EU:n sotilaallinen kriisinhallinta : kriisinhallintaoperaatiot ja Suomen rooli

Tämä tutkimus koskee EU:n sotilaallista kriisinhallintaa, EU-operaatioita sekä Suomen osuuttaa näissä. Tutkimuksessa keskitytään kansainvälisessä järjestelmässä toimiviin sotilaallista kriisinhallintaa suorittavien organisaatioiden toimintaan. Tutkimus on luonteeltaan uhka - hyöty näkökulmia korostavaa. Tutkimuksessa tarkastellaan sotilaallista kriisinhallintaa sekä kansainvälisten järjestöjen tasolla (YK, NATO, EU), että valtiollisella tasolla (Suomi). Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miksi EU näkee tarpeellisena ylläpitää ja kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintajoukkoa, sekä mikä Suomen rooli on EU:n sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Tutkimusongelmaan on etsitty vastauksia viiden tutkimuskysymyksen kautta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty asiakirjatutkimusta ja tavoitteena on ollut selvittää vastauksia tutkimuskysymyksiin ja niiden kautta mallintaa, miten sotilaallisen kriisinhallinnan tarve syntyy. Tarkastelun myötä on syntynyt käsitys siitä, miten uhkakuvat ja toiminnasta saavutettava hyöty vaikuttavat tarpeeseen toimia sotilaallisen kriisinhallinnan saralla. Teoreettisena kehyksenä on käytetty englantilaisen koulukunnan mukaista näkemystä kansainvälisestä järjestelmästä. Tutkimusongelmaan on pyritty vastaamaan huomioiden sekä liberaalia että realistista maailmannäkemystä. YK:n ja NATO:n toimintaa on käsitelty pintapuolisesti. YK:n toiminnan tarkastelussa on todettu järjestön heikkoudeksi mm. omien joukkojen puute, hidas päätöksentekoprosessi ja se, että järjestö on sotilaallisen kriisinhallinnan osalta sivuutettavissa sekä NATO:n että EU:n toimesta. NATO:n tarkastelussa on käynyt ilmi, että kylmän sodan jälkeen NATO:n näkyvin toiminta on ollut sotilaallinen kriisinhallinta. NATO:n sotilaallinen kriisinhallintavoima on YK:hon verrattuna helpommin sekä, nopean toiminnan joukkojen myötä, nopeammin käytettävissä. NATO onkin eurooppalaisille valtioille varteenotettava vaihtoehto sotilaallisen kriisinhallinnan johto- ja suunnitteluorganisaationa. EU:n sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita on tarkasteltu turvallisuusympäristön asettamien uhkien ja esimerkkeinä mainittujen hyötynäkökulmien kautta. Operaatiotarkastelun tuotteena on syntynyt arvioita tulevaisuuden EU-operaatioista. EU:n nähdään tulevaisuudessa mahdollisesti suorittavan operaatioita joko Lähi-idän tai Afrikan suunnassa. Operaatioita tullaan suorittamaan aluksi nopeaan toimintaan kykenevillä taisteluosastoilla. EU:n tarve kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintakykyään näyttää perustuvan sekä liberaaliin yleismaailmalliseen yhteisvastuuseen, että voimapoliittiseen pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa kansainvälisenä toimijana. EU pyrkii sotilaallisella kriisinhallinnallaan määrittämään itse miten ja missä unioni vastaa maailmalla vallitseviin uhkiin. Samalla unioni pyrkii itsenäisen toiminnan kautta saavuttamaan mahdollisimman paljon hyötyä sotilaallisen kriisinhallinnan avulla. Suomen aktiivinen rooli EU:n kriisinhallinnassa näyttäisi perustuvan sekä eurooppalaiseen yhteisvastuuseen, että valtion pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa ja saavutettavaa hyötyä sekä EU:n sisäisessä toiminnassa että kriisinhallintaoperaatioissa.

