Aportació a l'estudi dels herbassars higronitròfils (Al. Sylibo-Urticion) dels trams finals dels rius Besòs i Llobregat

Artemisio annuae-Conietum maculati ass. nova is described from the lower valley of Llobregat and Besòs rivers. Communities of this association, which is included into the Silybo-Urticion Sissingh 1950 alliance, are hygronitrophilous meadows up to 3 m high and more than 80% of vegetation cover. They are commonly restricted to the river bed and are made up almost exclussively by therophytes and hemicryptophytes. However, the mostcharacteristic trend of these herbaceous communities is the abundance of neophytes, which stand for 20% of the species but close to 50% of vegetation cover. Several widespread neophytes such as Aster squamatus, Conyza spp., Xanthium spp. are commonly found in these communities, and other rare aliens such as Artemisia annua, Rumex cristatus and R. palustris have recently been recorded. Ecological implications of the neophyte abundance in these communities are discussed in relation to the role of human disturbance and population biology of alien species in general.

Testing the competitive exclusion principle using various niche parameters in a native (Natrix maura) and an introduced (N. tessellata) colubrid

Despite the increase of animal and plant introductions worldwide and the strong augmentation of the reptile trade, few invasive snake populations have been studied. Dice snakes (Natrix tessellata) were introduced to the shores of Lake Geneva (Switzerland) in the early 1920s, and are now well established. This region of introduction was previously inhabited by Viperine snakes (N. maura). Ever since these two species have been under monitoring (which began in 1996) the Viperine snake population has shown drastic decline. We examine here the possibility of trophic competition by analysing diet composition, prey size and trophic niche overlap. Spatial distribution is also assessed in order to address the question of spatial competitive exclusion. We found very similar diets, and thus a high trophic niche overlap, indicating no partitioning of the trophic resource. No arguments in favour of spatial competitive exclusion were found. Our study suggests that trophic competition may occur between the two natricines and that it may give an explanation for the drastic decline of the Viperine snake in this area. Other pathways potentially playing a role in the exclusion of the Viperine snake are discussed.

Community structures of soil animals and survival of land snails on an island of the Ogasawara Archipelago

On Chichijima, one of the Ogasawara (Bonin) Islands located in the Western Pacific Ocean, land snails have declined, the suggested cause being predation pressure by an invasive flatworm (Platydemus manokwari). Soil fauna were investigated in areas where the snail survives, and where it has become extinct. Much of the fauna, dominated by introduced earthworms and ants, was undiminished, however, one undescribed but endemic carabid (Badister sp.), which selectively feeds on land snails, was absent in snail-extinct areas. The invasive flatworm P. manokwari has been reported to feed also on the carcasses of earthworms, as well as on live snails, and is therefore expected to occur in most parts of Chichijima Island. Among other groups, the density of isopods (also dominated by exotic species) was very low, in comparison with the reported ones 30 years ago. Community structure is currently reflected by dominance of earthworms and ants, decline of endemic isopods, and a high frequency of introduced or alien species.

