"Toisen" kanssa naimisiin : Ryhmärajojen merkitys Suomen Lähetysseuran naislähettien avioituessa ulkomaalaisten kanssa

Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, miten eri yhteisöt ovat suhtautuneet avioliittoihin, jotka Suomen Lähetysseuran naislähetit ovat solmineet ulkomaalaisen kanssa sekä mitä merkitystä suhtautumisella on ollut näille naisille. Keskeisinä tarkasteltavina yhteisöinä olivat Suomen Lähetysseuran johto, lähettiyhteisöt, työalueiden paikalliset yhteisöt sekä molempien aviopuolisoiden perheet ja suvut. Tutkimuksen ajanjaksoksi rajattiin vuodet 1946-1998, jotta olisi mahdollista tarkastella myös sitä, miten suhtautuminen on muuttunut. Aineiston keruussa ja analysoinnissa käytettiin laadullisia menetelmiä. Lähteet muodostuivat Lähetysseuran johtokunnan ja lähettien kokousten pöytäkirjoista, lähettien ohjeista ja säännöistä, Suomen Lähetyssanomien vuosikerroista sekä avioituneiden naislähettien haastatteluista ja heidän kirjoittamistaan esseistä. Tutkimuksen kohderyhmään kuului 49 avioliiton solminutta naislähettiä, joista tutkimukseen osallistui 26. Aineiston analyysia kehystivät ryhmärajojen, toiseuden ja sosiaalisen etäisyyden käsitteet. Suomen Lähetysseuran johdon suhtautuminen avioitumiseen näyttää muuttuneen eniten tutkimusjakson aikana. Muutos näkyy selkeimmin avioliiton solmineiden lähettien työsuhdejärjestelyissä. Lähetyssanomissa on korostettu uskon merkitystä kulttuuristen erojen ylittäjänä, ja artikkelit ovat olleet myönteisiä. Myös paikallisen yhteisön suhtautuminen on ollut koko tutkimusjakson ajan pääosin positiivista. Erityisesti afrikkalaisten yhteisöjen suhtautuminen on koettu 1990-luvulla hyvin myönteiseksi. Sen sijaan lähettiyhteisöt ja perheet ovat vastustaneet osaa avioliitoista 1960-luvulta 1990-luvulle asti. Näissä yhteisöissä suhtautuminen yksittäisiin avioliittoihin on kuitenkin saattanut muuttua ajan myötä. Eron yhteisöjen välillä voidaan tulkita johtuvan muun muassa siitä, miten läheinen suhde yhteisöillä on ollut avioituviin naislähetteihin. Ryhmärajoilla on myös ollut suuri merkitys naislähettien avioituessa ulkomaalaisen kanssa. Tutkimuksen perusteella naisten aviopuolisot voidaan jakaa kahteen ryhmään: paikallisiin sekälähetystyöntekijöihin ja muihin länsimaalaisiin. Suomalaisissa yhteisöissä paikalliset on usein nähty ulkoryhmän jäseninä, kun taas länsimaalaisten on katsottu kuuluvan sisäryhmään. Kuitenkin kirkkokunta on synnyttänyt ryhmärajoja myös länsimaalaisten keskuudessa. Erityisesti avioliitot, jotka naislähetit ovat solmineet paikallisen kanssa, näyttävät hämärtäneen ryhmärajoja. Yhteisöt ovat suhtautuneet avioliiton solmimiseen eri tavoin riippuen siitä, mikä on ollut niiden asema ryhmähierarkiassa. Jos ryhmän jäsenen on katsottu avioituneen hierarkkisesti alempaan ryhmään kuuluvan kanssa, suhtautuminen on usein ollut negatiivista. Sen sijaan "ylöspäin" avioituminen on nähty merkkinä ryhmäsuhteiden tasavertaistumisesta, mihin on suhtauduttu positiivisesti. Avainsanat: Suomen Lähetysseura, lähetystyöntekijät, seka-avioliitto

