Crises do cotidiano em Machado de Assis e Luigi Pirandello: um estudo comparado

This thesis proposes to identify possible similarities and differences between the novels Memórias Póstumas de Brás Cubas (1981), by the Brazilian writer Machado de Assis, and Uno, Nessuno and Centomila (1926), by the Italian writer Luigi Pirandello. The two authors have prominent respective places in Brazilian and Italian literature, and both observed and experienced remarkable changes in their societies Brazil's imperial period, and Italy’s post-risorgimentale period. We will verify how each author composes a piece o literary art in which it is possible to achieve the authors’social and moral conscience. We will also attempt to achieve thefeelings of restlessness, anxiety, fear, doubt, interest, vanity, ambition: in summary, the desire of the characters to exist, which represents man at the end of the nineteenth century and commencement of thetwentieth century. The characters’ features point to fragmented identity, in search of a place in the world, even if he needs to renounce his essence and to adopt a corresponding appearance to all images that society assigns to him in order to achieve such a place. The protagonists, Brás Cubas and Vitangelo Moscarda, will lead us along the paths of consciousness of each, which demarcate the border between essence and appearance. Critics such as Roberto Schwarz, Alfredo Bosi, Leone Castris, among others, will give us the theoretical support necessary for a comparative study between the two authors, whom, like few others, knew how to express, through their characters, the difficult relationship of man with himself and with the universe at large.

Christopher Newton Collection, 1955-1998 (non-inclusive)

Christopher Newton was born in England in June of 1936. He received his education at Sir Roger Manwood’s School in Kent, the University of Leeds, Purdue University in Indiana and the University of Illinois where he received his M.A. He founded Theatre Calgary in 1968 and was the artistic director there until 1971. He was appointed as the artistic director of the Vancouver Playhouse where he established the Playhouse Acting School with Powys Thomas. Mr. Newton has also performed and directed at Stratford Festivals and on Broadway. He became the artistic director at Shaw Festival in Niagara-on-the-Lake in 1979 and remained there for 23 seasons until 2002. Mr. Newton has many television, radio and film credits to his name as well as having written many stage plays. Mr. Newton has received honorary degrees from Brock University (1986), the University of Guelph (1989), Wilfrid Laurier University (1997) and Buffalo State University. He was made an Honorary Fellow at the Royal Conservatory of Music of Toronto (1993) and of Ryerson Polytechnic University (1995). He has won the Governor General’s performing arts award (2000), the Molson Prize and the Thomas DeGaetani Award from the United States Institute for Theatre Technology. In 1996 he was made an Honorary Life Member of the Association for Canadian Theatre Research and in the same year he received the M. Joan Chalmers Award for Artistic Direction. In 1995, he was made a Member of the Order of Canada and he won a Governor General's Performing Arts Award in 2000. Christopher Newton is currently the Artistic Director Emeritus at the Shaw Festival. Sources: http://www.shawfest.com/the-ensemble/christopher-newton/ http://www.thecanadianencyclopedia.com/articles/christopher-newton

Statistics for the United States, 1867-1909.

Issued also, 1911, in Publications of National Monetary Commission. Vol.XXI [no. 1]

Breeding and fecundity of the endemic Australian gudgeon, sleepy cod Oxyeleotris lineolatus (Steindachner 1867) (Eleotridae)

Sleepy cod (Oxyeleotris lineolatus Steindachner) is a tropical species of eleotrid native to northern Australia. A related species, sand or marbled goby, is the highest priced freshwater fish in Asia, and a market for a similar fish exists in expatriate Chinese communities. Sleepy cod breed when minimum temperatures reach 24 °C for more than 3 days. During the breeding season the genital papilla is broad and flattened in females compared to the triangular papilla of males and juveniles. Spawning pairs were usually of approximately equal size. Females could spawn up to 10 times during one breeding season. Wet weather increased the frequency of spawning. Eggs were usually laid hanging from the underside of a surface. Most spawning occurred between 05:00 and 10:00 h. Females attended egg masses immediately after spawning, after which males cared for eggs until hatching, 3–5 days later. Agitation of the egg mass was essential for development. The mean number of eggs per spawning was 43 130. Larvae commenced feeding 2–5 days after hatching, on plankton from 100 to 250 m in size. A spawning trap used to collect egg masses is described. The breeding biology of sleepy cod is considered to be an adaptation to the monsoonal tropics.

