Bezette stad /

Issued in gray paper covers; front cover design by Jespers, printed in black and blue.

Autologous hemopoietic stem cell transplantation in severe rheumatoid arthritis: A report from the EBMT and ABMTR

Objective. Since 1996, autologous hemopoietic stem cell transplantation (HSCT) has been used to treat severe rheumatoid arthritis (RA). To date, published reports have been individual cases or series containing small numbers. This study combined the worldwide experience in a single analysis. Methods. The Autoimmune Disease Databases of the European Group for Blood and Marrow Transplantation (EBMT) and the Autologous Blood and Marrow Transplant Registry (ABMTR) were used to identify patients with RA treated with autologous HSCT. Further information relating to patient and treatment-specific variables was obtained by questionnaire. Results. Seventy-six patients were registered from 15 centers. Seventy-three patients had received autologous HSCT, and in 3 patients hematopoietic stem cells (HSC) were mobilized but not transplanted. Transplanted patients (median age 42 yrs, 74% female, 86% rheumatoid factor positive) had been previously treated with a mean of 5 (range 2-9) disease modifying antirheumatic drugs (DMARD). Significant functional impairment was present, with a median Health Assessment Questionnaire (HAQ) score of 1.4 (range 1.1-2.0) and Steinbrocker score mean 2.39 (SD 0.58). The high dose treatment regimen was cyclophosphamide (CYC) alone in the majority of patients, mostly 200 mg/kg (n = 62). Seven patients received anti-thymocyte globulin (ATG) in addition to CYC, 2 patients busulfan and CYC (BuCYC), and one patient CYC with total body irradiation and ATG. One patient received fludarabine with ATG. Following treatment, one patient received bone marrow but the rest received chemotherapy and/or granulocyte colony-stimulating factor mobilized peripheral blood stem cells. The harvest was unmanipulated in 28 patients, the rest receiving some form of lymphocyte depletion, mostly through CD34+ selection. Median followup was 16 months (range 3-55). Responses were measured using the American College of Rheumatology (ACR) criteria. Forty-nine patients (67%) achieved at least ACR 50% response at some point following transplant. There was a significant reduction in the level of disability measured by the HAQ (p < 0.005). Most patients restarted DMARD within 6 months for persistent or recurrent disease activity, which provided disease control in about half the cases. Response was significantly related to seronegative RA (p = 0.02) but not to duration of disease, number of previous DMARD, presence of HLA-DR4, or removal of lymphocytes from the graft. There was no direct transplant related mortality, although one patient, treated with the BuCYC regimen, died 5 months post-transplant from infection and incidental non-small cell lung cancer. Conclusion. Autologous HSCT is a relatively safe form of salvage treatment in severe, resistant RA. In these open label studies significant responses were achieved in most patients, with over 50% achieving an ACR 50 or more response at 12 months. Although the procedure is not curative, recurrent or persistent disease activity may be subsequently controlled in some patients with DMARD. Clinical trials are necessary to develop this approach inpatients with aggressive disease who have failed conventional treatment including anti-tumor necrosis factor agents.

The development of a new measure of quality of life for children with congenital cardiac disease

The purpose of the study was to develop a questionnaire measuring health-related R1 quality of life for children and adolescents with congenital heart disease, the ConQol, that would have both clinical and research applications. We describe here the process of construction of a questionnaire, the piloting and the development of a weighted scoring system, and data on the psychometric performance of the measure in a sample of 640 children and young people recruited via 6 regional centres for paediatric cardiology from across the United Kingdom. The ConQol has two versions, one designed for children aged from 8 to 11 years, and the other for young people aged from 12 to 16 years. Initial findings suggest that it is a valid and reliable instrument, is acceptable to respondents, and is simple to administer in both a research and clinical context.

