50 resultados para Etsivä keskuspoliisi
Resumo:
Nuorisotakuu astui voimaan vuoden 2013 alusta. Nuorisotakuu tarjoaa kaikille alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorisotakuuseen sisältyy myös koulutustakuu, joka takaa jokaiselle juuri peruskoulunsa päättäneelle koulutuspaikan. Nyt tehty raportti toimii nuorisotakuun taustamateriaalina sekä myöhemmin myös toteutumisen seurannan välineenä. Pääosin raportin tiedot koskevat nuorten työllisyyttä ja työttömyyttä sekä omaehtoista koulutusta. Lisäksi raportissa käsitellään lyhyesti myös työpajatoimintaa ja etsivää nuorisotyötä. Erilaisista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä indikaattoreista saa lisätietoa esimerkiksi SOTKAnet-indikaattoripankista. Rakenteellisesti tilannetta käsitellään maakunnittain. Myös seutukunta- ja kuntataso on otettu mukaan niistä tilastoista, joista se on saatavilla. Tilastovuodet vaihtelevat melko paljon, sillä mukaan on otettu aina viimeisin saatavilla oleva tieto. Suomenniemen kunta liittyi vuoden 2013 alusta Mikkeliin. Tämän raportin tilastoissa Suomenniemi on mukana muissa paitsi työ- ja elinkeinoministeriön tilastoissa.
Resumo:
Hämeen nuorisotakuun toimintasuunnitelma on laadittu osana ESR-rahoitteista ”Nuorisotakuu Hämeessä: toimintasuunnitelma & tiedotus” -hanketta. Suunnitelmassa tarkastellaan eri toimijatahojen nuorille tarjoamia palveluja, niiden suhdetta nuorisotakuun toteutumiseen sekä tätä taustaa vasten mietityt keinot nuorisotakuun toteuttamiseksi alueella. Toimintasuunnitelman tarkoituksena on tehostaa nuorten työllistymistä ja siten poistaa työttömyyttä tai ainakin lyhentää työttömyysaikoja. Suunnitelmassa ovat mukana myös erilaiset työpajat ja etsivä nuorisotoiminta sekä nuorten ohjaus niin TE-toimistossa, kunnan nuorisotoimessa kuin oppilaitoksissa, jotka omalta osaltaan pyrkivät auttamaan nuorta löytämään oman paikkansa, olipa kyse työstä tai koulutuksesta. Nuorisotakuu yhdistää kolme osa-aluetta: nuorten yhteiskuntatakuun, koulutustakuun ja nuorten aikuisten osaamisohjelman. Nuorten yhteiskuntatakuun tavoitteena on tarjota jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden sisällä työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisesta. Yhteiskuntatakuun rinnalla on koulutustakuu, joka takaa jokaiselle peruskoulunsa päättäneelle jatkokoulutuspaikan lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Nuorten aikuisten osaamisohjelmassa tarjotaan ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa oleville 20–29-vuotiaille nuorille mahdollisuus suorittaa tutkinto. Lisäksi etsivä nuorisotyö ja työpajat toimivat kaikkien nuorisotakuun osa-alueiden tukena. Hämeen nuorisotakuun toimintasuunnitelmassa on tavoitteeksi kirjattu se yhteinen tahtotila, jonka suunnassa toimintaa viedään eteenpäin. Yhteisenä päämääränä on mahdollistaa jokaiselle Hämeen ELY-keskuksen alueen nuorelle hänen tarpeittensa mukaisesti nuorisotakuussa määritelty palvelu. Tähän pyritään toimimalla aktiivisesti nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi luomalla yhteisiä toimintamalleja ja tekemällä yhteistyötä yli hallintorajojen.
