Suomalaisen metsäluonnon lukutaidon historiaa – Ihmisen ja koivun muuttuva suhde Suomessa 1730-luvulta 1930-luvulle

Tutkimus on perustutkimus suomalaisten metsäluonnon lukutaidosta ja käsityksistä koivusta ja sen käytöstä kahdensadan vuoden ajalta. Valitun ajanjakson sisällä on ollut mahdollista havaita sekä perinteisen maanviljelyajan että teollisen ajan metsäluonnon lukutaidon yhtäläisyydet ja erot. Yhteistä koko jaksolle on ollut huoli metsien riittävyydestä ja oikeasta hoidosta. Eroja on ollut metsänkäyttötavoissa perinteisen luontaistalouden muututtua teollisuuden ajan kulutusyhteiskunnaksi. Tutkimuksen pääkysymykset ovat:1) Miten suomalaisten metsäluonnon lukutaito ja käsitykset koivusta ja sen resursseista ovat muuttuneet 1730-luvulta 1930-luvulle ja 2) mitkä seikat ovat näihin muutoksiin vaikuttaneet? Tutkimuksen esimerkkinä metsäluonnon lukemisesta on suomalaisten suhde koivuun. Tutkimuksessa tarkastellaan ympäristön lukutaidon avulla, miten ihminen ymmärtää ja tulkitsee ympäristöään tässä tutkimuksessa metsäluontoa. Ympäristön lukutaito on kokonaisvaltaista luonnon ymmärtämistä, tulkitsemista ja määrittelemistä huomioiden, elämysten, arvojen, asenteiden ja tiedon avulla. Taidon perustana on paikallisten, alueellisten, yhteiskunnallisten, kulttuuristen ja historiallisten tekijöiden synnyttämä henkilökohtainen ymmärrys. Sen oppiminen on pitkäaikaisen harjaantumisen tulos, ja se on henkilökohtainen taito, joka vaihtelee eri yksilöillä. Tiedonsiirto sukupolvelta toiselle tapahtuu yhteisön sisäisessä kanssakäymisessä. Ympäristön lukutaito ei ole geneettistä vaan opittua. Tuotanto-olosuhteiden muutokset vaikuttavat metsäluonnon lukemiseen. Kaskiviljelijä näki metsän toisenlaisena kuin teollisuuden tarpeisiin puuta hankkinut ostaja tai puunkaataja. Vallassa olevat mielipidevaikuttajat määrittelevät oman aikansa ympäristöongelmat, he määrittelevät myös kenen syytä ongelmat ovat. Metsien häviäminen on aiheuttanut kautta historian ympäristöongelmia eri puolilla maapalloa. Niihin on suhtauduttu eri aikoina eri tavoin; metsäluontoa on luettu eri kulttuureissa ja eri aikoina eri tavalla. Näin on tapahtunut myös Suomessa. Keskeinen tutkimuksen tulos on kahdensadan vuoden ajalta saatu tieto, miten metsien häviämisen pelko on havaittu ja perusteltu, miten tähän pelkoon on suhtauduttu ja mihin toimenpiteisiin ryhdytty. Suomalaisten metsäluonnon lukemisen historian tunteminen auttaa näkemään menneisyydessä tehdyt virheet ja oikeat teot. Tutkimuksen tuloksia voi soveltaa suunniteltaessa ja kehitettäessä erilaisia ympäristön lukutaidon sovellusmuotoja ja opetusta sekä tulevaisuuden metsänhoidon ympäristötietoisuuden lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä sekä Suomessa että muissa maissa. Sen tuloksien pohjalta on myös hyvä jatkaa suomalaisen metsäluonnon lukemisen historian perustutkimusta kaskikauden ja teollisen ajan murroksesta nykypäivään.

Sigrid Juséliuksen jäljillä. Heijastuksia porvarillisesta lapsuudesta ja lapsuuden ihanteista 1800-luvun lopun Suomessa

