Historia que no cesa. La independencia de Colombia. 1780-1830

La historia de la Independencia no cesa de escribirse. Su escritura se inició en el momento mismo de los acontecimientos. El Diario Político de Santafé de Bogotá, creado apenas unos días después del 20 de julio de 1810, se ocupó, casi exclusivamente, de contar y, por supuesto, de justificar el levantamiento de los criollos y la creación de la nueva Junta de Gobierno. Y aún más importante, en el temprano año 1825, el político e intelectual José Manuel Restrepo dio a conocer su Historia de la Revolución de Colombia, obra ambiciosa y sorprendente sobre el curso de los aconteceres que habían fracturado el imperio español y dado origen a las nuevas repúblicas. Obviamente, hoy la historia de la Independencia es algo mucho más complejo que un minucioso relato de las confrontaciones militares entre patriotas y realistas.

Copia de carta escrita por Don Pablo de Luna y Azcarate al Exmo. Sr. Marqués de Almonacid y Conde de Pavía en que se refiere la avenida e inundación del rio Ebro y el daño que ha hecho en la ciudad de Çaragoça [Manuscrito]

Hay un ejemplar encuadernado con: XVIII/1830

Sermón predicado el dia de S. Pedro y S. Pablo al illmo. Obispo y cabildo de la catedral de Sigüenza /

Mode of access: Internet.

Histoire de la littérature, française classique (1515-1830)

Only pt. I-II of t. 1 had appeared before the author's death, the remaining volumes were based on the author's lectures and notes of pupils, revised by René Doumic and A. Chérel. cf., Pref., t. 4.

France in the nineteenth century, 1830-1890,

Mode of access: Internet.

Informe del ciudadano general Porfirio Díaz a sus compatriotas acerca de los actos de su administración en el período constitucional comprendido entre el 1.o de diciembre de 1900 a 30 de noviembre de 1904.

Mode of access: Internet.

Bergslagenista Karjalaan : Ruotsalaisten vuorimiesten siirtolaisuus Pitkärantaan 1879 - 1904

