenkilökunnalle tutkittua tietoa postoperatiivisen kivun hoidon eri menetelmistä. Kirjallisuuskatsauksen pohjalta olemme laatineet Länsi-Tallinnan Keskussairaalan hoitohenkilökunnalle oppaan postoperatiivisesta kivunhoidosta. Oppaan tarkoituksena on tukea ja ohjata henkilökunnan itsenäistä työskentelyä heidän päivittäisessä työssään. Oppaassa käsitellään lyhyesti muutamia farmakologisia ja ei-farmakologisia kivun lievitysmenetelmiä. Nämä postoperatiivisen kivun hoidon menetelmät tukevat toisiaan ja siksi oppaassa käsitellään niitä molempia. Hoitajalla on tärkeä rooli postoperatiivisen kivun hoidossa, arvioinnissa, seurannassa sekä kirjaamisessa. Sairaanhoitajan tulee tukea ja auttaa potilasta kivun hoidossa ja näin edistää hänen hyvää oloa. Hoitajan tulee kuunnella ja havainnoida potilaan subjektiivisia kokemuksia kivusta. Tutkimusten mukaan hoitajalla tulee olla riittävästi tietoa postoperatiivisen kivun hoidosta. Hyvään kivun hoitoon kuuluu tehokas ja oikea kipulääkitys. Lisäksi on tärkeää, että hoitaja asennoituu myönteisesti tehokkaaseen kivun hoitoon. Hyvä kivun hoito on jokaisen potilaan perusoikeus.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ratahallintokeskuksella (RHK) on ympäristöstrategia, joka toimii vuosittain päivitettävän ympäristöohjelman lähtökohtana. Ympäristöstrategia koostuu osastrategioista, joita ovat muun muassa melun ja tärinän osastrategiat. Ympäristöohjelman keskeisiä tavoitteita ovat esimerkiksi uusien ympäristöhaittojen ehkäiseminen, ympäristökuormituksen vähentäminen ja haittojen poistaminen. Ympäristöohjelmassa painotetaan muun muassa rautatieliikenteen melu- ja tärinäongelmien vähentämistä. Tässä työssä tehty tärinäkohteiden kartoitus on olennainen osa ympäristöohjelman toimeenpanoa. Työn päätavoite oli koota Ratahallintokeskuksessa oleva tärinäkohteisiin liittyvä materiaali ja viedä se paikkatieto-ohjelmaan sekä luoda tärinäkohteista digitaalinen paikkatietokartta ArcView-ohjelman avulla. Työ voidaan jakaa neljään osaan. Teoriaosuuden ensimmäisessä osassa paneudutaan tärinän kokemiseen ja sen haittavaikutuksiin sekä tärinän fysikaalisiin perusteisiin ja maaperän vaikutuksiin tärinän leviämisessä ja siirtymisessä. Toisessa osassa selvitetään raideliikennetärinän erityispiirteitä sekä sitä, miten raideliikennetärinän leviämistä tutkitaan matemaattisesti. Toisessa osassa käsitellään myös tärinän mittaamiseen liittyvät ja siinä vaadittavat erityispiirteet. Työn kolmannessa osassa kerrotaan, miten työn päätavoite toteutettiin eli tärinäkohteiden nykytila kartoitettiin. Neljännessä osassa tarkastellaan liikennetärinän kansainvälisiä standardeja ja ohjeita. Työn tuloksena syntynyt paikkatietoaineisto on Ratahallintokeskukselle tärkeä työkalu tärinäkohteiden tiedonhallintaan. Tietokanta luotiin sellaiseksi, että uusien tärinäkohteiden vieminen järjestelmään on mahdollista. Paikkatietomuotoinen aineisto on yleistymässä tärkeänä tiedonhallinnan välineenä RHK:ssa. Tärinäkohteisiin liittyvä paikkatietoaineisto tulee olemaan osa Ratahallintokeskuksen laajempaa tietojärjestelmää. Raideliikennetärinän tiedonhallinnan parantamiseksi voidaan paikkatietoaineistoon esimerkiksi yhdistää pehmeikkörekisteritiedot ja asukasmäärät. Näiden tietojen avulla uusia asuinalueita kaavoitettaessa voidaan paremmin tunnistaa, mitkä alueet ovat tärinän kannalta mahdolliset riskialueet. Tässä työssä RHK:n kanssa määritetyt ominaisuustiedot ja tietojen kuvaukset tulisi jatkossa ottaa käyttöön uusissa tärinään liittyvissä selvityksissä. Ominaisuustietojen avulla tullaan tekemään ohjeet jossa määritetään uusissa tärinään liittyvissä raporteissa esitettävät tiedot.