904 resultados para Lehtonen, Tuomas M. S


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Keiteleen liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu Keiteleen kunnan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen yhteistyönä rinnan Vesannon ja Tervon liikenneturvallisuussuunnitelmien kanssa. Suunnitelmassa on selvitetty Keiteleen liikenneturvallisuuden nykytilaa sekä kartoitettu liikenneturvallisuusongelmia kyselyn ja onnettomuusanalyysin avulla. Nykytilan selvitys on toiminut lähtökohtana liikenneturvallisuustyön tavoitteiden ja pää¤Ã¤rien asettamiselle. Liikenneympäristön parantamistoimenpiteet ja hallintokuntien liikenneturvallisuustyön toimenpiteistä kootut toimintasuunnitelmat tukevat tavoitteisiin pääsemistä. Keiteleellä on tapahtunut vuosina 2004–2008 yhteensä 48 poliisin tietoon tullutta liikenneonnettomuutta. Onnettomuuksista 13 on johtanut henkilövahinkoon ja näistä yksi kuolemaan. Näiden viiden vuoden sisällä tapahtuneiden onnettomuuksien laskennalliset kustannukset ovat noin 1,25 ‚¬/vuosi, josta kunnille kohdistuvien kustannusten osuus on noin 0,22 ‚¬/vuosi. Kuntien kustannuksista suurin osa kohdistuu terveys- ja sosiaalitoimelle. Asukkaille suunnatun kyselyn mukaan Tervon, Keiteleen ja Vesannon kunnissa suurimmiksi ongelmiksi nousivat mopoilijoiden ja autoilijoiden piittaamattomuus muusta liikenteestä, maanteiden ja katujen kunto, talvikunnossapito, ylinopeudet sekä turvalaitteiden käyttä¤ttömyys. Keiteleen vaarallisemmiksi kohteiksi miellettiin Vuonamonsalmen sillan puutteelliset kevyen liikenteen järjestelyt sekä Keiteleentien ylinopeudet ja turvattomuus. Onnettomuusanalyysin, asukaskyselyn ja valtakunnallisten liikenneturvallisuustavoitteiden pohjalta Keiteleelle laadittiin liikenneturvallisuuden visio ja liikenneturvallisuustyön vuositeemat: - Työkalut liikenneturvallisuustyöhön - Vanhempien asenne – esimerkkinä toimiminen - Liikenneympäristö ja kunnossapito - Liikennesääntöjen noudattaminen - Asenne toisia tiellä liikkujia kohtaan Työn aikana laadittiin Keiteleen liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi myös toimenpideohjelmat. Suunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden pääpaino on nopeasti toteutettavissa, pienissä ja kustannustehokkaissa hankkeissa. Toimenpideohjelmien hankkeet sisältävät mm. kevyen liikenteen turvallisuutta parantavia hankkeita, nopeusrajoitusten tehostamistoimia sekä liittymien turvallisuutta parantavia toimia. Keiteleen kuntaan ehdotetaan nimettäväksi liikenneturvallisuusryh¤, joka koordinoi ja seuraa liikenneturvallisuustyön etenemistä hallintokunnissa ja sidosryhmissä. Sama ryh¤ vastaa myös tässä työssä laadittujen toimintasuunnitelmien toteuttamisesta ja päivittämisestä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tervon liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu Tervon kunnan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen yhteistyönä rinnan Keiteleen ja Vesannon liikenneturvallisuussuunnitelmien kanssa. Suunnitelmassa on selvitetty Tervon liikenneturvallisuuden nykytilaa sekä kartoitettu liikenneturvallisuusongelmia kyselyn ja onnettomuusanalyysin avulla. Nykytilan selvitys on toiminut lähtökohtana liikenneturvallisuustyön tavoitteiden ja pää¤Ã¤rien asettamiselle. Liikenneympäristön parantamistoimenpiteet ja hallintokuntien liikenneturvallisuustyön toimenpiteistä kootut toimintasuunnitelmat tukevat tavoitteisiin pääsemistä. Tervossa on tapahtunut vuosina 2004–2008 yhteensä 27 poliisin tietoon tullutta liikenneonnettomuutta. Onnettomuuksista kuusi on johtanut henkilövahinkoon ja näistä yksi kuolemaan. Näiden viiden vuoden sisällä tapahtuneiden onnettomuuksien laskennalliset kustannukset ovat noin 0,78 ‚¬/vuosi, josta kunnille kohdistuvien kustannusten osuus on noin 0,14 ‚¬/vuosi. Kuntien kustannuksista suurin osa kohdistuu terveys- ja sosiaalitoimelle. Asukkaille suunnatun kyselyn mukaan Tervon, Keiteleen ja Vesannon kunnissa suurimmiksi ongelmiksi nousivat mopoilijoiden ja autoilijoiden piittaamattomuus muusta liikenteestä, maanteiden ja katujen kunto, talvikunnossapito, ylinopeudet sekä turvalaitteiden käyttä¤ttömyys. Tervon vaarallisemmiksi kohteiksi