1000 resultados para Ett dockhem


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus liittyi osana Helsingin yliopistollisen sairaalan yhden toimialan kehittämishankkeeseen. Tavoitteena on, että sairaanhoitajien osaaminen vastaa toimintaa. NCS- mittari (Nurse Competence Scale, Meretoja 2003) on kehitetty sairaanhoitajan ammattipätevyyden arviointiin ammattiuramallin mukaisesti. Osaamiskartoitukseen soveltuva 73 väittämää sisältävä NCS- mittari koostuu seitsemästä ammattipätevyyttä kuvaavasta summamuuttujasta ja sillä voidaan arvioida hoitajien ammattipätevyyden tasoa erilaisissa toimintayksiköissä. Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa menetelmä yksikkökohtaisen sairaanhoitajan osaamisen tavoitetason määrittelemiseksi sekä laatia yksikkökohtaiset sairaanhoitajan tehtävän osaamisalueiden taso- odotukset NCS väittämien ja niiden tärkeyden avulla. Menetelmänä käytettiin delfitekniikkaa, jossa on ominaista asiantuntijaryhmän käyttö ja tutkimuksen toistaminen. Asiantuntijaryhmä (n=8) oli erityisasiantuntemusta omaava, monipuolinen ja tulevaisuusorientoitunut. Asiantuntija- arviointi toteutettiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa asiantuntijat vastasivat nimeämällä viisi keskeisintä erikoisalan toimintaan vaikuttavaa muutostekijää tulevan viiden vuoden aikana ja kuvasivat mitä haasteita edellä mainitut muutokset aiheuttivat sairaanhoitajien osaamiseen leikkaus- ja anestesiaosastolla. Toisessa vaiheessa asiantuntijat arvioivat yksikön potilaiden hoidon kannalta sairaanhoitajan tavoitellun osaamistason ja tärkeyden NCS- mittarin (VAS= Visual Analogue Scale- jana 0- 100 ja tärkeys 0-3) avulla. Kolmannessa vaiheessa asiantuntijapaneelissa määriteltiin edellisissä vaiheissa saadun tiedon pohjalta osaamisen tavoitetaso ja tärkeys leikkaus- ja anestesiaosastolla. Tulokset analysoitiin sisällön analyysilla ja tilastollisin menetelmin. Sairaanhoitajalta odotetaan monipuolisia tietoja ja taitoja kokonaisvaltaisesta potilaan hoitotyöstä, perehtymistä iäkkään ja monisairaan potilaan hoitamiseen. Myös tietotekniset taidot korostuvat entisestään sairaanhoitajan työssä leikkaus- ja anestesiaosastolla. Sairaanhoitajalta vaaditaan hyvää kielitaitoa, positiivista asennetta ja sopeutumista muuttuvaan hoitoympäristöön. Leikkaus- ja anestesiaosastolla tavoitetasoiltaan korkeimmiksi sekä tärkeimmiksi osa- alueiksi nousivat auttaminen, tilannehallinta, hoitotoimien hallinta ja työrooli. Tuloksia hyödynnetään hoitohenkilöstön osaamisen hallinnassa ja johtamisessa sekä täydennyskoulutuksen suunnittelussa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä opinnäytetyö on osa Koululaisten terveys ja toimintakyky -hanketta. Hanke on alkanut vuonna 2002. Siihen osallistuu useita helsinkiläisiä kouluja peruskoulun ala-asteista lukioihin. Työmme toimii loppuraporttina Stadian ja Meilahden yläasteen osalta. Työmme tarkoituksena oli selvittää Kouluterveyskyselyn koulukohtaisten tulosten sekä hankkeen puitteissa Meilahden yläasteelle vuosina 2003-2006 tehtyjen opinnäytetöiden ja oppimistehtävien hyödyntämistä. Tavoitteena oli, että koulu pystyisi mahdollisimman hyvin hyödyntämään Kouluterveyskyselyn koulukohtaisia tuloksia ja hankkeen puitteissa tehtyjä töitä. Näin ollen tavoitteena oli vastata osaltamme Koululaisten terveys ja toimintakyky -hankkeen osatavoitteeseen, joka on olemassa olevien resurssien tehokas käyttö ja yhteistyön kehittäminen eri toimijoiden kanssa. Teoriatietoon, tutkimuksiin sekä hankkeen puitteissa tehtyihin töihin tutustumisen jälkeen haastateltiin Meilahden yläasteen henkilökuntaan kuuluvia työntekijöitä, jotka olivat olleet mukana Koululaisten terveys ja toimintakyky -hankkeessa. Haastattelu toteutettiin teemahaastatteluna. Haastattelun teemat olivat Koululaisten terveys ja toimintakyky -hanke, Kouluterveyskysely, sekä koululle tehtyjen töiden ja hankkeen onnistumisen arviointi Meilahden yläasteen näkökulmasta. Haastatteluista ilmeni koululle tehtyjen töiden