Humanitaarinen interventio ja Suomen sotilaallinen kriisinhallinta

Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, voidaanko humanitaarisen intervention käsitteellä kuvata Suomen sotilaallista kriisinhallintaa. Lähtökohta on, että kriisinhallintatehtävien vaarallisuus ja tavoite auttaa kriisien uhreja edellyttävät tämän suhteen avaamista. Tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi, jonka lähdekirjallisuutta ovat etiikan, kansainvälisen politiikan ja sotataidon teokset, lainsäädäntö, hallinnolliset asiakirjat sekä mielipidetutkimukset. Kansainvälisesti humanitaarista interventiota on tutkittu paljon; sen luonnetta Suomen sotilaallisessa kriisinhallinnassa vähän. Tutkimuskysymys ratkaistaan välitavoittein: 1) Mikä on humanitaarisen intervention merkitys kriisinhallinnan käsitteistössä?, 2) miten se on oikeutettavissa ja mikä on sen oikeutettu määritelmä?, 3) onko humanitaarisen intervention käsitteellä vastaavuus Suomen sotilaallisessa kriisinhallinnassa ja 4) ovatko kansallinen etu ja kansainvälinen vastuu ristiriidassa päätettäessä sotilaallisesta kriisinhallinnasta? Neljä välitavoitetta vastaa tämän tutkielman neljää päälukua. Ensimmäiseksi osoitetaan, että humanitaarinen interventio on sotilaallisen kriisinhallinnan laji, jolla sotataidon menetelmin voidaan vaikuttaa tehokkaasti vakavaan valtionsisäiseen kriisin. Kansainvälisesti se on yleistynyt perinteisen rauhanturvaamisen vähetessä. Asevoiman käyttö voi olla passiivista tai aktiivista ja siihen pätee samat vaaran ja virheen lainalaisuudet kuin sodankäyntiin yleensä. Toiseksi tarkastellaan 1) kansainvälisoikeudellista, 2) oikeutetun sodan koulukunnan, 3) uusliberalistista, 4) kansalaisjärjestöjen näkökulmaan pohjautuvaa sekä 5) synteettistä oikeuttamismallia. Parhaiten ilmiötä kuvaa synteettinen toiminnallinen oikeuttamismalli, joka perustuu sekä etiikan teoriaan että sotataidon empiriaan. Oikeuttamistarkastelusta johdetaan tämän tutkielman määritelmä: ”Humanitaarinen interventio on valtion tai siihen verrattavan ryhmittymän pakottaminen sotilaallisella voimankäytöllä lopettamaan alueellaan tapahtuvat vakavat ja välittömät ihmisoikeusloukkaukset. Humanitaarisella interventiolla tulee olla kansainvälisen yhteisön enemmistön tuki. Humanitaarisen intervention operaatiotyypit ovat: 1) avun perillemenon varmistaminen, 2) avustusoperaatioiden suojaaminen, 3) uhrien pelastaminen ja 4) pahantekijäin lyöminen.” Kolmanneksi verrataan määritelmän vastaavuutta Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan teoriaan ja käytäntöön. Ilmenee, että lainsäädännössä ja hallintokielessä korrektit ilmaisut kuten ´erittäin vaativat kriisinhallintatehtävät´ perinteisen rauhanturvaamisen vastakohtana peittävät yhden tarkoitteistaan, joka sotataidon kielessä on humanitaarinen interventio. Luokitellaan myös puolustusvoimien verkkosivuillaan ilmoittamat kriisinhallintaoperaatiot suhteessa humanitaarisen intervention neljään tyyppiin. Ilmenee, että valtaosa henkilöstöresursseista sitoutuu humanitaarisiin interventioihin tai intervention tyyppejä sisältäviin sekoittuneisiin operaatioihin. Esimerkkinä sekoittuneesta operaatiotilanteesta käsitellään Afganistania. Vähemmistö henkilöstöstä on puhtaissa perinteisen rauhanturvaa-misen tai puhtaissa humanitaarisen intervention operaatioissa kuten EU:n Tshadin operaatiossa. Neljänneksi tutkitaan kansallista etua kriisinhallinnassa hyötyinä yksilölle ja valtiolle. Analysoidaan kansallisen edun ja kansainvälisen vastuun suhdetta, jossa valinnan ääripäät painottavat pelkkää valtion etua tai vain globaalia vastuuta. Ääripäiden keskiväli on eettisen politiikan valinta. Todetaan, että sotilaallisen kriisinhallinnan tulos on mitattava kriisin uhrien näkökulmasta. Tulee ilmi sotataidon perimmäinen kysymys ihmishengen samanaikaisesta itseis- ja välinearvosta, mikä on eettisen harkinnan perusta lähetettäessä kansalaisia kuolemanvaaraan. Globaalia vastuuta ja kansallista etua ei voida ristiriidattomasti sovittaa yhteen päätettäessä sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tämän tutkielman johtopäätös on, että näin määritellyllä humanitaarisen intervention käsitteellä voidaan kuvata Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan vaativia tehtäviä perinteisen rauhanturvaamisen vastakohtana. Ilmiön monimuotoisuus edellyttää teoreettista ja empiiristä jatkotutkimusta, jonka tavoite on myös kriisinhallinnan tavoite, – hyveen ja hyvän elämän edistäminen.

Suomen ev-lut. kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön käsitys ihmisestä

