A meta-analysis of the association of fracture risk and body mass index in women.

Several recent studies suggest that obesity may be a risk factor for fracture. The aim of this study was to investigate the association between body mass index (BMI) and future fracture risk at different skeletal sites. In prospective cohorts from more than 25 countries, baseline data on BMI were available in 398,610 women with an average age of 63 (range, 20-105) years and follow up of 2.2 million person-years during which 30,280 osteoporotic fractures (6457 hip fractures) occurred. Femoral neck BMD was measured in 108,267 of these women. Obesity (BMI ≥ 30 kg/m(2) ) was present in 22%. A majority of osteoporotic fractures (81%) and hip fractures (87%) arose in non-obese women. Compared to a BMI of 25 kg/m(2) , the hazard ratio (HR) for osteoporotic fracture at a BMI of 35 kg/m(2) was 0.87 (95% confidence interval [CI], 0.85-0.90). When adjusted for bone mineral density (BMD), however, the same comparison showed that the HR for osteoporotic fracture was increased (HR, 1.16; 95% CI, 1.09-1.23). Low BMI is a risk factor for hip and all osteoporotic fracture, but is a protective factor for lower leg fracture, whereas high BMI is a risk factor for upper arm (humerus and elbow) fracture. When adjusted for BMD, low BMI remained a risk factor for hip fracture but was protective for osteoporotic fracture, tibia and fibula fracture, distal forearm fracture, and upper arm fracture. When adjusted for BMD, high BMI remained a risk factor for upper arm fracture but was also a risk factor for all osteoporotic fractures. The association between BMI and fracture risk is complex, differs across skeletal sites, and is modified by the interaction between BMI and BMD. At a population level, high BMI remains a protective factor for most sites of fragility fracture. The contribution of increasing population rates of obesity to apparent decreases in fracture rates should be explored. © 2014 American Society for Bone and Mineral Research.

Gene-lifestyle interaction and type 2 diabetes: the EPIC interact case-cohort study.

BACKGROUND Understanding of the genetic basis of type 2 diabetes (T2D) has progressed rapidly, but the interactions between common genetic variants and lifestyle risk factors have not been systematically investigated in studies with adequate statistical power. Therefore, we aimed to quantify the combined effects of genetic and lifestyle factors on risk of T2D in order to inform strategies for prevention. METHODS AND FINDINGS The InterAct study includes 12,403 incident T2D cases and a representative sub-cohort of 16,154 individuals from a cohort of 340,234 European participants with 3.99 million person-years of follow-up. We studied the combined effects of an additive genetic T2D risk score and modifiable and non-modifiable risk factors using Prentice-weighted Cox regression and random effects meta-analysis methods. The effect of the genetic score was significantly greater in younger individuals (p for interaction  = 1.20×10-4). Relative genetic risk (per standard deviation [4.4 risk alleles]) was also larger in participants who were leaner, both in terms of body mass index (p for interaction  = 1.50×10-3) and waist circumference (p for interaction  = 7.49×10-9). Examination of absolute risks by strata showed the importance of obesity for T2D risk. The 10-y cumulative incidence of T2D rose from 0.25% to 0.89% across extreme quartiles of the genetic score in normal weight individuals, compared to 4.22% to 7.99% in obese individuals. We detected no significant interactions between the genetic score and sex, diabetes family history, physical activity, or dietary habits assessed by a Mediterranean diet score. CONCLUSIONS The relative effect of a T2D genetic risk score is greater in younger and leaner participants. However, this sub-group is at low absolute risk and would not be a logical target for preventive interventions. The high absolute risk associated with obesity at any level of genetic risk highlights the importance of universal rather than targeted approaches to lifestyle intervention.

Les émotions, bien connaître les siennes pour mieux gérer les leurs

L'adolescence est une période de modification profonde du vécu émotionnel, tant sur le plan qualitatif que quantitatif. La pathologie mentale vient, de plus, compliquer le processus de gestion des émotions, dans les excès ou les débordements; du côté des agirs, ou des manques, du côté de l'abrasion des affects ou de l'alexithymie. Les mouvements émotionnels suscités chez les saignants par les adolescents en souffrance sont colorés des mêmes excès. Pouvoir les reconnaître, les accepter et les gérer de manière souple et modulée nous offre de précieuses informations sur ce que vivent nos patients et leur permet de le percevoir et de mesurer leurs effets à travers un miroir et ainsi percevoir une part de leur fonctionnement. Cette capacité saignante a des vertus pare-excitantes et constitue un modèle de gestion des émotions que nos patients adolescents peuvent intégrer. Des ateliers prenant en compte la gestion des émotions complètent ce travail ardu du soignant qui mobilise son énergie et vield se questionner au plus près de ce qu'il vit et ressent dans sa fonction.

