Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentuminen : organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten merkitys

Rajavartiolaitoksen tehtävien monialaisuus ja toimivaltuuksien laajeneminen sekä toimintaympäristön ja työn kuvan muutokset asettavat haasteita henkilöstön koulutukselle ja osaamiselle. Osaamiseen ja sitä kautta Rajavartiolaitoksen suorituskykyyn vaikutetaan erityisesti koulutuksella. Koulutus tulee nähdä muutosta ja kehitystä edistävänä voimana vastattaessa tulevaisuuden haasteisiin. Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen vaikuttavat ulkoinen ja sisäinen toimintaympäristö. Koulutuskulttuurilla tarkoitetaan monitasoista ja - tahoista kokonaisuutta ja yläkäsitettä, joka vaikuttaa ohjaavasti ja normittavasti opettajien ja kouluttajien toimintaan sekä koulutukseen ja muuhun osaamisen kehittämiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää organisaatiokulttuurin keskeisimmät ominaispiirteet, Rajavartiolaitoksen ja erityisesti rajavartiomiesten keskeisimmät pätevyysvaatimukset sekä organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten välinen yhteys ja niiden vaikutus Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Tutkimuksessa myös jäsennettiin koulutuskulttuurin rakentumista sekä selvitettiin koulutuskulttuurin kehittämisedellytyksiä ja -pyrkimyksiä. Tutkimuksen pääongelmana oli: ”Mikä on organisaatiokulttuurin sekä Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiesten pätevyysvaatimusten merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiselle?” Tutkimus rajattiin rauhan ajan henkilökuntakoulutukseen. Sen lähestymistapa oli selittävä ja kartoittava. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia, jossa vaihtelevat valmiit teoriamallit ja aineistolähtöisyys. Lähdeaineisto koostui lähinnä sotatieteellisestä ja rajaturvallisuusalan tutkimuksesta, kasvatustieteellisestä ja sotilaspedagogisesta kirjallisuudesta sekä Rajavartiolaitoksen asiakirjoista. Analyysissa aineistoa teemoiteltiin asiakokonaisuuksittain. Johtopäätöksissä esitettiin analyysin tuloksena oppivan organisaation periaatteisiin pohjautuva Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin kehittymisen malli. Mallinnus muodosti synteesinä tutkimuksen päätuloksen. Sen perusteella johtopäätöksissä esitettiin myös Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin käsite. 3 Johtopäätösten perusteella Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuuriin liittyy läheisesti toimintakulttuuri, jonka muutosprosessi asettaa pätevyys-, koulutus- ja oppimisvaatimuksia henkilöstölle ja työyhteisöille. Oppiminen kehittää sekä yksilöllistä että organisaation kollektiivista pätevyyttä. Pätevyys on ammattitaitoa laajempi yleiskäsite liittyessään nimenomaan yhteisöllisen toiminnan valmiuksiin kokonaistyöprosessin osana. Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiehen pätevyysvaatimuksilla on olennainen merkitys koulutuskulttuurin rakentumiseen, sillä ne vaikuttavat suuresti koulutuksen tavoitteisiin, sisältöihin ja opetusmenetelmiin. Vakiintunut toimintakulttuuri pohjautuu organisaatiokulttuuriin eli syvimpiin uskomuksiin ja tiedostamattomiin perusoletuksiin. Toimintakulttuurin muuttaminen voi olla siten vaikeaa ja herättää muutosvastarintaa. Sama koskee opetus- ja oppimiskulttuuria, jonka uudistaminen edellyttää koko koulutus- ja työyhteisön tukea ja nykyaikaista koulutuskäsitystä. Vahvana ja piilevänä ilmiönä myös organisaatiokulttuurilla on näin suuri merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Kulttuurin tunnistaminen ja ymmärtäminen onkin tärkeää Rajavartiolaitoksen kehittämisen kannalta. Samoin arvoilla on kulttuurin muutokseen, muutosjohtamiseen, pätevyysvaatimuksiin ja koulutukseen liittyvä monitahoinen merkitys. Rajavartiolaitoksen koulutusta on kehitettävä ottamalla huomioon tulevaisuuden muuttuvat ja kasvavat osaamisvaatimukset. Koulutuksen laatu edellyttää koulutus- ja työyhteisön oppimisympäristön ja oppimisedellytysten kehittämistä. Yhteistyön ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta syntyvä oppiminen johtaa organisaation osaamiseen ja innovatiiviseen toimintaan, mikä edellyttää pedagogisen johtamisen taitoja. Joustavalle oppivalle organisaatiolle on ominaista kyky muuttua ja kehittyä jatkuvasti sekä ennakoida toimintaympäristön muutoksia. Opetuksen ja oppimisen pedagogisessa kehittämisessä on kyse Raja- ja merivartiokoulun pedagogisen strategian edellyttämästä uudistumis- ja muutosprosessista kohti ongelmalähtöisempää, tutkivampaa ja yhteisöllisempää oppimis- ja työtapaa. Uudet opetus-, oppimis- ja yhteistyökäytännöt sekä oman työn ja työyhteisön arviointi ja kehittäminen vaativat uudenlaista roolia ja osaamista verrattuna perinteiseen koulutus- ja toimintakulttuuriin. Tutkimus osoitti Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin olevan hyvin kokonaisvaltainen ilmiö, joka vaatii tarkempaa tutkimusta. Jatkotutkimustarpeet muodostivat tutkimuksen toisen päätuloksen, jonka perusteella tulee tutkia itse kulttuuria ja syventää koulutuskulttuurin kehittämistä. Lisäksi tulisi harkita Rajavartiolaitoksen osaamisen kehittämisohjelman laatimista.