Tutkielmassa selvitetään Suomen ev-lut. kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön käsitys ihmisestä systemaattisen analyysin metodilla. Lähteitä ovat vuosina 2003-2005 julkaistut kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyötä määrittävät linjaukset: Kirkko kaikille. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vammaispoliittinen ohjelma , Kirkon päihdestrategia , Usko, toivo ja rakkaus voimavaraksi vanhuudessa. Kirkon vanhustyön strategia 2015 ja Vastuun ja osallisuuden yhteisö. Diakonia- ja yhteiskuntatyön linja 2010 . Tutkielma jakaantuu johdantoon, taustalukuun, kahteen analyysilukuun ja loppukatsaukseen, jossa esitellään tutkimuksen tulokset. Taustaluvussa luodaan katsaus siihen, millä tavalla diakonian ihmiskäsitystä on määritetty suomalaisessa diakonian teologiassa. Luvussa tulee ilmi, että ihmistä on pidetty ennen kaikkea Jumalan ihmisenä, Jumalasta määräytyy, mitä ihminen on. Erityisesti on painotettu ihmisen luotuisuutta Jumalan kuvaksi. Toinen painotus on erityisesti viime aikoina ollut se, että ihminen tulee diakoniassa kohdata kokonaisvaltaisena olentona, hänen kaikki tarpeensa huomioon ottaen. Tähän liittyen diakonian ihmiskäsitykseen ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat monien tieteiden, mm. hoitotieteen ja psykologian ihmiskuvat. Tämän tutkimuksen lähteissä ihminen nähdään ensinnäkin Jumalan kuvaksi luotuna, ehdottoman arvokkaana olentona. Toiseksi ihminen on koinonian, yhteisön jäsen, ja koinoniassa hän tulee myös autetuksi. Näitä kahta teemaa käsitellään luvuissa kolme ja neljä. Se, että ihminen on Jumalan kuva tarkoittaa lähteissä sitä, että ihmisellä on aina ja kaikissa olosuhteissa ehdoton arvo. Hän on ominaisuuksistaan riippumatta tasavertainen kaikkien muiden ihmisten kanssa. Lähteiden mukaan uusliberalismi uhkaa tätä ihmisen ehdotonta arvoa, sillä uusliberalismissa ihmisen arvo määräytyy hänen hyödyllisyytensä perusteella. Jumalan kuvaksi luodulla ihmisellä on myös itsemääräämisoikeus, hän ei saa olla pakkoauttamisen kohde. Lisäksi hänellä on vastuu itsestään, toisista ja ympäristöstä. Edelleen ihminen on kokonaisvaltainen olento monenlaisine tarpeineen, ja sellaisena häntä tulee diakoniassa myös auttaa. Luvun neljä alkuosassa analysoidaan lähteille keskeistä käsitettä koinonia , yhteys, osallisuus. Koinonia diakonia- ja yhteiskuntatyön visiona tarkoittaa lähteissä seurakuntapainotteista diakoniaa, jossa tärkeää on yhteisöllisyys ja osallisuus, seurakunnan kokeminen omaksi yhteisöksi. Koinonia-teologiaan kuuluu myös yhteisöllisyyden merkityksen korostaminen muissa yhteisöissä. Tämänlainen yhteisöllisyyden korostus on lähellä monia muita seurakunnan ja yhteisöllisyyden merkitystä korostavia diakonian malleja. Koinonia-teologia tulee diakonia- ja yhteiskuntatyöhön ekumeenisista keskusteluista, mutta sillä on myös paljon yhteyksiä mm. luterilaiseen diakonian teologiaan, jossa kommuuniolla, yhteisöllä, on keskeinen rooli. Tällainen koinonia-teologia olettaa ihmisen olevan yhteisöllinen olento, jota ei niinkään nähdä yksilönä, vaan yhteisön jäsenenä. Parantavassa yhteisössä hän tulee myös parhaiten autetuksi. Koinoniassa jako diakoniatyön subjekteihin ja objekteihin katoaa, sillä koinonian idea on, että kaikki auttavat vuorollaan toinen tosiaan, ja kaikki ihmiset ovat sekä antavia että saavia osapuolia.

"Köyhyydestä ei puhuttu, sitä vaan elettiin." : Köyhyyden kokemus ja selviytyminen 1930-luvun pulan oloissa Suomen maaseudulla

On the material level of poverty, the work shows how the Great Depression forced rural women and children to enhance their work input and find new ways of coping. The most serious impact of the Depression was poor nutrition, as well as scarcity of food and clothes. Women's and men's ways to make a living started to resemble each other; men had also to consent to wages in form of foodstuff. The research also focuses on immaterial poverty by means of exploring experiences of otherness: shame, hatred and expressions of protest. Substantial humiliation was induced by poor relief and begging. A clear gap prevailed between the poor and the better off people in school, work and at leisure. The economic crisis deepened this gap even further. The dissertation specifies the poor people s every day experiences by taking into account the different worlds of men and women. The analysis of four different memory-based sources is the core in the micro-historical research design. The narrators of the research were survivors, unlike many others, who experienced the Great Depression. Moralization and humiliation of the poor have not ceased in contemporary society. Therefore, the historical perspective of both the material and the immaterial side of poverty could increase the understanding of the multifaceted phenomenon of today s poverty.

Ohjailusta kilpailuun : Suomen hallitusten kasvu- ja rakennepolitiikka vuosina 1962-1999

The study examines the contents, changes and the causes of changes of the growth and structural policy exercised by Finnish governments in 1962-1999. The policy is evaluated e.g. on the basis of government programmes. It is divided in the study into three phases: the phase of guided economy 1962-77, the transition period 1977-91 and the phase of competitive economy 1991-99. The opening of the economy has been the central factor influencing the contents of the growth and structural policy. When dividing the policy into ten sectors, it was found that the sectors losing weight during the study period are agricultural and forest policies and welfare policy and the sectors increasing weight are labour policy and environmental policy. Though impacts of the changes in the general line of the growth and structural policy could be seen in sector policies, the breaks in sector policies did not necessarily coincide with the breaks in the general line of the policy. In the study, in particular, the impacts of the factors affecting growth and structural policy thinking (political changes, foreign influences and changes in economics) are evaluated. The policy was influenced more by the prevailing ideological climate ("the spirit of time") than by political changes. Until the 1970s foreign influences mainly came from those individual Western European countries, where the role of government planning was important and where the economic development was favourable. Some impacts from socialist countries could be seen at the end of the 1960s and at the beginning of the 1970s. Since the 1980s the role of international organisations became emphasised. Also the impacts of the changes in economics could be seen in the changes in the general line of the growth and structural policy.