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa on hahmoteltu saaristolaisen ihmisen omaa kokemusta kulttuurinsa ja yhteisönsä olennaisista piirteistä. Aineistona on kaksi Kustavin kylissä Turunmaan suomenkielisessä saaristossa koottua haastatteluaineistoa, joista toinen on 1990-luvun alussa tutkijan itsensä keräämä, toinen 1950 - 60-luvuilla kerätty. Haastateltavien elämä on sijoittunut saaristolaiskulttuurin muutosvaiheeseen omavaraisuudesta keskusorienteisuuteen ja tarkastelu keskittyy aikaan 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alusta toisen maailmansodan jälkeiseen ajanjaksoon. Tarkastelun painopisteenä on vanha yhteisö elämänpiireineen ja 1960-luvulla alkanut markkinatalouden ja suuryhteiskunnan suoran vaikutuksen tehostumisen leimaama muutos on ollut peilauspintana olennaisten piirteiden löytämisessä. Näkökulmana on ollut yksilön kokemus ja erityisinä mielenkiinnon kohteina hänen suhteensa luonnonympäristöön ja hänen mentaalinen orientaationsa, hänen kokemusmaailmansa suuntautuneisuus sekä kylän yhteisyyden sisältö. Saaristolaisten itse olennaisiksi kokemat oman kulttuurinsa piirteet nousivat haastatteluaineistosta pohtimalla haastateltavien voimakkaasti painottaman nuottakalastuksen sisältämiä merkityksiä sekä erittelemällä haastatteluaineiston kokonaisuudessa erityisen painoarvon saaneita asioita. Tukena tiettyjen asioiden nostamisessa on ollut tutkijan oma kuuluminen paikallisyhteisöön, osallistuminen saaristolaisyhteisön elämään ja elinkeinoihin sekä keskustelu yhteisön jäsenten kanssa eri asioiden merkityksistä. Meri hallitsee saaristolaisen elämää sekä fyysisesti että henkisesti. Merellä kulkeminen ja merellisten elinkeinojen harjoittaminen korostaa yksilökohtaista vaihtelevien tilanteiden ja tapahtumaketjujen hallinnan tärkeyttä, osaamista ja selviytymistä, joista ominaisuuksista tulee osa saaristolaista mentaliteettia. Meri myös rajaa eristyneisyyden, jossa on tultava omavaraisesti toimeen turvautuen omiin ja kylän muiden ihmisten taitoihin. Yhdessä tekeminen ja oleminen on päällimmäisenä haastateltavien mielessä kun he kuvaavat aikaisempaa kylän ilmapiiriä ja sitä suurinta menetystä, mikä oman elämän aikana tapahtuneessa elämäntavan muutoksessa on ollut. Yhdessä eläminen ja tekeminen on myös taito. Se liittyy saaristolaiskylässä omavaraisuuteen ja selviämiseen merellisen luonnonympäristön keskellä, mitkä seikat aiheuttavat keskinäisen riippuvuuden. Vastavuoroisuus ja keskinäinen riippuvuus ja siitä juontuva solidaarisuus ja auttaminen ovat identiteettiä luovia tekijöitä. Hyvän ihmisen määrittelyn yhteydessä haastateltavat toivat esille arvostavansa toisten huomioimista, suvaitsevaisuutta ja kaikkien kanssa toimeen tulemista, mitkä kaikki ovat rehellisyyden ohella yhteisön kiinteyteen liittyviä arvoja. Toisten huomioiminen omana