Olemisen soinnit : heideggerilainen tulkinta musiikin ja äänen merkityksistä Terrence Malickin elokuvassa The New World

Elokuva filosofiana ja soivana taiteena ; Kaksi maailmaa, kaksi olemisenymmärrystä ; Puutteenalainen aika ja runoilijan tehtävä ; Runollinen kieli ja fenomenologisuus ; Ääniherkkyys, musiikki ja olemisen kuuntelu ; Wagnerin Reininkulta : olla vai omistaa? ; Mozartin pianokonserton nro 23 hidas osa : miltä olemisenymmärtäminen kuulostaa?.

Abiturientti uutistoimittajana. Tekstilajin taju ja uutisen tuottaminen äidinkielen tekstitaidon kokeessa

Väitöstutkimuksen kohteena oli abiturienttien kirjoittamien uutistekstien uutismaisuus ja tekstien implikoima tekstilajin taju. Tavoitteena oli lisäksi tarkastella vertailun pohjaksi prototyyppisen uutisen piirteitä, käsitellä uutistekstien kontekstia ja tekstien arviointia sekä pohtia tuottamistehtävätyypin toimivuutta. Tutkimuksen taustana oli suomalaisessa ylioppilastutkinnossa ensi kertaa keväällä 2007 toteutettu suomenkielinen äidinkielen koe, joka jakautui esseekokeeseen ja tekstitaidon kokeeseen. Tekstitaidon kokeen kolmas tehtävä oli niin sanottu tekstilajimuunnos. Siinä piti tuottaa 200–250 sanan uutinen Siklaxin paikallislehteen fiktiivisessä tekstissä kuvattujen tapahtumien pohjalta. Pohjatekstinä oli katkelma Lars Sundin romaanin Puodinpitäjän poika (1998) alusta. Tutkimus kuuluu diskurssintutkimuksen, tekstilajitutkimuksen ja lingvistiseen tekstintutkimuksen alaan. Päätutkimusaineistona oli 388 ylioppilaskokeessa kirjoitettua vastausta eli uutistekstiä keväältä 2007. Otos oli tilastollisesti edustava. Pääaineiston uutismaisuutta analysoitiin vertaamalla vastauksia prototyyppiseen perusuutiseen, jonka genre- ja diskurssikonventiot määrittyivät erilaisten vertailuaineistojen analyysin pohjalta. Vastausten genrepiirteet olivat tässä tutkimuksessa lähinnä tekstin rakenteellisia ominaisuuksia, kun taas diskurssipiirteet liittyivät uutismaiseen kielenkäyttöön, tyyliin ja uutiseen soveltuviin asiasisällön valintoihin. Uutistekstien kontekstia tutkittiin analysoimalla esimerkiksi kirjoittajaksi harjaantumista ohjaavia tekstejä, arvioijien kommentteja ja uutistoimittajien käsityksiä, jotka tulivat esiin fokusryhmäkeskustelussa. Tekstien arviointia ja tehtävätyypin toimivuutta analysoitiin suhteuttamalla uutismaisia piirteitä esimerkiksi uutistekstien saamiin pistemääriin ja sensorikommentteihin. Uutistekstejä lähestyttiin uutisgenrelle tyypillisten funktionaalisten jaksojen näkökulmasta.Yksityiskohtaisen analyysin kohteena olivat vastauksen otsikko ja intro sekä uutisen kärki kokonaisuutena uutiskysymysten ja aloitustapojen perusteella tarkasteltuina. Muita funktionaalisia jaksoja, kuten päätapahtumia, taustatietoja ja kommentteja, analysoitiin niissä tyypillisimmin esiintyvän tekstityypin avulla. Vastausten aikastruktuuri ja skeema kuvasivat tekstien kokonaisrakennetta.Tarkastelun kohteena olivat lisäksi uutisdiskurssin näkökulmaan soveltuvat asiasisällön ja tyylin valinnat. Tutkimuksen tuloksina oli tarkkaa tietoa uutistekstien genre- ja diskurssipiirteistä. Havainnot kokelaiden uutisteksteistä kertoivat paljon myös todellisen uutisen piirteistä. Vaikka uutinen ei osoittautunutkaan kontekstin analysoinnin perusteella lukiokirjoitelmien tyypilliseksi tekstilajiksi, abiturientit onnistuivat sijoittamaan vastauksensa oikeaan tilannekontekstiin ja tuottamaan tekstin, joka muistutti monin tavoin uutista. Tämä osoitti, että abiturienteilla oli uutisgenren tajua. Taju pohjasi tutkimuksen perusteella kulttuurisiin ja yhteisöllisiin konventioihin, jotka olivat tulleet tutuksi niin vapaa-aikana kuin koulussakin pääosin uutisten lukemisen ja analysoinnin kautta. Vastausten uutismaisuus syntyi kuitenkin erilaisten kielellisten ja rakenteellisten ratkaisujen kautta. Uutisteksteissä oli havaittavissa enemmän uutisgenreen kuin uutisdiskurssiin soveltuvia piirteitä. Tutkimustuloksista voi päätellä, että opiskelijoiden implisiittinen tekstilajin taju ja genrerepertuaari on tärkeää tiedostaa ja huomioida sekä opetuksessa että koetilanteessa. Vaikka kokelaiden uutisteksteissä oli paljon uutismaisia piirteitä, vastaukset olivat saaneet melko alhaisia pistemääriä. Erityinen huomio tulisikin kohdistaa kokeen tehtävänannon muotoiluun ja tehtävän ohjeistukseen, tehtävän kannalta toimivan pohjatekstin valintaan ja kokeen arviointikriteereihin, joita ei tutkimuksen mukaan tulkittu yhdenmukaisesti ja jotka olivat riittämättömät tuottamistehtävän arviointiin. Äidinkielen ylioppilaskokeessa mahdolliset genret tulisi mainita lukion opetussuunnitelmassa ja muissa institutionaalisissa teksteissä, jotta kokelaat, tehtävänantojen ja arviointiohjeiden laatijat sekä vastausten arvioijat jakaisivat saman kontekstin.

