Kun historia ei loppunutkaan : Venäjän kylmä sota -retoriikka Ukrainan kriisissä 2013-2014

Ukrainassa vuoden 2013 loppupuolella alkanut ja yhä jatkuva kriisi on ollut Euroopan merkittävin kriisi kylmän sodan päättymisen jälkeen. Sen myötä EU, Nato ja Yhdysvallat ovat purkaneet yhteistyötään Venäjän kanssa ja turvallisuutta on arvioitu uudelleen. Ukrainan kriisin myötä lännen ja Venäjän suhteita on alettu kuvata jopa kylmäksi sodaksi. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella Venäjän Ukrainan kriisiin liittyvää kylmä sota -retoriikkaa. Tutkimusaineistona käytin Venäjän ylimmän johdon lausuntoja ja kannanottoja sekä ulkoministeriön että Kremlin englanninkielisestä aineistosta. Tutkimuksessa analysoin kaikkea aineiston Ukrainan kriisiin 2013–2014 liittyvää retoriikkaa, jossa mainitaan kylmä sota. Tutkin, miten ”kylmä sota” ilmenee Venäjän retoriikassa, millaista identiteettiä sen kautta rakennetaan ja mitä poliittisia tavoitteita sen kautta ajetaan. Lähtökohtana tutkimuksessa oli konstruktivistinen taustaoletus, jonka mukaan todellisuus rakentuu sosiaalisesti ja kielellä on tässä keskeinen rooli. Tutkimusmenetelmänä oli Chaïm Perelmanin argumentaatioanalyysiin perustuva historiapoliittinen retoriikan analyysi. Tarkastelin yleisöä, minkä perusteella Venäjän kylmä sota -retoriikasta erottui sekä venäläisyleisölle että lännelle suunnattua argumentaatiota. Lisäksi tarkastelin retoriikassa esiintyviä argumentaation keinoja. Kylmä sota -retoriikkaa esiintyi Venäjän Ukrainan kriisiin liittyvässä retoriikassa läpi tarkastelujakson ja se pysyi hyvin samankaltaisena. Retoriikan käytössä ja poliittisten tavoitteiden ajamisessa oli kuitenkin eroja. EU:n, Naton ja Yhdysvaltain pakotteisiin ja vastatoimiin liittyvässä retoriikassa kylmä sota -retoriikalla oli selvä rooli. Ydinaseisiin liittyvässä retoriikassa taas kylmää sotaa ei mainittu lainkaan. Retoriikan analyysin perusteella Venäjän kylmä sota -retoriikka toimii niin identiteetin rakentajana kuin poliittisten päämäärien ajamisen välineenä. Venäläiselle yleisölle suunnatussa kylmä sota -retoriikassa korostuu omien tekojen oikeutus ja moninapaisen maailman luominen vaihtoehdoksi historian loppumiselle ja läntisen liberalismin voitolle. Lännelle suunnatulla retoriikalla pyritään vaikuttamaan erityisesti pakotteisiin ja lännen yhtenäisyyteen vertaamalla nykytilannetta kylmään sotaan.

Petsamosta Varejoelle. Siirtolaisyhteisö menneisyyden, arjen ja tulkintojen jälleenrakentajana toisen maailmansodan jälkeen

Vuosina 1920–1944 Suomeen kuuluneen Petsamon asukkaat evakuoitiin toisen maailman alueluovutusten myötä Pohjois-Pohjanmaalle. Siirtolaisia varten perustettiin Varejoen asutusalue, etelä-lappilaiseen Tervolan kuntaan. Ensimmäiset asukkaat saapuivat kesällä 1946. Tarkastelen Varejoen asuttamiseen ja sinne asettumiseen liittyviä käsityksiä. Tutkimukseni käynnistyi osana FEENIKS – Taide ja kulttuuri osana Lapin sodan jälkeistä henkistä ja materiaalista jälleenrakennusta -hanketta, jonka tapaamisissa muotoutui niin sanottu Petsamo-ryhmä. Olen tehnyt kaksi muistitietohaastattelua, joissa mukana olleet ovat asuneet Varejoella 1940–1960-luvun välisenä aikana. Kysyn millaisia käsityksiä muistitieto välittää Petsamon siirtolaisten yhteisön jälleenrakentamisesta Varejoella toisen maailmansodan jälkeen, sekä mitkä tekijät auttoivat ja/tai haittasivat asettumista Varejoelle. Analyysissani huomioin, että kyse on jälkipolven, siis siirtolaisten lasten ja lastenlasten, välittämästä ja tulkitsemasta ylisukupolvisesta muistitiedosta. Varejoki muotoutui valtion tiukan kontrollin, avustusten ja avustajien sekä siirtolaisten tekemien raivaus- ja rakennustöiden myötä. Siinä missä valtion toimet tuottivat yhteisön, niin siirtolaiset rakensivat yhteisöllisyyttä. Kylällä oli paljon yhteisöllistä toimintaa, johon kaikki eivät kuitenkaan osallistuneet. Varejoelle mahtuu myös kertomuksia pahoinvoinnista, eristämisestä ja eristäytymisestä sekä niukasta arjesta. Tuntemus paikallisten asukkaiden epäluuloisuudesta siirtolaisia kohtaan lujitti ennestään siirtolaisten yhteishenkeä. Sota- ja evakkovuosien jälkeen rauha, oma koti, tuttu yhteisö ja toivorikkaus olivat merkittäviä henkisen jälleenrakennuksen kasvualustoja. Kasvavat perheet sekä pakottivat että kannustivat siirtolaisia jaksamaan. Lasten syntymät toivat tullessaan kodin tuntua. Aluksi kaikki olivat keskenään samassa pisteessä, mutta ajan myötä siirtolaisten välillä alkoi olla eroja: osa pärjäsi paremmin, osa huonommin. Kotitilantöiden edetessä ihmiset sekä joutuivat että pääsivät töihin muihin ammatteihin. Näin hierarkia jälleenrakentui vähitellen, mistä oli osoituksena myös siirtolaisten koulunkäynnin normalisoituminen poikkeusolojen jälkeen. Petsamoon kohdistettua ikävää lievitettiin muun muassa tutulla ruoalla, jonka kautta kodin tuntua tuotiin uuteen ympäristöön. Varsinkin vanhimmat asukkaat kaipasivat Petsamoon. He eivät asettuneet Varejoelle ja kokemus petsamolaisuudesta oli vahva. Sen sijaan nuoremmat asettuivat ajan myötä ja he alkoivat kokea itsensä varejokisiksi ja myöhemmin myös tervolalaisiksi.

