Hirven rooli Suomen kalliotaiteessa

Tutkielma käsittelee Suomen kalliomaalauksia ja erityisesti hirven (Alces alces) merkitystä ja asemaa maamme kalliotaiteessa. Tutkimuksen tarkoituksena on pohtia kalliomaalaustemme yhteyttä kuvia tehneiden pyyntiyhteisöjen elinkeinoihin. Näkökulma on tärkeä, sillä etenkin viime vuosikymmeninä on kalliokuvia tulkittu lähes yksinomaan uskomuksellisten viitekehysten kautta, ekologisten ja profaanien tekijöiden loistaessa selitysmalleissa poissaolollaan. Tutkielmassani poikkean tietoisesti tällaisista tulkintatavoista ja lähestyn kalliomaalauksiamme käytännönläheiseltä pohjalta. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii kalliotaiteen ja maiseman välisestä suhteesta käytävä keskustelu. Työssäni keskityn kalliomaalaustemme sijaintiin maisemassa, ja käsittelen erityisesti kalliotaiteemme yhteyttä vesireitteihin, suotuisiin metsästyspaikkoihin ja muihin arkeologisiin muinaisjäännöksiin. Koska hirvi on erityisasemassa koko Pohjois-Fennoskandian kalliotaiteessa, tarkastelen hirven ja kalliotaiteen suhdetta pintapuolisesti myös naapurimaidemme osalta. Pohdin työssäni myös esihistoriallisia hirvenmetsästystapoja sekä muita hirvenpyyntiin kytkeytyneitä tekijöitä. Tutkielma osoittaa eritoten kahden tekijän, vesireiteillä tapahtuneen matkanteon sekä eri keinoin harjoitetun hirvenmetsästyksen, olleen keskeisessä asemassa esihistoriallisten pyyntiyhteisöjen elämässä. Molempia osa-alueita voidaan perustellusti pitää selittävinä tekijöinä myös kalliomaalaustemme tekemiselle sekä kuvien sijoittumiselle keskeisten vesireittien varrelle. Työssäni painotan toisaalta myös kalliomaalauskohteidemme keskinäisiä eroavaisuuksia, ja tutkielman yksi keskeinen havainto onkin, ettei kalliomaalauksiamme voida tyydyttävästi tulkita vain yhden teorian avulla. On selvää, että niin kalliotaidekohteiden koossa, sijainnissa kuin kuva-aiheissakin nähtäviin eroavuuksiin on kiinnitettävä huomiota kalliomaalauksia tulkittaessa. Riippumatta kunkin kalliomaalauskohteen erityisluonteesta, vaikuttaa kaikilla kalliomaalauksillamme olevan yhteisenä nimittäjänä käytännönläheinen yhteys pyyntiyhteisöjen elinkeinoihin. Huomio on merkityksellinen, ja se osoittaa, että kalliomaalauksemme tulee uskomuksellisten selitysmallien sijaan ymmärtää konkreettisena osana sitä elämäntapaa, jota kuvia maalanneet ihmiset edustivat. Toivon tutkielman esimerkillään kannustavan myös tulevia kalliotaidetutkimuksia kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota tähän seikkaan. On lisäksi toivottavaa, että tulevissa tutkimuksissa havaittaisiin eri alueiden välisen kalliotaidetutkimuksen merkitys, ja Suomen kalliomaalauksia verrattaisiin systemaattisemmin Pohjois-Fennoskandian kalliotaiteeseen.

Käteväkätiset kopeloivat käteisesi! Kielen funktiot paikallispoliisin verkkotiedotteissa