Henkilötappioiden täydentäminen talvi- ja jatkosodassa

Suomen pienestä kansasta oli talvi- ja jatkosotaan valittava äärimmäisen tarkasti se henkilöstö, joka totaalisessa sodassa käytettiin taistelevissa joukoissa. Kenttäarmeijaa rakennettaessa oli huomioitava lisäksi maan siviilielämän sekä kansantalouden henkilöstötarpeet. Henkilötäydennysjärjestelmä oli kotialueen ja kenttäarmeijan välinen kokonaisuus, jolla säädeltiin kansan miespuolisen väestön ikäluokkia kenttäarmeijan käytettäväksi. Näistä ikäluokista varattiin osa talvi- ja jatkosodan kenttäarmeijan täydennykseksi. Täydennyksen tuli mahdollistaa kenttäarmeijan taistelukyky ja rauhallisimpina aikoina (reservissä) maan kansantalous. Tutkimuksen päämääränä on selvittää millainen oli talvi- ja jatkosodan henkilötäydentämisjärjestelmä ja sen järjestelyt. Päämääränä on myös selvittää järjestelmän valmius toimia ennen sotia sekä varsinainen toiminta talvi- ja jatkosodassa. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi järjestelmän johtosuhteita, muutoksia sekä täydennysmääriä. Muita tutkittavia kokonaisuuksia ovat järjestelmän eroavaisuudet hyökkäys- ja puolustussodassa, täydentämisen vaikutukset taistelevissa joukoissa sekä täydentämiseen liittyvät laadulliset kysymykset. Tarkoituksena on myös tutkia järjestelmässä havaittuja ongelmia. Käsitteellä henkilötäydentäminen tarkoitetaan kaikkia niitä toimia, joilla lisättiin kenttäarmeijan vahvuutta. Keskeisimpiä vahvuuteen vaikuttavia tekijöitä olivat henkilöstön jako kotialueelta kenttäarmeijalle, kenttäarmeijan ja kotijoukkojen sisäiset siirrot sekä uusien joukkojen perustaminen. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat Sota-arkiston kirjelmät (Päämajan, Kannaksen- Karjalan armeijan, eri armeijakuntien sekä henkilötäydennyskeskusten) ja sotapäiväkirjat (suojajoukkojen). Muita lähteitä ovat aiemmat tutkimukset sekä historialliset julkaisut. Ensisijaisia lähteitä ovat Sota-arkiston kirjelmät sekä tutkielmat. Henkilötäydennysjärjestelmä aloitti talvisodan toimintansa suunnitelmien mukaisesti, mutta nopeasti Neuvostoliiton ylivoiman takia oli perustettava uusia joukkoja. Tarkoitukseen sopivimmiksi ja nopeiten käytettäviksi osoittautuivat Kotijoukkojen sekä kenttäarmeijan täydennysmuodostelmat. Seurauksena talvisodan henkilötäydentäminen vaikeutui ja muodostui lopulta mahdottomaksi. Lyhyen talvisodan aikana luotiin suunnitellusta poikkeava järjestelmä, jota käytettiin pohjana jatkosotaan rakennetussa henkilötäydennysjärjestelmässä. Jatkosodan täydennysjärjestelmä perustettiin aluksi puolustussotaan varautuen. Sodan alettua nopeasti hyökkäyksellisesti, oli henkilötäydentämiseen varattua henkilöstöä liian vähän. Joukot jäivät nopeasti ilman täydennystä ja niiden taistelukyky tuli kyseenalaiseksi. Tappiot estivät joukkojen etenemisen. Asemasodan aikana henkilötäydennyksen suurimmat muutokset koskivat kenttäarmeijan kotiuttamisia sekä organisaatiomuutoksia. Rauhallisen asemasodan aikana järjestelmä toimi, mutta vaikeutui jälleen Neuvostoliiton hyökkäyksen alettua vuonna 1944. Henkilötäydennysjärjestelmän tärkeimpänä tehtävänä oli toimia ratkaisutaisteluiden aikana mahdollisimman tehokkaasti, jotta joukkojen taistelukyky ja lopulta Suomen itsenäisyys olisi varmistettu. Sotien lopputuloksiin nähden järjestelmä onnistui tehtävässään, vaikka rauha jouduttiin tekemään täydennysmahdollisuuksien ollessa olemattomat.

Patriot PAC-3 ja S-300PMU-2 ballististen ohjusten torjuntajärjestelminä

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kahden loppuvaiheen torjuntajärjestelmän kyky ballististen ohjusten torjuntaan niiden ominaisuuksia ja käyttöperiaatteita tutkimalla. Länsimaisista järjestelmistä tutkittiin yhdysvaltalaista Patriot PAC-3 -järjestelmää ja venäläisistä järjestelmistä tutkittavaksi otettiin S-300PMU-2. Kumpaakin järjestelmää käytetään kohteensuojaustehtäviin. Torjunnat tapahtuvat ilmakehän alaosissa alle 20km:n korkeudessa.