Thomsenista Kalimaan : Vanhimpien itämerensuomalais-balttilaisten kielikontaktien tutkimushistoria vuoteen 1936

Itämerensuomalaisissa kielissä esiintyy suuri joukko sanoja, jotka muistuttavat balttilaisten kielten sanoja sekä muotonsa että merkityksensä puolesta. Yhtäläisyyksiä oli yritetty selittää eri tavoin 1700-luvulta lähtien, kunnes Vilhelm Thomsen vuonna 1869 osoitti tämän sanastokerrostuman olevan lainaa jostakin muinaisbalttilaisesta kielimuodosta nykyisten itämerensuomalaisten kielten yhteiseen kantakieleen. Vuonna 1890 Thomsen julkaisi aiheesta laajemman tutkimuksen, jossa hän esitti noin 200 muinaisbalttilaista lainaetymologiaa ja käsitteli lainojen äännevastaavuuksia sekä kielellisten kontaktien paikkaa, aikakautta ja kulttuurikontekstia. Nykykäsitys itämerensuomalaisten kielten vanhoista balttilaisista lainasanoista perustuu tähän Thomsenin esitykseen, ainoastaan kontaktien ajoituksia on arkeologian tulosten myötä siirretty taaksepäin. Thomsen sovelsi ensimmäisenä suomalais-ugrilaisten kielten tutkimukseen aikakautensa uusinta kielitieteellistä metodia, nuorgrammatiikkaa. Nuorgrammatiikka keskittyi kielihistoriaan ja antoi eksaktit välineet etymologialle. Suomeen nuorgrammatiikan toi E. N. Setälä, jonka johdolla metodi uudisti nopeasti koko fennougristiikan ja nosti Suomen tutkimuksen kärkeen. Suomalaistutkijat tarkensivat myös Thomsenin luomaa kuvaa vanhoista balttilaisista lainoista. Setälän ohella keskeisiä etymologeja olivat J. J. Mikkola ja Heikki Paasonen. Muualla tutkimus ei ollut yhtä intensiivistä: vain liettualainen Kazimieras Būga perehtyi mainittavasti aiheeseen, ja hänenkin tutkijan uransa jäi lyhyeksi. Vasta 1910-luvun puolessa välissä Thomsenin ja Setälän teesejä alettiin kritikoida. Torsten Karsten ja K. B. Wiklund esittivät vanhimmille balttilaiskontakteille paljon kauemmas menneisyyteen ulottuvia ajoituksia kuin Thomsen. Setälän auktoriteetti kuitenkin torjui uudet teoriat, jotka on vasta paljon myöhemmin yleisesti hyväksytty. Sotien välinen kausi oli erittäin vilkkaan etymologisen tutkimuksen aikaa, ja balttilaisiakin lainoja esitettiin kymmeniä lisää. Ajan uutterimmat tutkijat olivat Heikki Ojansuu, Yrjö Toivonen ja Jalo Kalima. Luonnollisesti myös monet Thomsenin balttilaiset etymologiat korvattiin paremmin sopivilla lainaetymologioilla tai rinnastuksilla sukukielistä. Mikkola arvosteli hyvin voimakkaasti Thomsenin lainaetymologioita. Mikkolan kritiikki osoittautui pääosin pätemättömäksi, mutta on päässyt epäsuorasti vaikuttamaan myöhempään tutkimukseen. Eino Nieminen taas esitti vuonna 1934 hypoteesin, jonka mukaan ainakin osa vanhoista balttilaislainoista voisi olla peräisin muinaiskuurin kielestä, jota baltologit olivat parin vuosikymmenen ajan pyrkineet rekonstruoimaan. Jalo Kalima julkaisi vuonna 1936 oppikirjan itämerensuomalaisten kielten vanhoista balttilaislainoista. Kalima pyrki antamaan kattavan kuvan aiheesta, mutta ei onnistunut kovin hyvin. Kaliman tiedot balttilaisista kielistä eivät olleet ajan tutkimuksen tasolla, ja hän jätti kirjassansa käsittelemättä suuren osan uudempaa tutkimusta, mm. Thomsenin ajoituksia kohtaan osoitetun kritiikin sekä kymmenittäin niin Thomsenin kuin myöhempienkin tutkijoitten esittämiä etymologioita. Kaliman kirja on kuitenkin selkeästi laadittu ja sisältää uusia, ansiokkaitakin etymologioita. Kaliman jälkeen kukaan ei ole kirjoittanut yleisesitystä aiheesta. Tämän tutkielman tavoite on antaa kattava kuva vanhimpien itämerensuomalais-balttilaisten kielikontaktien tutkimuksesta ennen Kaliman oppikirjaa. Näin se voisi tasoittaa tietä uudelle alan yleisesitykselle.