Tämän tutkielman aiheena ovat Suomen paikallispoliisin verkkotiedotteet ja niiden kieli. Tavoitteena on selvittää, millaista kieltä verkkotiedotteissa käytetään ja miksi tekstit ovat juuri sellaisia kuin ovat. Vastauksia jälkimmäiseen kysymykseen etsitään tekstilajikonventioista, tiedotteiden laatimiskäytännöistä ja tiedotteiden kirjoittamista koskevasta ohjeistuksesta. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemän eri poliisilaitoksen tiedotteista, jotka ovat ilmestyneet laitosten omilla verkkosivuilla. Aineisto käsittää yhteensä 105 tiedotetta, 15 kultakin laitokselta. Työssä on mukana myös Poliisihallituksen viestintäpäällikön ja kuuden poliisilaitoksen haastattelut. Niiden avulla selvitetään poliisin sisäisiä tiedotusohjeita ja -käytäntöjä. Tutkimus kuuluu lingvistisen tekstintutkimuksen alaan, mutta se liittyy läheisesti myös tekstilajin ja virkakielen tutkimukseen. Menetelmällisesti tutkimuksen pääpaino on kie-len laadullisessa analyysissa. Tärkein taustateoria on Roman Jakobsonin (1968) teoria viestintätilanteen osatekijöistä ja funktioista. Jakobsonin määrittelemistä kuudesta kielen funktiosta tarkastelen työssäni emotiivista, konatiivista ja poeettista funktiota. Fennistisistä tutkimuksista tukeudun erityisesti Salli Kankaanpään (2006) väitöskirjaan, joka käsittelee hallinnon lehdistötiedotteiden kieltä. Tutkimustulosten mukaan emotiivinen funktio ilmenee paikallispoliisin verkkotiedotteissa affektisina ilmauksina. Aineiston affektisuus jakautuu teemoiltaan kolmeen ryhmään, jotka ovat rikollisten ja heidän toimintansa kommentointi, poliisin toiminnan kommentointi ja onni onnettomuudessa -lausumat. Subjektiivisesta luonteestaan huolimatta ilmaukset ovat tiedotteissa yhdenmukaisia. Konatiivinen funktio näkyy tiedotteissa lukijan ohjailuna. Direktiivien muotoryhmistä yleisimpiä ovat performatii-viverbit ja modaaliset verbiilmaukset. Ohjailevien ilmausten käyttö vaihtelee poliisi-laitoksittain, mutta sävyltään ohjailu on kaikissa tiedotteissa kohteliasta. Poeettista funktiota aineistossa edustavat alku- ja loppusointu, arki- ja puhekielisten ilmausten käyttö sekä metaforat. Kohosteisen alkusoinnun ja arkikielen käyttö on yhteydessä siihen, miten tiedotteen laatinut laitos suhtautuu persoonalliseen kielenkäyttöön päivittäistiedottamisessa. Poliisin tuottamia tekstejä ei aikaisemmin ole käytetty fennistisen tutkimuksen aineistona. Työ antaa siksi lisätietoa niin virkakielen kuin tiedotteen tekstilajin tutkimukseen.

Kriisinhallinta ja Suomen sotilaallinen uskottavuus

Suomen turvallisuuspolitiikka on ollut jatkuvassa muutoksessa kylmän sodan päättymisen jälkeen. Kriisinhallinta on kohonnut puolustuspolitiikan sektorilla yhä keskeisemmäksi, mutta puolustuspoliittisia ratkaisuja perustellaan edelleen kansallisen puolustuksen tarpeilla ja sotilaallisella uskottavuudella. Tämän tutkimuksen pääongelmana on selvittää, miten Suomen sotilaallinen uskottavuus määrittyy läntisen sodan kuvan viitekehyksessä. Tähän haetaan vastausta kahdella alakysymyksellä. Ensimmäinen niistä selvittää läntisen sodan kuvan mukaista käsitystä sotilaallisesta uskottavuudesta. Toinen selvittää, miksi Suomi osallistuu aktiivisesti kriisinhallintaan. Sotilaallinen uskottavuus on Suomessa melko vähän tutkittu aihealue. Uskottavuus on vuorovaikutusta, jossa kyse on tulkinnoista. Tässä tutkimuksessa selvitetään, mitä sisältyy sotilaalliseen uskottavuuteen länsimaiden, pääasiassa EU:n ja NATO:n jäsenmaiden, näkökulmasta. Uskottavuus määrittyy sodankuvan kautta ja tässä tutkimuksessa keskitytään läntiseen sodan kuvaan. Tutkimuksessa käytetään pohjana konstruktivistista yhteiskuntafilosofiaa, ja aineisto on valittu ja sitä käsitellään teoriasidonnaisen sisällönanalyysin kautta. Tutkimuksen teorialuvussa tarkennetaan tutkimuksen pohjana käytettyä maailmankuvaa ja yhteiskuntafilosofiaa. Tutkimuksen kolmessa asialuvussa käsitellään sotilaallista uskottavuutta, sotilaallista kriisinhallintaa ja Suomen osallistumista kriisinhallintaan 2000-luvulla. Käsitteet uskottavuus ja kriisinhallinta määritellään kyseisissä luvuissa. Sodankuva on jatkuva prosessi, joka rakentuu sen mukaan, miten sen vaikutuspiirissä olevat sitä muokkaavat. Läntisen sodankuvan mukainen asevoiman käytön muutos on suunnannut länsimaiden sotilaallisen voiman kehitystä kylmän sodan jälkeen. Osa vanhoista uhkakuvista on poistunut, mutta tilalle on tullut vähintään saman verran uusia. Uusiin uhkiin ei voida vastata perinteisen sodankäynnin menetelmillä. Ennaltaehkäisystä onkin tullut lähes ainoa keino ehkäistä laajempien turvallisuusuhkien syntyä. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan pitää sitä, että Suomi on kylmän sodan jälkeen pyrkinyt muodostamaan itselleen länsimaisen identiteetin, ja sen takia integroitunut vahvasti läntiseen arvoyhteisöön ja siihen liittyviin organisaatioihin. Tästä on seurannut se, että Suomi on mukana läntisen sodankuvan muutosprosessissa ja toisaalta toteuttaa sitä. Sodankuvaan liittyvät uhkakuvat ja käsitykset asevoimasta ja sen käytöstä muodostavat kehyksen, jonka puitteissa puolustusta kehitetään. Kriisinhallinta on keskeinen osa läntisen sodankuvan mukaista turvallisuuspolitiikkaa, ja Suomi on aktiivisesti mukana sen kehittämisessä.