Kouluammuntojen kehittyminen sotien jälkeen

Jatkosodan aikana kouluammunnat pyrittiin ampumaan vuoden 1941 ampumaohjelmiston mukaisesti. Sodan edetessä asevelvollisten koulutusjaksojen kestot lyhenivät ja ampumaohjelmiston mukaisia ammuntoja oli vaikea toteuttaa. Ase- ja ampumakoulutusta haittasi myös ammattitaitoisten kouluttajien puute, sillä osaava henkilökunta oli rintamalla. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi ja miten kouluammunnat kehittyivät vuosina 1945–1992? Tutkimus on asiakirjatutkimus ja menetelmänä käytetään sisältöanalyysia. Tutkimuksessa vastataan lähdemateriaalia hyväksikäyttäen alakysymyksiin ja itse pääkysymykseen. Vastaamalla tutkimuskysymyksiin, tutkimuksella annetaan ymmärtää tapahtumia ja edetään analyysin kautta päätelmien tekoon. Tutkimus perustuu suurimmaksi osaksi arkistolähteisiin, joista tärkeimpinä ovat jalkaväen tarkastajan asiakirjat. Muita tärkeitä lähteitä ovat ampumaohjelmistot, edelliset tutkimukset, aihetta tukeva kirjallisuus ja lehtiartikkelit. Sodan jälkeen aina 1960-luvulle saakka ase- ja ampumakoulutusta haittasivat varusmiesten komennukset, patruunapula sekä ampumaratojen kunto ja etäisyydet. 1970-luvulle asti kiväärillä suoritettavien kouluammuntojen ja niissä käytettävien patruunoiden määrä väheni tasaisesti. Sen jälkeen kouluammuntojen määrä ja patruunakiintiöt alkoivat kuitenkin kasvaa. Kiväärillä suorittavat kouluammunnat olivat miltei koko tutkittavana olevan ajanjakson ajan samankaltaisia, vasta rynnäkkökiväärin syrjäytettyä kiväärin 1990-luvun alussa kouluammunnat muuttuivat monipuolisimmaksi. Asevelvolliset ampuivat kouluammunnat myös pikakiväärillä, konepistoolilla ja konekiväärillä, jotka koostuivat lähinnä totuttautumisammunnoista. Pikakivääriammunnat poistuivat 1970-luvulla ja rynnäkkökiväärin myötä myös konepistooliammunnat jäivät pois 1990-luvun alussa. Huolimatta ase- ja ampumakoulutusta rajoittavista tekijöistä asevelvollisten ampumataito todettiin usein hyväksi. Tärkeimmät tekijät kouluammuntojen kehittämiseen ovat olleet rynnäkkökivääri, patruunakiintiöt ja koulutustavoitteiden saavuttaminen. Kouluammuntojen sisällön kehittymiseen vaikutti eniten rynnäkkökiväärin yleistyminen.

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Ruotsin ja Itävallan suhde EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Itävallan ja Ruotsin suhdetta EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Lisäksi tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten keväällä 2014 alkanut Ukrainan sota on vaikuttanut maiden suhteeseen EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään sosiaalista konstruktivismia, joka tässä tutkimuksessa perustuu vahvasti Alexander Wendtin teokseen Social Theory of International Relations. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistona käytetään pääasiassa kohdevaltioiden virallisilta verkkosivuilta löytyviä julkisia englanninkielisiä raportteja, lehdistötiedotteita, strategioita ja muita julkaisuja joista valikoidaan aihetta koskeva lähdeaineisto. Ensimmäisessä vaiheessa neljän teeman avulla molempien maiden osalta aineiston se osa, joka on julkaistu ennen Ukrainan sodan alkamista. Teemat ovat: - Sotilaallisen voiman merkitys - EU:n yhteinäisyyden merkitys valtiolle - Yhteisen ulko- ja tuvallisuuspolitiikan suhde valtion omiin intresseihin - EU rauhan takaajana Toisessa vaiheessa analysoidaan molempien maiden osalta aineiston se osa, joka on julkaistu ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Pohdintaluvussa tarkastellaan lopulta analyysin tulokset tukeutuen tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että molemmat maat olivat vahvasti sitoutuneet EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteisiin ja olivat sitoutuneet niihin myös omissa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa tavoitteissaan. Maiden suhtautumisessa YUTP:n tavoitteisiin ei ollut merkittäviä eroavaisuuksia. Ukrainan sota vaikutti maiden suhteisiin EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan eri tavoin. Itävalta muuttui lausunnoissaan varovaiseksi ja Venäjää myötäileväksi ja Ruotsi korosti EU:n yhtenäisyyden merkitystä aiempaa kovemmin.