Ihmisten johtaminen taistelussa : elokuva Saving Private Ryan johtamisen opettamisen työkaluna

Johtamisen opetuksessa yleensä käytetty menetelmä on pohjautunut dia- tai vielä perinteisempään kalvoesitykseen. Opetuksen elävöittämisessä sekä viretason ja motivaation ylläpitämisessä opetuksen aikana ei ole tapahtunut juurikaan kehitystä. Opiskelijoiden keskittyminen valuu hukkaan, kun kaikki tarmo pitää laittaa siihen, että pysyy hereillä opetuksen aikana. Elokuvien käyttö opetuksen apuna on hiljalleen vallannut jalansijaa itselleen. Kuitenkin niiden käyttö on edelleen hyvin rajallista, vaikka ne ovat äärimmäisen tehokas ja helppo keino sekä elävöittää että piristää opetusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on, selvittää yhden potentiaalisen vaihtoehdon, Saving Private Ryan – Pelastakaa sotamies Ryan, käytettävyyttä johtamisen opetuksen työkaluna ja apuvälineenä. Toisena tavoitteena tutkimukselle voidaan pitää ajatusta, että tämä tutkimus innostaisi aktiiviseen elokuvien tarkasteluun, varsinkin johtamisen opetuksen näkökulmasta sekä elokuvien käytäntöön soveltamiseen. Tutkimuksessa lähestyttiin edellä mainitun elokuvan kahta johtajaa, kapteeni Milleriä ja kersantti Horvathia. Tutkimuksen pääkysymykset oli suhteutettu heidän johtamiskäyttäytymisessä mahdollisesti esiintyvään syväjohtamiseen, syväjohtamisen malliin ja johtajalle luontaisiin ominaisuuksiin. Pääkysymysten tueksi tutkimukselle asetettiin myös alakysymyksiä, joiden avulla oli tarkoituksena selventää edellä mainittujen henkilöiden johtamisprosessin hallintaa, sotilaskuria ja alaisista huolenpitoa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin perusanalyysimenetelmää, jota voidaan käyttää kaikissa laadullisissa tutkimuksissa. Kyseessä on sisällönanalyysi, tarkemmin sanottuna teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimuksen teoriaosan avulla rakennetut strukturoidut analyysirungot ohjasivat henkilöiden johtamiskäyttäytymisen analysointia. Tuloksien perusteella voidaan vilpittömästi todeta, että tulevaisuudessa elokuvien käyttö opetuksen apuna tulee näyttelemään suurta osaa. Elokuvat tuovat opetukseen tarvittavaa piristystä ja mahdollistavat esimerkiksi aktiivimonisteiden tehokkaan käytön.

Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. Tutkimusaineisto koostuu Yleisradion hallinto- ja ohjelmaneuvostojen pöytäkirjoista, vaaliohjelmien televisiotallenteista sekä vaaliohjelmia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Lehtiaineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä, Aamulehdestä, Kansan Uutisista, Suomenmaasta sekä Suomen Sosialidemokraatista. Sanomalehtiaineistoa on täydennetty Yleisradion leikearkistoon kerätyillä lehtileikkeillä. Tutkimuksessa on analysoitu toisaalta television vaaliohjelmien kehitystä ja toisaalta vaaliohjelmiin liittynyttä sanomalehtikirjoittelua. Television vaaliohjelmien kehityksen osalta tutkimuksessa on kuvattu, millä tavoin vaaliohjelmia on eri aikoina tehty ja millaisia poliittisia kiistoja niiden tekemiseen on liittynyt. Sanomalehtiaineiston analyysissa on tarkasteltu sitä, mihin seikkoihin vaaliohjelmia käsittelevissä kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota, millä tavoin lehdet ovat suhtautuneet ohjelmien toteutukseen ja millainen rooli ohjelmilla on nähty olleen vaalikampanjoinnissa. Väitöskirjan näkökulma on historiallinen, mikä merkitsee ajallisten kontekstien keskeisyyttä analyysissa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota sekä poliittisessa kulttuurissa että mediamaisemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vaaliohjelmat olivat 1960-luvulla tarkkaan säänneltyjä puolueiden välisiä keskustelutilaisuuksia, joissa toimittajilla ei ollut näkyvää roolia. Ohjelmien toteutuksesta vastasivat puoluemandaateilla toimineet Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvoston jäsenet, joten ohjelmien toteutuksen yksityiskohdista vastasivat puolueet. Puolueet riitelivät usein vaaliohjelmien toteutuksesta, mikä osoittaa, että puolueille television vaaliohjelmat olivat tärkeitä poliittisia foorumeita jo 1960-luvulta lähtien. Vaaliohjelmat jakautuivat kahteen erilaiseen ohjelmaformaattiin; vaalitentteihin ja suureen vaalikeskusteluun. Vaalitenteissä kunkin puolueen edustajat olivat vuorollaan ”altavastaajina”, joille muiden puolueiden edustajat esittivät kysymyksiä. Suuri vaalikeskustelu oli perinteisempi paneelikeskustelu, jossa poliitikot selvittivät vuorotellen kantojaan ajankohtaisiin poliittisin kysymyksiin. 1970-luvun puolivälissä vaalitenttien toteutuksessa tapahtui suuria muutoksia, kun toimittajat syrjäyttivät poliitikot vaalitenttien kyselijöinä. Suuri vaalikeskustelu säilyi ennallaan. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin oli 1960- ja 1970-luvuilla huomattavasti pidättyvämpää kuin poliitikkojen. Sanomalehdistön näkökulmasta television vaaliohjelmien tärkeimpänä tehtävänä oli puolueiden poliittisten linjausten esittely. Vaaliohjelmia käsittelevissä teksteissä esiteltiin pääasiassa poliitikkojen ohjelmissa pitämiä puheenvuoroja. Puoluelehdissä puheenvuorojen sisältöä arvioitiin aatteellisista lähtökohdista, sitoutumattomissa sanomalehdissä neutraalimmin. Vaaliohjelmien toteutukseen liittynyt kritiikki kohdistui toisaalta poliitikkojen puoluepropagandaan, toisaalta poliitikkojen liialliseen varovaisuuteen. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi ennallaan myös 1970-luvulla, jolloin vaaliohjelmia alettiin tehdä toimittajavetoisesti. Ainoa muutos liittyi vaaliohjelmakritiikkiin, joka kohdistui nyt poliitikkojen ohella myös toimittajiin, joiden katsottiin olleen ohjelmissa liian hyökkääviä. Suurin muutos vaaliohjelmiin liittyneessä kirjoittelussa tapahtui 1980-luvulla. Vaaliohjelmia käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin sanomalehdistössä monikertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Samalla myös vaaliohjelmia käsittelevien kirjoitusten näkökulmat alkoivat muuttua, kun ohjelmin visuaalinen ulottuvuus alkoi olla yhä näkyvämmin esillä sanomalehtiin laadituissa analyyseissa. Lehdet alkoivat teettää säännöllisesti erilaisia tutkimuksia poliitikkojen pärjäämisestä ohjelmissa ja kirjoittaa vaalikeskusteluiden voittajista ja häviäjistä. Lisäksi lehtijutuissa arvioitiin poliitikkojen esiintymistä ja vaaliohjelmista välittyviä vaikutelmia. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa uusista näkökulmista kirjoittivat erityisesti iltapäivälehdet, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla samankaltaisia lähestymistapoja omaksuivat myös Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Niiden vaaliohjelmia käsittelevissä uutisissa kiinnitettiin yhä useammin huomiota poliitikkojen esiintymiseen, pukeutumiseen ja tunnetiloihin. Puoluelehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi kuitenkin ennallaan, ja myös vaaliohjelmakritiikki säilyi suurelta osin muuttumattomana. 1980-luvun aikana television vaaliohjelmat muuttuivat lehdistön käsittelyssä puolueiden tavoitteita esittelevistä keskustelutilaisuuksista poliitikkojen ja puolue johtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia mittaaviksi esiintymiskokeiksi ja suuriksi mediatapahtumiksi, joiden katsottiin toisinaan jopa ratkaisseen vaalin tuloksen. Nostaessaan television vaaliohjelmat kampanjajournalisminsa ytimeen, sanomalehdet vahvistivat television poliittista roolia.