Suomen kulttuurihistoriallisten maakuntamuseoiden verkkopalvelut ja niiden käytettävyys

Tutkielmassa on tehty laaja käytettävyystutkimus kahdenkymmenenyhden suomalaisen kulttuurihistoriallisen maakuntamuseon verkkopalveluille. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää palveluiden koostumus ja kartoittaa sivustojen käytettävyysongelmat. Toisena tavoitteena oli luoda niiden pohjalta yhteenveto maakuntamuseoiden verkkosivustojen nykytilasta ja kolmanneksi antaa ajatuksia siitä, mitä asioita niiden tulee huomioida toimivuuden kannalta ja toisaalta mitä asioita museon verkkosivustolla pitäisi olla, jotta se olisi tarpeeksi hyödyllinen erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tutkimuksesta on hyötyä museoille niiden ideoidessa ja suunnitellessa verkkopalveluidensa päivittämistä tai uudistamista. Tässä poikkitieteellisessä tutkimuksessa on käytetty kulttuurintutkimuksen, informaatiotutkimuksen ja tietojenkäsittelytieteen yhdistävää tutkimusotetta ja -menetelmiä. Käytettävyystutkimus on suoritettu autoetnografian ja heuristisen arvioinnin yhdistelmällä. Näin tutkimuksen tehokkuus, verkkosivustoista etsittyjen ongelmien määrä ja havaintojen laadukkuus on voitu nostaa yksittäisinä käytettyjen menetelmien tuloksia paremmiksi. Verkkopalveluiden arviointi on tehty etukäteen laadittujen tarkistuslistojen pohjalta ja niissä on huomioitu teknisen toimivuuden lisäksi myös sivuston konteksti ja käyttäjän hyötynäkökulma laajentamalla tarkistuslistaa niiden suhteen. Käytettävyysarvioinnin tuloksena saadut ongelmatapaukset on sijoitettu tarkistuslistan mukaisiin ryhmiin, joissa ne on järjestetty tyyppinsä mukaisiin kategorioihin ja vakavuusluokiteltu. Ongelmia löytyi lukumäärällisesti paljon, mutta niiden keskimääräinen määrä sivustoa kohti ei noussut merkittävän suureksi. Hyvin pieni osa ongelmatapauksista oli kriittisiä, suurin osa oli kuitenkin jollain aikavälillä korjausta vaativia. Hyvin vähäpätöistenkin tapausten määrä oli kohtuullisen pieni. Suurin osa käytettävyysongelmista oli vakavinakin helposti ja nopeasti korjattavia. Suurimmat ja vaikeimmin korjattavat ongelmat liittyivät sivustojen vieraskielisiin kieliversioihin ja sitä kautta huonoon saavutettavuuteen. Museoiden verkkopalveluita ei ole koskaan aikaisemmin tutkittu kokonaisena ryhmänä ja tutkimus antoi uutta tietoa myös käytetystä poikkitieteellisestä tutkimusotteesta ja tutkimusmenetelmien yhdistämisen tehokkuudesta.

Rajaliikenteen turvallisuusselvitys : Liikenneturvallisuussuunnitelma Kaakkois-Suomen kansainvälisen liikenteen kuormittamalle tiestölle