Suomalaisen panssaritaktiikan kehitys 1945-1970

Toisessa maailmansodassa panssariaselaji vakiinnutti paikkansa tehokkaimpana maajoukkojen hyökkäysaseena. Myös suomalaisia panssarijoukkoja käytettiin menestyksellä jatkosodan hyökkäysvaiheen taisteluosastoissa ja vuoden 1944 torjuntataisteluissa. Toisen maailmansodan jälkeen panssaritaktiikkaa kehitettiin maailmalla mahdolliseen seuraavaan suursotaan, jossa taistelun tuli olla entistä liikkuvampaa, koska ydinaseella staattiset joukot kyettäisiin helposti tuhoamaan. Panssarit olivat pääaselaji, jonka taistelua muut aselajit tukivat. Suomalainen panssaritaktiikka kehittyi kuitenkin yhä jalkaväkikeskeisemmäksi. Tutkimusongelmana on: miksei suomalaista panssaritaktiikkaa kehitetty panssarivaunukeskeiseksi 1945–1970? Käsiteltävänä aihealueena on panssarijoukkojen käyttämä taktiikka liitettynä osittain koko Suomen armeijan kehyksessä kylmän sodan panssarisodankäynnin sovellusten ja teorioiden kontekstiin. Panssaritaktiikalla käsitetään tässä tutkimuksessa panssarijoukkojen käyttämä taktiikka. Panssarijoukoissa panssarivaunujen ja jalkaväen suhde oli noin 1/3–1/4 käsiteltynä ajanjaksona. Panssarijoukkojen taktiikka perustui panssarivaunuin vahvennetun jääkäripataljoonan taktiikkaan. Tutkimus on toteutettu analysoimalla käsiteltävän ajanjakson aikaisia panssarijoukkojen taktiikkaa käsitteleviä oppaita ja muistioita, sekä sen aikaisten panssariaseen ammattilaisten näkemyksiä panssarijoukkojen käytöstä. Sodan kuvan muutos johti Suomessa toisen maailmansodan jälkeen puolustusdoktriinin kehittämiseen sellaiseksi, että puolustukseen saatiin syvyyttä ja joustavuutta. Tällä alueelliseksi puolustukseksi kutsutulla opilla pyrittiin vastaamaan suurvaltojen, etenkin Neuvostoliiton panssarijoukkojen uhkaan, sillä nykyaikaisten panssarijoukkojen hyökkäystä ei enää kyettäisi yhdellä puolustuslinjalla torjumaan. Vaikka suomalainen puolustusdoktriini kehittyi alueellisen puolustuksen opiksi, jossa painottui liikkuvan ja iskukykyisen reservin osuus, suunniteltiin panssarijoukkoja käytettäväksi tavallisen jalkaväen tapaan vaikean maaston kautta tapahtuviin hyökkäyksiin vihollisen tuhoamiseksi. Tavoite oli suomalaisten maasto- ja ilmasto-olosuhteiden maksimaalinen hyväksikäyttö, jolloin hyökkäyksen tuli tapahtua vihollisen panssarijoukkojen kannalta epäedullisimmassa maastossa. Tällöin luonnollisesti omienkin panssarivaunujen käyttö painottui näihin olosuhteisiin, ja niiden toiminta muuttui yhä enemmän jalkaväen taistelua tukevaksi. Panssarijoukot taistelivat koko käsiteltävän ajanjakson kehnon liikkuvuuden tuomia ongelmia vastaan. Ratkaisua etsittiin sodan ajan panssariprikaatin jääkäripataljoonien osittaisesta moottoroinnista. Tämä ei kuitenkaan poistanut sitä ongelmaa, että taisteluiden aikana panssarijoukon liikkuvuus perustui polkupyörin tai jalan kulkevien jääkärien liikkumiskykyyn. Vasta 1960-luvulla uuden panssarikaluston hankkimisen yhteydessä alkoi panssarivaunujen roolin korostaminen. Panssarivaunujen käyttöä jalkaväen tukena pyrittiin aluksi kehittämään siten, että panssarivaunujen ominaisuudet, hyvä liikkuvuus ja pääaseen pitkä ampumaetäisyys, pääsisivät paremmin oikeuksiinsa. Samalla panssarivaunujoukkojen jalkaväki mekanisoitiin miehistönkuljetusvaunuin. Uuden panssarikaluston ja parantuneen liikkuvuuden ansiosta paine polkupyörin liikkuvien jääkärien mekanisoinnille kasvoi. Samalla panssarivaunujen keskitettyä käyttöä alettiin pitää yhtenä vaihtoehtona perinteiselle vaunujen hajauttamiselle jalkaväen joukoille. Suomalaisten olosuhteiden erittäin vahva korostamisen, suomalaisten panssarijoukkojen vähäinen määrä ja muualla tapahtuneen panssaritaktiikan kehityksen huomioimatta jättäminen omassa panssaritaktiikassa johti siihen, että suomalaisen panssarijoukon taktiikka pysyi jalkaväkikeskeisenä pitkälle 1970-luvulle. Vasta panssariprikaatin jalkaväen mekanisointi johti panssarivaunukeskeisempään taktiikkaan siirtymiseen.

”Hullut alikersantit ja syvältä johtajat” : Puolustusvoimien ihmisten johtamisen opit, internetin keskustelupalstat ja Aamukamman keskustelut johtamisesta

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli perehtyä puolustusvoimien ihmisten johtamisen oppeihin 1970-luvulta nykypäivään sekä internetin keskustelupalstoihin. Tutkimuksessa pyrittiin havaitsemaan oppien esiintymistä Aamukampa-keskustelupalstan kirjoituksissa. Tutkimuksen päätutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällön analyysiä. Tutkimuksella haettiin vastausta kysymykseen: ”Miten Aamukammassa käydyssä keskustelussa esiintyvät puolustusvoimien opettamat ihmisten johtamisen opit?”. Tähän kysymykseen on vastattu jakamalla tutkimus kolmeen osa-alueeseen: ensimmäisessä osassa on tutkittu ihmisten johtamisen oppeja 1970-luvulta nykyään käytössä olevaan syväjohtamiseen, toisessa osassa on käsitelty internetin keskustelupalstoja ja niiden tyypillisiä elementtejä ja kolmannessa osassa on perehdytty Aamukampa-keskustelupalstalta saatuun aineistoon. Aineistosta on haettu esimerkkejä siitä, miten eri johtamisen mallit esiintyvät ja miten niistä keskustellaan. Käsittely on jaettu kahtia: perinteisiin malleihin ja syväjohtamisen malliin. Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä on käytetty ihmisten johtamisen oppikirjoja ja opetussuunnitelmia sekä aiheesta aiemmin laadittuja tutkimuksia. Tutkimusmenetelmän ja aineiston käsittelyn lähteinä ovat olleet laadullisen tutkimuksen oppaat sekä aiemmat keskustelupalstoista tehdyt sisällön analyysit. Tutkimuksessa havaittiin, että ennen syväjohtamista puolustusvoimissa ei ole opetettu yhteisen opetussuunnitelman mukaisia ihmisten johtamisen oppeja. Tutkimuksen kohteen todettiin edustavan keskustelevaa, dialogista foorumia. Kirjoittajat ottavat huomioon aiemmat mielipiteet eikä provosoivaa kirjoittamista esiinny tutkimuksen kannalta merkittävästi. Aamukamman johtamisen keskustelujen havaittiin edustavan perinteisiä näkemyksiä joiden mukaan sotilasjohtamisessa korostuvat auktoriteetti, kuri ja esimerkillisyys. Tilannetaju ja alaisten huomioiminen yksilöinä koettiin myös tärkeiksi. Haasteina havaittiin johtamisen teorian ja käytännön menetelmien ristiriita sekä osan henkilökunnasta asennoituminen. Syväjohtaminen todettiin keskusteluissa perusteiltaan toimivaksi, mutta entisiä malleja vaikeammaksi opettaa ja sisäistää. Sen aiempi opetus todettiin osittain puutteelliseksi.