itsenään on keskeinen mentaliteetin piirre myös siten, että oman lähiympäristön ihmiset hyväksytään sellaisinaan, vaikka ei kaikesta oltaisikaan samaa mieltä tai joku havaitaan vajavaiseksi. Heidät hyväksytään osaksi omaa yhteisöä, jonka kanssa ollaan vuorovaikutuksessa erilaisuudesta ja erimielisyyksistä huolimatta. Saaristolaisen taidot yhdistyvät lähiympäristöön paneutumiseen. Ne johtavat tietynlaiseen elämän kokonaisuuden hallintaan ja hahmottamiseen. Taitojen suuri merkitys ilmenee siinä, että ihmisen arvostus yhteisössä on määräytynyt myös sen mukaan, millainen tekijä hän on, kuinka kätevä käsistään. Omavaraisuuden taito ja arvostus on kylän selviytymistä merellisessä luonnonympäristössä kylän sisäisen työnjaon turvin, varsin riippumattomana ulkomaailmasta. Se on myös yhteisyyden voimaa. Saaristolaisen omavaraisuus ja henkinen itseriittoisuus merkitsee, että omasta ympäristöstä otetaan tarvittava ja selvitään sillä mitä on. Kokemisen kannalta katsoen yksilöllisyyden ja yhteisyyden, yksilöllisen vapauden ja keskinäisen riippuvuuden yhdistyminen saaristolaiskylässä on kulttuurin ydinaluetta. Kylän ilmapiirissä ristiriitaiset tekijät vetävät eri suuntiin: toisaalta yhteisyys ja yhdenvertaisuus, jota yhteistyö tukee – toisaalta varallisuuserot ja muunlainen eriarvoisuus, kateus ja katkeruus. Erilaisten lahjojen anto ja toisten hienoviritteinen huomioiminen on ollut tärkeä osa keskinäisiä suhteita. Ne korostavat kyläläisten yhdessä elämistä ja yhteenkuuluvuutta huolimatta eroista ja erimielisyyksistä. Yksilö on voinut myös olla varma, ettei häntä hädän hetkellä jätetä yksin, vaan autetaan naapurien voimin. Tällä tietoisuudella on erittäin tärkeä merkitys ihmisten keskinäisissä suhteissa, koska se koskettaa olemassaolon perusteita. Yksilöt ovat myös tämän asian suhteen samassa asemassa varallisuudesta riippumatta. Salakuljetus samoin kuin talonpoikaispurjehdus oli toisaalta saaristolaisyhteisön voiman uhoa keskusvaltaa vastaan, eikä sitä pidetty tuomittavana. Suuryhteiskunnan taholta määritelty rikollinen toiminta ei saaristolaisyhteisön mielestä sitä ollut, mutta siihen liittyvät lieveilmiöt tuomittiin, jos ne asettuivat yhteisön moraalia vastaan. Tonttikaupan vaikutus saaristolaiskylään on ollut toisenlainen kuin viinan salakuljetuksen, vaikka ne molemmat ovat olleet keskusorienteista toimintaa. Tonttikaupan vaikutukset tunkeutuivat rajummin kylän sisäiseen systeemiin sitä hajottaen. Talot saivat helppoa rahaa, mutta kylän köyhemmän väen elinkeinot vaikeutuivat. Kesämökkikauppa kasvatti yhteisön sisäisiä ristiriitoja. Maanomistuksesta tuli suurin asukkaita ja heidän selviytymistään valikoiva tekijä saaristossa viime vuosisadalla. Keskuksen otteen kiristyminen tuntui vähitellen myös henkisessä ilmapiirissä. Kyläihmisen hienovaraisesti toisia huomioonottava mentaliteetti on vastakkainen keskuksen taloudellisesti ja henkisesti tukemalle haastavalle kilpailu-asenteelle. Monet haastateltavat toivat esiin näkemyksen, joka on vastakkainen sen modernin teesin kanssa, että entisaikojen yhteisöihmistä olisi vaivannut jonkinlainen yksilöllisyyden puute. Sukupolvien kesken on eroa. Vanhan, viime vuosisadan vaihteessa syntyneen sukupolven ihmiset koettiin erilaisina, jopa