Maritime Safety in the Gulf of Finland. Review on Policy Instruments

Suomenlahden lisääntynyt meriliikenne on herättänyt huolta meriliikenteen turvallisuuden tasosta, ja erityisesti Venäjän öljyviennin kasvu on lisännyt öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella. Erilaiset kansainväliset, alueelliset ja kansalliset ohjauskeinot pyrkivät vähentämään merionnettomuuden riskiä ja meriliikenteen muita haittavaikutuksia. Tämä raportti käsittelee meriturvallisuuden yhteiskunnallisia ohjauskeinoja: ohjauskeinoja yleisellä tasolla, meriturvallisuuden keskeisimpiä säätelijöitä, meriturvallisuuden ohjauskeinoja ja meriturvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä, ohjauskeinojen tehokkuutta ja nykyisen meriturvallisuuden ohjausjärjestelmän heikkouksia. Raportti on kirjallisuuskatsaus meriturvallisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyn rakenteeseen ja tilaan erityisesti Suomenlahden meriliikenteen näkökulmasta. Raportti on osa tutkimusprojektia ”SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 - 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan” ja sen työpakettia 6 ”Keskeisimmät riskit ja yhteiskunnalliset vaikutuskeinot”. Yhteiskunnalliset ohjauskeinot voidaan ryhmitellä hallinnollisiin, taloudellisiin ja tietoohjaukseen perustuviin ohjauskeinoihin. Meriturvallisuuden edistämisessä käytetään kaikkia näitä, mutta hallinnolliset ohjauskeinot ovat tärkeimmässä asemassa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi meriturvallisuuden sääntely tapahtuu pääosin kansainvälisellä tasolla YK:n ja erityisesti Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimesta. Lisäksi myös Euroopan Unionilla on omaa meriturvallisuuteen liittyvää sääntelyä ja on myös olemassa muita alueellisia meriturvallisuuden edistämiseen liittyviä elimiä kuten HELCOM. Joitakin meriturvallisuuden osa-alueita säädellään myös kansallisella tasolla. Hallinnolliset meriturvallisuuden ohjauskeinot sisältävät aluksen rakenteisiin ja varustukseen, alusten kunnon valvontaan, merimiehiin ja merityön tekemiseen sekä navigointiin liittyviä ohjauskeinoja. Taloudellisiin ohjauskeinoihin kuuluvat esimerkiksi väylä- ja satamamaksut, merivakuutukset, P&I klubit, vastuullisuus- ja korvauskysymykset sekä taloudelliset kannustimet. Taloudellisten ohjauskeinojen käyttö meriturvallisuuden edistämiseen on melko vähäistä verrattuna hallinnollisten ohjauskeinojen käyttöön, mutta niitä voitaisiin varmasti käyttää enemmänkin. Ongelmana taloudellisten ohjauskeinojen käytössä on se, että ne kuuluvat pitkälti kansallisen sääntelyn piiriin, joten alueellisten tai kansainvälisten intressien edistäminen taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla hankalaa. Tieto-ohjaus perustuu toimijoiden vapaaehtoisuuteen ja yleisen tiedotuksen lisäksi tieto-ohjaukseen sisältyy esimerkiksi vapaaehtoinen koulutus, sertifiointi tai meriturvallisuuden edistämiseen tähtäävät palkinnot. Poliittisella tasolla meriliikenteen aiheuttamat turvallisuusriskit Suomenlahdella on otettu vakavasti ja paljon työtä tehdään eri tahoilla riskien minimoimiseksi. Uutta sääntelyä on odotettavissa etenkin liittyen meriliikenteen ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen ohjaukseen kuten meriliikenteen sähköisiin seurantajärjestelmiin. Myös inhimilliseen tekijän merkitykseen meriturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty lisääntyvissä määrin huomiota, mutta inhimilliseen tekijän osalta tehokkaiden ohjauskeinojen kehittäminen näyttää olevan haasteellista. Yleisimmin lääkkeeksi esitetään koulutuksen kehittämistä. Kirjallisuudessa esitettyjen kriteereiden mukaan tehokkaiden ohjauskeinojen tulisi täyttää seuraavat vaatimukset: 1) tarkoituksenmukaisuus – ohjauskeinojen täytyy olla sopivia asetetun tavoitteen saavuttamiseen, 2) taloudellinen tehokkuus – ohjauskeinon hyödyt vs. kustannukset tulisi olla tasapainossa, 3) hyväksyttävyys – ohjauskeinon täytyy olla hyväksyttävä asianosaisten ja myös laajemman yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna, 4) toimeenpano – ohjauskeinon toimeenpanon pitää olla mahdollista ja sen noudattamista täytyy pystyä valvomaan, 5) lateraaliset vaikutukset – hyvällä ohjauskeinolla on positiivisia seurannaisvaikutuksia muutoinkin kuin vain ohjauskeinon ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen, 6) kannustin ja uuden luominen – hyvä ohjauskeino kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja ja kehittämään toimintaa. Meriturvallisuutta koskevaa sääntelyä on paljon ja yleisesti ottaen merionnettomuuksien lukumäärä on ollut laskeva viime vuosikymmenien aikana. Suuri osa sääntelystä on ollut tehokasta ja parantanut turvallisuuden tasoa maailman merillä. Silti merionnettomuuksia ja muita vaarallisia tapahtumia sattuu edelleen. Nykyistä sääntelyjärjestelmää voidaan kritisoida monen asian suhteen. Kansainvälisen sääntelyn aikaansaaminen ei ole helppoa: prosessi on yleensä hidas ja tuloksena voi olla kompromissien kompromissi. Kansainvälinen sääntely on yleensä reaktiivista eli ongelmakohtiin puututaan vasta kun jokin onnettomuus tapahtuu sen sijaan että se olisi proaktiivista ja pyrkisi puuttumaan ongelmakohtiin jo ennen kuin jotain tapahtuu. IMO:n työskentely perustuu kansallisvaltioiden osallistumiseen ja sääntelyn toimeenpano tapahtuu lippuvaltioiden toimesta. Kansallisvaltiot ajavat IMO:ssa pääasiallisesti omia intressejään ja sääntelyn toimeenpanossa on suuria eroja lippuvaltioiden välillä. IMO:n kyvyttömyys puuttua havaittuihin ongelmiin nopeasti ja ottaa sääntelyssä huomioon paikallisia olosuhteita on johtanut siihen, että esimerkiksi Euroopan Unioni on alkanut itse säädellä meriturvallisuutta ja että on olemassa sellaisia alueellisia erityisjärjestelyjä kuin PSSA (particularly sensitive sea area – erityisen herkkä merialue). Merenkulkualalla toimii monenlaisia yrityksiä: toisaalta yrityksiä, jotka pyrkivät toimimaan turvallisesti ja kehittämään turvallisuutta vielä korkeammalle tasolle, ja toisaalta yrityksiä, jotka toimivat niin halvalla kuin mahdollista, eivät välitä turvallisuusseikoista, ja joilla usein on monimutkaiset ja epämääräiset omistusolosuhteet ja joita vahingon sattuessa on vaikea saada vastuuseen. Ongelma on, että kansainvälisellä merenkulkualalla kaikkien yritysten on toimittava samoilla markkinoilla. Vastuuttomien yritysten toiminnan mahdollistavat laivaajat ja muut alan toimijat, jotka suostuvat tekemään yhteistyötä niiden kanssa. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuuteen johtuu osaksi myös merenkulun vanhoillisesta turvallisuuskulttuurista. Verrattaessa meriturvallisuuden sääntelyjärjestelmää kokonaisuutena tehokkaiden ohjauskeinoihin kriteereihin, voidaan todeta, että monien kriteerien osalta nykyistä järjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja onnistuneena. Suurimmat ongelmat lienevät sääntelyn toimeenpanossa ja ohjauskeinojen kustannustehokkuudessa. Lippuvaltioiden toimeenpanoon perustuva järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, josta mukavuuslippujen olemassa olo on selvin merkki. Ohjauskeinojen, sekä yksittäisten ohjauskeinojen että vertailtaessa eri ohjauskeinoja keskenään, kustannustehokkuutta on usein vaikea arvioida, minkä seurauksena ohjauskeinojen kustannustehokkuudesta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa ja tuloksena voi olla, että ohjauskeino on käytännössä pienen riskin eliminoimista korkealla kustannuksella. Kansainvälisen tason meriturvallisuus- (ja merenkulku-) politiikan menettelytavoiksi on ehdotettu myös muita vaihtoehtoja kuin nykyinen järjestelmä, esimerkiksi monitasoista tai polysentristä hallintojärjestelmää. Monitasoisella hallintojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa keskushallinto on hajautettu sekä vertikaalisesti alueellisille tasoille että horisontaalisesti ei-valtiollisille toimijoille. Polysentrinen hallintojärjestelmä menee vielä askeleen pidemmälle. Polysentrinen hallintojärjestelmä on hallintotapa, jonka puitteissa kaikentyyppiset toimijat, sekä yksityiset että julkiset, voivat osallistua hallintoon, siis esimerkiksi hallitukset, edunvalvontajärjestöt, kaupalliset yritykset jne. Kansainvälinen lainsäädäntö määrittelee yleiset tasot, mutta konkreettiset toimenpiteet voidaan päättää paikallisella tasolla eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämän tyyppisissä hallintojärjestelmissä merenkulkualan todellinen, kansainvälinen mutta toisaalta paikallinen, toimintaympäristö tulisi otetuksi paremmin huomioon kuin järjestelmässä, joka perustuu kansallisvaltioiden keskenään yhteistyössä tekemään sääntelyyn. Tällainen muutos meriturvallisuuden hallinnassa vaatisi kuitenkin suurta periaatteellista suunnanmuutosta, jollaisen toteutumista ei voi pitää kovin todennäköisenä ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