vastaavan koulun tarpeita ja olleen sisällöiltään hyviä. Oppimistehtäviä hyödynnettiin oppituntien sisällössä ja toteutuksessa. Opinnäytetyöt tunnettiin huonommin ja niitä ei oltu hyödynnetty samalla tapaa. Koulu toivoi lisää resursseja töihin tutustumiseen, koska niiden koettiin lisäävän käytännön tietotaitoa ja antavan uusia ideoita työskentelyyn. Tässä työssä ilmeni myös, että Kouluterveyskyselyn koulukohtaisia tuloksia on hyödynnetty opetuksessa ja muussa koulun toiminnassa. Koulu ei kuitenkaan ole tiedottanut oppilailleen tuloksia mielestämme riittävästi. Oppilaita ei ole kuultu purettaessa tuloksia eikä suunniteltaessa jatkotoimenpiteitä. Myös vanhempien mielipiteet ovat jääneet vähälle huomiolle. Kouluterveyskyselyn koulukohtaisten tulosten hyödyntämisessä koulun olisi hyvä ottaa oppilaskunnan edustajat ja vanhempainyhdistys mukaan tulosten purkuun sekä toimenpiteiden suunnitteluun. Kehitettäväksi jää tapa, jolla kaikkien kouluyhteisöön kuuluvien ryhmien mielipiteet voitaisiin kuulla ja ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa lisää erilaisia tapoja hyödyntää Kouluterveyskyselyn koulukohtaisia tuloksia. Meilahden yläaste on kokenut toteutuneen yhteistyön Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian kanssa hyvänä ja toivoo sille vielä jatkoa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Web 2.0 viittaa toisen polven rikkaisiin verkkosovelluksiin, jotka lähestyvät käytettävyydeltään työpöydän ohjelmia. AJAX (Asyncrhonous JavaScript and XML) on ryhmä tekniikoita, joilla rakennetaan rikkaita verkkosovelluksia. AJAX on saanut valtavasti huomiota mullistavien ominaisuuksiensa ansiosta ja se on syrjäyttämässä tuttuja malleja verkkoympäristössä. Kaikki puhuvat AJAXista, mutta harva todella tietää mistä on kyse. Tämän opinnäytteen tavoitteena on selvittää mistä AJAXissa oikein on kyse, miten se on mullistanut verkkosovelluksia ja mihin suuntaan se on menossa tulevaisuudessa. Tutkimuksen kohteena olivat myös AJAXin kilpailijat, joita verrattiin tähän teoreettisella tasolla. Alan kirjallisuuteen nojautuvassa teknisessä selvityksessä esiteltiin AJAX-tekniikat ja niiden toimintatavat AJAX-sovelluksissa. Median esille tuomien AJAXin uraauurtavien hyvien ominaisuuksien lisäksi käytiin tutkimuksessa läpi kriittisesti myös sen heikkoja puolia. SWOT-analyysissä selvisi, että AJAXin vahvuuksia ovat nopeus ja asynkronisuus ja heikkouksista suurimpia olivat tietoturva-aukot ja navigointimallin muutoksen mukanaan tuomat ongelmat. Analyysin tuloksena AJAXin mahdollisuuksiksi nähtiin laajempi levinneisyys ja kehittyminen sekä näiden mukanaan tuomat hyödyt. Uhkina nähtiin kilpailijat ja AJAXin suosion lasku. Tuloksissa selvisi myös, että kilpailijat esiintyvät kuitenkin AJAXin kanssa yhteiskäytössä, minkä vuoksi niiden vertailu kilpailijoina on hankalaa. Kilpailu on tärkeää, sillä se lisää tekniikoiden kehittymistä ja standardien muodostumista ja johtaa entistä parempiin rikkaisiin verkkosovelluksiin. Heikkouksistaan huolimatta AJAX on käyttöominaisuuksiltaan varteenotettava malli ja säilyttää varmasti paikkansa muiden WWW-sovellustekniikoiden joukossa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän opinnäytetyön tarkoitus on selvittää myöhäisleikki-ikäisen lapsen selviytymistä kivusta ja pelosta sairaalassa. Opinnäytetyö on osa viisivuotista hanketta Kulttuuri lapsen ja pelon lievittäjänä, jossa ovat mukana Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, HUS -piirin Lasten ja nuorten sairaala sekä Turun yliopiston hoitotieteen laitos. Opinnäytetyön aineisto kerättiin saduttamalla kymmentä myöhäisleikki-ikäistä, 4-6 -vuotiasta lasta sairaalassa. Aineisto koostui sekä saduista että lasten kanssa käydyistä keskusteluista ja tutkijapäiväkir-janomaisista huomioista sadutuksen aikana. Aineisto analysoitiin käyttämällä induktiivista sisällönana-lyysiä. Tutkimustulosten mukaan myöhäisleikki-ikäinen lapsi selviytyy kivusta ja pelosta sairaalassa sekä ulkoisten ja sisäisten