Päämääriä, ajelehtimista, tietämättömyyttä, etsintää: Koulutusvalinnat, opinnot ja koulutuksen vaihtaminen yliopisto-opiskelijoiden kokemana 2000 -luvun taitteessa

Tutkimuksessa tarkastellaan yliopisto-opiskelua, opintojen kokemista ja niiden kulkua alkaen koulutusvalinnoista. Lisäksi tutkimuksessa pyritään ymmärtämään ja kuvaamaan yliopisto-opintojen aikaista koulutuksen vaihtamista prosessina. Kyseessä on seurantatutkimus Turun yliopistossa vuonna 1998 aloittaneesta opiskelijakohortista. Tutkittavat opiskelijat valittiin sillä perusteella, että he vastasivat kolmeen opintoja koskevaan kyselyyn ja olivat vähintään kolmen vuoden ajan läsnä olevina opiskelijoina. Opiskelijat (n=440) jaettiin neljään vertailuryhmään: 1) opintoihinsa tyytyväiset, 2) ensimmäisen vuoden jälkeen koulutusta vaihtaneet, 3) toisen vuoden jälkeen koulutusta vaihtaneet ja 4) koulutusta vaihtaa halunneet. Tutkimusaineisto koostuu kolmesta kyselystä, opintorekisteriaineistosta ja koulutusta opintojen aikana vaihtaneiden opiskelijoiden haastatteluista (n=22). Kyselyt tehtiin ensimmäisen, toisen ja kolmannen opintovuoden kevätlukukausilla ja haastattelut vuonna 2002, jolloin opiskelijat opiskelivat Turun yliopistossa neljättä tai viidettä vuotta. Kyselyiden avulla tutkittiin eroavatko koulutusta vaihtaneet opiskelijat muista opiskelijoista rakenteellisilta tekijöiltään tai opintokokemuksissaan. Opintorekisteriaineiston perusteella tutkittiin eroavatko koulutusta vaihtaneet opiskelijat koulutuksessa pysyneistä opiskelijoista opintojen kulussa. Kyselyiden ja haastatteluiden avulla tutkittiin minkälaisia tietoja ja odotuksia opiskelijoilla oli yliopisto-opiskelusta ollut ennen opintojen aloittamista. Haastatteluiden perusteella tutkittiin mitä syitä koulutuksen vaihtamisen taustalla oli ja minkälaisina kertomuksina koulutuksen vaihtamisprosessi näyttäytyi. Koulutusta vaihtaneet opiskelijat erosivat koulutuksessa pysyneistä opiskelijoista aiemman koulutuksen määrän, iän ja perheellisyyden suhteen. Verrattaessa ensimmäisen ja toisen vuoden jälkeen koulutusta vaihtaneita opiskelijoita keskenään havaittiin näillä ryhmillä olevan erilainen perhetausta. Koulutusta valittaessa tärkein tekijä oli kiinnostus alaa kohtaan. Toiseksi voimakkain hakutekijä oli muilla paitsi ensimmäisen vuoden jälkeen koulutusta vaihtaneilla valmiudet haluttuun ammattiin. Vuorostaan ensimmäisen vuoden jälkeen koulutusta vaihtaneilla toiseksi tärkein tekijä hakeutumisessa oli helppo sisäänpääsy opintoihin. Suurin osa opiskelijoista oli päässyt ensisijaisesti haluamaansa koulutukseen. Koulutusta myöhemmin vaihtaneissa ryhmissä ja koulutuksen vaihtoa halunneiden ryhmässä ensisijaisesti haluttuun koulutukseen päässeitä oli alle puolet. Odotukset opiskelusta eivät täysin täyttyneet ensimmäisen puolen vuoden opiskelun aikana. Tutkittujen ryhmien välillä havaittiin eroja kokemuksissa koulutuksen sopivuudesta itselle. Koulutuksen vaihtaminen oli myönteinen kokemus, ja uusi koulutus koettiin aiempaa koulutusta sopivammaksi itselle. Kolmannen vuoden kevätlukukaudella omaa koulutusta kohtaan koettu kiinnostus oli voimakasta muissa ryhmissä paitsi koulutuksen vaihtoa halunneissa. Harvimmin positiivisia tunteita opiskelua kohtaan kokivat vaihtoa halunneet opiskelijat. Koulutuksen vaihtaminen vähensi opintoihin kiinnittymättömyyttä. Koulutuksen vaihtoa halunneiden kokemukset nykyisen koulutuksensa ilmapiiristä olivat negatiivisimpia. Koulutuksen vaihtaminen vaikutti myönteisesti myös opetuksen kokemiseen. Opinnot etenivät kaikissa tutkituissa ryhmissä tasaisesti. Koulutuksen vaihtamisen jälkeisenä vuonna opinnot etenivät vaihtaneissa ryhmissä keskimääräistä enemmän. Haastatteluiden mukaan pääasiallisia syitä koulutuksen vaihtamiselle olivat päätyminen toissijaiseen koulutukseen ja pettyminen aloittamaansa koulutukseen. Narratiivien analyysin avulla tutkimuksessa löydettiin neljä erilaista tarinaa vaihtamisprosessista: 1) toissijaisesta koulutuksesta ensisijaiseen koulutukseen vaihtaminen, 2) ensisijaiseen koulutukseen pettyminen, 3) kiinnostavampaan koulutukseen ajautuminen ja 4) oman alan löytyminen etsinnän kautta. Vaikka koulutuspolitiikassa koulutuksen vaihtaminen nähdään ongelmana, oli se tämän tutkimuksen mukaan opiskelijalle myönteinen kokemus. Tämän tutkimuksen perusteella tulisikin kiinnittää huomiota opiskelijoihin, jotka haluaisivat vaihtaa koulutuksesta toiseen. Heillä opintojen eteneminen osoittautui hitaimmaksi ja opintokokemukset negatiivisimmiksi. Koulutusta vaihtaneiden opiskelijoiden opintojen eteneminen näytti hitaalta verrattuna opintoihinsa tyytyväisiin opiskelijoihin. Koulutuksen vaihtamisen jälkeen opintojen eteneminen kuitenkin nopeutui ja opintotyytyväisyys lisääntyi.