miellettiin Tervonsalmen sillan ja Kirkkotien ylinopeudet sekä näiden väylien puutteelliset kevyen liikenteen järjestelyt. Onnettomuusanalyysin, asukaskyselyn ja valtakunnallisten liikenneturvallisuustavoitteiden pohjalta Tervoon laadittiin liikenneturvallisuuden visio ja liikenneturvallisuustyön vuositeemat: - Työkalut liikenneturvallisuustyöhön - Vanhempien asenne – esimerkkinä toimiminen - Liikenneympäristö ja kunnossapito - Liikennesääntöjen noudattaminen - Asenne toisia tiellä liikkujia kohtaan Työn aikana laadittiin Tervon liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi myös toimenpideohjelmat. Suunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden pääpaino on nopeasti toteutettavissa, pienissä ja kustannustehokkaissa hankkeissa. Toimenpideohjelmien hankkeet sisältävät mm. kevyen liikenteen turvallisuutta parantavia hankkeita, nopeusrajoitusten laskemis- ja tehostamistoimia sekä liittymien turvallisuutta parantavia toimia. Tervon kuntaan ehdotetaan nimettäväksi liikenneturvallisuusryh¤, joka koordinoi ja seuraa liikenneturvallisuustyön etenemistä hallintokunnissa ja sidosryhmissä. Sama ryh¤ vastaa myös tässä työssä laadittujen toimintasuunnitelmien toteuttamisesta ja päivittämisestä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kuntasektori on merkittävien haasteiden edessä tulevina vuosina. Palvelutarpeiden uskotaan kasvavan kunnissa huomattavasti väestörakenteen muutoksen vuoksi. Palvelutarpeet erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa tulevat kasvamaan. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Lapin asukas¤Ã¤rä pysyy jokseenkin samana vuoteen 2030 saakka. Työikäisten ¤Ã¤rä kuitenkin vähenee noin 17 % vuosien 2012–2025 välillä väestön ikääntyessä. Lasten ja nuorten ¤Ã¤rä vähenee Lapissa jonkin verran. Perus- ja lähihoitajien sekä kodinhoitajien työvoimatarve kasvaa ennusteen mukaan voimakkaasti vanhusväestön ¤Ã¤rän kasvaessa. Myös lääkäreiden, sairaanhoitajien ja muun terveydenhuollon henkilöstön tarve kasvaa. Päivähoidon ja esiopetuksen työvoimatarve säilyy ennusteen mukaan nykyisellä tasolla, opettajien tarve puolestaan vähenee nykyisestä. Toisaalta kaivostoiminnan laajeneminen ja Lapin matkailun volyymin kasvu aiheuttavat joillakin alueilla päivähoidon ja opetuksen työvoimatarpeen kasvua. Hallinto ja tukipalvelujen, siivouksen ja kiinteistönhuollon sekä teknisen ja ympäristöalan työvoimatarpeet säilyvät laskelman mukaan nykytasolla. Ruokahuoltohenkilöstön laskennallinen tarve kasvaa vanhusväestön ¤Ã¤rän kasvaessa. Kunnat pyrkivät hillitse¤Ã¤n työvoimatarpeiden kasvua palvelujen tuottamistapoja kehittä¤llä. Rekrytointivaikeuksia on ja tulee olemaan mm. sosiaali- ja terveydenhoidon ammattiryhmissä sekä vanhustenhuollossa. Useissa Lapin kunnissa on vaikea saada rekrytoitua eläinlääkäreitä, terveystarkastajia, puhtauspalveluiden osaajia ja perhepäivähoitajia. Myös toimintaterapeuttien, kuulontutkijoiden, laboratoriohoitajien sekä psykologien rekrytointi on ongelmallista. Asiakastarpeiden ja teknologian muutokset, kuntatalouden ongelmat sekä kasvavana tekijänä työvoiman saatavuuden ongelmat ovat muutostekijöinä ohjaamassa kuntia uudistamaan palvelujaan ja niiden tuottamistapoja. Kuntien palvelumuutokset vaikuttavat nykyisen henkilöstön osaamis- ja koulutustarpeisiin vuoteen 2015 mennessä. Työtehtävät laajenevat, osaamisvaatimukset muuttuvat sekä sosiaali- ja terveydenhoidon hoitokäytännöt kehittyvät. Asiakkaiden erilaisuus kasvaa ja vaatimukset lisääntyvät ja omaisten kohtaaminen on merkittävässä asemassa. Moniosaajien tarve korostuu henkilöstön ¤Ã¤rän pienentyessä. Toisaalta tietyillä aloilla tarvitaan erityisosaamista. Tarvitaan ammatillisen koulutuksen kehittämistä sekä erilaista täydennyskoulutusta. Oppisopimuskoulutus nousee entistä merkittävämmäksi. Osaamisen johtaminen sekä työelä¤n laadun jatkuva ja systemaattinen parantaminen ovat tärkeitä työkaluja ammattitaitoisen, hyvinvoivan ja pysyvän työvoiman saamiseksi Lapin kuntiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Modern machine structures are often fabricated by welding. From a fatigue point of view, the structural details and especially, the welded details are