Resumo:
Vuoden 2011 alusta lähtien on ollut voimassa nuorisolain 7 a§, jonka mukaan kunnassa on oltava nuorten ohjaus- ja palveluverkosto paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten. Verkoston tehtävänä on edistää alueen nuorten hyvinvointia tiedonkeruun, palveluohjauksen, palvelujen yhteensovittamisen ja viranomaiselta toiselle tapahtu-van sujuvan tiedonsiirron keinoin. Tässä raportissa tarkastellaan kuntien ohjaus- ja palveluverkostojen toimintaa ja kehittämistarpeita Etelä-Savon maakunnassa. Samal-la kuvataan myös nuorten ohjauspalveluiden toimivuutta samoin kuin nuorten hyvinvoinnin strategista kehittämistä. Raportti perustuu vuoden 2015 alussa toteutetulla kuntakierroksella tavattujen, 70 nuorten ohjaus- ja palveluverkoston jäsenen esiin tuomiin kokemuk-siin ja näkemyksiin. Kuntakierroksen perusteella maakunnan yhteinen tahtotila edistää eteläsavolaisten lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia on vahva. Nuorten ohjaus- ja palveluverkostot kokoavat moniammatillisen toimijajoukon säännöllisesti yhteen. Toiminta on käytännönläheistä, nuorten tarpeista lähtevää ja ennaltaehkäisevään työotteeseen perustuvaa. Nivelvaiheen ohjauspalvelut toimivat maakunnassa erittäin hyvin. Samoin etsivä nuorisotyö tekee erinomaista ehkäisevää mutta myös korjaavaa työtä tavoittaen hyvin putoamisvaarassa olevia nuoria. Maakunnassa on kuitenkin näkyvissä palveluiden epätasa-arvoista saatavuutta ja saavutettavuutta, mikä näkyy maakunnassa erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tarvitsemissa palveluissa.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on minäkertojan kirjailijaidentiteetin rakentuminen norjalaiskirjailija Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-romaanisarjan viidennessä osassa eli Viidennessä kirjassa (2015). Tutkielma tarjoaa poikkeuksellisen tulokulman paitsi vähän tutkituun ja yhteiskunnallisesti merkittävään kirjalliseen ilmiöön, myös sosiologiseen identiteettitutkimukseen. Sen tarkastelun kohteena on, miten kirjailijaidentiteettiä kerrotaan Knausgårdin kaunokirjallista romaania ja omaelämäkertaa yhdistävässä teoksessa. Tutkielma asemoituu kirjallisuussosiologian kentälle ja hyödyntää narratiivisen identiteettitutkimuksen periaatteita. Elina Jokisen teoksessaan Vallan kirjailijat (2010) jäsentämät kirjailijaidentiteettityypit (viimeiset romantikot, moderni kirjailijatyyppi ja postmodernit ammattikirjoittajat) ovat sen keskeisin teoreettinen viitekehys. Tutkielman metodi on narratiivinen tekstianalyysi. Siihen kiinnittyy dialoginen eli aineiston kanssa vuoropuhelua käyvä lukutapa, jonka apuvälineitä ovat kerronnan performatiivisia toistoja etsivä lukutapa sekä fokalisaation eli kertojanäänen käsite. Tutkielmassa hahmottuu minäkertoja, jonka kirjailijaidentiteettiprojekti perustuu kirjoittamisen sisäsyntyiselle pakolle eli romanttiselle kirjailijan kutsumukselle. Minäkertoja esittää kirjailijaidentiteettinsä kehityksen selviytymistarinana, jota läpivalaisevat kaunokirjalliset metaforat. Tutkielmasta voi samailla havaita, että Knausgårdin kerronnassa kirjailijuuden saavuttaminen edellyttää äärikokemuksia ja -ajatuksia. Tutkielmassa kuvataan minäkertojan kokemaa epävarmuutta ja ulkopuolisuutta narratiivissa esiintyviin toisiin nähden, mistä voi vapautua vain kirjoittamisen avulla. Kuitenkin tutkielmassa hahmottuu myös saavutetun kirjailijuuden problematisoiva vaikutus minäkertojan ammatti-identiteettiin. Tämä ilmenee kerronnassa moninaisina julkisen ja yksityisen elämän kipupisteinä. Tutkielman tuloksia on mahdollista hyödyntää paitsi Knausgårdin romaanisarjaa koskevassa jatkotutkimuksessa, myös tämän autofiktiivistä minää ja julkista minää koskeviin erontekoihin. Tutkielma tarjoaa myös poikkitieteellisesti jäsentyneen kirjailijaidentiteettinarratiivin mallin, jossa otetaan huomioon kaunokirjallisuuden omalakisuus. Siten se on yksi avauksista ymmärtävämpään kirjallisuussosiologiseen kirjailijaidentiteetti- ja omaelämäkertatutkimukseen.
Resumo:
Tässä pro gradu -tutkielmassa pyritään selvittämään seitsemän S2-alan opettajan näkemyksiä siitä, mitä lukemaan opettamiseen toisella kielellä sisältyy. Tätä pohditaan lukemaan opettamisen taustalla vaikuttavien asioiden valossa sekä muodon ja merkityksen näkökulmasta, joita avataan myös johdannossa. Mielenkiintoni kohdistuu myös siihen, millaisia opetuskäytäntöjä opettajille on muodostunut ja miten taustatekijät ja muodon ja merkityksen näkökulmat näkyvät lukemaan opetuksessa. Lisäksi pyrin selvittämään, millaista koulutusta ja tukea S2-alan opettajille on tarjolla ja millaista koulutusta he ovat saaneet liittyen lukemaan opetukseen. Tutkimusaineistoni on kerätty haastattelemalla S2-opettajia ja valmistavan luokan opettajia sekä havainnoimalla heidän oppituntejaan. Tutkimusote on siis lähtökohtaisesti kvalitatiivinen ja ymmärrystä lukemaan opettamiseen ilmiönä etsivä. Lukemaan opettamisesta toisella kielellä on tehty vähän tutkimusta ja suomessa S2 on oppiaineena ja opetuksen kohteena verrattain uusi. Tämä näkyy myös tutkimustuloksissani, joiden mukaan toisella kielellä lukemaan opettamiseen ei ole vakiintunut selkeitä opetusmenetelmiä ja osa opettajista opettaa S2-oppilaille lukemista samalla tavalla kuin suomenkielisillekin oppilaille. Tutkielmassani haastattelemani opettajat myös toteavat, että oppimateriaaleja ja tukea S2-alan opettajille on tarjolla, mutta koska ala on niin nuori ja tutkimustieto puuttuu, joutuvat opettajat räätälöimään opetustaan tilanteen mukaan kulloisellekin ryhmälle sopivaksi.