Itsenäisen Suomen puolesta : Sotilaskomitea 1915-1918

For Independent Finland. The Military Committee 1915–1918 In the course of the First World War, several organizations were founded with the purpose of making Finland independent or, at least, restoring her autonomous status. The Military Committee was the most significant active independence organization in Finland in the First World War, in addition to the activist student movement, i.e., the Jaeger Movement. The Military Committee was an organization founded in 1915 by officers who had attended the Hamina Cadet School, with the goal of creating a national army for a liberation war against the Russian troops. It was believed that the liberation war should succeed only with the help of the German Army. With the situation in society continually tensing up in the autumn 1917, the Military Committee also had to figure on the possibility of a Civil War. The activities of the Military Committee started in the early part of 1915 when they were still small-scale, but they gained significant momentum after the Russian Revolution in March 1917. In January 1918, the Military Committee formed the general staff for the White Army, the Senate’s troops. The independence-related activities of the Hamina cadets in the years of the First World War were more extensive and multifaceted than has been believed heretofore. The work of the Military Committee was divided into preparations for a liberation war in Finland, on one hand, and in Stockholm and Berlin, on the other hand. In Finland, the Military Committee took part in intelligence gathering for Germany and in supporting the recruiting Jaegers, and later in founding the civil guard organization, in solving the law and order authorities issue, and finally in selecting the Commander-in-Chief for the Senate’s troops. The member of the Military Committee, especially Captain Hannes Ignatius of the Cavalry contributed greatly to the drafting of the independence activists’ national action plan in Stockholm in May 1917. This plan preceded the formation of the civil guard organization. The Military Committee’s role in founding the civil guards was initially minor, but in the fall of 1917, the Military Committee started to finance the activities of the civil guards, named several former officers as commanders of the civil guards and finally overtook the entire civil guard movement. In Stockholm and Berlin, the representatives of the Military Committee were in active contact with both the high command of the German Army and with the representatives of the Swedish Army. Colonel Nikolai Mexmontan, who was a representative of the Military Committee, collaborated with Swedish officers and Jaeger officers in Stockholm in coming up with comprehensive and detailed plans for starting the Liberation War. Under Mexmontan’s leadership, there were serious negotiations to enter into a confederation with Germany. Lieutenant Colonel Wilhelm Thesleff, on the other hand, became the commander of the Jaeger Battalion 27. The influence and importance of the Military Committee came to the forefront in independent and conflict-torn Finland. The Military Committee became a Senate committee on the 7th of January 1918, with its chairman, for all practical purposes, as the Commander-in-Chief in an eventual war. Lieutenant General Claes Charpentier was the chairman of the Military Committee from mid-December 1917 onwards, but on the 15th of January 1918 he had to resign in favour of Lieutenant General Gustaf Mannerheim. Soon after that, Mannerheim got an order from the chairman of the Senate P. E. Svinhufvud to organize and assume the leadership of the law and order authorities. The chairman of the Military Committee became the Commander-in-Chief of the Senate troops in January 1918, and the Military Committee became the Commander-in-Chief’s general staff. The Military Committee had turned from a clandestine organization into the first general staff of the independent Finnish Army.

Tasa-arvo ja muutoksen rajat : Sukupuolten tasa-arvo poliittisena ongelmana Ranskan parité- ja Suomen kiintiökeskusteluissa

The study looks at the debates on gender equality in political decision-making in Finland and France in the 1990s and 2000s by analysing the argumentation for parité and quotas and the ways in which gender equality was constructed as a political problem. The focus of the study is on the parliamentary debates on the amendment of the electoral law in France in 2000 and the introduction of quota regulations into the Act on Equality in Finland in 1994 - 1995. The debates ended in the adoption of quota regulations in the electoral lists (France) and in the executive and preparatory bodies at the national and the local level (Finland). Apart from the analysis of the parliamentary debates, the study explores the political processes preceding the adoption of legislation as well as the debates on quotas and parity in Finnish and French societies in the 1980s and 1990s. The debates on gender equality are analysed as the sites of struggle and change with regard to the normative boundaries of gender equality, as well as of politics and citizenship. The cross-cultural perspective gives room to explore the ways in which gender equality and change can be imagined in different national contexts, and which kinds of discursive resources are available for the politicization of gender equality. Specific attention is paid to the discursive frames and agenda settings in the debates and how these set the limits of the imaginable and the possible in the promotion of gender equality. In both Finland and France, the promotion of equality was constructed as a national project, in which the main beneficiary was the society or the nation as a whole. In France, gender equality was an inherent part of the promotion of French democracy; in Finland, gender equality was regarded as a means to bring the expertise of both women and men to the benefit of the whole society. Furthermore, in both countries the promotion of gender equality was based on the harmonious cooperation of women and men and the temporal dimension of "nearly achieved" gender equality. In this kind of a context, gender equality served as a means towards the wider national ends, and there was little room to discuss the aspects of power and agency with regard to gender equality. However, the internationalisation of equality politics, as well as the conflicting interpretations of gender equality in the national political arenas, calls into question the existence of clearly defined and immutable boundaries of "Finnish" and "French" gender equality. At the same time, the rules of the game in politics, including the meaning of French republicanism and Finnish "expert oriented" politics were contested. In this way, the new equality legislation and the preceding political processes played a part in the transformation of the limits of gender equality, politics and citizenship.

Lähellä, mutta niin kaukana : Tutkimus naisten muuttoliikkeestä Suomen ja uudelleen itsenäistyneen Viron välillä