Seutulogistisen palveluyrityksen palvelutarjooman kehittäminen

Tämän diplomityön aiheena on palvelutarjooman kehittäminen elintarvikeketjussa toimivalle seutulogistiikan palveluyritykselle. Työn tavoitteena on tuottaa tietoa uudenlaisen logistiikkapalvelun käynnistämisen tueksi. Työssä kartoitetaan kaakkoissuomalaisen elintarvikeketjun logistiikan toimintamalleja ja palvelutarpeita. Aineistona on käytetty 23 elintarvikeketjun osapuolen (tuottaja, jalostaja, myyjä) haastatteluja sekä olemassa olevia selvityksiä aiheesta. Työ sisältää katsauksen kaakkoissuomalaiseen ruokatuotantoon ja elintarvikeketjun eri vaiheiden nykytilaan. Tuloksena ovat jäsennetyt palvelutarpeet elintarvikkeiden toimitusketjun eri osapuolille. Lisäksi palveluyrityksen toimintaa selvennettiin rakentamalla sille liiketoimintamalli, joka sisältää arviot yrityksen tärkeimpien osa-alueiden sisällöstä ja toimintatavasta. Liiketoimintamallin ja eri osapuolien palvelutarpeiden pohjalta työssä rakennettiin kaksi palvelutarpeisiin perustuvaa vaihtoehtoista palvelutarjoomaa ja arvioitiin niiden ominaisuuksia ja toteutettavuutta Kaakkois-Suomessa. Työn sisältö ja lopputulokset ovat julkisesti hyödynnettävissä paikallisesti tuotetun ruoan tuottajien liiketoimintamahdollisuuksien ja palvelun parantamiseksi.

Juoksuhaudoista yhteiskuntaan : vuosien 1965–1975 sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia koskevan joukkotiedotuksen diskursiivinen tarkastelu

Suomalainen yhteiskunta muuttui nopeasti 1960- ja 1970-luvuilla kansainvälistä esimerkkiä seuraten. Koulutustason kehittyminen, kaupungistuminen ja yhteiskunnan laaja organisoituminen lisäsivät tyytymättömyyttä vallitsevaa yhteiskuntarakennetta ja sen valtasuhteita ylläpitäviä eliittejä kohtaan. Teknologian kehittyminen mahdollisti myös radikaalien näkökulmien esittämisen joukkotiedotuksessa aiheuttaen laajaa ja mielipiteitä jakaneita keskusteluja. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli täydentää sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia koskevaa tutkimusta erityisesti vuosilta 1965–1975. Tutkimustehtävänä oli selvittää miten tuon ajanjakson yhteiskunnallista muutosta ja sen merkitystä tulkittiin julkisissa keskusteluissa sotilaallisen maanpuolustuksen ja puolustusvoimien kehittämisestä. Tutkimustehtävän kannalta keskeiseksi kohteeksi jäsentyivät julkisesta keskustelusta muodostetut diskurssijärjestykset. Päätutkimusaineiston muodostivat noin 35 000 joukkotiedotuksessa julkaistua uutista, pääkirjoitusta, artikkelia ja mielipidekirjoitusta, joita täydensin aikalaiskirjallisuudella, komiteamietinnöillä ja muilla arkistolähteillä. Tutkimuksen menetelmällinen viitekehys perustui relativistiseen maailmankatsomukseen, jonka mukaisesti sosiaalinen todellisuus on suhteellista, eikä yksiselitteistä totuutta ole olemassa. Tiedon ja totuuden muodostumiseen vaikuttaa merkittävästi ympäristö, jossa sitä tuotetaan. Aineiston analysoinnin menetelmä perustui kriittiseen diskurssianalyysiin, jonka keskeisenä tavoitteena oli selvittää mittavien yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia tiedotusvälineiden muuttuvien diskursiivisten käytäntöjen avulla. Keskeisenä tavoitteena oli diskurssijärjestyksien muodostaminen tekstien lingvistisen analysoinnin tuella ja niiden yhdistäminen laajempaan sosiokulttuuriseen käytäntöön. Tutkimuksessa päädyin siihen, että tarkasteltavalla ajanjaksolla oli viisi merkittävää diskurssikokonaisuutta. Muodostin ne useisiin eri teemoihin keskittyneistä keskusteluista. Virallisen turvallisuuspolitiikan diskurssissa pyrittiin määrätietoisesti määrittämään sotilaallisen maanpuolustuksen ja puolustusvoimien asema turvallisuuspolitiikan keskeisimmän osan, ulkopolitiikan, tukevana osana. Tässä diskurssissa ilmenivät historiallisen muistin ja maantieteellisen aseman lisäksi sotilaspolitiikkaa määrittävät valtiosopimukset, sodankuvan muutos, puolustusvoimien tehtävät sekä voimistuva maanpuolustuskritiikki ja sukupolvien välinen ajatteluero. Asevelvollisuuden diskurssissa oli kysymys yksilön velvollisuudesta valtiota ja maanpuolustusta kohtaan. Diskurssin teemoina olivat omantunnonarat, aseistakieltäytyjät ja aseettoman puolustuksen vaatimukset kansainvälisten esimerkkien rohkaisemina. Diskurssi osoitti joukkotiedotuksen avulla saavutettavat vaikutusmahdollisuudet ja pakotti puolustusvoimat kehittämään tiedottamiskulttuuriaan. Demokraattisuuden ja poliittisuuden diskursseissa siirryttiin lähemmäs puolustusvoimien sisäistä kehittämistä yhteiskuntaan paremmin sopivaksi osaksi. Demokraattisuuden diskurssissa pyrittiin muuttamaan puolustusvoimien autoritäärisiksi koettuja valtasuhteita. Varusmiesten ja henkilökunnan ammattiyhdistystoiminnan kaltaisilla toimintatavoilla oli paljon yhtäläisyyksiä vastaavaan yhteiskuntakehitykseen. Poliittisuusdiskurssin myötä sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia pyrittiin samaan enemmän parlamentaarisen päätöksenteon alaisuuteen ja puolustusvoimien henkilöstölle samat oikeudet muiden kansalaisten tapaan. Puolustustahdon kasvattamiseen liittyvän diskurssin teemoja olivat henkisen maanpuolustuksen kehittäminen, maanpuolustusopetuksen lisääminen ja avoimemman tiedottamisen kulttuurin luominen. Edellä esitettyjen diskurssien perusteella voin todeta, että puolustusvoimien asema yhteiskunnassa muuttui vuosina 1965–1975. Tätä muutosta edesauttoi puolustuslaitoksen suhtautuminen joukkotiedotukseen ja viestintään yleensäkin. Asioihin ei enää pelkästään vastattu, vaan nähtiin omaehtoisen tiedottamisen olevan vähintään yhtä tärkeää. Tämän positiivisen kehityksen myötä kansalaisten oli merkittävästi helpompaa muodostaa käsityksensä koko kansan puolustuslaitoksesta. Tästä syystä voin kuvailla maanpuolustuksen kannattajien ja puolustuslaitoksen olleen vahvasti rakentamissaan juoksuhaudoissa, kunnes diskursseina ja teemoina esiintyneiden keskustelujen jälkeen puolustusvoimat kehittyi paremmin yhteiskuntaan niveltyväksi osaksi.