Serbian ilmapuolustus Kosovon sodassa

Pro gradu -tutkimusprosessin käynnistävänä ajatuksena oli ymmärryksen lisääminen siitä, miten odotusarvoltaan heikompana pidetyn osapuolen (Serbia) ilmapuolustus kykeni toimimaan ja toiminnallaan häiritsemään ylivoimaisena pidetyn vastustajan (Nato) ilmahyökkäystä. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten Serbian ilmapuolustus toimi Kosovon sodassa operaatio Allied Forcen aikana. Kysymykseen vastattiin alakysymysten kautta, joilla selvitettiin toimintaympäristön ja muiden olosuhteiden vaikutusta sodan kulkuun, Naton käytössä olleiden resurssien ja toimintatapojen vaikutusta ilmahyökkäyksen toteuttamiseen sekä Serbian ilmapuolustuksen käyttöperiaatteiden, resurssien ja toimintatapojen vaikutusta sodan kulkuun ja lopputulokseen. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena sisällönanalyysin tutkimusmenetelmiä käyttäen. Selittävänä tutkimuksena lähdeaineistosta pyrittiin löytämään syyseuraussuhteita. Lähdeaineiston kokoamisen ja kriittisen tarkastelun jälkeen perehdyttiin tutkimuksessa käytettyihin käsitteisiin ja muodostettiin teoreettinen käsitys sekä Naton ilmahyökkäysoperaatiosta että Serbian ilmapuolustuksen yleisestä toimintamallista. Tätä seurasi aineiston karkea luokittelu, tutkimustehtävän ja siinä käytettävien käsitteiden täsmentäminen sekä ilmiöiden esiintymistiheyksiin ja poikkeuksiin paneutuminen. Aineiston suppeudesta johtuen sen ristiinvalidointi jäi vähäiseksi, mutta yksittäiset tiedot pyrittiin varmentamaan muista saman kategorian lähteistä. Kosovon sotaa pidetään äärimmäisyyksien sotana, sillä ensimmäistä kertaa historian aikana tämäntasoinen konflikti kyettiin kukistamaan pelkän ilmavoiman toiminnalla. Kyseessä oli merkittävä sota myös siksi, että Naton joukot säästyivät kokonaan henkilöstötappioilta ja kärsivät vain vähäisiä kalustomenetyksiä. Muutaman päivän kestävään sotaan varautuneen Naton ennakko-oletuksesta poiketen ilmaoperaatio kesti kuitenkin pitkään eli 78 päivää. Vielä tänä päivänäkin kiistellään syistä, joiden ansiosta Serbian ilmapuolustus kesti näinkin kauan. Yleisesti ollaan kuitenkin sitä mieltä, että säällä ja toimintaympäristöllä oli merkittävä – ellei suorastaan ratkaiseva osuus Serbian ilmapuolustuksen toiminnassa. Lisäksi serbijoukkojen käyttämä taktiikka tarkasta tutkaemission kontrollista ja siten näkymättömissä pysyminen, pienissä ryhmissä liikkuminen sekä nopeiden sijoitusmuutosten toteuttaminen vaikeuttivat Naton yrityksiä lamauttaa Serbian ilmapuolustus. Paikallinen maasto suosi serbien liikkuvien järjestelmien naamiointia ja salaamista, mutta toisaalta se vaikeutti niiden siirtymistä ja optimaalisiin taisteluasemiin pääsemistä. Lisäksi serbien kiinteät tutkajärjestelmät jäivät altavastaajiksi Naton moderniin kalustoon verrattuna. Nerokas valemaalien käyttö ja harhauttaminen kuitenkin vaikeuttivat Naton operaation toteuttamista. Serbit olivat hyvin tietoisia Naton toimintatavoista saatuaan aitiopaikalta seurata sen ilmahyökkäystä Bosnia-Hertsegovinaan kolme vuotta aikaisemmin vuonna 1995. Itse asiassa he olivat jopa varautuneet vastaavaan vihollisdoktriiniin. Serbian kerroksellinen ilmapuolustusjärjestelmä, jossa eri korkeuksille kykeneviä ilmantorjuntayksiköitä oli sijoitettu samalle alueelle, pakotti Naton koneet lentämään yli 15 000 jalan korkeudella. Tämä puolestaan vaikeutti Naton pommitustehtäviä lisäten riskiä pommien putoamisesta siviilialueille. Suurimpana syynä sodan pitkittymiselle pidetään kuitenkin Naton päätöstä olla käyttämättä maajoukkoja, mikä mahdollisti serbien valitseman taktiikan käyttämisen.