Kulttuurituotteen suunniteltu vanhentaminen ja henkiinherättäminen : Esimerkkinä Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Tutkimus käsittelee suunniteltua vanhentamista ja henkiinherättämistä kulttuurituotteessa. Tutkimus luo katsauksen suunniteltuun vanhentamiseen ja henkiinherättämiseen ensin erillisinä ilmiöinä. Tutkimuksen päätarkoitus on osoittaa ilmiöiden välinen keskinäinen suhde eli uustuotantoprosessi ja rakentaa uustuotantoprosessin teoreettista viitekehystä. Tutkimuksen esimerkkinä on Disney-elokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Primaariaineisto koostuu 16 Lumikkiin liittyvästä sanoma- ja aikakauslehtiartikkelista ja sekundaariaineisto koostuu kahdesta elokuvien julkaisutietokannasta Internetissä. Tutkimusongelmaa lähestytään sekä määrällisin että laadullisin menetelmin. Sisällönanalyysin avulla kartoitetaan ominaisuuksia, jotka toistuvat Lumikin uustuotantoprosessissa vuosikymmenestä toiseen. Diskurssianalyysin avulla lähestytään aineistoa laadullisesti tutkimuskirjallisuuden valossa. Teoreettisen viitekehyksen eteneminen perustuu grounded theory eli aineistoperusteiseen lähestymistapaan. Päättely on induktiivista eli se etenee yksityisestä yleiseen. Tutkimuksen keskeisimpiä lähdeteoksia ovat suunnitellun vanhentamisen osalta Giles Sladen Made to break ja henkiinherättämisen osalta Fred Davisin Yearning for Yesterday. Keskeisin tutkimustulos on teoreettinen viitekehys uustuotantoprosessista. Uustuotantoprosessi koostuu eri vaiheista: alkuperäinen tuotantovaihe, lepovaihe ja uustuotantovaihe. Prosessin pääpaino on lepo- ja uustuotantovaiheiden välisessä vuorottelussa. Uustuotantovaiheessa ilmestyneet tuotteen uusversiot kertovat kulttuurituotteessa tapahtuneista muutoksista. Teoreettisen viitekehyksen avulla on mahdollista tutkia muiden kulttuurituotteiden kierrättämistä niistä jääneiden jälkien perusteella. Tutkimuksen muita tuloksia ovat kulttuurituotannon kentällä tapahtuneet muutokset Disney-yhtiön valossa, klassikon merkitys ja suunnitellun vanhentamisen ja henkiinherättämisen päivitetyt käsitteet. Tutkimus osoittaa, että suunnitellun vanhentamisen ja henkiinherättämisen välinen suhde on monisäikeinen. Ilmiöt asettuvat toistensa vastakohdiksi, mutta ne voivat silti toimia toistensa kaltaisina ja päällekkäisinä ilmiöinä. Suunniteltu vanhentaminen voi herättää tuotteen henkiin ja toisin päin.