Menestyksen eväät ja murtuva media. Tapaustutkimus aikakauslehden aineettomista kilpailutekijöistä muuttuvassa markkinatilanteessa.

Tutkimuksessa analysoidaan yhden aikakauslehden aineettoman pääoman keskeisiä tekijöitä ja niiden dynamiikkaa laadullisilla menetelmillä. Aineisto perustuu haastattelumateriaaliin. Taustan muodostaa tietojohtamisen teoriakirjallisuus, jossa eri tietopääomatekijät jaotellaan suhde-, rakenne ja inhimillisiin tekijöihin. Aikakauslehdet, kuten koko mediatoimiala, ovat vahvassa muutostilanteessa ja aineettoman pääoman tekijöiden kautta ne voivat jatkossakin ylläpitää markkina-asemaansa. Tutkimuksen kohteena on hyvän markkina-aseman omaava aikakauslehti, jonka arvonmuodostusta ja aineettomia tekijöitä ja niiden välistä dynamiikkaa tutkimuksessa analysoidaan. Tutkimustulokset osoittavat, että tarkasteltavan aikakauslehden arvonmuodostus perustuu vahvaan aineettomien tekijöiden kombinaatioon, vahvaan organisaatiokulttuuriin ja aineettomien tekijöiden väliseen dynamiikkaan, mikä saadaan ulosmitattua printtituotteen muodossa kuluttajamarkkinoilla. Haasteena on näiden pääomatekijöiden hyödyntäminen yhtä tehokkaalla tavalla muuttuvan markkinatilanteen myötä.

Modernisaation puolesta ja sitä vastaan

Kirjallisuusarvostelu

Jazztytöistä äideiksi ja perheenemänniksi

Kirjallisuusarvostelu

Syntiä vastaan ja siveyden puolesta

Kirjallisuusarvostelu

Suomen liitepartikkelien funktiota ja kääntäminen japaniksi – kontrastiivinen tutkimus teoksista Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela ja Hirame Hyōryūki

Tässä tutkimuksessa tutkin liitepartikkelien käyttöä ja niiden funktiota suomenkielisessä lastenkirjassa Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela sekä sen japaninkielisessä käännöksessä Hirame Hyōryūki. Tavoitteenani on siis perehtyä suomen kielen liitepartikkelien funktioihin sekä selvittää niitä vastaavia esiintymisvariantteja ja niiden funktioita käännösteoksessa. Tutkimukseni kuuluu kieli- ja käännöstieteen alaan. Se on kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen sekä myös kontrastiivinen. Tutkimuksessani esittelen ensiksi kielten oppikirjoja ja oppaita sekä aiempia tutkimuksia: artikkeleita sekä pro gradu -tutkielmia. Käännöstieteeseen liittyvää tutkimusta käsiteltäessä keskeisimmät teokset ovat Helsingin yliopiston julkaisema Kohteena käännös: uusia näkökulmia kääntämisen ja tulkkaukseen tutkimukseen ja opiskelemiseen ja Rune Ingon Lähtökielestä kohdekieleen: johdatusta käännöstieteeseen. Käännöstieteeseen liittyvää tutkimusta käsitellään japanin kielen käännöksen analyysin yhteydessä. Tutkin liitepartikkelien käyttöä ja funktiota sekä analysoin niitä tutkittavissa teoksissa. Suomen kielen liitepartikkeleita käsitellään muun muassa Ison suomen kieliopin avulla. Tutkimuksen japanin kielen osassa käsitellään lyhyesti kieliopillisia ominaisuuksia käyttämällä muun muassa Hideaki Handon kielioppia Nihongo Joshi no Bunpō ja Saburō Niwan verkkojulkaisua Gendai Nihongo Bunpō Gaisetsu. Myös japanin kielen korostuskeinot otetaan huomioon, sillä korostus on yksi suomen liitepartikkelien tärkeimmistä funktioista. Japanin sukupuolen sävyeroja käsitellään Janet Shibamoton teoksen Japanese women’s language avulla. Japaninkielisen käännöksen analyysin avulla havaitaan, että japanin kielessä on liitepartikkeleita vastaavat hyōgenshit. Muina ilmaisukeinoina kääntäjä osoittaa lukijalle alkuperäisen tekstin merkitystä esimerkiksi luomalla tekstiä itse ja vaihtamalla sanajärjestystä. Itsenäisesti tekstiä luodessaan kääntäjä on jättänyt muutamissa tapauksissa liitepartikkelien funktioita kääntämättä. Lisäksi kääntäjä jakaa suomenkielistä tekstiä jaksoihin vaihtamalla sanajärjestystä. Sen tuloksena käännettyihin teksteihin syntyy hieman merkitys- ja vivahde-eroja. Yhteenvetoluvussa ja liitteessä esittelen tulokset analyysistani taulukon avulla. Luku päättyy jatkotutkimuksen mahdollisuuteen.