voivarojensa että tosiasioiden kieltämisen avulla. Ulkoisiin voimavaroihin lukeutuvat lapsen lähipiiri, lohduttavat elementit, koti sekä rutiinit. Lapsen sisäiset voimavarat muodostuvat toiminnasta, tunteenilmaisuista, myönteisestä asennoitumisesta, omien voimavarojen tunnistamisesta, tiedon halusta ja havaintojen tekemisestä. Lapsi käyttää selviytyäkseen myös tosiasioiden kieltämistä, joka ei ole selviytymiskeino sinänsä, mutta helpottaa lapsen sen hetkistä pahaa oloa. Vaikuttaa siltä, että selviytyäkseen kivusta ja pelosta sairaalassa lapsi tarvitsee läsnäoloa, toimintaa, lohtua, rohkaisua ja tietoa. Lapsen yksilöllisyyden ja sitä kautta tarpeiden erilaisuuden huomioiminen auttaa häntä löytämään omia voimavarojaan selviytyäkseen. Lapsen toipuminen on verrattavissa voimaantumiseen, minkä vuoksi olisi suotavaa tutkia lapsen voimaantumista sairaalaympäristössä. Jatkossa voitaisiin tutkia myös sitä, voisiko sadutus olla yksi lapsen kivun ja pelon lievitysmenetelmä sairaalassa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyömme kuuluu Huuta-hankkeeseen. Sen aiheena on seksitautien ennaltaehkäisyä koskevan tiedon jakaminen nuorille. Huuta-hanke tarjoaa tietoa huumeista sekä tartuntataudeista Helsingin ja Tallinnan välillä liikkuville, kohdentuen erityisesti riskiryhmiin. Hanke pyrkii vaikuttamaan ennaltaehkäisevästi ja estämään näin tartuntatautien syntymisen. Tarkoituksena oli alkukartoituskyselyn avulla selvittää Haagan ammattikoulun oppilaiden tietoa seksitaudeista. Alkukartoituksessa kysyttiin myös sitä, millä tavoin oppilaat halusivat saada tietoa. Saatujen tulosten perusteella järjestettiin oppilaille tietoiskutunteja, joiden aikana nuoret vastasivat loppukartoituskyselyyn. Tämän avulla selvitimme, oliko tieto seksitaudeista karttunut tietoiskutuntien ansiosta. Työmenetelmänä käytettiin alku- sekä loppukartoituskyselylomakkeita. Kyselylomakkeet perustuivat ennaltakerättyyn tutkimustietoon. Tietoiskutunnit koostuivat seksitaudeista kertovista erilaisista tietopisteistä. Opinnäytetyön tavoitteena oli kasvattaa nuorten tietoja seksitaudeista. Samalla tavoitteena oli lisätä nuorten halua suojata itseään sekä kumppaniaan seksiteitse tarttuvilta taudeilta. Tavoitteena oli myös selvittää, oliko tiedonantotapa kannattava sekä tietoa lisäävää. Opinnäytetyössä käsiteltiin seuraavia seksitauteja: klamydia, kondylooma, sukuelinherpes, tippuri, kuppa, B-hepatiitti sekä HIV ja aids. Kirjallisuuskatsaus käsittelee myös nuoria, seksuaalisuutta sekä seksuaaliopetusta, -neuvontaa ja -valistusta. Loppukartoituksesta saatujen tulosten perusteella voitiin todeta, että tietoiskutunnit eivät juurikaan kasvattaneet nuorten tietoja seksitaudeista. Tuloksiin vaikutti loppukartoituskyselyyn osallistuneiden oppilaiden vähäinen määrä sekä motivaation puute aihetta kohtaan. Tiedonantotapaa olisi tulevaisuudessa kannattavaa tutkia enemmän. Tällä tekijällä on keskeinen merkitys nuorten tietopohjan karttumiselle. Myös oppilailta saadun palautteen perusteella olisi hyvä harkita, millä keinoin tietoa tulisi nuorille jakaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Päätetyöhön epäillään liittyvän monenlaisia ongelmia. Eniten epäiltyjä ja käsiteltyjä ovat silmien rasitus- ja ärsytysoireet sekä päätetyön kuormittavuus ja näköergonomiset ongelmat. Näkemiseen ja silmiin liittyvät ongelmat näyttöpäätetyöskentelyssä ovat hyvin tavallisia. Niitä kutsutaan termillä Computer Vision Syndrome (CVS). Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tutkia kuinka eri katsekulmat vaikuttavat näönrasitusoireisiin sekä olemassa oleviin näköjärjestelmän vikoihin. Kokeessa näyttöpääte sijoitettiin kolmeen eri katsekulmaan. Nämä kulmat olivat 15 astetta horisontaalilinjan yläpuolelle, horisontaalilinja sekä 15 astetta horisontaalilinjan alapuolelle. Tutkimus oli vertaileva ikäryhmien 20-39 ja 40-60-vuotiaat välillä. Opinnäytetyö on kvantitatiivinen. Tutkimusjoukko koostui 80 henkilöstä. VSQ- ja SSQ-kyselylomakkeilla ja mittauksilla saatu aineisto analysoitiin SPSS-ohjelmassa Wilcoxonin merkkitestillä ja Mann-Whitneyn U-testillä. Koko tutkimusjoukon SSQ-oireiden keskiarvoja tarkastellessa voitiin oireiden todeta voimistuneen tehtävän aikana tilastollisesti merkitsevästi. + 15 asteen katsekulmassa havaittiin oireiden voimistumista eniten. SSQ-oireiden jakaminen eri ryhmiin toi esiin tilastollisesti merkitseviä eroja varsinkin silmänrasitusoireiden kohdalla. - 15 asteen katsekulma aiheutti vähiten oireiden arvojen kasvua tehtävän aikana silmänrasitus- ja disorientaatio-oireiden ryhmissä. Tarkasteltaessa koko joukon silmänrasitus- ja disorientaatio-oireita voidaan päätellä näyttöpäätetyön aiheuttavan rasitusoireiden lisääntymistä, koska merkitsevyystaso näissä oli tilastollisesti erittäin merkitsevä. Sekä kokonaisuudessaan että oireryhmittäin oli huomionarvoista, että 20-40-vuotiaat kokivat näyttöpäätetyön rasittavan enemmän. Mittaustulosten perusteella voidaan sanoa, että akkommodaatiolaajuus ja konvergenssikyky olivat merkitsevästi heikompia tehtävän jälkeen. Kyynelfilmin repeämisajan keskiarvo kokeen jälkeen koko tutkimusjoukolla oli normaaliarvoa alhaisempi. Yhteistyökumppanimme voi hyödyntää työmme tuloksia laajemmassa tutkimuksessa. Opinnäytetyömme tukee ammattiosaamistamme toimiessamme näönhuollon asiantuntijoina.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyömme on tapaustutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää PCS-kuvien (Picture Communication Symbols) käytön hyötyä 8-vuotiaan kehitysvammaisen Joonaksen arjessa. Joonas ei ymmärrä ajan käsitettä, joten hänen on vaikea ennakoida päivän aikana tapahtuvia toimintoja, mikä näkyy levottomuutena ja turhautuneisuutena. Työelämän yhteistyötahonamme toimii Joonaksen koulu, jossa käytetään PCS-kuvia strukturoimassa eri toimintoja ja tilanteita. Tavoitteenamme on yhtenäistää koulun ja kodin käytäntöjä tuomalla PCS-kuvat osaksi Joonaksen arkea myös kotona. Olemme valmistaneet Joonakselle kotiin päiväjärjestyksen, jossa on PCS-kuvat päivän aikana tapahtuvista toiminnoista. Haluamme selvittää miten ja millaista struktuuria kuvat tuovat Joonaksen arkeen ja pystyykö hän ennakoimaan tulevia tapahtumia niiden avulla. Opinnäytetyötämme varten olemme haastatelleet Joonaksen vanhempia ja opettajaa sekä havainnoineet Joonasta erilaisissa tilanteissa. Menetelminä olemme käyttäneet avointa haastattelua ja teemahaastattelua, osallistuvaa havainnointia sekä videohavainnointia. Sisällönanalyysia apuna käyttäen olemme analysoineet saatua aineistoa. Tarkoituksenamme oli saada mahdollisimman kattava kuva Joonaksen käyttäytymisestä erilaisissa ympäristöissä, ohjeita PCS-kuvien tekemiseen sekä tietoa päiväjärjestyksen käytöstä kotona. Olemme kuvanneet opinnäytetyössämme Joonaksen Inhimillisen toiminnan mallin (Kielhofner 2002 ja 1985) käsitteiden tahto, tottumus, suorituskyky ja ympäristö kautta. Työn teoriaosuudessa on kerrottu myös PCS-kuvista, struktuurista, päivittäisistä toiminnoista sekä kehitysvammaisuudesta. Seurasimme päiväjärjestyksen käyttöä Joonaksen kotona noin kuusi kuukautta. Perhe ja yhteistyötaho olivat tyytyväisiä, että saimme siirrettyä kuvat koulusta kotiin. Joonas nauttii kuvien käyttämisestä ja osaa jonkin verran ennakoida päivän aikana tapahtuvia toimintoja päiväjärjestyksen avulla. Päiväjärjestys yksinään ei pysty tuomaan struktuuria Joonaksen arkeen, vaan hän tarvitsee toisen ihmisen jatkuvaa läsnäoloa suoritukseen päivittäisistä toiminnoista. Opinnäytetyöprosessin myötä olemme tulleet siihen tulokseen, että kuvien käytöllä on suuri merkitys struktuurin tuojana ja arjen jäsentäjänä. Mielestämme toimintaterapeuteilla tulisi olla näkyvämpi rooli tukemassa kuvien käyttöä päivittäisten toimintojen yhteydessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kartoittaa imetyspäätökseen ja imetyksen kestoon vaikuttavia tekijöitä, erityisesti imetysasenteita. Kartoituksen perusteella tuotimme lehtisen imetyksen tukemiseksi. Valitsimme