Ei ole kaikki muumit laaksossa. Tutkimus suomen kielen idiomikonstruktion produktiivisuudesta

Tutkin työssäni suomen kielen produktiivista idiomikonstruktiota ei ole kaikki x:t y:ssä. Kyseisen konstruktion mallin mukaan on luotu lukuisia tyhmyyttä kuvaavia idiomeja, kuten ei ole kaikki muumit laaksossa tai ei ole kaikki inkkarit kanootissa. Idiomit ovat luonteeltaan vertauskuvallisia ilmauksia, joita esiintyy runsaasti etenkin puhekielessä. Internetissä kirjoitettua puhekieltä käytetään tyypillisesti ainakin blogikirjoituksissa, keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Tutkimusaineistoni on poimittu pääosin neljästä eri internetlähteestä, joille on kerätty tyhmyyttä kuvaavia vertauskuvallisia ilmauksia. Lisäksi olen poiminut tutkimusaineiston idiomikonstruktion mukaisia idiomeja tosielämän kielenkäyttötilanteista. Tutkimuksen pääasiallinen hypoteesina on, että idiomikonstruktio ei ole kaikki x:t y:ssä kantaa itsessään ilmauksen merkityksen, jolloin konstruktion vapaat yksiköt voivat vaihdella rajoituksetta ilmauksen ymmärrettävyyden kärsimättä. Tärkeimpänä tutkimustehtävänä oli selvittää, kuinka jähmeä konstruktio on eli missä määrin konstruktion mukaiset idiomit ovat muunneltavissa ilman että idiomin kokonaismerkitys muuttuu. Tutkimuksesta selviää, että idiomikonstruktio on rakenteeltaan melko jähmeä, mutta se sallii kuitenkin joitain morfosyntaktisia muunnoksia, kuten monikon partitiivin käyttämisen monikon nominatiivin sijaan (ei ole kaikkia inkkareita kanootissa). Konstruktion rakenteen erittelyssä käytin tutkimuksen tukena pääasiassa Ison suomen kieliopin normeja. Konstruktion sisältämien nominilausekkeiden lekseemit x ja y osoittautuivat kielenkäyttäjälle melko vapaasti valittaviksi, mikä vahvisti konstruktiokieliopin ajatusta siitä, että idiomikonstruktiolla on itsessään konstituenttisanoista riippumaton merkitys. Teoriapohjana konstruktion ominaisuuksien tutkimuksessa onkin käytetty etenkin konstruktiokielioppia ja kognitiivisen kielentutkimuksen teorioita. Havaitsin myös, että vaikka konstruktiossa onkin periaatteessa mahdollista käyttää mitä tahansa sanoja, idiomille kielenkäyttötilanteen kannalta olennainen hauskuuttamisen ja viihdyttämisen funktio ei täyty, jos vastaanottaja ei ymmärrä idiomin sisältämää sanoilla leikittelyä. Tutkimuksen myötä vahvistui oletus siitä, että ei ole kaikki x:t y:ssä -idiomikonstruktion taustalla on vanha idiomi ei ole kaikki kotona. Internetlähteiden avulla sain selville, että konstruktion mukaisten idiomien luomisen alkukohta sijoittuu vuosien 2005 ja 2007 välille. Kyseessä on siis suhteellisen uusi kielenilmiö, eikä kovin laajoja päätelmiä ole siten vielä mahdollista tehdä. Tutkimuskohteen ja tutkimusaineiston suppeudesta johtuen tutkimuksen pohjalta ei voi myöskään tehdä kaikkia idiomikonstruktioita kattavia yleistyksiä, mutta tehtyä tutkimusta voi kuitenkin jatkossa käyttää apuna mahdollisten jatkotutkimusten tutkimusmetodien valitsemiseen ja tutkimustulosten vertailemiseen.

Kaakkois-Suomen työmarkkinoiden katsaus 2011

Raportissa käsitellään Kaakkois-Suomen ja sen osa-alueiden työmarkkinoiden ajankohtaisia piirteitä: mennyttä kehitystä, nykytilaa sekä ennusteita tulevasta. Raportin tarkoituksena on paitsi esitellä Kaakkois-Suomen työmarkkinoiden tilannetta monipuolisesti myös analysoida tapahtunutta kehitystä. Tarkasteltavina ovat väestön, tuotannon ja työllisyyden sekä työttömyyden rakenne- ja kehityspiirteet. Viimeisimmät tilastotiedot ovat vuoden 2011 syksyltä. Aluejakoina käytetään koko Kaakkois-Suomea, mutta useita tietoja esitellään myös maakunnittain, seutukunnittain ja joitakin myös kunnittain. Raportista näkyy viimeisimmän, vuoden 2008 lopussa voimistuneen taloustaantuman vaikutukset työmarkkinoihin sekä myös kehitys taantuman hellitettyä. Tuotanto ja työllisyys laskivat selvästi taantumassa, Erityisesti vaikeuksissa olivat teollisuus ja kuljetukset. Palvelut menestyivät paremmin. Taantuman väistyessä osa toimialoista on toipunut varsin hyvin, osa hitaammin. Työttömyys kasvoi taantumassa, erityisesti lomautukset lisääntyivät. Työttömyys alkoi vähentyä vuoden 2010 kesällä ja on ollut hitaahkossa laskusuunnassa koko vuoden 2011 ajan, tosin joillakin alueilla työttömien määrä on kääntynyt uudelleen kasvuun. Kaakkois-Suomen väestö vähenee luontaisesti kuolleisuutta pienemmän syntyvyyden vuoksi. Alue menettää lisäksi väestöä maan sisäisessä muuttoliikkeessä, mutta toisaalta saa lisäväestöä maahanmuutosta. Raportissa on käytetty useita tilastolähteitä. Tärkeimpiä ovat Tilastokeskuksen väestö- ja työssäkäyntitilasto sekä aluetilinpito, Etlan maakuntaennuste, työ- ja elinkeinoministeriön Toimiala Online -järjestelmä sekä työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitys -tilastojärjestelmä. Raportin on laatinut ELY-keskuksen erikoistutkija, yht. lis. Niilo Melolinna virkatyönä.