Trust, participation and health among ageing people : A cross-sectional cohort study of men and women born in 1926-30, 1936-40, and 1946-50 in the Lahti region, southern Finland

The purpose of the present study was to explore the associations between good self-rated health and economic and social factors in different regions among ageing people in the Päijät-Häme region in southern Finland. The data of this study were collected in 2002 as part of the research and development project Ikihyvä 2002 2012 (Good Ageing in Lahti region GOAL project). The baseline data set consisted of 2,815 participants born in 1926 30, 1936 40, and 1946 50. The response rate was 66 %. According to the previous studies, trust in other people and social participation as the main aspects of social capital are associated with self-rated health. In addition, socioeconomic position (SEP) and self-rated health are associated, but all SEP indicators do not have identical associations with health. However, there is a lack of knowledge of the health associations and regional differences with these factors, especially among ageing people. Regarding these questions, the present study gives new information. According to the results of this study, self-perceived adequacy of income was significantly associated with good self-rated health, especially in the urban areas. Similar associations were found in the rural areas, though education was also considered an important factor. Adequacy of income was an even stronger predictor of good health than the actual income. Women had better self-rated health than men only in the urban areas. The youngest respondents had quite equally better self-rated health than the others. Social participation and access to help when needed were associated with good self-rated health, especially in the urban area and the sparsely populated rural areas. The result was comparable in the rural population centres. The correlation of trust with self-rated health was significant in the urban area. High social capital was associated with good self-rated health in the urban area. The association was quite similar in the other areas, though it was statistically insignificant. High social capital consisted of co-existent high social participation and high trust. The association of traditionalism (low participation and high trust) with self-rated health was also substantial in the urban area. The associations of self-rated health with low social capital (low participation and low trust) and the miniaturisation of community (high participation and low trust) were less significant. From the forms of single participation, going to art exhibitions, theatre, movies, and concerts among women, and studying and self-development among men were positively related to self-rated health. Unexpectedly, among women, active participation in religious events and voluntary work was negatively associated with self-rated health. This may indicate a coping method with ill-health. As a whole, only minor variations in self-rated health were found between the areas. However, the significance of the factors associated with self-rated health varied according to the areas. Economic factors, especially self-perceived adequacy of income was strongly associated with good self-rated health. Also when adjusting for economic and several other background factors social factors (particularly high social capital, social participation, and access to help when needed) were associated with self-rated health. Thus, economic and social factors have a significant relation with the health of the ageing, and improving these factors may have favourable effects on health among ageing people.

Isaac Ottenberg Collection 1832-1867

Official German documents for Isaac Ottenberg, dated 1851, 1852, 1854. Also included is a handwritten letter to Herr Cronebold, June 1863.

Lucien Wolf and David Mowshowitch papers, [ca. 1869-1959]