Rajaliikenteen turvallisuusselvitys on osa rajan ylittävän liikenteen liikenneturvallisuusprojektia (ENPI CBC ”Cross-Border Road Traffic Safety” -project). Suunnittelualue rajautuu karkeasti valtateiden 6, 7 ja 15 muodostaman kolmion alueelle Kaakkois-Suomessa. Suunnittelun painopiste oli Vaalimaan, Nuijamaan ja Imatran raja-asemien lähialueiden maanteillä. Onnettomuusanalyysin mukaan tarkastelualueella tapahtui vuosina 2009–2012 yhteensä 670 liikenneonnettomuutta, jossa mukana oli ulkomaalainen kuljettaja. Ulkomaalaisen kuljettama raskas ajoneuvo osallisena 175 onnettomuudessa (26 %). Onnettomuusmäärät ovat lisääntyneet vuoden 2009 tasosta (samalla aikavälillä onnettomuusmäärät yleisesti vähentyneet Kaakkois-Suomessa). Kyselyn mukaan suomalaiset tienkäyttäjät kokevat kansainvälisestä liikenteestä aiheutuvan vaaratilanteita. Eniten vaaratilanteita aiheutuu vaarallisista ohituksista, äkkinäisistä liikkeistä ja ylinopeuksista. Ongelmien ja vaaratilanteiden uskotaan johtuvan suurimmaksi osaksi siitä, että Suomessa on erilainen liikennekulttuuri ulkomaalaisten kuljettajien kotimaahan verrattuna. Ulkomaalaisille liikkujille kohdistettuun kyselyyn vastanneet kuljettajat kokevat Suomen liikenteessä ongelmana hitaasti ajamisen (alhaiset nopeusrajoitukset), usean rekan letkat, pientareelle pysähtymisen sallimattomuuden sekä ylinopeudet. Ongelmien uskotaan johtuvan siitä, että liikennesääntöjä ei tunneta ja liikennekulttuuri sekä lainsäädäntö ovat erilaisia, myös vieras kieli aiheuttaa ongelmia. Vaaratilanteita ja ongelmia pystyttäisiin vähentämään tiedotuksella sekä opastuksen ja viitoituksen parantamiselle. Liikennevalvonnalla ei uskota olevan yhtä suurta vaikutusta. Sidosryhmät näkevät kansainvälisen liikenteen hyötyjä eniten kuntien elinkeinopuolella. Yritystoiminta vilkastuu, rajan läheiset alueet kehittyvät ja liikenneympäristöön investoidaan. Suurimmiksi haitoiksi nähdään liikenneväylien kuormittuminen, tieverkon nopeampi kuluminen, onnettomuusriskin kasvu ja lisääntyneen liikenteen aiheuttamat ympäristöhaitat sekä kansainvälisen liikenteen mukanaan tuoma rikollisuus ja harmaa talous. Ulkomaalaisten ongelmat Suomessa aiheutuvat pääasiassa erilaisesta liikennekulttuurista ja liikennekäyttäytymisestä. Vaaranpaikkoja ovat mm. eritasoliittymien rampit, ja lisäksi vieraskieliset opasteet vaikeuttavat liikkumista. Suuri osa toimenpideohjelmassa esitetyistä toimenpiteistä liittyy opastuksen ja viitoituksen sekä tiemerkintöjen parantamiseen. Lisäksi esitetään eri kokoluokan rakenteellisia toimenpiteitä sekä muita erillisiä selvityksiä vaativia toimenpiteitä. Ohjelman kustannusarvio on yhteensä 958 000 euroa. Liikenneympäristön lisäksi esitetään tiedotukseen ja valvontaan liittyviä toimenpiteitä, kuten raja-asemilla jaettava uusi opas- ja tietolehdykkä sekä näyttötaulut ajantasaisen liikennetiedon ja liikennesääntöjen jakamiseen raja-asemilla.

Suomen ja Tanskan sotilaallisen kriisinhallinnan koulutusjärjestelmät

Tutkielman tarkoituksena on selvittää millaista kriisinhallintajoukkojen koulutusta annetaan Suomessa ja Tanskassa. Tavoitteena on tutkia, miten kriisinhallintakoulutus on järjestetty ja miten ne eroavat toisistaan. Tutkielman maissa on käytössä erilainen maanpuolustusjärjestelmä ja -velvollisuus. Suomessa on käytössä yleinen asevelvollisuus, kun taas Tanskassa on valikoiva asevelvollisuus. Suomessa painopisteenä on kokonaismaanpuolustus ja Tanskassa taas kansainvälinen kriisinhallinta. Tutkielman tarkoituksena ja tavoitteena on tutkia eroavaisuuksia kriisinhallintakoulutuksenjärjestelyissä ja pohtia niiden heikkouksia ja vahvuuksia. Tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä on vertaileva tutkimusmenetelmä. Vertailevalla tutkimuksella tarkoitetaan tutkimusstrategiaa, jossa hahmotetaan valittujen tapauksien, Suomen ja Tanskan sotilaallisenten kriisinhallintajärjestelmien, yhtäläisyyksiä ja eroja. Tutkittavaan aiheeseen perehdytään ensisijaisesti asiakirjojen ja dokumenttien sisällönanalyysin avulla. Lähdemateriaalina on käytetty pääsääntöisesti julkaisuvapaata aineistoa. Aiheeseen liittyviä asiakirjoja, normeja, raportteja ja lehdistökatsauksia on saatavilla Tanskan osalta hyvin rajallisesti. Loppuvertailussa on käytetty hyväksi SWOT – analyysiä (S= Strength, W= Weaknesses, O=Opportunities, T= Threats), jossa kriisinhallintakoulutusjärjestelmän vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat on lajiteltu. Suurimmat eroavaisuudet muodostuvat koulutuksen rakenteessa ja sen toteuttamisessa. Tanskan malli on rakennettu selkeästi palvelemaan kriisinhallintakoulutusta ja Suomen vain osittain. Kriisinhallintakoulutus on Tanskassa päätehtävä ja kokonaisuus on rakennettu kriisinhallintakoulutusjärjestelmän ympärille siten, että resurssit ja toiminta kohdistetaan kriisinhallintajoukkoihin. Tanskassa kriisinhallintajoukot muodostavat ytimen ja alueen, jota kokonaismaanpuolustus ja politiikka tukevat. Suomessa kriisinhallintajoukkojenkoulutusjärjestelmä toimii maanpuolustuksen osa-alueena, mutta se ei muodosta pääosaa kokonaismaanpuolustuksessa. Koulutuksen järjestelyt ja toiminta ovat vahvasti riippuvaisia operaatioista ja tehtävistä, joita poliittinen suunnittelu ohjaa. Vahvuudeksi Tankan järjestelmälle muodostuu NATO-jäsenyys, taisteluosastokeskeisyys ja kriisinhallintakoulutuksen kokonaisjärjestelyt. Suomen vahvuudeksi muodostuu kustannutustehokkuus, joustavuus ja henkilöstön suuri rekrytointipohja. Molempien maiden kriisinhallintakoulutusjärjestelmät on rakennettu palvelemaan omia puolustuspoliittisia ja maanpuolustuksellisia näkökohtia. Keskinäinen vertailu on hankalaa, koska mailla on selkeästi eri tavoitteet kriisinhallintakoulutuksen järjestelyissä. Kriisinhallintakoulutusjärjestelmät palvelevat kuitenkin kummankin maan nykyisiä tarpeita asetetut poliittiset tavoitteet huomioiden.

