Monthly precipitation probabilities by climatic divisions: 23 Eastern States from the Great Lakes to the Gulf Coast

"Completed as a cooperative effort between the U.S. Department of Commerce, Environmental Science Services Administration, and the U.S. Department of Agriculture, Economic Research Service."

On course to Desert Storm : the United States Navy and the Persian Gulf /

Includes bibliographical references and index.

U.S. policy in the Persian Gulf : hearing before the Committee on Foreign Relations, United States Senate, One Hundred First Congress, second session ....

Item 1039-A, 1039-B (MF)

Heavy metal contamination in seafood and consumer exposure in the Gulf Cooperation Council

Dissertação para obtenção do Grau de Mestre em Tecnologia e Segurança Alimentar

Taxonomic guide to the polychaetes of the northern Gulf of Mexico / prepared by Joan M. Uebelacker and Paul G. Johnson, editors ; prepared under MMS contract 14-12-001-29091 for Minerals Management Service, U.S. Dept. of the Interior.

4

Maritime Safety in the Gulf of Finland. Review on Policy Instruments

Suomenlahden lisääntynyt meriliikenne on herättänyt huolta meriliikenteen turvallisuuden tasosta, ja erityisesti Venäjän öljyviennin kasvu on lisännyt öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella. Erilaiset kansainväliset, alueelliset ja kansalliset ohjauskeinot pyrkivät vähentämään merionnettomuuden riskiä ja meriliikenteen muita haittavaikutuksia. Tämä raportti käsittelee meriturvallisuuden yhteiskunnallisia ohjauskeinoja: ohjauskeinoja yleisellä tasolla, meriturvallisuuden keskeisimpiä säätelijöitä, meriturvallisuuden ohjauskeinoja ja meriturvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä, ohjauskeinojen tehokkuutta ja nykyisen meriturvallisuuden ohjausjärjestelmän heikkouksia. Raportti on kirjallisuuskatsaus meriturvallisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyn rakenteeseen ja tilaan erityisesti Suomenlahden meriliikenteen näkökulmasta. Raportti on osa tutkimusprojektia ”SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 - 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan” ja sen työpakettia 6 ”Keskeisimmät riskit ja yhteiskunnalliset vaikutuskeinot”. Yhteiskunnalliset ohjauskeinot voidaan ryhmitellä hallinnollisiin, taloudellisiin ja tietoohjaukseen perustuviin ohjauskeinoihin. Meriturvallisuuden edistämisessä käytetään kaikkia näitä, mutta hallinnolliset ohjauskeinot ovat tärkeimmässä asemassa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi meriturvallisuuden sääntely tapahtuu pääosin kansainvälisellä tasolla YK:n ja erityisesti Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimesta. Lisäksi myös Euroopan Unionilla on omaa meriturvallisuuteen liittyvää sääntelyä ja on myös olemassa muita alueellisia meriturvallisuuden edistämiseen liittyviä elimiä kuten HELCOM. Joitakin meriturvallisuuden osa-alueita säädellään myös kansallisella tasolla. Hallinnolliset meriturvallisuuden ohjauskeinot sisältävät aluksen rakenteisiin ja varustukseen, alusten kunnon valvontaan, merimiehiin ja merityön tekemiseen sekä navigointiin liittyviä ohjauskeinoja. Taloudellisiin ohjauskeinoihin kuuluvat esimerkiksi väylä- ja satamamaksut, merivakuutukset, P&I klubit, vastuullisuus- ja korvauskysymykset sekä taloudelliset kannustimet. Taloudellisten ohjauskeinojen käyttö meriturvallisuuden edistämiseen on melko vähäistä verrattuna hallinnollisten ohjauskeinojen käyttöön, mutta niitä voitaisiin varmasti käyttää enemmänkin. Ongelmana taloudellisten ohjauskeinojen käytössä on se, että ne kuuluvat pitkälti kansallisen sääntelyn piiriin, joten alueellisten tai kansainvälisten intressien edistäminen taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla hankalaa. Tieto-ohjaus perustuu toimijoiden vapaaehtoisuuteen ja yleisen tiedotuksen lisäksi tieto-ohjaukseen sisältyy esimerkiksi vapaaehtoinen koulutus, sertifiointi tai meriturvallisuuden edistämiseen tähtäävät palkinnot. Poliittisella tasolla meriliikenteen aiheuttamat turvallisuusriskit Suomenlahdella on otettu vakavasti ja paljon työtä tehdään eri tahoilla riskien minimoimiseksi. Uutta sääntelyä on odotettavissa etenkin liittyen meriliikenteen ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen ohjaukseen kuten meriliikenteen sähköisiin seurantajärjestelmiin. Myös inhimilliseen tekijän merkitykseen meriturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty lisääntyvissä määrin huomiota, mutta inhimilliseen tekijän osalta tehokkaiden ohjauskeinojen kehittäminen näyttää olevan haasteellista. Yleisimmin lääkkeeksi esitetään koulutuksen kehittämistä. Kirjallisuudessa esitettyjen kriteereiden mukaan tehokkaiden ohjauskeinojen tulisi täyttää seuraavat vaatimukset: 1) tarkoituksenmukaisuus – ohjauskeinojen täytyy olla sopivia asetetun tavoitteen saavuttamiseen, 2) taloudellinen tehokkuus – ohjauskeinon hyödyt vs. kustannukset tulisi olla tasapainossa, 