yksilöllisempinä ja henkisesti rikkaampina. Väitöskirja on ensimmäinen Turunmaan suomenkielisestä saaristosta tehty sosiaaliantropologian alaan kuuluva väitöskirja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Web 2.0 viittaa toisen polven rikkaisiin verkkosovelluksiin, jotka lähestyvät käytettävyydeltään työpöydän ohjelmia. AJAX (Asyncrhonous JavaScript and XML) on ryhmä tekniikoita, joilla rakennetaan rikkaita verkkosovelluksia. AJAX on saanut valtavasti huomiota mullistavien ominaisuuksiensa ansiosta ja se on syrjäyttämässä tuttuja malleja verkkoympäristössä. Kaikki puhuvat AJAXista, mutta harva todella tietää mistä on kyse. Tämän opinnäytteen tavoitteena on selvittää mistä AJAXissa oikein on kyse, miten se on mullistanut verkkosovelluksia ja mihin suuntaan se on menossa tulevaisuudessa. Tutkimuksen kohteena olivat myös AJAXin kilpailijat, joita verrattiin tähän teoreettisella tasolla. Alan kirjallisuuteen nojautuvassa teknisessä selvityksessä esiteltiin AJAX-tekniikat ja niiden toimintatavat AJAX-sovelluksissa. Median esille tuomien AJAXin uraauurtavien hyvien ominaisuuksien lisäksi käytiin tutkimuksessa läpi kriittisesti myös sen heikkoja puolia. SWOT-analyysissä selvisi, että AJAXin vahvuuksia ovat nopeus ja asynkronisuus ja heikkouksista suurimpia olivat tietoturva-aukot ja navigointimallin muutoksen mukanaan tuomat ongelmat. Analyysin tuloksena AJAXin mahdollisuuksiksi nähtiin laajempi levinneisyys ja kehittyminen sekä näiden mukanaan tuomat hyödyt. Uhkina nähtiin kilpailijat ja AJAXin suosion lasku. Tuloksissa selvisi myös, että kilpailijat esiintyvät kuitenkin AJAXin kanssa yhteiskäytössä, minkä vuoksi niiden vertailu kilpailijoina on hankalaa. Kilpailu on tärkeää, sillä se lisää tekniikoiden kehittymistä ja standardien muodostumista ja johtaa entistä parempiin rikkaisiin verkkosovelluksiin. Heikkouksistaan huolimatta AJAX on käyttöominaisuuksiltaan varteenotettava malli ja säilyttää varmasti paikkansa muiden WWW-sovellustekniikoiden joukossa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kartoittaa imetyspäätökseen ja imetyksen kestoon vaikuttavia tekijöitä, erityisesti imetysasenteita. Kartoituksen perusteella tuotimme lehtisen imetyksen tukemiseksi. Valitsimme lehtisen muodoksi sarjakuvan, koska uskomme sen puhuttelevan paremmin nykypäivän nuoria äitejä ja heidän lähipiiriään. Lehtisen perimmäisenä tavoitteena on vaikuttaa myönteisesti niihin asenteisiin, jotka vähentävät nuorten äitien imetysmotivaatiota. Tätä kautta haluamme lisätä imettävien äitien ja rintamaitoa saavien lasten määrää. Opinnäytetyöprosessimme vaati meiltä syventymistä nuorten äitien imetysasenteita käsitteleviin tutkimuksiin sekä terveyden edistämistä ja terveysaineiston tuottamista käsittelevään kirjallisuuteen. Lehtisemme sarjakuvan pääteemoiksi valitsimme isien osuuden imetyspäätökseen sekä julkisen imetyksen. Useissa lukemissamme tutkimuksissa nämä kaksi teemaa tulivat esille imetystä vähentävinä ja pulloruokintaa lisäävinä tekijöinä. Lasta odottavan perheen terveyden edistämisessä avainasemassa on muun muassa äitiysneuvolatoiminta. Imetysohjauksen kehittämisellä on merkitystä koko perheelle. Tuottamamme lehtinen on suunnattu jaettavaksi äitiysneuvoloissa kaikille raskaana