Venäjä Suomen uhkakuvapolitiikassa ennen ja jälkeen Georgian sodan

Venäjällä on hyvin keskeinen asema Suomen sotilaallisissa uhkakuvissa. Neuvostoliiton ajoilta periytynyt käsitys Venäjästä Suomen turvallisuutta uhkaavana tekijänä on kuitenkin ajoittain kyseenalaistettu Venäjän jatkuvasti lähentyessä Eurooppaa. Elokuun 2008 Venäjän ja Georgian väliset sotatoimet Etelä-Ossetiassa voidaankin nähdä eräänlaisena Venäjän merkityksen kehityksen kulminaatiopisteenä, jonka myötä Venäjän uhka-asema on joko jälleen vahvistunut tai jäänyt pysyvämmin taka-alalle. Tutkimuksen kohteena on tarkastella Georgian sodan vaikutuksia Venäjän uhkaan ja merkitykseen valtiollisena toimijana Suomen uhkakuvapolitiikassa. Tutkimuksella on pyritty selvittämään, miten vuoden 2008 Venäjän ja Georgian välinen sota on vaikuttanut Suomen sotilaallisiin uhkakuviin ja Venäjän merkitykseen Suomen turvallisuuspolitiikassa. Tutkimus on toteutettu vertailemalla Suomen valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen sotilaallisia uhkakuvia ja niiden tulkintaa Venäjästä ennen ja jälkeen Georgian sodan, eli vuosilta 2004 ja 2009. Tutkimus on menetelmältään teorialähtöinen sisällönanalyysi, jota ohjaa konstruktivistinen yhteiskuntateoria ja sen teemat uhkakuvien genealogiasta (historiallisesta alkuperästä), habituaatiosta (tottumisesta) ja reifikaatiosta (vahvistuminen ajan kuluessa). Oleellinen osa tutkimusta on myös mahdollisuus uhkakuvien emansipaatioon (muutokseen), joka ei varsinaisesti ole konstruktivismin teema, mutta soveltuu erinomaisesti tutkimukseen. Konstruktivistisen yhteiskuntateorian teemojen kautta toteutetulla vertailulla Suomen sotilaallisista uhkakuvista ja Venäjän merkityksestä Suomen uhkakuvapolitiikassa ennen ja jälkeen Georgian sodan on pyritty selvittämään juuri Georgian sodan aikaansaamia kehityslinjoja. Tutkimuksessa tullaan tutkimusaineiston perusteella siihen johtopäätökseen, että Venäjän uhka-asema on vahvistunut vuosien 2004 ja 2009 välillä, mihin suurin yksittäinen tekijä on ollut juuri Georgian sota. Tutkimusaineiston perusteella on täten havaittavissa Venäjän Suomen turvallisuutta uhkaavan merkityksen konstruktivistisen yhteiskuntateorian mukaista reifikaatiota Georgian sodan seurauksena. Vaikka tutkimusaineistosta nouseekin esiin myös Venäjän uhka-aseman väistymistä tukevia havaintoja, ovat ne kuitenkin painoarvoltaan vähäisempiä ja tulkinnanvaraisempia kuin uhka-aseman vahvistumista tukevat havainnot. Tutkimusaineiston perusteella Suomen uhkakuvat ovat pääpiirteissään pysyneet samansuuntaisina, mutta sotilaallisen uhkan painoarvo uhkakuvien joukossa on kasvanut huomattavasti Georgian sodan jälkeen. Tämä osoittaa omalta osaltaan Venäjän sotilaallisen voimankäytön uhkan kasvua osoittaa Venäjän ollessa ainoa Suomea edes mahdollisesti sotilaallisesti uhkaava tekijä.

