Critical success factors for improving societal effectiveness of transport sector's R&D

This study investigates societal effectiveness of transport sector’s Research & Development (R&D) operations. In this study effectiveness refers to organization’s capability to produce the intended and desired impacts through its operations. The aim of this study is to identify the motives for evaluating societal effectiveness and recognize the critical success factors for improving effectiveness. The theoretical framework focuses first in the policy context of effectiveness evaluation in public sector and secondly the framework introduces the concept and process of effectiveness evaluation. The empirical part is carried out as a case study, which investigates societal effectiveness of Finnish Transport Agency’s (FTA’s) R&D. The aim is to recognize FTA’s critical success factors for improving R&D operations’ societal effectiveness. Based on these factors, the organization is able to define indicators for measuring effectiveness in the future operations. In this study societal effectiveness is investigated from R&D purchasers’ and R&D end- users’ points of views according to Purchaser-Provider-model. The results indicate that societal effectiveness evaluation is important part of R&D operations, but the implementation of the evaluation as part of daily operations is challenging. Because of limited resources, the organization is forced to strong priorization and therefore R&D tasks are secondary after the operational tasks. Based on the results the critical success factors can be recognized as resources and priorization, clear strategy and objectives, internal communications, cooperation between public and private sector and R&D implementation and dissemination.

”Sehä on aina sitä, mitä suuhun pistetään, sitähän me ollaan” – keliakiaan liittyvän gluteenittoman ruokavalion noudattamisen kokemuksia perheyhteisössä ja sen ulkopuolella

Tämä tutkimus käsittelee keliakian hoitomuotona olevan gluteenittoman ruokavalion noudattamisen kokemuksia perheyhteisössä ja sen ulkopuolella, julkisissa ruoanvalintatilanteissa. Tutkimukseni keskiössä ovat äidin ja tyttären gluteenittomaan ruoan valintaan ja syömisen käytäntöihin liittyvät sosiaaliset haasteet, kuten mahdolliset stigman kokemukset. Tutkimukseni on laadullinen, teoriasidonnainen tapaustutkimus, jonka primaariaineistona ovat suomalaisen kolmihenkisen perheen puolistrukturoidut teemahaastattelut. Tutkimukseni teoreettisina kytkentöinä ovat yhtäältä Riitta Jallinojan näkökulmat perheen yhteisyydestä ja perheen yhteisyyttä uhkaavasta vieraasta, jota tässä tutkimuksessa edustavat sairautena keliakia ja toisaalta sen hoitomuotona oleva gluteenittoman ruokavalion noudattaminen sekä toisaalta Erving Goffmanin stigma- teoria. Käytän tarkasteluni apuna myös perhesukupolveen liittyviä näkökulmia ja Karl Mannheimin yhteiskunnallista (sosiaalista) sukupolvimallia, Matti Virtasen näkökulmasta katsottuna. Keliakia ja gluteenittoman ruokavalion noudattaminen vaikuttavat monin tavoin perheenjäsenten ja perheyhteisön arkeen. Gluteenittoman ruokavalion noudattaminen aiheuttaa sosiaalisia haasteita etenkin perheyhteisön ulkopuolisissa sosiaalisissa kohtaamisissa, kuten kahviloissa ja ravintoloissa tapahtuvissa julkisissa ruoanvalintatilanteissa. Ruoan valinnan ja syömisen suhteen tulee olla jatkuvasti varuillaan gluteenittoman ruoan turvallisuuden kuin ruokatarjonnan rajoittuneisuudenkin suhteen. Henkilökunnan apuun turvautumista voidaan toisaalta pitää kielteisenäkin asiana, sillä yhteisö tulee näin myös tietoiseksi yksilön henkilökohtaisesta terveydentilasta altistaen yksilön huomion kohteeksi ja siten mahdollisen stigman kohteeksi. Tutkimukseni loppupäätelmänä voidaan todeta, että keliakia ja gluteenittoman ruokavalion noudattaminen edustavat samantyyppisestä sairaudesta ja sen hoitomuotona olevasta gluteenittoman ruokavalion noudattamisesta huolimatta hyvinkin yksilöllistä sosiaalista kokemusta (perhe)yhteisössä. Siitä huolimatta, että keliakia ja gluteenittoman ruokavalion noudattaminen mahdollisesti rikkoutuvat hyvinkin erilaisiksi kokemuksiksi, niitä voidaan kuitenkin pitää yhteisenä, yksilöitä yhdistävänä erityisyyden kokemuksena.