oleville perheille, koska suurin osa heistä tekee imetyspäätöksen jo ennen synnytystä. Olisi tärkeää antaa lehtinen äideille ja isille jo alkuraskauden aikana, jotta se olisi käytettävissä heidän tehdessään päätöstä tulevan lapsensa imetyksestä. Lehtistä voi käyttää myös imetysohjauksen tukena sekä perhevalmennuksessa että yksilöohjauksessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tuottaa kirjallisuuskatsaus siitä, mitä huoli on käsitteenä ja miten se ilmenee käytännön terveydenhoitoalan työssä. Halusimme selvittää, mitä aikaisimpia tutkimuksia ja kirjallisuutta huolesta hoitotyössä on. Lisäksi pyrimme soveltamaan työmenetelmiä terveydenhoitajan työssä huolestuttavien tilanteiden ratkaisemiseksi. Pohdimme, miten terveydenhoitaja voi hyödyntää jo kehitettyjä huolen arvioimisen ja puheeksi ottamisen apuvälineitä. Kartoitimme aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja julkaisuja erilaisia sähköisia tietokantoja apuna käyttäen. Olemme valinneet kirjallisuutta, väitöskirjoja, pro graduja ja artikkeleita, jotka ovat liittyneet omaan aiheeseemme ja valikoineet tutkimuksia myös niiden tuoreuden perusteella. Tutkimuksien tulokset ovat osoittaneet, että varhainen puuttuminen perheiden mahdollisiin ongelmiin on erittäin tärkeää lapsen hyvinvoinnin, kehityksen ja kasvun tukemiseksi. Terveydenhoitajien keinot puuttua perheiden tilanteisiin ovat parhaimmillaan silloin, kun vakavat ongelmat eivät ole vielä syntyneet. Kuitenkin myös liian herkästi asioihin puuttuminen voi aiheuttaa asiakassuhteen katkeamisen. Huolen puheeksi ottamisen ja tunnistamisen apuvälineet kuten huolen vyöhykkeistö ja huoliseulalomake saattaisivat auttaa terveydenhoitajia vaikeissa asiakastilanteissa jäsentämään huolen tunnetta. Näin he pystyisivät arvioimaan paremmin tarvittavia tukitoimia sekä järjestämään yhteistyötä moniammatillisen tiimin kanssa. Löytämistämme tutkimuksista ei selvinnyt, kuinka paljon terveydenhoitajat käyttävät tällaisia apuvälineitä ja kuinka tietoisia he näistä ovat. Tämän opinnäytetyön avulla he saavat lisää tietoa huoleen liittyvistä asioista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lääkelogistisen palvelumallin tuomaa muutosta Itä-Helsingin palvelutalojen hoitohenkilökunnan työajankäyttöön. Tavoitteena oli selvittää, miten lääkelogistinen palvelumalli muutti hoitohenkilökunnan työajankäyttöä suhteessa lääkehuoltoon, välittömään ja välilliseen hoitotyöhön, muuhun työajan käyttöön sekä toimintakykyä tukevaan työhön. Ennakko-oletuksena oli, että lääkehuollosta vapautuisi muutoksen myötä työaikaa, joka voitaisiin kohdentaa välittömään ja asiakkaiden toimintakykyä tukevaan työhön. Raportointien välillä palvelutaloista oli lääkelogistisen palvelumallin myötä siirtynyt osa asiakkaiden lääkehoitoon liittyvistä tehtävistä apteekeille. Tutkimus toteutettiin survey-tutkimuksena käyttäen kokonaisotantaa Itä-Helsingin neljässä palvelutalossa. Työajankäyttötiedot koottiin hoitohenkilökunnan itseraportoimana marraskuussa 2005 (n=65) ja syyskuussa 2006 (n=70). Työntekijät täyttivät viiden päivän ajan kyselylomaketta, jossa työajankäyttö raportoitiin kymmenen minuutin jaksoissa luokiteltujen koodien mukaisesti. Tulokset kuvattiin prosentteina, keskiarvoina sekä