Guidelines for the use and interpretation of assays for monitoring autophagy.

In 2008 we published the first set of guidelines for standardizing research in autophagy. Since then, research on this topic has continued to accelerate, and many new scientists have entered the field. Our knowledge base and relevant new technologies have also been expanding. Accordingly, it is important to update these guidelines for monitoring autophagy in different organisms. Various reviews have described the range of assays that have been used for this purpose. Nevertheless, there continues to be confusion regarding acceptable methods to measure autophagy, especially in multicellular eukaryotes. A key point that needs to be emphasized is that there is a difference between measurements that monitor the numbers or volume of autophagic elements (e.g., autophagosomes or autolysosomes) at any stage of the autophagic process vs. those that measure flux through the autophagy pathway (i.e., the complete process); thus, a block in macroautophagy that results in autophagosome accumulation needs to be differentiated from stimuli that result in increased autophagic activity, defined as increased autophagy induction coupled with increased delivery to, and degradation within, lysosomes (in most higher eukaryotes and some protists such as Dictyostelium) or the vacuole (in plants and fungi). In other words, it is especially important that investigators new to the field understand that the appearance of more autophagosomes does not necessarily equate with more autophagy. In fact, in many cases, autophagosomes accumulate because of a block in trafficking to lysosomes without a concomitant change in autophagosome biogenesis, whereas an increase in autolysosomes may reflect a reduction in degradative activity. Here, we present a set of guidelines for the selection and interpretation of methods for use by investigators who aim to examine macroautophagy and related processes, as well as for reviewers who need to provide realistic and reasonable critiques of papers that are focused on these processes. These guidelines are not meant to be a formulaic set of rules, because the appropriate assays depend in part on the question being asked and the system being used. In addition, we emphasize that no individual assay is guaranteed to be the most appropriate one in every situation, and we strongly recommend the use of multiple assays to monitor autophagy. In these guidelines, we consider these various methods of assessing autophagy and what information can, or cannot, be obtained from them. Finally, by discussing the merits and limits of particular autophagy assays, we hope to encourage technical innovation in the field.

Hoitotyön kirjaamisen kehittäminen Malmin kotisairaalassa

Tämän kehittämistyön tarkoituksena oli kehittää hoitotyön kirjaamista toimintatutkimuksellista lähestymistapaa käyttäen Malmin kotisairaalassa Akuuttisairaaloiden hoitotyön tavoitteiden mukaisesti ja kuvata kotisairaalan hoitotyön erityispiirteitä kirjaamisen osalta. Kehittämistyössä tehtävänä oli kartoittaa tärkeimmät kehittämisalueet kirjaamisen osalta ja kuvata työyhteisön näkemys kehittämistyöstä vuoden lopussa ja selvittää jatkokehittämishaasteet seuraavalle vuodelle. Tavoitteena oli parantaa hoitotyön laatua ja vaikutuksia. Kehittämistyö tapahtui vuonna 2006 ja siihen osallistui koko työyhteisö. Lähtötilanteessa kartoitettiin hoitotyön kirjaamisen kehittämisalueita arviointilomakkeen ja keskustelun avulla. Kehittämistyöhön kuuluivat useat kehitystyökokoukset, joissa keskustelun ja kirjallisen materiaalin avulla käsitteellistettiin prosesseja, kehitettiin uusia toimintatapoja ja arvioitiin toimintaa. Lisäksi hoitotyöntekijät kävivät koulutuksissa kehittämistyön aikana. Kehittämistyössä kirjaamisen kehittämisen teema-alueet olivat: hoitotyön suunnitelma, lääkehoidon toteutuksen kirjaaminen, kivun hoito ja ohjaus ja potilaiden kokemusten kirjaamisen lisääminen. Kehittämistyössä käytettiin lähestymistapana käytännöllistä toimintatutkimusta, jossa vastuuhenkilö ja työyhteisön jäsenet määrittelivät yhdessä ongelmat ja niiden syyt ja suunnittelivat tarvittavat toiminnat ongelmien ratkaisemiseksi. Toimintatutkimus oli sopiva lähestymistapa, koska kehittämistyöllä pyrittiin vastaamaan johonkin käytännön toiminnassa havaittuun ongelmaan ja kehittämään jo olemassa olevaa käytäntöä paremmaksi. Kehittämistyön tuloksena parannettiin kirjaamiskäytäntöjä hoitotyön suunnitelman, lääkehoidon, kivun hoidon, ja ohjauksen suhteen, laadittiin kirjallisia ohjeita, luotiin toimintaprosesseja ja laadittiin kirjaamisen kriteerit Malmin kotisairaalaan ja selvitettiin jatkokehittämishaasteet. Kehittämistyö jatkuu edelleen raportin kirjoittamisen jälkeen. Hoitotyön suunnitelman kirjaamisessa käsitteiden ja termien sisällön ymmärtäminen loi yhteistä hoitotyön ammattikieltä. Hoidon prosessimallin avulla hoitotyöntekijä voi jäsentää paremmin potilaan hoitotapahtuman kirjaamista. Yhteiset toimintatavat lääkehoidossa minimoivat mahdollisia virheitä ja yhteisesti sovitut kirjaamisen kriteerit parantavat hoitotyön laatua. Kirjalliset ohjeet auttavat potilaiden kivun hoitoa ja ohjausta. Potilaslähtöinen kirjaaminen sisältää potilaan kokemuksia esimerkiksi terveydentilastaan, kivustaan, oireistaan ja toiveista hoidon suhteen.