lehtisen muodoksi sarjakuvan, koska uskomme sen puhuttelevan paremmin nykypäivän nuoria äitejä ja heidän lähipiiriään. Lehtisen perimmäisenä tavoitteena on vaikuttaa myönteisesti niihin asenteisiin, jotka vähentävät nuorten äitien imetysmotivaatiota. Tätä kautta haluamme lisätä imettävien äitien ja rintamaitoa saavien lasten määrää. Opinnäytetyöprosessimme vaati meiltä syventymistä nuorten äitien imetysasenteita käsitteleviin tutkimuksiin sekä terveyden edistämistä ja terveysaineiston tuottamista käsittelevään kirjallisuuteen. Lehtisemme sarjakuvan pääteemoiksi valitsimme isien osuuden imetyspäätökseen sekä julkisen imetyksen. Useissa lukemissamme tutkimuksissa nämä kaksi teemaa tulivat esille imetystä vähentävinä ja pulloruokintaa lisäävinä tekijöinä. Lasta odottavan perheen terveyden edistämisessä avainasemassa on muun muassa äitiysneuvolatoiminta. Imetysohjauksen kehittämisellä on merkitystä koko perheelle. Tuottamamme lehtinen on suunnattu jaettavaksi äitiysneuvoloissa kaikille raskaana oleville perheille, koska suurin osa heistä tekee imetyspäätöksen jo ennen synnytystä. Olisi tärkeää antaa lehtinen äideille ja isille jo alkuraskauden aikana, jotta se olisi käytettävissä heidän tehdessään päätöstä tulevan lapsensa imetyksestä. Lehtistä voi käyttää myös imetysohjauksen tukena sekä perhevalmennuksessa että yksilöohjauksessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän opinnäytetyön tavoitteena on tuottaa materiaalia itsetunnosta lukion terveystiedon kurssille. Opettajat näkivät aiheen tärkeäksi terveystiedon kurssille, sillä kirjallisuudessa aiheesta on tällä hetkellä saatavilla vain vähän tietoa. Aihe oli kuitenkin opettajien mukaan ajankohtainen ja merkittävä tekijä nuorten hyvinvoinnissa. Opinnäytetyön tarkoituksena on nuorten hyvinvoinnin lisääminen ja terveyden edistäminen itsetunnon tukemisen kautta. Tällä hetkellä terveystiedon opetusmateriaali ei vastaa opetussuunnitelman tavoitteita, sillä oppiaineena terveystieto on käymässä läpi muutosvaihetta. Lähdimme käsittelemään aihetta aluksi tutustumalla aiheesta kirjoitettuun materiaaliin, jonka pohjalta aloimme kokoamaan itse käyttämäämme teoriaa. Teoriaosuudessamme käsittelemme terveyden edistämistä, itsetuntoa sekä tutkimuksia koululaisten mielipiteistä terveystiedon opetuksesta. Teoriatietomme pohjalta teimme oppitunnin suunnitelman ja toteutuksen, ottaen etenkin huomioon nuorten omat mielipiteet koskien terveystiedon opetusta. Näitä 75 minuutin itsetunto-oppitunteja pidettiin kaksi kappaletta terveystiedon ensimmäiselle sekä kolmannelle kurssilaisille, joten kiinnostus ja motivaation vaihtelut eri kurssilaisten välillä olivat odotettavissa. Molemmilla oppitunneilla oli noin 25 oppilasta ja heidän ikä vaihteli 16:sta aina 18:sta ikävuoteen asti. Oppitunnista keräsimme oppilailta nimetöntä palautetta oppitunnin sisällöstä sekä käytetyistä opetusmenetelmistä. Kysyimme muun muassa kokivatko oppilaat saaneensa jotakin hyötyä oppitunnilla käydystä teoriasta. Oppilailta saamamme kirjallinen palaute oli vaihtelevaa mutta yleinen linjaus palautteessa oli, että oppilaat pitivät tunnilla esitettyä videota parhaana. Moni oppilaista piti myös tunnilla tehdystä hauskasta itsetuntotestistä. Jotkus olisivat halunneet tunnilla käsiteltävän enemmän itsetuntoon liittyviä ongelmia ja masentuneisuutta sekä lisäksi keskustelua ihmissuhteista. Moni koki aiheen liian tutuksi, etenkin terveystiedon kolmas kurssilaiset, sillä aihetta oli käsitelty psykologian kursseilla aikaisemmin. Osa oli tästä huolimatta sitä mieltä, että aiheen syventäminen oli mielenkiintoista. Ryhmätyöskentelystä ja keskustelusta pidettiin molemmissa ryhmissä. Osaa oppituntimme materiaalista, kuten video ja itsetuntotesti, voi olla hyödyllistä käytettäväksi terveydentiedon kursseilla. Oppitunnilla käyttämämme PowerPoint-esitystä tulisi muokata oppilaiden aikasemman tiedon ja tunnilla käytävien teemojen perusteella. Myös muu osallistava opetus, kuten case-kertomuksesta