the most prone to fatigue damage and failure. Design against fatigue requires information on the fatigue resistance of a structure’s critical details and the stress loads that act on each detail. Even though, dynamic simulation of flexible bodies is already current method for analyzing structures, obtaining the stress history of a structural detail during dynamic simulation is a challenging task; especially when the detail has a complex geometry. In particular, analyzing the stress history of every structural detail within a single finite element model can be overwhelming since the amount of nodal degrees of freedom needed in the model may require an impractical amount of computational effort. The purpose of computer simulation is to reduce amount of prototypes and speed up the product development process. Also, to take operator influence into account, real time models, i.e. simplified and computationally efficient models are required. This in turn, requires stress computation to be efficient if it will be performed during dynamic simulation. The research looks back at the theoretical background of multibody dynamic simulation and finite element method to find suitable parts to form a new approach for efficient stress calculation. This study proposes that, the problem of stress calculation during dynamic simulation can be greatly simplified by using a combination of floating frame of reference formulation with modal superposition and a sub-modeling approach. In practice, the proposed approach can be used to efficiently generate the relevant fatigue assessment stress history for a structural detail during or after dynamic simulation. In this work numerical examples are presented to demonstrate the proposed approach in practice. The results show that approach is applicable and can be used as proposed.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä esitetään Git-versiohallintajärjestel¤Ã¤n liittyviä tietorakenteita ja toimintoja matemaattisesta näkökulmasta. Kuvaillaan Gitin käyttä¤ tietojen tallennustapa ja annetaan yleiskuva Gitin tärkeimmistä toiminnoista. Erityisen tarkasti Gitin toiminnoista esitetään pakkausmenetel¤, tiedostojen erojen vertailu ja pakettitiedostoissa käytettävä deltapakkaus. Deflate-pakkausmenetel¤stä tutustutaan sen käyttä¤Ã¤n Huffman-koodaukseen, LZ77- koodaukseen ja koodauskaavioiden pakkaukseen. Lisäksi ¤Ã¤ritellään deflate-pakatun tietovirran rakenne. Esitetään tiedostojen erojen vertailun matemaattinen ¤Ã¤ritel¤ sekä näytetään miten tähän liittyvä pisimmän yhteisen alijonon hakeva algoritmi voidaan toteuttaa erilaisilla menetelmillä, joiden aikakompleksisuudet poikkeavat merkittävästi toisistaan. Kuvaillaan Gitin pakettitiedoston rakenne ja sen muodostamisen algoritmeja. Lisäksi annetaan matemaattinen ¤Ã¤ritel¤ siinä käytetylle deltapakkaukselle ja esitetään deltapakkauksen algoritmi ja siinä käytetty Rabinin sormenjälki. Esitettävissä algoritmeissa esiintyy muutamia perusmenetelmiä kuten dynaaminen ohjelmointi, ahnas algoritmi sekä hajota ja hallitse -menetel¤.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The main objective of this Master’s Thesis was to examine the interrelations of service quality and relationship quality (customer satisfaction, trust and commitment), and find out are they antecedents for customer loyalty in business-to-business context. Literature review revealed some research gaps concerning these focal concepts, which should be studied more closely. The theoretical basis for this research was collected for evaluating a strategic increase of customer’s perceptions of service quality and relationship quality as well as customer loyalty in business-to-business environment, and it was tested empirically in a sample of 164 corporate customers, who responded to the Internet-based survey. The measures, used in the survey, were first assessed by using confirmatory factor analysis (CFA), and then the hypothesized relationships were further verified using structural equation modeling (SEM) in LISREL 8.80. There was found support for a half of the hypothesized construct relations. The results of the research confirm the direct influence of trust and commitment on customer loyalty. Also, service quality turned out to have an indirect impact on customer loyalty through trust. No support, however, was offered for the proposed impact of customer satisfaction on loyalty in this case. The research provides managerially relevant and actionable results that may help service providers execute more specific customer relationship quality strategies that lead to higher customer loyalty.