Itämeren alueen turvallisuuskehitystä koskeva ennakointi : Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointien vertailu

Itämeren alueen turvallisuustilannetta ja sen kehittymistä on eri maissa arvioitu säännöllisesti. Julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella turvallisuuden arvioinnit sisältävät laajoja eroavaisuuksia, mutta toisaalta niissä on nähtävissä myös samankaltaisuuksia. Erityisesti julkisuudessa on korostettu Venäjän intressejä omien etujen suojelemiseksi myös Itämeren piirissä. Lisäksi Venäjän ja Baltian maiden ristiriidat ovat toistuvasti nousseet esiin. Tutkimuksen tarkoituksena on verrata Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointeja ja löytää niistä samankaltaisuuksia sekä eroavaisuuksia. Arvioiden perusteella pyritään ennakoimaan, miten Itämeren alueen turvallisuustilanne tulee 2010-luvun jälkipuoliskolla kehittymään. Tutkimuksessa perehdytään kylmän sodan päättymisen ja vuoden 2009 välillä julkaistuihin turvallisuuden arviointeihin. Ajanjakso käsittää kylmän sodan jälkeisen turvallisuuden uudelleenarvioinnin, Suomen ja Ruotsin liittymisen Euroopan unionin jäsenvaltioiksi, Baltian maiden Nato-jäsenyyden sekä vuoden 2008 elokuussa käydyn Georgian sodan. Tutkimuksen keskeisimpinä lähteinä käytetään Suomessa ja Ruotsissa julkaistua turvallisuusarviointeja. Materiaalia täydennetään aiheeseen liittyvillä raporteilla ja lausunnoilla. Arvioihin liitetään myös asevoimien kehittämisen tarkastelu, jolla pyritään arvioiden implisiittiseen tulkintaan. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Suomen ja Ruotsin turvallisuuskäsityksen olleen Georgian sotaa edeltävänä ajanjaksona osittain lähes identtinen, mutta erityisesti suhtautumisessa Venäjään voidaan Suomen arvioita pitää ruotsalaista arviota pidättyväisempänä. Ruotsi on vuoden 2009 aikana julkistetussa arviossaan joutunut muuttamaan aikaisempaa käsitystään turvallisuustilanteen kehittymisestä ja ennakoitavuudesta Suomea voimakkaammin. Georgian sotaa onkin seurannut turvallisuustilanteen arvioinnissa ”hämmennyksen tila”. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan osoittaa Suomen ja Ruotsin arvioiden selkeimmät eroavaisuudet. Lisäksi tutkimustuloksena esitetään kolme mahdollista turvallisuustilanteen kehityksen skenaariota: myönteinen kehitys, hidas kehitys tai epäsuotuisa kehitys. Myönteisessä kehityksessä hämmennyksen tila väistyy nopeasti, ja turvallisuuden arvioinneissa palataan myönteisiin arvioihin ja pitkälle ulottuvaan ennakointiin. Hitaan kehityksen vaihtoehto on myönteisen kaltainen, mutta sen ajallinen kesto on myönteistä kehitystä pidempi. Epäsuotuisassa kehityksessä epävarmuus voimistuu ja turvallisuuskehityksen ennakointi säilyy heikkona.