Correspondence, reports, minutes, manuscripts, and clippings relating to the activities of Wolf, Mowshowitch, and the Joint Foreign Committee, as well as to the political situation of Jews in various countries and to the Paris Peace Conference. Papers of Lucien Wolf include his diary, lectures on English-German relations and English-Russian relations; bibliography of Wolf's works on Jewish themes; clippings of Wolf's articles; congratulations on his seventieth birthday; article on his last interview with Chamberlain; and correspondence with parents, 1869-1882, A. Abrahams, 1914-1925, Chief Rabbi Dr. J.H. Hertz, 1892-1923, Clara Melchior, 1913-1929, Jacob Schiff, 1910, Maxim Vinawer, 1917, Mark Wischnitzer, 1926-1928, Lord Robert Cecil, 1916-1919, Lord Rothschild, 1906, Cyrus Adler, Count J. Bernstorff, Szymon Ashkenazy, Solomon Dingol, Louis Marshall, Claude G. Montefiore, Sir Edward Sassoon, Jacob Schiff, Lord William Selborne, Nakhum Sokolow, Oscar Straus, Chaim Weizmann, the American Jewish Congress, 1916-1923, Hilfsverein der Deutschen Juden, 1913, and Jewish Historical Society of England.

Alice Davis Menken papers, undated, 1880-1936.

Primarily correspondence, reports, etc. relating to activities with the Society of New York State Women, Jewish Welfare Board, Jewish Protectory and Aid Society (later called Jewish Board of Guardians), New York City Woman's Night Court, Hudson State Training School, New York State Reformatory for Women, Society for Political Study, Daughters of American Revolution, Progressive Party, Mayor's Committee of Women on National Defense, New York, Congregation Shearith Israel, Florence Crittendon League, Committee of Fourteen and the Inwood House; includes also journals, diaries and other material relating to personal life, and a biographical sketch submitted to the Jewish Biographical Bureau, and copies of published and manuscript articles. Contains a "Survey of Reformatory and Correctional Institutions and Agencies As Related To The Problem of Commercialized Vice" in manuscript, submitted in August, 1919 and also material relating to program and activities of New York Training School For Community Center Workers.

Stammbaum der Familie Oppenheimer Laufenselden 1750-1936

Family history, family trees and genealogy of Oppenheimer family in Laufenselden and Nastaetten (75p).

Il canto sospeso de Luigi Nono

This article explains how Nono's Il canto sospeso (1956), for solo voices, choir and orchestra, is structured in a logic of counterbalances for each musical action, overlapping a harmonic or ‘intuitive’ geometry, with a contrasting or ‘anti-intuitive’ plot. Unlike the typical relationships with the golden ratio, found in many musical examples in which it appears ‘naturally’ (see Tatlow 2001), intervals in the prime numbers series here are perceived as ‘counter-rhythm’; as a form of a counterintuitive distribution, or, as Jameson (2003:vii) suggests, as “a very irregular way” of apparent distribution.

Oikeusvaltion paradoksin äärellä. Tasavallan suojelulakiesityksistä käyty eduskuntakeskustelu vuosina 1930 ja 1936