Vieraslajien torjunta Lounais-Suomessa : Hyvät käytännöt

Puutarhoista karanneet jättiputket, jättipalsami ja kurtturuusu ovat levinneet laajalti luontoon koko Suomessa. Nämä lajit ovat luonnon monimuotoisuutta ja elinympäristöjen viihtyisyyttä uhkaavia vieraslajeja. Jättiputket uhkaavat myös suoraan ihmisen terveyttä. Lounais-Suomessa aloitettiin näiden lajien järjestelmällinen kartoitus ja käytännön torjunta jo vuodesta 2008 alkaen. Aiemmista vieraslajihankkeista vuosina 2008-2010 on saatu merkittävästi tietoa jättiputkien, jättipalsamin ja kurtturuusun torjunnasta. Hankkeissa testattiin erilaisia torjuntamenetelmiä, kuten kasvien kitkentää, kaivamista juurineen, peittämistä pressuilla ja kemiallista käsittelyä. Hankkeissa seurattiin eri torjuntatapojen tehokkuutta ja laskettiin niiden kustannuksia. Myös torjuntatyön järjestämisen eri tapoja, kuten urakointi, torjuntatiimi ja talkoot, on seurattu ja niiden kustannuksia arvioitu. Tämä raportti esittää Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toiminta-alueella saatuja kokemuksia ja paikallisesti hyväksi havaittuja toimia jättiputkien, jättipalsamin ja kurtturuusun leviämisen estämisessä, myös vieraslajien torjunnasta aiheutuneita kustannuksia. Toivomme, että raportti antaa eväitä vieraskasvilajien torjunnan suunnitteluun muilla alueilla ja auttaa arvioimaan toimintaan liittyviä kustannuksia. Raportti on osa Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa ja useamman organisaation yhteistyönä toteuttamaa Havina-hanketta (Haitallisten vieraslajien hallinta ja tietoisuuden lisääminen).