3) hyväksyttävyys – ohjauskeinon täytyy olla hyväksyttävä asianosaisten ja myös laajemman yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna, 4) toimeenpano – ohjauskeinon toimeenpanon pitää olla mahdollista ja sen noudattamista täytyy pystyä valvomaan, 5) lateraaliset vaikutukset – hyvällä ohjauskeinolla on positiivisia seurannaisvaikutuksia muutoinkin kuin vain ohjauskeinon ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen, 6) kannustin ja uuden luominen – hyvä ohjauskeino kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja ja kehittämään toimintaa. Meriturvallisuutta koskevaa sääntelyä on paljon ja yleisesti ottaen merionnettomuuksien lukumäärä on ollut laskeva viime vuosikymmenien aikana. Suuri osa sääntelystä on ollut tehokasta ja parantanut turvallisuuden tasoa maailman merillä. Silti merionnettomuuksia ja muita vaarallisia tapahtumia sattuu edelleen. Nykyistä sääntelyjärjestelmää voidaan kritisoida monen asian suhteen. Kansainvälisen sääntelyn aikaansaaminen ei ole helppoa: prosessi on yleensä hidas ja tuloksena voi olla kompromissien kompromissi. Kansainvälinen sääntely on yleensä reaktiivista eli ongelmakohtiin puututaan vasta kun jokin onnettomuus tapahtuu sen sijaan että se olisi proaktiivista ja pyrkisi puuttumaan ongelmakohtiin jo ennen kuin jotain tapahtuu. IMO:n työskentely perustuu kansallisvaltioiden osallistumiseen ja sääntelyn toimeenpano tapahtuu lippuvaltioiden toimesta. Kansallisvaltiot ajavat IMO:ssa pääasiallisesti omia intressejään ja sääntelyn toimeenpanossa on suuria eroja lippuvaltioiden välillä. IMO:n kyvyttömyys puuttua havaittuihin ongelmiin nopeasti ja ottaa sääntelyssä huomioon paikallisia olosuhteita on johtanut siihen, että esimerkiksi Euroopan Unioni on alkanut itse säädellä meriturvallisuutta ja että on olemassa sellaisia alueellisia erityisjärjestelyjä kuin PSSA (particularly sensitive sea area – erityisen herkkä merialue). Merenkulkualalla toimii monenlaisia yrityksiä: toisaalta yrityksiä, jotka pyrkivät toimimaan turvallisesti ja kehittämään turvallisuutta vielä korkeammalle tasolle, ja toisaalta yrityksiä, jotka toimivat niin halvalla kuin mahdollista, eivät välitä turvallisuusseikoista, ja joilla usein on monimutkaiset ja epämääräiset omistusolosuhteet ja joita vahingon sattuessa on vaikea saada vastuuseen. Ongelma on, että kansainvälisellä merenkulkualalla kaikkien yritysten on toimittava samoilla markkinoilla. Vastuuttomien yritysten toiminnan mahdollistavat laivaajat ja muut alan toimijat, jotka suostuvat tekemään yhteistyötä niiden kanssa. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuuteen johtuu osaksi myös merenkulun vanhoillisesta turvallisuuskulttuurista. Verrattaessa meriturvallisuuden sääntelyjärjestelmää kokonaisuutena tehokkaiden ohjauskeinoihin kriteereihin, voidaan todeta, että monien kriteerien osalta nykyistä järjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja onnistuneena. Suurimmat ongelmat lienevät sääntelyn toimeenpanossa ja ohjauskeinojen kustannustehokkuudessa. Lippuvaltioiden toimeenpanoon perustuva järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, josta mukavuuslippujen olemassa olo on selvin merkki. Ohjauskeinojen, sekä yksittäisten ohjauskeinojen että vertailtaessa eri ohjauskeinoja keskenään, kustannustehokkuutta on usein vaikea arvioida, minkä seurauksena ohjauskeinojen kustannustehokkuudesta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa ja tuloksena voi olla, että ohjauskeino on käytännössä pienen riskin eliminoimista korkealla kustannuksella. Kansainvälisen tason meriturvallisuus- (ja merenkulku-) politiikan menettelytavoiksi on ehdotettu myös muita vaihtoehtoja kuin nykyinen järjestelmä, esimerkiksi monitasoista tai polysentristä hallintojärjestelmää. Monitasoisella hallintojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa keskushallinto on hajautettu sekä vertikaalisesti alueellisille tasoille että horisontaalisesti ei-valtiollisille toimijoille. Polysentrinen hallintojärjestelmä menee vielä askeleen pidemmälle. Polysentrinen hallintojärjestelmä on hallintotapa, jonka puitteissa kaikentyyppiset toimijat, sekä yksityiset että julkiset, voivat osallistua hallintoon, siis esimerkiksi hallitukset, edunvalvontajärjestöt, kaupalliset yritykset jne. Kansainvälinen lainsäädäntö määrittelee yleiset tasot, mutta konkreettiset toimenpiteet voidaan päättää paikallisella tasolla eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämän tyyppisissä hallintojärjestelmissä merenkulkualan todellinen, kansainvälinen mutta toisaalta paikallinen, toimintaympäristö tulisi otetuksi paremmin huomioon kuin järjestelmässä, joka perustuu kansallisvaltioiden keskenään yhteistyössä tekemään sääntelyyn. Tällainen muutos meriturvallisuuden hallinnassa vaatisi kuitenkin suurta periaatteellista suunnanmuutosta, jollaisen toteutumista ei voi pitää kovin todennäköisenä ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