Lääkelogistisen palvelumallin tuoma muutos hoitohenkilökunnan työajankäytössä Itä-Helsingin palvelutaloissa

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lääkelogistisen palvelumallin tuomaa muutosta Itä-Helsingin palvelutalojen hoitohenkilökunnan työajankäyttöön. Tavoitteena oli selvittää, miten lääkelogistinen palvelumalli muutti hoitohenkilökunnan työajankäyttöä suhteessa lääkehuoltoon, välittömään ja välilliseen hoitotyöhön, muuhun työajan käyttöön sekä toimintakykyä tukevaan työhön. Ennakko-oletuksena oli, että lääkehuollosta vapautuisi muutoksen myötä työaikaa, joka voitaisiin kohdentaa välittömään ja asiakkaiden toimintakykyä tukevaan työhön. Raportointien välillä palvelutaloista oli lääkelogistisen palvelumallin myötä siirtynyt osa asiakkaiden lääkehoitoon liittyvistä tehtävistä apteekeille. Tutkimus toteutettiin survey-tutkimuksena käyttäen kokonaisotantaa Itä-Helsingin neljässä palvelutalossa. Työajankäyttötiedot koottiin hoitohenkilökunnan itseraportoimana marraskuussa 2005 (n=65) ja syyskuussa 2006 (n=70). Työntekijät täyttivät viiden päivän ajan kyselylomaketta, jossa työajankäyttö raportoitiin kymmenen minuutin jaksoissa luokiteltujen koodien mukaisesti. Tulokset kuvattiin prosentteina, keskiarvoina sekä alku- ja lopputilanteiden välisiä eroja vertailemalla Excelin ja SPSS:n avulla. Tulosten tilastollisessa tarkastelussa käytettiin Wilcoxonin merkkitestiä. Tutkimusaikana hoitohenkilökunnan lääkehuoltoon käyttämä työaika väheni. Vapautunut työaika kohdentui välittömän ja toimintakykyä tukevan työn sijaan välilliseen hoitotyöhön. Myös välittömän työajan prosentuaalinen osuus väheni. Muutosta voitaneen osin selittää syksylle 2006 sijoittuneella sähköisen asiakastietojärjestelmän käyttöönotolla. Ammattiryhmittäin suurin muutos tapahtui sairaanhoitajien kohdalla, jossa sekä välillisen työajan että muun työajan käyttö lisääntyivät merkittävästi. Palvelutalojen kesken esiintyi myös eroavaisuuksia käytetyn työajan suhteen. Tämän tutkimuksen perusteella lääkelogististen tehtävien ulkoistaminen on mahdollista sekä järkevää henkilökunnan ajankäytön näkökulmasta. Tiettyjä palveluja, kuten esimerkiksi osa lääkelogistisista tehtävistä, ulkoistamalla voidaan kohdentaa hoitohenkilökunnan työaikaa välittömään hoitotyöhön. Tulevaisuuden haasteena on hoitohenkilökunnan riittävyys ja palvelujen turvaaminen asiakkaille. Työajan kohdentaminen hoitotyön kannalta keskeisiin asioihin on tärkeä haaste työyhteisöille ja edellyttää selkeää johtamista.