The Environmental Status of the Port of HaminaKotka

This study is a part of the Ecologically Friendly Port Ust-Luga (EFP) project. The purpose of this study is to examine the environmental status of the Finnish ports and, more specifically, the Port of HaminaKotka. An analysis of the environmental status is performed mainly as a literature review, because the Finnish ports must comply with Finnish and EU legislation and with the binding international regulations and conventions created by different organizations. The International Maritime Organisation (IMO) has done groundbreaking work in the field of maritime safety and maritime environmental protection. The MARPOL convention has a great impact on decreasing pollution from international shipping and it applies to 99% of the world’s merchant tonnage. Pollution prevention covers: Oil pollution, Chemical pollution, Air pollution and GHG Emissions, Dumping of Wasted and Other Matters, Garbage, Sewage, Port Reception Facilities, Special Areas under MARPOL and Particularly Sensitive Sea Areas. There is also Pollution Prevention for other treaties like anti-fouling systems used on ships, the transfer of alien species by ships’ ballast water and the environmentally sound recycling of ships. There are more than twenty different EU and international regulations that influence ports and port operations in Finland. In addition, there is also national legislation that has an effect on Finnish ports. For the most part, the legislation for ports is common in the EU area, but the biggest and most important difference between the legislation in Finland and other EU countries is due to the Act on Environmental Impact Assessment Procedure. The Act states that the environmental impact assessment procedure shall be applied to projects that may have significant adverse environmental impacts, due to the special features of Finland`s nature and environment. In this Act, the term environmental impact refers to the direct and indirect effects inside and outside Finnish territory of a project or operations on human health, living conditions and amenity; soil, water, air, climate, organisms, interaction between them and biodiversity; community structure, buildings, landscape, townscape and cultural heritage; utilization of natural resources. In Finland, the Environmental Permit requires that ports collect all necessary information concerning environmental effects and make required reports to the Finnish authorities, stakeholders and the public. Commonly, environmental reporting is public and environmental achievements are emphasized in reporting and in media. At the moment, the problem in environmental reporting is that it’s difficult to compare data from different ports. There is enough data concerning the environmental effects and performance, but the manner of reporting and the quality of the data varies between ports. There are differences in the units and codes used, in some cases the information is not sufficient and it can even be rather unreliable. There are also differences regarding the subjects that are emphasized in reporting.

An overview of invasive plants in Brazil

Alien plants are known to occur in Brazil since the 18th century when African grasses started to be recorded in pastures near Rio de Janeiro. In the beginning of the 19th century two royal decrees (July, 1809 and July, 1810) offered grants and tax exemption to everyone who would introduce plants of economic value. Nowadays, there are 117 plant species recognized as invasive or established and with invasive potential in Brazil and an unknown number of introduced plant species. Some of the most pervasive invasive species are Artocarpus heterophyllus Lam. and Hedychium coronarium König in tropical ombrophilous forest, Hovenia dulcis Thunb. in subtropical ombrophilous forest and subtropical semi-deciduous forest, Pinus taeda L. and Pinus elliottii Engelm. in subtropical ombrophilous forest and steppe, Prosopis juliflora (Sw.) DC. in stepic-savanna, Tecoma stans (L.) Juss. ex Kunth in tropical and subtropical semi-deciduous forest, Melinis minutiflora P. Beauv. in the Brazilian savannas, and Eragrostis plana Nees in the steppe. The purpose of this article is to fill a knowledge gap on alien species that are invasive in Brazil and where they are invading by summarizing data obtained by joint efforts of the Hórus Institute for Environmental Conservation and Development, The Nature Conservancy (TNC), the Inter-American Biodiversity Information Network (IABIN) invasive species thematic network (I3N), and the Brazilian Ministry of Environment (MMA) in the last six years.

Predation in Ground-Nesting Birds: an Experimental Study Using Natural Egg-Color Variation

We tested the hypothesis that cryptically colored eggs would suffer less predation than conspicuous eggs in the ground-nesting red-legged partridge, Alectoris rufa. We used A. rufa as a model species because it has a wide range of natural egg colors, the eggs are widely available from breeding farms, and nests are easily mimicked because they are scrapes containing no vegetation. The study was conducted in the spring of 2001 in forest and fallow fields of central Spain in Castilla La Mancha, Ciudad Real. We used 384 clutches of natural eggs that were white, white spotted, brown, or brown spotted. Within clutches, eggs were consistent in color and size; among clutches, color differences were distributed across habitats. Clutches were checked once after 2 wk of exposure. Cryptic coloration had a survival advantage that was dependent on the local suite of predators. Rodent predation was nonselective with respect to clutch color; however, avian predation was significantly higher for conspicuous clutches. In addition, there was an interaction of landscape and egg color for avian predation. In forest landscapes, the clutches with highest survival were brown spotted, whereas in fallow landscapes, brown and brown spotted clutches had higher survival than white and white potted clutches. Thus, both the predator suite and the landscape had significant effects on the value of cryptic egg coloration. Our study is relevant for conservationists and managers in charge of restocking programs in hunting areas. The release of other partridge species or their hybrids could result in hybridization with wild partridges, potentially leading to nonoptimal clutch pigmentation and reduced survival of the native species. We therefore recommend that local authorities, managers, and conservationists be cautious with the use of alien species and hybrids and release only autochthonous species of partridges within their natural ranges.