alku- ja lopputilanteiden välisiä eroja vertailemalla Excelin ja SPSS:n avulla. Tulosten tilastollisessa tarkastelussa käytettiin Wilcoxonin merkkitestiä. Tutkimusaikana hoitohenkilökunnan lääkehuoltoon käyttämä työaika väheni. Vapautunut työaika kohdentui välittömän ja toimintakykyä tukevan työn sijaan välilliseen hoitotyöhön. Myös välittömän työajan prosentuaalinen osuus väheni. Muutosta voitaneen osin selittää syksylle 2006 sijoittuneella sähköisen asiakastietojärjestelmän käyttöönotolla. Ammattiryhmittäin suurin muutos tapahtui sairaanhoitajien kohdalla, jossa sekä välillisen työajan että muun työajan käyttö lisääntyivät merkittävästi. Palvelutalojen kesken esiintyi myös eroavaisuuksia käytetyn työajan suhteen. Tämän tutkimuksen perusteella lääkelogististen tehtävien ulkoistaminen on mahdollista sekä järkevää henkilökunnan ajankäytön näkökulmasta. Tiettyjä palveluja, kuten esimerkiksi osa lääkelogistisista tehtävistä, ulkoistamalla voidaan kohdentaa hoitohenkilökunnan työaikaa välittömään hoitotyöhön. Tulevaisuuden haasteena on hoitohenkilökunnan riittävyys ja palvelujen turvaaminen asiakkaille. Työajan kohdentaminen hoitotyön kannalta keskeisiin asioihin on tärkeä haaste työyhteisöille ja edellyttää selkeää johtamista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena oli tuottaa terveydenhoitajille apuväline leikki-ikäisen lapsen ja heidän vanhempiensa ravitsemusohjaukseen. Lasten ravitsemus on ajankohtainen asia, sillä lapsilla esiintyy samanlaisia ongelmia ravitsemuksen suhteen kuin aikuisilla. Opinnäytetyö on osa Lapsiperheiden terveyden edistäminen 2004 - 2007 -projektia. Projektin yhteydessä on todettu ravitsemusohjaus ajankohtaiseksi kehittämishaasteeksi. Tästä syntyi idea ohjauskansion tuottamiseen Haagan terveysasemalle. Tavoitteena on, että terveydenhoitajat voivat hyödyntää kansiota ohjatessaan neuvolaan tulleita leikki-ikäisiä asiakkaita ja heidän vanhempiaan ravitsemuksessa. Lasten ravitsemusohjaukseen ei neuvolassa ole välttämättä tarpeeksi aikaa. Ohjaus olisi kuitenkin erityisen tärkeää, koska lasten ravitsemusongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina. Ongelmina lapsilla ovat muun muassa lisääntyvä ylipaino ja sen myötä veren kohonneet rasva-arvot, epäsäännöllinen ateriarytmi sekä liiallinen suolan saanti. Syinä ongelmiin ovat ravintotottumusten poikkeavuus yhä enemmän ravitsemussuosituksista, arkiliikunnan väheneminen, elintarvikkeiden pakkauskokojen kasvu sekä vanhempien kiireinen elämäntyyli. Ohjauskansio sisältää tietoa lapsen terveellisestä ravitsemuksesta, ravitsemussuosituksista ja ravitsemusongelmista. Lisäksi siinä on ohjeita vanhemmille ja ravitsemusohjaajille, tehtäviä lapsille ja erilaista ohjaavaa materiaalia kuvituksineen. Ohjauskansio on suunnattu 4-6-vuotiaiden lasten terveydenhoitajille. Siinä käsitellään terveiden, normaalia ravintoa syövien lasten ravitsemusta. Ohjauskansiossa ei tarkastella lasten erityisruokavalioita, esimerkiksi allergisen tai yliherkän lapsen ruokavalioita. Lasten ravitsemukseen vaikuttavat koko perheen ruokailutottumukset ja -tavat. Tästä syystä on tärkeätä ohjata vanhempia myös heidän ravitsemustottumuksissaan, koska heidän tapansa ovat suoraan yhteydessä lasten käyttäytymiseen. Vanhempien