Last Interglacial synthesis of high-latitude temperature: temperature anomalies and associated errors for 4 time slices

The Last Interglacial (LIG, 129-116 thousand of years BP, ka) represents a test bed for climate model feedbacks in warmer-than-present high latitude regions. However, mainly because aligning different palaeoclimatic archives and from different parts of the world is not trivial, a spatio-temporal picture of LIG temperature changes is difficult to obtain. Here, we have selected 47 polar ice core and sub-polar marine sediment records and developed a strategy to align them onto the recent AICC2012 ice core chronology. We provide the first compilation of high-latitude temperature changes across the LIG associated with a coherent temporal framework built between ice core and marine sediment records. Our new data synthesis highlights non-synchronous maximum temperature changes between the two hemispheres with the Southern Ocean and Antarctica records showing an early warming compared to North Atlantic records. We also observe warmer than present-day conditions that occur for a longer time period in southern high latitudes than in northern high latitudes. Finally, the amplitude of temperature changes at high northern latitudes is larger compared to high southern latitude temperature changes recorded at the onset and the demise of the LIG. We have also compiled four data-based time slices with temperature anomalies (compared to present-day conditions) at 115 ka, 120 ka, 125 ka and 130 ka and quantitatively estimated temperature uncertainties that include relative dating errors. This provides an improved benchmark for performing more robust model-data comparison. The surface temperature simulated by two General Circulation Models (CCSM3 and HadCM3) for 130 ka and 125 ka is compared to the corresponding time slice data synthesis. This comparison shows that the models predict warmer than present conditions earlier than documented in the North Atlantic, while neither model is able to produce the reconstructed early Southern Ocean and Antarctic warming. Our results highlight the importance of producing a sequence of time slices rather than one single time slice averaging the LIG climate conditions.

Table 2. Lead and Ba concentrations and Pb isotopic compositions measured in Law Dome ice cores

Lead isotopic compositions and Pb and Ba concentrations have been measured in ice cores from Law Dome, East Antarctica, covering the past 6500 years. 'Natural' background concentrations of Pb (ab. 0.4 pg/g) and Ba (ab. 1.3 pg/g) are observed until 1884 AD, after which increased Pb concentrations and lowered 206Pb/207Pb ratios indicate the influence of anthropogenic Pb. The isotopic composition of 'natural' Pb varies within the range 206Pb/207Pb=1.20-1.25 and 208Pb/207Pb=2.46-2.50, with an average rock and soil dust Pb contribution of 8-12%. A major pollution event is observed at Law Dome between 1884 and 1908 AD, elevating the Pb concentration four-fold and changing 206Pb/207Pb ratios in the ice to ab. 1.12. Based on Pb isotopic systematics and Pb emission statistics, this is attributed to Pb mined at Broken Hill and smelted at Broken Hill and Port Pirie, Australia. Anthropogenic Pb inputs are at their greatest from 1900 to 1910 and from ab. 1960 to ab. 1980. During the 20th century, Ba concentrations are consistently higher than 'natural' levels and are attributed to increased dust production, suggesting the influence of climate change and/or changes in land coverage with vegetation.

Transferability of Regional Permafrost Disturbance Susceptibility Modelling Using Generalized Linear and Generalized Additive Models

To effectively assess and mitigate risk of permafrost disturbance, disturbance-p rone areas can be predicted through the application of susceptibility models. In this study we developed regional susceptibility models for permafrost disturbances using a field disturbance inventory to test the transferability of the model to a broader region in the Canadian High Arctic. Resulting maps of susceptibility were then used to explore the effect of terrain variables on the occurrence of disturbances within this region. To account for a large range of landscape charac- teristics, the model was calibrated using two locations: Sabine Peninsula, Melville Island, NU, and Fosheim Pen- insula, Ellesmere Island, NU. Spatial patterns of disturbance were predicted with a generalized linear model (GLM) and generalized additive model (GAM), each calibrated using disturbed and randomized undisturbed lo- cations from both locations and GIS-derived terrain predictor variables including slope, potential incoming solar radiation, wetness index, topographic position index, elevation, and distance to water. Each model was validated for the Sabine and Fosheim Peninsulas using independent data sets while the transferability of the model to an independent site was assessed at Cape Bounty, Melville Island, NU. The regional GLM and GAM validated well for both calibration sites (Sabine and Fosheim) with the area under the receiver operating curves (AUROC) N 0.79. Both models were applied directly to Cape Bounty without calibration and validated equally with AUROC's of 0.76; however, each model predicted disturbed and undisturbed samples differently. Addition- ally, the sensitivity of the transferred model was assessed using data sets with different sample sizes. Results in- dicated that models based on larger sample sizes transferred more consistently and captured the variability within the terrain attributes in the respective study areas. Terrain attributes associated with the initiation of dis- turbances were similar regardless of the location. Disturbances commonly occurred on slopes between 4 and 15°, below Holocene marine limit, and in areas with low potential incoming solar radiation