Itä-Suomen kuljetuskohdeselvitys : Rautatiekuormausalueiden, vesitieterminaalien, jätekeskusten, kaivosten ja energialaitosten tieyhteydet

Selvityksessä on käyty läpi Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueen rautatieasemat ja kuormausalueet, satamat, lastauslaiturit ja uiton pudotuspaikat, jätehuollon osalta jätekeskusten sijainti, jätehuoltoyritykset ja niiden toiminta-alueet sekä jätteenpolttolaitoshankkeiden tilanne, lämpö- ja energialaitokset ja teollisuuden prosessivoimalat sekä kaivosten kuljetukset. Kuljetuskohteiden osalta yleinen suuntaus on ollut se, että niitä on keskitetty suuremmiksi yksiköiksi ja verkostoa on harvennettu, mikä on johtanut autoilla tapahtuvien alkukuljetusten pituuden kasvuun ja autokuljetussuoritteen lisääntymiseen. Keskittymistä on tapahtunut rautatieliikennepaikkojen, uiton pudotuspaikkojen ja jätekeskusten osalta. Näiltä osin kehitys näyttäisi jatkuvan samansuuntaisena, jätehuollon osalta tosin pelkästään lähinnä jätteenpolttolaitoksen myötä. Lämpö- ja energialaitosten osalta on havaittavissa sekä keskittymistä laitoskoon kasvun myötä että hajaantumista pienempien usein bioenergiaa hyödyntävien laitosten ja varavoimaloiden lisääntyessä. Uusia kaivoksia on perustettu ja kaivoshankkeita on runsaasti vireillä, jolloin malmi- ja rikastekuljetukset ovat huomattavasti lisääntymässä. Selvityksessä ei tullut esille merkittäviä maantieyhteyksien kehittämistarpeita. Rautatieasemien ja kuormauspaikkojen sekä uiton pudotuspaikkojen lopettaminen on johtanut tilanteeseen, jossa näille johtavien maanteiden käyttötarve on hävinnyt. Selvityksessä löytyi runsaat 40 maantietä tai maantien osaa, joiden kohdalla on tarpeen arvioida niiden ja tarvittaessa käynnistää maantien lakkautusprosessi. Yhteistyössä Liikenneviraston ja ELY-keskusten kesken tulisi selvittää, miten rautateiden kuormausalueiden ja niille johtavien tieyhteyksien hoitoa voitaisiin yhtenäistää. Tienpitomielessä tulisi selvittää, olisiko yksityistie maantietä tarkoituksenmukaisempi hallinnollinen ratkaisu kuormausalueteiden osalta. ELY-keskusten tieliikenteen asiantuntijana tulisi olla aktiivisemmin mukana uusien ja säilytettävien kuormausalueiden sijoittamista selvitettäessä.

Tulevaisuuden fyysinen oppimisympäristö. Käyttäjälähtöinen muunneltava ja joustava opetustila