Water characteristics and current structure of the intermediate waters in the arabian sea

At intermediate depths of the Arabian Sea, the circulation and characteristics of water are more influenced by the high saline waters from the north and low saline waters from the south of equator. The interaction of these waters which greatly differ in characteristics is less understood compared to that at the upper layers. An understanding of the nature of the intermediate waters is of vital importance not only because of the unusual characteristics of the waters but also due to the influx of the different water masses from the neighbouring Red Sea and Persian Gulf. Hence, in the present investigation, it is proposed to study the water characteristics and current structure of the intermediate waters in the Arabian Sea through the distribution of the water properties on the isanosteric surfaces of 100, 80, 60 and 4O—cl/t, vertical sections, and scatter diagrams An attempt is also made to present the potential vorticity between different steric levels to understand the circulation and mixing processes. Data collected during and subsequent to International Indian Ocean Expedition (IIOE) are used for this study. The thesis has been divided into six chapters with further sub divisions

Gulf of Mexico's Offshore Oil Platform Wind Potential

There are over 6000 natural resource drilling platforms in the Gulf of Mexico, all of which will become obsolete once their deposits are extracted. This study examined one of the possible alternate uses for these platforms, wind power potential. Using ArcGIS the number of platforms was reduced by weighting their distance from National Data Buoy Center wind speed collection points and water depth. Calculations were done to assess the optimal sites remaining, as well as provide an estimate of the energy potential for each site. Data for this project was obtained from the Minerals Management Service (MMS), United States Geological Service (USGS), and National Data Buoy Center (NDBC). A major limitation of this project was a lack of NDBC wind speed buoys, creating large data gaps and excluding many oil rigs that have otherwise high energy potential.

Distribution of benthic and planktic foraminifera in surface sediments of the Indian and Pakistan continental margin, Arabian Sea

During the Indian Ocean Expedition of the German research vessel "Meteor" and the following cruise with the Pakistani fishing vessel "Machhera" in February and March 1965, sediments were sampled from the shelf, continental slope and the Arabian Basin off Pakistan and India. The biostratigraphic studies are based on sedimentary material from 24 sediment cores up to 480 cm long and 100 grab samples. The faunal residues of the > 160 µ fraction (chiefly foraminifera and pteropods) were determined and counted in order to get an idea of the climatic conditions during the Late Quaternary of this region. Biostratigraphic correlations of these Late Quaternary deposits are only possible if the thanatocoenosis of the surface sediments are well known. The analysis of the benthonic foraminiferal populations resulted in the definition of several foraminiferal facies. The following sequence of forarniniferal facies, named after their most characteristic members, can be distinguished from the shelf to the deep-sea: 1. Ammonia-Florilus facies ; 2. Ammonia-Cancris facies; 3. Cassidulina-Cibicides facies; 4. Uvigerina-Cassidulina facies ; 5. Buliminacea facies ; 6. deepwater facies, partly with Bulimina aculeata or with Nonionidae. On the upper continental slope there is a zone extremely poor in benthonic foraminifera. In this water depth the oxygen minimum layer (0.05-0.02 ml/l) of the water column reaches the slope. Almost no connection can be observed between the living and the dead foraminiferal population of the same sample. The regional distribution of the planktonic foraminifera from plankton tows as well as from the surface sediments shows marked differences in the species composition of faunas from different regions within the area of investigation. That depends on oceanographic conditions such as upwelling, dissolution of carbonate at great depths etc. Based on the results of faunal analysis of samples from the recent sea-floor, a biostratigraphic subdivision of the sediments in the cores was established. The following biostratigraphically defined sections could be distinguished from the top of the sediment cores downwards : 1. Relatively cool climatic conditions are reflected by the foraminifera of the uppermost core sections. 2. The next section is characterized by much warmer conditions (Holocene climatic optimum). The C-14 ages of this interval range from 4000 to 10 000 years B.P. according to different authors. C-14 dates on the material investigated do not give reliable clues. 3. Foraminiferal populations adapted to much colder conditions can be observed in the underlying core section. The boundary between the warm climate reflected by the foraminifera of section 2 and the cold climate (section 3) is relatively sharp. It can be correlated from core to core over the whole area investigated. The cold climate sediments of section 3 are underlain by different cool-, warm- and cold-climate sediments which can only be correlated over very short distances. Since it appears certain that the last really cold conditions ended earlier in the Arabian Sea and its vicinity than in Europe it is recommended not to use the European stratigraphic terms for the Quaternary. Because of the lack of reliable absolute sediment ages for the cores no exact sedimentation rates can be given. According to rough estimates, however, the rates are 1-2 cm/1000 years in the deep basin and up to 40 cm/1000 years on the upper continental slope. Sedimentation rates are always larger near the mouth of the Indus-River than off South India at stations of about the same water depth. Planktonic gastropods (mainly pteropods) cannot be used for biostratigraphic purposes in the region under consideration. All of them seem to be displaced from the shelf. Their distribution there is given in.