Itä-Suomen solmupysäkit : Joukkoliikenteen pysäkkisolmut Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa

Joukkoliikenteen toimivuuden ja palvelutason kannalta hyvällä pysäkki-infrastruktuurilla on merkittävä vaikutus. Itä-Suomen kolmen maakunnan alueella on noin 12 000 linja-autopysäkkiä, yli 30 rautatieseisaketta ja neljä lentoasemaa. Näistä pieni osa on tässä selvityksessä inventoitu alueen solmupysäkkeinä. Solmupysäkeillä on suuri merkitys paikallisen, alueellisen ja valtakunnallisen kulkumuotoriippumattoman joukkoliikenneverkoston kannalta. Solmupysäkit sijaitsevat keskeisillä paikoilla ja suurimman lähietäisyydellä on tiheää asutusta. Keskeisten solmupysäkkien valinnan jälkeen seuraava kehitysaskel tulisi ottaa solmupysäkkistatuksen viemisenä käytäntöön, pysäkeille ja asiakasinformaatioon. Valitut pysäkit toimivat vaihtopaikkoina, liityntäpysäkkeinä, taajamasolmuina ja matkakeskuksina. Parannustoimenpiteitä tulisi ohjata niin tieympäri stön,pysäkkivarustuksen, opastuksen, pysäkkikohtaisen informaation ja nettipohjaisen tiedon kehittämiseen. Itä-Suomen solmupysäkit työssä valittiin Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan alueelta 125 solmupysäkkiä, jotka ovat monien eri tahojen kehittämis- ja ylläpitovastuulla. Yksittäisistä kehittämiskohteista suurin ovat kuntataajamissa sijaitsevien pysäkkisolmut. Joukkoliikenteen informaatio on taajamasolmujen osalta puutteellista. Pysäkin tarkka paikantaminen hankalaa ja usein myös fyysiset opasteet ovat puutteellisia. Aikatauluja ja tärkeimpien matkakohteiden vuorotarjontaa on vaikeaa selvittää. Lyhyen suunnitelmaraportin lisäksi selvityksen toteuttanut Sito on tuottanut Pohjois-Savon ELY-keskukselle pysäkkeihin liittyvän inventointiaineiston. Paikkatietoaineisto on saatavilla sekä ArcGis että Google-yhteensopivana. Google yhteensopiva aineisto mahdollistaa pysäkkien paikantamisen Google Streetview palvelun avulla.

Liikuntakoulutus Suomen Puolustusvoimissa ja Yhdysvaltain armeijassa peruskoulutuskaudella

Tässä kandidaatintutkielmassa olen tutkinut Suomen Puolustusvoimien ja Yhdysvaltain armeijan peruskoulutuskauden liikuntakoulutusta. Liikuntakoulutuksella kehitetään sotilaiden fyysistä toimintakykyä, joka tarkoittaa sotilaan kykyä selvitä taistelukentän haasteita fyysisesti. Fyysisen toimintakyvyn osa-alueita ovat muun muassa kestävyys, voima ja nopeus. Suomen Puolustusvoimat mainostaa itseään Suomen suurimpana kuntokouluna ja Yhdysvaltain armeija on aktiivisesti sodissa ja konflikteissa toimiva organisaatio, joka tuottaa vakavasta ylipainoisuusongelmasta kärsivästä kansasta toimintakykyisiä sotilaita. Omilla liikuntakoulutusohjelmillaan asevoimat pyrkivät suurin piirtein samaan tavoitteeseen. Tutkimuksessa vertaillaan koulutusohjelmien heikkouksia ja vahvuuksia ja pohditaan, voisiko harjoitteita omaksua keskenään. Tutkielma on katsaus molempien asevoimien ohjeisiin ja oppaisiin sekä koulutusohjelmista tehtyihin muihin tutkimuksiin. Lisäksi molempien maiden tapoja ja metodeja analysoidaan käyttäen hyväksi urheiluvalmennukseen ja liikuntaan liittyviä teoksia. Suomen Puolustusvoimien liikuntakoulutuksen tavoite peruskoulutuskaudella on kehittää alokkaiden fyysinen toimintakyky (peruskestävyys, kestovoima) kestämään erikoiskoulutuskauden vaatimuksia. Lajikirjo on melko laaja sauvakävelystä, hiihdosta, suunnistuksesta joukkuepeleihin ja kuntopiireihin. Tarkoituksena on myös virkistää, rentouttaa ja kannustaa liikunnan harrastamiseen vapaa-ajalla. Yhdysvaltain armeijan liikuntakoulutusohjelma kulkee nimellä Army Physical Readiness Training. Basic Combat Trainingin kymmenelle viikolle on tarkka ohjelma harjoitteineen ja toistomäärineen. Yhdysvaltain armeijan liikuntakoulutus koostuu kestävyys-, voima-, liikkuvuus- ja erikoiskuntoharjoituksista, joihin on annettu tarkat ohjeet. Harjoitteet ovat tarkasti sulkeismuodossa toteutettavia ja valvottuja. Molemmat koulutusohjelmat keskittyvät kestovoiman ja peruskestävyyden kehittämiseen, Yhteistä on, pyrkimys tehokkaaseen harjoitukseen pienillä resursseilla Toisaalta Yhdysvaltojen koulutusohjelman kestävyysharjoitteet voivat olla liian rajuja ja korkeasykkeisiä huonokuntoisimmille alokkaille. Lisäksi haittapuolena molemmissa koulutusohjelmissa on, että ne eivät välttämättä ole tarpeeksi haastavia kovakuntoisimmille alokkaille. Molempien maiden koulutusohjelmat soveltuvat omiin konteksteihinsa. Yhdysvallat voisi omaksua peruskestävyysharjoitteita Suomesta ja Suomi joitakin kuntopiirejä Yhdysvalloista. Molempien maiden koulutusohjelmiin olisi hyvä lisä toiminnallinen harjoittelu, joka on tämän päivän harjoittelun muoti-ilmiö.