tulee näyttää hyvää esimerkkiä omilla terveellisillä elämäntavoillaan. Lasten ravinnossa erityistä huomiota olisi kiinnitettävä ylimääräisen rasvan, suolan ja sokerin käyttöön. Sisäistäessään terveellisen ravitsemuksen periaatteet ja noudattaessaan niitä itse, vanhemmat siirtävät terveellisen ravitsemuksen periaatteet myös lapsiinsa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työni on lyhyt katsaus Liettuan sellomusiikkiin, musiikin historiaan ja säveltäjiin. Olen yrittänyt poimia työhöni sävellyksiä, joista itse kiinnostuin. Säveltäjät olen valinnut työssä esiintyvien sellosävellysten perusteella sekä Liettuan musiikin historian perusteella. Liettuan musiikin historia ei ole kovin laaja, joten keskityn lähinnä selloteoksiin, säveltäjiin sekä sellonsoiton alkeismateriaalin analysointiin. Kiinnostuin aiheesta vuoden 2005 aikana, jolloin olin opiskelijavaihdossa Liettuan musiikki- ja teatteriakatemiassa Vilnassa. Halusin tehdä opinnäytetyöni tästä aiheesta, koska halusin välittää opiskelijakollegoilleni Suomessa tietoa tästä aiheesta, joka mielestäni on hyvin mielenkiintoinen. Halusin perehtyä aiheeseen syvemmin myös siitä syystä, koska itse en tiennyt aiheesta mitään, ennen kuin lähdin Liettuaan opiskelemaan. Suurimman osan materiaalista olen saanut Liettuan musiikin julkaisukeskuksesta. Keskuksessa juttelin henkilökunnan kanssa aiheestani, kuuntelin liettualaisia selloteoksia, sekä luin artikkeleita aiheesta. Sain lainaksi paljon levyjä ja nuotteja, joista itse valitsin teokset, jotka miellyttivät minua eniten. Suurena apuna oli myös musiikin julkaisukeskuksen internetsivut, mistä löysin paljon tietoa säveltäjistä. Syksyn 2005 aikana osallistuin Liettuan musiikkiakatemiassa järjestettävään luentosarjaan, jossa käsiteltiin Liettuan musiikin suhteita moderniin amerikkalaiseen ja eurooppalaiseen musiikkiin. Luennoitsijana oli tärkeä liettualainen nykysäveltäjä, Mindaugas Urbaitis, jolta sain paljon hyödyllistä ja mielenkiintoista tietoa työhöni. Sellosävellyksistä sain paljon tietoa myös omalta sellonsoiton professoriltani, Rimantas Armonasilta. Hän esitteli minulle muutamia teoksia, joista soitin Anatolijus Senderovasin teoksen, Neljä Miniatyyriä. Tämän teoksen olen valinnut työni liitteeksi, josta olen tehnyt äänitteen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää, miten vapaan säestyksen opetuksen sisällöt ja työtavat soveltuvat viulunsoiton opetukseen. Työ jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen kartoittaa musiikkioppilaitosjärjestelmän nykytilan kipukohtia ja siihen sekä sisältä- että ulkoapäin kohdistuvia muutospaineita. Monien aiheesta kirjoittaneiden mielestä musiikkioppilaitokset eivät ole reagoineet tarpeeksi viime vuosikymmenien aikana tapahtuneeseen nopeaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen muutokseen. Opiskelun tavoitteellisuus on johtanut ammattimuusikoiden ylikoulutukseen ja ajankohtaisena keskustelunaiheena onkin löytää keinoja, joilla opiskelijoille voitaisiin luoda edellytyksiä Opetusministeriön 2002 ja 2005 julkaisemien taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden mainitsemille "musiikin itsenäiselle ja elämänikäiselle harrastamiselle". Työn toinen osa käy läpi vapaan