Immigration is one of the most topical international issues of our time. Worldwide, the number of immigrants has doubled over the last twenty years, and migration patterns have become so diversified that they now constitute a kind of “chaos”. The number and significance of women as migrants has also increased, which is earning women growing attention among scholars. This study looks at the migration of women, in particular mothers of small children, in both directions between Finland and Estonia, following the latter’s re- independence. The data consists of in-depth interviews conducted in 2005 with 24 Finnish and 24 Estonian immigrant women. The focus was on the women’s expectations and experiences of their new country of residence, acculturation – i.e. adjusting to a new environment, social networks in the country of origin and the new country, and models of motherhood following immigration. The primary research question was formulated as follows: Which factors have influenced the formation of female immigrants’ social ties, thus contributing to the formation of motherhood strategies and afecting internal family dynamics in the new country? The research consists of four previously published independent articles as well as a summary chapter. The study’s findings indicate that Finnish and Estonian women migrated for diferent reasons and at diferent times, and that their migration patterns also difered. Estonian migration occurred mainly in the 1990s, and most immigrants intended to return later to their country of origin. Regardless of the reason for migrating that they gave to immigration officials, other key reasons often included the desire for a more stable living environment and better income. Only four of the Estonian women had immigrated together with an Estonian husband, while two- thirds came because of marriage to a Finnish man. Most of the Finnish women, on the other hand, migrated after 2000 and either came with their family as a result of a spouse’s job transfer, or came by themselves to further their studies. In most cases, the migration was a temporary solution intended to promote one’s own or one’s spouse’s career advancement. Because the reasons for migrating were diferent between Finnish and Estonian women, their expectations of the new country and their status in it were also diferent. In terms of both social and economic standing, the position of Finnish immigrants was categorically better. The reason for migrating had an impact on one’s orientation toward the receiving society. Estonian women and Finns who migrated for marriage or edu cational reasons became immediately active in forming institutional and social ties in the new society. Conversely, the women had migrated because of work had little contact with Estonian society, and their social networks consisted of other Finnish immigrants. Furthermore, they maintained strong institutional and social ties to Finland and therefore felt no need to anchor themselves to Estonian society. The Finnish and Estonian women who were better integrated into the receiving country also maintained strong social ties to their country of origin. Women who became integrated into the receiving country as a result of giving birth to children utilized various services directed at families with children. In part, such services conveyed to the women the conceptions that were prevalent in the surrounding society concerning the treatment of children and the expectations on mothers, both of which difer to some extent in Finland and Estonia. had an impact on strategies of motherhood, internal family dynamics, and gender Regardless of the reason for migrating, or the country of origin, immigration equality. Most Estonian women had to do without the child-care help provided by relatives; before immigrating, some women had even had daily child-care assistance from family members. However, Estonian women who were married to Finns did receive help from the spouse and sometimes also the spouse’s relatives. Conversely, Finnish women who had immigrated because of a spouse’s job transfer were faced with the opposite situation, in which they bore the main responsibility for domestic work and child care. They were, however, in a position to pay for domestic help. Hence, the women who had integrated into a new society had to construct their own perceptions of motherhood by reconciling the motherhood models of both the cause of a spouse’s job transfer found that being a stay-at-home mother challenged previously self-evident behaviors. Receiving country and the country of origin, whereas women who had migrated because of a spouse’s job transfer found that being a stay-at-home mother challenged previously self-evident behaviors.

Esiselvitys Luoteis-Venäjän ja Kaakkois-Suomen aluetaloudellisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta integraatiokehityksestä

Esiselvityksen tarkoituksena on esittää arvio Luoteis-Venäjän ja Kaakkois-Suomen integraation tämänhetkisestä tilanteesta sekä keskeisimmistä edellytyksistä ja esteistä. Raportin ensimmäisessä osassa käsitellään kohdealueiden taustaa, toisessa osassa integroitumisen edellytyksiä ja esteitä sekä kolmannessa osassa Kaakkois-Suomen mahdollisuuksia ja vetovoimatekijöitä. Luoteis-Venäjällä on ollut suuri merkitys Kaakkois-Suomen kehityksessä ja se nähdään edelleen suurimpana mahdollisuutena minkä suhteen alueella voidaan kehittyä. Suurimmiksi ongelmiksi haastattelujen perusteella nousivat bisnekseen itseensä perustuvat ongelmat sekä resurssien puute. Lisäksi kykenemättömyys sopeutua paikalliseen kulttuuriin, kielitaidon ja kulttuurintuntemuksen puute, asenneongelmat sekä Venäjällä kasvava protektionismi ja maan oikeusvaltiostatuksen puute nähtiin suurena esteenä. Sopimukset sekä Venäjällä toimiminen niin liiketoiminnassa kuin koulutus- ja tutkimussektorilla ovat saaneet mystisiä piirteitä. Integraation edellytyksinä esiin nousivat halu kansainvälistyä sekä valmius panostaa ajallisesti ja rahallisesti. Muut edellytykset riippuvat valitusta toimintamallista. Toimintaympäristöön integroitumisen edellytyksenä pidettiin toimivia suhteita paikallishallintoon ja henkilökunnan venäläistämistä. Suomalaisten menestymisen edellytyksiä pidettiin hyvänä. Koulutus- ja tutkimussektorilla esiin nousivat perusrahoituksen puuttuminen, Suomi-keskeisyys sekä asenneongelmat. Venäläinen partneri on kuitenkin olennainen ja yhteistoiminnan edellytyksenä pidettiin verkostojen luomista. Koulutusviennin osalta esiin nousivat johtamis- ja projektihallinnon tarjonta. Ongelmana nähtiin yliopistojen välinen kilpailu ja toiveena oli parempi yhteistoiminta korkeakoulujen kesken. Julkisen sektorin puolella suurimmaksi ongelmaksi nousivat toimijoiden suuri määrä sekä niiden välinen kilpailu Kaakkois-Suomessa ja Luoteis-Venäjällä. Myös Kouvolan ja Kotkan sekä rautatien ja E18-tien välinen kilpailu haittaavat alueen kehitystä. Lisäksi alueelta puuttuu poliittinen omistajuus asialle sekä vahva keulakuva. Integraation tulisi toteutua julkisen sektorin ja yritysten yhteistyönä. Valtiolta toivottiin viisumikysymyksen pikaista ratkaisua, eikä viisumin poistumisen mahdollisia negatiivisia vaikutuksia pidetty suurena ongelmana. Kymenlaakson rakennemuutos nähtiin mieluummin mahdollisuutena kuin haittana. Sen sijaan yliopiston puute luo leiman alueelle, ja LUT:n vaikutusta toivottiin koko Kaakkois-Suomeen. Alueen infran todettiin olevan toimiva ja kehittämiseen kaivattiin aloitteellisuutta sekä nopeita toimia. Logistiikkaan pidettiin Kaakkois-Suomen vahvuutena, mutta liiallisen keskittymisen rautateihin tai satamiin nähtiin hidastavan kehitystä. Toimijoiden toivottiin yhdistyvän ja muodostavan ketjuja sekä keskittyvän alueen omiin vahvuuksiin, joista toivottiin selvitystä. Alueen kehittämisen kannalta esiin nousi vaatimuksia korkeamasta palvelutasosta sekä kielen ja kulttuurin tuntemuksen lisäämisestä. Erityisesti matkailun alalle sekä kulttuurivaihtoon kaivattiin kehitystä, isoja hankkeita ja rajaseudun sekä omaa brändiä. Lisäksi Lappeenrannan lentokenttää ja nopeaa junayhteyttä tulisi hyödyntää enemmän, sekä panostaa matkailijoiden opastukseen. Alueen vetovoimatekijöinä nähtiin erilaiset terveys-, hoito- ja kuntoutuspalvelut, sekä huoltotoiminnot. Paperiteollisuuden puolella tulisi yhdistää ekologia, ekonomia ja teknologia sekä saada uusia innovaatioita. Lisäksi Kaakkois-Suomessa tulisi keskittyä logistiikkaan, digitaaliseen viestintään, uusiutuviin energioihin sekä tietointensiiviseen työhön. Alueen venäläisistä yrityksistä ja mahdollisista investointikohteista kaivattiin lisäselvityksiä. Integroituminen yhteiskuntaan vaatii poikkihallinnollisia toimita ja kielikoulutuksen aikaista aloittamista. Maakuntaliiton panostusta toivottiin erityisesti suhteiden luomiseen Suomessa ja Venäjällä, alueen logistiikan painopistealueiden määrittelemiseen sekä kulttuurisen integraation huomioimiseen strategioissaan.