Ryhmäkiinteyden kehittäminen sotilaskoulutuksen keinoin

Ryhmäkiinteys on oleellinen osa joukon suorituskykyä. Parhaitenkaan koulutettu ja varustettu joukko ei kykene suorittamaan sille annettuja tehtäviä, jos sen ryhmädynamiikka ei toimi. Puolustusvoimien tärkein tehtävä on kouluttaa sodan ajan joukkoja, joten ryhmäkiinteyden huomioiminen on merkittävässä osassa myös Puolustusvoimissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ryhmäkiinteys ilmenee päivittäisessä varusmieskoulutuksessa, miten se otetaan huomioon koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa, sekä kuinka siihen vaikutetaan johtamisella. Tutkimuksen päätutkimustehtävä on ”Miten ryhmäkiinteyttä voidaan kehittää sotilaskoulutuksen keinoin?” ja sitä tukevina alatutkimustehtävinä ”Miten ryhmäkiinteys muodostuu ja ilmenee?” sekä ”Miten ryhmäkiinteyteen voidaan vaikuttaa johtamisella ja sotilaskoulutuksella”. Tutkimustehtävien asettelulla selvitetään niitä käytännön asioita, mitkä vaikuttavat ryhmäkiinteyden muodostumiseen. Tutkimuksen teoriaosuudessa on käsitelty ryhmäkiinteyden muodostumista ja sen vahvistamista. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineistonkeräämisessä hyödynnetään teemahaastattelua. Haastatteluaineisto analysoidaan sisällönanalyysilla, jonka avulla saadaan tutkimuksen tulokset. Tuloksista ilmenee, millä eri tavoilla ryhmäkiinteyttä voidaan rakentaa johtamisen ja sotilas-koulutuksen keinoin. Tulosten perusteella keskeisimpiä keinoja ryhmäkiinteyden vahvistamiseen ovat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa muodostettavat kokoonpanot, jotka pysyvät ja toimivat yhdessä mahdollisimman tiiviisti. Lisäksi johtajien kouluttaminen ja kasvattaminen sellaisiksi johtajiksi, että heidän johtamiskäyttäytyminen tukee ryhmäkiinteyden vahvistamista. Johtopäätökset tukevat edellä mainittuja tuloksia.

Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteiden kehittyminen vuosina 1985-2006

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteen kehittyminen vuosien 1985–2006 välisenä aikana. Yhdysvaltain asevoimat alkoi heti toisen maailmansodan jälkeen ylläpitää maailmanlaajuista ja jatkuvaa sotilaallista valmiutta merijalkaväen ja laivaston yhteisten osastojen avulla. Sodan kuvan muuttuminen matalan intensiteetin operaatioihin vaati erikoisoperaatioihin kykenevien konventionaalisten joukkojen perustamista. Tutkimusmenetelmä oli luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Tutkimuksessa selvitettiin miksi erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston ohjelma luotiin. Kehittymisprosessin tutkiminen vaati historiallisten murroskohtien tunnistamista, joiden avulla selvitettiin muutostarpeen syntyä ja kehittymistä seuraavaan murroskohtaan verraten. Näihin kohtiin vaikuttivat tekniikan kehittyminen, sotakokemuksien ja sodan kuvan vaikutukset suorituskykyvaatimuksiin. Vaatimukset vaikuttivat lopulta organisaation rakenteeseen. Tutkittavia murroskohtia olivat sodat, sodan kaltaiset konfliktit, erikoisoperaatiot, sodan kuvan muuttuminen sekä kaluston ja taktiikan vaikutukset kokoonpanomuutoksiin. Korean sodan jälkeen merijalkaväen tarpeellisuus kyseenalaistettiin. Tarpeellisuutensa osoittamiseksi merijalkaväen täytyi hyödyntää Yhdysvaltain tarvetta vaikuttaa maailmanlaajuisesti sotilaallisella voimalla ja siihen merijalkaväki perusti täysin uudenlaiset joukot. Muilla puolustushaaroilla ei ollut mahdollisuutta toimia Yhdysvaltain ulkopuolella yhtä pitkäaikaisesti. Ylläpitokykyyn lisättiin maa- meri- ja ilmakomponenttien yhdenaikainen toiminta sekä yhteisen taktisen ja operatiivisen tavoitteen saavuttaminen. Beirutin pommitusten ja Teheranin panttivankien vapautusoperaatioiden epäonnistuttua havaittiin, ettei konventionaalisilla joukoilla voitu enää vastata muuttuneeseen sodan kuvaan. Merijalkaväki loi erikoisoperaatioihin kykenevien joukkojen ohjelman, jonka tavoitteena oli lisätä suorituskykyjä konventionaalisten merijalkaväkitaisteluosastojen repertuaariin. Tarkoituksena oli pienentää kriisien vasteaikoja ja lisätä tehtävien onnistumisprosenttia. Ohjelma loi sotatoimialueiden komentajille ja kansallisen turvallisuusviraston käyttöön joukon, jota voitiin käyttää muista joukoista erillään mihin tahansa tehtävään. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona on, että erikoisoperaatiokykyiset merijalkaväkitaisteluosastot rakennettiin aina edellisten joukkojen rotaatiokokemusten, uhka-arvion ja käytettävissä olleiden laivaston alusten mukaan. Vaihtelevuus peruskokoonpanoista oli vähäistä. Tekniikan kehittyminen vaikutti suuresti ennen kaikkea operatiivisiin käyttöperiaatteisiin. Käyttöperiaatteet taas kehittyivät hyvin nopeasti sodan kuvan muututtua.

Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosten vaikutuksia Suomen kansalliseen puolustuspolitiikkaan

Kylmän sodan päättymisen jälkeen Euroopan puolustusteollisia markkinoita ovat muokanneet poliittiset, taloudelliset ja teknologiset muutosvoimat. Tässä tutkimuksessa selvitetään Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosten vaikutuksia Suomen kansalliseen puolustuspolitiikkaan. Tämä tutkimus sijoittuu tieteellisessä tutkimuskentässä kansainvälisten suhteiden ja strategian tutkimusalaan. Tutkimuksen teoriapohja rakentuu konstruktivismin varaan. Tutkimuksessa kuvataan sosiaalisen rakentumisen tasojen avulla Euroopan puolustusteollisilla markkinoilla tapahtuneiden muutosten vaikuttaneen Suomen puolustuspolitiikkaan. Tutkimus toteutetaan monitapauksisena tapaustutkimuksena. Suomen puolustuspolitiikkaa mallinnetaan kolmen yksittäisen tapauksen avulla, jotka ovat: kansainvälisen yhteistyön perustelut puolustuspoliittisen eliitin puheissa, kotimainen ruuti- ja ammustuotanto osana ulkoja turvallisuuspoliittisia selontekoja ja F-18 -torjuntahävittäjän kunnossapidon kustannuskehitys. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa havaittiin, että Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosta kuvaavista analyysiyksiköistä suurimmat vaikutukset Suomen puolustuspolitiikkaan oli kustannustehokkuuden lisäämisellä ja puolustusmäärärahojen pienentymisellä. Puolustusteollisuuden rakenteellisilla muutoksilla havaittiin olevan yllättävän selkeät vaikutukset ulko- ja turvallisuuspoliittisiin selontekoihin kotimaisen ruuti- ja ampumatarviketeollisuuden kautta. F-18 - torjuntahävittäjän kunnossapidon varaosavaje on osa puolustusvoimien varaosavajetta, jonka kautta puolustusmateriaalin kallistuminen vaikuttaa puolustuspolitiikkaan, koska torjuntahävittäjien suorituskyvystä ei ole tingitty. Puolustuspoliittisen eliitin puheiden analyysissä huomattiin kustannustehokkuuden olevan käytetyin peruste kansainväliselle yhteistyölle. Muista Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosta mallintavista analyysiyksiköistä kansainvälistä yhteistyötä perusteltiin yleisimmin huoltovarmuudella, puolustusmäärärahojen pienenemisellä ja suorituskykyjen yhteisellä kehittämisellä. Pohjoismaisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä käytetyissä perusteissa ei havaittu olevan suuria eroja.

Aseellinen voima Yhdysvaltojen strategisena instrumenttina 2000-luvulla

Tutkimuksen kohteena on Yhdysvaltojen aseellinen voimankäyttö 2000-luvulla. Tavoitteena on ymmärtää miten Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön merkitys kansallisten etujen tavoittelussa on muuttunut George W. Bushin ja Barack Obaman presidenttikausien aikana. Muutos liittyy myös laajempaan sodankuvan muutokseen länsimaissa kylmän sodan jälkeisellä ajanjaksolla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu modernin konstruktivismin ja tieteellisen realismin varaan. Analyysissa tarkastellaan sekä Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön tilanteita ja tapoja että virallisia puheita ja lausuntoja, joissa Yhdysvallat on toimiaan perustellut. Teoreettisen viitekehyksen mukaisesti Yhdysvaltojen presidenttien puheiden katsotaan liittyvän yhdysvaltalaisiin käsityksiin aseellisesta voimankäytöstä ja samalla yhdessä aseellisen voimankäytön kanssa muokkaavan edelleen näitä käsityksiä. Ajallisesti tutkimus rajattiin presidenttien George W. Bush ja Barack Obama hallintokausille aikavälille 20.01.2001‒4.3.2014. Aseelliseen voimaan ja sen käyttöön liittyviä käsityksiä etsittiin presidenttien puheista ja empiirisen analyysin kohteiksi valittiin tilanteet, joissa Yhdysvallat oli käyttänyt aseellista voimaa tai aseellisen voiman käyttämättä jättäminen oli aiheuttanut keskustelua. Aseellisen voimankäytön merkityksen muuttuminen kansallisten intressien tavoittelussa ilmenee tarkastelulla ajanjaksolla monella tavalla. Tarkastelujakson alussa Yhdysvalloilla oli yleisen, 1990-luvun kuluessa vakiintuneen käsityksen mukaan ennen kaikkea teknologisen etumatkansa vuoksi maailman tehokkaimmat asevoimat, mutta käsitykset sodasta eivät muodostaneet koherenttia kokonaisuutta. Vuoden 2001 jälkeen terrorisminvastaisesta sodasta muodostui tärkein Yhdysvaltojen johtaja-asemaa ja aseellisen voiman käyttöä kansainvälisessä järjestelmässä selittävä viitekehys. Sotilaalliset takaiskut ja liittolaisten painostaminen kuitenkin kuluttivat voimavaroja ja heikensivät sodan oikeutusta kansainvälisessä järjestelmän piirissä. Obama pyrki esiintymään vaihtoehtona Bushin politiikalle erityisesti suhtautumisellaan aseellisen voiman käyttöön ja terrorismin muodostamaan uhkaan. Yhdysvaltojen toiminta perustuu kansainväliseen turvallisuusyhteistyöhön ja kynnys aseellisen voiman käyttöön on kasvanut. Vaikka konkreettinen voimankäyttö on vähentynyt Obaman kausilla, monet sotaan ja aseelliseen voimaan liittyvät käsitykset ovat kuitenkin pysyneet miltei muuttumattomina verrattuna Bushin kausiin. Yhdysvaltojen tapa käyttää voimaa Obaman kausilla osoittaa että käsitykset aseellisesta voimasta perustuvat edelleen vahvasti teknologian tuottamaan suorituskykyyn. Mikäli Yhdysvallat käyttää aseellista voimaansa lähitulevaisuudessa, perustuvat toimintaa ohjaavat periaatteet yhteistyöhön alueellisten toimijoiden kanssa ja teknologiakeskeiseen sodankäyntiin.