Ratsastusseuran ja Suomen Kenttäratsastusklubin Kaartinmaneesissa marraskuun 26—27 p:nä 1927 järjestämien ratsastuskilpailujen ohjelma

16 x 39 cm

Ratsastusseuran ja Suomen Kenttäratsastusklubin Kampin kentällä toukokuun 14-15 p:nä 1927 järjestämien ratsastuskilpailujen ohjelma

15 x 40 cm

Ohjelma Suomen Kilparatsastusseuran, Helsingin Ratsastajain ja Suomen Valkoisen Kaartin järjestämissä ratsastuskilpailuissa Helsingissä, toukokuun 26-27 päivinä 1934

17 x 23 cm

Ohjelma ratsastusseuran ja Suomen Kenttäratsastusseuran järjestämissä ratsastuskilpailuissa Kaartin Maneesissa sunnuntaina joulukuun 15 p:nä 1929

17 x 22 cm

Ohjelma kenraali Linder'in ja Suomen kenttäratsastusseuran kilpailut este- ja taideratsastuksessa

13 x 20 cm

Ohjelma Kadettikoulun, Helsingin Ratsastajain ja Suomen Kenttäratsastusseuran järjestämissä ratsastuskilpailuissa Helsingissä Kaartin Maneesissa 15 ja 16 p:nä joulukuuta 1934

17 x 24 cm

Ohjelma H:gin Komennuskomppanian, Helsingin Ratsastajain ja Suomen Kenttäratsastusseuran järjestämissä ratsastuskilpailuissa Helsingissä 14 ja 15 p:nä syyskuuta 1935

17 x 23 cm

Kansallisen kulttuurin vaikutus Saksan ja Suomen kirjanpitokäytäntöihin

Taloudellinen globalisaatio ja pääomamarkkinoiden avautuminen ovat johtaneet tarpeeseen informoida yrityksen sidosryhmiä eri maissa ja tuottaa kansainvälisesti vertailukelpoista tilinpäätösinformaatiota. Yhtenäistämiskeskustelussa etenkin kansainvälisten IFRS-standardien (International Financial Reporting Standards) maailmanlaajuinen käyttöönottaminen on herättänyt kasvavaa kiinnostusta siihen, miten kansalliset kirjanpitokäytännöt poikkeavat toisistaan, ja missä määrin kansallisen kulttuurin voidaan nähdä vaikuttavan eroavaisuuksiin maiden välillä. Tässä tutkielmassa tutkitaan kansallisen kulttuurin vaikutusta kirjanpitokäytäntöihin ja niissä havaittaviin eroihin erityisesti Saksan ja Suomen välillä Tutkielmassa sovelletaan Hofsteden (1980) määritelmää kansallisesta kulttuurista mielen kollektiivisena ohjautumisena ja kulttuurillisina arvoina, jotka yhteiskunnan jäsenet jakavat. Tutkielmassa pyritään myös ottamaan huomioon kulttuurin käsitteen monimuotoisuus ja tuomaan esille kulttuurin ilmeneminen yhteiskunnan institutionaalisten tekijöiden kautta. Tämän tutkielman tutkimusote on käsiteanalyyttinen eli se pohjautuu aikaisempaan käsiteanalyysiin ja aiheen empiirisiin tutkimustuloksiin. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytetään Hofsteden (1980) muotoilemia kansallisen kulttuurin arvoulottuvuuksia sekä niihin pohjautuvia Grayn (1988) laskentatoimen alakulttuurin arvoulottuvuuksia. Näiden pohjalta tutkielmassa luodaan malli, jonka mukaan kansallisen kulttuurin nähdään vaikuttavan kansalliseen kirjanpitokäytäntöön. Kulttuurin vaikutuksen havaitaan olevan monissa tapauksissa epäsuora ja sitä voidaan suoremmin analysoida yhteiskunnan institutionaalisten tekijöiden, tärkeimpänä lainsäädäntö- ja verotusjärjestelmän kautta. Tutkielmassa saadaan tulokseksi, ettei Hofsteden (1980) kansallisen kulttuurin arvoulottuvuuksien voida nähdä selittävän kansallisten kirjanpitokäytäntöjen eroja Saksan ja Suomen välillä, johtuen etenkin maiden historiallisesti läheisistä kulttuurillisista ja kaupallisista suhteista. Molemmissa maissa on lisäksi historiallisista syistä samankaltaiset pankkikeskeiset rahoitusmarkkinat ja verotuksella on keskeinen vaikutus kirjanpitokäytäntöön. Suomen kirjanpitokäytännön voidaan nähdä olevan Grayn (1988) ulottuvuuksilla lähempänä ammattimaisuutta ja joustavuutta kuin Saksan. Tämän nähdään selittyvän sillä, että Suomen kirjanpitokäytäntö on taustaltaan teoriaperusteista, kun taas Saksan vahvemmin lakiperusteista. Saksan kirjanpitokäytäntö on taas konservatiivisempaa ja läpinäkymättömämpää kuin Suomen kirjanpitokäytäntö, vaikkakin molempia maita on kritisoitu näistä kirjanpidon ominaisuuksista. EU:n ja IASB:n kansainvälisten harmonisointipyrkimyksien seurauksena molempien maiden kirjanpitokäytännöt kuitenkin edelleen lähentyvät kansainvälistä kirjanpitokäytäntöä.