Kuluneen sadan vuoden aikana koulun fyysisen oppimisympäristön opetustilan koko, muoto ja peruskalustus eivät ole uudistuneet käytännössä lainkaan. Oppimisympäristöjen laajentumisen ja perusopetuksen liittyvien uudistusten keskellä suomalainen koululaitos ja sen toimintakulttuurin elävät jatkuvien kehityshaasteiden keskellä. On havaittu, että yksipuoliset tila-, kaluste- ja laiteratkaisut eivät tarjoa opettajille ja oppilaille mahdollisuuksia hyödyntää uusia opetus- ja oppimisprosessin moninaistuvia mahdollisuuksia. Tällöin koulun opetustilojen muuttumattomuudesta on muodostunut toimintakulttuurin uudistumista hidastava tekijä. Koulun toimintakulttuurin uudistamisen tueksi on laadittu perusopetuksen laatutavoitteita ja -kriteerejä (esim. Opetus ministeriö 2009b). Laatuperusteinen kehittäminen edellyttää muun muassa moderneja muunneltavuutta ja joustavuutta korostavia opetustilaratkaisuja. Ristiriita opetustilojen muuttumattomuuden ja laadullisten uudistustavoitteiden välillä loivat tämän tutkimuksen peruslähtökohdan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia tekijöitä ja merkityksiä oppilaat, opettajat, rehtorit sekä opetushallinnon asiantuntijat korostavat laadukkaassa, muunneltavassa ja joustavassa fyysisessä oppimisympäristössä ja opetustilassa. Toisena tavoitteena oli selvittää, millaisia tulevaisuuden fyysisen oppimisympäristön muunneltavuutta ja joustavuutta tukevia tila-, laite- ja välineratkaisuja voidaan käyttäjälähtöisen suunnitteluprosessin kautta määrittää. Tutkimuksen teoreettiset perusteet tukeutuvat Wilsonin (1996) kokonaisvaltaiseen oppimisympäristönäkemykseen, jota rikastetaan Saussoisin (2006) oppimisympäristöelementtien suhteita tarkastelevalla dimensionäkökulmalla. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jossa fyysistä oppimisympäristöä lähestyttiin fenomenologisen lähestymistavan avulla ilmiönä. Tutkimusaineisto muodostui laajasta kansainvälisestä aineistosta, joka koostui 35 haastattelukoonnista, 63 kyselyvastauksesta sekä 294 oppilaiden tekemästä opetustilasuunnitelmasta. Lisäksi aineistoa kerättiin osallistuvan havainnoinnin avulla sekä monitieteisen ja -ammatillisen oppimisympäristösimulaation yhteydessä. Simulaation pohjalta luotiin konkreettinen opetustila. Simulaatioprosessissa huomioitavia elementtejä olivat muuttuvan yhteiskunnan vaatimukset ja yksilöityvät oppimistarpeet sekä formaalin koulutuksen ja informaalin oppimisen uudistuvat mahdollisuudet. Fenomenologisen analyysin lisäksi moninaiset sanalliset ja kuvalliset vastaukset edellyttivät hermeneuttista lähestymis tapaa käsitysten tulkitsemiseksi ja merkitysten löytämiseksi. Fyysistä oppimisympäristöä analysoitiin yleisellä tasolla, opetustila- ja klusteritasolla sekä laite- ja kalustetasolla. Fyysistä oppimisympäristöä yleisellä tasolla kuvaavassa merkitysverkostotyypissä korostuivat yhteisöllisyyteen ja avoimuuteen liittyvät merkitysverkostot. Keskeisenä sivistyspalveluiden tuottajana koulun katsottiin muodostavan luontevan institutionaalisen palvelutuotantoalustan, johon integroituvat myös hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöpalvelut eri asiantuntijoineen. Oppimisympäristön yleisen tason muunneltavuutta ja joustavuutta kuvaavissa merkityksissä korostuivat uudet vuorovaikutusta ja sosiaalisia opetus- ja oppimisprosesseja ilmentävät merkitykset. Koulun fyysisenä oppimisympäristönä odotettiin tarjoavan monimuotoisia tilaratkaisuja, jotka antavat mahdollisuuksia eri opetusmenetelmien ja oppimisprosessien hyödyntämiseen. Nykymuotoisen koulun fyysisen oppimisympäristön mahdollisuudet toteuttaa formaalisia sekä informaaleja opetus- ja oppimistarpeita koet tiin kuitenkin rajallisiksi. Sekä opetustila- ja klusteritason että laite- ja kalustetason muunneltavuutta ja joustavuutta kuvaavissa merkitysverkostotyypeissä korostuivat toiminnallisuuteen, sosiaalisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyvät merkitysverkostot, vaikka niissä korostuivat eri tekijät tasosta riippuen. Vaikka opetustilan merkitys koettiin ilmeisenä, painottui tutkimustuloksissa yksittäisen tilan pedagoginen yhteys olemassa olevaan tilakokonaisuuteen, jossa erikokoiset yhdisteltävät tilat ja niiden väliset toiminnalliset alueet muodostavat yhtenäisemmän monitoimialueen. Fyysinen opetustilaympäristö haluttiin hyödyntää monimuotoisemmin, jolloin myös samanaikaisopetuksen ja eheyttävän aihepiiriopetuksen menetelmät mahdollistuvat luontevammin. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena hahmottui opetustila, joka tarjoaa mahdollisuuden muodollisten ja epämuodollisten yksilö- ja ryhmätyömuotojen sekä eri opetusmenetelmien ja oppimistapojen joustavaan käyttöön. Opetustilan sisällä ilmeni kolmen erilaisen kaluste- elementin tarve: henkilökohtainen yksilö- tai parityöpiste, ryhmätyöpiste ja vapaamuotoinen työpiste, joista erityisesti oppilaat selvästi suosivat työpisteiden sijoittamista ryhmiin. Kaiken kaikkiaan oppilaiden ratkaisuissa painottuivat toiminnallisuutta ja sosiaalisuutta korostavat opetus- ja oppimisprosessin muodot. Laite- ja kalustetasolla korostuivat tilamitoituksen tarkoituksenmukaisuus, erilaisten työpisteiden variaatiot, opettajan työpisteen luonne ja sijoittelu sekä opetustilan laiteratkaisut. Esiin tuodut moninaiset tilannesidonnaisuutta korostavat kalusteratkaisut edellyttävät muunneltavuuden ja joustavuuden huomioimista, jolloin yksittäistä pysyvää opetustilan kalusteratkaisua ei voida antaa. Opettajan työpisteen sijoittaminen tilan keskiosaan ilmentää opettaja-oppilas-suhteen uudistuvaa luonnetta, jossa toiminnalliset ja sosiaaliset työskentely muodot lisäävät opetuksen ohjauksellisuutta. Laitteista tieto koneen merkitys nousi keskeiselle sijalle. Opettajan ja oppilaiden henkilö kohtaisten pääte laitteiden lisääntyvä käyttö digitalisoituvan opetusmateriaalin työstämisessä katsottiin merkittäväksi edellytykseksi laadukkaalle ja ajanmukaiselle opiskelulle. Myös päätelaitetyöskentelyssä suosittiin ryhmätyöpisteitä. Verkkosisältöjen ja sosiaa lisen median lisääntyvän hyödyntämisen seurauksena informaatio teknologia osin syrjäyttää perinteiseen luokkahuoneeseen mielletyt kalusteet ja laitteet huomion kiinnittyessä nykyaikaisiin aktiivitaulu- ja mobiililaitejärjestelmiin. Tulevaisuuden oppimisympäristöjen avautumisen ja laajentumisen seurauksena formaalin koulutuksen ja informaalin oppimisen elementit pyrkivät sulautumaan yhteen. Samalla tämä mahdollistaa niin yksilökeskeisempien oppimispolkujen kuin toisaalta yhteiskunnallisten kasvatus- ja koulutustavoitteiden toteutumisen ja lähentymisen. Yksittäisen hybridiopetustilan muunneltavuuteen ja joustavuuteen liittyvissä ominaisuuksissa korostuivat aihepiirimäisen samanaikaisopetuksen piirteet, joiden seurauksena tulevaisuuden opetustilassa opiskelee useampia opetusryhmiä ja opetuksen ohjaajia. Opetus- ja oppimisprosessin haasteisiin vastaaminen edellyttää näin monitoimisia opetustiloja, joissa kalusteet ja nykyaikaiset av- ja informaatioteknologiset laitteet tukevat erilaisia opetus- ja oppimisprosesseja vaivattomasti ja tilannekohtaisesti muuntuen ja joustaen. Tulosten perusteella perusopetuksen opetustila ja sen kaluste- ja väline ratkaisut eivät käyttäjien näkökulmasta tällä hetkellä tue moder nien opetus- ja oppimisprosessien mahdollisuuksia, vaan estävät merkittävällä tavalla koulun toimintakulttuurin uudistamista. Tulevaisuuden koulun fyysisen oppimis ympäristön määrittelyn tuleekin olla käyttäjälähtöinen innovatiivinen prosessi, joka huomioi koko alueen ja sen ympäröivän yhteisön tarpeet. Tulokset ovat hyödynnettävissä, kun suunnitellaan tai uudistetaan koulun tila-, kaluste- ja laiteratkaisuja. Tulokset tarjovat tukea kaikille koulurakentemisen asiantuntijaryhmille käyttäjistä suunnittelijoihin, rakentajiin ja päättäviin viranomaisiin. Saatu tieto prosessisimulaatiomenetelmän toimivuudesta on hyödynnettävissä koulurakentamisessa monialaisesti ja -tasoisesti.