Ryhmäkiinteys varusmieskoulutuksessa : perusyksikön kouluttajien näkemyksiä kiinteydestä

Lyhyt varusmiespalvelus ja uusi taistelutapa ovat isoja haasteita Puolustuvoimien sodan ajan joukkojen koulutukselle. Ryhmäkiinteys parantaa joukon toimintakykyä ja se vaikuttaa posi-tiivisesti myös varusmiesten suhtautumiseen Puolustusvoimiin sekä maanpuolustustahtoon. Toteuttamalla varusmieskoulutus siten, että se tukee parhaalla mahdollisella tavalla ryhmä-kiinteyden vahvistumista, voidaan Puolustusvoimien suorituskykyä parantaa kustannuste-hokkaasti. Tutkimuksen päätutkimuskysymys on miten ryhmäkiinteys otetaan huomioon perusyksikön koulutuksessa? Tutkimuksen alakysymykset ovat millainen näkemys perusyksikön koulutta-jilla on ryhmäkiinteydestä ja millainen näkemys perusyksikön varusmiesjohtajilla on ryhmä-kiinteydestä? Tämä tutkimus on laadullinen. Aineistonkeruumetodeina käytetään teemahaas-tattelua ja lomakekyselyä. Aineisto on analysoitu käyttämällä laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kouluttajien näkemys ryhmäkiinteydestä on hyvä, mutta se rajoittuu primääriryhmän tasolle. Ryhmäkiinteyden vahvistumisen kannalta tärkein asia on yhdessä vietetty aika. Myös yhteiset tarkoituksenmukaiset tehtävät ja tavoitteet johtavat kiin-teyden vahvistumiseen. Johtajan käyttäytyminen vaikuttaa ryhmäkiinteyden kaikkiin ulottu-vuuksiin ja hänellä on tärkeä rooli välittää organisaation tavoitteet ja tahtotila ryhmäänsä. Johtajan toiminta ja käyttäytyminen vaikuttaa myös alaisten organisaation suhtautumiseen. Johtopäätöksissä todetaan, miten Puolustusvoimien toimintatapoja voidaan edelleen kehittää joukon ryhmäkiinteyden tukemiseksi. Esimerkiksi ryhmien muodostamisen periaatteisiin tulisi kiinnittää jatkossa enemmän huomiota. Peruskoulutuskaudella ryhmäkiinteyden avulla tuetaan hyvin erityyppisten henkilöiden sopeutumista armeijaan. Tästä syystä on tärkeää si-joittaa ryhmiin sellaisia henkilöitä, jotka täydentävät toistensa ominaisuuksia ja voivat tukea muita jäseniä. Erikois -ja joukkokoulutuskausille ryhmiin tulee sijoittaa yksilöllisiltä ominai-suuksiltaan samankaltaisia henkilöitä ryhmäkiinteyden ja motivaation vahvistamiseksi. Eri-laisten merkkien ja symbolien käyttöä pitäisi laajentaa kiinteyden vahvistamiseksi. Sotilas-koulutukseen tulisi sisällyttää kaikille tasoille opetusta ryhmäkiinteydestä.

Kolme näkökulmaa hyödyn aikakauden talouspolitiikkaan

Kirjallisuusarvostelu

Invaasioelokuva moninäköalaisena mediahistoriana

Kirjallisuusarvostelu

Toisen jäte on toisen raaka-aine – Kierrätys ja uudelleenvalmistus taloudellisesti ja ekologisesti kestävänä liiketoimintamahdollisuutena