keskustelu, on hyvin ohjattuna erittäin toimivaa opetusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tuottaa kirjallisuuskatsaus siitä, mitä huoli on käsitteenä ja miten se ilmenee käytännön terveydenhoitoalan työssä. Halusimme selvittää, mitä aikaisimpia tutkimuksia ja kirjallisuutta huolesta hoitotyössä on. Lisäksi pyrimme soveltamaan työmenetelmiä terveydenhoitajan työssä huolestuttavien tilanteiden ratkaisemiseksi. Pohdimme, miten terveydenhoitaja voi hyödyntää jo kehitettyjä huolen arvioimisen ja puheeksi ottamisen apuvälineitä. Kartoitimme aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja julkaisuja erilaisia sähköisia tietokantoja apuna käyttäen. Olemme valinneet kirjallisuutta, väitöskirjoja, pro graduja ja artikkeleita, jotka ovat liittyneet omaan aiheeseemme ja valikoineet tutkimuksia myös niiden tuoreuden perusteella. Tutkimuksien tulokset ovat osoittaneet, että varhainen puuttuminen perheiden mahdollisiin ongelmiin on erittäin tärkeää lapsen hyvinvoinnin, kehityksen ja kasvun tukemiseksi. Terveydenhoitajien keinot puuttua perheiden tilanteisiin ovat parhaimmillaan silloin, kun vakavat ongelmat eivät ole vielä syntyneet. Kuitenkin myös liian herkästi asioihin puuttuminen voi aiheuttaa asiakassuhteen katkeamisen. Huolen puheeksi ottamisen ja tunnistamisen apuvälineet kuten huolen vyöhykkeistö ja huoliseulalomake saattaisivat auttaa terveydenhoitajia vaikeissa asiakastilanteissa jäsentämään huolen tunnetta. Näin he pystyisivät arvioimaan paremmin tarvittavia tukitoimia sekä järjestämään yhteistyötä moniammatillisen tiimin kanssa. Löytämistämme tutkimuksista ei selvinnyt, kuinka paljon terveydenhoitajat käyttävät tällaisia apuvälineitä ja kuinka tietoisia he näistä ovat. Tämän opinnäytetyön avulla he saavat lisää tietoa huoleen liittyvistä asioista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Teimme opinnäytetyönämme oppaan internetiin ortoptisista harjoitteista. Tavoitteenamme oli tehdä optikoille selkeä ja tiivis opas, jota he voisivat käyttää työvälineenä omassa työssään. Toiveenamme oli, että opas toimisi tukena ortoptisten harjoitteiden valinnassa ja siitä olisi apua annettaessa harjoitteita asiakkaille. Halusimme myös herättää oppaan avulla optikoiden kiinnostuksen ortoptisten harjoitteiden käyttämiseen yhtenä mahdollisuutena lähiongelmien vähentämiseen. Työmme teoriaosuus selvittää silmän ja näköjärjestelmän toimintaperiaatteita, jotka täytyy tietää ymmärtääkseen binokulariteetin ongelmia ja ortoptisten harjoitteiden käyttöä erilaisissa binokulaarisen näkemisen ongelmatilanteissa. Varsinainen opas tehtiin teoriaosuuden pohjalta. Oppaassa esittelemme ortoptisia harjoitteita, joista on apua akkommodaation, konvergenssin ja exoforian aiheuttamiin lähiongelmiin. Kerromme lyhyesti kyseisiin ongelmiin liittyvät oireet ja annamme ohjeet kuhunkin ongelmaan liittyvän harjoitteen suorittamiseen. Lisäksi oppaasta löytyy jokaisesta harjoitteesta tulostettava ohje annettavaksi asiakkaalle kotiharjoittelun tueksi. Yhteistyökumppaninamme toimi Optiikka Media Oy (OMO), joka julkaisee oppaan internetsivuillaan tekemämme luonnoksen pohjalta. Oppaan asiasisällön on tarkastanut optikko, ortoptisti Tuula Kääriäinen Näkökeskus Visiosta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lääkelogistisen palvelumallin tuomaa muutosta Itä-Helsingin palvelutalojen hoitohenkilökunnan työajankäyttöön. Tavoitteena oli selvittää, miten lääkelogistinen palvelumalli muutti hoitohenkilökunnan työajankäyttöä suhteessa lääkehuoltoon, välittömään ja välilliseen hoitotyöhön, muuhun työajan käyttöön sekä toimintakykyä tukevaan työhön. Ennakko-oletuksena oli, että lääkehuollosta vapautuisi muutoksen myötä työaikaa, joka voitaisiin kohdentaa välittömään ja asiakkaiden toimintakykyä tukevaan työhön. Raportointien välillä palvelutaloista oli lääkelogistisen palvelumallin myötä siirtynyt osa asiakkaiden lääkehoitoon liittyvistä tehtävistä apteekeille. Tutkimus toteutettiin survey-tutkimuksena käyttäen