HIV:n ja hepatiitin ehkäisy : artikkeli Länsi-Tallinnan sairaalan sähköiseen lehteen

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää tekiöitä joilla sairaalan työntekijät voivat ylläpitää ja edistää varotoimia ja käsihygienaa työssään. Etsimme vastausta kysymykseen: ”Miten motivoida sairaalan henkilökuntaa tavanomaisten ja verivarotoimien toteuttamiseen?”. Työ on osa Stadian ammattikorkeakoulun ja Länsi-Tallinnan sairaalan yhteistä StaLT -projektia. Tilastojen mukaan seksuaaliteitse tarttuvat taudit kuten B- ja C -hepatiitti sekä HIV ovat lisääntyneet nopeasti Virossa. Terveydenhuoltohenkilöstöllä on riski sairastua työssään johonkin näistä taudeista. Kenellä tahansa hoidettavista potilaista voi olla jokin veriteitse tarttuva tauti. Lääkäreillä ja hoitajilla tulisi olla riittävästi tietoa infektioiden ennaltaehkäisystä ja tietoja olisi hyvä päivittää säännöllisesti esimerkiksi järjestämällä koulutusta sairaalassa. Työntekijöiden motivointi infektioiden ennaltaehkäisyyn on sairaalan johdon vastuulla mutta loppujen lopuksi jokainen työntekijä on itse vastuussa omasta toiminnastaan. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kirjoittaa artikkeli Länsi-Tallinnan sairaalan sähköiseen lehteen. Artikkelin kautta pyritään edistämään henkilökunnan käsihygieniaa. Artikkeli on osa StaLT -projektia. Artikkelin toivotaan oleva helposti luettavissa ja kannustavan sairaalan henkilökuntaa varotoimien esimerkiksi käsihuuhteen käyttöön. Käsien desinfektio ennen potilaskontaktia ja sen jälkeen on todettu olevan tehokkain keino estää infektioiden leviämistä hoitotyössä. Tärkeää on myös rauhalliset ja suunnitelmalliset työtavat joilla ennaltaehkäistään neulanpistotapaturmia.

Helsingin Jalkapalloklubin naispelaajien keskivartalon hallinta

Alaselän ja lantion alueen rasitusvammat ja kiputilat ovat jalkapalloilijoille erittäin tyypillisiä. Keskivartalon hallinnan harjoittelun on tutkitusti todettu vähentävän ja ennaltaehkäisevän alaselän ja lantion alueen vaivoja, ja tästä syystä syvien lihasten vahvistamisesta onkin maailmalla tullut viime vuosina trendi kuntoilijoiden ja urheilijoiden keskuudessa. Suomalaisessa jalkapalloilussa keskivartalon hallinnan harjoittelu ei ole kuitenkaan vielä yleistynyt osaksi lajiharjoittelua. Selvitimme opinnäytetyönämme Helsingin Jalkapalloklubin (HJK) naisten edustusjoukkueen keskivartalon hallintaa. Työ toteutettiin yhteistyössä joukkueen fysioterapiasta vastaavan Fysiotera-piakeskus TUF:n kanssa. Pelaajat toteuttivat koostamaamme keskivartalon hallinnan harjoitusohjelmaa 29 viikon ajan. Tutkimuksen lähestymistapa oli kvantitatiivinen ja siinä käytettiin näennäiskokeellista tutkimusasetelmaa. Tutkimus toteutettiin helmikuun 2006 ja elokuun 2006 välisenä aikana. Tutkimus koostui alku-, väli- ja loppumittauksista, joissa testattiin musculus tranversus abdominiksen aktivoitumista, keskivartalon ja lantion dynaamista hallintaa sekä syvien ja pinnallisten lihasten yhteistoimintaa. Pelaajien harjoitteluaktiivisuutta kontrolloimme kyselyin ja lisäksi kartoitimme heidän kokemuksiaan harjoittelusta ja sen merkityksestä. Tulosten perusteella pelaajien tietoisuuden lisääntyminen keskivartalon hallinnasta ja sen merkityksestä sekä aktiivinen harjoittelu näytti edistäneen dynaamisen stabiliteetin kehittymistä. Sen sijaan kyky aktivoida eriytetysti musculus transversus abdominista ei vaikuttanut kehittyneen käytetyn harjoitusohjelman tuloksena. Työn teoriapohjaa ja tutkimustuloksia voidaan käyttää hyödyksi suunniteltaessa ja kehitettäessä jalkapalloharjoittelun sisältöä. Työtä voidaan hyödyntää myös ennaltaehkäisevässä urheilufysioterapiassa sekä urheiluvammojen kuntoutuksessa.