Terrain Controls and Landscape-Scale Susceptibility Modelling of Active-Layer Detachments, Sabine Peninsula, Melville Island, Nunavut

Modelling the susceptibility of permafrost slopes to disturbance can identify areas at risk to future disturbance and result in safer infrastructure and resource development in the Arctic. In this study, we use terrain attributes derived from a digital elevation model, an inventory of permafrost slope disturbances known as active-layer detachments (ALDs) and generalised additive modelling to produce a map of permafrost slope disturbance susceptibility for an area on northern Melville Island, in the Canadian High Arctic. By examining terrain variables and their relative importance, we identified factors important for initiating slope disturbance. The model was calibrated and validated using 70 and 30 per cent of a data-set of 760 mapped ALDs, including disturbed and randomised undisturbed samples. The generalised additive model calibrated and validated very well, with areas under the receiver operating characteristic curve of 0.89 and 0.81, respectively, demonstrating its effectiveness at predicting disturbed and undisturbed samples. ALDs were most likely to occur below the marine limit on slope angles between 3 and 10° and in areas with low values of potential incoming solar radiation (north-facing slopes).

1940-luvun italialainen neorealistinen elokuva kulttuuriperinnön rakennusaineena

Tutkimus tarkastelee niitä tapoja, joilla 1940-luvun italialainen neorealistinen elokuva rakentaa kansakuntaa yhdistävää kulttuuriperintöä kulttuuriperintöyhteisön ylläpitämäs-sä kulttuuriperintöprosessissa. Neorealistiset elokuvat ovat todellisuutta peilaavia realis-tisia fiktioelokuvia ja kollektiivisia mentaalihistoriallisia todisteita, jotka sisältävät menneisyyttä koskevaa tulkintaa, jota voidaan käyttää identiteettityössä. Kulttuuriperin-töyhteisön identiteettityön rinnalla kansallisen identiteetin käsite liittyy olennaisesti tut-kimukseen, sillä Italian yhtenäisyys on koettu ongelmalliseksi yhdistymisestä lähtien. Tarkastelen elokuvien esiin tuomaa yhteisöllisyyttä ja kansallisen identiteetin tulkintoja myös suhteessa aikaisempaan italialaiseen elokuvaan. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat italialaisen neorealismin pääteokset Roberto Rossel-linin Rooma, avoin kaupunki, Vittorio De Sican Polkupyörävaras ja Luchino Viscontin Ossessione sekä Maa järisee. Niiden yhteyteen neorealismista käyty keskustelu yleensä painottuu, joten tutkimuksen aikarajaus on 1943–1948. Menetelmänä tutkimuksessa on elokuvien lähiluku ja teoreettisena viitekehyksenä on kulttuuriperintöyhteisön historioi-van, monumentalisoivan ja omaksuvan identiteettityön teoria. Elokuvien yhteisöllisiin piirteisiin keskittyvän lähiluvun tukena olen käyttänyt italialaista elokuvaa, neorealismia, kulttuuriperintöä ja kansallisesta identiteettiä koskevaa tutkimuskirjallisuutta. Rooma, avoin kaupunki -elokuvan sankarihahmot edustavat kulttuuriperintöyhteisölle yhteisiä menneisyyden symboleita ja keksittyjä perinteitä, jotka luovat ajallista jatku-vuutta. Merkittävinä ja omaksuttavina symboleina hahmot tukevat kulttuuriperintöpro-sessin monumentalisoivaa ja omaksuvaa identiteettityötä sekä muistin paikkana ne vah-vistavat yhteenkuuluvuutta. Neorealistisissa elokuvissa on historioivaa identiteettityötä tukevaa jaettua historiaa, joka liittää kulttuuriperintöyhteisön jäseniä menneisyydestä tulevaisuuteen liukuvaan ajalliseen jatkumoon. Elokuvissa on myös arkipäiväisen natio-nalismin piirteitä, joita omaksuvalla identiteettityöllä omaksutaan kulttuuriperinnön rakennusaineeksi. Arkipäiväisinä symboleina ovat koti, perhe ja nainen, jotka liittyvät italialaisuuteen ja toimivat toisista yhteisöistä erottautumisen piirteinä. Elokuvissa kon-stitutiivista ulkopuolta edustavat vihollishahmot ja univormupukuiset toimijat. Hahmot erottautuvat yhteisöstä, jolloin erottautumisella vahvistetaan kulttuuriperintöyhteisön osallisuuskokemusta yhteisön symboleihin. Neorealistiset elokuvat tarjoavat tulkintoja, jotka kulttuuriperintöyhteisö voi ottaa osaksi kulttuuriperinnön rakentamista.