Toisen jäte on toisen raaka-aine – Kierrätys ja uudelleenvalmistus taloudellisesti ja ekologisesti kestävänä liiketoimintamahdollisuutena Väitöskirjatutkimus tarkastelee kierrätystä ja uudelleenvalmistusta sekä siihen perustuvaa kierrätysliiketoimintaa taloudellisesti ja ekologisesti kestävänä liiketoimintamahdollisuutena. Tässä kestävyys tarkoittaa jätekysymysten ratkaisemista tavalla, joka mahdollistaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisen yhteiskunnan kehittymisen. Jätteisiin liittyvät taloudelliset ja ekolo- giset kysymykset ovat merkittävä yhteiskunnallinen haaste. Tämä luo tarpeen tutkimukselle, jonka lähtökohtana on jätekysymysten moniulotteinen tarkas- telu ja yksittäisen yrityksen toiminnan suhteuttaminen osaksi laajempaa kokonaisuutta. Tässä tutkimuksessa jätteen hyödyntämistä materiaalina lähestytään sekä empiirisesti yrityksen näkökulmasta että teoreettisesti systeemiajattelun tarjoamasta laajemmasta perspektiivistä. Tutkimuksen tavoitteena on ymmär- tää kierrätystä ja uudelleenvalmistusta liiketoimintamahdollisuutena, niiden merkitystä yrityksessä, alueella ja kierrätystaloudessa sekä näiden vuorovai- kutteista suhdetta taloudelliseen ja ekologiseen kestävyyteen nähden. Tutki- muskysymys on tärkeä, koska siihen vastaamalla syvennetään ymmärrystä yrityksissä tapahtuvan kierrätyksen ja uudelleenvalmistuksen merkityksestä kestävämmän yhteiskunnan rakentumisessa. Tutkimuksen teoriaperusta pohjautuu teollisen ekologian kirjallisuuteen ja ekoteollisen kehityksen tutkimukseen. Kierrätysliiketoiminnan kestävyyden tarkastelu rakentuu tutkimuksessa teollisen ekologian ja ekoteollisen kehityk- sen lähtökohtana olevaan win-win-ajatteluun, jonka mukaan hyvä ympäristö- suorituskyky ja hyvä taloudellinen suorituskyky voivat vahvistaa toisiaan. Kierrätysliiketoiminnan teoreettisessa tarkastelussa keskeisiä elementtejä ovat kierrätystalouden malli, teollisen ekologian alueelliset systeemit, ekoteolliset verkostot ja yrityksen rooli teollista ekologiaa soveltavana toimijana. Tutki- muksen keskeisenä kontribuutiona on yritysnäkökulman integroiminen aiem- paa vahvemmin osaksi teollisen ekologian diskursseja. Kierrätysliiketoiminnan taloudelliseen ja ekologiseen kannattavuuteen ja sen myötä kestävyyteen liittyviä kysymyksiä on lähestytty tekemällä yritys- haastatteluja ja hyödyntämällä valmista haastatteluaineistoa. Tutkimusta varten haastattelin 10 kierrätysliiketoimintaa harjoittavaa yritystä vuosina 2007 ja 2008. Tämän lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty Turun ammatti- korkeakoulun ja Turku Science Parkin toteuttamassa RESU-hankkeessa (Kierrätysliiketoiminta ja resurssitehokkuus Varsinais-Suomen vahvuudeksi – RESU) vuosina 2013 ja 2014 kerättyä aineistoa. Hankkeessa haastateltiin yhteensä 25 jätemateriaalia hyödyntävää ja/tai tuottavaa yritystä. Aineistojen analysointimenetelmänä on sisällönanalyysi. Analyysin tulok- sena muodostettiin yhteensä viisi pääteemaa ja 12 alateemaa. Teemat kuvaavat kierrätysliiketoimintaa aiempaa moniulotteisemmin ja näin syventävät ymmär- rystä ilmiön merkityksestä kestävämmän yhteiskunnan rakentumisessa. Teolli- sen ekologian alaan kuuluvat kvalitatiiviset tutkimukset ovat melko harvinai- sia, joten tämän väitöstutkimuksen ilmeisenä vahvuutena on laadullisen tutkimusmenetelmän hyödyntäminen. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että kierrätystalouden kehittymistä edistävä kierrätysliiketoiminta on monimuotoista ja sisältää erilaisia liiketoi- mintamahdollisuuksia sekä arvoketjuja. Paikallistuntemus ja keskeinen sijainti jätemateriaalien tuottajien suhteen on tärkeä kriteeri kierrätysliiketoiminnassa, mutta jätemateriaaleja myös kuljetetaan pitkiä matkoja. Paikallisia tai alueelli- sia jätevirtoja hyödyntävä kierrätysliiketoiminta voi tukea alueellista kestä- vyyttä, mutta toisinaan myös keskitetty hyödyntäminen voi olla kestävä vaih- toehto. Yhteistyöverkostot ovat tärkeitä jätemateriaalin laadun ja saatavuuden näkökulmasta. Tutkimus osoittaa, että kierrätysliiketoimintaa harjoittavat yritykset ovat samalla sekä kierrätystalouden käytännön toimeenpanijoita että uuden toimintakulttuurin luojia. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan esittää johtopäätös, että kierrä- tysliiketoiminta on taloudellisesti ja ekologisesti kannattava liiketoimintamah- dollisuus. Win-win-ratkaisut eivät kuitenkaan takaa kierrätysliiketoiminnan kestävyyttä. Kierrätysliiketoiminnan kestävyyden arvioiminen edellyttää laajaa perspektiiviä ja toiminnan vaikutusten suhteuttamista mittakaavaan, ajalliseen ulottuvuuteen, interventioon ja sosiaalisiin kysymyksiin. Teolliseen ekologiaan perustuva kierrätysliiketoiminta luo mahdollisuuksia edistää kestävyyttä, joten tällä perusteella kierrätystä ja uudelleenvalmistusta voidaan pitää kestävänä liiketoimintamahdollisuutena. Avainsanat: kierrätysliiketoiminta, kierrätys, uudelleenvalmistus, systeemiajattelu, teollinen ekologia, ekoteollinen kehitys, kierrätystalous, win-win-ajattelu, kestävyys One company's waste is another's raw material –Recycling and remanufacturing as an economically and environmentally sustainable business opportunity The thesis investigates whether product recycling and remanufacturing can serve as a business opportunity that is economically and ecologically sustaina- ble. In this effort, my idea is to contribute to solving the waste issue in a manner that makes it possible to strive toward sustainable societal develop- ment. The economic and ecological questions associated with waste flows are a significant challenge. The complexity of the issue requires a multidimen- sional approach in which the operation of an individual company is viewed in the context of the larger societal system. In this thesis waste utilization as a resource with value is considered both from an empirical perspective on the firm as well as from a more general viewpoint offered by systems analysis. The objective of the thesis is to under- stand recycling and remanufacturing as a business opportunity. The thesis considers the meaning of recycling and remanufacturing for a single company, for the region the company is located and for the recycling economy. The objective of this study is important for it enhances the understanding of the product recycling and remanufacturing processes that take place within busi- ness organizations and how these processes affect societal sustainable development. The theoretical basis arises from industrial ecology and from the literature on eco-industrial development. The business-economic win-win situation and this vision serve as the basic position from which recycling business is inves- tigated in the thesis. In the theoretical discussion, key elements are recycling economy model, regional and local industrial ecosystems, eco-industrial networks and the role of a company as an actor that applies industrial ecology in practice. The main contribution of this study lies in integrating the company perspective more strongly into the industrial ecology discourses. The recycling business has been studied by conducting interviews in companies and by secondary analysis of an existing interview material. During 2007 and 2008 I made 10 interviews in companies that are active in recycling business. In addition, I used interview material gathered for the project “Recycling business and resource efficiency as the strength of Southwest Finland” (RESU) by Turku University of Applied Sciences and Turku Science Park during the period 2013–2014. This data covers altogether 25 businesses that either utilize and/or produce waste materials. The data has been analyzed using the content analysis method. This process led to the development of 5 main themes and 12 sub-themes. These themes describe the recycling business multi-dimensionally and thus understanding of the phenomenon and its role in building a sustainable society are substantially deepened in this research. In the field of industrial ecology qualitative studies are relatively rare and therefore the qualitative research approach is an evident strength of the thesis. The results show that the recycling business activity supporting recycling economy has diverse dimensions including various business opportunities and diverse value chains. The results show that for waste producers it is important to know the local situational factors and to have a central geographical location. Waste materials are, however, transported over long distances as well. The study indicates that local waste flow utilization can support regional sustainability, while occasionally a more centralized utilization can be sustain- able. Collaboration networks are important to secure the quality and availabil- ity of utilizable waste materials. The thesis demonstrates that the companies practicing recycling business serve simultaneously as actors that implement recycling economy and enhance a new operation culture within the business community. The overall conclusion of the thesis argues that recycling business is a business opportunity that can support both an economically and environmen- tally viable business operation. However, win-win solutions do not secure the sustainability of recycling business. The sustainability evaluation of recycling business requires a holistic systems perspective. The actions undertaken need to be considered with changing spatial and temporal system boundaries, societal intervention and placed in the context of relevant societal issues. Industrial ecology -based recycling business creates opportunities for sustain- ability and thus recycling and remanufacturing present an opportunity for sustainable business. Keywords: Recycling business; Recycling; Remanufacturing, Systems thinking; Industrial ecology; Eco-industrial development; Recycling Economy; Win-Win thinking; Sustainability