Desenvolvimento de Ophyra albuquerquei Lopes (Diptera, Muscidae) em condições de laboratório

Ophyra albuquerquei may often be a potential predator of Musca domestica Linnaeus, 1758 in poultry and pig houses in southern Brazil. Here we address the developmental period of immatures stages and their viability. To obtain eggs, larvae and pupae, a colony was established in the laboratory. Adult flies were fed on a diet comprising two parts dry milk, two parts sugar and one part fish flour. Larval diet comprised one part fish flour and one part sawdust and water. The eggs, larvae and pupae were incubated at 26º ± 1ºC, 75% ± 10% R.H. and 12 h photoperiod. The egg to adult cycle took 573 h with a total viability of 64%. The shortest of the stages was the egg stage, which lasted about 20 h. The larval stage had the lowest viability (about 82%) and longest time interval (279 h). Overall, the results of this study show that O. albuquerquei can be readily maintained in the laboratory.

Estimativa de entropia de Muscina stabulans (Fallén) (Diptera, Muscidae) em condições artificiais

Estimativa de entropia de Muscina stabulans (Fallén) (Diptera, Muscidae) em condições artificiais. O conceito de entropia (H) foi adaptado da mecânica estatística para a demografia para quantificar o impacto da mortalidade na expectativa de vida e demonstrar quantitativamente a tendência da mortalidade em populações experimentais. Isto foi verificado para 160 casais de Muscina stabulans (Fallén, 1817) mantidos em câmara climatizada a 24,8ºC ± 0,6ºC, umidade relativa do ar entre 70 e 80% e fotofase de 12 horas. Nestas condições, machos e fêmeas apresentaram valores de H intermediários aos valores teóricos de H = 0 e H = 0,5 demonstrando que para esta espécie, a curva de sobrevivência é do tipo retangular. A distribuição da mortalidade por idade específica indicou que a força desse parâmetro age de dois modos sobre os adultos desta espécie. Em um, a mortalidade tem maior força nos intervalos compreendidos entre a emergência dos adultos e o 10º dia após este processo. No segundo modo, a força de mortalidade é maior entre o 20º e 30º dias após a emergência, sendo que pequenas variações na mortalidade causam maior impacto na sobrevivência das fêmeas do que nos machos.

The long term effects of legalizing divorce on children

We estimate the effect of divorce legalization on the long-term well-being ofchildren. Our identification strategy relies on exploiting the different timing of divorcelegalization across European countries. Using European Community Household Paneldata, we compare the adult outcomes of cohorts who were raised in an environmentwhere divorce was banned with cohorts raised after divorce was legalized in the samecountry. We also have control countries where all cohorts were exposed (or notexposed) to divorce as children, thus leading to a difference-in-differences approach. Wefind that women who grew up under legal divorce have lower earnings and income aswell as worse health as adults compared with women who grew up under illegal divorce.These effects are not found for men. We find no effects of divorce legalization onchildren s family formation or dissolution patterns.

Insects of forensic importance from Rio Grande do Sul state in southern Brazil

The experiment was conducted throughout the year 2005, at the Universidade Federal de Pelotas campus. The objectives of the study were to analyze the decomposition of rabbit (Oryctolagus cunniculus L.) with mean weight 2.67 Kg carcass and describe the interaction of insects acting on it, as well as the insect's potential use in legal medicine. We collected 5.239 insect specimens; 1.827 of them were obtained from larvae collected from carcasses and reared. The specimens were identified and 20 species were of forensic importance. The species Lucilia eximia (Wiedemann, 1819) and Chrysomya albiceps (Wiedemann, 1819) (Diptera, Calliphoridae) were better indicators of post-mortem interval (PMI) because they occurred in all seasons and were the first to reach the carcass. Hemilucilia semidiaphana (Rondani, 1850), H. segmentaria (Fabricius, 1805) (Diptera, Calliphoridae), Muscina stabulans (Fallén, 1817) and Synthesiomyia nudiseta (Wulp, 1883) (Diptera, Muscidae) can disclose death time because they occur only in certain months of the year. Oxyletrum discicolle (Brullé, 1840) (Coleoptera, Silphidae) and Dermestes maculates De Geer, 1774 (Coleoptera, Desmestidae) were found in advanced stages of decomposition.