Tutkimus käsittelee porilaisen kauppiasperheen tyttären, Sigrid Maria Juséliuksen (1887–1898) ja hänen perheensä tapaustutkimuksen kautta porvarillista lapsuutta ja lapsuuden ihanteita 1800-luvun lopun Suomessa. Sigrid Jusélius oli vuorineuvos Fritz Arthur Juséliuksen (1855–1930) ja Blenda Theresia (o.s. Moliis) Juséliuksen (1850–1919) ainoa lapsi. Vanhempien avioliiton päätyttyä ajalle harvinaiseen avioeroon Sigrid muut-ti äitinsä kanssa Tukholman kautta Turkuun, missä hän eli ja aloitti koulunkäynnin, kunnes menehtyi 11-vuotiaana. Sigridin muisto jäi elämään isän rakennuttaman mausoleumin sekä tyttären nimeä kantavan säätiön myötä. Varsinaisesti Sigridin elämästä tiedetään vähän, mutta siitä jääneet jäljet innoittivat tarkastelemaan, minkälaisia piirteitä varakkaan perheen tyttären elämään mahdollisesti kuului? Löytyisikö yksittäistä tutkimuskohdetta koskevasta aineistosta merkkejä sivistyneistön elämäntavasta ja lapsuuteen sekä perhe-elämään kohdistetuista ihanteista? Mikä mahdollisesti oli lapsen maailmassa merkityksellistä toisaalta hänen itsensä ja toisaalta aikuisten näkökulmasta? Moninainen tutkimusaineisto käsitti museaalista esineistöä, kuten leluja ja lastenkirjoja, sekä valokuvia, kirjeitä ja asiakirjoja. Metodologisena lähtökohtana tutkimuksessa oli aineiston kulttuurihistoriallinen kontekstointi mikrohistoriallisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa lapsuus sekä perhe ymmärretään kulttuurisidonnaisina ilmiöinä, jotka ovat riippuvaisia kontekstissaan niille annetuista mahdollisista merkityksistä. Tämä edellytti ilmiöiden taustalla vaikuttaneiden yhteiskunnallisten tekijöiden tarkastelua suhteessa tutkimuskohteeseen. Tutkimuksessa hyödynnettyjen aineistojen tarkastelu eri tulosuunnista sekä pyrkimys tunnistaa ja ymmärtää tutkimuskohteesta jo esitettyjen tulkintojen taustavaikuttimia olivat läsnä analyysissa. Moniaineistoisuus haastoi käyttämään vaihtelevaa lähdeanalyysin välineistöä. Merkityksellistä lähdetyöskentelyn kannalta oli esitettyjen kysymysten sekä aineiston keskinäisen suhteen tarkastelun kautta muodostettu mahdollinen tulkinta, jonka kannalta moniaineistoisuuden etuna oli toisiaan täydentävien lähdetyyppien vuoropuhelu suhteessa aiempaan tutkimustietoon. Sigridin muistosta ja hänen kohtaloonsa liittyvistä muistamisen tavoista on muotoutunut osa kulttuuriperintöä. Aineistossa oli havaittavissa mahdollisia merkkejä yhteisön lapsuutta ja perhettä koskevasta ajatusmaailmasta sekä niitä koskevista yksilöllisistä valinnoista. Tutkimusaineisto valotti sivistyneistölapsen elämää myös hänen omista lähtökohdistaan käsin. Tutkimuksessa välittyi toisaalta kuva lapsuuden käsittämisestä omana erillisenä ja erityisenä ajanjaksona, ja toisaalta lapsen ja aikuisen kulttuurisen elinpiirin yhteneväisyys ja kiinteys tarkastelukontekstin puitteissa.

Unkarin rá-prefiksin ja sen suomenkielisten käännösvastineiden tarkastelu

Tutkielmassani olen tutkinut unkarin rá-prefiksin (’päälle’) suomenkielisiä käännösvastineita. Lähtökohtanani on kandidaatintutkielmani, jossa loin ja tutkin unkarin rá-prefiksin erilaisia merkitysryhmiä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin valmiita merkitysryhmiä käyttäen, onko rá-ilmaisujen ja suomenkielisten käännösvastineiden välillä säännönmukaisuutta. Tutkimuksessani käytän yksisuuntaista vertailumetodia eli lähtökohtanani on unkarin kieli, johon vertaan suomenkielisiä ilmaisuja. Vastaavaa tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty. Kandidaattitutkielmassani hahmottelin rá-prefiksille merkitysryhmiä, joilla on eri asemia konkreettisuus–abstraktisuus-asteikolla. Hypoteesini mukaan rá-prefiksin merkitysryhmillä ei ole selviä käännösvastineita suomen kielessä, mutta osittain on löydettävissä säännönmukaisuutta. Tutkimukseni kehys on kognitiivinen kielitiede. Tutkimuksessani käytän kognitiivisia peruskäsitteitä, kuten muun muassa relaatiota ja prosessia, hahmoa ja kehystä, kuviota ja taustaa, muuttujaa ja kiintopistettä, elaboroimista sekä konstruktiota. Prefiksiverbejä olen tutkinut kompositiorakenteina, joissa kaksi kielellistä ainesta – prefiksi ja verbi – elaboroivat toisiaan. Aineistoni koostuu kuudesta alun perin unkarinkielisestä kaunokirjallisesta kirjasta ja niiden suomenkielisistä käännöksistä eli yhteensä kahdestatoista kirjasta. Olen poiminut unkarinkielisistä kirjoista rá-verbit ja luokitellut ne kandidaatintyöni merkitysryhmien perusteella. Seuraavaksi olen katsonut merkitysryhmittäin, millä rakenteilla ilmaisut on suomennettu suomenkielisissä käännöksissä. Tutkimuksessani havainnollistan rá-prefiksin merkitysryhmiä kuvioilla ja niiden käännösvastineita taulukoilla. Tutkittuani rá-ilmaisuja ja niiden käännöksiä olen havainnut, että erilaisia käännösvastineita on hyvin paljon. Konkreettisten ilmaisujen käännöksissä käytettyjä erilaisia vastineita oli vähemmän kuin abstraktien ilmaisujen käännösvastineita. Hypoteesini on pätenyt siltä osin, että rá-ilmaisujen ja niiden käännösvastineiden väliltä on löytynyt osittaista säännönmukaisuutta. Konkreettisten ilmaisujen käännöksissä on ollut enemmän säännönmukaisuutta kuin abstraktien ilmaisujen käännöksissä. Tutkimustani rá-ilmaisujen suomenkielisistä käännösvastineista voinee tulevaisuudessa hyödyntää suomen kielen opetuksessa. Laajempi aineisto olisi tuottanut tarkempia tuloksia, joten tutkimusta on syytä jatkaa.