Part of the global DOC versus AOU (dissolved organic carbon/apparent oxygen utilization) data compilation, Arabian Sea

Concentrations of total organic carbon (TOC) were determined on samples collected during six cruises in the northern Arabian Sea during the 1995 US JGOFS Arabian Sea Process Study. Total organic carbon concentrations and integrated stocks in the upper ocean varied both spatially and seasonally. Highest mixed-layer TOC concentrations (80-100 µM C) were observed near the coast when upwelling was not active, while upwelling tended to reduce local concentrations. In the open ocean, highest mixed-layer TOC concentrations (80-95 µM C) developed in winter (period of the NE Monsoon) and remained through mid summer (early to mid-SW Monsoon). Lowest open ocean mixed-layer concentrations (65-75 µM C) occurred late in the summer (late SW Monsoon) and during the Fall Intermonsoon period. The changes in TOC concentrations resulted in seasonal variations in mean TOC stocks (upper 150 m) of 1.5-2 mole C/m**2, with the lowest stocks found late in the summer during the SW Monsoon-Fall Intermonsoon transition. The seasonal accumulation of TOC north of 15°N was 31-41 x 10**12 g C, mostly taking place over the period of the NE Monsoon, and equivalent to 6-8% of annual primary production estimated for that region in the mid-1970s. A net TOC production rate of 12 mmole C/m**2/d over the period of the NE Monsoon represented ~80% of net community production. Net TOC production was nil during the SW Monsoon, so vertical export would have dominated the export terms over that period. Total organic carbon concentrations varied in vertical profiles with the vertical layering of the water masses, with the Persian Gulf Water TOC concentrations showing a clear signal. Deep water (>2000 m) TOC concentrations were uniform across the basin and over the period of the cruises, averaging 42.3±1.4 µM C.

Acute survivorship of the deep-sea coral Lophelia pertusa from the Gulf of Mexico under acidification,warming,and deoxygenation

Changing global climate due to anthropogenic emissions of CO2 are driving rapid changes in the physical and chemical environment of the oceans via warming, deoxygenation, and acidification. These changes may threaten the persistence of species and populations across a range of latitudes and depths, including species that support diverse biological communities that in turn provide ecological stability and support commercial interests. Worldwide, but particularly in the North Atlantic and deep Gulf of Mexico, Lophelia pertusa forms expansive reefs that support biological communities whose diversity rivals that of tropical coral reefs. In this study, L. pertusa colonies were collected from the Viosca Knoll region in the Gulf of Mexico (390 to 450 m depth), genotyped using microsatellite markers, and exposed to a series of treatments testing survivorship responses to acidification, warming, and deoxygenation. All coral nubbins survived the acidification scenarios tested, between pH of 7.67 and 7.90 and aragonite saturation states of 0.92 and 1.47. However, calcification generally declined with respect to pH, though a disparate response was evident where select individuals net calcified and others exhibited net dissolution near a saturation state of 1. Warming and deoxygenation both had negative effects on survivorship, with up to 100% mortality observed at temperatures above 14ºC and oxygen concentrations of approximately 1.5 ml·l-1. These results suggest that, over the short-term, climate change and OA may negatively impact L. pertusa in the Gulf of Mexico, though the potential for acclimation and the effects of genetic background should be considered in future research.