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Eväitä Itä-Suomesta esittelee Itä-Suomi aktiivisen maahanmuuttopolitiikan pilottialueeksi -hankkeen (M14-hanke) aikana tehtyjä toimenpiteitä, koulutuksia, tapahtumia, kursseja ja tutkimuksia sekä niiden vaikutuksia ja tuloksia. Artikkeleissa avataan muun muassa millaisin keinoin maahanmuuttajien työllistymistä on edistetty, kuinka suomalaisen työantajien rekrytointia ulkomailta on helpotettu ja millaista hyötyä työperäisen maahanmuuton kehittäminen Itä-Suomelle voi antaa. Ääneen pääsevät niin maahanmuuttajat, viranomaiset, maahanmuuton parissa työskentelevät henkilöt kuin maakunnan työnantajat.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Imatran seudun liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu Imatran kaupungin, Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan kuntien sekä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä. Suunnitelmassa on selvitetty kuntien liikenneturvallisuuden nykytilaa sekä kartoitettu liikenneturvallisuusongelmia kyselyn ja onnettomuusanalyysin avulla. Nykytilan selvitys on toiminut lähtökohtana liikenneturvallisuustyön tavoitteiden ja pää¤Ã¤rien asettamiselle. Liikenneympäristön parantamistoimenpiteet ja hallintokuntien liikenneturvallisuustyön toimenpiteistä kootut toimintasuunnitelmat tukevat tavoitteisiin pääsemistä. Imatran seudulla on tapahtunut vuosina 2004–2008 yhteensä 1 371 poliisin tietoon tullutta liikenneonnettomuutta. Onnettomuuksista 282 on johtanut henkilövahinkoon ja näistä 20 kuolemaan. Näiden viiden vuoden sisällä tapahtuneiden onnettomuuksien laskennalliset kustannukset ovat noin 26,1 ‚¬/vuosi, josta näille neljälle kunnille kohdistuvien kustannusten osuus on yhteensä noin 4,6 ‚¬/vuosi. Kuntien kustannuksista suurin osa kohdistuu terveys- ja sosiaalitoimelle. Asukkaille suunnatun kyselyn mukaan Imatran seudun kunnissa suurimmiksi ongelmiksi nousivat maanteiden ja katujen sekä jalankulku- ja pyöräteiden kunto, mopoilijoiden ja autoilijoiden piittaamattomuus muusta liikenteestä, alkoholin, lääkkeiden ja huumeiden vaikutuksen alaiset kuljettajat sekä talvikunnossapito. Ongelmallisimmiksi kohteiksi miellettiin Imatralla Vuoksenniskantien, Tammiharjun ja Asemakadun liitty¤, Ruokolahdella Käringintien ja Puumalantien liitty¤, Rautjärvellä Rautjärventie ja Parikkalassa VT 6:n liitty¤t. Onnettomuusanalyysin, asukaskyselyn ja valtakunnallisten liikenneturvallisuustavoitteiden pohjalta Imatran seudulle laadittiin liikenneturvallisuuden visio ja liikenneturvallisuustyön vuositeemat: Asenteet liikenteessä, mopoilijoiden liikenneturvallisuus, kevyen liikenteen turvallisuus, nopeusrajoituksien noudattaminen sekä ikäihmiset liikenteessä. Työn aikana laadittiin seudun kuntien liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi toimenpideohjelmat. Suunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden pääpaino on nopeasti toteutettavissa, pienissä ja kustannustehokkaissa hankkeissa. Hankkeiden joukossa on myös isohkoja toimenpiteitä, jotka kunnat ovat katsoneet tärkeäksi. Näiden toteuttaminen on nykyrahoituksella kuitenkin erittäin epävarmaa. Toimenpideohjelmien hankkeet sisältävät mm. kevyen liikenteen turvallisuutta parantavia hankkeita, nopeusrajoitusten tehostamistoimia sekä liittymien turvallisuutta parantavia toimia. Imatran seudun kuntiin ehdotetaan nimettäväksi kunnalliset liikenneturvallisuusryh¤t koordinoimaan ja seuraamaan liikenneturvallisuustyön etenemistä hallintokunnissa ja sidosryhmissä. Lisäksi suositellaan seudullisen liikenneturvallisuustyöryh¤n perustamista kuntien välisten yhteistyön parantamiseksi ja hyvien toimintamallien tietoon saattamiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador: