998 resultados para 1300
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tämä tutkimus käsittelee Turun yliopiston opetus- ja hallintohenkilökunnan kokemaa turvallisuutta yliopistossa työskennellessään. Tutkimuksessa perehdytään erityisesti henkilökunnan kokemaan sosiaaliseen turvallisuuteen opiskelijoiden keskuudessa. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, tuntevatko työntekijät työskentelynsä turvalliseksi ja ovatko he tunteneet työssään henkistä tai fyysistä uhkaa. Myös sitä haluttiin selvittää, minkälaiset asiat saisivat työskentelyn tuntumaan nykyistä turvallisemmalta. Tutkimus teetettiin huhtikuussa 2015 sähköisellä kyselylomakkeella. Kysely lähetettiin noin 1300 henkilölle, jotka työskentelevät Turun yliopistossa opetuksen tai hallinnon työtehtävissä. Vastauksia saatiin 63 kappaletta vastausprosentin ollessa 4,85 prosenttia. Tutkimuksen mukaan opetus- ja hallintohenkilökunnan jäsenet kokevat työskentelynsä yliopistossa pääsääntöisesti turvalliseksi. Tutkimuksessa nousi kuitenkin esiin, että osa vastaajista oli joutunut yliopistouransa aikana henkisesti tai fyysisesti uhkaaviin tilanteisiin. Uhkaavat tilanteet olivat olleet heistä epämiellyttäviä ja tapahtuneet kasvokkain tai sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Vastauksissa kerrottiin, että opiskelija oli saattanut tulla esimerkiksi työntekijän huoneeseen ja sulkea oven perässään, jolloin avun pyytäminen tai poistuminen paikalta oli ollut vaikeaa. Uhkaukset olivat olleet sanallisia ja liittyneet esimerkiksi opiskelijan opintojen etenemiseen tai opiskelumenestykseen. Tutkimuksen mukaan opetus- ja hallintohenkilökunnan jäsenet toivoivat yhtenäistä ja selkeää ohjeistusta yliopistolla tapahtuvien ongelma- ja vaaratilanteiden varalle. Vastausten perusteella Turun yliopiston kannattaa kiinnittää huomiota turvallisuuskoulutusten ajantasaisuuteen ja konkreettisuuteen. Koulutuksia tulee järjestää työntekijöiden aidossa työskentely-ympäristössä. Myös hätäpoistumisteihin ja työhuoneiden sijainteihin tulisi kiinnittää huomiota. Myös yksinäisiin työtiloihin ja myöhäisiin aikoihin työskentelyyn tulee kiinnittää huomiota. Lisäksi vahtimestarien näkyvämpään olemassaoloon jokaisessa tiedekuntarakennuksessa kannattaa kiinnittää huomiota, se luo työyhteisöön turvallisuuden tunnetta. Moni vastaaja koki tärkeäksi seikaksi hätänapin tai hälytyslaitteen saamisen omiin työtiloihin sekä luentosaleihin. Hälytysjärjestelmän - tai työkalun antaminen työntekijöille voi ehkäistä uhkaavien tilanteiden muuttumista konkreettisiksi vaaratilanteiksi.