kokonaisotantaa Itä-Helsingin neljässä palvelutalossa. Työajankäyttötiedot koottiin hoitohenkilökunnan itseraportoimana marraskuussa 2005 (n=65) ja syyskuussa 2006 (n=70). Työntekijät täyttivät viiden päivän ajan kyselylomaketta, jossa työajankäyttö raportoitiin kymmenen minuutin jaksoissa luokiteltujen koodien mukaisesti. Tulokset kuvattiin prosentteina, keskiarvoina sekä alku- ja lopputilanteiden välisiä eroja vertailemalla Excelin ja SPSS:n avulla. Tulosten tilastollisessa tarkastelussa käytettiin Wilcoxonin merkkitestiä. Tutkimusaikana hoitohenkilökunnan lääkehuoltoon käyttämä työaika väheni. Vapautunut työaika kohdentui välittömän ja toimintakykyä tukevan työn sijaan välilliseen hoitotyöhön. Myös välittömän työajan prosentuaalinen osuus väheni. Muutosta voitaneen osin selittää syksylle 2006 sijoittuneella sähköisen asiakastietojärjestelmän käyttöönotolla. Ammattiryhmittäin suurin muutos tapahtui sairaanhoitajien kohdalla, jossa sekä välillisen työajan että muun työajan käyttö lisääntyivät merkittävästi. Palvelutalojen kesken esiintyi myös eroavaisuuksia käytetyn työajan suhteen. Tämän tutkimuksen perusteella lääkelogististen tehtävien ulkoistaminen on mahdollista sekä järkevää henkilökunnan ajankäytön näkökulmasta. Tiettyjä palveluja, kuten esimerkiksi osa lääkelogistisista tehtävistä, ulkoistamalla voidaan kohdentaa hoitohenkilökunnan työaikaa välittömään hoitotyöhön. Tulevaisuuden haasteena on hoitohenkilökunnan riittävyys ja palvelujen turvaaminen asiakkaille. Työajan kohdentaminen hoitotyön kannalta keskeisiin asioihin on tärkeä haaste työyhteisöille ja edellyttää selkeää johtamista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena oli tuottaa Malmin sairaalan päivystyspoliklinikan henkilökunnan käyttöön päihtyneen potilaan jatkohoitoon siirtämisen kriteeristö, jonka avulla voidaan arvioida päihtyneen potilaan tilannetta ja jatkohoitoon siirtämistä sekä tukea jatkohoitoon siirtämisen yhteydessä annettavaa potilasraporttia. Päihtyneen potilaan jatkohoitoon siirtämisen kriteerit muodostuivat kirjallisuuskatsauksen sekä Malmin sairaalan asiantuntijatyöryhmän avulla. Kirjallisuuskatsaukseen käytettiin pääosin vuosina 1996-2005 julkaistua materiaalia koskien päivystyspolikliinista hoitotyötä sekä päihtyneen potilaan hoitoa tässä ympäristössä. Kirjallisen materiaalin pääpainon pyrin pitämään maksimissaan viiden vuoden ikäisessä materiaalissa. Kirjallisuuskatsauksen mukaan päihteidenkäyttö kasvoi maassamme alkoholin osalta runsaasti vuoden 2003 suoritetun alkoholin veronalennuksen jälkeen kasvattaen siitä seuraavia terveyshaittoja sekä kuormittaen sosiaali- ja terveysalan palveluita. Huumausaineiden käyttäjien määrä pysyi tutkimuksien mukaan ennallaan koko 2000-luvun ajan, tosin ongelmakäyttö lisääntyi viime vuosina. Akuuttitilanteiden hoitoon liittyvät hoitojaksot ovat lisääntyneet, kuten myös niistä seuraavat sairaalahoitojaksot. Kirjallisuuskatsauksen mukaan yleisimpinä päihtyneiden potilaiden sekä päihteiden suurkuluttajien hoitoonhakeutumisen syinä olivat elimelliset sairaudet sekä niiden paheneminen, voimakas päihtymystila tai päihdemyrkytys, vieroitusoireet, vaikeat infektiot, psyykkiset ongelmat ja mielenterveyden häiriöt. Myös tapaturmat olivat merkittäviä hoitoon hakeutumisen syitä. Kehitetyn kriteeristön tarkoituksena on myös auttaa henkilökuntaa arvioimaan potilaan hoidon tuloksellisuutta ja ennakoimaan sen tarvetta tulevaisuudessa. Tulevan hoidon tarpeen arvointi auttaa määrittelemään minkälaiselle osastolle potilas olisi tarkoituksenmukaisinta siirtää jatkohoitoa ajatellen. Ennen potilaan siirron toteuttamista asianmukainen kriteeristö auttaa henkilökuntaa arvioimaan ovatko potilaan tila, suoritetut toimenpiteet ja potilaan ennuste sellaiset että hänet voidaan siirtää jatkohoidosta vastaavalle osastolle. Tavoitteena on myös helpottaa Malmin sairaalan päivystyspoliklinikalla työskentelevän henkilökunnan työtä, sekä lisätä joustavuutta päihtyneen potilaan jatkohoitoon