Puolustuskykyinen valtio vai Ruotsin hälytyskello? : Suomen sotilasstrateginen asema kylmän sodan alkuvuosien asiantuntija-arvioissa

The doctoral thesis deals with Finnish and foreign expert s analyses of Finland s military strategic position and defence capability, dating back to the early years of the Cold War. Finland s military high command prepared assessments of the country s strategic position and of the capability of the Defence Forces as grounds for defence planning. Since Finland was located on the Cold War dividing line, the foreign powers were also monitoring the development of Finland s situation. The research carried out had access to the armed forces internal assessments, as well as to analyses prepared by the military intelligence services of Sweden, Britain and the United States. One of the working hypotheses was that after the WWII the ability military leadership to estimate the security political needs of the country and the organisation of its defence was severely weakened so that the dangers of the international development were not perceived and the gradual erosion of defence capability was partly unnoticed. This hypothesis proved to be wrong. Even if the Finnish military intelligence was much weaker than during the war, it was able to provide the military leadership with information of the international military development for the most part. The military leadership was also fully aware of the weakening of the defence capability of the country. They faced the difficult task of making the country s political leadership, i.e. President Paasikivi and the government, also understand the gravity of the situation. Only in the last years of his term in office Paasikivi started to believe the warnings of the military. According to another hypothesis, outside observers considered the Finnish armed forces to primarily act as reinforcements for the Soviet Red Army, and they believed that, in the event of a full-scale war, the Finns would not have been able or even willing to resist a Soviet invasion of Sweden and Norway through Finland. The study confirmed that this was approximately the view the Swedes, the British and the Americans had of the Finnish forces. Western and Swedish intelligence assessments did not show confidence in Finland s defence ability and the country was regarded almost as a Soviet satellite. Finland s strategic position was, however, considered slightly different from that of the Soviet-occupied Eastern European countries. Finland had been forced to become part of the Soviet sphere of interest and security system and this was sealed by the Finno-Soviet Treaty of Friendship, Cooperation, and Mutual Assistance in 1948. Finland had little importance to the military interests of the Western powers. In Sweden s defence planning, however, Finland played a significant role as an alarm bell of a possible Soviet surprise attack, as well as defensive frontline and buffer zone.

Suomalaiset lääkärit ja Suomen Lääkäriliitto osana hyvinvointivaltiota ja sen terveyspolitiikkaa

Tässä julkaisussa selvitetään Suomen Lääkäriliiton ideoita (makrotaso) ja lääkäreiden (mikrotaso) mielipiteitä hyvinvointivaltiosta ja sen terveyspolitiikasta. Makrotason aineiston muodostavat erilaiset julkiset dokumentit. Aineistot ovat pääosin vuosilta 1970–2007. Dokumentteja analysoidaan sekä määrällisen että laadullisen sisällönanalyysin tai erittelyn keinoin. Mikrotason aineiston muodostaa vuonna 2007 kerätty kyselyaineisto (n = 1 092). Sitä analysoidaan kuvailevin tilastollisin menetelmin ja logistisen regressioanalyysin keinoin. Tulosten perusteella Suomen Lääkäriliitto koki julkisen vallan puuttumisen uhkaksi rakennettaessa universaalia terveydenhuoltojärjestelmää. Uhka kuitenkin väheni julkisen sektorin jatkuvasti laajentuessa. Toisaalta jatkuvana vaatimuksena Lääkäriliiton dokumenteissa esiintyy 1970-luvulta lähtien yksityisen sektorin roolin lisäämisvaateet. 1990-luvun laman jälkeisenä aikana yksityiseen sektoriin liittyvät ideat ovat tulleet yhä selkeämmiksi ja konkreettisemmiksi. Argumenteissaan Lääkäriliitto ei tuo juurikaan esille omia taloudellisia intressejään vaan vetoaa useammin yleiseen hyvään. Kyselyaineistosta tehtyjen analyysien mukaan lääkärit kokevat sosiaaliturvan muuta väestöä useammin liian laajaksi. Lääkärit eivät kuitenkaan halua erityisen voimakkaasti markkinoistaa terveydenhuoltoa, jopa verrattaessa muuhun väestöön. Parhaiten lääkäreiden mielipiteitä sosiaaliturvasta ja terveydenhuoltojärjestelmästä selittävät poliittinen orientaatio ja työskentelysektori. Nuorten lääkäreiden mielipiteet sosiaaliturvasta ja terveydenhuoltojärjestelmästä eivät ole erityisen radikaaleja. Lopuksi tutkimuksessa verrattiin mikro- ja makrotasoa keskenään. Tulosten perusteella Suomen Lääkäriliitto on selvästi radikaalimpi näkemyksissään markkinoistumisesta kuin lääkärit keskimäärin.