Pohjola vai Baltia? Suomalaisten pan-identifioituminen 1920-1930 -luvuilla kansalaisyhteistyön valossa

Mäkinen, Riitta Pohjola vai Baltia? Suomalaisten pan-identifioituminen 1920-1930 -luvuilla kansalaisyhteistyön valossa. 249 s. + liite 9 s. Lisensiaatintutkimus, Turun yliopisto, Poliittisen historian laitos 5.2.2015 ____________________ Iskulause ”Suomi kuuluu Pohjolaan” ilmaisee kuulumisen tunnetta, jota voi kutsua pan- identifikaatioksi. Suomalaisten identifioituminen pohjoismaalaisiksi on ollut selvää toisesta maailmansodasta lähtien, mutta ei aikaisempina vuosikymmeninä. Nuoren itsenäisen Suomen ulkosuhteiden historia on tutkittu tarkoin valtiojohdon kannalta, mutta kansalaistaso on jäänyt toistaiseksi vähälle. Tässä tutkimuksessa fokuksessa ovat kansalaisten kokemukset läntisistä (Skandinavia) ja eteläisistä (Baltia) naapurisuhteista, sekä kontakteista Unkariin. Havaintoja tutkitaan kansalaistoiminnan ulkomaanvaihdon kuvauksista. Nationalismitutkimuksessa etsitään usein yhteenkuuluvuuden konstruointia, mutta tässä tutkimuksessa yhteenkuuluvuuden tai sen puutteen kokemuksia ja ilmaisua kontaktitilanteissa, joiden ensisijainen tarkoitus on järjestön tai muun kansalaistoiminnan omien tavoitteiden toteuttaminen. Pääaineistona on kolmen sanomalehden vuosikerrat 1922, 1930 ja 1930 sekä joukko erityyppisten järjestöjen lehtiä 1920–1939 (tai ilmestyneet vuosikerrat). Lisäaineistoina on mm. muutamia muita lehtivuosikertoja, matkakuvauksia sekä digitoiduista aineistoista tavoitettuja lehtikirjoituksia. Ilmeni, että suomalaisten pohjoismaisuus oli 1920-luvulla lähinnä ruotsin- ja kaksikielisen sivistyneistön varassa. Muiden kontakteja rasitti läntinen näkemys suomenkielisten ”eriverisyydestä”, jopa alempirotuisuudesta. Etelänaapureiden kanssa taas koettiin poliittisesta asemasta johtuvaa yhteenkuuluvuutta. Viron kanssa käynnistyi yhteistyötä, jota tuki auttava kielellinen yhteys. Epämääräisyydestään huolimatta skandinavismia kansanomaisempi heimoaate sai paljon kannatusta suomenkielisessä keskiluokan järjestökentässä. Aatteella oli siis ”matalampi” ilmentymänsä tunnetumman voimapoliittisen painotuksen rinnalla. 1930-luvun jälkipuoliskolla pohjoismainen yhteistyö lisääntyi nopeasti ja näyttäytyi luontevana sitä aiemmin vierastaneissakin järjestöissä. Syynä oli ennen kaikkea uhkaava kansainvälispoliittinen tilanne, mutta tulkitsen, että muutoksen mahdollistivat uudet rotujaottelut, joissa suomalaisten ”toiseus” kumottiin. Lisäksi valtiovallan Pohjoismainen julistus otettiin Suomessa suorastaan kansalaisvelvollisuutena. Tutkimus tuotti kaksi sivutulosta: Aineistot eivät lainkaan tue tavanomaista käsitystä suomalaisten sotien välisen ajan ”sisäänpäinkään käpertymisestä”. Toisekseen tutkimuskirjallisuudessa yleisesti paheksuttu aitosuomalaisten ”kiihkoilu” saa ymmärtävää selitystä. Asiasanat: Alueellinen yhteistyö, identiteettipolitiikka, Itämeren alue, Suomi

Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa

Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa lähtee kiinnostuksesta, millainen on ihmisen suhde häntä ympäröivään maailmaan. Tutkimalla tilan kokemista pääsemme jokapäiväisen elämän tasolle tavalla, joka läpäisee kulttuurin kollektiivisen tason ja tuo esiin sen, miten kulttuuri omaksutaan yksilötasolla. Artikkeleissa on yhteisenä taustakysymyksenä se, miten tila kussakin ajassa koetaan. Se, että korostetaan kokemisen näkökulmaa, painottaa jokapäiväisen elämän ruumiillista ja aisteihin pohjautuvaa kulttuurista perusluonnetta. Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa soveltuu niin kulttuurihistorian opiskelijoille ja tutkijoille kuin myös yleisemmin historian tutkimuksesta tai tilan teorioista kiinnostuneille lukijoille.