Köyhyyden periytyvyys Suomessa vuosina 2005 ja 2010

Köyhyys on moniulotteinen ja usein sukupolvelta toiselle periytyvä ilmiö. Se tarkoittaa tuloköyhyyttä laajempaa asiaa, puutetta hyvinvoinnissa ja eri pääomien lajeissa. Tutkielmassani tarkastelen köyhyyden periytymistä Suomessa. Tutkielmani teoreettinen osuus sisältää katsauksen köyhyyden eri ulottuvuuksiin ja miten eri tavoin köyhyyden periytyminen sukupolvelta toiselle ilmenee. Esittelen köyhyystutkimuksessa käytettyjä käsitteitä ja mittareita sekä syrjäytymistutkimuksen käsityksen köyhyydestä. Teoriapohjaan sisällytän myös hyvinvointi- ja luokkatutkimusten kentillä tuotettua tietoa köyhyyden periytyvästä luonteesta. Tutkielman empiriaosuudessa analysoin Turun yliopistossa kerättyjä konsensuaalista köyhyyttä ja hyvinvointieroja kartoittavia kyselyaineistoja (ns. KONSE) vuosilta 2005 ja 2010. Köyhyyden periytymisen yleisyyttä kartoitan selvittämällä miten vastaajat ovat verranneet omaa nykyistä toimeentuloaan ja sosiaaliluokkaansa lapsuudenperheensä tilanteeseen. Tarkastelen köyhyyttä sekä tulotason että konsensuaalisen köyhyyden ja puutteen avulla, ristiintaulukoin ja logistisella regressioanalyysilla. Keskeisimpänä tutkimustuloksena esitän konsensuaalisen köyhyyden periytyvyyden vahvistuneen Suomessa vuodesta 2005 vuoteen 2010. Tutkimusajankohtina tuloköyhyyden kasvu pysähtyi ja konsensuaalinen köyhyys vähentyi, mutta pienentyneestä köyhien joukosta jo lähes puolet on ns. toisen polven köyhiä. Lapsuudenkodista peritty köyhyys pitää entistä tiukemmin otteessaan. Analyysieni mukaan riski köyhään aikuisuuteen on kasvanut tutkimusvuosien välillä, mikäli lapsuudenperheessä on koettu köyhyyttä. Hyvin toimeentuleva lapsuudenperhe suojaa köyhyydeltä aikuisuudessakin: entistä harvempi putoaa hyvästä lapsuusajan taloudellisesta tilanteesta köyhyyteen aikuisiässäkään. Toisen polven köyhät kokevat yhä useammin terveydentilansa muita huonommaksi ja he ovat muita heikommin koulutettuja. Köyhyys tuo mukanaan hyvinvoinnin puutteita ja se aiheuttaa sosiaalisia jakoja sekä yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Köyhyyden periytymiseen voi vaikuttaa sosiaalipoliittisilla päätöksillä. Panostaminen universaaleihin palveluihin ja ennaltaehkäiseviin toimiin auttaa köyhyyden kierteen katkaisussa. Sosiaalityöllä voi vaikuttaa huono-osaisuuden periytymiseen yksilö-, lähiyhteisö- kuin laajemmallakin tasolla esimerkiksi köyhien tarjoaman ns. toisen tiedon esiintuomisen avulla. Köyhyyteen puuttumalla voidaan vaikuttaa mahdollisuuksien tasa-arvon parempaan toteutumiseen yhteiskunnan tasolla.