Sairas ja tartuttava häiriöiden aiheuttaja? Prostituoidun hahmo 1900-luvun alun wieniläisen prostituutiodebatin asiantuntijakirjoituksissa

Tutkielmassani tarkastellaan wieniläisissä 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen asiantuntijateksteissä rakentuvia prostituoidun kuvia lähdetekstien moninäkökulmaisen ristiinluvun kautta. Kirjoitusten taustalla oli keskustelu Wienissä vuonna 1873 käyttöön otetun prostituution viranomaissäätelyn tulevaisuudesta. Säännöllisiin lääkärintarkastuksiin sekä käytöksen ja asumisen valvontaan perustuneen järjestelmän tavoitteena oli moraalin ja sosiaalisten normien ylläpito sekä sukupuolitautien leviämisen ennaltaehkäisy. Tutkimukseni lähdeaineisto koostuu neljästä, muodoltaan hieman toisistaan poikkeavasta tekstistä, joiden kirjoittajat esiintyvät asemansa, koulutuksensa ja työnsä puolesta prostituutiokysymyksen asiantuntijoina. Heihin lukeutuu kaksi lääketieteen yliopistoprofessoria, lääkärin ammatinharjoittaja, notaarina työskennellyt oikeustieteen tohtori sekä poliisijohdon ylikomisario. Lähdeteksteistä kahdessa toivotaan säätelyn purkamista, kahdessa suunnitellaan sen kehittämistä paremmin tavoitteitaan vastaavaksi. Pro gradu -tutkielmassani niitä tarkastellaan osana 1800- ja 1900-luvuille tyypillistä, prostituoidun määrittelyyn, tuntomerkkien keräämiseen sekä kunniallisista naisista erottamiseen pyrkinyttä prostituutiotutkimuksen genreä. Sen piirissä harjoitetun tiedonkeruun tarkoituksena oli (kontrolli)toimenpiteiden mahdollistaminen ja perustelu. Käsitteelle prostituoitu annetut sisällöt ohjasivat argumentaatiota säätelyn puolesta tai sitä vastaan. Wieniläisissä asiantuntijateksteissä toistuvia prostituoidun kuvia ovat häiriön ja moraalisen pahennuksen aiheuttaja, vaarallisen sukupuolen ja luokan edustaja, välttämätön paha, rakenteiden uhri, sukupuolitautien ruumiillistuma, sairas ja tartuttava, ympäristön turmelema sekä synnynnäinen prostituoitu. Prostituoituja kuvatessaan kirjoittajat viittaavat sekä kotimaisiin että kansainvälisiin tutkimuksiin, tilastoihin ja ajattelijoihin. Näin he sekä toistavat varhaisempia määritelmiä että muuntavat niitä yhteensopiviksi uuden ajan, paikan, tiedon ja kokemuksen kanssa. Heidän kuvauksensa sisältävät sekä jatkuvuuden elementtejä että murtumia suhteessa aiempiin debatteihin ja niiden osapuolille tyypillisiin diskursseihin. Uusia huolenaiheita ja ratkaisuehdotuksia ympäri Eurooppaa käytyihin prostituutiokeskusteluihin toivat vuosisadan vaihteessa syfilistutkimus, kansanterveydellinen ja sosiaalihygieeninen ajattelu, kiinnostus perinnöllisyyden vaikutuksiin, keskustelut ihmisen seksuaalisuudesta, naisen asemasta ja sukupuolirooleista sekä sukupuolisuhteiden monimuotoistuminen suurkaupunkiympäristössä.

"Rouva Lehmusto, ei saa hidastaa!" : kaupunki, kulutusyhteiskunta ja nainen Jaakko Pakkasvirran ja Jean-Luc Godardin elokuvissa

Teemanumero: Transnationaali.

Opus Dein perustaja ja Espanjan sisällissota

Elokuva-arvostelu

Tielle - ja takaisin? : vanhempien odotuksista irtaantuminen elokuvissa Elokuu ja Roskisprinssi

Teemanumero: Nuoruus ja kontrolli.

Matka ja muutos : ruumiillinen kokemus ja transsendenssin mahdollisuus Terrence Malickin elokuvakerronnassa

Teemanumero: Terrence Malick.

Vastaamattomia kysymyksiä : kertojanääni ja Veteen piirretty viiva

Teemanumero: Terrence Malick.

Feminismejä, feministejä ja ruotsalaista tyttöelokuvaa 1990-2000-luvuilla

Lectio praecursoria kulttuurihistorian väitöskirjaan New feminisms, gender equality and neoliberalism in Swedish girl films, 1995-2006 Turun yliopistossa 24.1.2015.