Automatisoitujen ajoneuvojen käytön vahingonkorvausvastuusta

Tutkielmassa tarkastellaan automatisoitujen ajoneuvojen tieliikenteessä käyttämisestä aiheutuvien liikennevahinkojen korvaamista. Liikennevahingot korvataan liikennevakuutus- (279/1959), työtapaturma- ja ammattitauti- (495/2015) sekä tuotevastuulain (649/1990) perusteella, mutta lainsäädäntö on muutostilassa. Toteutuneiden ja ehdotettujen muutosten myötä vakuutuslaitoksien mahdollisuudet kohdistaa maksamiensa korvausten perusteella takaisinsaantivaatimus tuotevastuulain perusteella ajoneuvon valmistajaa kohtaan lisääntyvät, mikäli liikennevahingot johtuvat ajoneuvon puutteellisesta turvallisuudesta. Tutkielmassa esitän, että tieliikennelaki mahdollistaa sellaisten ajoneuvojen käyttämisen, jotka liikkuvat ilman kuljettajan ohjausta. Kuljettajan on kuitenkin jatkuvasti tarkkailtava ajoneuvon toimintaa ja ympäristöä. Tällöin haasteena on kuljettajan tarkkaavaisuuden heikentyminen, jonka myötä jotkut liikennevahingot voidaan katsoa aiheutuneen kuljettajan törkeästä tuottamuksesta. Liikennevahinkoja korvaavien vakuutusjärjestelmien näkökulmasta ajoneuvojen liikkuminen ilman kuljettajan ohjausta ei ole ongelma vahinkojen korvaamiselle. Automatisoinnin tason nouseminen nykyisin sallittua korkeammaksi voisi vähentää vakuutuslaitosten mahdollisuuksia kohdistaa maksettujen korvausten perusteella takaisinsaantivaatimus ajoneuvon kuljettajaan, jolloin tuotevastuulain mukainen vahingonkorvausvastuu jää usein ainoaksi takaisinsaannin vaihtoehdoksi. Tuotevastuulain mukaisen turvallisuuspuutteen arviointikriteereistä seuraa, että automatisoitujen ajoneuvojen toiminnalle voidaan asettaa hyvinkin korkeita vaatimuksia, liikennesääntöjen mukaisen toiminnan muodostaessa vähimmäistason. Kuitenkaan kaikki automatisoitujen ajoneuvojen aiheuttamat vahingot eivät välttämättä johda tuotevastuusubjektin korvausvastuuseen. Tutkielmassa hyödynnetään kansainvälisesti käytettyä automatisoitujen ajoneuvojen luokittelua. Luokittelun avulla teoreettisesti mallinnetaan myös niitä ajoneuvoja, joita ei vielä ole markkinoilla. Tutkielma on ensisijaisesti lainopillinen, mutta myös ehdotettujen lainsäädäntöuudistusten vaikutuksia on arvioitu liikennevahinkojen korvaamista tutkittaessa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan automatisoituja ajoneuvoja, joita ei vielä ole markkinoilla ja laki ei salli niiden käyttämistä. Tältä osin tutkimus tuottaa tietoa mahdollisista vahingonkorvausoikeudellisista haasteista, mikäli tällaisia ajoneuvoja olisi ja niiden käyttäminen sallittaisiin. Kansallisten lähteiden lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä sekä saksalaista ja ruotsalaista lähdeaineistoa.