A review of the potential impacts of climate change on surface water quality

It is now accepted that some human-induced climate change is unavoidable. Potential impacts on water supply have received much attention, but relatively little is known about the concomitant changes in water quality. Projected changes in air temperature and rainfall could affect river flows and, hence, the mobility and dilution of contaminants. Increased water temperatures will affect chemical reaction kinetics and, combined with deteriorations in quality, freshwater ecological status. With increased flows there will be changes in stream power and, hence, sediment loads with the potential to alter the morphology of rivers and the transfer of sediments to lakes, thereby impacting freshwater habitats in both lake and stream systems. This paper reviews such impacts through the lens of UK surface water quality. Widely accepted climate change scenarios suggest more frequent droughts in summer, as well as flash-flooding, leading to uncontrolled discharges from urban areas to receiving water courses and estuaries. Invasion by alien species is highly likely, as is migration of species within the UK adapting to changing temperatures and flow regimes. Lower flows, reduced velocities and, hence, higher water residence times in rivers and lakes will enhance the potential for toxic algal blooms and reduce dissolved oxygen levels. Upland streams could experience increased dissolved organic carbon and colour levels, requiring action at water treatment plants to prevent toxic by-products entering public water supplies. Storms that terminate drought periods will flush nutrients from urban and rural areas or generate acid pulses in acidified upland catchments. Policy responses to climate change, such as the growth of bio-fuels or emission controls, will further impact freshwater quality.

Biosecurity in agriculture: an economic analysis of coexistence of professional and hobby production

One component of biosecurity is protection against invasive alien species, which are one of the most important threats worldwide to native biodiversity and economic profitability in various sectors, including agriculture. However, agricultural producers are not homogeneous. They may have different objectives and priorities, use different technologies, and occupy heterogeneous parcels of land. If the producers differ in terms of their attitude towards invasive pests and the damages they cause, there are probably external effects in the form of pest spread impacts and subsequent damages caused. We study such impacts in the case of two producer types: profit-seeking professional producers and utility-seeking hobby producers. We show that the hobby producer, having first set a breeding ground for the pest, under-invests in pest control. We also discuss potential policy instruments to correct this market failure and highlight the importance of considering different stakeholders and their heterogeneous incentives when designing policies to control invasive alien species.

Extinction processes in hotspots of avian biodiversity and the targeting of pre-emptive conservation action

Hot spots of endemism are regarded as important global sites for conservation as they are rich in threatened endemic species and currently experiencing extensive habitat loss. Targeting pre-emptive conservation action to sites that are currently relatively intact but which would be vulnerable to particular human activities if they occurred in the future is, however, also valuable but has received less attention. Here, we address this issue by using data on Endemic Bird Areas (EBAs). First, we identify the ecological factors that affect extinction risk in the face of particular human activities, and then use these insights to identify EBAs that should be priorities for pre-emptive conservation action. Threatened endemic species in EBAs are significantly more likely to be habitat specialists or relatively large-bodied than non-threatened species, when compared across avian families. Increasing habitat loss causes a significant increase in extinction risk among habitat specialists, but we found no evidence to suggest that the presence of alien species/human exploitation causes a significant increase in extinction risk among large-bodied species. This suggests that these particular human activities are contributing to high extinction risk among habitat specialists, but not among large-bodied species. Based on these analyses, we identify 39 EBAs containing 570 species (24% of the total in EBAs) that are not currently threatened with severe habitat loss, but would be ecologically vulnerable to future habitat loss should it occur. We show that these sites tend to be poorly represented in existing priority setting exercises involving hot spots, suggesting that vulnerability must be explicitly included within these exercises if such sites are to be adequately protected.