säestyksen historiaa ja sisältöjen kehitystä Suomessa ja esittää olettamuksen, että vapaata säestystä voisi ja tulisi opiskella myös muilla kuin harmonian tuottamiseen pystyvillä soittimilla. Nykyisellään vapaa säestys oppiaineena tarjoaa runsaan kokoelman keinoja kehittää luovia ja kuulonvaraisia soittotaitoja, jotka ovat olennaisia ilmaisun tapoja lasten ja nuorten omaehtoisessa musisoinnissa ja siksi tärkeä osa itsenäiseen elinikäiseen harrastuneisuuteen kannustamisessa. Vapaa säestys valmiina työkalupakkina voisi auttaa myös tällaiseen musisointiin tottumattomia soitonopettajia lähestymään aihetta oppilaidensa kanssa. Kolmannessa osassa esitellään Länsi-Helsingin musiikkiopistoon hankkeistettu, keväällä 2004 toteutettu opetuskokeilu, jossa käytännössä sovellettiin vapaan säestyksen sisältöjä ja työtapoja viuluryhmän opetukseen. Keskeisinä sisältöinä oli harmonisen ajattelun kehittäminen, improvisointi tunnelmien ja määrättyjen asteikkojen pohjalta, improvisointi 1600-luvun sointukulkujen päälle sekä kuulonvaraisesti opitun muokkaaminen omiksi sovituksiksi. Kokeilun heikkoutena oli sen lyhyys ja suppeus, mutta sen perusteella voi silti sanoa, että vapaa säestys voi hyvin toimia lähtökohtana viulistien opetukselle ja palvella hyvin monenlaisia tavoitteita. Ryhmäläiset kokivat kurssin antoisaksi ja mielekkääksi, vaikkakaan oppeja ei koettu voivan soveltaa normaaliin soittotuntiohjelmistoon. Jatkossa olisikin mielenkiintoista selvittää, miten vastaava opetus pitkällä tähtäimellä voisi nivoa yhteen teoria-aineita, perinteistä ohjelmistoa sekä niin kutsuttuja vapaita ja luovia soittotaitoja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää tekiöitä joilla sairaalan työntekijät voivat ylläpitää ja edistää varotoimia ja käsihygienaa työssään. Etsimme vastausta kysymykseen: ”Miten motivoida sairaalan henkilökuntaa tavanomaisten ja verivarotoimien toteuttamiseen?”. Työ on osa Stadian ammattikorkeakoulun ja Länsi-Tallinnan sairaalan yhteistä StaLT -projektia. Tilastojen mukaan seksuaaliteitse tarttuvat taudit kuten B- ja C -hepatiitti sekä HIV ovat lisääntyneet nopeasti Virossa. Terveydenhuoltohenkilöstöllä on riski sairastua työssään johonkin näistä taudeista. Kenellä tahansa hoidettavista potilaista voi olla jokin veriteitse tarttuva tauti. Lääkäreillä ja hoitajilla tulisi olla riittävästi tietoa infektioiden ennaltaehkäisystä ja tietoja olisi hyvä päivittää säännöllisesti esimerkiksi järjestämällä koulutusta sairaalassa. Työntekijöiden motivointi infektioiden ennaltaehkäisyyn on sairaalan johdon vastuulla mutta loppujen lopuksi jokainen työntekijä on itse vastuussa omasta toiminnastaan. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kirjoittaa artikkeli Länsi-Tallinnan sairaalan sähköiseen lehteen. Artikkelin kautta pyritään edistämään henkilökunnan käsihygieniaa. Artikkeli on osa StaLT -projektia. Artikkelin toivotaan oleva helposti luettavissa ja kannustavan sairaalan henkilökuntaa varotoimien esimerkiksi käsihuuhteen käyttöön. Käsien desinfektio ennen potilaskontaktia ja sen jälkeen on todettu olevan tehokkain keino estää infektioiden leviämistä hoitotyössä. Tärkeää on myös rauhalliset ja suunnitelmalliset työtavat joilla ennaltaehkäistään neulanpistotapaturmia.