1940-luvun italialainen neorealistinen elokuva kulttuuriperinnön rakennusaineena

Tutkimus tarkastelee niitä tapoja, joilla 1940-luvun italialainen neorealistinen elokuva rakentaa kansakuntaa yhdistävää kulttuuriperintöä kulttuuriperintöyhteisön ylläpitämäs-sä kulttuuriperintöprosessissa. Neorealistiset elokuvat ovat todellisuutta peilaavia realis-tisia fiktioelokuvia ja kollektiivisia mentaalihistoriallisia todisteita, jotka sisältävät men-neisyyttä koskevaa tulkintaa, jota voidaan käyttää identiteettityössä. Kulttuuriperintöyh-teisön identiteettityön rinnalla kansallisen identiteetin käsite liittyy olennaisesti tutki-mukseen, sillä Italian yhtenäisyys on koettu ongelmalliseksi yhdistymisestä lähtien. Tar-kastelen elokuvien esiin tuomaa yhteisöllisyyttä ja kansallisen identiteetin tulkintoja myös suhteessa aikaisempaan italialaiseen elokuvaan. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat italialaisen neorealismin pääteokset Roberto Rosselli-nin Rooma, avoin kaupunki, Vittorio De Sican Polkupyörävaras ja Luchino Viscontin Ossessione sekä Maa järisee. Niiden yhteyteen neorealismista käyty keskustelu yleensä painottuu, joten tutkimuksen aikarajaus on 1943–1948. Menetelmänä tutkimuksessa on elokuvien lähiluku ja teoreettisena viitekehyksenä on kulttuuriperintöyhteisön historioi-van, monumentalisoivan ja omaksuvan identiteettityön teoria. Elokuvien yhteisöllisiin piirteisiin keskittyvän lähiluvun tukena olen käyttänyt italialaista elokuvaa, neorealismia, kulttuuriperintöä ja kansallisesta identiteettiä koskevaa tutkimuskirjallisuutta. Rooma, avoin kaupunki -elokuvan sankarihahmot edustavat kulttuuriperintöyhteisölle yhteisiä menneisyyden symboleita ja keksittyjä perinteitä, jotka luovat ajallista jatku-vuutta. Merkittävinä ja omaksuttavina symboleina hahmot tukevat kulttuuriperintöpro-sessin monumentalisoivaa ja omaksuvaa identiteettityötä sekä muistin paikkana ne vah-vistavat yhteenkuuluvuutta. Neorealistisissa elokuvissa on historioivaa identiteettityötä tukevaa jaettua historiaa, joka liittää kulttuuriperintöyhteisön jäseniä menneisyydestä tulevaisuuteen liukuvaan ajalliseen jatkumoon. Elokuvissa on myös arkipäiväisen natio-nalismin piirteitä, joita omaksuvalla identiteettityöllä omaksutaan kulttuuriperinnön ra-kennusaineeksi. Arkipäiväisinä symboleina ovat koti, perhe ja nainen, jotka liittyvät ita-lialaisuuteen ja toimivat toisista yhteisöistä erottautumisen piirteinä. Elokuvissa konstitu-tiivista ulkopuolta edustavat vihollishahmot ja univormupukuiset toimijat. Hahmot erot-tautuvat yhteisöstä, jolloin erottautumisella vahvistetaan kulttuuriperintöyhteisön osalli-suuskokemusta yhteisön symboleihin. Neorealistiset elokuvat tarjoavat tulkintoja, jotka kulttuuriperintöyhteisö voi ottaa osaksi kulttuuriperinnön rakentamista.