Messerschmitt Bf-109 Suomen ja Unkarin ilmavoimissa vuosina 1942 - 1945

Tämä laadullinen sotahistorian tutkimus käsittelee ja vertailee Messerschmitt Bf-109 -konetyypin käyttöä Suomessa ja Unkarissa toisen maailmansodan aikana. Tutkimusmenetelmänä on käytetty vertailevaa (komparatiivista) aineistoanalyysia. Suomen ja Unkarin ilmavoimat ovat tutkimuksen kohdemaita, ja tutkimuksessa perehdytään Messerschmitthävittäjän käyttöperiaatteisiin, konemallin taktiseen käyttöön, sekä lentäjien koulutukseen. Lisäksi perehdytään laivueiden ja yksittäisten lentäjien taistelukertomuksien kautta siihen, millainen konemalli oli lentää ilmataisteluissa. Tutkielmassa pyritään vastaamaan pääkysymykseen: Mitkä olivat Messerschmitt Bf-109:n käyttöperiaatteet Suomen ja Unkarin ilmavoimissa toisen maailmansodan aikana? Pääkysymystä tukevat seuraavat alatutkimuskysymykset: Miten lentäjiä koulutettiin kyseiseen konetyyppiin? Miten Messerschmitthävittäjät ryhmitettiin kohdemaiden sodan ajan organisaatioissa? Mitä viholliskalustoa vastaan Messerschmitthävittäjiä käytettiin itärintamalla? Mitä eroja ja samankaltaisuuksia ilmenee Suomen ja Unkarin hävittäjätaktiikassa Messerschmitt Bf-109:n kohdalla ja miksi? Miten näissä maissa toimintaympäristöt erosivat /muistuttivat toisiaan? Tutkielman johdannossa esitellään tutkimuksen päämäärä, rajaus, tutkimuskysymykset, viitekehys sekä lyhyesti tutkimuksen aiheena oleva Messerschmitt Bf-109 -hävittäjä. Ensimmäisessä pääluvussa käsitellään Bf-109:n käyttöä Suomessa aina hävittäjähankinnasta taktiik-kaan ja koulutukseen. Toisessa pääluvussa käsitellään vastaavasti Bf-109:n käyttöä Unkarin ilmavoimissa samalla logiikalla. Johtopäätösluvussa esitellään tutkimustulokset ja johtopäätökset, joilla vastataan tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksen tuloksina todetaan että isoimmat käyttöperiaatteelliset erot Suomen ja Unkarin välillä liittyivät hankintaan ja koulutukseen ja taistelutapaan, kun taas samankaltaisuuksia oli havaittavissa konekaluston sijoittelussa ja toimintaympäristöissä. Unkari sai geopoliittisen asemansa ansiosta enemmän tukea saksalaiselta Luftwaffe:lta, kun taas esimerkiksi varaosien saaminen Suomeen oli usein vaikeaa.