Oxygen adsorption on Cu(510)

Tässä työssä on tutkittu kuparin (510)-askelpinnan reaktiivisuutta käyttäen apuna kvanttimekaanisia ab initio laskentamenetelmiä. Tutkimus on toteutettu laskemalla happiatomin adsorptioenergia ja tilatiheys erilaisissa potentiaalisissa adsorptiopaikoissa pinnalla. Myös happimolekyylin adsorptiota ja hajoamista ontarkasteltu laskemalla pintaa lähestyvälle molekyylille potentiaalienergiapintoja. Energiapintojen tuloksia on myös täydennetty kvanttimekaanisilla molekyylidynamiikkalaskuilla. Metallisia askelpintoja pidetään yleisesti sileitä pintoja reaktiivisempina happea kohtaan, johtuen askeleen reunan pienentävästä vaikutuksesta molekyylin hajoamisen tiellä olevaan energiavaliin. On kuitenkin olemassa myös tuloksia, jotka osoittavat hapen tarttumisprosessin olevan hallitseva juuri terassialueella, askeleen reunan sijasta. Tässä työssä on todettu hapen adsorboituvan Cu(510)-pinnalla tehokkaimmin juuri terassilla olevaan hollow-paikkaan. Myös adsorptioenergiat ovat tällä pinnalla pienempiä kuin sileällä (100)-pinnalla. Potentiaalienergiapintojen perusteella Cu(510)-pinnan todetaan myös olevan vähemmän reaktiivinen kuin askelpintojen yleisesti odotetaan olevan, vaikka askeleen reunan todetaankin pienentävän happiatominhajoamisen esteenä olevaa energiavallia.

Oxygen adsorption on Cu(211) and structurally and chemically modified Cu(100)

Kuparipinnan hapettuminen on viimevuosina ollut suosittu tutkimuskohde materiaalitieteissä kuparin laajan teollisuuskäytön vuoksi. Teollisuussovellusten, kuten suojaavien pintaoksidien kehittäminen vaatii kuitenkin syvällistä tuntemusta hapettumisprosessista ja toisaalta myös normaaliolosuhteissa materiaalissa esiintyvien hilavirheiden vaikutuksesta siihen. Tässä työssä keskitytäänkin tutkimaan juuri niitä mekanismeja, joilla erilaiset pintavirheet ja porrastettu pintarakenne vaikuttavathapen adsorptioprosessiin kuparipinnalla. Tutkimus on tehty käyttämällä laskennallisia menetelmiä sekä VASP- ja SIESTA-ohjelmistoja. Työssätutkittiin kemiallisia ja rakenteellisia virheitä Cu(100)-pinnalla, joka on reaktiivisin matalanMillerin indeksin pinta ja porrastetun pinnan tutkimuksessa käytettiin Cu(211)-pintaa, joka puolestaan on yksinkertainen, stabiili ja aiemmissa tutkimuksissa usein käytetty pintarakenne. Työssä tutkitut hilavirheet, adatomit, vähentävät molekyylin dissosiaatiota kuparipinnalla, kun taas vakanssit toimivat dissosiaation keskuksina. Kemiallisena epäpuhtautena käytetty hopeakerros ei estä kuparin hapettumista, sillä happi aiheuttaa mielenkiintoisen segregaatioilmiön, jossa hopeatyöntyy syvemmälle pinnassa jättäen kuparipinnan suojaamattomaksi. Porrastetulla pinnalla (100)-hollow on todennäköisin paikka molekyylin dissosiaatiolle, kun taas portaan bridge-paikka on suotuisin molekulaariselle adsorptiolle. Lisäksi kuparin steppipinnan todettiin olevan reaktiivisempi kuin tasaiset kuparipinnat.

La Prima Dona ; Le père Reymond / par Édouard Cadol

Collection : Collection Michel Lévy

Impact of duration of untreated psychosis on pre-treatment, baseline, and outcome characteristics in an epidemiological first-episode psychosis cohort.

INTRODUCTION: To assess the impact of duration of untreated psychosis (DUP) on baseline and 18-month follow-up characteristics controlling for relevant confounders in an epidemiological first-episode psychosis (FEP) cohort. METHOD: The Early Psychosis Prevention and Intervention Centre (EPPIC) in Australia admitted 786 FEP patients from January 1998 to December 2000. Data were collected from medical files using a standardized questionnaire. Data from 636 patients were analyzed. RESULTS: Median DUP was 8.7 weeks. Longer DUP was associated with worse premorbid functioning (p<0.001), higher rate of schizophrenia-spectrum disorders (p<0.001), and younger age at onset of psychosis (p=0.004). Longer DUP was not associated with baseline variables but with a lower rate of remission of positive symptoms (p<0.001) and employment/occupation (p<0.001), a higher rate of persistent substance use (p=0.015), worse illness severity (p<0.001) and global functioning (p<0.001) at follow-up after controlling for relevant confounders, explaining approximately 5% of variance of remission of positive symptoms (p<0.001) in the total sample and 3% in schizophrenia-spectrum disorders excluding bipolar I disorder (p=0.002). Outcome was significantly worse when DUP exceeded 1-3 months. CONCLUSION: Avoiding pitfalls of non-epidemiological studies, DUP appears to be a modest independent predictor of prognosis in the medium-term. Results support the need for assertive early detection strategies.

Réouverture [du circuit automobile] de Brooklands, Miss Ivy Cummings et son père [Sydney] : [photographie de presse] / [Agence Rol]

Référence bibliographique : Rol, 58772

Grammaire des grammaires ou Analyse raisonnée des meilleurs traités sur la langue française... ([Reprod.]) / par Ch.-Pre Girault-Duvivier...

Collection : Archives de la linguistique française ; 184

PRPF mutations are associated with generalized defects in spliceosome formation and pre-mRNA splicing in patients with retinitis pigmentosa.

Proteins PRPF31, PRPF3 and PRPF8 (RP-PRPFs) are ubiquitously expressed components of the spliceosome, a macromolecular complex that processes nearly all pre-mRNAs. Although these spliceosomal proteins are conserved in eukaryotes and are essential for survival, heterozygous mutations in human RP-PRPF genes lead to retinitis pigmentosa, a hereditary disease restricted to the eye. Using cells from patients with 10 different mutations, we show that all clinically relevant RP-PRPF defects affect the stoichiometry of spliceosomal small nuclear RNAs (snRNAs), the protein composition of tri-small nuclear ribonucleoproteins and the kinetics of spliceosome assembly. These mutations cause inefficient splicing in vitro and affect constitutive splicing ex-vivo by impairing the removal of at least 9% of endogenously expressed introns. Alternative splicing choices are also affected when RP-PRPF defects are present. Furthermore, we show that the steady-state levels of snRNAs and processed pre-mRNAs are highest in the retina, indicating a particularly elevated splicing activity. Our results suggest a role for PRPFs defects in the etiology of PRPF-linked retinitis pigmentosa, which appears to be a truly systemic splicing disease. Although these mutations cause widespread and important splicing defects, they are likely tolerated by the majority of human tissues but are critical for retinal cell survival.