Kämpän kotihengetär vai hyvä jätkä? : Pohjois-Suomen kämppäemännät ja sukupuolen merkitys kämppäelämässä 1945-1975

Tutkielmassa tarkastellaan Pohjois-Suomen savottakämpillä vuosien 1945 1975 välillä työskennelleitä kämppäemäntiä. Kämppäemännät toimivat metsätyöntekijöiden yhteisasunnoissa ruuanlaittajina ja siivoojina. Savottakämpille alettiin palkata kokkeja 1900-luvun alussa ja 1930-luvulta eteenpäin puutavarayhtiöt alkoivat huolehtia heidän palkkaamisestaan. Yhtiöiden palkkaamien ruuanlaittajien ammattinimikkeesi vakiintui kämppäemäntä. Kämppämajoitus väheni 1970-luvun myötä kun metsätyössä siirryttiin työntekijöiden kotikuljetuksiin. Pohjois-Suomessa kämppätyömaita ja kämppäemäntiä oli kuitenkin 1980-luvun lopulle asti. Kämppäemännät työskentelivät maskuliinisella metsäalalla kämppäyhteisöjen ainoina naisina. Tutkielmassa kysytäänkin, minkälaisia käsityksiä ja määritelmiä kämppäemännyyteen yhdistettiin ja miten kämppäemännän sukupuoli näkyy näissä määritelmissä. Lisäksi kysytään, minkälaisina kämpän sisäiset sukupuolten väliset suhteet näyttäytyivät. Tarkastelussa hyödynnetään Yvonne Hirdmanin sukupuolijärjestelmän käsitettä. Tutkimuskysymyksiä lähestytään kolmesta näkökulmasta: Ensin tarkastellaan, miten kämppäemännyyttä määritellään aikalaiskirjallisuudessa. Tässä tarkastelussa tärkeimpänä lähdeaineistona toimivat kämppäemännille suunnatut oppaat. Toiseksi tarkastellaan, miten kämppäemäntinä toimineet naiset vastasivat näihin määritelmiin ja minkälaiseksi he kokivat kämpillä vallinneet sukupuolten väliset suhteet. Kolmanneksi kuvataan, mitä savottakämpillä majoittuneet metsäalalla toimineet miehet näkivät hyvän kämppäemännän ominaisuuksiksi ja minkälaisiksi he kokivat emännän aseman kämppäyhteisössä. Kahden viimeisen näkökulman lähdeaineistona toimii muistitietoaineisto. Kämppäemännät toimivat savottakämpillä erilaisten odotusten ristipaineessa. Kämppäemännän oppaat määrittelevät heidän roolinsa feminiiniseksi ja äidilliseksi. Ne luovat kämppäemännän työstä naisten yhteiskunnallisen roolin mukaista määrittelemällä kämpän kodiksi ja emännän sen hengettäreksi, joka huolehtii miesten hyvinvoinnista. Kämpillä majoittuneet miehet sen sijaan arvostavat kämppäemäntää, joka on rempseä ja huumorintajuinen. Kämppäemännän kuului sopeutua kämpän maskuliiniseen kulttuuriin, mikä onnistui parhaiten osallistumalla sen huumoriin. Kämpän sukupuolijärjestelmä perustui sukupuolitettuun työnjakoon ja kämppätilan sukupuolenmukaiseen jakamiseen. Kämpän keittiö ja emännän huone olivat naisille kuuluvaa yksityisaluetta, josta oltiin yhteydessä miesten puolelle vain tarjoiluluukun välityksellä. Sukupuolten erillään pitämistä perusteltiin kämppäemännän suojelemisella, mutta sen tavoitteena oli myös estää sukupuolisuhteiden syntyminen kämpän miesten ja kämppäemännän välille. Kämppäemäntä olikin virallisesti rauhoitettu ja emännän koskemattomuudesta huolehtiminen oli kämppäyhteisön vastuulla. Kämppäelämässä syntyi kuitenkin seurustelusuhteita ja mahdollisesti myös sukupuolisuhteita. Näistä ei kuitenkaan mielellään kerrota haastatteluissa. Myös seksuaalista häirintää esiintyi. Kämppäemännät kuitenkin korostavat miesten kunnioittavaa suhtautumista heihin. He korostavat, etteivät sukupuolten väliset suhteet olleet ongelmallisia ja painottavat omaa sukupuolimoraaliaan. Kämppäemännät näkevät itsensä kämppäyhteisön jäsenenä, eivätkä halua puhua pahaa muusta yhteisöstä. Vaikeita tilanteita kuvatessaan he korostavat omaa aktiivisuuttaan ja selviytymistään. Kämppäemännät luovat itsestään kuvaa selviytyjinä ja vahvoina naisina.