Kriisinhallinta ja Suomen sotilaallinen uskottavuus

Suomen turvallisuuspolitiikka on ollut jatkuvassa muutoksessa kylmän sodan päättymisen jälkeen. Kriisinhallinta on kohonnut puolustuspolitiikan sektorilla yhä keskeisemmäksi, mutta puolustuspoliittisia ratkaisuja perustellaan edelleen kansallisen puolustuksen tarpeilla ja sotilaallisella uskottavuudella. Tämän tutkimuksen pääongelmana on selvittää, miten Suomen sotilaallinen uskottavuus määrittyy läntisen sodan kuvan viitekehyksessä. Tähän haetaan vastausta kahdella alakysymyksellä. Ensimmäinen niistä selvittää läntisen sodan kuvan mukaista käsitystä sotilaallisesta uskottavuudesta. Toinen selvittää, miksi Suomi osallistuu aktiivisesti kriisinhallintaan. Sotilaallinen uskottavuus on Suomessa melko vähän tutkittu aihealue. Uskottavuus on vuorovaikutusta, jossa kyse on tulkinnoista. Tässä tutkimuksessa selvitetään, mitä sisältyy sotilaalliseen uskottavuuteen länsimaiden, pääasiassa EU:n ja NATO:n jäsenmaiden, näkökulmasta. Uskottavuus määrittyy sodankuvan kautta ja tässä tutkimuksessa keskitytään läntiseen sodan kuvaan. Tutkimuksessa käytetään pohjana konstruktivistista yhteiskuntafilosofiaa, ja aineisto on valittu ja sitä käsitellään teoriasidonnaisen sisällönanalyysin kautta. Tutkimuksen teorialuvussa tarkennetaan tutkimuksen pohjana käytettyä maailmankuvaa ja yhteiskuntafilosofiaa. Tutkimuksen kolmessa asialuvussa käsitellään sotilaallista uskottavuutta, sotilaallista kriisinhallintaa ja Suomen osallistumista kriisinhallintaan 2000-luvulla. Käsitteet uskottavuus ja kriisinhallinta määritellään kyseisissä luvuissa. Sodankuva on jatkuva prosessi, joka rakentuu sen mukaan, miten sen vaikutuspiirissä olevat sitä muokkaavat. Läntisen sodankuvan mukainen asevoiman käytön muutos on suunnannut länsimaiden sotilaallisen voiman kehitystä kylmän sodan jälkeen. Osa vanhoista uhkakuvista on poistunut, mutta tilalle on tullut vähintään saman verran uusia. Uusiin uhkiin ei voida vastata perinteisen sodankäynnin menetelmillä. Ennaltaehkäisystä onkin tullut lähes ainoa keino ehkäistä laajempien turvallisuusuhkien syntyä. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan pitää sitä, että Suomi on kylmän sodan jälkeen pyrkinyt muodostamaan itselleen länsimaisen identiteetin, ja sen takia integroitunut vahvasti läntiseen arvoyhteisöön ja siihen liittyviin organisaatioihin. Tästä on seurannut se, että Suomi on mukana läntisen sodankuvan muutosprosessissa ja toisaalta toteuttaa sitä. Sodankuvaan liittyvät uhkakuvat ja käsitykset asevoimasta ja sen käytöstä muodostavat kehyksen, jonka puitteissa puolustusta kehitetään. Kriisinhallinta on keskeinen osa läntisen sodankuvan mukaista turvallisuuspolitiikkaa, ja Suomi on aktiivisesti mukana sen kehittämisessä.