Tutkimuksessa lähestytään oikeusvaltion paradoksia tarkastelemalla sen ilmenemistä valtiopäiväkeskusteluissa, joita käytiin hallituksen esityksistä tasavallan suojelulaiksi vuosina 1930 ja 1936. Oikeusvaltion paradoksin ytimessä on kysymys siitä, miten yksityisen oikeussubjektin myös valtion harjoittamalta mielivallalta nauttima suoja voidaan taata, kun eduskunta on ylin lainsäätäjä ja voi muuttaa myös perustuslakia, jossa tuo suoja taataan. Tämä kysymys korostuu etenkin poikkeusoloissa, jolloin toimeenpanovallalla tulisi olla riittävät valtuudet vaikean tilanteen ratkaisemiseksi. Oikeusvaltion paradoksin kannalta keskeisiä ovat muodollinen, laillisuutta ja muotoja painottava sekä materiaalinen, oikeusjärjestyksen sisällöllisiä periaatteita, kuten perusoikeuksia painottava oikeusvaltiotulkinta. Nämä kaksi tulkintaa ovat vaikeissa tilanteissa toistensa kanssa ristiriidassa ja päättäjät joutuvat tasapainoilemaan niiden välillä: toimiako tehokkaasti yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi, jolloin on riski valtion sisältä käsin tapahtuvasta oikeusvaltion murenemisesta, vai kunnioittaako perusoikeuksia ja altistaa valtakunta ulkoiselle vallankaappaukselle tai muille järjestyshäiriöille. Tutkimuskysymystä tarkastellaan vuosina 1930 ja 1936 eduskunnalle annettujen hallituksen tasavallan suojelulakiesitysten myötä. Esitykset tasavallan suojelulaiksi antoivat presidentille oikeuden, mikäli valtakuntaa uhkasi vaara tai yleinen järjestys ja turvallisuus olivat uhattuina, rajoittaa tiettyjä hallitusmuodon toisessa luvussa taattuja perusoikeuksia. Vuonna 1930 lapuanliikkeen aiheuttama vallankaappauksen uhka oli todellinen ja hallituksen oli pakko antaa sen vaatimia säädöksiä kommunistisen toiminnan tukahduttamiseksi. Paradoksaalisesti laki oli samanaikaisesti lapuanliikkeen painostuksen tulos että yritys ottaa tilanne haltuun poikkeuslailla. Vuonna 1936 tilanne oli huomattavasti rauhallisempi. Lakia perusteltiin sekä maailmanpoliittisen tilanteen epävakaudella että tarpeella säätää poikkeustilanteista etukäteen osana pysyvää lainsäädäntöä. Valtuuksia ei kuitenkaan haluttu säätää osaksi valtiosääntöä, vaan säädös annettiin erillisenä poikkeuslakina. Eduskuntakeskustelussa kannat jakautuivat yleisesti ottaen siten, että lakien vastustajat esittivät materiaaliseen oikeusvaltiotulkintaan ja kannattajat muodolliseen oikeusvaltiotulkintaan lukeutuvia argumentteja. Vastustajien mielestä oli tärkeää kunnioittaa kansalaisten perusoikeuksia ja perustuslakien pysyvyyttä. He myös pelkäsivät lakien mahdollistamaa hallinnollista mielivaltaa. Lakien kannattajat puolestaan korostivat demokratian itsepuolustuksen tärkeyttä: oli yksilön kannalta parasta oikeusturvaa, että kumoukselliset voimat voitiin pitää kurissa. Vuoden 1930 laki jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin lopullisesti syksyllä 1930. Se oli osa kommunistilakipakettia, mutta sitä käytettiin lapuanliikkeen hillitsemiseksi ja Mäntsälän kapinan kukistamiseksi vuonna 1932. Vuoden 1936 laki hylättiin eduskunnassa. Vuonna 1939 annettiin vielä kolmas hallituksen esitys tasavallan suojelulaiksi. Se jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin syksyllä 1939. Hallituksen laajennettuja valtuuksia tarvittiin tällä kertaa sellaisia henkilöitä vastaan, joista voisi olla uhkaa Suomen ulkoiselle turvallisuudelle. Lain nojalla tehtiin satoja poliittiseen vasemmistoon kohdistuneita turvasäilöpidätyksiä sodan aikana. Tämä laki on kuitenkin rajattu tutkimuksen ulkopuolelle.

La revista “Ressorgiment” en la historia catalana : un proyecto editorial para la difusión del catalanismo político. Buenos Aires: 1916-1936

Resumen: El presente trabajo analiza la revista “Ressorgiment”, periódico ofi cial de los “catalanes de América”, el sector separatista de la colectividad catalana asentada en Buenos Aires desde comienzos del siglo XX. Efectúa un análisis teórico de la diagramación formal y de la línea editorial de la publicación y constituye un repaso del ideario del catalanismo separatista radical de ultramar, desde el punto de vista de su proyecto editorial distintivo.

Sobre el embrión humano y la cuestión de la personeidad : un argumento de Luigi Ferrajoli y su discusión

Resumen: El texto analiza las afirmaciones defendidas sobre el estatuto entitativo del embrión y de la solución ética a la cuestión de la legitimidad del aborto provocado, en un trabajo del jurista y pensador italiano, Luigi Ferrajoli, defensor de lo que puede denominarse el bioderecho “liberal”, con una posición decisivamente tomada en favor de la eticidad del aborto. Se advierte que cada uno de sus argumentos parte de una premisa: considerar las afirmaciones de la Iglesia Católica como inexorablemente erróneas, especialmente en lo atinente a la relación entre moral y derecho. La consecuencia más grave de este tipo de argumentación es la deriva anti-humanista del pensamiento contemporáneo con la consiguiente pérdida de toda racionalidad lógica.