Informaatio : mahdollisuus hallita kompleksisuutta

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää informaation merkitystä johtamiselle kompleksisessa toimintaympäristössä. Taustaoletuksena oli, että organisaatioiden toimintaympäristö on muuttunut niin kompleksiseksi, ettei yksikään organisaatio kykene enää selviytymään siinä yksinään. Lisäksi organisaatiot tarvitsevat runsaasti informaatiota toimintaympäristöstään hallitakseen johtamiseen ja päätöksentekoon liittyvää epävarmuutta. Informaatiolla on useita vaihtelevia tulkintoja sen mukaan käytetäänkö sitä kuvaamaan fysikaalista vai ei-fysikaalista informaatiota. Suurin ongelma informaation osalta on puhekielen tapa yksinkertaistaa kaikki dataa, informaatiota tai tietoa koskevat asiayhteydet tiedoksi. Näin ollen puhekielessä on itseasiassa melko vaikea havaita eroa, näiden käsitteiden välillä. Informaatiota voidaan pitää organisaatioiden yhtenä keskeisimmistä resursseista nykypäivänä. Organisaatioiden ja johtajien keskeinen haaste on löytää meitä ympäröivästä informaatiotulvasta se kaikkein oleellisin informaatio johtamisen ja päätöksenteon kannalta. Kompleksisuudesta puhuttaessa monella kuulijalla nousevat ihokarvat pystyyn, ja tulee tunne, että mitä ihmettä tämä höpinä oikein on. Kyseessä ei ole höpinä, eikä mikään uusi asia. Pikemminkin kyseessä on keskeisiä organisaation johtamisessa huomioitavia ja tiedostettavia asioita. Johtajien pitää tietää toimintaympäristönsä, tuntea organisaationsa, kerätä riittävästi informaatiota päätöksenteon tueksi ja vähentää samalla päätöksenteon epävarmuutta, huomioida, että syy-seuraussuhteita ei voi ennakoida pitkälle tulevaisuuteen ja ymmärtää organisaation historiallisen kehityksen merkitys organisaation johtamisessa. Organisaatiot harjoittavat yhteistoimintaa runsaasti toistensa kanssa. Perinteisesti yhteistoiminnan syyt ovat johtuneet resurssitarpeista ja kustannussäästöjen tavoittelusta. Uudempia keskeisiä syitä ovat tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistäminen sekä organisaatioiden välinen hiljaisen tiedon välittäminen. Yhteistoiminnan osalta pitäisi kuitenkin tulevaisuudessa keskittyä entistä enemmän toimintaympäristöön liittyvän informaation keräämiseen, välittämiseen ja yhdistämiseen. Tilannekuvatoiminnot ovat hyvä pohja viranomaisten väliselle informaation välittämiselle, mutta niistä pitäisi päästä eteenpäin yhteisten toimintaympäristöanalyysien laadinnan suuntaan.

Toimintaympäristö osana Kainuun Prikaatin rauhan ajan tilanneseurantaa

Nykyisin käytössä oleva suunnitteluprosessi edellyttää toimintaympäristöanalyysin laatimista operatiivisten suunnitelmien ja suunnittelun tueksi. Toimintaympäristöä analysoitaessa on huomioitava maaston lisäksi myös maaperän, kasvillisuuden, vesistöjen, infrastruktuurin, väestön ja elinkeinojen vaikutus operatiiviseen suunnitteluun. Kyseessä on siis varsin laaja kokonaisuus, joka on vaikea hallita yksittäisen suunnittelijan toimesta. Operatiivisen osaston on kyettävä tukemaan yksittäisiä suunnittelijoita tarjoamalla heille mahdollisimman kattavat perustiedot toimintaympäristöstä. Tutkimuksen päämääränä on selvittää, miten toimintaympäristö on huomioitava Kainuun Prikaatin operatiivisen osaston rauhanaikaisessa toiminnassa. Tutkimus on laadittu Operatiivisen osaston näkökulmasta. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä on ollut selvittää miten Kainuun Prikaatin Operatiivisen osaston tulisi tuottaa operatiivisen suunnittelun tarvitsemat tiedot toimintaympäristöstään? Aineistonkeruumenetelmä tutkimuksessa on ollut asiakirjoihin ja kirjallisuuteen perehtyminen sekä rajatulle asiantuntijajoukolle suunnattu kysely. Tutkimus on laadittu käyttäen hermeneuttista menetelmää. Keskeisenä tuloksena tutkimuksessa on päädytty siihen, että Kainuun Prikaatin on kyettävä laatimaan ja ylläpitämään toimintaympäristöanalyysiä toiminta-alueestaan. Toimintaympäristöanalyysi on miellettävä siten, että se ei ole koskaan valmis. Toimintaympäristöanalyysiä on päivitettävä ja täydennettävä koko ajan. Tilanteenseurannalla havaitaan toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset. Erillisistä kohteista laadittavilla kohdekorteilla täydennetään toimintaympäristöanalyysiä. Kainuun Prikaatin Operatiivisen osaston keskeinen rooli toimintaympäristöön liittyvässä toiminnassa on kokonaisuuden hallinta eli sen on tiedettävä mitä tietoa toimintaympäristöstä on olemassa ja mitä ei. Tällä tavalla Operatiivinen osasto kykenee oh2 jaamaan alaisiaan uuden tiedon tuottamisessa. Tietojen tuottaminen vaatii sitä, että henkilöstö on koulutettu tekemään toimintaympäristöä koskevia tuotteita. Lisäksi tuotteita on laadittava eri aselajien näkökulmasta. Tähän Kainuun Prikaatissa on hyvä mahdollisuus, koska prikaatissa on olemassa lähes kaikkien aselajien joukkoyksiköt. Toimintaympäristö on helppo sivuuttaa suunnitteluprosessissa. Toimintaympäristö luo kuitenkin operatiivisen suunnittelun perusteet, joita ei saa jättää huomioimatta. Ilman rauhan aikana tehtävää toimintaympäristön jatkuvaa tilanteenseurantaa ja ilman toimintaympäristöstä laadittavia tuotteita menetämme vastustajaan nähden saavutettavissa olevan etulyöntiaseman.