Extinction processes in hot spots of avian biodiversity and the targeting of pre-emptive conservation action

Hot spots of endemism are regarded as important global sites for conservation as they are rich in threatened endemic species and currently experiencing extensive habitat loss. Targeting pre-emptive conservation action to sites that are currently relatively intact but which would be vulnerable to particular human activities if they occurred in the future is, however, also valuable but has received less attention. Here, we address this issue by using data on Endemic Bird Areas (EBAs). First, we identify the ecological factors that affect extinction risk in the face of particular human activities, and then use these insights to identify EBAs that should be priorities for pre-emptive conservation action. Threatened endemic species in EBAs are significantly more likely to be habitat specialists or relatively large-bodied than non-threatened species, when compared across avian families. Increasing habitat loss causes a significant increase in extinction risk among habitat specialists, but we found no evidence to suggest that the presence of alien species/human exploitation causes a significant increase in extinction risk among large-bodied species. This suggests that these particular human activities are contributing to high extinction risk among habitat specialists, but not among large-bodied species. Based on these analyses, we identify 39 EBAs containing 570 species (24% of the total in EBAs) that are not currently threatened with severe habitat loss, but would be ecologically vulnerable to future habitat loss should it occur. We show that these sites tend to be poorly represented in existing priority setting exercises involving hot spots, suggesting that vulnerability must be explicitly included within these exercises if such sites are to be adequately protected.

Global pollinator declines: trends, impacts and drivers

Pollinators are a key component of global biodiversity, providing vital ecosystem services to crops and wild plants. There is clear evidence of recent declines in both wild and domesticated pollinators, and parallel declines in the plants that rely upon them. Here we describe the nature and extent of reported declines, and review the potential drivers of pollinator loss, including habitat loss and fragmentation, agrochemicals, pathogens, alien species, climate change and the interactions between them. Pollinator declines can result in loss of pollination services which have important negative ecological and economic impacts that could significantly affect themaintenance of wild plant diversity, wider ecosystemstability, crop production, food security and human welfare.

Changing climate and the Irish landscape

The impacts of current and future changes in climate have been investigated for Irish vegetation. Warming has been observed over the last two decades, with impacts that are also strongly influenced by natural oscillations of the surrounding ocean, seen as fluctuations in the North Atlantic Oscillation and the Atlantic Multidecadal Oscillation. Satellite observations show that vegetation greenness increases in warmer years, a feature mirrored by increases in net ecosystem production observed for a grassland and a plantation forest. An ensemble of general circulation model simulations of future climates indicate temperature rises over the twenty-first century ranging from 1°C to 7°C, depending on future scenarios of greenhouse gas emissions. Net primary production is simulated to increase under all scenarios, due to the positive impacts of rising temperature, a modest rise of precipitation and rising carbon dioxide concentrations. In an optimistic scenario of reducing future emissions, CO2 concentration is simulated to flatten from about 2070, although temperatures continue to increase. Under this scenario Ireland could become a source of carbon, whereas under all other emission scenarios Ireland is a sink for carbon that may increase by up to three-fold over the twenty-first century. A likely and unavoidable impact of changing climate is the arrival of alien plant species, which may disrupt ecosystems and exert negative impacts on native biodiversity. Alien species arrive continually, with about 250 dated arrivals in the twentieth century. A simulation model indicates that this rate of alien arrival may increase by anything between two and ten times, dependent on the future climatic scenario, by 2050. Which alien species may become severely disruptive is, however, not known.