Rymättylän ja Merimaskun yleissuunnitelma : Rantojen monikäyttö, luonnon monimuotoisuus, kosteikot ja suojavyöhykkeet

Naantalissa, Rymättylän ja Merimaskun alueella tehtiin kesällä ja syksyllä 2015 maatalousalueiden kosteikkojen, suojavyöhykkeiden ja luonnon monimuotoisuuskohteiden sekä ranta-alueiden monikäytön yleissuunnitelma. Ranta-alueiden suunnittelussa tarkastellaan ranta-alueiden monikäyttöä ja arvioidaan erityisesti ruovikoihin liittyviä toimenpiteitä. Suunnittelun tavoitteena oli löytää potentiaalisia rantaniittyjä ja ruovikoita hoi-don piiriin. Maatalousalueiden yleissuunnittelussa tuodaan näkyväksi alueet, joilla luonnon monimuotoisuutta tai vesien tilaa voidaan kohentaa. Suunnitelmassa on selvitetty alueen suojavyöhyketarpeet, esitetty maata-louskosteikkojen perustamispaikkoja sekä tuotu esille luonnon ja maiseman monimuotoisuuskohteita sekä perinnebiotooppeja. Ranta-alueiden monikäytön yleissuunnittelun kohteena olivat ranta-alueet Rymättylän pohjoisosassa ja Merimaskun länsiosan alueella. Maatalousalueiden kosteikkojen, suojavyöhykkeiden ja luonnon monimuotoisuus-kohteiden yleissuunnittelu kattaa Rymättylän pohjoisosan lisäksi Airismaan sekä Aaslaluodon. Monimuotoisuusalueiden, kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden kartoitukset pohjautuivat ProAgria Suomen Talousseuran aikaisempiin tarvekartoitushavaintoihin, joita tehtiin hankkeen Tasapainoa luontoon aikana vuosina 2010–2014. Kartoituksen yhteydessä tarkasteltiin myös Turun AMK:n Niukonlahden vesiensuojeluohjelmaa 2013. Suunnitelmalla pyritään auttamaan viljelijää hyödyntämään maatalouden ympäristökorvausjärjestelmää. Kohteiden maininta suunnitelmassa ei sido eikä velvoita maanomistajaa toimenpiteisiin vaan yleissuunnitelman tietoja voidaan hyödyntää kohteiden kunnostusta ja hoitoa suunniteltaessa.

Kotona asuvien 70-vuotiaiden terveyden ja toimintakyvyn kehityssuunnat

Suomalainen väestö ikääntyy. Myös odotettavissa oleva elinikä pitenee. Sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnittelemisen kannalta väestön ikääntymiseen liittyvä tärkeä kysymys on, miten terveys ja toimintakyky muuttuvat lisääntyneiden elinvuosien aikana ja uusien sukupolvien ikääntyessä. Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla 1920 ja 1940 syntyneiden kotona asuvien 70-vuotiaiden terveyttä ja toimintakykyä. Vertailun perusteella kuvailtiin kotona asuvien 70-vuotiaiden terveyden ja toimintakyvyn kehityssuuntia 20 vuoden aikana. Tutkimuksen aineisto on kerätty Turun vanhustutkimuksessa, jonka populaatio muodostui kaikista vuosina 1920 (n=1032) ja 1940 (n=960) syntyneistä kotona asuvista turkulaisista, kun he olivat 70-vuotiaita. Aineisto kerättiin kyselyllä, haastatteluilla ja vastaanottokäynneillä. Terveyden kehityssuuntia kuvattiin koetun terveyden, elintapojen (tupakointi, alkoholinkäyttö, BMI) ja toimintaa haittaavien oireiden kautta. Toimintakyvyn kehityssuuntia kuvattiin biopsykososiaalisesta näkökulmasta. Vuonna 1940 syntyneet 70-vuotiaat arvioivat koetun terveytensä ja toimintakykynsä paremmaksi kuin vuonna 1920 syntyneet, mutta vuonna 1920 syntyneillä oli terveellisemmät elintavat. Vuonna 1940 syntyneet käyttivät useammin alkoholia ja olivat useammin ylipainoisia verrattuna 1920 syntyneisiin. Vuonna 1920 syntyneissä raittiiden osuus oli 40 prosenttia, kun vuonna 1940 syntyneissä raittiiden osuus oli enää 17 prosenttia. Muutos oli suurempi naisten kohdalla. Naisten tupakointi oli lisääntynyt (10 %), mutta sen sijaan miehet olivat vähentäneet tupakointia (17 %). Kotona asuvien 70-vuotiaiden elintapojen negatiivinen kehityssuunta on huolestuttava, vaikka koetun terveyden ja toimintakyvyn kehityssuunnat olivat positiivisia. Tuloksien perusteella ikääntyneille suunnattujen palveluiden suunnittelussa tulisi ottaa paremmin huomioon terveellisiin elintapoihin tukeminen ja kokonaisuudessaan terveyden edistäminen. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimusta siitä, muuttuvatko terveys ja toimintakyky vielä myöhemmällä iällä.

Mitä mielessä mielen tutkimuksessa?

Kirjallisuusarvostelu

Pohjolan muurahaiset ja ampiaiset upeana kuvakirjana

Kirjallisuusarvostelu

Johdantoteos monitieteelliseen mieleen

Kirjallisuusarvostelu