siirtymisessä ja sen järjestelyissä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena oli tuottaa terveydenhoitajille apuväline leikki-ikäisen lapsen ja heidän vanhempiensa ravitsemusohjaukseen. Lasten ravitsemus on ajankohtainen asia, sillä lapsilla esiintyy samanlaisia ongelmia ravitsemuksen suhteen kuin aikuisilla. Opinnäytetyö on osa Lapsiperheiden terveyden edistäminen 2004 - 2007 -projektia. Projektin yhteydessä on todettu ravitsemusohjaus ajankohtaiseksi kehittämishaasteeksi. Tästä syntyi idea ohjauskansion tuottamiseen Haagan terveysasemalle. Tavoitteena on, että terveydenhoitajat voivat hyödyntää kansiota ohjatessaan neuvolaan tulleita leikki-ikäisiä asiakkaita ja heidän vanhempiaan ravitsemuksessa. Lasten ravitsemusohjaukseen ei neuvolassa ole välttämättä tarpeeksi aikaa. Ohjaus olisi kuitenkin erityisen tärkeää, koska lasten ravitsemusongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina. Ongelmina lapsilla ovat muun muassa lisääntyvä ylipaino ja sen myötä veren kohonneet rasva-arvot, epäsäännöllinen ateriarytmi sekä liiallinen suolan saanti. Syinä ongelmiin ovat ravintotottumusten poikkeavuus yhä enemmän ravitsemussuosituksista, arkiliikunnan väheneminen, elintarvikkeiden pakkauskokojen kasvu sekä vanhempien kiireinen elämäntyyli. Ohjauskansio sisältää tietoa lapsen terveellisestä ravitsemuksesta, ravitsemussuosituksista ja ravitsemusongelmista. Lisäksi siinä on ohjeita vanhemmille ja ravitsemusohjaajille, tehtäviä lapsille ja erilaista ohjaavaa materiaalia kuvituksineen. Ohjauskansio on suunnattu 4-6-vuotiaiden lasten terveydenhoitajille. Siinä käsitellään terveiden, normaalia ravintoa syövien lasten ravitsemusta. Ohjauskansiossa ei tarkastella lasten erityisruokavalioita, esimerkiksi allergisen tai yliherkän lapsen ruokavalioita. Lasten ravitsemukseen vaikuttavat koko perheen ruokailutottumukset ja -tavat. Tästä syystä on tärkeätä ohjata vanhempia myös heidän ravitsemustottumuksissaan, koska heidän tapansa ovat suoraan yhteydessä lasten käyttäytymiseen. Vanhempien tulee näyttää hyvää esimerkkiä omilla terveellisillä elämäntavoillaan. Lasten ravinnossa erityistä huomiota olisi kiinnitettävä ylimääräisen rasvan, suolan ja sokerin käyttöön. Sisäistäessään terveellisen ravitsemuksen periaatteet ja noudattaessaan niitä itse, vanhemmat siirtävät terveellisen ravitsemuksen periaatteet myös lapsiinsa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyömme tavoitteena oli kuvailla hoitotieteellisten tutkimusten pohjalta terveydenhoitajan terveydenhoitotyötä erityistuen tarpeessa olevien perheiden kanssa. Työmme on kirjallisuuskatsaus, jossa käymme läpi erityistuen saajia ja selvennämme terveydenhoitajien keinoja auttaa erityistuen tarpeessa olevia perheitä. Työmme lopussa olemme valinneet esimerkeiksi kolme eri perhettä, joissa on tarvetta erityistuelle. Työmme kuuluu Lapsiperheiden terveyden edistäminen -projektiin, jossa kehitetään lapsiperheiden terveydenhoitajatyön työmenetelmiä ja toimintatapoja näyttöön perustuvan tiedon avulla. Työssämme olemme käyttäneet Suomessa julkaistuja tutkimuksia vuosilta 1996-2006. Olemme käsitelleet työssämme seitsemää tutkimusta, kirjallisuutta, oppaita sekä julkaisuja ammattihenkilöille. Käyttämistämme tutkimuksista saimme tulokseksi, että erityistuen tarpeessa olevien perheiden terveydenhoitotyössä terveydenhoitajat pitävät tärkeänä terveydenhoitajan ja perheen välistä luottamuksellista vuorovaikutusta, kotikäyntejä, ajan antamista perheille sekä moniammatillista yhteistyötä eri tahojen välillä. Vanhemmat toivovat terveydenhoitajilta rohkeaa ja aktiivista puuttumista perheen ongelmiin. Tukea vanhemmuudelleen ja arjesta selviytymiseen vanhemmat kokevat saavansa vanhempainryhmistä ja kotikäynneistä. Tutkimuksemme johtopäätöksenä voimme todeta, että terveydenhoitajat tarvitsevat lisää keinoja ja resursseja erityistuen tarpeessa olevien perheiden terveydenhoitotyöhön. Moniammatillista yhteistyötä tulisi hyödyntää aikaisempaa enemmän.