Vi åt fisken och jag gillar det. Tempus i finska gymnasisters skrivna berättelser

Tässä tutkielmassa tarkoituksena on tutkia aikamuotojen käyttöä suomenkielisten lukiolaisten ruotsiksi kirjoittamissa kertomuksissa. Lukiolaisten tekstit on arvioitu yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen kielitaidon tasoasteikon mukaan, joten tutkimuksen päätavoitteena on vertailla eroja eri taitotasojen välillä. Tutkimuksessa mukana olevat taito-tasot ovat A1, A2 ja B1. Lisäksi tarkoituksena on vertailla suomalaisten lukiolaisten aikamuotojen käyttöä verrokkiryhmänä toimivien samanikäisten ruotsalaisten lukiolaisten aikamuotojen käyttöön. Edelleen analyysiosassa selvitetään, noudattavatko suomen- ja ruotsinkieliset lukiolaiset teksteissään tempusharmoniaa. Tutkimuksen materiaali on osa projektia Toisen kielen oppimisen polut (Topling). Tämän tutkielman materiaalina käytetään yhteensä 130 suomenkielisen lukiolaisen kirjoittamaa tarinaa sekä verrokkimateriaalina 31 ruotsalaisen lukiolaisen kirjoittamaa tarinaa. Suomenkielisten lukiolaisten kirjoitelmat on kerätty pitkittäistutkimuksena kahdessa osassa, ensimmäiset lukion kurssilla 1 tai 2 ja toiset kurssilla 3. Topling-projektin puitteissa kerätyt kirjoitelmat on arvioitu Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoasteikkojen mukaan. Tutkimusmetodit ovat pääasiassa kvantitatiivisia. Tulokset esitellään taulukoi-en muodossa frekvenssein ja prosentein. Lisäksi käytetään x²-testiä eri taitotasojen välisten erojen selvittämiseksi. Tuloksia tarkastellaan ryhmätasolla. Kvalitatiivisia metodeja käytetään osittain tarkasteltaessa ruotsalaisten lukiolaisten aikamuotojen käyttöä sekä tempusharmoniaa analysoitaessa. Tuloksista käy ilmi, että imperfekti oli käytetyin ja preesens toiseksi käytetyin aikamuoto koko materiaalissa. Imperfektiä käytettiin enemmän taitotasolla B1 kuin alemmilla taitotasoilla, kun taas preesens oli yleisempi alemmilla tasoilla. Muiden aikamuotojen (perfekti, pluskvamperfekti, futuuri ja mennen ajan futuuri) osuus materiaalissa oli melko pieni. Tutkimus osoitti, että lukiolaiset käyttivät eri aikamuotoja melko hyvin. Koko materiaalissa oikeaa aikamuotoa käytettiin 82,5 %:ssa tapauksista. Tasolla B1 oikeellisuusprosentti oli kaikkein korkein. Materiaalissa imperfektiä käytettiin liian vähän, kun taas preesensiä käytettiin liikaa. Toisin sanoen lukiolaiset yksinkertaistivat tekstejään käyttämällä helpompia preesens-muotoja vaikeampien imperfektimuotojen sijasta. Tutkimuksen perusteella ei voida tehdä yleistyksiä monimutkaisempien aikamuotojen (perfekti, pluskvamperfekti, futuuri ja menneen ajan futuuri) käytöstä, sillä niiden osuus materiaalissa oli vähäinen. Mitä tulee infiniittisiin verbimuotoihin, infinitiiveihin ja supiineihin, käytettiin niitä useammin aikamuotoon taivutettujen verbien sijasta kuin päinvastoin. Ruotsalaiset lukiolaiset käyttivät kertomuksissaan eri aikamuotoja monipuolisemmin kuin suomenkieliset ikätoverinsa. Lisäksi tutkimuksessa kävi ilmi, että sekä suomalaisilla että ruotsalaisilla lukiolaisilla oli vaikeuksia noudattaa tempusharmoniaa.