Kranaatinheittimistön kehittämistyö Suomessa toisen maailmansodan jälkeen

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kranaatinheittimistön kehitystyötä Suomessa toisen maailmansodan jälkeen kranaatinheittimistön organisaatioiden ja kaluston kannalta. Tutkimuksen päämääränä on selvittää analysoivalla asiakirjatutkimuksella syitä kranaatin-heittimistön kehitystyöhön ja muutoksiin. Tutkimuksessa kartoitetaan heittimistön organi-saatioiden muutokset toisen maailmansodan jälkeen. Kaluston suhteen tutkimuksessa tar-kastellaan teknistä kehitystyötä ja sen tuloksia. Päätutkimusongelmana tutkimuksessa on: Millaisia muutoksia tai kehitysaskelia tapahtui kranaatinheittimistössä toisen maailmansodan jälkeen organisaation ja kaluston kannalta, ja mitkä olivat tärkeimmät syyt niihin? Päätutkimusaineistona ovat julkaistu kirjallisuus sekä julkaisemattomat lähteet, kuten opin-näytetyöt ja tutkimukset. Vähäisempinä lähteinä tutkimuksessa ovat arkistolähteet, lehtiar-tikkelit, oppaat sekä ohjesäännöt, internetlähteet ja henkilöhaastattelut. Tutkimusmenetel-mät perustuvat tämän aineiston tutkimiseen ja analysointiin. Tutkimus osoitti, että suurin yksittäinen kranaatinheittimistön kehitystyöhön vaikuttanut tekijä on ollut puolustusvoimien määrärahat. 1970 – luvulle saakka organisaatioita raken-nettiin vanhentuneet ja huonokuntoisen kaluston pohjalle. Parlamentaarisen puolustuskomi-tean esityksen myötä 1970 – luvulla varoja alettiin suuntaamaan kranaatinheittimistöön. Kalustollisesti suomalaisen perinteisen kranaatinheittimen osalta ei mullistavia kehitysaske-lia ole otettu. Teknisesti hyvä perinteinen heitin on Suomessa yhä kranaatinheittimistön selkäranka. Kuitenkin ulkomaalaiset suuntaukset ovat olleet jo vuosikymmeniä ajoneu-voasenteisen kranaatinheittimen kannalla.

Raskaan raketinheitinjärjestelmän tykistöohjusten käyttö operatiiviseen tulenkäyttöön Persianlahden sodissa

Suomeen on hankittu raskas raketinheitinjärjestelmä vuonna 2006. Vuosina 2012 - 2015 tehtävällä ammunnanhallintajärjestelmän päivittämisellä hankitaan kyky syvään asevaikutukseen aina 300 kilometrin etäisyydelle saakka. Tämän jälkeen ajankohtaiseksi tulevat ampumatarvikehankinnat. Tykistöohjukset ovat tällä hetkellä ainoa järjestelmä raskaalle raketinheittimelle, millä saavutetaan 300 km kantama. Tässä tutkimuksessa on tutkittu tykistöohjusten käytettävyyttä operatiiviseen tulenkäyttöön ja kaukovaikuttamiseen Persianlahden sotien kokemusten perusteella. Tutkimus on toteutettu laadullisena, hermeneuttista lähestymistapaa noudattavana tutkimuksena, jossa molemmat Persianlahden sodat on erotettu omiksi tapauksikseen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty julkisten asiakirjojen analyysiä ja tulkitsevaa käsiteanalyysiä. Tiedonhankinnassa on pyritty holistiseen ja näkemysperäiseen tiedon tuottamiseen. Tutkijan esiymmärryksen pohjalta on luotu induktiivisen päättelyn keinoin hypoteesi, jonka pitävyyttä on testattu hermeneuttisella dialogilla. Tutkimuksessa on määritettyjen tutkimuskysymysten kautta vastattu keskeiseen tutkimusongelmaan, jossa on selvitetty tykistöohjusten käytettävyyttä operatiiviseen tulenkäyttöön. Painopiste analyysissä on ollut yksittäisten tykistöohjustehtävien arvioinnissa kokonaisoperaation kannalta sekä havaittujen heikkouksien ja vahvuuksien analysoinnissa. Tutkimus on osittanut tarpeen useille jatkotutkimusaiheille. Tykistöohjukset tulivat ensimmäiseen Persianlahden sotaan suoraan koeammunnoista. Toimivilla joukoilla ei ollut kokemusta asejärjestelmästä, sen tehosta eikä käyttöperiaatteista ennen sodan alkua. Tämä aiheutti monia hankaluuksia tykistöohjusten käytössä. Yhteistyö eri puolustushaarojen välillä ei toiminut odotetulla tavalla, vaan maavoimat pitivät tykistöohjuksen käytön tiukasti itsellään. Tulenkäytön väliraja aiheutti ongelmia tykistöohjusten käytössä, koska niiden kantama ulottui pitkälle välirajan taakse. Tulenkäytön välirajan takana oleva alue on ollut perinteisesti ilmavoimien vastuulla ja maavoimien aseiden ulottuvuus tämän rajan taakse asetti haasteita. Vaikeuksista huolimatta ensimmäisessä sodassa ammuttiin kaikkiaan 32 tykistöohjusta. Toteutetut tykistöohjustehtävät onnistuivat erittäin hyvin. Asejärjestelmä oli varmatoiminen. Sillä oli jokasään toimintakyky ja sillä saavutettiin haluttu vaikutus maalissa. Sodan kokemusten perusteella tykistöohjuksia tilattiin lisää ja niiden kehitystyötä päätettiin jatkaa. Yhdysvaltojen operatiivisen tulenkäytön ja maalittamisen konseptia alettiin laajamittaisesti kehittää sotakokemusten perusteella. Toiseen Persianlahden sotaan lähdettäessä lähtökohdat olivat jo erilaiset tykistöohjusten käytölle. Ohjuksia oli käytettävissä moninkertainen määrä. Niiden kantamaa ja osumatarkkuutta oli parannettu ja uusia ohjusversioita kehitettiin edelleen. Maalittamisesta ja operatiivista tulenkäytöstä oli julkaistu uudet ohjesäännöt. Yhteisoperaatioiden tulenkäytöstä oli uusitut doktriinit ja niitä oli harjoiteltu ennen sotaa yhteistoiminnassa eri puolustushaarojen kanssa. Toisessa Persianlahden sodassa ammuttiin kaikkiaan 414 tykistöohjusta tukien kaikkien puolustushaarojen tulenkäyttöä. Suurimmat ongelmat ilmatilan varaamisessa oli ratkaistu. Puolustushaarat eivät enää pitäneet omista suorituskyvyistään niin tiukasti kiinni vaan tässä sodassa ne nivoutuivat osaksi yhteistä tulenkäyttöä. Suurimmaksi tykistöohjusten vahvuudeksi nousi jokasään toimintakyky, nopea vasteaika tulitehtäviin ja pienet riskit tulenkäytössä vahvan ilmapuolustuksen suojaamiin kohteisiin. Ilmatilan varaamisen prosessi nopeutui toisessa Persianlahden sodassa, mutta se oli vielä liian hidas aikasensitiivisten tulitehtävien toteuttamiseksi. Molempien sotien aikana pääosa tykistöohjustehtävistä toteutettiin osana ilmapuolustuksen lamauttamistehtäviä. Tykistöohjuksin tuhottiin myös arvokkaita maaleja sekä toteutettiin vastatykistötehtäviä. Tykistöohjukset osoittautuivat luotettaviksi ja kustannustehokkaiksi aseiksi, joilla oli erityinen vaikutus molempien operaatioiden onnistumiselle. Sotakokemusten perusteella tykistöohjusten käyttö vaatii harjoittelua ja puolustushaarojen välistä yhteistyötä. Ilman selkeitä ohjeita, oppaita ja ohjesääntöä niiden käyttö on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Tykistöohjusten hyvä käytettävyys korostuu huonolla säällä. Ilma-alukset eivät kykene operoimaan ja vaikutettamaan vahvan ilmapuolustuksen sisällä oleviin maaleihin. Tykistöohjuksia ei voida ohjata lennon aikana, vaan ne hakeutuvat koordinaattien perusteella maaliin. Tämä asettaa haasteita tulenjohdolle. Ohjuksen osumatarkkuus riippuu maalin paikannuksen tarkkuudesta. Tästä ominaisuudesta johtuen tykistöohjus ei sovellu liikkuvan maalin ammuntaan. Nämä heikkoudet huomioon ottaen tykistöohjus on kuitenkin kustannustehokas ja hyvä ase. Tutkimuksen perusteella tykistöohjus soveltuu hyvin operatiiviseen tulenkäyttöön ja kaukovaikuttamiseen. Sen suurimmat ongelmat eivät ole johtuneet aseesta tai asejärjestelmästä vaan käyttäjistä ja käyttöperiaatteista tai niiden puuttumisesta.

Pintataistelualusten kehittämisen haasteet 2000-luvun alussa : Yhdysvaltojen laivaston Littoral Combat Ship- ja hävittäjähankkeiden laivatekniikka

Tässä diplomityössä tutkittiin Yhdysvaltojen laivaston DDG-1000-hävittäjä- ja Littoral Combat Ship (LCS) -hankkeissa kehitettävien pintataistelualusten laivateknisten ratkaisujen vaikutusta alusten ominaisuuksiin. Tutkimuksen painopiste oli laivatekniikassa, mutta tarkastelu kiinnitettiin käynnissä oleviin hankkeisiin. Aineiston keräämisen menetelmänä käytettiin kirjallisuustutkimusta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti, ja laivatekniikan analysoinnin mallina käytettiin laivan konseptisuunnittelun keskeisiä osa-alueita. Laivatekniikkaa analysoitiin vertailemalla aiempien ja uusien alusten teknisiä ratkaisuja. Tutkimusraportti laadittiin soveltamalla prosessikirjoittamista. DDG-1000- ja LCS-hankkeiden vaatimukset perustuivat varsin tarkasti määriteltyihin tehtäviin osana rannikkomerioperointia. Uusilla hankintatavoilla ei kyetty hallitsemaan hankkeiden kustannuksia. DDG-1000-hankkeen kustannusten kasvu vaikutti johtuvan toimittajien välisen kilpailun puuttumisen lisäksi lukuisista uusista teknisistä järjestelmistä ja LCS-hankkeessa nopean hankintatavan aiheuttamista tekijöistä. DDG-1000-hankkeessa päädyttiin vain kolmen aluksen hankintaan ja vanhemman DDG-51-hävittäjän tuotannon uudelleen aloittamiseen. Toistaiseksi LCS-hankkeen 55 aluksen tavoitteessa ei ole tapahtunut muutoksia. LCS-1:n runkoratkaisu on puoliliukuva teräsrunko ja LCS-2:n alumiininen trimaraanirunko. Suuresta nopeudesta johtuen LCS:ien koneistotehot ovat samaa suuruusluokkaan kuin hävittäjillä, tosin LCS-2:n kulkuvastus on pienempi kuin LCS-1:n suurella nopeudella. Hitaammilla nopeuksilla LCS:ien runkojen ja vesisuihkupropulsion hyötysuhteet arvioitiin heikommiksi kuin uppoumarunkoisella fregatilla. LCS:issä on suuret modulaarisesta taistelujärjestelmästä ja alusten ulkopuolella operoitavista järjestelmistä johtuvat lasti- ja kansitilat. LCS-2:n runkoratkaisu on erittäin vakaa. Nopeat alukset ovat herkkiä painon muutoksille. Painavamman LCS-1:n kantavuus arvioitiin alhaiseksi. LCS-2:n painoa on hallittu kevyellä rakenteella. Sen osalta epävarmuutta on aiheuttanut poikittaisten aaltokuormien kantokyky. LCS:ien taistelunkestävyys on kyseenalaistettu. DDG-1000:n sisäänpäin kallistetuilla kyljillä varustettu runkoratkaisu perustui häivevaatimuksiin. Aluksen suureen kokoon on vaikuttanut keinunnanvaimennustankkien ja kokonaan sähköisen koneiston soveltaminen. Poikkeava runkomuoto ja suuri koko ovat mahdollistaneet uudenlaisen yleisjärjestelyn suunnittelun. Sähköisellä koneistolla on päästy pienempään kaasuturbiinien lukumäärään sekä joustavaan koneistojen käyttöprofiiliin. Runkomuodon vauriovakavuus, riski alavirtausperän paineiskuihin ja epävarmuus dynaamisesta vakavuudesta suuressa aallokossa ovat aiheuttaneet epäilyksiä aluksen merikelpoisuudesta. Suhteellisen alhaisen tehon perusteella aluksen kulkuvastusominaisuudet vaikuttivat hyviltä. Sekä LCS että DDG-1000 ovat tehtäviin optimoinnista johtuen eräänlaisia erikoisaluksia, jotka eivät sellaisenaan sovi yleiskäyttöisten pintataistelualusten esikuviksi. Yleisesti ottaen tutkimuksen aikana syntyi näkemys, jonka mukaan taistelualuksen tehtävät tulisi määritellä riittävän väljästi, ja siten varmistaa, että alus on hyvä, mutta ei välttämättä paras, koko elinjaksonsa ajan.

Tulevaisuuden osaamisen hallintaa

Puolustusvoimissa on julkaistu vuonna 2004 ”Puolustusvoimien palkatun henkilöstön osaamisen kehittäminen 2004–2017 (Osaamisen kehittämisen strategia)” ja 2005 ”Puolustusvoimien henkilöstöstrategia 2004”. Nämä asiakirjat luovat perustan tälle tutkimukselle. Henkilöstöstrategiassa asetetaan tavoitteet puolustusvoimien henkilöstöjohtamiselle ja osaamisen kehittämisen strategiassa osaamisen johtamiselle. Jotta asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa, on kehittämistyökalujen oltava kunnossa. Ilman hyvää työkalua saattaa urakka olla liian suuri. Puolustusvoimissa käytössä oleva tavoitetaksonomia (osaa, tuntee, ymmärtää jne.) ei ole osaamisen hallinnan väline. Se soveltuu parhaiten yksittäisen opetustapahtuman tai useamman opetustapahtuman opetustavoitteiden määrittämiseen. Ison organisaation osaamisen hallintaan se on riittämätön. Organisaation osaaminen tulee ymmärtää laajana ja moniulotteisena ilmiönä. Se ei ole ainoastaan yksilöiden osaamisen kehittämistä vaan monesta kokonaisuudesta koostuva vaikeasti hallittava voimavara. Osaamista ei voi hallita käskemällä, se vaatii innovatiivisempia ratkaisuja. Näiden ratkaisujen todelliset vaikutukset saattavat näkyä vasta vuosien kuluttua. Organisaation tulee ymmärtää, että osaamisen hallinta sisältää niin oman osaamisen kuin sidosryhmien ja kumppaneiden osaamisen. Kaikkea osaamista ei tule itse omistaa. On osattava tehdä oikeita ratkaisuja siitä, mikä osaaminen kannattaa ostaa ja millä alalla kannattaa kehittää omaa osaamistaan. Niin ikään on opittava arvostamaan erilaisia verkostoja osaamisen hallinnan apuvälineinä. Verkostojen avulla on mahdollisuus hyödyntää sellaista osaamista, mitä itsellä ei ole. Verkostoja hyödyntämällä myös omat voimavarat säästyvät, koska kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Osaamispääoma on yksi maailmalla jo tunnetuista osaamisen hallinnan välineistä. Tämä tutkielma on puolustusvoimissa ensimmäinen tutkimus, joka analysoi tulevaisuuden toimintaympäristöä juuri osaamispääoman avulla. Osaamispääoma on käsitteenä esiintynyt ensimmäisen kerran jo 1960-luvulla. Tämän jälkeen useat tutkijat ovat käyttäneet termiä käsitellessään osaamista. Euroopan unionin käynnistämä Proyecto Meritum -hanke on vakiinnuttanut termin myös suomalaisen osaamisen hallintaan ja sen tutkimukseen. Osaamispääoma rakentuu kolmen alakäsitteen varaan: inhimillisen pääoman, suhdepääoman ja rakennepääoman. Alakäsitteet eivät kuitenkaan ole itsenäisiä ja toisistaan riippumattomia, vaan niiden välillä tulee käydä jatkuvaa vuoropuhelua. Osaamispääoma tarjoaa mille tahansa yritykselle hyvän työkalun oman osaamisen hallintaan. Puolustusvoimien toimintaympäristön muuttuessa myös osaamisen hallinta vaikeutuu entisestään. Puolustusvoimien on kyettävä vastaamaan globalisaation aiheuttamiin muutoksiin, kansainvälisen talouden vaihteluihin, ilmastonmuutoksesta johtuviin ilmiöihin, tieteen ja teknologian muutokseen sekä muuttuvan työn asettamiin haasteisiin. Näihin vastaamiseen tarvitaan riittävän järeitä työkaluja sekä aivan uudenlaista näkemystä osaamisen hallintaan. Muun muassa organisaatiota, sen suhteita, valta- ja organisaatiorakenteita sekä verkostoja on kyettävä tarkastelemaan entistä avarakatseisemmin. Osaamispääoman avulla myös puolustusvoimien osaaminen voidaan nähdä riittävän laajana ilmiönä, joka ei ole pelkästään yksilöiden osaamisen kehittämistä. Perinteisillä menetelmillä jäämme auttamatta osaajien takariviin niin kotimaassa kuin kansainvälisillä kentilläkin. Tulevaisuuden uskottava puolustus rakentuu osaamisen varaan.

Itämeren alueen turvallisuuskehitystä koskeva ennakointi : Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointien vertailu

Itämeren alueen turvallisuustilannetta ja sen kehittymistä on eri maissa arvioitu säännöllisesti. Julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella turvallisuuden arvioinnit sisältävät laajoja eroavaisuuksia, mutta toisaalta niissä on nähtävissä myös samankaltaisuuksia. Erityisesti julkisuudessa on korostettu Venäjän intressejä omien etujen suojelemiseksi myös Itämeren piirissä. Lisäksi Venäjän ja Baltian maiden ristiriidat ovat toistuvasti nousseet esiin. Tutkimuksen tarkoituksena on verrata Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointeja ja löytää niistä samankaltaisuuksia sekä eroavaisuuksia. Arvioiden perusteella pyritään ennakoimaan, miten Itämeren alueen turvallisuustilanne tulee 2010-luvun jälkipuoliskolla kehittymään. Tutkimuksessa perehdytään kylmän sodan päättymisen ja vuoden 2009 välillä julkaistuihin turvallisuuden arviointeihin. Ajanjakso käsittää kylmän sodan jälkeisen turvallisuuden uudelleenarvioinnin, Suomen ja Ruotsin liittymisen Euroopan unionin jäsenvaltioiksi, Baltian maiden Nato-jäsenyyden sekä vuoden 2008 elokuussa käydyn Georgian sodan. Tutkimuksen keskeisimpinä lähteinä käytetään Suomessa ja Ruotsissa julkaistua turvallisuusarviointeja. Materiaalia täydennetään aiheeseen liittyvillä raporteilla ja lausunnoilla. Arvioihin liitetään myös asevoimien kehittämisen tarkastelu, jolla pyritään arvioiden implisiittiseen tulkintaan. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Suomen ja Ruotsin turvallisuuskäsityksen olleen Georgian sotaa edeltävänä ajanjaksona osittain lähes identtinen, mutta erityisesti suhtautumisessa Venäjään voidaan Suomen arvioita pitää ruotsalaista arviota pidättyväisempänä. Ruotsi on vuoden 2009 aikana julkistetussa arviossaan joutunut muuttamaan aikaisempaa käsitystään turvallisuustilanteen kehittymisestä ja ennakoitavuudesta Suomea voimakkaammin. Georgian sotaa onkin seurannut turvallisuustilanteen arvioinnissa ”hämmennyksen tila”. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan osoittaa Suomen ja Ruotsin arvioiden selkeimmät eroavaisuudet. Lisäksi tutkimustuloksena esitetään kolme mahdollista turvallisuustilanteen kehityksen skenaariota: myönteinen kehitys, hidas kehitys tai epäsuotuisa kehitys. Myönteisessä kehityksessä hämmennyksen tila väistyy nopeasti, ja turvallisuuden arvioinneissa palataan myönteisiin arvioihin ja pitkälle ulottuvaan ennakointiin. Hitaan kehityksen vaihtoehto on myönteisen kaltainen, mutta sen ajallinen kesto on myönteistä kehitystä pidempi. Epäsuotuisassa kehityksessä epävarmuus voimistuu ja turvallisuuskehityksen ennakointi säilyy heikkona.

Sotilaslentäjän fyysinen harjoittelu eri lentokoulutusvaiheissa

Ilmavoimien yksi kriittisimmistä resursseista on hävittäjälentäjien määrä. Nykyiset resurssit ja koulutusjärjestelmä eivät mahdollista koulutettavien määrän lisäämistä. Samaan aikaan lentäjiä joudutaan siirtämään pois valmiusohjaajatehtävistä ja vielä koulutuksessa olevien koulutus keskeyttämään erilaisten tuki- ja liikuntaelinvammojen vuoksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää kirjallisuustutkimuksena, miten ilmavoimien lentäjän tulisi harjoitella työnsä kannalta kriittisiä fyysisiä ominaisuuksia lentokoulutuksen eri vaiheissa. Tarkoituksena on selvittää, mitkä ovat sotilaslentäjän työn kannalta kriittiset fyysiset ominaisuudet, miten poikkeukselliset vaatimukset on huomioitu koulutuksessa sekä miten ohjaajien terveydentilaa ja fyysisiä ominaisuuksia seurataan koulutuksen ja työuran aikana. Nykyaikaiset hävittäjäkoneet ovat suorituskyvyiltään niin tehokkaita, että ne voivat aiheuttaa ohjaajalle vaikeita psykofysiologisia ongelmia. Lentämiseen liittyvien kiihtyvyysvoimien merkittävimmät vaikutukset kohdistuvat hengitykseen, verenkiertoon, lihaksistoon ja tukirankaan. Verenpaineen laskemista estetään vastaponnistustekniikalla, johon kuuluu vartalon lihasten jännittäminen, kyyristynyt asento ja tietty hengitystekniikka. Tehokas vastaponnistus edellyttää lentäjältä hyvää lihaskuntoa. Vallitsevan käsityksen mukaan vastaponnistuksen kannalta tärkeimmät lihakset ovat alaraajojen lihakset, vatsalihakset ja rintakehän lihakset. Lihasten ja tukirangan kuormittuminen aiheuttaa lentäjien toimintakyvyn heikkenemistä pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna, minkä vähentämiseksi lentäjän voimaominaisuuksien kehittämisen on todettu olevan tärkeää. Erityisen tärkeäksi on havaittu niskalihasten kunto. Tutkimusten perusteella lentäminen itsessään ei vahvista kaularangan alueen lihaksia, joten lentäjien tulee parantaa voimatasoja erikoisharjoitteilla. Lentäjän koulutuksessa fyysisesti rasittavin vaihe alkaa noin 3,5 vuoden kuluttua koulutuksen alkamisesta. Ammatin edellyttämien fyysisten ominaisuuksien kehittäminen tulisikin aloittaa heti koulutuksen alussa, koska rasittavimpien vaiheiden aikana lentämisen aiheuttama rasitus ei mahdollista tehokasta harjoittelua. Tarkempaa tutkimusta lentämisen aiheuttaman rasituksen ja fyysisen harjoittelun välisestä suhteesta ei ole tehty. Tätä voitaisiin tutkia analysoimalla tarkemmin eri lentolajien aiheuttamaa G-kuormitusta ja lennonaikaisia syketasoja. Näistä tutkimuksista saatavia tietoja ja lentäjän testitietoja käyttämällä voitaisiin laatia henkilökohtainen harjoitusohjelma fyysisen valmennuksen asiantuntijan avustuksella. Lisäksi Hawk-kaluston parantunut lennontaltiointijärjestelmä mahdollistaa aikaisempaa tarkemman lennonaikaisen G-voimien analysoinnin. Tähän voitaisiin yhdistää myös lentäjän ohjaamotyöskentelyn kuvaaminen ja lihasaktiivisuuden mittaaminen lennon aikana.