Pitkärannan kaivokselle Laatokan Karjalaan saapui vuonna 1880 24 ruotsalaista vuorimiestä perheineen käynnistääkseen sen uudella teholla, tekemään siitä modernin ja johtamaan sen toimintaa. Heidät oli rekrytoinut sinne pietarilainen kansainvälisten liikemiesten omistama pankki suomalaisen vuoriteollisuuden asiantuntijan Hjalmar Furuhjelmin avulla. Pankki oli hankkinut lupaavalla malmialueella sijainneen kaivoksen omistukseensa muutamaa vuotta aikaisemmin. Ruotsalaisten saapumisesta käynnistyi 25 vuotta jatkunut ketjusiirtolaisuus Ruotsin vuoriteollisuuden keskusalueelta Bergslagenista Pitkärantaan, mikä oli pituutensa ja toimintansa vuoksi merkittävä. Vaikka Pitkäranta sijaitsi periferiassa, oli se hyvin kansainvälinen paikka, jossa oli myös muutamia muunmaalaisia työntekijöitä. Pitkäranta eli ruotsalaisten johdossa teollisen kultakautensa. Sieltä louhittiin pääasiassa kuparia, mutta loppuaikoina toiminta keskittyi rautamalmiin, jota rikastettiin. Kaivoksen yhteydessä toimi eri aikoina myös muuta teollisuutta kuten pullotehdas. Monet Pitkärannan ruotsalaisista olivat siirtolaisina perheensä kanssa. Naimattomista muutamat solmivat avioliiton suomalaisen kanssa ja kaksi kaivoksen saksalaisen johtajan O. G. Trüstedtin tyttärien kanssa. Ruotsalaiset siirtolaiset olivat Pitkärannassa johtavassa asemassa niin tehtäviensä pohjalta kuin sosiaalisestikin. Pitkärannan ruotsalaiset eivät pääsaantöisesti integroituneet Suomeen, vaan säilyttivät ruotsalaisen identiteettinsä ja palasivat jossain vaiheessa takaisin Ruotsiin - jopa sellaiset, jotka olivat Suomessa yli kymmenen vuotta. Vain muutama ruotsalainen vuorimies jäi Suomeen. Ruotsalaiset loivat Pitkärannassa ollessaan tiiviin suhdeverkon, johon kuului keskeisesti myös Trüstedtien perhe. Verkosto toimi tiiviisti muutama vuosi Pitkärannan jälkeen perustetun Outokummun kaivoksen alkutaipaleen aikana. Pitkärannan ruotsalaiset liittyivät vielä Petsamon nikkelinkin löytymiseen. Pitkärannan ruotsalaisuus kuului kolmeen historialliseen kontekstiin. Taustalla oli vuosisatoja Ruotsista Suomeen jatkunut vuoriammattilaisten siirtolaisuus, joka ei ollut loppunut, vaikka maiden valtiollinen side oli päättynyt vuonna 1809. Tästä syytä rekrytoijien kannalta Ruotsi oli luonnollinen kohde. Rekrytoidut taas elivät Ruotsin suurinta siirtolaisuusaaltoa, jolloin suuret siirtolaisvirrat suuntautuivat Pohjois-Amerikkaan ja siirtolaisuus kosketti lähes jokaista ruotsalaista. Kolmas taustalla vaikuttanut historiallinen kehitys oli Pietarin nopea kasvu ja kansainvälistyminen sekä sen imussa tapahtunut vaikutusalueiden ja koko Suomen teollistuminen. Pitkärannan kaivos oli Pietarin kansainvälisten liikemiesten omistama ja sen tuotanto palveli täysin Pietaria, jonka laajaan vaikutusalueeseen Pitkäranta kuului hyvin voimakkaasti. Monessa mielessä ruotsalaisten vuorimiesten siirtolaisuus Pitkärantaan olikin enemmän siirtolaisuutta Pietarin vaikutusalueelle kuin Suomeen. Pitkärannan side Suomeen oli lähinnä vain sen fyysinen sijainti, muuten sitä täytyy arvioida kiinteästi osana Pietarin vaiheita. Pitkäranta oli Amerikan siirtolaisuuteen ja vähän myöhemmin alkaneeseen Norrbotteniin muuttoon verrattuna vain pieni sivujuonne ruotsalaisessa 1800-luvun lopun siirtolaisuudessa. Suomeen ja Venäjälle tapahtuneen ruotsalaissiirtolaisuuden joukossa se oli kuitenkin aikanaan merkittävä, monimuotoinen ja kauaskantoinen tapahtuma. Avainsanat: ruotsalaiset, siirtolaisuus, vuoriteollisuus, ruukki, kaivos, Pitkäranta, Impilahti, Falun, Pietari, Bergslagen, kupari, ketjusiirtolaisuus

Signed portrait of cellist Pablo Casals.

Handwritten dedication: To Ernest A. Koellcken? cordial souvenir Pablo Casals 1967

Musicologist and philosopher Albert Schweitzer at a piano with cellist and conductor Pablo Casals Portraits Groups Men

Verso: Handwritten inscription to Martin U. Heiman in grateful appreciation signed Hans Moldenhauer 1/8/60

Robison family papers, 1904-1995.

Robison family papers reflect various activities of Adolf C. and Ann Green Robison in civic organizations, Jewish communal life, Jewish national and international affairs, and individually in the arts. Contains information on the origins of the United Nations and on aid to Israel before, during, and after the War of Independence. The materials include correspondence, memoranda, minutes, reports, financial documents, newspaper clippings, photographs, diaries, scrapbooks, musical scores, and play scripts.

Myer S. Isaacs collection undated, 1844, 1851-1925

Contains correspondence and newspaper clippings relating to the centennial birthday celebration of and memorial services for Sir Moses Montefiore; correspondence consists primarily of replies to a circular advocating the holding of memorial services issued by the Board of Delegates on Civil and Religious Rights from congregations in Buffalo, Charleston, Chicago, Cincinnati, Cleveland, and Detroit. Contains also correspondence relating to the activities of the Alliance Israelite Universelle on behalf of Palestine and the Jews in the Balkan States and Morocco and to the establishment of United States committees for the Alliance and the raising of funds, including correspondence with H. Pereira Mendes, Henry S. Jacobs, John Hay, and Adolphe Cremieux as well as letters from Baltimore, Cleveland, Detroit, Galveston, Minneapolis, Mobile, Rochester, St. Louis, and San Francisco. Also contains extensive correspondence concerning anti-semitism in Russia, aid to Jewish immigrants, and Jewish agricultural colonies in the United States, with letters from James G. Blaine, Manuel Augustus Kursheedt, Sabato Morais, Charles Nathan, Hirsch Leib Sabsovich, (Isaac N.?) Seligman and Judah Wechsler, among others. Also contains newspaper clippings and other items relating to Jewish life during the late 19th century and articles and memorabilia about various members of the Isaacs family.

Lipperode; Jewish Community Collection 1830-1939

Community record book 1846-1939; documents; business contracts; papers of individuals.

Kirkon vai valtion kirjat? : Uskontokuntasidonnaisuuden ongelma Suomen väestökirjanpidossa 1839-1904

The Population Register – run by the Church or the state? The problem posed by the obligation to belong to a religious community in the registration of births and deaths in Finland between 1839 and 1904 The Lutheran Church of Finland is the nation’s largest church; approximately 82 per cent of Finns were members in 2007. The Church ran an official register of its members until 1999, when the state then undertook this task. The registration of births and deaths by the Church has a long history dating back to the 17th century, when Bishop Johannes Gezelius Sr. decreed that all parish members would have to be recorded in parish registers. These registers were used to control how well parish members knew the Christian doctrine and, gradually, also if they were literate. Additionally, the Church attempted to ensure by means of the parish registers that parish members went to Holy Communion annually. Since everyone was a member of the Lutheran Church, the state also took advantage of the parish registers and used them for the purposes of tax collection and conscription. The main research theme of “The Population Register – run by the Church or the state?” goes back to these times. The actual research period covers the years of 1839–1904. At that time Finland was under Russian rule, although autonomous. In the late 19th century the press and different associations in Finland began to engage in public debate, and the country started moving from a submissive society to a civic one. The identity of the Lutheran Church also became more prominent when the Church Act and the General Synod were realised in 1869. A few years earlier, municipal and parish administrations had been separated, but the general registration of births and deaths was left to the Church to see to. In compliance with the constitution of the country, all the inhabitants in principle still had to be Lutheran. In practice, the situation was different. The religious and ideological realms diversified, and the Lutheran concept of religion was no longer acceptable to everyone. The conflict was reflected in the registration of births and deaths, which was linked to the Lutheran Church and its parish registers. Nobody was allowed to leave the Church, there was no civil register, and the Lutheran Church did not consent to record unbaptized children in the parish registers. Therefore such children were left without civil rights. Thus the obligation to belong to a religious community had become a problem in the registration of births and deaths. The Lutheran clergy also appealed to the 1723 privileges, according to which they had been exempted from the drawing up of additional population registers. In 1889 Finland passed the Dissenters Act. By virtue of this act the Baptists and the Methodists left the state Church, but this was not the case with the members of the free churches. The freethinkers had to retain their church membership, as the law did not apply to them. This meant that the unbaptized children of the members of the free churches or those of freethinkers were still not entered in any registers. The children were not able to go to school, work for the state or legally marry. Neither were they able to inherit property, as they did not legally exist. The system of parish registers was created when everyone was required to be a member of the Lutheran Church, but it did not work when liberal attitudes eventually penetrated the sphere of religion, too. The government´s measures to solve the problem were slow and cautious, partly because Finland was part of Russia, partly because there were only about 100 unbaptized children. As the problem group was small and the state´s resources were limited, no general civil register was established. The state accepted the fact that in spite of the problems, the Evangelical Lutheran Church and the congregations of dissenters were the only official establishments to run populations registers in the country, and for social purposes, too. In 1900 the Diet of Finland finally approved a limited civil register, which unbaptized children and unregistered foreigners would be recorded in. Due to political reasons the civil register did not come into existence until 1917, after the actual research period.

Pablo Hannemann Collection.

Various photographs of sculptures with explanatory notes, all connected with experience during WW II