Lounais-Suomen vesihuollon kehittämisohjelma 2014–2020

Lounais-Suomen vesihuollon kehittämisohjelmalla toteutetaan Lounais-Suomen vesihuollon kehittämisstrategiaa vuodelle 2020. Ohjelma on laadittu yhdessä alueen kuntien, vesihuoltolaitosten, maakunnan liittojen sekä muiden sidosryhmien ja intressitahojen kanssa. Kehittämisohjelmaan on priorisoitu Lounais-Suomen alueen tärkeimmät kehittämistoimenpiteet vesihuollon kehittämiseksi. Alueellisissa keskusteluissa tärkeimmiksi osa-alueiksi nousivat vesihuollon talous, vesihuollon toiminnan turvaaminen ja haja-asutuksen vesihuollon nostaminen lainsäädännön vaatimalle tasolle. Julkaisuun on koottu myös tausta-aineistoksi laadittu arviointi aiemman kehittämisohjelman (2007–2013) toteutumisesta sekä arvio vuosina 2014–2020 odotettavissa olevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista vesihuollon kehittämiseen. Kehittämisohjelman toteuttaminen edellyttää eri toimijoiden määrätietoista toimintaa ja yhteistyötä asioiden eteenpäin viemiseksi. Kehittämisohjelmaa toteuttamalla saavutetaan vesihuollon kehittämisstrategian 2020 visio: ”Asukkaat ja elinkeinojen harjoittajat ovat tyytyväisiä vesihuoltopalveluihin Lounais-Suomessa.”

Suomen sodissa 1939–1945 saatujen kokemusten vaikutus suomalaisen kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön

Ennen talvisotaa kranaatinheittimistö oli ollut melko pieni jalkaväen koulutushaara, jonka kehittäminen oli vielä kesken talvisodan alettua. Sotien aikana toimittiin lähes kymmenen vuotta vanhojen yleisten taktisten ohjesääntöjen pohjalta. Sotien kokemukset kuitenkin muokkasivat epävirallisesti kranaatinheittistön toimintaa ja taktista käyttöä. Sotakokemusten kerääminen aloitettiin heti talvisodan päätyttyä, sillä niiden tuoma hyöty haluttiin saada laajemmin käyttöön. Välirauhan alettua kokemusten analysointi oli kuitenkin hidasta, eikä kaikkia talvisodan kokemuksia onnistuttu käyttämään hyväksi ennen jatkosodan alkamista. Jatkosodan alussa uusien kokemusten keräämistä jatkettiin. Näiden perusteella kranaatinheittimistön organisaatiota ja taktista käyttöä pyrittiin kehittämään jo sotien aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Suomen sodissa 1939–1945 saadut kokemukset vaikuttivat suomalaisen kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön. Pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: miten kranaatinheittimistöä käytettiin ennen talvisotaa, miten talvisodan kokemukset vaikuttivat kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön, miten kranaatinheittimistön taktinen käyttö kehittyi jatkosodan aikana ja miten sotien kokemukset vaikuttivat kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön sotien päätyttyä. Tutkimus on laadullinen asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisältöanalyysia. Tärkeimpiä alkuperäislähteitä ovat Kansallisarkiston arkistolähteet, jotka koostuvat pääosin päämajan koulutusosaston, jalkaväkitoimiston sekä tykistötoimiston asiakirjoista. Toisen tärkeän alkuperäislähteen muodostavat sotien aikana voimassa olleet ja niiden jälkeen julkaistut ohjesäännöt ja oppaat. Tutkimuksessa ilmeni, että sotien aikana voimassa olleet vanhat ohjesäännöt olivat ohjeistaneet kranaatinheittimistön taktisen käytön tarkasti, mutta niissä oli ollut myös puutteita, esimerkiksi yhteistoimintaa tykistön kanssa ei ollut ohjeistettu. Ohjesääntöjen oppeja ei saatu kuitenkaan täysin käytäntöön talvi- ja jatkosodan alussa, mihin syynä olivat aluejärjestön nopea uudelleenjärjestely ennen sotia, kertausharjoitusten vähyys, heittimien määrän nopea lisääntyminen ja kokemuksen sekä vakituisen henkilökunnan puute heittimistössä. Myös jalkaväen johtajilla oli heittimistön käytössä selviä puutteita. Heittimistön kehityksestä jatkosodan aikana olivat huolissaan etenkin tykistökomentajat, jotka olivat asian takia usein yhteydessä ylöspäin, antoivat ohjeistuksia ja järjestivät koulutuksia. Taktista käyttöä koskeva yhtenäistäminen pääsi käyntiin, kun kranaatinheittimistön ampumatoiminnan tarkastus ja kehittäminen käskettiin 25.7.1942 tykistön tarkastajalle. Jatkosodan loppua kohden siirryttiin myös kranaatinheittimistössä keskitetympään ja lähes tykistölliseen käyttöön. Sotien jälkeen keskustelu kranaatinheittimistön organisaatiosta ja käytöstä kiihtyi. Osa halusi viedä sitä tykistöllisempään suuntaan ja osa pitää sen aikaisempaa selkeämmin jalkaväen tulitukiaseena. Organisaatioissa päädyttiin yhdistämään kranaatinheittimistö jalkaväen muiden raskaiden aseiden kanssa suuriksi kokonaisuuksiksi. Käytön suhteen kevyet kranaatinheittimet pidettiin kiinteästi jalkaväen tukena ja raskaat kranaatinheittimet lähentelivät tykistömäistä käyttöä.