Os-wiitta yhteiseen ja Suomen geografiaan: Stenhammar'in ja Palmblad'in mukaan suomennettu

Lisäpainokset: 2. p. 1852 (61 s.).

Os-wiitta yhteiseen ja Suomen geografiaan: Stenhammar'in ja Palmblad'in mukaan suomennettu

Lisäpainokset: 2. p. 1852 (61 s.).

Kanta-asiakasohjelmien tulevaisuuden näkymät : Erityistarkastelussa PINS-etuohjelma ja Suomen Lähikauppa

Kanta-asiakasohjelmat ovat erittäin suosittuja ympäri maailmaa, ja erityisesti Suomessa kyseiset markkinat ovat mittavat. Ohjelmien suosio selittyy yritysten asiakkaiden kannattavuusjakaumalla, sillä pieni osa yrityksen asiakkaista tuo suuren osan tämän liikevoitosta. Lisäksi uusien asiakkaiden hankkiminen on yrityksille huomattavasti kalliimpaa kuin vanhojen ylläpito, minkä vuoksi kantaasiakasohjelmilla pyritään saamaan asiakkaat keskittämään ostoksensa tiettyyn yritykseen. Useinkanta-asiakasohjelmissa asiakkaita palkitaan kumulatiivisesti heidän ostokäyttäytymisen mukaan. Viimeisten vuosikymmenien aikana kanta-asiakasohjelmat ovat ottaneet suuren harppauksen paperisista kupongeista muovikortteihin, muta nyt mietitään, mihin suuntaan ohjelmat kehittyvät seuraavaksi. Vaikka kanta-asiakasohjelmien koetaan olevan murrosvaiheessa, ei aiheesta ole juurikaan tuoreita tieteellisiä tutkimuksia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena onkin tarkastella kantaasiakasohjelmien tulevaisuuden näkymiä a) yleisesti ja b) tarkemmin erityisesti PINS-etuohjelman ja Suomen Lähikaupan näkökulmasta. Tutkimusongelmaa on lähestytty laadullisin keinoin teemahaastattelulla, johon osallistui seitsemän kanta-asiakasmarkkinoinnin asiantuntijaa. Aineiston analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia, jonka avulla on selvitetty kanta-asiakasohjelmien kehitystrendejä sekä haasteita kehityksessä. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että tulevaisuudessa kanta-asiakasohjelmissa korostuu entisestään paremman asiakaskokemuksen tuottaminen. Merkittäviä tulevaisuuteen vaikuttavia megatrendejä ovat puolestaan digitalisaatio, individualismi sekä viihteellistyminen. Näihin liittyviä kehitystrendejä ovat datalähtöisyys, mobiili, sosiaalinen media, palvelullistuminen, personointi ja pelillistäminen. Sen sijaan, haasteet kanta-asiakasohjelmien kehityksessä voivat liittyä niin ohjelmien rakenteeseen, megatrendeihin kuin kulttuurisiin seikkoihin. Haasteita on tarkasteltu yritysten ja kuluttajien näkökulmasta mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan saamiseksi. Esimerkiksi digitalisaatiolle ominainen nopea kehityksen tahti koventaa kuluttajien odotuksia, mutta vaikeuttaa yritysten kykyä vastata näihin. Myös ohjelmarakenteen yksinkertaisuus, resurssikysymykset sekä tietosuoja-asiat nähdään haasteellisina. PINS-etuohjelman ja Suomen Lähikaupan osalta tutkimustulokset syventyvät tarkemmin koalitio-ohjelmiin ja päivittäistavara-alaan. Esimerkiksi moniulotteisuus datan käsittelyssä ja analysoinnissa korostuu koalitio-ohjelmien osalta kehityssuunnissa. Sen sijaan haasteisiin nousee vaikeus saada asiakkaita asioimaan koalitio-ohjelman usealla eri kumppanilla, korostunut ohjelmarakenteen monimutkaisuus sekä kaikkien eri kumppaniyritysten strategioiden ja ideoiden yhteensovittaminen.