Kde je jádro pudla? Missä on villakoiran ydin? : Eläinten nimistä johdetut fraasit, idiomit ja muut sanonnat tšekin ja suomen kielessä

Pro gradu -työssä tarkastelen tšekin ja suomen kielessä esiintyviä eläinten nimityksistä johdettuja fraseologisia ilmauksia ja sanontoja. Eläinfraseologia muodostaa kielessä keskeisen osan, jolle ovat tyypillisiä voimakas tunnelataus, rajoittunut, sovinnainen käyttö ja puhekielenomaisuus. Tarkastelen eläinilmauksia morfologisesti ja semanttis-leksikaalisesti, mutta muitakin piirteitä esiintyy. Vertailen kumpaakin kieltä ja selvitän kielten fraasien, idiomien ja muiden sanontojen yhtäläisyyksiä ja eroja. Sanonnat (ynnä johdokset ja sanaparit) jaan neljään eri ryhmään seuraavasti: 1. kummassakin kielessä olevat samanlaiset ilmaukset, 2. kummassakin kielessä olevat osittain samanlaiset ilmaukset, 3. tsekkiläiset ilmaukset ja 4. suomalaiset ilmaukset. Työni materiaali on peräisin tsekkiläisistä, suomalaisista ja muunkielisistä sanakirjoista (lähinnä fraseologisista). Selvittelen erityisesti keskeisimpien kotieläinten nimistä (koira, kissa, hevonen, lehmä, lammas, sika, kana), joidenkin muiden eläinten nimistä (karhu, susi, karppi, käärme) ja joidenkin ulkomaisten eläinten nimistä (leijona, elefantti, apina) johdettuja fraseologisia ilmauksia. Materiaali käsittää yhteensä 145 eri eläintä, 163 eläimen nimitystä ja 585 eläinilmausta. Aineistoni pohjalta voi todeta, että tšekin ja suomen kielessä on yllättävän paljon samantyyppisiä eläinilmauksia, vaikka kielet poikkeavat huomattavasti toisistaan. Korpuksessani olevista ilmauksista on täysin symmetrisiä 119/20,3 %, osittain samanlaisia (epäsymmetrisiä) 127/21,7 %, pelkästään tsekkiläisiä 161/27,5 % ja pelkästään suomalaisia 146/25,0 %. Sanaparit ja sananlaskut, joita käsittelin erillisenä ryhmänä (32 kpl) muodostivat aineistosta 5,5 % (niistäkin löytyi yhtäläisyyksiä). Yleisimmin esiintyvät eläimet ovat koira ja kissa. Koira on kuitenkin tšekin fraseologiassa yleisempi eläin kuin suomessa, jossa taas kissa on yleisimmin esiintyvä eläimen nimi. Yleisiä ovat myös mm. hevonen, sika, lintu, kala ja kana. Karitsa, hanhi ja vuohi esiintyvät paljon useammin tšekin fraseologiassa, suomessa esiintyy taas usein sika silloin, kun tšekissä on porsas. Joillakin eläinten nimillä on selvästi negatiivisempi tunnelataus (susi, käärme) kuin toisilla (koira, kissa). Toisin kuin suomessa, kissa on tšekissä valheellinen, vuohi herkuttelee, pöllö ja apina edustavat viisautta ja oppivaisuutta ja kovakuoriainen hellyttää. Yhteisiä eläinten nimityksiä kummassakin kielessä on aineistossani 106/163 (65,03 %). Tšekin fraseologiassa on lähes kaksi kertaa enemmän (37/163 = 22,7 %) sellaisia eläinten nimiä, joita ei esiinny suomen fraseologiassa verrattuna pelkästään suomen fraseologiassa esiintyviin eläinten nimiin (20/163 = 12,27 %). Pelkästään tšekissä esiintyviä eläimiä ovat mm. lumikko, majava, murmeli, mäyrä, näätä ja riikinkukko; pelkästään suomen fraseologiassa esiintyvät puolestaan mm. kiiski, muikku, peippo, poro, sopuli ja telkkä. Vertauskuvat ovat kummassakin kielessä erittäin tyypillisiä. Eläinten nimet viittaavat useimmiten ihmisen kielteisiin luonteenpiirteisiin tai ominaisuuksiin (mazaný jako liška ja viekas kuin kettu). Aineistoni pohjalta vaikuttaa siltä, että tšekissä on enemmän vaihtoehtoisia ja eri eläinten lajeista muodostettuja ilmauksia (mm. lintu- ja kalalajeista). Kummassakin kielessä on myös huudahduslauseita (Ty jsi ale liška pod itá! ja Senkin vanha kettu!), kansainvälisiä ilmauksia (jádro pudla ja villakoiran ydin) ja ns. petollisia ystäviä toisiaan erehdyttävästi muistuttavia, mutta eri asiaa merkitseviä sanontoja (tsekin kočičí život kissanelämä tarkoittaa ´sitkeähenkisyyttä´ − ei suomen kissanpäiviä). Kansallisista erityispiirteistä ovat esimerkkeinä mm. tšekin ilmaus mít se jako husa o Martině "voida kuin hanhi Martinpäivänä" (suomeksi ´voida kurjasti´; viittaus Martinpäivän hanhensyömisperinteeseen) tai suomen ilmaukset kuin hyttysen liraus Itämereen ja sopulilauma.